KESKUSTELUT > MUUT AIHEET > SAMANNIMISIÄ JULKKIKSIA?

366. Samannimisiä julkkiksia?

Tuomas L.9.10.2003 klo 10:46
Kun täällä nyt pyörii tuo Sisäinen julkkis -ketju, niin otetaan samantien toinenkin aiheeseen liittyvä tehtävä. Eli mainitkaa julkisuudessa esiintyneitä täyskaimoja - ja huomatkaa, että haetaan siis TÄYSkaimoja, eli ei kannata lähteä listaamaan esimerkiksi kymmeniä kuuluisia Virtasia. (Toisen etunimen ei kuitenkaan tarvitse olla sama.)

Tässä alkuun:

- laulaja ja poliitikko Erkki Liikanen

- tv-juontaja, viihdetaiteilija ja taikuri Reijo Salminen

- viihdemies ja seksitutkija Jukka Virtanen (lisäksi Karma-yhtyeessä oli aikoinaan tämänniminen jäsen)

- näyttelijä ja Darude Ville Virtanen

Läheltä liippaavat myös Ville ja Wille Riekkinen. 90-luvun alussa maassamme esiintyi laulaja Simo Salminen, mutta hän ei ollut kovin tunnettu julkkis.

Omat esimerkkini olivat Suomesta, mutta toki ulkomaisiakin saa halutessaan mainita.
2. J Takala9.10.2003 klo 10:49
Mika Luoto, triatlonisti ja keilaaja
Esa Pakarinen, näyttelijä ja näyttelijä, vai lasketaanko jr. ja sr. kuuluvaksi nimeen?
3. Eki9.10.2003 klo 10:54
Anteeksi taas viittaus ristikoihini, mutta IS:ssä olen tällaista sarjaa silloin tällöin tehnyt lauantaisin pehmiksissä. Ville Virtanen on siellä ollut.

Sarjassa ovat olleet ainakin SAMI UOTILA (alpinisti ja näyttelijä) ja ANTTI PÄÄKKÖNEN (näyttelijä ja ex-tenavatähti/nyk. laulaja).

Tunnetumpi toinen Simo Salminen on muuten trumpetisti.
4. Eki9.10.2003 klo 10:55
J, luulisin, että poika on Esa ja isä Feeliks Esaias.
5. PatrikM9.10.2003 klo 11:02
Ari Pakarinen, ex-pikajuoksija ja keihäänheittäjä

Ei kovin tunnettuja, mutta tulipahan vaan mieleen.
6. Tuomas L.9.10.2003 klo 11:11
Antti Pääkkösen unohdin tuosta avausviestistä, vaikka nimi olikin vielä tehtävää keksiessä mielessä.

Jussi Suvanto; tietokilpailujulkkis ja Sport FM:n selostaja, tosin kumpikaan ei ole ihan huipputunnettu henkilö.

(Ei, en todellakaan kuuntele Sport FM:ää, mutta kyseinen henkilö kilpaili joskus Kymppitonnissa.)
7. Kauko9.10.2003 klo 11:11
Tuomas: Kukaan ei pian kuuntele Sport FM:ää, kun se muutetaan Radio Cityksi!
8. Tuomas L.9.10.2003 klo 11:21
Nyt kyllä nolostuttaa, ettei äidinkielenopettaja muistanut tätä heti, mutta onneksi sentään muistin ennen kuin joku muu muisti: runoilija ja kultamitalipainija Eino Leino.
9. Eki9.10.2003 klo 11:23
Urheilusta tuli mieleeni HEIKKI SAVOLAINEN, näyttelijä ja voimistelija.
10. iso S9.10.2003 klo 12:11
Isä ja poika, sama ammatti -sarjassa: George Bush.

Michael J. Foxin nimessä on J, koska on toinenkin Michael Fox -niminen näyttelijä.

Ben Johnson löytyy sekä tummana (dopingkiitäjä) että vaaleana (vanha länkkärinäyttelijä).

Paaveista ja kuninkaista löytyisi paljon kaimoja, ellei sitten numeroa pidetä sukunimenä!

Englebert Humperdinck (1854 - 1921), saksalainen säveltäjä; samanniminen brittilaulaja, s. 1936. Tämä on tosin taiteilijanimi, oikea on Arnold George Dorsey.
11. Tuomas L.9.10.2003 klo 12:28
Ulkomailta tunnetuimpia esimerkkejä on olutguru ja popstara Michael Jackson. Ja jos nyt sitten laajennetaan vielä fiktionkin puolelle, David Copperfield.
12. Jussi9.10.2003 klo 12:37
Tässäpä minusta mielenkiintoiset kaimat:

Amerikkalainen näyttelijä Michael Douglas (se Kirkin poika) ja
amerikkalainen näyttelijä Michael Douglas (joka ymmärrettävistä syistä on ottanut käyttöön taiteilijanimen Michael Keaton).
13. Eki9.10.2003 klo 12:44
Vanhemmat voivat tehdä kivoja temppuja.

Hevilaulaja Sebastian Bach...

Martin Luther King...

Maailmassa on varmaan paljon ihmisiä, joiden etunimet ovat Elvis Presley tai Elton John tms., mutta ei nyt tule yhtään kuuluisaan mieleen, Martin Luther Kingin lisäksi.
14. ile9.10.2003 klo 13:18
Mitä yhteistä on Hermeksen puolustajalla, Kiekko-Vantaan veskarilla, Southamptonin veskarilla ja vanhalla kursulaisella kuorma-autoilijalla? Jokainen heistä on nimeltään Antti Niemi. Kun keskelle ujutetaan vielä Jussi, niin siirrytään Harkimon leiriin, Jokereihin. Antti-Jussi Niemi taitaa olla peräti narripaitojen kapteenina tätä nykyä.
15. sakari9.10.2003 klo 14:16
A-J Niemi pelaa tätä nykyä Västra Frölundassa. Jokereiden kapteenina toimii Sami Helenius.
16. ile9.10.2003 klo 14:37
No niinpä tietysti!

Kävin netissä katsomassa pelurin tietoja, ja avaamallani sivulla poika oli vielä Jokerien palkkalistoilla. Tämähän vain vahvistaa väitteen, jonka mukaan netti on turhan tiedon valtatie. Kukapa kaipaisi jotain palloliiton alaisten alasarjamatsien ottelutilastoja jostain 80-luvun loppupuolelta, niitäkin netistä löytyy? No ne suuren kaljamahan kasvattaneet keski-ikäistyneet divaripelaajat, jotka voivat nettisivuja selaillessaan elää uudelleen nuoruutensa huippuhetket ja muistella, kuinka senkin maalin tein saksipotkulla ja vasemmalla jalalla, joka sittemmin amputoitiin. Onneksi on kaksi jäljellä.
17. iso S9.10.2003 klo 14:57
www.phnet.fi/public/www-vitsit/laak_laakari.html kertoo kuuluisasta täyskaimasta (olisikohan upseeri ollut ns. täyskapteeni):

Muuan rovaniemeläinen upseeri oli tehnyt entiselle ilmavoimien lääkärille Juhani Aholle pienen palveluksen, ja siitä kiitollisena Aho sanoi:
- Tuosta hyvästä voisin kirjoittaa sinulle pirtureseptin.
Upseeri totesi:
- Kuulehan, jos minä menen reseptisi kanssa Rovaniemellä apteekkiin, niin ne sanovat minulle varmasti: Vai on Juhani Aho määrännyt teille pirtua, kas kun ei Eino Leino.

Ekillä mielenkiintoinen kiroitusvihre vai liekö tosiasian "vaatimatonta" tunnustamista: "ei nyt tule yhtään kuuluisaan mieleen".

Lääkäri-Ahosta tuli myöhemmin muistini mukaan Lääkintöhallituksen pääjohtaja. Leinoon rinnastettu "lastu-Aho" on varmaan selittelemättä tuttu.
18. Aulis9.10.2003 klo 15:37
Ekillä oli iltiksen tämän kesän lauantatistikossa

Janne Virtanen, giljotiinin vetäjä
Janne Virtanen, vahvin mies kilpailija

En tunnistanut kuvista, mutta vaimo auttoi
19. Aikku9.10.2003 klo 15:47
Nämä eivät ole kaimoja, mutta yritystä kyllä oli.
Entinen työtoverini oli Jussi Aho. Aika moni yritti tehdä hänestä väkisin Juhania.
20. Eki9.10.2003 klo 16:27
Kiitos Aulis, arvasin että jotain puuttuu. Janne Virtanenpa hyvinnii.
21. iso S9.10.2003 klo 18:43
Antti Hyvärinen (mäkihyppääjä ja orkesterinjohtaja)
Francis Bacon (maalari ja runoilija)
Francis Goya (maalari ja kitaristi)
Jane Seymour (Henrik VIII:n vaimo, Tohtori tuli kaupunkiin)
John Adams (säveltäjä, presidentti)
Juhani Peltonen (kirjailija, jalkapalloilija)
Jukka Tammi (kiekkoveskari, pääjohtaja)
Leo Jokela (liikuntaneuvos, näyttelijä)
Ritva Laurila (laulaja, poliitikko)
22. Heikki Lavonius9.10.2003 klo 19:19
Jukka Voutilainen - näyttelijä ja jääkiekkoilija

maalari on muuten Francisco Goya
23. Satunnainen räksyttäjä9.10.2003 klo 19:30
Francisco José de Goya y Lucientes lienee maalarin nimi. Ei ihan sama kuin kitaristilla.

Jane Seymourin oikea nimi on Joyce Frankenberg. Otti nimensä sen toisen mukaan.
24. Aulis9.10.2003 klo 19:31
Kiitos Eki vaan itsellesi.
Tuli kiitosta ja nyt on oikein hyvä olo.
Tällainen small talk on oikein hyvä asia.
Rakkaat keskustelupalstan kirjoittelijat ja seuraajat.
Älkää loukatko kirjoituksillanne muita.
Tuntematonkin pitää negatiivista palautetta huonona asiana.
Vaikka se olisikin aiheellista.
Muistakaa kehua ja sillee.
Vähän naivia oli.
25. Satunnainen räksyttäjä9.10.2003 klo 19:39
Jep, nimimerkin valinnalla halusinkin alentaa itseni asiattomien negatiivisten (tarpeettomien) huomautusten tekijäksi. Olisinpa yhtä rakentava kuin ne joita haukun...
26. Aulis9.10.2003 klo 19:44
Kiitos räksyttäjä
Ei muuta,kuin kehiin mukaan.
Mut on lannistettu....
27. iso S9.10.2003 klo 20:58
Voi Goya! Toinenkin virhe vissiin: Juhani Aho ei tainnut olla lääkintöhallituksen pomo, vaan ilmavoimien ylilääkäri. Taisi perustaa Helsingin lääkärikeskuksenkin. Kuitenkin jollakin tavalla tunnettu nimi.
28. Aulis9.10.2003 klo 21:44
iso S
Muista small talk.
Sinä et ole kiitoksia jaellut.
29. iso S10.10.2003 klo 08:48
Kiitos, Aulis! Myönnän auliisti, että osuit naulankantaan ja löysit yhden monista vioistani. Minua kuvaa pikemminkin no talk tai too much talk (tilanteesta riippuen) kuin small talk.

Toinen vikani on se, että helposti väitän vastaan, mikä on vain merkki heikosta itsetunnosta (kolmas vika). Neljäs vikani on se, että en pysty aina sanomaan suoraan, vaan minua pitää lukea rivien välistä. Tämä "sinä et ole kiitoksia jaellut" ei mielestäni ole totta, jos tutkitaan kaikki sanomiseni ja etenkin niiden tarkoitus. Otetaan yksi esimerkki:

"Pena: runsaskätisiä lisäyksiä olet löytänyt. Yksi kysymys: Onko Boppe Bärg kuullun ymmärtämistä vai todellista sanoitusta? Tuntuisi viittaavan..."

Avaus on mielestäni sitä ihteään eli kiitoksen luonteista small talkia. Sillä osoitan ihailevan kunnioitukseni mr. höyryä kohtaan, kun tämä on onnistunut löytämään näin mainiosti aiheeseen liittyvän jutun.

Kyseisessä jutussa mainittu Boppe Bärg kuulostaa väärin kuullulta tai alkuperäisessä sanoituksessa tahallisesti väärin kirjoitetulta (parodiamielessä tai kunnianloikkaussyytteiden välttämiseksi). Satun olemaan sitä ikäluokkaa, että muistan Poppe Bergin, johon tässä ilmeisesti viitataan. Kaikki eivät ole niin vanhoja, joten joku nuori laatija saattaisi vaikka napata tästä sanan ja vihjeen. Ihan ilkeilemättä halusin kysyä, mikä on asianomaisen haarojen laita, ettei tänne jää viimeiseksi totuudeksi virheellinen tieto.

En siis aloittanut "ilvatun hadiootti, miten edes sinä voit olla niin pölvästi, ettet tiedä...". Jossain määrin tuota sävyä muistuttavia kirjoituksia näkee yleisönosastoissa ja jopa näilläkin palstoilla. Minä yritin ottaa huomioon, että virhe voi olla alkuperäisessä lähteessä tai inhimillinen erreys kuulo- tai kirjoitusvaiheessa. Sellaisia kun tuppaa sattumaan itse kullekin.

Siunatuksi lopuksi haluan kiittää kaikkia muitakin kirjoittajia ja lukijoita, laatijoita, kuvittajia ja ratkojia, lehtien kustantajia, painotalojen työntekijöitä, R-kioskin tätejä, vaimoani, elämää, elämää suurempaa presidenttiämme, puolustusvoimien komentajaa, arkkipiispaa, eduskunnan oikeusasiamiestä, Koistisen laboratorionnoutajaa ja erityisesti Karjalan mäntyä. Siihenpä otsani saatan, kun seuraavan kerran liikun siellä päin.

AI niin, viides vikani on ajoittainen taipumus ivallisuuteen. Siitä erityiskiitos, että ette tiedä ihan kaikkia muita vikojani!
30. Tuomas L.10.10.2003 klo 09:43
Vielä on tullut mieleen lisää.

Matti Bergström - psykologi ja edesmennyt muusikko.

Mikko Nousiainen - Levottomat-elokuvasta tuttu näyttelijä ja vanhemman polven näyttelijä-ohjaaja-teatterinjohtaja.

Iskelmälaulaja Reijo Kallion kaima istuu (tai ainakin viime kaudella istui) eduskunnassa.

Tom Nyman on maamme tämän hetken tunnetuimpia oopperalaulajia; populaarimusiikin puolella vaikuttaa samanniminen basisti (mm. Värttinä, Laika & The Cosmonauts).

Paikallisempi julkkis on Turun Messujen toiminnanjohtaja Klaus Järvinen, jonka kaima muistetaan Levyraadista.

Ehkäpä pitäisi mainita myös näyttelijä ja ristikkomies Juha Kukkonen? (-:

Yläasteen historianopettajani oli muuten tavannut joskus Itävallassa linja-autokuski Adolf Hitlerin...
31. Timppa10.10.2003 klo 11:36
Enpä huomannut, että vielä olisi mainittu

Jukka Gustafsson, muusikko ja kansanedustaja
32. Pena10.10.2003 klo 12:29
Oon kyl vähä pihal.
En ymmärrä miksi Aulis tuntee itsensä lannistetuksi. Ehkäpä minulta on jäänyt joku juttu lukematta. Tai sitten ne rivien välit.

iso S:n vastaus on mainio. En tiedä miten paljon täällä pitäisi kiitellä ja kehua, jokainen on yksilö ja ottaa asiat omalla tavallaan. Asiallisesta keskustelusta ei tulisi kenkään nokkautua.

Terveisin mr höyry, hymiöidenviljelijä, Porvoo

d:-D
33. iso S10.10.2003 klo 14:09
Toinen toistaan ylenpalttisemmat kiitokset, Pena! Olet PPP (muista katsoa illalla Velipuolikuu) eli Pihan Paras Pena! Pihalla ollessasi varo vihaista lumiukkoa, kunhan kelit vielä kylmenevät.

Isä-poika -linjalta löytyy paljon samannimisiä senioreita ja junioreita. Esimerkkinä vaikkapa Vladimir Jursinov ja Alexei Eremenko. Johann Strausseja on ainakin pari sukupolvea.

Muuten, olen sitä mieltä, että Karthago on hävitettävä! Näin päätti jokaisen puheensa roomalainen senaattori Cato vanhempi. Ilmeisesti oli olemassa myös nuorempi.
34. Tuomas L.10.10.2003 klo 14:24
Unohdin edellisestä viestistäni yhden: Radiomafiassa Avaruusromua-ohjelmaa juonsi Jukka Mikkola, jonka kaima istui joskus varapuhemiehen pallilla eduskunnassa.
35. Aikku10.10.2003 klo 15:32
Erkki Liikanen laulaa ja politikoi.
36. Aulis10.10.2003 klo 23:39
Tellervo Koivisto Kansanedustaja
Tellervo Koivisto Kansanedustaja
Jompi kumpi käytti lisäkirjainta nimessään.
37. Aikku10.10.2003 klo 23:49
No tietysti. Erkki Liikanenhan on jo itse aiheessa. Hmmm.
38. Eki11.10.2003 klo 11:08
Sonja Lumme, laulaja ja jääkiekkoilija
Taisto Tammi, laulaja ja jääkiekkomaalivahti
Hiski Salomaa, laulaja ja edesmennyt lapinlahdenlintu

Tiedetään tiedetään, ei vastaa ihan otsikon henkeä, mutta tällaisiakin olisi mukava kuulla lisää. Ainakin nämä ovat tosi käytettyjä lempinimiä.
39. Eki11.10.2003 klo 15:57
Seppo Simola, kuulantyöntäjä sekä Kirkko ja kaupunki -lehden päätoimittaja
40. J Takala11.10.2003 klo 16:35
Veikko Nieminen, laulun päähenkilö ja jääkiekkoilja
41. Eki11.10.2003 klo 16:56
Kuuluu samaan sarjaan etenkin Sonjan ja Taiston kanssa.
42. Titta11.10.2003 klo 18:07
Minun isoisäni oli Eino Leino, valimon omistaja ja esiintyvä haitaristi.
43. Heikki Lavonius12.10.2003 klo 14:27
Ahti Karjalainen, poliitikko ja säveltäjä
Erkki Karjalainen, muusikko ja toimittaja

pieni korjaus aiempiin: muusikko Jukka G.:n sukunimi kirjoitetaan Gustavson
44. Timppa12.10.2003 klo 15:31
Heikki, oikeassa olet Jukan nimen kirjoitustavassa. Googlekin antoi väärällä haulla tuloksia (Wigwam +Gustafsson), mutta mm. levykansia tutkimalla löytyi oikea Gustavson -muoto. Kiitos oikaisusta!
45. Heikki Lavonius12.10.2003 klo 16:37
Olepa hyvä vain, Timppa. Taas yksi esimerkki siitä, miten nettiin mahtuu paljon tiedon lisäksi myös paljon "tietoa". Vastuu luotettavuudesta jää aina loppupelissä käyttäjän harkinnan varaan.

Lisäys itse aiheeseen:
Seppo Sillanpää, muusikko ja poliisipamppu
46. Eki12.10.2003 klo 16:41
Netistä löytyy melkein mille tahansa väärälle kirjoitustavalle osumia! Silti se on ihan hyvä tsekkauspaikka asioille.

Aina pitää jotain vääntää:
SEPPO LAHTI ristikonlaatija ja ristikonlaatija
(toinen käyttää välissä I:tä sekaannusten välttämiseksi)
47. Marianna12.10.2003 klo 20:42
Seurailin Hakametsän hallissa Tappara-Saipa -ottelussa PETRI KOKKO -nimistä pakkia. Sama herrahan oli 90-luvulla Ilveksen riveissä, mutta eri henkilö kuin TPS:n pallonpotkijakaimansa tai Susanna Rahkamon pari.

Muistelen näillä(kin) tiedoilla voittaneeni jonkun pikku palkinnonkin Sanaseppojen vuosikokouksessa, kun piti löytää julkkiksia, joiden nimissä mahdollisimman paljon geminaattoja. IMMI HELLEN oli siinä kisassa kovaa kamaa.
48. Pena12.10.2003 klo 20:58
"Mää en tiär semmottois geminaatoist yhtikäs mittä."
Mutta eikös lumiLINNAkaupungissa leikittävä leikki voisikin olla Kemi-naatta?

d:)
49. Eki12.10.2003 klo 21:08
Marianna, Petri Kokkoja on sitten kolme, sillä eräs musiikintekijäkin on sen niminen.
50. ile12.10.2003 klo 21:24
Eki, Elon laskuopin mukaan Kokkoja on neljä kappaletta.
51. jupejus12.10.2003 klo 21:43
"Kokko! Kokoo kokoon koko kokko."
"Koko kokkoko?"
"Koko kokko!"
52. Eki13.10.2003 klo 20:47
Joo, luin viestin huolimattomasti:

SAMI SAARI laulaja
SAMI SAARI Milla Saaren (o.s. Jauho) mies
53. Eki14.10.2003 klo 11:12
ESA TIKKANEN jääkiekkoilija ja juoksija
HEIKKI SALO laulaja-lauluntekijä ja huippulakimies

Jälkimmäinen tuli mainittua jo toisella palstalla. Huippulakimies on hauska sana, kun kaksi ekaa osaa tarkoittavat samaa. Tosi mahtava mies varmaan!
54. terok14.10.2003 klo 20:27
Onko huippulakimiehen asiakas sitten huippupäämies?
55. jupejus15.10.2003 klo 17:57
Mitenkän pitkä julkkisnimien kavalkadi tulisi seuraavalla tavalla;
Peitsamo Kari Tapio Rautavaara Vaara Tero ...
56. jupejus15.10.2003 klo 17:59
Eikö:
Peitsamo Kari Tapio RautaVaara Tero
57. Eki24.10.2003 klo 09:52
Erkka Kettunen
- Fennica Records -divarin vetäjä
- (Edu) laulaja-lauluntekijä-tuottaja-veneenrakentaja ym.
58. Hui hai24.10.2003 klo 09:57
Bronislaw Malinowski
- Kulttuuriantropologi
- Estejuoksija
59. Juhani Heino21.8.2004 klo 00:30
Kumma ettei tätä löytynyt aikanaan:
Timo Rautiainen, toinen tunnetaan Trio Niskalaukauksesta ja toinen Marcus Grönholmin kartanlukijana
60. satunnaisin vierailija23.8.2004 klo 13:57
Ei ihan vastaa otsikkoa, mutta hauskat parit silti:
- Mauno & Ilkka Koivisto
- Mauno & Ilkka Kuusisto
61. Juhani Heino23.8.2004 klo 14:26
Tuosta tuli mieleen aikanaan HH:lta kuultu juttu:

Ketkä liittyvät toisiinsa?
Laila Hietamies
Laila Kinnunen
Heikki Kinnunen
Heikki Hietamies
62. Juhani Heino23.8.2004 klo 15:16
Tuli vielä mieleen että Jukka Virtanen on myös jääkiekkoilija, enkä tarkoita viihdemiehen Zoom-jäsenyyttä. Tämä hemmo on ollut ainakin maajoukkueessa ja ns. "Triple Champion" eli ollut TPS:ssä kolmen peräkkäisen voiton aikana. Kaipa on melko tunnettu kun minäkin ei-penkkiurheilijana tiesin.
63. Tuomas L.23.8.2004 klo 17:05
Nuo viimeisimmät jutut toivat mieleen, että Tenavatähdessä kilpailivat aikoinaan kahden vuoden sisällä Leif Lindgren, Leif Lindeman, Nadja Lindgren ja Nadja Lindeman.
64. Antti Ylönen25.8.2004 klo 23:17
Mikko Mononen
- hautaustoimisto
- seiväshyppääjä

molemmilla kuoppa mielessä ;)
65. ikE28.8.2004 klo 23:22
Samasta bändikoulusta, josta Tiktak ja Indica ovat ponnistaneet listoille, tulee nyt yhtye el Niklas! Yhtyeen yksi jäsen on VSIA MÄKINEN, (surullisen)kuuluisan porilaisen elokuvamiehen täyskaima.
66. Matti29.8.2004 klo 19:02
Hackmannilla on kattila- ja paistinpannusarja Matti ja Maija. Fiskarsilta tulee puukkosarja Matti ja Mervi.
67. Tuulak29.8.2004 klo 19:43
:- ))))
68. ikE29.8.2004 klo 19:48
Looky looky, mikä häiriö iski, mutta VISA MÄKINEN tuo tietysti on tuolla vähän ylempänä.
69. jupejus29.8.2004 klo 20:52
Ja ennen oli, liekö vielä tuotannossa, hyvät ja tehokkaat puulämmitteiset Porin Matti (kamiina) ja Porin Maija (hella).
70. ikE29.8.2004 klo 21:56
Herättäjä-Yhdistyksen puheenjohtaja (just Kymmenen uutisissa) sekä Hesärin toimittaja/muusikko Ilkka Mattila.
71. ikE29.8.2004 klo 21:59
Äskeisestä kellonlyömästä päätellen olen jonkunasteinen meedio.
72. Juhani Heino6.9.2004 klo 17:01
Michael McDonald, muusikko (mm. Doobie Brothers, Steely Dan)
Michael McDonald, näyttelijä (mm. MADtv)
Samannimisiä löytyi Googlesta ainakin pari tohtoria ja "Black Sniper" -nimellä kutsuttu potkunyrkkeilijä.
73. Eki7.9.2004 klo 22:14
Uutisissa juuri mainittiin kirjan tehnyt Esko Salminen, ei SE Esko Salminen.
74. Juhani Heino8.9.2004 klo 17:43
Tämäkin uutisista bongattua: David Byrne, EU-komissaari. Kaimansahan on muusikko.
75. Juhani Heino16.9.2004 klo 16:22
Björn Borg, 30-luvun uimari. Tennispelaajanhan kaikki tuntevat.
76. Matti16.9.2004 klo 18:04
Tuosta tulikin mieleeni:

Miksi Ringresor lopetti Borgin kilpailumatkojen sponsoroinnin?
No kun kansa vaan huusi, että Käre Borg!
77. Pena20.9.2004 klo 08:46
Antti Ylönen, ristikkolaatija
Antti Ylönen, jääkiekkoilija, Oulun Kärpät
Antti Ylönen, keraamikko / kuvataiteilija, "Savi-Antti"

Vai sattuiko niin että laatija ja taiteilija on sama henkilö? :-)
78. RA20.9.2004 klo 22:34
Tuomas L: Runoilija ja kultamitalipainija Eino Leino.

Näitä Eino Leinojakin on kolme - kolmas toimi pitkään Apu-lehden toimittajana.

Kirjailija (Finlandia-ehdokas -03) ja Apu-lehden nyk. toimituspäällikkö? Juha Itkonen kikkaili tällä Eino Leinolla Kuutamolla-ohjelmassa väittämällä editoineensa Eino Leinon tekstejä, jotta ne voitiin laittaa lehteen.
79. Antti Ylönen20.9.2004 klo 23:01
Pena> Ei ole vielä riistäytynyt skitsofrenia käsistä, olen pitäytynyt vain tässä sivutoimisessa laadintahommassa, elämäntapataiteilu ja korpifilosofointi ovat sitten asia erikseen. Jääkiekkoa pelasin sujuvasti koulun liikuntatunneilla, savitöistä voi mainita kouluaikana muovailemani vyötiäisen (ei ehkä näyttelykelpoinen). Listaan voin lisätä vielä yhden kaiman, Kainuun Sanomat -lehden toimitussihteeri Antti Ylönen.
80. Eki27.9.2004 klo 09:43
Erkki Vuokila, vantaalainen rakennusmestari (Erkki Vuokila Oy)
Pekka Joutsi, Lopen palolautakunnan jäsen
Antti Skyttä, kymmenvuotias hyvinkääläispoika
Juha Hyvönen, Kuopion yliopiston opiskelija
Juha Hyvönen, metsäkoneurakoitsija (Juha Hyvönen Oy)
...
Kari Kämäräinen, Neljä ruusua -yhtyeen rumpali
...
Antti Viitamäki, muusikko (joo, kyllä "meidän Anttikin" on myös muusikko, mutta tämä on toinen)
Antti Viitamäki, Volvolandian omistaja
(Google kysyy kohteliaasti: "Tarkoititko Antti Hautamäki...")
...

Näitä voisi kerätä Googlesta, mutta varmaahan ei ole, löytyykö sieltä kaikista ihmisistä tietoa. Kaikilla ristikkoihmisillä ei ole täyskaimaa, sen tuossakin jo huomasin.
81. Tuomas L.27.9.2004 klo 12:26
Ristikkoihmisten täyskaimoja täällä kovasti haetaan, mutta eipä näytä kenellekään muistuneen mieleen Kelan ex-johtaja Pekka Tuomisto.
82. Eki27.9.2004 klo 13:55
Mitenkä ei tuotakaan muistanut. Tämä ristikko-Pekka on muuten tehnyt aika monta Roomaan ja etenkin sen muinaisuuteen liittyvää kirjaa. Hän ei siis ole eri Pekka.

Aulis Lehdolla on paljon täyskaimoja. Yksi voitti kerran SK-ristikosta palkinnon.
83. iso S27.9.2004 klo 14:11
David Copperfield, taikuri ja Charles Dickensin romaanin henkilö

Tom Jones, laulaja ja Henry Fieldingin romaanin henkilö

Engelbert Humperdinck, laulaja ja säveltäjä

Säveltäjä-pumpernikkeli on ainoa todellinen, muut ovat taiteilijanimiä tai mielikuvitusolentoja.
84. Eki27.9.2004 klo 14:14
Uriah Heep, David Copperfieldin hahmo ja pitkän linjan yhtye...

Jethro Tull, taisi olla joku samantapainen yhteys...

Tony Montana, Arpinaama-elokuvan hahmo ja laulaja-palomies-missinnaija Pasi Hailion taiteilijanimi...

Yksi kommentti ruokkii toista...
85. Henry Haapalainen27.9.2004 klo 14:21
Engelbert Humperdinck (laulaja) asuu erään toisen julkkiksen entisessä talossa. Kuka tämä toinen, edesmennyt julkkis on? Hänen tytärensä Mariska näyttelee eräässä Suomessakin pyörivässä TV-sarjassa.
86. J Takala27.9.2004 klo 14:36
Pekka Tuomisto on myös entinen huippujääkiekkolija. En tiedä onko ex-kiekko-Pekka ristikko-Pekka tai Kelan ex-johtaja-Pekka.
87. Eki27.9.2004 klo 14:41
Kiekko-Pekka on eri Pekka kuin ristikko- ja kirja-Pekka tai kela-Pekka. Kolmeen pekkaan ovat siis nyt tässä :)
88. Tuomas L.28.9.2004 klo 11:41
Pasi Rutanen, suurlähettiläs ja Anna-Leena Härkösen Häräntappoaseen henkilö.
89. Eki3.10.2004 klo 22:59
Jussi Suvanto
(Radio Cityn ohjelmapäällikkö ja tietokilpailunuori)
90. Tuomas L.4.10.2004 klo 13:03
Minä kyllä mainitsin jo Jussi Suvannon tuolla keskustelun alkupuolella.
91. Juhani Heino4.10.2004 klo 16:54
Ei aivan sovi tähän, mutta väännetään sanaa. Irakissa vapautettiin Simona-pari:
Simona Torretta ja Simona Pari.
92. Eki4.10.2004 klo 18:57
Tuomas, takaraivossa jyskytti, että näin olisi saattanut olla, mutta en jaksanut selata. Sori!
93. Tuomas L.5.10.2004 klo 08:53
Siinä paha missä mainitaan; kävin eilen Tampereella, ja eikös vain tietokilpailija Jussi Suvanto kävellytkin minua vastaan kadulla!

Mainitsematta on muuten vielä ainakin yksi kohtalaisen kuuluisa pari: Pertti Nieminen, runoilija ja Dingon Neumannin alkuperäinen oikea nimi.
94. Eki5.10.2004 klo 08:57
Pertti Nieminen on tosiaan nykyisin Pertti Neumann. Taisi nuori Diana Dingolle kirkuessaan harmitella, että Diana Nieminen ei istu kovin hyvin. Kannattaako tuollaisesta meikkaavasta laulajasta edes haaveilla miehenä.

Nyt hän on Diana Neumann. Eikä ukko enää meikkaa. Kaikki hyvin.

Minä olen kuullut sanonnan: Siinä maha missä painitaan. Se löytyy sekä Neumannilta että allekirjoittaneelta. Se maha.
95. Eki5.10.2004 klo 09:39
Osmo I. Kaila, kirjailija (huomenna synttärit Hesarin mukaan)

Osmo Kaila, šakkimestari ja ristikonlaatija
96. Eki12.10.2004 klo 09:56
Yritin kahlata läpi, mutten huomannut tätä huikean hienoa löytöäni:

Esa Nieminen, MTV3:n uutisten uutispäällikkö
Esa Nieminen, musiikkituottaja, säveltäjä, Bumtsibum!-pianisti
97. Tuomas L.12.10.2004 klo 10:51
Pikaisella selaamisella ei löytynyt myöskään tätä: Eero Saarinen, näyttelijä ja mestariarkkitehti.
98. Antero12.10.2004 klo 10:59
Markku Mäkelä, ristikkopiirtäjä.
Markku Mäkelä, taidemaalari.
99. Eki12.10.2004 klo 11:17
Eero Saarinen on lisäksi koripallovalmentaja, ainakin on ollut, muistaakseni.
100. Heikki Lavonius12.10.2004 klo 11:55
Ja VR:n pääjohtajana aika hiljan oli myös Eero Saarinen.

lisää eeroja:
Eero Ojanen, säveltäjä-pianisti ja filosofi
101. Timppa12.10.2004 klo 12:05
HL> VR:n pääjohtaja oli Eino...
102. Eki12.10.2004 klo 12:12
Tuostapa tuli mieleen:

Eino Uusitalo, ministeri
Eino Uusitalo, Kemiran johtaja (eläkkeellä)

Jälkimmäinen sattuu olemaan lähipiiristä.
103. iso S12.10.2004 klo 12:25
Eki, mitä selainta käytät? Eikö siinä ole etsi-toimintoa? Sillä välttää kahlaamisen vaivan. Gatesinkielisessä Eksploorerissa Edit/Find (on This Page), suomenkielisessä luultavasti Muokkaa/Etsi (Tältä Sivulta). Ei siis löydä eri säikeessä olevia. Joo, aikaisempaa Esa Niemistä ei löytynyt.

Ei julkkuja: postilaatikkooni tuli mainos asunnonvälittäjältä jonka nimi oli Risto Koskinen. Samannimiselle lääkärille piti aikoinaan mennä polvea näyttämään Virkkalan arvauskeskukseen. Oli niin sananmuunnoksen näköinen yrmeä naama (Kosto Riskinen) että pelkäsin hoidoksi tulevan amputointi puremalla. Onneksi minut oli unohdettu ilmoittaa lääkärille ja parin tunnin kitumisen jälkeen sain siirron huomattavasti inhimillisemmän lääkärittären punkteeraattavaksi. Pojasta polvi parantui.
104. Antero12.10.2004 klo 12:25
Lähellä:

Reeves, 50-luvun Teräsmies
Reeve, 70-luvun Teräsmies
105. IiKoo12.10.2004 klo 13:20
Eero Saarinen on edelleen koripallovalmentaja. Valmentaa KTP-Basketia ...

Nyt ei jaksa tarkistaa, oliko tämä jo täällä: Irwin Goodman, valtakunnan virallinen renttu; Irwin Goodman, Benny Goodmanin muusikkoveli.
106. Heikki Lavonius12.10.2004 klo 13:55
Timppa: Niinpähän olikin. Taas esimerkki siitä miten käy kun muistaa väärin ja "tarkistaa" netistä, aina löytää haluamansa...
http://www.talouselama.fi/doc.te?d_id=83123

tapetaanpa akka:
Pekka Tiilikainen, sinivalkoinen radioääni ja Beatmakers-kitaristi-laulaja
107. Eki12.10.2004 klo 14:06
Heikki johti ajatukset rautalankaan, ja siitä väänsin mielleyhtymän, hieman aiempia poikkeavan:

Raili Mäki, suomalainen näyttelijätär
Maggie Reilly, ulkomainen laulajatar

Mielleyhtymän tuonut laulajatar olikin Raili ERONEN Twangerseineen, ei Mäki.
108. Juhani Heino16.10.2004 klo 19:51
Roger Taylor, rumpali (Queen)
Roger Taylor, rumpali (Duran Duran)
109. Tuomas L.27.10.2004 klo 09:08
Tulipa mieleen... Sarjakuvapiirtäjä Juba on oikeasti Jussi Tuomola, mutta netistä en onnistunut löytämään tietoa, onko seurapiiritoimittaja Jupe Tuomolan oikea nimi myös Jussi Tuomola. Tietääkö täällä kukaan?

KKO:ssa 90-luvulla vaikuttanut Ilkka Vuori (siis se, jonka vaimo oli Eeva Vuori ja joka oli sotkeutunut johonkin kohujuttuun) lienee eri henkilö kuin UKK-instituutin johdossa pitkään ollut professori Ilkka Vuori.

Heikki Paasonen on tv:n musiikkiohjelmien juontaja ja oli aikoinaan myös merkittävä suomensukuisten kielten tutkija.
110. Eki27.10.2004 klo 09:32
Kumpaakin Tuomolaa on ainakin sanottu "virallisemmin" Jussiksi, mutta voi hyvin olla, että ainakin toinen on vaikkapa Juhani.
111. Eki27.10.2004 klo 23:40
14.10 mainitsemani Heikki Salo oli tyytymätön Matti Nykäsen tuomioon. Se lakimies siis. Matin asianajaja.
112. RA28.10.2004 klo 00:11
Suht. tunnettujaTimo Salosiakin on ainakin kaksi:

- tämä rallin maailmanmestari Timo "Löysä" Salonen
- tämä Kiss FM:n (nyt jo ex-) toimittaja Timo "Timpe" Salonen
113. Eki29.10.2004 klo 08:17
DVD:llä on juuri ilmestynyt suomalaisen nuorisoelokuvan klassikko. Elokuvassa näyttelee Pertti V. Reponen, jolle V. lie tullut mukaan sanoittajakaiman olemassaolon takia.

Elokuvan pääosassa on nuori Esa Niemelä, joka olisi hyvä lisä kaksikon Nieminen/Niemitalo oheen, mutta tämän Esan julkinen ura jäi tuohon.

Sen sijaan Oulunkylän yhteiskoulun näytelmäkerhosta löytynyt Kati Outinen ei jättänyt tuon elokuvan osaansa viimeiseksi sankarittaren rooliksi. Myöhemmin on tullut kansainvälistäkin tunnustusta, mm. ulkomailla ehkä tunnetuimmassa suomalaisleffassa Mies vailla menneisyyttä.

Kati muuten harrastaa ristikoiden ratkontaa.
114. Pena29.10.2004 klo 08:23
Hyvä Kati! Melko useinhan Kati(kin) ristikoista löytyy.
115. Eki29.10.2004 klo 08:28
Näin huudahti Pena, joka harrastaa ristikoiden, etenkin kovimpien kovisten, ratkontaa (merkitys 1, Pesonen).

:)
116. iso S29.10.2004 klo 08:30
Kenen päälle pitäisi heittää vettä jos haluaisi huuhtoa Katin kultaa?

Heikki Salo oli tietenkin virkansa puolesta tyytymätön, kun kerran tuomio tuli. Nykäselle se saattaa olla hyväksi. Tulee mieleen muinainen tapaus missä syytetty ei ollut itse paikalla tuomiota julistettaessa. Asianajaja sähkötti tiedon onnellisesta päätöksestä lyhyesti: oikeus voitti! Asiakas vastasi yhtä ytimekkäästi: valita hoviin!
117. Pena29.10.2004 klo 08:40
Jos nyt silloin kerran lauantaina vahingossa sain kolmepalloisen täyteen, niin ei se minusta kuitenkaan kovimpien kovisten kovaa harrastajaa tee. Kyllä ne kakspuoloset riittää meikäläiselle! :)

Eilisestä torstaituplasta tuli mieleen: onko vale vai valhe oikein? Vai onko molemmat oikein?
118. Eki29.10.2004 klo 08:44
Molhemhat olhevhat oikhein.
119. iso S29.10.2004 klo 09:11
Kukhaan ei taida kertoa kalavalheita, vaan kalavaleita. Mutta ekonomien suosikkilaulussa on hoollinen muoto:

Se oli niin suurta,
kaunis tase oli niin,
mutta kaunista valhetta vainen.

Valhe on vanhahtava ja runollinen, mutta pidätetystä kiukusta vapisevalla äänellä lausuttuna edelleen käyttökelpoinen.

Vertailun vuoksi voi makustella sanoja valehtelija ja valhettelija. Kumpaa luultavammin käyttäisi arkipuheessa?
120. Juhani Heino1.11.2004 klo 17:59
Kas kun ei aiemmin tullut mieleen tässä yhteydessä:
Totti Karpela, kirjailija, ex-vankilanjohtaja
Totti "Mike" Karpela, itsepuolustuskouluttaja, poliisi, Tanjan ex-mies
121. Eki10.11.2004 klo 22:02
Simo Zitting, oikeustieteilijä
Simo Zitting, Merimies-Unionin puheenjohtaja
122. iso S10.11.2004 klo 22:41
Esko Salminen, kohtalaisen tunnettu näyttelijä
Esko Salminen, majuri, tulevan erikoisjääkäripataljoonan komentaja
123. Eki10.11.2004 klo 23:24
Oiskohan sama toinen Esko Salminen, jonka taannoin mainitsin kirjan tehneenä?

Eikä tartte hävetä tai suorittaa katumusharjoituksia, iso S. Kunhan toteat vaikkapa: "Ai jaa, mainitsit vai?"
124. Eki11.11.2004 klo 00:59
Tapio Eerola, Koiramme-lehden päätoimittaja
Tapio Eerola, huippuratkoja

:)?
125. iso S11.11.2004 klo 08:20
"Ai jaa, mainitsit vai?"

Kirja-Salminen oli häipynyt muistista enkä muistanut tarkistaa. Majuri-Salminen mainittiin Hesarin jutussa perustettavista valmiusjoukoista. Hän siis aikoo vielä palvella, kun taas ainakin yksi kirjailija-Salminen ei:

Edita - Viestinnällä vallankumoukseen
... Esko Salminen on täysin palvellut Tampereen yliopiston journalistiikan professori. ... Salmisen edellinen Kleio-sarjassa ilmestynyt kirja ”Vaikeneva valtiomahti ...
www1.edita.fi/publishing/ uutuustuotteet/2004/20040906160837.html

Eikä he olla veljeksiä vaikka he olla kolmin!
126. Pekka Pietari11.11.2004 klo 10:41
Tähän säikeeseen sopinee väliin pikku juttu entisestä kenttäpiispasta Yrjö Massasta. Työmatkalla Pohjois-Suomessa joku oli kysynyt häneltä: "Onko veli uskomassa?" Vastaus kuului: "En, minä olen Yrjö Massa."
127. Matias-Myyrä11.11.2004 klo 14:32
Onpa piispalla nimi.
Yrjömassa = oksennuskasauma

Melkein kuin George Bush -> yrjöpussi, eli esimerkiksi lentokoneessa pahoinvoinnin varalta oleva pussi.
Tai sitten yrjöpensas, johon kännikalat käyvät yöllä oksentelemassa.
128. Eki24.11.2004 klo 12:31
Kuukauden takaisessa Karpolla on asiaa -ohjelmassa haastateltiin Mika Saloa, ei kumminkaan SITÄ Mika Saloa.
129. Antti Ylönen8.12.2004 klo 21:43
En tiedä, sopisiko paremmin osastoon "lähes-kaimoja"

Kari Toivonen, uutistenlukija
Kari-Pekka Toivonen, näyttelijä
130. ljj8.12.2004 klo 23:53
Kalevi Aho säveltäjä. Kalevi Aho autourheilija.
131. Tsööts9.12.2004 klo 02:21
Muuan David Jones vaihtoi aikoinaan nimensä välttääkseen sekoittamisen The Monkees -yhtyeen täyskaimaansa -
nimensä vaihtanut herra tunnetaan nykyään nimellä David Bowie...
132. Tsööts9.12.2004 klo 02:39
En löytänyt ainakaan Googlesta varmistusta - tarkentakoon, jos ken tietää - Christer Hugo (Joidenkin tietojen mukaan väitettiin olleen Hugo Christer) Häkkinen, Hurriganes-basisti ja Hugo (Hieman epävarma olen pettääkö muistini; siis annettiinko toiseksi nimeksi Christer) Häkkinen, Häkän poika... Olen vain joskus pohtinut, olisiko Mika tai Erja noin kova Ganesfani (tästä en ole koskaan lukenut) - siksi siis muistelen, että Hugo olisi kastettu ainakin lähes täyskaimaksi...
133. muskogee9.12.2004 klo 03:13
Cisse on Christer Hugo Häkkinen.
Onnea Mikan pojalle! Hyvästä nimestä.
Cisse on legenda, niin kuin varmaan tämä pikku-Hugokin jo syntyessään!
134. Tsööts9.12.2004 klo 03:31
Jarkko (Petteri) Immonen, JYP
Jarkko (Antero) Immonen, Blues
Jarkko (Miikka Edward) Immonen, Jokipojat

Että semmosta!
135. Eki9.12.2004 klo 03:52
Tapio Korjus, keihäänheittäjä-valmentaja (Mikaela Ingberg)
Tapio Korjus, musiikkitoimittaja-kustantaja (Rockadillo)
136. Tsööts9.12.2004 klo 03:57
Kari Jalonen, Kärppien valmentaja
Kari Jalonen, Jokereiden ex-kakkosvalmentaja

Eivät todellakaan sama mies!
137. Tsööts9.12.2004 klo 04:45
Sotkamon Jymyssä pelasi yhtäaikaa kaksi Jani Komulaista...
Kimmo Kinnunen, ratsastaja ja keihäänheittäjä...
Hannu Virta, keihäänheittäjä ja jääkiekkomies...
138. Tsööts9.12.2004 klo 04:56
Hannu Kamppuri, ex-lätkämaalivahti, raviohjastaja/-valmentaja ja kirkkoherra
139. Matti9.12.2004 klo 15:31
Kangaslampi, joka pian kai kuuluu Varkauteen, oli kova pesäpallopitäjä. Lisäksi siellä asui paljon Kilpeläisiä. Perinteisessä vuotuisessa pesäpallo-ottelussa Kilpeläiset-muut Kilpeläiset tapasivat olla ylivoimaisia.
140. Eki19.12.2004 klo 13:15
Pekka Helin, muusikko
Pekka Helin, arkkitehti
141. Savonlinnakundi24.12.2004 klo 16:11
Nätkin Koulu, savonlinnalainen koulu
Nat King Cole, amerikkalainen muusikko
142. Eetu1.1.2005 klo 19:59
Aleostosten lomassa sattuipas silmiin kirja, osapuilleen nimeltänsä "Taikasormus - se tarina, joka elettiin". Kirjoittaja oli Pirjo Manninen. Eikös semmoinen hiihtosankaritarkin ole olemassa?
143. Eki4.1.2005 klo 22:07
Rami Alanko, jääkiekkoilija
Rami Alanko, muusikko (Neon 2)

Petri Alanko, muusikko, Ismon ja Ilkan veli
Petri Alanko, muusikko, ei Ismon eikä Ilkan veli

Kari Sohlberg, elokuvaaja
Kari O. Sohlberg, rallimies
144. Juhani Heino11.1.2005 klo 15:50
Heikki Salo on tässä mainittu jo monesti. Kuukausiliitteestä löytyi kolmas, ylilääkäri joka kertoi toukkahoidosta.
145. Tsööts16.1.2005 klo 14:54
Karri Rämö, Pelicans-maalivahti
Karri Rämö, ex-Trio Niskalaukaus -kitaristi
146. Eki17.1.2005 klo 17:47
Markku Kuisma, Tieto-Finlandian saanut professori
Markku Kuisma, aktivistit kimppuun saanut tarhuri
147. H. Lavonius20.1.2005 klo 12:02
Yle Radio 1:n Reseptori-ohjelmassa toimittaja Leena Mattila haastatteli infektiolääkäri Leena Mattilaa
148. Eki20.1.2005 klo 12:11
Bob Hope, satavuotiaaksi elänyt koomikko
Bob Hope, Emmerdale-tv-sarjan hahmo (jonka 19-vuotias tytär aikoo naida "melkein satavuotiaan" miehen)
149. Antti Ylönen20.1.2005 klo 19:17
Ilkka Vainio, musiikin monialaosaaja
Ilkka Vainio, viulunrakentaja
150. Matti21.1.2005 klo 07:57
Risto Vainio Helsingistä on tunnettu viulunrakentaja
ja -korjaaja. Varmaan myös Ilkka Vainio.
151. iso S21.1.2005 klo 08:16
Netti-Pelimanni
... Rautakorvessa asuu kymenlaaksolainen viulunrakentaja Lasse Linder ... Linder pääsi Risto ja Ilkka Vainion oppiin ... www.suomenkansanmusiikkiliitto.fi/ pages/nettipelimanni1.html

Ja tapahtui niinä päivinä että kaikki olivat oikeassa. Matilta hieno veto kun täydensi mutta ei tyrmännyt.
152. Matti21.1.2005 klo 08:53
Muisti palailee pätkittäin. Onko Ilkka siis Riston poika? Mun tallassa lukee Risto Vainio. Hän trimmasi mun tsekkiläisen tehdasalton joskus 70-luvulla.
153. Eki21.1.2005 klo 09:09
Hei, täällä on ainakin yksi, jolla on aito kokemus ristikkosanasta TALLA. Monille se on varmaan enempi hepreaa. Kielisilta voisi viitata moneen muuhun paikkaan ja muistaakseni P. A. Manninen on siitä pääkuvan tehnytkin.
154. Antti Ylönen21.1.2005 klo 14:10
Matti> Viulunrakentaja Vainio esitteli viuluntekoa pari päivää sitten aamu-tv:ssä, eikös silloin olla jo tarpeeksi tunnettu ihminen ;)
155. Matti21.1.2005 klo 14:33
Joo, on siis Ilkka viulunrakentaja, eittämättä, ja jos muistan oikein on isältä oppinsa saanut.
156. Juhani Heino26.1.2005 klo 22:28
Pekka Laiho, näyttelijä
Pekka Laiho, kuvataiteilija
157. Eki4.2.2005 klo 22:17
Jori Hulkkonen, suomalainen reggae-artisti
Jori Hulkkonen, suomalainen dance-artisti

Hesarin Nyt-liitteestä bongattu.
158. iso S6.2.2005 klo 15:37
Hesarin kuukausiliitteen puolittain avittamana:

Aku Korhonen, Lapatossua näytellyt
Aku Korhonen, kuvataiteilija
159. Tuomas L.7.2.2005 klo 17:08
Kun tuossa Melkein täyskaimat -osastossa mainitsin kaksi melkein samannimistä suomalaisbändiä, niin pannaan sitten tännekin:

Aika, Sanin ja Alexin luotsaama suosikkibändi
Aika, 80-luvun Pori-popin nimiä

Autograph, 80-luvun hevibändi sekä Yhdysvalloissa että Neuvostoliitossa!

Muistaakseni myös Teurastamo 5 -nimisiä yhtyeitä on ollut kaksin kappalein. Toinen oli Orivedeltä ja teki 90-luvun alussa Halla-albumin, ja tietääkseni myös vanhempi tämänniminen bändi on ollut olemassa.
160. Eki12.2.2005 klo 01:03
Paavo Nurmi (olympiavoittaja, ihminen)
Paavo Nurmi (olympiavoittaja, hevonen)
Paavo Nurmi (Oho!n toimittaja)

Tuomaksen aiheeseen viitaten: HIM meinasi vaihtaa nimekseen HER Amerikan markkinoita varten, kun siellä päin oli jo ainakin yksi HIM.
161. Tsööts22.2.2005 klo 15:02
En muista joko on jo ollut täällä:

Olli Tuominen, kössinpelaaja
Olli Tuominen, näyttelijä
162. Tsööts22.2.2005 klo 16:13
Sattui silmiin tuo Ekin hauska Maggie Reilly l. Mäki Raili,
joku kaverini keksi joskus, että Kylie Minogue on Minkkisen Kyllikki...
163. iso S22.2.2005 klo 20:04
Kylien nimistä on jotain erimielisyyttä, kertoi eilinen Hesari. Kyseessä oli kotimainen uutinen.
164. Eki23.2.2005 klo 11:28
Juha Jokinen (Dingon rumpali)
Juha Jokinen (legendaarinen selostaja)

Juha-Veli Jokinen lienee legendaarisen selostajan vähemmän legendaarinen selostajapoika.
165. Tsööts21.3.2005 klo 14:21
Veli-Pekka Ketola, Iso Musta
Veli-Pekka Ketola, lentopalloilija Oulun Ettassa
166. Eki26.3.2005 klo 22:26
Matti Pentikäinen (Ceebrolistics-räppäri)
Matti Pentikäinen (erikoistehtävänikkari)
167. Eki29.3.2005 klo 23:20
Pasi Kuivalainen (lätkätähti)
Pasi Kuivalainen (laulutähti, Hurmos-orkesteri ym.)
168. Tsööts30.3.2005 klo 08:47
... Ja Pasi Kuivalainen, kaverini ja harrastajanäyttelijä,
ollut mukana useassa tv-näytelmässä ja -mainoksessa...
169. Tsööts30.3.2005 klo 08:56
(Voi kyllä olla, että Hurmos-orkesterin solisti on sama Pasi - siitä on jo reilut viisi vuotta, kun näyttelimme yhdessä ja komeastihan mainitsemanikin Pasi lauloi. Viisi vuotta sitten jäi teatterihommat, Helsinki ja yhteydenpidot...)
170. Eki30.3.2005 klo 11:17
Tsöötsin Pasi on se laulaja, oli mukana lentokonekaapparina mm. Naikkareiden Viimeinen-videolla.
171. Tsööts30.3.2005 klo 11:20
Jep, unohdin mainita tämän nimenomaisen meriitin Pasin kohdalla...
172. Eki8.4.2005 klo 08:50
Arto Koivisto, entinen hiihtäjä
Arto Koivisto, nykyinen jääkiekkoilija (Jokeriiiiiiit)
173. iso S27.4.2005 klo 10:13
Markku Aro, kalastusneuvos, maa- ja metsätalousministeriö
Markku Aro, taiteilijanimi, esiintyy laulajana
174. Eki27.4.2005 klo 11:49
Olen antanut itselleni kertoa, että Markku Aro olisi Satu "Saga" Puurtisen laulajamiehen virallinenkin nimi. Tiedä häntä (millainenkohan olisi Satu Puputin häntä, lapsuudesta muistan Pelle Puputin seikkailut).
175. Tsööts27.4.2005 klo 14:03
Harri Hakkarainen, Oulun Kärppien fysiikkavalmentaja
Harri Hakkarainen, (ex-?)keihäänheittäjä
176. Juhani Heino29.4.2005 klo 03:11
Julkkiksia, no jaa. Laitanpa kuitenkin:
Janne Halmkrona, kitaristi (CMX, Sapattivuosi) ja tuotantopäällikkö
Janne Halmkrona, Mobilisti-lehden toimittaja
177. Kipa29.4.2005 klo 09:40
Mauno Koivisto, presidentti
Mauno Koivisto, ex-jääkiekkoilija (80-luvulla mm. Kerhoooo)
178. Eki7.5.2005 klo 16:24
Kari Pesonen, Dannyn valomies 70-luvulla
Kari Pesonen, Puolikuun pomomies
179. Eki16.5.2005 klo 17:27
Risto Eronen, kirjailija
Risto Eronen, huippuratkoja (SM 16. tänä vuonna)
180. Tsööts28.5.2005 klo 15:00
Tiedä häntä, joko täällä jo ovat, mutta laitanpa kuitenkin:

Muusikot Mick Jones, The Clash ja Mick Jones, Foreigner
181. Tsööts28.5.2005 klo 15:09
Lähettäjä: Juhani Heino 1.11.2004 klo 17:59


Kas kun ei aiemmin tullut mieleen tässä yhteydessä:
Totti Karpela, kirjailija, ex-vankilanjohtaja
Totti "Mike" Karpela, itsepuolustuskouluttaja, poliisi, Tanjan ex-mies

Eikös kyseessä ole isä ja poika?
182. Antti Ylönen2.6.2005 klo 18:36
En jaksanut kahlata koko säiettä, joten antakkee anteeksi jos ovat jo olleet

Pekka Helin, muusikko
Pekka Helin, arkkitehti

Lopuksi vieno pyyntö iso S:lle :saisitko listattua nämä nimiparit kilpien lailla yhteen pötköön tahi allekkain, pliiiiis.
183. iso S2.6.2005 klo 22:37
Miksi juuri minä? Kilvet ovat muotonsa perusteella makrolla tunnistettavia mutta tämä on raakaa työtä. Sellainen ei ole laiskan ihmisen vartalolle sopivaa! No, olkoon nyt tämän kerran, kun oli noin vieno pliis.

Noudatin omia osittain salaisia kriteereitäni (en kerro kaikkea, jolloin hulimattomuusvirheet menevät niiden salaisten piikkiin), mutta ainakin nämä:
- Pitää olla täyskaima, eli toisella ei saa olla erottavaa välikirjainta tai toista etunimeä yleisesti käytetyssä nimen muodossa
- Pitää olla jonkin tason julkku, enemmän kuin jonkun koulukaveri tai pikkukunnan lautakunnan jäsen
- Taiteilijanimet ok, mutta mielikuvitusolennot ei (romaanihenkilö, roolinimi)

Laatijat, kuvittajat lasketaan tässä yhteydessä julkuiksi.

Kooste ilmestyy uuteen säikeeseen (pelkkä nimilista).

Muistutan, että säiettä ei tarvitse kahlata silmällä läpi; useimmissa selaimissa on etsi/find-toiminto.
184. Benton27.8.2005 klo 02:29
Lähettäjä: Eki 23.2.2005 klo 11:28

Juontaja Juha-Veli Jokinen ei ole mitään sukua selostaja Juha Jokiselle. Ohjaaja Antti Jokinen on sitävastoin tämän Juha "solarium" Jokisen poika.
185. Eki27.8.2005 klo 10:38
Antti Jokinen kertoi jossain haastattelussa, että isä ei ole koskaan käynyt solariumissa. J-V jäi maininnoitta, eikä siis ihme.
186. Benton1.9.2005 klo 02:15
Pekka Suorsa, Ilta-sanomien viiniasiantuntija
Pekka Suorsa, mäkihyppääjä 80-luvulta
187. Tsööts9.9.2005 klo 14:00
Kari Mäkinen, Ulvilan kirkkoherra, "loppusuoralla" Turun piispanvaalissa
Kari Mäkinen, "Mäkki", Kärppien mestarijoukkueen valmentaja 1981, valmensi muistaakseni myöhemmin myös Jokereita
188. Tsööts9.9.2005 klo 14:02
(Kärppien kolmella mestarijoukkueella on ollut kaikilla eri valmentaja, mutta kaikkien etunimi on ollut Kari.)
189. Eki14.9.2005 klo 11:19
Niko Vainio, Ässien # 26
Niko Vainio, Lauri Törhösen rooli Salatuissa elämissä
190. Tuomo L. Kuopio/Sääminki31.12.2005 klo 23:08
prof. SS:n ex-päätoimittaja Mauri Auvinen
ja keihäsvalmentaja Mauri Auvinen
191. Tsööts31.12.2005 klo 23:10
(Oheinen linkki vie säikeen kakkososaan.)

http://www.sanaristikot.net/keskustelut/index.php? ryhma=1&p1=vast.php&p2=info_3.php&id=1657&alku=15& t=k1
192. Eki2.1.2006 klo 16:18
Tapio, Kari (laulaja)
Tapio Kari (Rakennusteollisuus RT ry:n johtaja)
193. Tsööts2.1.2006 klo 16:49
(Sanonpa, vaikka tietänetkin: Kari Tapiohan on virallisesti Kari Tapani Jalkanen.)
194. Arska II31.8.2006 klo 01:01
1970-luvulla:
Tellervo Koivisto, kansanedustaja (sd)
Tellervo Koivisto, kansanedustaja (sd)
195. iso S31.8.2006 klo 08:57
Kuten Arska II huomasi, tämä ketju on keskeytetty säikeellisesti katsoen liian varhain (255 viestiä ei ollut täyttynyt) ja osanoton ilmaukset pyydetään säikeeseen 1657. Samannimisiä julkkiksia - 2 osoitteessa

http://www.sanaristikot.net/keskustelut/index.php? ryhma=1&p1=vast.php&p2=info_3.php&id=1657&alku=0&t =k1
196. Eki10.11.2006 klo 09:31
Risto Pelkonen, arkkiatri
Risto Pelkonen, maanviljelijä, mukana tämän hetken katsoituimmassa ohjelmassa Maajussille morsian, Hesarin Nyt-liitteen Oscar Wilden näköiseksi mainitsema
197. Kirsi9.10.2008 klo 12:08
Ketä artistia sanottiin 70-luvulla "puppernikkeliksi"
198. Eki9.10.2008 klo 12:10
Engelbert Humperdinck?
199. Jaska9.10.2008 klo 13:31
Arnold Dorsey lienee pöllinyt taiteilijanimensä säveltäjä Engelbert Humperdinckilta. Jos minä ryhtyisin laulajaksi ja tekisin karriäärin taiteilijanimellä Jean Sibelius, niin mekin kelpaisimme tähän ketjuun!?
KOMMENTOI

Pakolliset kentät merkitty tähdellä *