KESKUSTELUT > RISTIKOT > IS JOULURISTIKOT

3714. IS Jouluristikot

Eki5.12.2007 klo 00:01
Tänään ilmestyi IS Jouluristikot, mutta jonkun ongelman takia se on osassa lehtipisteitä vasta huomenna keskiviikkona. Siksi myös tv-mainonta alkaa silloin. Lehteä saa Iltiksen kanssa, kun pulittaa 2 euroa lisää.

Ristikot ovat pääasiassa helppoja, mutta yksi tonimikaelin koviskin löytyy ja muutama vähän visaisempi. Vaihtelua antavat kryptot, piilosanat, sanakenno, limis, sotkis, kääntis, sanaristit ja ++juhin sudoku-joulukalenteri.
2. tonimikael6.12.2007 klo 13:24
Viime viikon alkua ennen tuli Ekiltä sähköposti, jossa ilmoittaa julki tarvittavien is-jouluristikoiden määrän. Olin jo tietoinen, että joitakin tarvitaan, mutta että tarkka määrä ja milloin. No siinä sähköpostissa ei ollut noiden ristikoiden osalta deadlinea.

Muutakin tuossa viestissä oli. Että tuolle viikolle (tätä edeltävälle) piti tehdä Keskis (Heli kuvittaa), Plus-Pehmisaukeama (Heikki kuvittaa), Motiiviin normaali helppo itse kuvitettuna, Punaiseen pelikaaniin itse kuvitettuina sivun helppo, sivun keskitasoinen ja aukeaman kolmetähtinen, Uutisristikko itsekuvitettuna, historistikko itsekuvitettuna. Eli hommaa oli tiedossa vähän tavallista enempi.

No tiistaina sitten Sakke kyselee, että missä ne iltisristikot on, johon minä että joko niitä kaivattas, että millon ne pitä olla. Sakke ilmoittaa meseitse, että "Tänään". ;)

Eli seitsemän (7) "ylimääräistä" ristikkoa nyt heti, kiitosh. No yksi ja kaks puolikasta laatimusta oli valmiina, joten hommiin ja seuraavaan aamuun mennessä oli kuvitettuina kaikki helpo(hko)t eli 6. (kofeiini on hauska keksintö ;))

Visaisen kanssa saimme aikataulua hieman venytettyä seuraavaan päivään asti (juu ne on aina työläitä, eritoten nuo täyskolmoset) ja eikun lähetin ristikon eteenpäin Liisalle koeratkottavaksi. No tunnin/parin päästä tulee Ekiltä mesellä viesti, että vaikka Liisa kuinka pyörittää ja koettaa eri lailla ratkoa niin aina tulee (sanon vain tässä sanan osan kun sitä ei lopullisessa versiossa ole) TESKTI. Ja sellasessa kohdassa, että ei kyllä helposti näyttänyt sitä saavan korjattua. No eikait siinä pyyhekumia hetkeksi ja iso alue pois. Koetin sitä värkätä puolisen tuntia ja Eki sit soittaa että oonko saanu korjattua, no en oo, no Ekillä oli sit idea siihen ja yhteistyöllä sen lopun laadimme ja kun viimein saatiin ristikko perille, Iltiksen taittajan piti venyä hurjat 5 minuuttia tuon ristikon takia. Jee, saikohan paljon ylityökorvauksia..? ;)

Minä en noista sivistyssanoista niin tiedä, mutta hektinen tuosta viikosta silti tulee mieleen. :)
3. lp6.12.2007 klo 14:32
Muistan sinua erikoisen lämpimästi, kun saan nauttia uurastuksesi hedelmiä. Joko voi toivottaa JOULURAUHAA.
4. tonimikael6.12.2007 klo 15:55
Kiitos lp! Tuo todella tuotti rauhaa! :)
5. Seppo6.12.2007 klo 16:02
Kuten tuosta tonimikaelin esseestä käy ilmi, laatijan elämä on pelkkää ruusuilla tanssimista, kunhan on sen verran paksunahkainen, ettei pikku piikit haittaa. Mielenkiinnolla jään odottelemaan Punaisen Pelikaanin aukeamaasi ja pitää samalla kehaista, että en ainakaan tähän mennessä näkemissäni ristikoissasi ei ole ilmennyt kiireestä johtuvia heikkouksia. Toivottavasti jatkat samalla linjalla vastedeskin.
6. tonimikael6.12.2007 klo 21:36
Seppo, hmmm...

(Vieläköhän tuota pelikaanin aukeamaa ehtis rukata... ;))
7. Eki6.12.2007 klo 21:54
Painossa on ja ensi viikolla tulee ulos. Hyvä siitä tuli. Minun vuoronihan se olisi ollut tehdä tuo paha aukeama, mutta oma aukeaman ideani riitti vain kahteen tähteen. Hulluja ideoita kummassakin.
8. Eki6.12.2007 klo 21:57
Ei senkään ristikon meille tulolla ja painoon menolla ollut kauheasti väliä. Mitä nyt vähän ehdittiin vilkaista, että kaikki on kunnossa.
9. tonimikael6.12.2007 klo 22:54
Hmmm... Tuon "... ollut kauheasti väliä" ainakin minä tajusin ensin vähän eri lailla kuin Eki sen tiettävästi tarkoitti. :)
10. RA6.12.2007 klo 23:16
Peesaan tuota Sepon kommenttia: Teillä ei taida olla kauheasti väliä, vaikka ei olekaan kauheasti väliä. :-)
11. Eki6.12.2007 klo 23:43
Jätin sen tahallani kaksimieliseksi.
12. Kravattimies7.12.2007 klo 00:26
Laatijan elämäkö pelkkää ruuDuilla tanssimista?

(Päiviltä)
13. Eki7.12.2007 klo 00:31
Päiviltä pääsi.
14. RA7.12.2007 klo 01:03
Jostain lukenut tämmöisen aforismin (en ole varma, muistanko ihan sanatarkasti):

Laatijan elämä ei ole pelkkää ruuduilla tanssimista, vaan suurimmaksi osaksi rikkautta ja semantiikkaa.
15. Jaska7.12.2007 klo 13:19
Ratkojan elämä ei ole pelkkää ruutujen täyttämistä. Joskus joutuu kumittamaankin.
16. Jaska14.12.2007 klo 16:12
Sitä joutui harjoittamaan myös IS-jouluristikoissa. Ristikko täyttyi vasta kolmannessa istunnossa ja tuotti enemmän tuskaa kuin esim. Skytän viimelauantainen pluskovis. Mitä mieltä ovat muut molempien ristikkojen kanssa painiskelleet?

Minulla kesti turhan kauan oivaltaa keskustan krumeluurit, koska alh. oikealta aloitettaessa niistä ei saanut mitään vihiä. Että tällainen kiero, mutta toki palkitseva jekku Pitkälältä tällä kertaa. Kuin hyvitykseksi Pitkälä lisäsi (vai Eki?) = vihjeeseen AKAT helpotuksen (VALITTAVAT). Ei millään pahalla, mutta tuo armopala valitettavasti pudottaa ristikon arvosanan 9½:een. Eihän se synkkaa lainkaan koviksen (melkeinpä pahiksen) yleisilmeeseen.

Hieman jäi kaihertamaan piiloruutuinen PERUSSUOMALAINEN. Siihen sopii kirjain, joka ei kuulu millekään puoluepukarille. IKONIksi muotoutui näet henkilö, joka on eräässä mielessä Kimin kollega. Liekö laatijan tarkoittama. Jos on, myös himokkaan klanipään alempi ratkaisusana on varmasti oikein jättäen perussuomalaiselle valinnan varaa kaksi kirjainta. Joten epävarmuus jäytää vielä neljä viikkoa. Nipistänkin rangaistukseksi vielä puoli pojoa. Lopullinen arvosana 9.
17. emmi15.12.2007 klo 19:40
moi onko ketää myy
18. emmi15.12.2007 klo 19:41
hauskaa joulua kaikkile
19. emmi15.12.2007 klo 19:42
ristikot on aika kivoi mut sudokut on parhait
20. Jaska17.12.2007 klo 00:22
Ei jäydä enää! Pyytämättä ja yllätyksenä välähti yht´äkkiä se Pitkälän tarkoittama ikoni. Ja mikä ihmeellisintä, hän on kuin onkin Kimin kollega! Oikeasti siis, eikä vain eräässä mielessä. Perussuomalaiseksi sopi samantien hmm.. ikoni, kun himokkaalle kehkeytyi kovismaisempi yhteys ratkaisusanaan. Kyllä me ollaan Pitkälän kanssa hyviä! Arvosana 10!
21. matts28.12.2007 klo 10:43
Pitkälä 58 ei vaan tunnu loppuun asti ratkeavan.
5 tyhjää ruutua huutaa kirjaimiaan. SAHARAAn sain mielestäni hyvän EForssan pojan mutta sitten ei ratkea millään TUHISEVILLA.
.....I-ASSAn ratkaisu tuntuu niin itsestäänselvältä Stefanilta mutta mutta kun ei niin ei!!
VETISEN 4 viim. kirjainta lienee helppo mutta mitä ihmettä toiseen ruutuun?
22. Staffan28.12.2007 klo 10:47
Stefan hämäsi minutkin.
23. Jaska28.12.2007 klo 13:16
Stefan?? Mitä ihmettä oikein höpisette, matts ja Staffan. Vihjehän on ristikon helpoin, lukemattomia kertoja pehmiksissäkin esiintynyt. VETINEN on mielestäni myös varsin simppeli. Olisiko mattsilla kolmantena kirjaimena se tavallisempi kahdesta mahdollisesta, joka on tässä väärä. TUHISEVILLAn ratkaisusana kyllä mietitytti. Tulkitsin sen mahdollisesti vikaan niin, että tuhina johtuu sisään päässeistä pienen pienistä ulkoisista tekijöistä, ja silloin ratkaisusana on yleensä tarpeen. Kyllähän niitä muutkin käyttävät, tietysti. mattsin ratkaisusana Saharaan on siis oikein.
24. matts28.12.2007 klo 14:02
Kyllä se Pitkälän oikea alakulmakin on nyt selätetty mutta hikikin tuli.
25. Jaska28.12.2007 klo 21:33
44 sanakenno s. 17 selitystekstiä: Yllätysmomnettina yksi ratkaisu kirjoitetaan vastapäivään. Erään toisen sanan voi lukea kummasta suunnasta tahansa.

Onkohan kyseinen selitys jostain ennen julkaistusta tehtävästä? Nuo vihjeet kun eivät täyty, vaikak miten päin syynäisi. Kaikki ratkaisusanat ovat myötäpäivään, ja ne ovat oikein!
26. Eki28.12.2007 klo 21:52
Joopa joo, vanha teksti.
27. Pena16.12.2010 klo 19:08
IS Jouluristikot 2010:

Taisi ristikon 66 avainsananumerointi hypätä numeroon 67 joka ei ole palkintotehtävä? (Sivut 30 ja 31.) Mitenkä ristikon 66 arvontaan osallistutaan?
28. Eki16.12.2010 klo 19:24
Sitä yritettiin vaihtaa, kun se 66 on Joulu-lehden ristikon numero. Menikös se jotenkin sitten pieleen? Taittajan piti se muuttaa. Vastaa siihen numerointiin, joka on olemassa!
29. Pena22.12.2010 klo 21:33
Ristikon 59 (sivu 23) paras vihje: "EI TÄSTÄ TULE YHTÄÄN MITÄÄN!"

Ai että mitenniin paras? Ratkokaa, niin huomaatte d=).
30. Eki22.12.2010 klo 21:53
Pena haluaa näköjään toimia pyövelinä.
KOMMENTOI

Pakolliset kentät merkitty tähdellä *