KESKUSTELUT > RISTIKOT > IS-PLUSKOVIS 5.1.

3763. IS-Pluskovis 5.1.

Jaska6.1.2008 klo 23:42
Upea kovisvuoden avaus Simbergiltä. Jos vuoden laatutaso säilyy enimmälti tällaisena, on tiedossa vielä enemmän herkkuhetkiä kuin v. 2007. Myöhemmin lisää kehuja. Aikanaan saanemme myös tietää, missä AS (vai Ekikö) on törmännyt pääkuvan apteekin hupaisaan näyteikkunaan.
2. matts7.1.2008 klo 09:06
Kuvan alta, alas asti, ei vaan lähtenyt ratkeamaan, oikea laita on kunnossa.

Abua, Oman apteekin Nuha ehkä saisi?
3. Lauri Kultti7.1.2008 klo 11:40
Tämä ei meinannut millään lähteä ratkeamaan, mutta onneksi toinen päivä toi helpotuksen tullessaan. Minulle oikea alakulma pisti pisimpään kampoihin. Aika lailla vaikeutti ratkontaa, kun luulin keksineeni toisen pääkuvalauseen kuin varkain. Kun lopulta suostuin vaihtamaan lauseen kaksi viimeistä sanaa, alkoivat risteävätkin sanat löytyä.

Tällaiset ristikothan ovat mielestäni ihan parhaita, joissa ensin ei tunnu löytyvän yhtään sanaa, mutta jotka kuitenkin lopulta ratkeavat eivätkä jätä kohtia, joissa vihjeen ja ratkaisun yhteys jää löytymättä.
4. Pekka Harne7.1.2008 klo 13:03
Alfin herkullisimmat vihjeet tällä kertaa olivat SILLOIN IRTOAA! ja TYLSISTÄÄ TUURAA. Keskellä ristikkoa oleva nalle oli saanut ajankohtaisen merkityksen. Lauri: mulla on oikeassa alakulmassa viisi sanaa vieläkin auki!
5. Pekka Harne7.1.2008 klo 13:06
Kun olin kirjoittanut äskeisen viimeisen virkkeen ja otin Koviksen taas käsiini, oikea alakulma aukesi yhden sanan myötä! Sano ongelmasi ääneen - ja se ratkeaa!
6. matts9.1.2008 klo 08:14
Kaikille vihejeille tuli lopulta sana mutta keskellä alhaalla on alue, josta en menisi takuuseen, koska lintuviivautnil kuvasta tuli aivan käsitämätön ölvähdys, joka ei sovi viheejeen!
7. Jaska9.1.2008 klo 10:49
Sopiipa hyvinkin. Sana on esiintynyt ennenkin Plus-koviksissa, muistaakseni jopa pääkuvalauseessa. Nykänen 1970 tuntee, Pesonen 2004 ei. Esim. "taatalaisille" sana on perin tuttu viisikirjaimosessa ja kolmitavuisessa muodossa.
8. Jaska9.1.2008 klo 10:51
Anteeksi panovireeni.
9. matts9.1.2008 klo 12:32
Vinkkaa kiertoteitse kuinka se siihen sopii, jos tiedät mikä sana minulla siinä on?
10. Jaska9.1.2008 klo 17:10
Mitenkähän tuo onnistuisi liikoja paljastamatta. Yritetään. Linnusta näkyy peilikuva viivasuoran veden pinnalla. Se tuo mieleen O.J. Tallgrenin puolison, joka oli etunimeltään tuo kuvassa vallitseva tila. Hän oli epäilemättä joskus myös ratkaisusana, jota käytetään nimenomaan henkilöstä, ei vihjeessä kuvatusta asiasta. Vihje on siis kovismaisesti epäsuora, siis täysin kelvollinen. Vieläpä erinomainen!
11. naparetkeilijä9.1.2008 klo 21:17
mattsille lisää helpotusta, minusta se pinta näyttää hyvin tyyneltä ja rauhalliselta, eiköhän sillekin jokin synonyymi löytyne. Ja voihan pohdiskelun lopussa ottaa vaikka iisalmelaista olvia ...
12. Seppo9.1.2008 klo 22:11
Matts, kurkistapa vielä etusivulta ylhäältä keskeltä ristikkosanojen listaan, siellä on ajan mittaan ehditty käsitellä jo melkoinen määrä sanoja.
13. matts10.1.2008 klo 08:12
ok uskotaan, oli vaan minulle niin outo synonyymi!
14. matts10.1.2008 klo 09:14
Seppo
Ahaa! Onko kyseessä sama Seppo tuolla ristikkosanojen listassa ko. sanan kohdalla.
15. Seppo10.1.2008 klo 13:51
Matts, samasta henkilöstä on kyse :-D
16. Jaska12.1.2008 klo 17:00
Siellähän Seppo öl(ö)vinä pällistelee öl(ö)vin äärellä! Ilmeisesti vasta mestaruuden ratkettua. Onkohan muuten SM-välierissä & finaalissa douppaus tuopilla, parilla vlittömästi ennen kisaa sallittua vai kiellettyä? Entäs terävät taskumatista? Auttaisi varmasti haitallisen jännityksen laukaisemisessa!

Ölvi on arvattavasti monelle alkuperäiseteläsuomalaiselle tuntematon sana. Esim. oululaisille ("taatalaisille") sen sijaan varmasti tuttu. Siis tyyni, rauhallinen ihminen. Meren/järven tyvenestä ei ölviä sen sijaan käytetä, toteaa pohjalaismurteen hallitseva lähimmäinen ölövinä. Jo ke:na kehumani vihje on siis epäsuora, eikä siitä siis koviksessa ole nokan koputtamista.

Joskus harvakseltaan käy niin, että alkuun pääsy on helpompaa muualta kuin oikeasta alakulmasta, jota pystyratkaisulause tavallisesti halkoo. Kulma muotoutuu silloin lauseen ehdoilla. Ehkä Simberg on harkinnut aluksi myös yhtä sanaa pitempää lausetta kulkemaan ko. reittiä, mutta päätynyt lyhyempää ja nasevampaan. Näin jäi mahdollisuus kiusata ratkojaa Lobolla ja atkalalla!

Oikea yläkulma oli tällä kertaa ratkonnan helpoin alkuareaali, myös vasen alakulma oli helepohko. Vihoviimeiseksi jäi alakerran keskusta toisen näppärän pääkuvalauseen rööreineen. Aika pitkään kesti myös Knutin hoksaaminen ja aivan liian kauan Mensankin ajatellen pääsyä älymystön jäseneksi. No, eipä ole hinkua yrittääkään. Riittää, että näistä täyden kympin koviksista useimmiten selviää kunnialla.

Niin, missähän päin maailmaa tuo röörintukkeenaukaisuapu sijaitsee? Veikkaukseni: aika kaukana Suomesta kaakkoisessa ilmansuunnassa.
17. iso S12.1.2008 klo 17:22
Jaska: dopingtestejä ei SM-kisoissa tehdä. Aihetodisteiden perusteella voi pitää uskottavana että dopingia on käytetty, ei tosin teon tekemisen tarkoituksessa. Eräs tuleva mestari ei uskonut pääsevänsä finaaliin ja poistui välierien jälkeen kadun toiselle puolelle ottamaan yhden alkoholipitoisen juoman (tarkempaa määrettä minulla ei ole tiedossa). Sieltä hänet löydettiin ja loppu on kanssakilpailijoiden kannalta hysteriaa - heidät piestiin vakuuttavalla marginaalilla.

Seuraavassa kisassa tämä mestari ei selvinnyt finaaliin. Sitä se viina teettää, tai sen puute :-)
18. Tuomas L.12.1.2008 klo 20:12
Hallitseva mestarikin voi tunnustaa nauttineensa lounastauolla ruokajuoman, joka ei ollut aivan alkoholitonta...
19. Eki20.1.2008 klo 22:14
Jaskan taannoiseen kysymykseen. Apteekki, jonka ikkunassa luki NUHA PHARMACY, oli tyttäreni Lähi-idässä ikuistama ja minun Alfille välittämä.
KOMMENTOI

Pakolliset kentät merkitty tähdellä *