KESKUSTELUT > RISTIKOT > IS KOVIS 13.10.

3636. IS KOVIS 13.10.

Lauri Kultti13.10.2007 klo 21:03
Nämä kovikset ovat muuttuneet eräällä tavalla vaikeammiksi, kun tuo Koviskoulu alkoi: ei näe enää laatijan nimeä.

Tämänkertaisessa jäi viimeiseksi askarruttamaan oikea yläkulma. Onneksi kuitenkin jäin sitä vielä valmistumisenkin jälkeen aprikoimaan. Siellä oli kaksi kirjainta (ja samalla kolme sanaa) väärin, mutta "ratkaisu" vaikutti kuitenkin pitkin hampain hyväksyttävältä. Ehdin jo laatijaakin hiukan noitua. Mutta onneksi lopulta huomasin parantaa suoritustani mainittujen kahden kirjaimen osalta.

Vieläkin tosin askarruttaa vihjeen ISO PÄÄ ja ratkaisusanan yhteys. Liekö kaikille muille selvä?
2. Eki13.10.2007 klo 21:56
Tämä oli siis Skyttää. Ensi viikosta alkaen olisi tarkoitus saada taas tekijännimet näkymään. Voi näitä ongelmia!
3. Lauri Kultti14.10.2007 klo 09:54
Oikeastaan se on ihan virkistävää välillä, että laatijan nimeä ei näy. Laatijan nimi (tai paremminkin laatijan tunnistaminen) auttaa aika lailla ratkonnassa. Nämä Iltiksen laatijat kyllä yleensä tunnistaa jo ristikon ulkoasusta ennen kuin ehtii vihjeitä paljon katsellakaan.

(Ammoisina aikoina Sanaseppo-lehdessä oli vaikea ristikko, jonka laatijaksi oli merkitty Vekkuli Koira. Nokkelana nopeasti huomasin, että nimimerkki oli anagrammi Erkki Vuokilasta. Ja kyllä se sitten asian oivallettuani ihan Ekin ristikolta näyttikin. Mutta se kirottu ristikko ei auennut ollenkaan. Lopulta sain aikaiseksi yhden ratkaisusanan, mutta MUTTA... Sen ja vihjeen yhteys toi vahvasti mieleen Hyvösen Juhan tyylin. Ja lopullinen oivallus olikin, että tyypit olivat tehneet kaksinkertaisen hämäyksen: ristikko olikin Juhan vihjeyttämä!! Ja tämän oivalluksen jälkeen se ratkesikin ihan normaalitempolla. Tarinan opetus: 1) laatijan tunnistaminen auttaa usein ratkonnassa, 2) laatijat ovat usein vielä keljumpia kuin osaamme odottaakaan :)
4. Jukkis14.10.2007 klo 10:19
Tämä aina välillä esille tuleva väite, että laatijan tietäminen helpottaa ratkomista, on minulle ainakin täysin mystinen juttu. Vissiin pitää ratkoa aika lailla enemmän, jotta tuollainen asia alkaa vaikuttaa. Mutta Lauri Kultti onkin muistaakseni niitä ratkojia, joka kirjoittaa iltapäivällä, että tulipa tuossa täytettyä valmiiksi aamulla postissa tullut Punainen Pelikaani ja olipa paha se viimeinen kolmitähtinen, kun meni melkein vartti.

Ei minua ainakaan hiukkaakaan auta sen tietäminen että Pitkälä on laatinut tietyn kolmitähtisen ristikon. En minä sitä silti saa yleensä edes kunnolla alkuun.
5. Jaska14.10.2007 klo 10:59
Skyttikseksi ristikkoa arvelinkin. Varmuus laatijasta helpottaa, ei helpota eikä vaikeuta, vaikeuttaa ratkontaa, 1X2? Veikkaukseni X. Matsi alkaa iltapäivällä. Jännitys tihenee kynin & kumein kosketeltavaksi.
6. Jaska14.10.2007 klo 19:06
Ristin rajoihin (minulla 4-5 h) asettui. Kuten tavallista, alku lupaili varmaa kakkosta yrityksen ja kumituksen tiellä. Anamaisen kikkoja ja salahautoja riitti. Matsin vika vartti oli kuitenkin tavallista vinhempaa grafiitin suihketta.

Pluspuolelle merkitään lukuisia vihjeherkkupaloja, joista yksi kiilaa jopa vuoden topteniin tässä vaiheessa. Kyseinen vihje mitannee aika hyvin SM-finaalitason ratkojan ja tavallisen kovisährääjän tasoeroa. Noille hirmuille sen uskon aukeavan muutamassa sekunnissa, itse tarvitsin useita ristiapuja ennen kuin ke(a)llo kilahti. Ja sitten sitä (a) piti taas takoa!

Miinusta: säännön 20 rikkominen. Jos kahden rinnakkaisen pystyratkaisusanan vihjeet sijoitetaan päällekkäin, vasemmanpuoleisen sanan vihjeen tulee olla ylempi, oikeanpuoleisen alempi. Lienee oikeutettua paljastaa, että rike on oikeassa yläkulmassa. Se lienee Lauri Kulttiakin viivästyttänyt. Kulman sanastossa ei kuitenkaan mielestäni ole mitään kyseenalaista. Ainoa epäselvyys on tosiaan LK:n mainitsema ISO PÄÄ. Onko kyse 1 faktavirheestä vai 2 aukeamatta jääneestä jujusta? Parasta veikata kakkosta.
7. sanonko liikaa?15.10.2007 klo 08:23
Vuoteen 1960 asti ISON PÄÄN ratkaisusana oli pääkaupunki.Veikkaisinpa,että ristikossa painotetaan kaupungin asukkaiden lukumäärää ja pinta-alaa ilman kaupunki-sanaa.Esimerkiksi Helsingistä voitaisiin sanoa samalla keinoin "valkoinen pää".
8. äiti17.10.2007 klo 13:36
Toivoisin hartaasti, että joku muukin tavisratkoja välillä kommentoisi tänne keskusteluun koviksia kuin minä. Kun ei ihan vartissa täyty nämä kolmitäppäiset! Nyt oikea yläkulma otti todella lujille ja viimeisen keksityn sanan selityksen keksiminen vasta ottikin lujille. vasen alakulma kyllä napsahti paikoilleen helpohkosti.
Erinomaisia vihjeitä runsaasti!
9. IiKoo18.10.2007 klo 10:52
Olihan ihan mainio kovis tällä(kin) kertaa Skytältä. Positiivista oli, että jokaiseen vihjeeseen löytyi perustelu. Ei tarvinut jäädä ihmettelemään, miksi mihinkin se sana tuli, minkä siihen sain. Ja parin fakinkin kohdalla oli mainiot vihjeet.

Jukkikselle vielä: kyllä ainakin minä asennoidun ristikoihin pitkälti laatijan mukaan. Jokaisella laatijalla on omat "maneerinsa", jolloin ratkoessa ryhtyy etsimään aloitukseen näitä ko. laatijalle tyypillisiä vihjeitä. A. Skyttä näyttäisi esimerkiksi käyttävän erilaisia sanaleikkejä jonkun verran, niitä oli aika mukavasti tässä tämänkin kertaisessa ristikossa.
10. IiKoo23.10.2007 klo 09:32
Jaaha. Täällä näemmä vanha lastenlaulu "katso kenguru loikkaa" voitaisiin muuttaa muotoo "katso keskustelu loikkaa". Kyllä tämä on varmasti aloitettu tuolla ristikko-alueella...
11. veileh23.10.2007 klo 13:50
Minulle jäi po. ristikosta oikeassa yläkulmassa oleva vihje "syntyi po poika" epäselväksi. Sain vastaussanaksi jotakin taatto-sanan tapaista. Tällöin vihjeen "Hyvin" ratkaisusanaksi tulee "siko", joka ei liene itsenäinen sana. Missähän minulla meni vikaan?
12. Eki23.10.2007 klo 13:53
Vastaus on tratta. Ehkä sitten selviää, mistä tulee.
13. Masi23.10.2007 klo 15:20
Lauseen pitäisi kuulua "SYNTYI POTRA POIKA" eli tra puuttuu.
Mutta miten oikean alarivin IINAT selittyy?
14. iso S23.10.2007 klo 15:28
Silloin on hyvin => sika. Ei ihan aukea tuokaan. Hyvin hienoa, sikahienoa? Minusta ontuu kuin laihialainen sika jota ei ole yhden kinkun vuoksi tapettu.

"Syntyi po poika" => tratta kuulostaa käsittämättömältä. Varmaan sikasiisti sitten kun selitetään. Ainakaan po ei ollut ratkaisusanan alkuosa, mikä olisi ollut yksi vaihto ehto (esimerkiksi potero olisi po poika). Po on pitää olla, piti olla ja leikitään jollakin tavalla kirjaimen muuntamisella? "Syntyi" piti olla "poiki" mutta i vaihdetaan a:ksi? Ei synny trattaa näin, ja syntymisen tilalla pitäisi olla synnyttämisen että sen voisi vaihtaa poikimiseen.

Selitys on hyvin toivottava, ettemme jäisi täysin ymmärrystä vaille.

"Iso-veikan tapaan myös tämän projektin kaikki instrumentit soittaa Siki..."

"Siki was a free-swinging, crude fighter with excellent power but poor defensive skills..."

Jos po poika olisikin tratti, hyvin olisi siki. Se on nettitodistuksen mukaan käypä sana ja istuisi jotenkuten vihjeeseen "hyvin": kun nukkuu hyvin, on sikiunessa.
15. RA23.10.2007 klo 15:33
asi, oikean alarivin IINAT selittyy niin, että sekä vihjeestä että ratkaisusanasta on "unohtunut" jotain pois.
16. iso S23.10.2007 klo 15:39
Jaa, no joo, selitys on hyvä mutta kitinä jatkuu. Vähän liikaa kierrettä kun on piilokirjain ja noin monia mahdollisuuksia avaava umpikiero vihje ja vielä käsittämätön sika röhkii poikittain :-(

Poika on lauseen mielekkyyden kannalta tarpeellinen mutta muuten ratkaisun kannalta ylimääräinen ja suomen kielen lautakunnan tuoreen kannanoton mukaan seksistinen. Ei pitäisi mainita sukupuolta ellei se ole asian kannalta oleellinen. Voi syntyä potra tyttökin, joten vihjeen olisi pitänyt olla "syntyi potra lapsi". Laatija voi ajatella jotain lähipiirissään tapahtunutta poikapuolista perhetapahtumaa mutta silloin sukupuolella ei ole ratkojan kannalta merkitystä.
17. RA23.10.2007 klo 15:42
Zori, tuo viestini 15:33 oli osoitettu Masille! ;-)
18. Jaska23.10.2007 klo 16:49
SYNTYI PO POIKA on se tarkoittamani vuoden kärkivihje. Sen ansiona on a) loppujen lopuksi simppeli ratkaisusana, joka joko välähtää ensi silmäykselllä tai vasta kun apuja on tullut tarpeeksi, tai selityksittä ei ollenkaan? b) kun sen vihdoin tajuaa, oma tyhmyys saattaa hetken kiukuttaa, mutta enemmän silti naurattaa, c) se oli todennäköisesti ensipainos.

Eipä näy mestarikus... jujuttajan kutkuttava oivallus kaikille mestariratkojillekaan heti auenneen! Ja sitä paitsi vain potra poika syntyy, vitsailivat lautakunnat ja iso S mitä hyvänsä!
19. Antti Skyttä23.10.2007 klo 19:42
Onpa tulossa potra keskustelu tuosta yhdestä vihjeestä. Kiitos mielenkiintoisista kannanotoista.

Kun itse värkkään koviksia ja vihjeitä niihin, toimin lähinnä seuraavista lähtökohdista:

- vihjeen pitäisi olla suht koht ennen käyttämätön
- vihje on parhaimmillaan harhaute
- koviksien maailmassa voidaan pelata väljemmillä säännöillä kuin mitä kielioppikirjoista ja iso S:n paragrafikokoelmasta löytyy

Ensimmäinen noista on jo aika kova vaatimus, etenkin, kun vakiokeskustelijoiden joukossa on mm. sellainen muistihirviö kuin Jaska. Hän antoi minulle taannoin palautetta siitä, että olin jo kerran aikaisemmin kaksi vuotta sitten käyttänyt jotakin vihjettä.

Nyt syynissä olevan vihjeen muoto SYNTYI PO POIKA ei minusta olisi enää hvvä harhaute, jos se olisi muotoa SYNTYI PO TYTTÖ (minkä lisäksi olen Jaskan kanssa samaa mieltä, että potra syntyjä on nimenomaan poika). Se, että kirjaimet PO esiintyvät vihjeessä kaksi kertaa peräkkäin, mahdollistaa ajatusten harhailemaan lähtemisen paljon monisyisemmin kuin tyttö-vaihtoehto. Minun kaavailuni oli, että tämän komman kanssa ähertämisen seurauksena olisi positiivinen ahaa-elämys, kun tuo lause SYNTYI POTRA POIKA on niin tunnettu.

Koviksien kanssa joutuu elämään (ja saa elää) sellaisella raja-alueella, jossa pitää koko ajan kokeilla, miltä joku laatijan mielestä uusi vihje ratkojien mielessä saa aikaan. Silloin eivät päällimmäisenä ole tarkat paragrafit, koska ne rajaavat ulkopuolelleen monia herkullisia vaihtoehtoja. Mutta olemassa nuo paragrafit kuitenkin ovat ja niitä pitää tiettyyn rajaan asti kunnioittaa ja seurata, muuten ratkojilla ei saata olla ratkoessaan enää lainkaan hauskaa.
20. iso S23.10.2007 klo 20:21
Minun potra pointtini liittyy lähinnä tuohon piilokirjaimen ja poikittaisen sanan luomaan epävarmuuteen: olenko ratkonut oikein? Jos kohtalainen varmuus mieleen syntyisi, se jääräpää saattaisi keskittyä paremmin ja pitempään miettimään miksi siihen tuollainen kumma tratta tupsahti.

Kuten vitsejä on vain seitsemän erilaista (eri kertojilla tuo luku vaihtelee...) ja loput ovat muunnelmia, mielestäni tuo vihje ei ollut ensimmäinen tyyppiään. Juuri tuossa muodossa se ei ole tullut minulle vastaan, mutta olen nähnyt useita periaatteessa vastaavia "tekstistä tai kuvasta puuttuu jotain" ja ratkaisusana rakennetaan tästä puutteesta niin ettei tuloksella ole mitään tekemistä näkyvissä olevan rekvisiitan kanssa. Tässä tapauksessa harhautus toimii liiankin hyvin, kiinnitin huomiota alkusointuun (siksikin tyttö ei harhauttaisi yhtä hyvin kuin poika) ja syntyi - poiki - ajatuslinjaan.

Ymmärrettynä tuo kohta on erinomainen, jos ja kun niska suostuu taipumaan siihen että kovismaailmassa sallitaan enemmän vapautta. Itseäni toistaen: ongelma on siinä että kovin harvat ja valitut pääsevät nauttimaan tuon oivalluksen onnesta. Tasapainoilu on entistä vaikeampaa silloin kun piilokirjain mahdollistaa väärään ratkaisusanaan pääsemisen. Tässä siihen vaaditaan väärä poikittainenkin, mutta sehän sujuu kun ei ymmärrä senkään vihjettä.

Minusta laatija on tietyssä mielessä epäonnistunut jos joku kulma on helpompi täyttää laatimalla kuin ymmärtämällä, vieläpä niin että laatii väärän ratkaisun. Tässä väärään ratkaisuun päätyminen vaatii tosin aika oudon sanan tarjoamista sian tilalle, joten tähän tilanteeseen ei varsinaisesti päädytty.

Oli miten oli, kunnon suomalainen ei ole tyytyväinen ellei ole jotain valitamisen aihetta :-)

Minun
21. RA23.10.2007 klo 20:24
Antti, tuskin Jaska(kaan) sentään moitteeksi tarkoittaa, jos laatija käyttää samaa vihjettä silloin tällöin. Puhumattakaan, että toistumisväli on pari vuotta!

Jaska vaan elvistelee muistillaan. Kyllä me ratkojat olemme hyvinkin armollisia ja kiitollisia aina, kun vihjeityksessä edes pilkahtelee tuoreus. :-)
22. Antti Skyttä23.10.2007 klo 20:41
Jaskalla on syytäkin elvistellä muistillaan. Minä nimittäin silloin tuon väitteen esiintulon jälkeen tarkistin asian arkistoistani. Jaska oli täsmälleen oikeassa lähes päivän tarkkuudella!
KOMMENTOI

Pakolliset kentät merkitty tähdellä *