KESKUSTELUT > RISTIKOT > OTETAAN VASTAAN

377. Otetaan vastaan

ile11.10.2003 klo 21:11
Paikallislehti Helsingin Uutiset ilmestyy kaksi kertaa viikossa. Sunnuntainumerossa on jo jonkin aikaa julkaistu palstaa, jossa lukijat voivat ilmoittaa ilmaiseksi mitä he haluavat ottaa vastaan ilmaiseksi.

Tämän palstan lukemisesta on tullut vakionumero meikäläisen viikonlopun viettoon.

Jo alussa oli välillä pyyhittävä hikeä otsalta, mutta nyt on meno muuttunut varsin villiksi. En tiedä, pelleileekö joku taho kirjoittelemalla piloillaan pyyntöjä palstalle, vai onko porukka tosiaan niin kornia, että kuvittelee näiden ilmoitustensa johtavan pirinään puhelimessa.

Tässä muutama esimerkki lehden uunituoreesta numerosta:


Opiskelijatyttö tarvitsisi tietokoneen, löytyykö keneltäkään ylimääräistä? Kannettavan voin noutaa, isompaa varten tarvitsen kuljetuksen.

Lojuuko nurkissasi tarpeettomaksi käynyt piano? Meillä olisi käyttöä sille.

Halvaantunut mummo toivoo saavansa kuntopyörän. Olisin kiitollinen, jos saisin jalkani toimimaan.

Olisiko sinulla tarpeettomaksi käynyttä, toimivaa järjestelmäkameraa, objektiiveja yms? Antaisin hyvän kodin tositarkoituksella.

Väri-tv lapsiperheeseen. Ei mielellään kovin vanhaa.

Eläkeläinen tarvitsisi harrastuksiinsa kannettavan tietokoneen tekstinkäsittely ohjelmalla ja printterin sekä Nokian kännykän. Mallit ei kovin vanhoja.


Itsellänikin on jos jonkinlaista pulaa tarpeellisesta tavarasta. Haluaisin muun muassa perustaa Berliinityyppisen merivesiakvaarion, mutta se maksaa lähemmäs kaksituhatta euroa, ja kaiken lisäksi minun olisi perustettava se uuteen asuntoon, sillä vaimo on sanonut, että sellaista merimaisemaa ei meidän perheeseen hankita! Nykyisessä makeanvedenaltaassakin on tarpeeksi kestämistä.

Pitäisiköhän laittaa lehteen ilmoitus?
2. Timppa11.10.2003 klo 21:30
Voin vain kuvitella, miten paljon kommentteja alkaa tulla Ilen aloittamaan aiheeseen... Olisiko muuten kellään tarpeettomana 2000 euron matkalahjakorttia?
3. Titta11.10.2003 klo 21:30
Ilman muuta!

Minä haluan

1) 5-viikkoisen marsunpoikasen (tai pari) kaikkine varusteineen.

2) Nykäsen

3) Pesosen

4) kylmävesialtaan

5) kunnolla varustetun baarikaapin

6) miehen, joka on sisäsiisti ja lähtee Sanaseppojen kokouksiin ja mökille vapaaehtoisesti

7) elämäniloa
4. Titta11.10.2003 klo 21:55
Ai niin, digitaalikamera olisi kiva, mutta siitä olen jo kirjoittanut joulupukille. ;)
5. Jouni11.10.2003 klo 22:17
Poikamiehenä ottaisin vastaan kaiken kokeneen neitsyen, joka olisi tavattoman viisas, mutta ei kuitenkaan viisaampi kuin minä. Lisäksi pitäisi olla kulturelli, mutta hyväksyä eräitä puutteita kumppanissa.
6. Titta11.10.2003 klo 22:28
Mainitsepa, Pena, yksi ihminen, jossa ei puutteita olisi...
7. Timppa11.10.2003 klo 22:35
Miksi Penaa tämän otsikon alle kuulutellaan, kun ei hän ole ottanut edes osaa keskusteluun. Lienee höyryissään ;). Jouni taisi sisäistää aika hyvin Ilen pohjustaman keskustelun, kuten myös Titta. Toiveitahan toki kaikilla on, mutta mitä niistä kehtaa ilmoitella lehtien palstoilla...


Seuraavaksi paljastan karkean totuuden, joka ei sovi lasten kuultavaksi: pääsiäispupua ei todellisuudessa ole olemassa! Joten se niistä munista ensi keväänä...
8. Titta11.10.2003 klo 22:40
Ohhops! Saxon (olut) lienee tehnyt tehtävänsä... täällä on siis muitakin poikamiehiä kuin Pena...?

Pääsiäispupujutun kuulin jo viime vuonna, enkä edes kerro keneltä.
9. Timppa11.10.2003 klo 22:48
Ilelle vielä vinkiksi eläinharrastuksesta; olen kuullut pariskunnasta, jossa vaimo kertoi lähtevänsä huushollista, jos mies hankkii lemmikikseen semmoisen suloisen pienen pörröisen taranteli/tarantella-hämähäkin. Tulisi halvemmaksi kuin Berliinityyppinen merivesiakvaario (mikä se sitten lieneekään).
10. Titta11.10.2003 klo 22:52
Timppa voi varmaan keksiä muitakin edullisia keinoja...
11. Timppa11.10.2003 klo 22:54
Ukkomiehiksikö Titta luulit kaikkia täällä kirjoittelevia miehiä. Muut tehköön tutkimuksensa osallistujien perhesuhteista, siihen ei valitettavasti taida auttaa ohjelmointikokemus eikä Exceliin tai Accessiin perehtyminen. Jos ylläpitoa kiinnostaa, niin kehitelkääpä kysely...
12. Titta11.10.2003 klo 22:55
Nyt taisi joku taas vetää jotain hajuelimeensä...
13. JiiTee11.10.2003 klo 23:29
Tuota Titan listaa voisin hieman kommentoida/ihmetellä:

1) Miksi pitää olla juuri 5-viikkoisia marsunpoikasia?

2) ja 3) Jos tietäisi noiden Nykäsen ja Pesosen etunimet, olisi helpompi auttaa. :-) ;-)

5) Tämän minäkin allekirjoitan. Kun joku vielä sen säännöllisesti (lue: kohtuullisen usein) täyttäisi.

4) ja 6) Näistä tuli mielleyhtymä: kylmä kangistaa nopeasti (mutta samalla myös kutistaa). (Hieman ) Vakavammin: kai tuollaisia miehiä luulisi löytyvän, jos tuo sisäsiisteysvaatimus ei tarkoita ihan mahdottomia tottelevaisuus- yms. ominaisuuksia. :-)

7) Miten niin elämäniloa? Et kai sinä sitä ole kadottanut?
14. Titta11.10.2003 klo 23:38
1) 5-viikkoiset on just tullu luovutusikään

2-3) salaisuus ;)

4) tykkään toisinaan kylmästä vedestä. Mieheen se ehkä vaikuttaa eri lailla, muttei pysyvästi. Tähän oikein leveä virnistys!!!

6) miehessä tykkään siitä ettei sitä tarvii pyyhkiä...

7) ei sitä nykyään hirveesti oo...
15. Titta11.10.2003 klo 23:50
Niin, ja digitaalikameran haluan sen takia, kun tuolla ulkona on niin komeita vaahteroita ja koivunlehtimattoja. Kun näkee kurkiauran, jonkinlainen zoom voisi olla kiva... tai kun sorsat kokoontuvat rannalle muuttomatkaa varten. Tai kun likkakaverin kanssa saadaan pöytään elämän ensimmäiset dry martinit, joissa on oliivin tilalla sitruunankuorta. Tai kun keinu on ripustettu puuhun niin korkealle, ettei aikuinenkaan yletä... tässä maailmassa on niin paljon kuvattavaa...!!!
16. JiiTee11.10.2003 klo 23:52
Niin, sitä kylmän veden vaikutustahan voi sitten monellakin eri tavalla vähentää. Tähän (jos mahdollista) vielä leveämpi irv.. virnistys!!!!!!!!

Uskoisin, että suurinta osaa meistä miehistä ei sentään tarvitse pyyhkiä, mutta pyyhkeitä meille voi joutua silloin tällöin antamaan :-) ;-)
17. Titta12.10.2003 klo 00:01
Niin, ei se kylmän veden vaikutus kovin kauan kestä. Mutta kiva katsella ihan läheltäkin, naisella kun ei vastaavaa tapahdu.

Minulla on pyyhe valmiina. (Ainakin pyyhekumi)...

;)
18. Wagner12.10.2003 klo 07:16
Läääh..
19. Titta12.10.2003 klo 12:45
Wagnerin voisi upottaa sinne kylmään veteen!
20. Pena12.10.2003 klo 17:34
Juu, poikamies olen vaikka olenkin "naimisissa".

Miten tämä on mahdollista?



Nosta se sika pois ennen kuin hukkuu! On varmaan jo viilentynyt.

;-D
21. jupejus12.10.2003 klo 17:49
On tainnut jo hukkua.
22. Titta12.10.2003 klo 17:50
Eipähän läähätä enää...
23. Pena12.10.2003 klo 18:07
No siinä on joulukinkku sitten jo valmiina, lasket vain veret ja suolet ja pistät pakkaseen.
24. ile12.10.2003 klo 22:00
Timppa, Berliinityyppinen riutta-akvaario on sellainen, jonka sisustamisessa käytetään elävää kiveä, ja joka varustetaan valkuaisainevaahdottajalla. Tällä menetelmällä voidaan rakentaa toimiva merivesiakvaario jopa alle 200 litran tankkia käyttäen. Merivesiakvaario vaati ennen vanhan menestyäkseen lähemmäs kolme kertaa enemmän litroja, markkoja ja hoitoa.

Hyviä riutta-akvaariosivustoja on netti pullollaan. Tässä yksi osoite, jossa voi käydä katsomassa miltä tuollainen vetenalainen maailma näyttää.

www.aqua-web.org/users/ealex/
25. Titta12.10.2003 klo 23:52
Komia on!
26. Timppa13.10.2003 klo 02:03
Kiitos Ile tyhjentävästä selvityksestä! Taidan kuitenkin pitäytyä hyttysten läpsimisessä...
27. Kravattimies13.10.2003 klo 03:21
Mielenkiintoista oli, ile. Hämmästyin, että 800 litran tankissa vettä virtaa 47500 litraa tunnissa.

Akvaarion ystäviä ei hevillä säikäytetä!

80 kg live rock.
28. iso S13.10.2003 klo 08:36
Ei kun taivaaseen ei hevillä pääse.

87 kg massive wood (head).
29. Pena13.10.2003 klo 12:28
Titta, ei se sika hukkunutkaan! Onneksi onneton luulee itse pudonneensa, eikä huomannut kun "vähän autoit".

http://www.helsinginsanomat.fi/viivijawagner/10658 03122882
30. Titta13.10.2003 klo 22:26
Pitänee yrittää uudestaan...
31. Wagner14.10.2003 klo 19:39
Ysk, ysk, köh, köh, hrrrr......
KOMMENTOI

Pakolliset kentät merkitty tähdellä *