KESKUSTELUT > RISTIKOT > YLEISIMMÄT RISTIKKOSANAT?

3644. Yleisimmät ristikkosanat?

tonimikael18.10.2007 klo 09:12
Isoäskö se oli joskus sellasen tutkimuksen tehnyt ja listan saanut aikaiseksi? I alla fall tahtoisin saada sellaisen. Linkatkaapa joku paikka tai sähköpostittakaa minulle sellainen lista, niin minä kehrään täällä kuin nuo meidän uudet kissat, joiden takia minä joudun nyt kulkemaan kotonani alati harjan kanssa hätistelläkseni niitä hieman sivummalle. Woah!

toni.pitkala@gmail.com
2. Juha K18.10.2007 klo 09:22
Aivan kuin Toni olisi tekemässä ristikkoa jossa kaikki yleisimmät sanat olisivat esiintymässä sangen kiperin vihjein ;)
3. iso S18.10.2007 klo 11:49
Haluaminen on halpaa mutta tutkimustieto on kallista, suhteellista ja salaista. Koska tonimikael on kuitenkin ristikoihin vakavasti joskaan ei totisesti suhtautuva, monia ratkojia reippaasti riemastuttanut laatijataivaalle noussut rakettipaketti, raotan salaisuuden verhoa tämän verran.

Muinaisessa tilastossani muiden kuin itseni tekemissä ristikoissa oli yhteensä 55021 sanaa ja erilaisia sanoja oli 16658. Erilaisuus on tulkittu koneellisesti, joten saman sanan yksikkö- ja monikkomuodot ja teemalauseissa esiintyneet taivutusmuodot on laskettu eri sanoiksi, mutta eri asiaa tarkoittavat kirjaimellisesti samannäköiset sanat samaksi sanaksi. Esimerkiksi KOVIN on tilastomielessä yksi sana olipa se adverbi tai adjektiivin superlatiivimuoto.

Näin laskettuna Top 105 on seuraava:

alas, taas, Atik, Utti, itara, itse, Tati, Anita, siis, anoa, aate, irti, aasi, nata, aika, ansa, Etna, teos, alati, Atte, alta, ei, itku, osata, tiit, tuta, Ural, Aral, Atso, ilta, Irak, tain, aasa, Atair, Atlas, Aton, etoa, isota, tasan, tila, Utah, Atos, Iata, akti, alias, Saar, Tott, äiti, Akaa, akka, opas, Tate, ulos, ajaa, Inari, kala, Olav, star, tali, teak, taso, Isis, osua, Alai, Alain, asua, avio, ihan, otin, rata, taos, Tito, atomi, enin, ja, lasi, Otava, taata, Tatu, auto, tosi, aisa, aste, asti, Isar, kita, oksa, tatar, Aatu, eräs, Iita, Iris, Isak, iäti, sataa, seis, sota, tana, tasa, Aasia, astia, Attu, otos, tina, vain.

Lista on lajiteltu yleisyyden mukaan ja tasapelin sattuessa aakkosjärjestykseen. Alas esiintyi 91 kertaa ja listan häntäpää 35 kertaa. Yhteensä nämä esiintyivät 4804 kertaa, joten 0.63 prosenttia kaikista erilaisista sanoista rohmusi 8.3 prosenttia sanojen esiintymisestä.

Alimittaiset sanat (ei, ja) ovat luonnollisesti kotoisin lauseista.

Vertailun vuoksi voi tutkia tilastosäikeitä 163 ja 303. Niistä löytyy tietoa siitä mitkä sanat ovat yleisimpiä ristikoiden ulkopuolella eli täällä keskustelupalstalla.

Tämä tieto on tarkoitettu vain tonimikaelin silmille, jotta hän keskittyisi kehräämiseen kissojen hätistelyn sijaan. Muut jättäkööt lukematta ja minun nimeäni älköön mainittako jos tätä listaa käytetään johonkin tarkoitukseen tai ilman tarkoitusta.

Joidenkin sanojen osalta lista olisi luultavasti toisenlainen jos vastaava tutkimus tehtäisiin tämän vuoden ristikoista. Oma aineistoni lienee 10 vuota vanhaa.

Sanasepot ovat muistaakseni tehneet oman taajuustilastonsa ja Hesarissa on ollut viitisen vuotta sitten (?) ristikko jossa teemana oli 20 (?) yleisintä fakkisanaa.
4. JTak18.10.2007 klo 11:56
1998 Sanasepon tekemän tutkimuksen mukaan yleisimmät ristikkosanat olivat: TAAS ASIA AKAT ALAS OSATA ATET AITA ASUT OSAT ALIAS.
5. tonimikael18.10.2007 klo 12:21
Kiitoksia kaikille vastanneille. Arvonta suoritetaan vain läheisten läsnäollessa. :)
6. iso S18.10.2007 klo 14:50
Joka tietoa lisää se toiselle kuoppaa kaivaa.

Sanasepon lista ja omani ovat suunnilleen samalta ajalta, joten kärkipään erot hämmästyttivät. Nolona joudunkin myöntämään että omani perustui puutteelliseen aineistoon. Osa sanoista jäi listan ulkopuolelle. Esimerkiksi monikkomuodot olivat eri paikassa. Tässä päivitetty Top 107, vähintään 40 kertaa esiintyneet.

alas, taas, asia, Atet, Atik, osat, Utti, itara, otot, otsa, alus, aita, akat, itse, anis, Tati, Asat, täti, Anita, isot, sata, siis, taus, otus, anoa, etana, aate, arat, asut, Esat, inat, irti, aasi, nata, aika, ansa, Etna, teos, alat, alati, Atte, alta, ei, itku, osata, tiit, isät, tuta, Ural, Aral, Atso, ilta, Irak, ivat, tain, aasa, Atair, Atlas, Aton, etoa, isota, maat, tasan, tila, Utah, Atos, Iata, Kait, akti, alias, Saar, tiet, Tott, äiti, Akaa, akka, opas, siat, Tate, ulos, ajaa, Inari, kala, lait, Olav, star, tali, teak, Teat, urat, taso, ilot, Isis, osua, tiut, unet, Alai, Alain, Anut, asua, avio, ihan, otin, rata, taos, Tito, viat.

Nyt kaikki Sanaseppojen kärkipään sanat löytyvät paitsi alias, joka oli minun tilastoissani 31 kertaa.

Jokaisella laatijalla on oma käsialansa joka näkyy myös sanaston valinnassa. Voisi paljastua joitain lukkarinrakkauksia jos vastaavia tilastoja tekisi laatijakohtaisesti.

Näiden kahden listan erot johtuvat osittain siitä että minun aineistossani lienee Hesarin osuus suurempi ja esimerkiksi Pelikaanien sekä Iisakkien osuus pienempi kuin Sanaseppojen listassa.

Lopullista totuutta ei ole eikä tule. Eräänlaisen hetkellisen totuuden saisi jos tilastoisi kaikki kuukauden aikana julkaistut ristikot. Vastaavasti saisi tietenkin "Vuoden suosikit" jos käsittelisi koko vuoden ristikot mutta näihin ponnistuksiin ei taida löytyä keneltäkään riittävää epäpoliittista tahtoa. Oma mielenkiintonsa olisi eri vuosien tilastojen vertailussa. Epäilemättä paljastuisi kestosuosikkeja sekä nousevia ja laskevia trendejä.
7. Kravattimies16.10.2012 klo 09:22
Ristikoissani ollut 13296 eri sanaa.

40 ATIK, 33 INAT, 30 UTAH, 30 ATET, 29 TAAS, 29 SKAT, 29 ASAT, 28 TITI, 28 ATAT, 27 ÄITI, 27 TIIT, 26 TAIN, 26 ISAR, 25 UTTI, 25 ISIS, 24 TATI, 23 TATA, 23 ANAT, 23 AKAA, 22 IATA, 22 ATTU, 22 ARAL, 22 ANITA, 22 AKIM, 21 STAR, 21 ISAT, 21 ATOS, 21 ATAR, 20 URAL, 20 TEAK, 20 TATAR, 20 TAIT, 20 NATA, 20 IRAK, 20 ASIA, 19 TIAT, 19 RIAL, 19 OTOT, 19 OTIS, 19 ATTA, 19 ATON, 19 ATLAS, 19 ASLAK, 19 ALAS, 19 ALAN, 18 TAATA, 18 OLAV, 18 ITARA, 18 IMUT, 18 IKEA, 18 ASTI, 18 ANIS, 18 AMAR, 17 TAOS, 17 TANA, 17 NATO, 17 LAIN, 17 ALET, 16 TUTA, 16 TOTT, 16 TITO, 16 RAIT, 16 OLAT, 16 NUTI, 16 LIAT, 16 KAAS, 16 ISIT, 16 ISAK, 16 ISAAK, 16 IITA, 16 EKAT, 16 ASAS, 16 ARAT, 16 ANOA, 16 ALTA, 16 ALIAS, 15 VAAL, 15 TÄIT, 15 TIUT, 15 TITAN, 15 TAUS, 15 SLEV, 15 RASA, 15 OTIT, 15 OSAT, 15 ORAS, 15 OMAR, 15 KAIN, 15 ITIL, 15 ITAR, 15 ISTA, 15 ISOT, 15 ENOT, 15 ASTE, 15 ASTA, 15 ALAT, 14 VAIN, 14 TRAP, 14 TATIT, 14 STIL, 14 STAN, 14 SAUL, 14 RANA, 14 IVAN, 14 ITSE, 14 ITIS, 14 ISOTA, 14 ISAI, 14 INES, 14 ILET, 14 IISAK, 14 ASUT, 14 AKAT, 14 AITA, 14 AIAI, 13 UNET, 13 TEET, 13 TEAT, 13 STOP, 13 SEIT, 13 SATA, 13 RATA, 13 OTUS, 13 OTTI, 13 OTILA, 13 OSATA, 13 NASA, 13 LAOS, 13 KSII, 13 KRIS, 13 KETO, 13 IÄTI, 13 IVAR, 13 ISÄT, 13 ETNA, 13 ESAU, 13 ELIN, 13 ATALA, 13 ASIAT, 13 AMOK, 13 ALATI, 13 AKTI, 13 AKIT, 13 AKAI, 13 AJAA, 13 AATU, 13 AATE, 12 UNAU, 12 UDAR, 12 TUAT, 12 TOKAJ, 12 TINA, 12 TIIA, 12 TENO, 12 TALI, 12 SOTA, 12 SIAL, 12 SARA, 12 RUIS, 12 OTOS, 12 OTIN, 12 OSUA, 12 OLAS, 12 OLAAT, 12 NOAK, 12 NIIN, 12 LARS, 12 LAIT, 12 LAET, 12 KISA, 12 KIEL, 12 IRIS, 12 INTO, 12 ILTIT, 12 ILEK, 12 IKET, 12 ETON, 12 ERÄS, 12 ERIE, 12 ENIN, 12 ELIA, 12 EKIT, 12 AVAL, 12 ATTILA, 12 ATTE, 12 ARKA, 12 ARIT, 12 ANUT, 12 ANAS, 12 AMIT, 12 AMER, 12 ALIA, 12 ALEA, 12 AIAS, 11 ÄKIN, 11 YSIT, 11 UKIT, 11 TOSI, 11 TINTATA, 11 TIET, 11 TASA, 11 SIAT, 11 SALI, 11 OTSA, 11 OSIN, 11 ORAL, 11 OPAS, 11 OONA, 11 OMAT, 11 OLIN, 11 MIAT, 11 LEAR, 11 LANA, 11 KISS, 11 KIAT, 11 ITKU, 11 IRTI, 11 ILTIS, 11 ILIAS, 11 IIRI, 11 IHAA, 11 ETOA, 11 ESAT, 11 ERIK, 11 EMALI, 11 ELIS, 11 AVON, 11 ATARI, 11 ASTIN, 11 ASKAR, 11 ASAM, 11 ARLA, 11 AMIA, 11 ALUS, 11 ALLE, 11 ALIT, 11 ALIO, 11 ALESI, 11 AKUT, 11 AKANA, 11 AKAKI, 11 AASI, 11 AASA, 10 ÄLYT, 10 ÄLLIT, 10 YKSI, 10 UTAMI, 10 USEIN, 10 URIS, 10 URATA, 10 ULOTA, 10 ULOS, 10 ULOIN, 10 UKSI, 10 TRIP, 10 TREK, 10 TAUTI, 10 TATU, 10 TAEL, 10 SIIS, 10 SARI, 10 SAMA, 10 RIAS, 10 RAOT, 10 PAIT, 10 OTTAA, 10 OTSAT, 10 ORAN, 10 ORAAT, 10 OPEL, 10 OKAAT, 10 OAASI, 10 NISU, 10 MAAT, 10 LAMA, 10 KIEV, 10 KANT, 10 KAKS, 10 ITEM, 10 INUA, 10 INARI, 10 ILPO, 10 ILOT, 10 ILONA, 10 IILI, 10 HAIR, 10 EVITA, 10 EVAT, 10 ETLA, 10 EPUU, 10 AVIS, 10 AVARA, 10 AUTO, 10 ATOMI, 10 ATAIR, 10 ASTAT, 10 ARIN, 10 ARAI, 10 ANTE, 10 ANTAA, 10 AMUR, 10 AMOR, 10 ALTAI, 10 ALLAH, 10 ALAI, 10 ALAANI, 10 AKKU, 10 AJOT, 10 AISA
8. Jukkis16.10.2012 klo 12:57
Kirjainten esiintyminen Kravattimiehen sanalistassa:

A: 322 (24.86 %)
T: 212 (16.37 %)
I: 185 (14.29 %)
S: 106 (8.19 %)
L: 76 (5.87 %)
O: 69 (5.33 %)
N: 59 (4.56 %)
E: 56 (4.32 %)
R: 56 (4.32 %)
K: 51 (3.94 %)
U: 43 (3.32 %)
M: 20 (1.54 %)
V: 13 (1.00 %)
Ä: 8 (0.62 %)
P: 8 (0.62 %)
H: 4 (0.31 %)
J: 3 (0.23 %)
Y: 3 (0.23 %)
D: 1 (0.08 %)
9. Kravattimies17.10.2012 klo 01:41
Jatketaan ... ilmestynyt yhteensä 27847 ristikkosanaa

A 28212
B 00306
C 00174
D 00772
E 09801
F 00179
G 00297
H 01977
I 18417
J 01158
K 07497
L 08780
M 03839
N 07782
O 09571
P 02741
Q 00020
R 06829
S 11132
T 20855
U 08088
V 02845
W 00078
X 00047
Y 00850
Z 00076
Å 00002
Ä 02156
Ö 00240
Ü 00000 (täytynee yrittää joskus)

Lisäksi numero 3 ollut 00002 kertaa (sanat menivät ristiin)
10. Emma17.10.2012 klo 11:23
A-pu-va!!!

Ratkojana ilmoitan, että tykkään sellaisista ristikoista, joissa em. sanoja ei ole... Ettei totuus unohtuisi!
11. J17.10.2012 klo 12:08
No onhan tuolla listalla nyt ihan hyviäkin sanoja, mm. AITA, UNET, SALI. Eivät sentään kaikki ole huonoja.
12. Funny17.10.2012 klo 16:45
Tuskin Kravattimies taikka monet muut laatijatkaan useimpiin tuon listan sanoihin ovat kovin ihastuneita. Karu totuus kenties kumminkin on se, että noita sanoja vältellen laatimusta on aika vaikea saada kokoon!
13. Kravattimies17.10.2012 klo 17:11
Minulla melkein kaikki ristikot ovat olleet piilokirjaimettomia, mutta tuskin sillä on huomattavaa merkitystä. Samoja sanoja mainittiin tuossa aikaisemminkin (katso Sanasepon tutkimus ja iso S).
14. iso S18.10.2012 klo 19:41
Päivitys 18.10.2007 klo 14:50 julkaisemaani listaan. Tässä on kaikki yli 50 kertaa esiintyneet sanat (159 kpl) 700 ensimmäisestä ristikostani (viimeistä en ole toivoakseni vielä tehnyt).

taas, alas, itse, asia, aita, otsa, otin, sata, otus, asut, akat, Atet, siat, osata, isot, taus, osat, asua, alat, alus, Anita, etana, itku, asti, siis, isit, otot, alin, ihan, taata, tain, tiet, arat, ajaa, otos, taso, taos, etoa, ovet, Atso, itara, Asta, ulos, alati, Atos, akut, tuta, ansa, aate, enot, asiat, aste, osin, tapa, osua, tana, ivat, opas, tina, anoa, avut, Anut, avata, omat, vaan, Otava, toti, viat, aasi, lait, rata, unet, aito, ekat, into, niin, ukit, apea, apet, atomi, ilot, raot, sataa, vain, aisa, aski, enin, Esat, kuin, tase, teot, toto, Iita, irti, otto, tila, Aatu, sato, tiut, akana, maat, olat, seis, urat, alta, elin, ilta, imut, liat, loat, oras, pian, utelu, ajat, alias, anis, avio, satu, suti, uros, opit, otsat, tuet, Inari, noin, otso, Tatu, tosi, isota, laet, äiti, oksat, ukot, vati, aava, alava, aleta, arin, Arit, ipana, nata, oksa, suat, Atte, mies, täti, Akit, alue, ottaa, ratas, aina, akka, altis, antaa, lain, alut, anti, Asat, avara

Kaikkiaan noissa ristikoissa on 65547 sanaa ja erilaisia sanoja on 17929. Jossain mielessä pidän listani kärkipään sanoja karvan verran laadukkaampina kuin Kravattimiehen vastaavia, mutta se kostautuu toisaalla. Minun ristikkoni eivät todellakaan ole piilokirjaimettomia, eivät edes tasaraunaisia. Liehureunojen osuus lienee 90 prosentin luokkaa. Lisäksi fakkisanojen väistely johtaa sinänsä kelvollisten sanojen ylitarjontaan; TAAS on 201 kertaa eli noin 28.7 prosentissa ristikoista, kun "normaali" osuus on noin 20 %.
KOMMENTOI

Pakolliset kentät merkitty tähdellä *