KESKUSTELUT > RISTIKOT > IS-PLUS 26.1.

3800. IS-Plus 26.1.

Jaska28.1.2008 klo 12:16
Vanh(emm)assa vara parempi. Todistaa toissapäivän kovis. Herkkua on siinä monenlaista! Vuokilan vastaus nuoremmilleen ei jätä epäselväksi vuoden kärkisijoitusta sekä fakittoman & trivialiteetittoman ratkaisusanaston että ratkaisulauseiden osalta. Niistä keskimmäinen todistaa, että Vuokila on itse ottanut pääkuvan (Espanjassa?). Olisiko kellään ylistetyimmilläkään yksilöillä voinut välähtää siltä seisomalta kovishistorian parhaisiin kuuluva idea? Enpä usko.

Aluksi näytti siltä, että 2½ on oikea vaikeusaste. Alun vauhdilla ristikko olisikin täyttynyt alle tunnissa, mutta puolivälin jälkeen ratkonta alkoi takuta kolmipalloista vastaavaksi. Näitä virtakatkoksia alkaa esiintyä huolestuttavan usein... Armottomille tasavirtaisille koviskoviksille tämä oli kaiketi kuitenkin alle kolmen vartin homma, siis vikan SM-välierän tasoa?

Minulla pari hölmöä omaa virhettä jarrutti harmittavasti. Vuokilallakin yksi logiikkasellainen on, vai onko? Lienee viisainta odottaa syytetyn omaa lausuntoa ratkonta-ajan päätyttyä. Siihen saakka kymppi on ehdollisena voimassa. Jos puolustuksen puheenvuoro vakuuttaa, saattaa tulla vielä plussakin sen perään.
2. ö28.1.2008 klo 20:28
Jaa-a, en huomannut "kovishistorian parhaimpiin kuuluvaa ideaa".

Minusta tämä oli Ekiltä selvä välityö.
3. Jaska28.1.2008 klo 22:32
Joo välityö on, sijoittuu Skytän ja Pitkälän väliin. Tonin kovishan lienee ensi viikolla vuorossa, sitä jo odotan vesi kielellä kuin Römpsä Aulista konsanaan.
4. Jaska28.1.2008 klo 22:35
Eiku jo tällä viikolla tietty. Sekaisin Tonista!
5. Eki28.1.2008 klo 22:49
Sekaisin Tonista. Tatsi on.

Jaskan ylenpalttiset kehut hämmensivät kesken työpäivän. Onneksi se oli Jaska eli oli tiedossa kirjoittajan sumeahko näkemys (ristikko)maailmasta.

Kuva on tosiaan Barcelonasta ja aihe iski heti teatteria lähestyessä. Hassua oli, että kun katsoin kahden laatijamestarin ratkovan tätä viikko sitten, heille piti liki rautalangasta vääntää, miksi lauseeksi tulee mikä tulee. Minusta idea ei ollut kovin monimutkainen.

Minusta ristikko ei myöskään ole fakiton tai parassanaisiani. Puolen tusinaa sanaa olisin halunnut vaihtaa. Se ei vain tuo laatiminen ole niin helppoa. Sitä ajautuu joskus "pakkotilanteisiin".
6. Coco29.1.2008 klo 09:30
Ristikko tuli valmiiksi, mutta en kyllä vieläkään tajua niitä lauseita...
7. Eki29.1.2008 klo 09:37
Sen verran yritin noille laatijamestareille selittää, että näin sen kuvausaiheen jo kaukaa, ei siinä tarvitse tihrustaa selvittääkkseen nuo vaikeammat lauseet. Mutta kauan se kesti. Ehkä läsnäoloni jopa hermostutti. Kannattaa siis miettiä.
8. matts29.1.2008 klo 11:53
Vaakasinisen toinen sana (4) oli mielestäni heti selvä kun 1. sana tuli paikoilleen; helposti. Sen sijaan se oikea yläkulma-aukio ratkesi viimeisenä koska virtaakiin vihjeeseen kokeilemani 3 vaihtoehtoa eivät tuoneet ratkaisua.
Kuvan alla oli myös vaikueksia. Samoin pääkuvalauseen (oikealle alas) ymmärtämisessä, kun on pitkä piuhat niin ne vaan on, tarkoittaa siis, että kaverin piti vääntää juotoslangasta kun tavallinen rautalanka oli lopussa, kovan ja tarpeellisenkin käytön vuoksi.
9. RA29.1.2008 klo 15:26
Pakko rehvastella sen verran, että heti pääkuvan nähtyäni "luin" sitä sen verran oikein, että aavistin jo ennen kuin sanaakaan oli ristikossa, mitä tuleman pitää. En tietenkään tarkkaa pääkuvalausetta, mutta idean.

Vasemmalla alakulmassa on vihje NÄYTTELI (6). Lienenkö ratkonut jotain väärin, mutta 4. (piilo)kirjain puuttuu edelleen.
10. RA29.1.2008 klo 15:36
Jaska, taidan arvata, mikä vihje on kyseessä uumoillessasi Ekin logiikan pettäneen. Pääkuvan alla oleva
SEA
K
MAN-

On siinä mielestäni logiikka, vaikka ei se kaikkein perinteisin.
11. RA29.1.2008 klo 15:44
Jaa ja juu. Tulipa mieleen, että jos vähän douppaisin. Nyt ei puutu enää se NÄYTTELI -vihjeen piilokirjain. - Varmasti olen tuon nimen joskus kuullut, mutta eipä ollut aktiivisessa muistissa.
12. Libero29.1.2008 klo 22:25
Oli viikonvaihteessa sen verran huisketta, että pääsin ratkomaan tätä vähän myöhään. Heti kättelyssä onnistuin vielä hulauttamaan kovissivulle reippaanpuoleisesti tuoksukynttilän parafiinia. Niinpä ristikko oli kuin sulaa vahaa käsissäni...

Oikeasti ristikko ei ole ollut lainkaan helposti suostuteltavissa. Olen joutunut etenemään ilman aavistuksia ja ilmestyksiä, aivan päinvastoin kuin RA, jota voin vain onnitella. :)

On ollut antoisaa ja jännittävää matkata jälleen alhaalta ylöspäin. Oikea yläkulma oli minulle vaivattomampi kuin pääkuvan oikea sivusta, jossa vihjeen LAHDESSAKIN (13) vastaussanaa jouduin tapailemaan kerta toisensa jälkeen. Sana on ristikon parhaita.

Tuo RA:n edellä mainitsema kolmiosainen vihje tuntui ratkaisun kekkaamisen jälkeen ihan hyvältä ja loogiselta. Ensimmäinen turhan reteäksi osoittautunut tulkintani kulki kuitenkin toisenlaisia polkuja.

Pääkuvasta lähtevä kolmisanainen ratkaisulause on edelleen pulmallinen. Kaikki on olevinaan kohdallaan, mutta siltikään kaikki ei natsaa. Ehkä huomenna sitten.
13. Libero29.1.2008 klo 22:59
Ihanaa, ihanaa, ei tarvinnut odottaa huomiseen! Näkökyky parani, kun lakkasin tihrustamasta. On hieno ratkaisulause. :D
14. Jaska29.1.2008 klo 23:58
RA, sinulle taitaa olla periaatteena, että olkoon mieluummin ratkomatta kuin varmistaa yksi piilokirjain googlesta! Minun ikäpolveni ko. näyttelijän kyllä tuntee, myös avioliittonsa kautta. Puolison nimi lienee jopa teille nuorillekin tuttu!
15. RA30.1.2008 klo 00:16
Juupa juu. Se armas ELaine? :-)
16. RA30.1.2008 klo 00:21
Tuo siis - tuhtisti - doupattuna.
17. Coco30.1.2008 klo 08:25
Vihdoin lauseetkin on tajuttu :), ajatukset näköjään joskus helposti uratuvat.
18. lp30.1.2008 klo 11:50
Oikea yläkulma oli pari päivää auki ja nyt- ihan hetkessä kaikki ok. Oli hyvä ristikko, kiitos Ekille.
19. Vanhus2.2.2008 klo 11:26
En ymmärrä sitä STOO vihjettä enkä siihen tulevaa vastausta.
20. RA2.2.2008 klo 11:54
STOO(RI) = TA(RI)NA
21. Taata2.2.2008 klo 12:01
Mikä on STOO? Ei löydy kirjoista eikä googlaamalla.
22. RA2.2.2008 klo 12:15
STOO on vihje.
23. just2.2.2008 klo 12:30
Mulle ei auennut tuo SEA K MAN-, kertoisko joku.
24. Taata2.2.2008 klo 12:31
Siis epäsana. Asia selvä.
25. RA2.2.2008 klo 12:47
SEA
K
MAN-

Vihjeessä on takaperin MANSEA ja keskellä K. Mansea on Tesoma ja se takaperin amoset. Ja siihen vielä keskelle K: (da-da-daa :-) => AMOKSET
26. just2.2.2008 klo 12:57
Kiitos RA, en vaivu synkkyyteen vaikka en tuota tajunnut. Kyllä siinä Manseakin tapailin, olisi vaan pitänyt tuo Tesoma kuuklata.
27. suomalainen2.2.2008 klo 13:06
No ei vois kyllä olla enää kauempaa haettu.... kolmoseenkin liian vaikea vihje toi mansejuttu.
28. Eki2.2.2008 klo 13:15
Toinen vaihtoehto vihjeeksi on "miehiä".
29. Pekka Harne2.2.2008 klo 13:19
Olen samaa mieltä nimimerkki suomalaisen kanssa! Jos vihje olisi ollut vaikkapa MALIA tai UHEITA, se olisi saattanut aueta.
30. Taata2.2.2008 klo 13:26
Voi että on mahotonta! Roskista tuon lehden kaivoin ja tutkin aikani.
31. RA2.2.2008 klo 13:28
Ei tuossa (minusta) muuta vaikeutta ollut kuin se, että vihjeen ja ratkaisusanan t a k a p e r i n-logiikka ei ole täsmälleen sama; vihjeessä takaperin ovat tavut, ratkaisusanassa kirjaimet.
32. Taata2.2.2008 klo 13:32
Juuri tuota tarkoitan, että logiikka petti, sillä mansea taka-
perin on aes-nam. En ehtinyt tätä vielä todeta. Selvä virhe.
33. RA2.2.2008 klo 13:34
On siinä logiikka; t a k a p e r i n -logiikka.
34. Taata2.2.2008 klo 13:41
Jätä arvostelut ja selittelyt RA sellaisille, joilla ei ole noin kova tendenssi selitellä ja puolustella ilmeisen huonoa vihjettä. Viileää ja puolueetonta arviointia mieluummin!
35. Eki2.2.2008 klo 13:47
Tiesin että tämä vihje on vaikea. Tiesin, että siitä herää herkästi keskustelu väärästä logiikasta. Minusta kumpikin tapa on mahdollinen, ehdotettu ja minun. Ne lähtevät hieman eri katsannosta.

Jos joku haluaa nähdä sen virheeksi, sitten se hänen mielestään on virhe.

Olisi pitänyt siis panna "miehiä".
36. RA2.2.2008 klo 13:49
Selitin vain vihjeen. EN ole ottanut kantaa sen hyvyyteen tai huonouteen. Yleisesti ottaen en itse pidä tämäntapaisesta "kikkailusta" vihjeissä.

Tätä ratkoessa kokeilin ensin samalla takaperin-logiikalla (kuin vihjeessä SEA K MAN-) kaikki tietämäni Tampeella olevat paikannimet. Kun se ei tärpännyt eli mitään järjellistä ratkaisusanaa ei siten syntynyt, kokeilin sitten tuota "kirjain kirjaimelta takaperin" -logiikkaa. Ja heti tärppäsi.
37. [RA]2.2.2008 klo 13:52
[Tampeella = Tampereella]
38. suomalainen2.2.2008 klo 13:53
Mutta kun toi takaperin logiikka ei oikein auennut niin rupesin kelaamaan josko sea k ja man- ovat kaksi eri asiaa ja niitä yhdistää jokin, koska lopussa oli se t eli monikko. näin sitä voi lähteä aivan väärille urille...
39. Taata2.2.2008 klo 14:57
Miksi tarvitsee lainausmerkit miehiä?
40. Taata2.2.2008 klo 15:00
Tampereelta ei tule ensimmäisenä mieleen Tesoma. Siellä on paljon hauskoja paikannimiä. Olen ollut siellä aikoinani paljonkin. Ristikonharrastajille lienee Atala tunnetuin kaupunginosa ja kyllä Amurikin aika tunnettu heille on.
41. Eki2.2.2008 klo 15:35
Vihje miehiä ilman sitaatteja.
42. RA2.2.2008 klo 15:55
Ratkaisusanan pituus (7) kertoi, että paikannimen on oltava 6-kirjaiminen.
43. Taata2.2.2008 klo 16:18
Kaleva, Kalkku, Kauppi, Nekala, Rahola, Ratina, Tesoma,
Viiala, Vuores
44. Eki2.2.2008 klo 16:52
STOO(RI) = TA(RI)NA

En käyttäisi tällaista vihjettä, jossa kirjaimet - vaikkakin samat - lähtevät eri paikasta. Tässä on kuitenkin koko ruudun vihjeet:

STÖÖRI
STOO

Oikealle lähtee TÄRINÄ ja alas TANA. Tässä vihjeet selittävät osaksi toisiaan.

Vihje STÖÖRI on jopa aika helppo.
45. Atala2.2.2008 klo 17:47
En ole löytänyt vielä mitään hienoa tästä kovis vihjeestä. Jopa se vihje "miehiä" olisi ollut parempi.
46. Eki2.2.2008 klo 17:53
Varmasti toisten mielestä.
47. Jaska2.2.2008 klo 19:19
Eki yrittää nyt päästä kuin koira veräjästä antaen tekopyhästi ymmärtää, että ainut vaihtoehto vihjeelle olisi ollut miehiä. RAkin vain säestelee epäloogisen tavupakitusvihjeen puolesta. Ei se mikään tavuristikko ollut. Plussa ei siis enää tule kysymykseen. Olkoon rangaistus silti lievä, vain miinus kympin perään. Jos vihje olisi ollut

AE
-SKN
-AM

olisi arvaosana ollut ansaittu 10+.
48. RA2.2.2008 klo 19:39
Rakas Jaska, toistan: EN ole ottanut kantaa vihjeen hyvyyteen tai huonouteen. ENKÄ ole säestellyt minkään puolesta. Selitin vain vihjeen ja ratkaisusanan yhteyden, kun just sitä kysyi.

Itselleni ratkoessa riitti tuo pelkkä "takaperin"-idea, minkä minä sille voin. Huomasin kyllä heti, ettei vihje ollut muodostettu sillä kaikkein perinteisimmällä takaperin-logiikalla.
49. Taata2.2.2008 klo 20:37
Jaskan vihjeen minäkin ymmärrän, mutta RA:n ylimaalliset
selitykset ovat kyllä kovin kaukaa haettuja. Ilmeisesti hänellä synkkaa laatijan kanssa niin hyvin, että tietää vähäisestäkin vinkistä, että mitä ratkaisusanaa laatija hakee.
Ilmeisesti vihje kuin vihje aukeaa nanosekunnissa.
Valitettavasti asia on kuitenkin niin, että meillä kaikilla ei ole tällaista ylimaallista aistia.
50. Jaska2.2.2008 klo 21:14
Armahin RA, kantaa et ottanut, mutta kelvollisena pidit. Niin kuin se onkin. Odotin vain Ekiltä parempaa perustelua kuin "toinen vaihtoehto vihjeelle oli "miehiä". Esimerkiksi, että seaman vasemmalta oikealle ei ole epäsana, joten se oli parempi vaihtoehto kuin ehkä jopa liiankin vaikea kirjain kirjaimelta pakitus.
51. Eki2.2.2008 klo 21:21
Kyllä minulle 10- riittää, vaikka olisinhan minä hullu, jos varta vasten panisin väärän vihjeen jonkun yksinkertaisen ja arvosanaan vaikuttamattoman miehiä-vihjeen sijaan.

Ristikoissa on ollut mitä erikoisimpia väärinpäinsovelluksia. Joissakin on kirjaimet tehty peilikuviksi, josta tavasta an kovasti tykkää, vaan yksinkertaisemmista (jollaiseksi omaani luulin).

Ja kun itsekin yksinkertainen olen, kysyn, eikö Jaskan vihje olisi joka suhteessa parempi ilman noita viivoja (vaikka Tesomassa onkin kolme tavua, niin Mansea-sana tavuttuu eri tavoin, kuten tietysti jokainen tietää ilman että kerron sitä)?

Tarkoitukseni oli tehdä asia
a) yksinkertaisesti
b) vihje kuulosti hauskalta, kun siitä muodostui merihiemn tapainen sana.

Tiedän, epäonnistuin. Kyllä tästä oppii. Ja nyt stoppi kaikille ylimaallisille selityksille ja etenkin niiden tulkinnoille ja tulkintojen tulkinnoille?
52. Libero2.2.2008 klo 21:22
Kyseisestä vihjeestä näki heti, että Mansesta plus K:sta on kyse. Myös K:n paikka oli yksiselitteisesti tarjolla.

Kun seitsenkirjaimisen ratkaisusanan viimeiseksi kirjaimeksi tuli T, niin sovitin ensin Ratinaa ja sitten Tesomaa. Vaihdoin yhden logiikan äkkiä toiseksi, kun Ratinasta sain epäonnistuneen sanan

INA
K
RAT.

Sitten oli Tesoman vuoro tuon T:n takia. Myös K oli omalla paikallaan. Tässä vaiheessa oli jo täysin selvää, että haettavassa sanassa on kaksi kolmikirjaimista osaa, toinen K:n ylä- ja toinen alapuolella. Vihjeestä ilmeni, mihin kohtaan pystysanan osat tulee sijoittaa:

AMO
K
SET.

Tässä ei ollut minusta mitään arveluttavaa. Takaperin ja alhaalta ylöspäin on melkein yhtä helppo lukea kuin etuperin ja ylhäältä alaspäin. Tämähän on vain kulttuurisidonnainen juttu.

Jos ja kun laatijan kanssa ajattelu synkkaa, niin ratkojalla on kaksin verroin aihetta olla tyytyväinen. :)
53. Libero2.2.2008 klo 21:27
No, ehdin kertoa tositarinan ennen stoppia...
54. ?2.2.2008 klo 21:35
Mitä mieltä Taata on ristikon muista vihjeistä ja ristikosta kokonaisuutena?
55. Eki2.2.2008 klo 21:35
Sekä ymmärtämättömyys että ymmärtäminen auttaa tässä tapauksessa. Ymmärtämättömyyden runsaus kuitenkin antaa osviitan, että tämä ajattelu kannattaa unohtaa jatkossa. Kovis-laatijat tähtäävät arvosanaan 10+ vaikkapa pienin riskein.

Jos joku haluaa, niin stopin jälkeenkin saa puhua, mutta sivistyneesti, kiitos, ei töykeästi.
56. Henry Haapalainen3.2.2008 klo 01:47
Oleellinen vaatimus ristikolle on, että se ratkeaa. Silloin se on täyttänyt tehtävänsä. On olemassa erilaisia kuvitelmia, joissa tämä perusasia on unohtunut. Joku sanoo että Ista on huono ristikkosana. Pitää kysyä että miksi. Toinen sanoo että nainen/mies on huono vihje, ja taas pitää esittää sama kysymys. Joskus tuntuu että ratkojat eivät uskalla ajatella omilla aivoillaan, uskovat siihen mitä ovat jostain lukeneet.

Tässä keskustelussa näyttää olevan joitain ituja uudesta ajattelusta. Sellaiseen haluan kannustaa.
57. RA3.2.2008 klo 13:28
Henry Haapalainen kirjoittaa: "Oleellinen vaatimus ristikolle on, että se ratkeaa."

Näinhän se on. Toisaalta: Jotenkin hämärästi muistelen, että Suomessa kautta aikojen olisi julkaistu vain yksi ristikko, jota kukaan ei onnistunut ratkaisemaan. Tai ei ainakaan ilmoittautunut. [Joskus Sanaseppo-lehdessä? Kuka tietää tai muistaa?]

Tämän säikeen pääaiheena olevan ristikon (IS Plus 26.1.) on luullakseni ratkaissut sadat ihmiset. Itsekin tiedän parikymmentä, joilla ei kauan "nokka tuhissut" ko. ristikon kanssa.

Kun ristikko kerran ratkeaa / on ratkottavissa, niin pulinatko pois? Mielestäni ei. Kyllä ratkojilla (ja toisilla laatijoillakin) on oikeus ruotia ristikoita ja kertoa mielipiteitään sanastosta ja vihjeityksestä. Ellei kyse ole suoranaisesti bongatusta faktavirheestä, mielipiteitä ja makuasioitahan ne toki ovat. Ja sellaisena ne kannattaa ottaa. Ei enempänä eikä vähempänä.

Aika moni laatija sanoo, että oikein odottaa ratkojien vaikutelmia ja sitä, että ratkojat ruotivat ja makustelevat vihjeiden toimivuutta. - Kysymys ei ole siis ensisijaisesti siitä, että ratkeaako joku ristikko vai ei, eikä siitäkään, etteikö laatija muka itsenäisesti "tietäisi" miten toimia, vaan siitä, että laatija haluaa ja saa LISÄÄ tietopohjaa pohtia ratkaisujaan jatkossa. Mihin sitten (jatkossa) päätyykään.
58. pöytälaatikkolaatija3.2.2008 klo 14:00
"Oleellinen vaatimus ristikolle on, että se ratkeaa."

Turha yleistys, oleellista on, että kohdeyleisöstä jolle ristikko on laadittu saa tehtävän ratkaistua. (tai edes suurin osa)

Turha noita koviksia olisi tehdä, jos ne tulisi laatia niin, että kaikki saisi ne ratkaistuksi, ei ne mitään koviksia silloin olisi. Vaan selvää kuluttajan pettämistä.

Hmmmm mikäköhän on ratkaisijan/laatijan oikeusturva, onko ratkaisijalla (eli siis kuluttajalla) oikeus valittaa kuluttajasuojaneuvojalle, jos ristikko ei vastaakaan sen laatuvaatimuksia (esim. kovis olikin pehmis tai päin vastoin) ja mikä on laatijan asema moisen valituksen eteen tullessa. Onko olemassa ennakkotapausta?
59. HT3.2.2008 klo 14:10
En tiedä tuon sortin ennakkotapauksista, mutta muuten vain tuli mieleen parin vuosikymmenen takaa, kun televisiossa kerrottiin hassuista valituksista kuluttajavalituslautakuntaan. Joku oli nähnyt aiheelliseksi lähestyä lautakuntaa siksi, että ristikosta oli puuttunut vihje.
60. Tuomas L.3.2.2008 klo 14:20
RA muistaa oikein: Sanasepossa on ollut Juha Leinosen laatima ristikko Kesäyön sanelma, jota kukaan ei osannut ratkaista. (Sitä en tosin tiedä, onko se ollut ainoa laatuaan.)

Mitä tulee tuohon AMOKSET-sanaan, minusta kiva vihje sille olisi vaikkapa TORISTA MIELEEN? Tosin en ole varma, aukeaisiko se kaikille.
61. Eki3.2.2008 klo 14:25
Tori Amos kävi kyllä Provinssirockissa 2007 mutta on tuskin kovin laajalti tunnettu Suomessa. Torin sukunimen monikko lie Amosit. Mieleen siitä voi toki tulla myös suomalainen miesmonikko Amokset.

En minä toki tarkoittanut, etteikö sille sanalle jotakin toistakin vihjettä voi keksiä.
62. pöytälaatikkolaatija3.2.2008 klo 14:31
Ilmeisesti tuolta laulu puolelta olet tämän vihjeen hakenut. Menetellee, vaikka monikolliseen vastaus sanaan en saakaan yhteyttä. Monikollinen vihje "Toreista mieleen" taas aiheuttaisi saman dilemman vihjesanan kanssa (onko kahta Tori Amosta? tunnettua ainakaan?)
63. Pöytälaatikkolaatija3.2.2008 klo 14:33
aha, Eki ehti ensin. samoin (a)at/moksin
64. RA3.2.2008 klo 15:35
Ainaskaan mulle tuommoinen TORISTA MIELEEN => AMOKSET ei olisi sanonut yhtään mitään. :-)
65. Jaska3.2.2008 klo 15:49
KALLA TALVISIN
66. Pöytälaatikkolaatija3.2.2008 klo 15:57
no niin varmaan olisi käynyt minullekin, jos ainoastaan vihjeen olisin nähnyt. Nythän tiesin jo ratkaisusanan. Sen ja vihjeen välinen yhteys täytyi ainoastaan löytää. Tuskinpa kenellekkään Torista ensimmäisenä mieleen tulee juuri Amokset. (mutta kyseessähän oli toki kovis vihje joten ei siitä Amokset olisi tarvinnutkaan ekana mieleen tula)
67. RA3.2.2008 klo 16:07
Pöytälaatikkolaatija nostaa tuossa yllä esiin (mielestäni) yhden tärkeän asian *vaikeampien* ristikoiden vihjeityksestä; EIHÄN sen ratkaisusanan ole tarkoituskaan tulla vihjeestä "ekana mieleen".

Eivätkös kaikki ns. kovislaatijat ponnistele ja kehittele erilaisia vihjeitä juuri siksi, että vihje olisi TOISAALTA looginen ja tajuttava, mutta TOISAALTA nimenomaan semmoinen, ettei tulisi heti mieleen.
68. Henry Haapalainen4.2.2008 klo 00:17
Tulinpa huonosti ymmärretyksi. Oma vikani kun kirjoitin.
69. Taata4.2.2008 klo 07:51
Tampereen tunnetuin mies on nyt Amos Tesoma. En minä
saanut ristikosta paljon muuta irti. Saattoi olla hyväkin ristikko, mutta ei meikäläiselle Tiernakaupungin pojalle ollut
sopiva. Liikaa veisi aikaa, jota muutenkin on niukasti ja voi käyttää muutenkin kuin näin ahdistaviin veivauksiin. Siksi jätin ratkaisupyristelyt hyvin lyhyeen ja viskasin lehden lattialle hieman edemmäs.
70. Jussi4.2.2008 klo 09:10
Mikä oli logiikka siinä keskimmäisessä ratkaisulauseessa?
71. Eki4.2.2008 klo 09:40
Kuvassa espanjalaisen elokuvateatterin edustalla olevat lasilla suojattu leffajuliste. Päällimmäisenä lukee isolla SALA 2.

Lauseet.

Kovat kasvot. Tämä viittasi tunnettuun näyttelijäkolmikkoon.

Länteen alas. Sana SALA on oikealta vasemmalle ALAS.

Yhdessä meren eläväksi/eläjäksi. Kun lukee tuon ison tekstin (suomeksi) yhdessä, siitä tulee SALAKAKSI eli meren eläväksi.

Ahaa!
72. RA4.2.2008 klo 12:47
Se pisin lause on YHDESSÄ > VEDESSÄ > ELÄVÄKSI/ELÄJÄKSI
73. Eki4.2.2008 klo 13:05
Niinpä olikin.
74. Aamulehti4.2.2008 klo 14:01
Siis mitkä ihmeen "kovat kasvot"?

En tosin ole nähnyt ristikkoakaan, joten sekin haitannee ymmärtämystä, kai?
75. Taata4.2.2008 klo 15:23
Olipa hyvä, että jätin ristikon miettimisen noin lyhyeen, kun
kuulostaa aivan mahdottoman vaikealta. En ole koskaan minäkään pitänyt Meryl Streepiä kova kasvona, vaikka olen hänen elokuviaan kerännyt ja katsonut. Ehkä Villissä joessa hän oli aika tiukkana kovassa paikassa. Nyt ovat Auliksetkin jääneet taas vaihteeksi sivuun.
76. Eki4.2.2008 klo 15:27
Mielenkiintoista. Streep, Redford ja Cruise ovat minusta ihan selkeästi kovia kasvoja tässä Kielosen antamassa merkityksessä:

tasoltaan hyvä, vahva, luja, ”rautainen”. Kova tulos. Olla kovassa kunnossa. Kova [= tunnettu, maineikas] nimi muusikkopiireissä.
77. Taata4.2.2008 klo 16:40
Joko täällä saa puhua? Onko ratkaisuaikaa vielä jäljellä?
Vinkkejä ainakin tuli tuossa edellä.
78. Eki4.2.2008 klo 16:41
Kerroin pääkuvan lauseet jo tuossa aamulla. vastausaika on ohi.
79. Libero4.2.2008 klo 17:25
Tuosta Leones Por Corderos -elokuvan julisteesta syntyi itselleni mielleyhtymä roolihahmoista, ei niinkään näyttelijöistä. Kun pääkuvan alapuoli oli vielä avoin, pidin mahdollisena, että kasvoja kuvaisi lujat-sana. Sen verran määrätietoisia ilmeet kuvassa ovat.

Robert Redford näyttelee elokuvassa professori Stephen Malleytä , Meryl Streep uutistoimittaja Janine Rothia ja Tom Cruise senaattori Jasper Irvingiä. En ole vielä nähnyt filmiä, mutta olen lukenut siitä useita arvosteluja. Niidenkin perusteella ratkaisulause voisi olla "kovat kasvot", vaikka Malley lienee kolmikon idealistisin ja pehmein tyyppi.

Näitä tämmöisiä ratkojan ei tietenkään ollut määrä tihrustaa, mutta pääkuva onnistui kuin onnistuikin vetämään huomion puoleensa kaikkine yksityiskohtineen.
80. Taata5.2.2008 klo 17:26
Ratkaisulauseet saatuani nyt täältä, niin ratkaisin tehtävän aika nopeasti loppuun. En ollut paljon ehtinyt sanoja ristikkoon saada ennemmin ja niistä oli vissiin vain yksi väärä eli sven oli tuuva minulla.

Innostuin tapojeni mukaisesti hieman vedättämäänkin täällä, kun porukkaa lähti aika kivasti siihen kyytiin matkaan.
Ehkä se oli juuri tuo vasen laita vaikein, josta aikaisemmin on tässä puhuttukin amoksineen, stööreineen, ekka äkkä aita eppu ja stooneineen.

Ekin sanasto oli hyvin laadittu, joka voitaneen hymistelemättä todeta. Leikkisä paikan nimi ruotsiksi, vee voisi olla kk, ynnälaskutehtävä, viinikin, verbikioski ja ranteissa pahimmat nokkelat ja sitten tein muutaman googlauksen varalta tarkistuksen vuoksi.

Uivat annikat tarkistin googlauksella kuten Serbian johtaja Arkanin.

Eetuihin olisi sopinut muukin vihje samoin niin moneen muuhunkin paikkaan.
81. Jaska5.2.2008 klo 17:39
Minä puolestani poimin uivat annikat orista ja vein sorsille.
82. Taata5.2.2008 klo 17:51
Jätin tuon annikat tahallaan sanomatta hieman kokeillakseni
tärppäisikö pieni vedätys päivän piristeeksi je hetihän siellä oli kala koukussa kiinni heh heh.

Ei, mutta aivan tosissani googlasinkin ja löysin uivia annikoita useampia. Tosin en kuivia kannikoita kokeillut googgelilla. Heh heh!

RA saanut aivan oman ärräpäisen juttunsa ristikkoon tupla-
vihjeeksi toiselle naisen nimelle.

Vedättämisiin!
83. HE5.2.2008 klo 18:11
Keino se on tuokin paikata esittämiään pöljyyksiä. Toinen tapa vedättäjän lisäksi, on esiintyä vaikka suurena humoristina.
84. ?5.2.2008 klo 22:23
Taata ponnistelee mielestään sanaristikkokeskustelun tason parantamiseksi? Yllä näyte?

Toimikaamme kaikki Taatan malliin?
1) Ensin hutkitaan näkemättä ristikkoa ja ratkomatta sitä?
2) Tartutaan yhteen vihjeeseen ja haukutaan se - edelleen näkemättä koko ristikkoa ja ratkomatta sitä?
3) Sitten todetaan, etten minä tätä viitsinyt (=osannut?) tehdä ja annetaan ymmärtää, että vika on pelkästään ristikossa?
4) Sitten onkin jo aika kertoa, että minä vaan teitä muita "vedätin" ja yritin huumoria... ?
5) ... ja että kyllä te kaikki muut sitten olette tosikoita?

Kumma ettei näillä Taatan eväillä synny Taatan peräänkuuluttamaa ja ilmeisesti ainoana osaamaa hyvää ristikkokeskustelua?

Mitä tämäkään säie olisi ollut ellei Taata olisi alkanut parantaa keskustelun tasoa? Asiallista keskustelua erilaisista kovisvihjeitystyyleistä ja ratkojien mieltymyksistä?
85. Taata5.2.2008 klo 23:23
Olihan minulla ristikko edessä ja on vieläkin tallella.
Että se siitä sitten. Jos neljä ukkoa istuu nurkkapöydän hämyssä päät painuksissa hartiat kyyryssä ristikko edessään, niin syntyykö siitä sitten iloisempaa ristikkokeskustelua? Enkä minä nyt varsinaisesti mikään kovisratkoja olekaan joten on helppoa lopettaakin kokeilut,
niin säilyy ainakin joillain mielenrauha. Jos ei porukkaan kelpaa amatöörit kovisratkojat, niin annetaan olla, ettei astuta kenenkään varpaille.
86. ?5.2.2008 klo 23:39
Jonkin sortin rehellisyys tai aitous kommenteissa olisi paikallaan? Suoraan sanoen on ihan peestä tuommoinen edestakaisin vatkaus, että "sanoin, mutta enhän minä tosissani, kun teitä vain vedätin, uskoitteko hölmöt, tämähän oli vain huumoria"?

Ja vielä loppukaneetiksi perustelu, että tällä lailla edestakaisin vatkaten "sanoin, mutta en tosissani sanonut, jne.", että tämä se vasta on iloinen tapa keskustella ristikoista? Ainoa humoristi?
87. kudos5.2.2008 klo 23:40
6) Lopuksi suututaan kuin pikkulapsi, kun selittelyt eivät muille kelpaa, selitellään lisää, esitetään marttyyria ja vihjaillaan sisäpiiristä, tiukkapipoisuudesta ja elitismistä?
88. Taata5.2.2008 klo 23:50
Eihän tässä tarvi näköjään mitään sanoa, kun sanotaan jo puolestakin vaikka ties mitä. Kuka mahtaa olla suuttunut?
Voi teitä! Eikö ristikot olekaan iloinen asia? Eikö koviksista saa puhua muut kuin ne kokonaan täyteen ratkoneet ja mieluusti vielä ennätysajassa? Minun selitysten tarvitse välttämättä kaikille kelvatakaan.
89. kudos5.2.2008 klo 23:59
M.O.T.
90. Taata6.2.2008 klo 00:02
Mikä oli todistettava.
91. Eki6.2.2008 klo 00:04
Meidät on tuomittu.
92. Taata6.2.2008 klo 00:05
Eikä tuomiosta voi valittaa? Voi meitä!
93. RA6.2.2008 klo 00:50
Taata 5.2.2008 23:50 "Minun selitysten tarvitse välttämättä kaikille kelvatakaan."

Taata 2.2.2008 klo 13:41 "Jätä arvostelut ja selittelyt RA sellaisille..."

Että tämmöistä iloista sanaristikkokeskustelua!
94. Taata6.2.2008 klo 07:44
Poimi lause sieltä ja toinen täältä, niin siitä vasta syntyykin sitten oikein sillisalaattia. Että sellaista kokkaamista!
95. tonimikael7.2.2008 klo 01:04
Jesh, täällähän on säpinää! :)
96. PA12.2.2008 klo 12:12
Mikä tämän uivia-annikat vihjeen logiikka on? Moni Annika osaa varmasti uida, mutta kaukaa haetulta kuulostaa. Jos taas kuiva = kannikka, kuten ylempänä vihjattiin, olen vielä enemmän ymmälläni. Kannikka viittaa tiettyyn osaan esimerkiksi leivästä, eikä se terminä ota kantaa kosteuspitoisuuteen.
97. Eki12.2.2008 klo 12:48
Logiikka on tämä kuivia = kannikat. Ei kannikka toki aina kuiva ole ja vihje ei ole siis ehkä sataprosenttisen osuva, mutta mukavan hämäävä se on. Kysymysmerkki perässä olisi tietysti sen epämääräistänyt oikeaksi, sillä alla Kielosen tekstissä sanotaan:

Kannikka = leivän, juuston tms. kova reuna-, jätekappale, kanta. Leivän, juuston kannikka myös →←. Jyrsiä kuivaa kannikkaa. Leik. pakara.
98. Jaska12.2.2008 klo 13:28
Vihjevihje: USETTAA - OVIS.
99. Taata12.2.2008 klo 15:22
Nykysuomen sanakirjassa: Jyrsiä kuivunutta kannikkaa.

Asia on tietysti niin, että kannikka kuivaa nopeasti, jos jää
pöydälle lojumaan, mutta monestihan sitä ennen vanhaan oikein taisteltiin, että kuka saa kantapalan leivästä.

Kaupoista jotkut pikkupojat oikein hakivat tankomakkaran tähteiksi jääneitä kantojakin, joissa narunpätkät vielä roikkuivat. Niitä oli mukava napostella.
100. RO12.2.2008 klo 23:50
Luovutetun Karjalan murresanaston mukaan kannikka = leivän syrjä, eli uunituoreessa leivässäkin on kannikka. Kyllä järvestäkin kuivan saa, jos sen kuivattaa, mutta harvalla on kanttia väittää järveä sinänsä kuivaksi, vaikka se olisi kuinka mukavan hämäävää.
101. Eki12.2.2008 klo 23:52
Tuosta tulikin mieleeni, että lopettakaa laatijat herran jestas vihjeittämästä Aralia kuivuvaksi järveksi, se ei enää pienenekään.
102. eemil12.2.2008 klo 23:57
Ettei vaan nyt menisi monen lehden ristikkovarasto remonttiin. Pitääkö palkata joku syynäämään ja etsimään aralit?
103. RA13.2.2008 klo 00:57
Kannikoita on sekä tuoreita, pehmeitä (monessakin mielessä) että kuivia. Eikös silloin ole ihan oikein vihje (K)UIVIA => (K)ANNIKAT.

Samaan tapaan kuin vaikka MUSTIA => LAMPAAT. Siitäkin huolimatta, että k a i k k i lampaat eivät ole mustia.

Samaan tapaan kuin vaikka PEHMEITÄ => TYYNYT. Siitäkin huolimatta, että jotkut tyynyt ovat kovia.

Minusta tällaisia vihjeitä on ristikot täynnä. Tottahan melkein jokaiseen vihjeeseen voisi laittaa kysymysmerkin perään tai alkaa KINnitellä. Mutta aika tylsäksi sellainenKIN menisi.
104. tonimikael13.2.2008 klo 02:12
Varmasti silti hyvä, että tällaista keskustelua käydään. Ja erityisesti laatijoiden olisi hyvä ainakin jonkin verran ajatella näitä asioita. Eihän ole pahaksi, jos teemme seuraavasta ristikosta taas vähän paremman ja selkeämmän? :)
105. RA13.2.2008 klo 02:22
Johan tok! Juuri tällainen keskustelu ja ratkojien erilaiset kokemukset varmasti aktivoivat laatijoita puntaroimaan vihjeitään. Jonkin verran. Tai miksipä ei vaikka enemmänKIN.

;-)
106. Taata13.2.2008 klo 07:43
Löysin mielestäni aika hyvätasoiset uimarimisukat ratkaisusanaksi ko. vihjeeseen. Aata kyllä jo muistaakseni
yritti pudottaa minut kannikoineen maanpinnalle, mutta en minä niin vaan antanut periksi.
107. HT13.2.2008 klo 08:01
Jos MUSTIA -> LAMPAAT katsotaan sellaisenaan kelvolliseksi vihjeitykseksi, sitten lienevät okei myös esimerkiksi KORKEA -> ELINTASO, YLEVÄ -> AATE, KYLMIÄ -> SÄÄT, SÄRKEVÄ -> HAMMAS, SYVÄ -> KUOPPA. Toivoa sopii, etteivät moiset yleisty.
108. tonimikael13.2.2008 klo 13:26
Juu ei minustakaan sopisi käyttää lainkaan tollasia MUSTIA -> LAMPAAT -vihjeitä. Koska suhteellisesti oikeampi(?) vihje olisi MUSTIA -> IHMISET.

Uskon, ettei RA itsekään käyttäisi tuollaista vihjettä. Se esimerkki vain "lipsahti" hänen yrittäessään puolustaa sorrettuja (tässä tapauksessa Ekiä). Vai meniköhän se nyt näin? ;)
109. RA13.2.2008 klo 13:42
Ei mennyt. Selaan hetken ristikkolehtiä.
110. RA13.2.2008 klo 14:45
No niin, tässä helpoiksi luokitelluista ristikoista muutamia esimerkkejä:

JALALLISIA -> TATIT
(Olisiko "suhteellisesti" oikeampi vastaus LASIT tai RAHIT? Tai jos vastaussanan kirjainmäärä ei ole 5, niin IHMISET, LAMPUT, JAKKARAT, PALLIT...)

ARKISSA -> NOAK
(Myös MASA on arkissa ja arkissa on ollut myös SEEM ja HAAM. Arkissahan voi olla vaikkapa SANA. Mikä näistä on "suhteellisesti" oikeampi ja mitkä tulisi varustaa lisävihjeityksellä, esim. YKSI ARKISSA)

VUORISTO -piirrosvihje -> URAL
(Vuoristoja on paljon ja piirros tuskin on tarkasti juuri Uralista. Pitäisikö piirrokseen lisätä vihje YKSI TÄLLAINEN tai ? tai NÄYTTÄÄ TÄLTÄKIN tms.)

ELÄIMEN JALKA -piirrosvihje -> KAVIO
(Piirroksessa on paljon muutakin kuin kavio. Pitäisikö vihjeeseen lisätä nuoli, joka osoittaa kaviota)

a (valkoinen pieni a mustalla pohjalla) -> AARI
(Tuohan on myös ainakin Askon logo m-v-versiona ja anno / vuonna - pitäisikö vihjeeseen lisätä tästä syystä huomautus ERÄS a)

SUURKAUPUNGEISSA -> ASUNTOPULAT
(Suurkaupungeissa on paljon muutakin ja toisinpäin asuntopulia on muuallakin kuin suurkaupungeissa. Miten tämä vihje pitäisi muotoilla?)

---

Yritän tässä sanoa sitä, että ainakaan minua *ratkojana* ei haittaa yhtään tämän tyyppinen vihjeitys. Oikeastaan on vain hyvä, että ratkaisusana ei ole viimeisen päälle osoitettu ja määritelty erilaisin lisäyksin ja merkein ja selityksin.

Ristikoissahan oikean assosiaation löytymistä helpottaa se, että siinä näkee, moniko kirjaiminen vastauksen on oltava. Tämä juuri on osa ratkonnan nautintoa, että saa hakea ja assosioida, mihin kaikkeen vihje voi liittyä valmiiksi annetun kirjainmäärän puitteissa. - Tietokilpailukysymykset ovat erikseen.

Eli palatakseni tuohon MUSTIA -> LAMPAAT -vihjeeseen, niin ihan mielelläni ratkoessani hakisin, mitkä kaikki 7-kirjaimiset sanat voisivat olla mustia.

Yhtä mielelläni hakisin HT:n esimerkeistä 4-kirjaimista sanaa vaikkapa vihjeelle YLEVÄ tai 6-kirjaimista sanaa vihjeelle SÄRKEVÄ.
111. Jukkis13.2.2008 klo 15:09
Sulla RA ei nyt ihan logiikka pelaa. Ei tuo MUSTIA -> LAMPAAT ole mitenkään rinnasteinen esim. JALALLISIA - TATIT kanssa. Tatithan on aina jalallisia, mutta ei lampaat ole mustia kuin joskus aika harvoin. Samoi AARIn lyhenne on aina a, mutta lampaan väri ei ole läheskään aina musta.
112. Jaska13.2.2008 klo 15:47
LOOGISIA - NAISET.
113. RA13.2.2008 klo 16:00
Eihän vihjeityksessä olekaan kysymys absoluuttisesta logiikasta tai yhtäpitävyydestä. Vai onko? Tai pitäisikö olla?

Mikä olisi esim. YLEVÄ aina?
Mikä olisi esim. SÄRKEVÄ aina?
Mikä olisi esim. JALALLINEN aina?
(tatit eivät ole aina jalallisia)
Mikä olisi esim. LOOGINEN aina?
114. [RA]13.2.2008 klo 16:08
[Pari päivää sitten söin tatteja - ilman jalkoja. Hyvin usein tattien jalat ovat syömäkelvottomia, joten ne heitetään pois. Ne ovat tattien epäolennainen osa. Just äsken söin pari kannikkaa. Molemmat kuivia. Njam! Oli siinä yksi pehmeäkin, mutta jätin sen vielä kuivumaan.]
115. RA13.2.2008 klo 16:12
Tarkennan vielä: Yritän sanoa, että vihjeitys on minusta enemmän assosiaatio- tai näkökulmakysymys kuin absoluuttisen logiikan tai totuuden noudattamista.

Jos vihjeet muotoillaan ehdottoman loogisesti ja täsmällisesti paikkaansa pitäviksi, ristikoista tulee - veikkaan - tosi tylsiä.
116. Taata13.2.2008 klo 16:46
Arkkimiehiä=köpit (ettei aina samat tylsät vihjeet!)
Paikoitellen ymmärrän, että mitä RA yrittää sanoa, vaikka
logiikka horjahtelisiKIN.
117. HT13.2.2008 klo 17:21
Kavio on aina eläimen jalassa. Ural on aina vuoristo. Aari lyhennetään aina a. Tateilla on aina jalka, ainakin jossain vaiheessa. Suurkaupungeissa on (kai) aina asuntopulaa. Noa oli yksi arkissa olijoista, "aina".

Lampaat eivät yleensä ole mustia. Olen ruisleivän suurkuluttaja ja syön kannikan harva se päivä, eikä se ole koskaan ollut kuiva.
118. tylsä13.2.2008 klo 20:15
Odotan mielenkiinnolla, milloin (Taatan omassa) laatimuksessa esiintyy tuo kaikille tuttu arkkimies.
119. tonimikael14.2.2008 klo 01:11
JALO on aina (siinä adjektiivimerkityksessään) YLEVÄ.
RIKKOVA tai KOLOTTAVA on aina SÄRKEVÄ.

Myönnä pois, RA, että tuo sun MUSTIA -> LAMPAAT -esimerkki ei kuulu ollenkaan samaan sarjaan näiden muiden esimerkkien kanssa. Paitsi ehkä sen kannikan.
120. Jukkis14.2.2008 klo 09:44
Hmmm. Tässäpä taisi tulla nyt hiukka selvennystä siihen, miksi minulta tahtoo aina jäädä Pelikaanilehtien loppupäässä olevat RA:n vihjeittämät ristikot kesken. Taitaa olla kyseessä aaltopituudellaolemisasia.
121. Eki14.2.2008 klo 11:21
RA:n vihjeet käyvät läpi saman loogisuusvaatimussarjan kuin muutkin, mutta tällaisia uivia/annikat-tyyppisiä voi toki päästä joskus läpi. Kysymysmerkki perässä olisi siis auttanut. Oma korvani edelleen sanoo, että kannikka ja kuiva yhdistyvät vahvasti, mutta uskottava on, että jotkut eivät kuivaa kannikkaa ehdi edes nähdä.
122. tonimikael14.2.2008 klo 11:40
Juu en minäkään tuota kuiva/kannikka-paria ratkoessani ihmetellyt, mullakin jostain syystä kuulostaa kannikka kuivalta.

Kielitoimiston sanakirja sanoo kannikan olevan KOVA. Ja kyllä minusta leivän kovuus vaatii jo aika paljon kuivuutta. Tai siis kova leipä on useimmiten kuiva. Menkää vaikka kauppaan ja kokeilkaa!
123. tonimikael14.2.2008 klo 11:42
Tähän vielä se kielosen määritelmä:

kannikka14*A leivän, juuston tms. kova reuna-, jätekappale, kanta. Leivän, juuston kannikka myös →←. Jyrsiä kuivaa kannikkaa.
124. Pekka Harne14.2.2008 klo 12:16
Ekillä oli Etelä-Suomen Sanomien viikkolehden Kadun tämänpäiväisessä ristikossa yhdistelmä KALASTAJALLA > APAJA. Tietääkseni kalastaja vetää aika usein vesiperän eli turha itsestäänselvyys oli tässäkin kyseessä.
125. Jukkis14.2.2008 klo 12:34
Se, missä mielessä määrite "turha itsestäänsevyys" tuohon soveltuu, ei kyllä minulle aukene. Jos kerta kalastaja usein vetää vesiperän, niin silloinhan apaja on kaikkea muuta kuin itsestäänselvyys.

Muutenkaan tuossa en näe mitään vikaa. Kalastukseenhan apaja kai alun perin liittyy, ja on sieltä muotoutunut laajemmaksikin käsitteeksi.
126. Eki14.2.2008 klo 12:44
Pekan kommenttia en todellakaan ymmärrä. Sitten menee kyllä ristikoiden vihjeitys kokonaan uusiksi.
127. Seppo14.2.2008 klo 13:10
Jos apaja tarkoittaisi pelkkää (kala)saalista, olisi Pekka oikeassa, mutta koska se myös tarkoittaa nuotanvetoa ja saalistuspaikkaa, ollaan apajalla käyty silloinkin, kun kotiin pitää mennä kalakauppiaan kautta.
128. Taata14.2.2008 klo 15:23
Olen Jukkiksen, Ekin ja Sepon linjoilla tässä asiassa kuten
Nykänenkin. Eri Pekka kyseessä tässä kuin Aulista haukkuu
usein toisaalla?

RA ei tunnu myöntävän mitään. Herra jestas, jos sitten vielä
tuolla lailla ristikoita vihjeyttää vai oliko tuo Jukkikselta vitsi?Piet, noet jne. vielä ymmärtää mustiksi. Käyttäisi sitten vaikka sitä halveksimaansa -kin- päätettä helpottamaan.
Useimmiten näen vaikka junan ikkunasta katsoessani valkeita lampaita. Kuka on musta lammas täällä? Minäkö, RA
vai kuka? Uimareista löytyy myös annikoita! Annika Niemisen luulisi ainakin kelpaavan.
129. Jaska14.2.2008 klo 16:06
EIJOILLE - ENNÄTYKSET

Hieno oivallus laatijalta. Onhan todennäköistä, että moni Eija yltää vielä ainakin omaan ennätykseensä.
130. Taata14.2.2008 klo 16:14
Aika kovis on! Onko tämä vitsi?
131. jepsjuu14.2.2008 klo 16:53
Mustia>lampaat yhteyttä korostaa sanonta musta lammas, joka ei suinkaan tarvitse olla mikään määkivä otus. Niin ollen musta lampaan kohdalla on käsite ja sopii hyvin hyvin.

Kannikat tuo mieleen kovettuneen tai kuivettuneeen leivän kannan, että koviahan ne, mutta sanan toisessa merkityksessähän kannikat on pehmeitä, jos paisteista puhutaan.
132. Taata14.2.2008 klo 17:04
Voi olla, että päästään villakoiran ytimeen vielä ennen juhannusta, jos pidetään näin kovaa elania. Edellä minäkin korostin tätä toista mustan lampaan käsitettä ja silloin olisi voinut olla vihjeessä vaikka huutomerkki perässä korostamassa sitä, että nyt pelataan kierompaa eli koviksempaa peliä tai sitten se -kin-pääte.
133. RA14.2.2008 klo 19:08
tonimikael: "Myönnä pois, RA, että tuo sun MUSTIA -> LAMPAAT -esimerkki ei kuulu ollenkaan samaan sarjaan näiden muiden esimerkkien kanssa."

Totta kai myönnän. Ei kuulu samaan sarjaan. On kuitenkin mielestäni ihan kelvollinen vihje (siitähän tässä kai keskustellaan?), enkä *ratkoessani* tod.näk. korvaani lopsauttaisi, jos tuommoinen olisi jossakin vaikeahkossa / vaikeassa ristikossa.

Ja totta kai siinä voisi olla vaikka huutomerkki tai -KIN perässä korostamassa, että nyt haetaan jotakin vähän epätavallisempaa mustaa tai kaukaisempaa yhteyttä vihjeen ja sanan välillä. Toisaalta monet kovisten ystävät moittivat sitäkin, että noilla lisäyksillä vihje vesitetään ja helpotetaan suotta.

Olen tässä kommentoinut enemmän *ratkojana* kuin vihjeittäjänä.

Jukkis, jos viitsit, olisi mukava kuulla esimerkkejä, mitkä omat vihjeeni ovat olleet mielestäsi epäloogisia tai vääriä.
134. RA14.2.2008 klo 19:16
+ Varman päälle vihjeityksessä on pelattu silloin, kun on käytetty synonyymejä (ja vielä Nykäsestä ja Kielosesta tai Pesosesta tarkistettuna :-). - *Ratkojana* ajattelen kuitenkin, että JOS vihjeet ovat lähes kaikki synonyymivihjeitä, niin ratkojan osa on aika tylsä. Varsinkin, jos ratkojan odotus on, että ristikko on pehmistä vaikeampi.

Mutta makuasioitahan nämä.
135. Jukkis14.2.2008 klo 19:22
En minä osaa tuohon vastata. Enhän minä tiedä, onko joku vihje epälooginen, jos en keksi, mitä siitä vihjeestä tulee. Sinä ja esim. Pitkälä nyt vaan teette sellaisia vaikeita ristikoita, että ne ei vissiin minun aivoille sovi. Esim. Viitamäki taas jostain syystä tekee sellasia, että ne saan melkein aina täyteen.

Mutta jos vielä tuosta MUSTIA -> LAMPAAT -hommasta, niin sen suurin vika on se, että siihen sisältyy virheellinen väite. Kun lampaat nyt kertakaikkiaan ei ole mustia, paitsi jotkut harvat.
136. RA14.2.2008 klo 19:53
Pesonen:

MUSTA
1. hiilen, pien tms. värinen; tällainen väriaine; hyvin tumma tai pimeä
*2.* *kuvakielessä, kuvallisesti*: musta lammas: perheen tm. yhteisön kurittomin, eniten huolta aiheuttava tms. jäsen, surunlapsi.

2- kohdan muita esimerkkejä:
- musta maa (lumeton)
- mustat kädet (likaiset)
- musta kahvi (ilman kermaa)
- musta leipä (ruisleipä)
- musta kulta (maaöljy)
- mustat veljet (dominikaanit)
- musta laatikko (harvoin oikeasti musta)
- musta hevonen (yllättävä, yllättämään valmis - ei välttämättä musta, eikä välttämättä edes hevonen :-)
- musta huumori
- musta raha
137. HT14.2.2008 klo 20:34
Näkyy menevän juupas-eipäs -väittelyksi tuo musta lammas. Liekö kysymys henkisestä rakenteesta vai mistä, kun asia nähdään niin eri tavalla. Enemmistö katsonee kuitenkin, että mustia -> lampaat on vihjeenä huono syistä, jotka täällä on esitetty. Pesosen siteeraaminen ei tuo asiaan mitään uutta, ei loihdi kehnosta logiikasta kunnollista. Otetaan listasta viimeinen: ehkä "mustaa -> raha" nähdään jossain tulevassa ristikossa, ja taas kuulemme todistelua, kuinka nokkela vihje on kyseessä.
138. RA14.2.2008 klo 20:47
Kuten sanoin, kysymys on makuasioista ja mielipiteistä. Itse en miellä tätä keskustelua minään juupas-eipäs-väittelynä.

Laatijoiden on varmasti hyvä saada ratkojapalautetta. Tässä keskustelussa enemmistö on tyrmännyt tämäntapaiset [mustia > lampaat] vihjeet h u o n o i n a. Se on hyvä ja tarpeellinen tieto.

- Ainoa asia, mistä olisin valmis inttämään, on se, että ko. vihje on/olisi ehdottoman v i r h e e l l i n e n.
139. Jaska14.2.2008 klo 21:03
RA, mitä mieltä olet vihjeestä HUURTEINEN, kun ratkaisusana on TOTI? Itse pidän sitä virheellisenä. Huuruinen olisi kyllä OK.
140. RA14.2.2008 klo 21:14
Jaska, minusta molemmat käy. Ja näkyy Pesonenkin vahvistavan, että joissakin yhteyksissä huurteinen ja huuruinen ovat synonyymejä.

- Pesosen esim.: Huurteinen [=huuruinen] olutlasi

--

Ratkoin tänään ristikkoa, jossa oli vihje RUOTIMINEN ja vastaussanaksi tuli RETOSTELU. Hetken ajattelin, että kyseessä on virhe ja että vastaussanan tulisi REPOSTELU. 'Retostelu' (ainakin itselläni) kytkee ensimmäiseksi kehusteluun, leuhkimiseen tms. Mutta onpahan kuin onkin retostelu myös ruotimista.
141. eemil14.2.2008 klo 21:21
ruotimista = retostelu olisi siis väärin?
142. [ra]14.2.2008 klo 21:23
[Pesosesta:

- huurtua = tulla huurteeseen, tulla huuruun, huuruuntua
- huuruta = huokua huurua, höyrytä]
143. HT14.2.2008 klo 21:26
Vielä vähäsen kannikasta.

Pesonen ja Kielonen ovat ottaneet sulut pois Nykäsen kova-sanasta, ja tähän meidän on tyytyminen, niin että kaipa kannikka on katsottava kuivaksikin, kun kerran on kova, ja rakennelma (K)UIVIA -> (K)ANNIKAT on okei. Minun lapsuudenympäristössäni kannikka oli mikä tahansa leivän kantapala, niin alusta veistetty kuin viimeiseksikin jäänyt, eikä sana sellaisenaan sisältänyt viitettä kuivuuteen. Tämän mukaisesti olen sanaa käyttänyt aina.

Tutkailin vähän murretietoutta ja sieltä selvisi, että tuollainen käyttö tunnetaan Karjalassa, ja se selittää asian: meidän porukka oli minua lukuunottamatta syntynyt Viipurissa, ja tämä näkyi tietysti myös kielessä.

Murresanakirja, kannikka: "leivän (kuiva) alku- tai loppupala, kantapala; (reikä)leivästä sen kuivuttua lohjennut ulkoreuna; tähteeksi jäänyt leipäpala. Rinn. kannikas, kannike, kantapala, -pää, kantti, kantura, kanturainen." Karjalaisella tädilläni oli omaperäinen sana, kasukka. "Kelpaaks' siul' kasukka?" kysyi hän usein, kun rupesi leikkaamaan leipää pöytään.
144. RA14.2.2008 klo 21:27
eemil, ei vaan ihan oikein.

Tarkoitin, että minä itse vain hetken ajattelin, että se olisi väärin, koska omassa sanavarastossani ekana mieleentuleva sana oli rePostelu. Mutta ei siis ole.
145. eemil14.2.2008 klo 21:44
jos kalastajalla ei aina ole apaja (saalis) niin retostelu ei aina ole ruotimista???
146. Matti14.2.2008 klo 21:51
huurteinen>toti? On aikoihin eletty. (Tulin juuri huurteiselta, eikä lasissa ollut totia.)
147. RA14.2.2008 klo 21:56
eemil, just, just! :-)

Ja KUN kalastajalla kuitenkin on apaja (vaikka ei saalista) ja KUN retostelu kuitenkin on myös ruotimista, niin mitään virhettä ei ole. Sanokoonpa oma kielikorva oman sanavaraston pohjalta - äkkiseltään - mitä tahansa. Kaikki muu on retostelua (tai repostelua) - toki oikeutettua ja uskoakseni hyödyllistä.
148. HT14.2.2008 klo 21:59
Takavuosina julkisuudessa pohdiskeltiin olutlasin huurteisuutta ja todettiin, että oikein olisi puhua huuruisesta tai hikisestä lasista (hien yksi merkitys on "kylmän esineen pinnalle tiivistynyt kosteus, huuru"). Ymmärrettävästi ei kuitenkaan hikisen tai huuruisen ottaminen tai sellaiselle lähteminen korvannut vakiintunutta puhetapaa, ja Nykäsen määritelmistä poikkeava käytäntö otettiin sanakirjoihin ilman mutinoita.
149. Jaska14.2.2008 klo 22:08
Mutta Matti ja Jaska kyllä mutisevat huurteisesta totista, eikä syyttä. Huurteinen olut, höyryävä toti. Dixi.
150. Tangojen ystävä15.2.2008 klo 10:15
KAHDESTA KANNIKASTA -> AHTERI

KANNIKOIDEN VÄLISSÄ (8)

Näitä vihje - vastauspareja saavat laatijat käyttää vapaasti
151. Matti15.2.2008 klo 11:37
Huurre valmistaa kylmäkalusteita. Vai oliko se sittenkin liesiä ja lämmittimiä.
152. Taata16.2.2008 klo 10:14
Välipala
153. Jaska16.2.2008 klo 10:23
Lisää vapauksia: VÄLIPALA (5). Vihje: se on rautaisen anagrammi.
KOMMENTOI

Pakolliset kentät merkitty tähdellä *