353. Vitsi 2

Jouni3.10.2003 klo 13:13
Sattui (ei kovasti) silmiin vitsi tänään ilmestyneessä TV-maailmassa:

- Miksi Karjalassa ei kuule enää käen kukuntaa?

- Koska karjalaiset lähtivät evakkoon käet taskuissa.
2. iso S3.10.2003 klo 13:53
Yleisesti tunnettua lienee, mitä eroa on käellä ja satiaisella. Käki munii toisten pesiin, mitä satiainen ei tee. Vähemmän tunnettua on se, että käki kuuluu kanalintuihin:
Kukkuu, kukkuu, kau-kana kukkuu!
3. iso S3.10.2003 klo 14:21
Kun nyt Jouni otti käet puheeksi, ja itse vastasin, en voi olla ikuistamatta pientä aiheeseen liittyvää muistelmaa.

Monta auringonkiertoa sitten luin Ernest Thompson Setonin eläinkertomuksia. Yhdessä opetettiin, miten matkitaan amerikkalaista metsäkyyhkyä. Huomasin, että saman tekniikan voi suomettaa käen kukkumiseksi. Käytimme sitä maalla mummon luona ollessani naapurin pojan kanssa merkkivihellyksenä. On varsin kantava ääni, voi "kukkua" kaukana. Se homma kaatui omaan mahdottomuuteensa, kun opittiin liian taitavaksi. Parhaimmillaan oli neljäkin kiukkuista käkeä lähikuusissa haastamassa riitaa. Hiihtolomalla sentään voi olla kohtuullisen varma, että kyseessä ei on kaveri eikä aito käki.

Mummon siskon vävy, sotilasmestari E.N. sattui kerran kuulemaan kukkumisen ja halusi oppia konstin. Näytin miten se tapahtuu. Puolisen tuntia yritettyään äijä joutui luovuttamaan, kun ei saanut aikaan muuta kuin suhinaa ja päänsäryn.

Monta vuotta myöhemmin tapasimme sukukokouksessa. E.N. tuli heti kehumaan, että nyt on konsti hallussa. Oli jopa käyttänyt sitä hyväksi jossain sotaharjoituksessa, missä oli sekä sissikouluttajan että tuomarin roolissa. Oli antanut ryhmälleen tehtäväksi tiedustella vihollisen vartiopaikat ja hiipi itsekin vihollistukikohdan liepeille ison kuusen juureen. Ohjeena oli irtautua, kun käki kukkuu. Aikanaan E.N. kajautti parit kukkuut. Kuusen takana olikin yksi vartiomies, joka ihmetteli ääneen, että "jo on perkeleen hullu käki, kun kukkuu näin myöhään syksyllä ja keskellä yötä". E.N. hillitsi esiin pyrkivän naurun, hiippaili tiehensä, kävi kokoontumispaikalla vastaanottamassa raportin tiedustelijoilta, laittoi tuomarinauhan käteensä ja meni ilmoittamaan viholliselle, että kaikki teidän vartijanne on eliminoitu. Kukunta kävi siis aidosta myös ns. tositilanteessa.

Valitettavasti joudutte luottamaan sanaani, koska E.N. on siirtynyt taivaalliseen sotaväkeen ja omat käteni ovat lihoneet tai jotain, niin että en saa enää kaikukoppaa tiiviiksi. Jostain tuppaa falskaamaan eikä ääni tule puhtaasti.
4. ile3.10.2003 klo 20:59
Mummo sanoi pikku-Kallelle: 'Kun mummolle on kertynyt ikää jo niin paljon että selkää taivuttaessa joutuu ottamaan molemmin käsin tukea lattiasta niin viitsitkö auttaa mummoa ja ujuttaa tän peräpuikon sinne minne se kuuluu'.

Totta kai Kalle halusi auttaa mummoaan. Hän otti puikon kouraansa ja katsoi, kuinka mummo heilautti hameensa korviin ja pyllisti. Hetken epäröityään Kalle kysyi mummoltaan: 'Mummo hei. Työnnänkö mä tän tabletin tonne persereikään vai tarjoilenko mä sen tolle kalkkunalle'.
5. Pena3.10.2003 klo 21:08
Hiinä ja hiinä että Pena tuolilla pysyy!!!

d:D d:D d:D

Rakennustyömaillako tuollaisia juttuja kuulee?
6. terok3.10.2003 klo 21:15
Meillä ainakin keskustellaan klassisesta musiikista ja vuosikertaviineistä.
7. ile3.10.2003 klo 21:31
No joo, siellähän niitä kuulee. Kerrotaan tähän perään toinen vitsi, jonka kuulin männä viikolla.

Teräsmies lensi taivaankannella. Yht'äkkiä hän näki röntgenkatseellaan kiihottavan näyn. Kissanainen makasi alastomana pilvenpiirtäjän katolla jalat levällään. Teris ajatteli, että nyt ei voi epäröidä. Hän päätteli, että nopealla syöksyllä ja maailmanhistorian pikaisimmalla tikkauksella hän saattaisi saada tyydytyksen ennen kuin Kissanainen ehtisi kissaa lausua. Ja niin Teris tekikin. Hillitön syöksy, ra ta ta ta taa ja pois...

Teriksen ehdittyä jo maapallon toiselle puolelle Kissanainen kiemurteli kauhuissaan istuma-asentoon pilvenpiirtäjän holville ja huudahti: 'mmmikä hemmetti se oli ?'.

'En tiedä, mutta perseeseen koskee vähän perkeleesti!', vaikeroi Näkymätön mies tuskissaan.
8. d:)3.10.2003 klo 21:38
:-D
9. 8-(3.10.2003 klo 22:34
Teräsmiehen anaaliseikkailuvitsi tuli kuultua jo vuonna 1984, eikä se niin kovin hauska ollut silloinkaan. No, hajuasioista ei voi kiistellä...
10. ile3.10.2003 klo 23:26
Jaa että ei vitsi kolahtanut vuonna 1984.

Vaan ei se ole mikään ihme, sillä samaisena vuonnahan Tarzan kuoli ja ryssät pommittivat Joulupukin kauhuksi ohjuksellaan Inarijärveä. Kaiken lisäksi Ronald Reagan valittiin uudelleen Yhdysvaltojen presidentiksi. Samana vuonna - lieneekö Ronaldin käskystä - kaikki San Franciscon kylpylät suljettiin, koska niiden pelättiin edistävän aidsin leviämistä. Boy Georgekin ponnahti pinnalle ja Indira Gandhi murhattiin. Pari tuhatta ihmistä menehtyi Bhopalissa torjunta-aineita valmistavan tehtaan myrkkypäästöihin. Meillä Suomessa seurattiin telkkarista Spedeä ja Levyraatia. Marja-Liisa voitti Sarajevossa kolme kultaa mutta sekään ei paljoa lohduttanut, kun samaan aikaan radiossa soitettiin taukoamatta Kirkaa!

Kekkonenkin oli jo luovuttanut vallan kahvan Koivistolle. Ei siis mikään ihme, ettei 8-(:ttä peräsmiesvitsi silloin naurattanut.

Eipä tuo maailmanmeno ole noista ajoista paljoa muuttunut, joten ihan perusteltua on olla pitämästä edellä kerrotusta vitsistä edelleenkin.

Mutta itselleni se kyllä kolahti.
11. 8-(4.10.2003 klo 09:22
Ile, kommenttini oli aivan turha ja tyhmä. Olutlasin äärellä kirjoitettu.

Alun perin piti kirjoittaa siitä, kuinka joskus kolmekymppisenä alkoi tuntua, että on kuullut suurimman osan maailman vitseistä ja niiden muunnelmista.

P.S en pidä tästäkään Teris-vitsistä:

Eräs selvästi juopunut mies tilasi viskin amerikkalaisen pilvenpiirtäjähotellin kattoravintolassa...

Loppu löytyy sivulta
http://www.phnet.fi/public/www-vitsit/sankari_tera smies.html
12. Pena4.10.2003 klo 16:18

Kyllä Itä-Uusimaalla ilen jutut koli c!
13. Pena15.10.2003 klo 21:59

Kolme kiinalaista kaverusta, Bu, Chu ja Fu, muuttivat Amerikkaan. Tavan mukaan he päättivät amerikkalaistaa nimensä. Bu muutti nimekseen Buck ja Chu muutti nimekseen Chuck. Fu päätti lähteä takaisin Kiinaan.
14. terok15.10.2003 klo 22:08
Mitä teki Su Di?
15. Pena15.10.2003 klo 22:11
Ryhtyi jääkiekkoilijaksi ja otti nimekseen SunDin?
16. Antti Kanerva16.10.2003 klo 12:55
Jounille vitsi oli uusi. Itse kuulin sen ensimmäisen kerran jo 50-luvulla, ja Turussa.
17. Arska17.10.2003 klo 18:01
Iso S tuolla aiemmin kehuu kuinka hyvin oppi imitoimaan käkeä. Tuskin kuitenkaan niin hyvin kuin enoni matkii kukkoa. Hän kun kiekasee keskiyöllä, niin aurinko nousee!
18. Aulis17.10.2003 klo 18:27
Arska ja iso S
Jotain tuttua alkuviikolta..
Vaan ei tule mieleen. Tässäpä oiva voimakaksikko.
19. Kravattimies4.8.2004 klo 06:15
Mitä kiinalaisten nimet tarkoittavat?

Chin Tu Fat: Pulloposki
Dum Gai: Typerys
Hu Yu Hai Ding: Ketä piilottelet
I Bang Mai Ni: Juoksin kahvipöytään auts
Kum Hia Nao: Tuuj jo
No Bai Dam Thing: Ei me noin kallista
Tai Ni Po Ni: Minihepo
Wai So Dim: Ihan pimee
Wai Yu So Tan: Yyterissäkö kävit lomalla
20. tjn4.8.2004 klo 06:28
Kanakusi Takanasi
21. Arska4.8.2004 klo 12:09
Tosi tarina(?) Turusta. (Tapahtui tänä vuonna). Poliisit pidätti ovelta ovelle kulkeneen miehen joka kaupitteli "ikuisen elämän eliksiiriä". Laitoksella vanhempi poliiseista muisteli nähneensä miehen joskus aikaisemminkin ja alkoi penkoa miehen rikosrekisteriä.
Toden totta, mies oli pidätetty samasta "huijauksesta" jo neljä kertaa. Ensimmäisen kerran jo vuonna 1860!
22. Jouni4.8.2004 klo 13:19
Mitä Desmond Tutu sanoi sukukokouksessa?



"Täällähän on kaikki tutut paikalla."
23. Matti4.8.2004 klo 16:47
Nobelit menevät nykyisin aivan oudoille nimille. Onneksi rauhanpalkinto meni tutulle.
24. Pena17.9.2004 klo 13:58
Lääkärivitsejä:

http://www.phnet.fi/public/www-vitsit/laak_laakari .html
25. Nimimerkkikokeilu24.2.2005 klo 00:08
Veljekset Turusta ovat matkanneet etelään:

Ensimmäisenä aamuna:
Mennäänkö rannal. - Mennä vaan
Olivat rannalla ja makasivat selällään koko päivän.
Illalla hotelliin ja rasvailivat toistensa palanutta vatsanahkaa.

Toisena aamuna:
Mennäänkö rannal. - Mennä vaan mut ei maata selällään.
Olivat rannalla ja makasivat mahallaan koko päivän.
Illalla hotelliin ja rasvailivat toistensa palaneita selkiä.

Kolmantena aamuna:
Mennäänkö rannal. - Ei mennä, mennää baariin.
Baarissa miehet istuivat juomassa tuopposia ja huomasivat tyylikkään vanhemman herrasmiehen vieressä ja kysyvät kuka hän on?
- Minä olen Neil Armstrong, astronautti Amerikasta ja minä olen ollut kuussa.

Johon vastasivat:

- Myö ollaan Matti ja Teppo Turuust ja myö ollaan oltu auringossa.
26. Kravattimies24.2.2005 klo 03:25
Oli hauska juttu Turuust...

Kun siinä puhutti vierail kielil, ni Nykki (New Yorkissa)

- Doctor, Doctor, I think I'm getting shorter!
- Please, wait for your turn. You'll have to a little patient.
27. Jukkis24.2.2005 klo 19:16
"You'll have to a little patient." Ei ihan ymmärrä. Olis vissiin pitänyt olla paikan päällä kun vitsiä kerrottiin.

Joko australiankielentaitoni on päässyt ruostumaan tai sitten tuosta lauseesta puuttuu jotakin.
28. ö24.2.2005 klo 19:19
Puuttunee be. Nyt naurua Jukkis, hehheh!
29. iso S24.2.2005 klo 19:50
Jukkis ei taidakaan olla niitä kolmen naurun ihmisiä; sellaisethan nauravat kun vitsi kerrotaan, selitetään ja ymmärretään :)
30. Matti24.2.2005 klo 23:45
Nurse: Doctor, here is a patient who thinks he is invisible.
Doctor: Tell him I can´t see him right now.
31. Kravattimies25.2.2005 klo 05:04
Jukkis: Sorry, to be or not to be...
32. Kravattimies25.2.2005 klo 06:18
Radion tietokilpailusta (Uuden Seelannin MoreFM)
- Millä toisella nimellä tunnetaan Cosa Nostra?
- Öööö ... Amnesty International?
33. Arska25.2.2005 klo 13:08
Mitä yhteistä on pianon- ja huilunsoittajalla?


Huilunsoittajalla on pilli kuonon alla ja niinhän se on pianistillakin.
34. Juhani Heino25.2.2005 klo 16:14
Kraka, sehän olisi hienoa jos Amnesty olisi Cosa Nostra: diktaattorit ja vaikkapa Kiinan johtajat saisivat tarjouksen josta ei voi kieltäytyä.

Ei nyt tule mieleen mitään hyvää juttua, joten:
Täällä Suomessa on uusi "tosi-tv" nimeltä Mallikoulu. Eivät uskaltaneet laittaa nimeksi Mallikurssi vaikka se vastaisi paremmin sisältöä.
35. Eki25.2.2005 klo 16:15
Petteri Ahomaan elämä ei tunnu olevan mallikurssillaan... Hän saattoi silti olla mallikoululainen.
36. Tsööts25.2.2005 klo 21:39
Ikivanha?

Mitä lukee blueslaulajan hautakivessä?

- I did´t wake up this morning...
37. Matti25.2.2005 klo 22:10
Kiinnostaako puujalkavitsit?

Miksi Ahtisaari oli innoissan tulevasta Pekingin-vierailusta?
Hän oli kuullut, että matkaan sisältyy käynti Taivaallisen Kauhan aukiolla.

Miksi Argentiina on tukehtumaisillaan rikkaruohoihin?
No kun laulussa sanotaan, että et kitkeä saa Argentiina.
38. Juhani Heino25.2.2005 klo 22:15
Argentiinasta tuli mieleen että Diego Maradona oli suuri jalkapalloilija. Nyt hän on pelkästään suuri. Iso S mainitsi hänet vasenkätisten luettelossa, mutta hänhän oli jumalankätinen.
39. V-R26.2.2005 klo 06:30
Huumorin kukka, se on kaunehin kukka.
Toisille sitä on siunaanunut vähemmän..
Saa jatkaa..
40. Eki26.2.2005 klo 09:47
Taiteilija kävi 16 asteen pakkasessa hakemassa aamulehden (eikun turun sanomat) laatikolta ja palatessa takki oli kuin peltiä. Jotain se palatessaan kiroili tekomokasta. Olikohan se heti aamusta piirtänyt vääränlaisen pääkuvan ja luuli jumalan heti rankaisevan?
41. Tupu27.2.2005 klo 02:46
Tuli Juhanin antaman nettisivun innoittama mieleen vitsi. No vitsi ja vitsi mutta joku sanaleikki.

Ylen vaalilähetys meni hyvin niin kauan kunnes joku rikkoi Kuparisen.

Siellähän oli tämä eräs Timo aina mukana sexyine viiksineen ja tummine kutreineen. Missähän tuo on nykyisin?
42. ljj27.2.2005 klo 12:22
Tupu:
Juu, olet oikeassa tilalle tuotiin muistaakseni joku Roppponen.
43. ljj27.2.2005 klo 12:28
Anteeksi, Ropposeen tuli yksi p liikaa.
44. Kravattimies28.2.2005 klo 04:12
Tarkistus kellosta: maaliskuuhun on vielä aikaa ja Suomessa lisäksi kokonaista kahdeksan tuntia enemmän kuin täällä.

Vuosia sitten näin kelloliikkeen ikkunassa tekstin WATCH REPAIRS MADE, siis KELLONKORJAUKSIA TEHDÄÄN.

Eipä mainosta enää ollut siinä, kun äsken vilkaisin. Niin ne ajat ovat muuttuneet.

Olikohan joskus isokin tungos siinä tuijottamassa? Sehän tarkoittaa myös KATSOKAA KUN KORJAUKSIA TEHDÄÄN.

Rikkoutuneesta kellonlasista kauppias sanoi: - Tässähän on käynyt pahemmin kuin luulin. Lasi on rikki molemmilta puolin.
45. Kravattimies28.2.2005 klo 04:31
Sattuuko olemaan tuttu?

Laihialaisten turvavyö: Kraka oven välissä!
46. Matti28.2.2005 klo 15:54
Mossen turvavyö: Kuski jäätyy penkkiin kiinni.
Tuo edellinen on nimenomaan yhden pisteen turvavyö.
47. Juhani Heino28.2.2005 klo 16:47
Monikin varmaan on kuullut: miksi Ladassa on neljä poljinta?
48. Kravattimies1.3.2005 klo 03:57
Juhani, kerro jo, miksi Ladassa on neljä pöljintä...
49. Matti1.3.2005 klo 09:00
Olisko niin, että yksi fillarin pöljinpari kumpaakin etuistuinta varten?
50. Juhani Heino1.3.2005 klo 14:00
Ladan neljännellä polkimella pumpataan airbag.
51. Tsööts1.3.2005 klo 22:21
Etniseen vähemmistöön kuuluva, kansallispukuun pukeutunut mieshenkilö meni työvoimatoimistoon: "Hai, mie haluaisin töitä!" Virkailija katsoi hetken asiakasta ihmeissään,
kunnes alkoi näpytellä tietokonettaan: "Tässä olisi ehkä Teille sopiva työ, töitä on kahtena päivänä viikossa, kaksi tuntia päivässä, lisäksi on autoetu ja palkka on 5000 euroa kuukaudessa. Nyt oli asiakkaan vuoro katsoa hetki virkailijaa ihmeissään: "Nyt sie valehtelet!" "Itsepä aloititte!" totesi virkailija.
52. Tsööts1.3.2005 klo 22:24
(Kyseessä ei siis lie ollut mies, jonka onnenluku on viistöistä...)
53. Juhani Heino2.3.2005 klo 02:44
Nyt en taida arvuutella vaan kerron suoraan: eestiläisen narsistin mieliluku on "viisteist".
54. AD II4.3.2005 klo 00:28
Mikä on ristisanakänni?

Mennään kapakkaan pystysuorassa ja palataan vaakasuorassa. :) hekoheko .)
55. RA4.3.2005 klo 20:59
- Isä, voinko kysyä sinulta jotain?
- Totta kai, lapseni, kysy aivan mitä tahansa...
- Mistä minä olen tullut?
- ... paitsi maantiedettä - en pysty vastaamaan maantiedettä koskeviin kysymyksiin.
56. Juhani Heino4.3.2005 klo 21:06
- Isä, mikä on tyhjö?
- Tyhjö... hmm... se kyllä pyörii päässä, mutta en nyt saa sitä millään ulos.
[jos tulee keskustelua tyhjö vs. tyhjiö, tehkää se vaikka säikeessä http://sanaristikot.net/keskustelut/index.php?p1=v ast.php&id=1151 ]
57. RA4.3.2005 klo 21:26
- Isä, kuka on Ista?
- En minä muista...
- Isä, mitä tarkoittaa alias?
- En tiedä...
- Isä, mikä on aasa?
- Ei aavistustakaan...
- Isä, häiritseekö sinua, kun minä koko ajan kyselen?
- Ei tietenkään. Kysele pois vaan. Ethän sinä muuten mitään
opi.
58. Matti4.3.2005 klo 22:40
Ristisanakännistä tuli mieleen. On synteesihumala ja analyysikrapula.

Synteesihumala on se nousukännin onnellinen vaihe, kun ei ole enää kysymyksiä, on vain vastauksia.

Analyysikrapulassa ei ole enää vastauksia, on vain kysymyksiä.
59. Hespuri4.3.2005 klo 23:43
Asiakkan ja myyjän vuoropuhelu hampurilaisravintolassa:
- Ja mitäs teille?
- Mitäpä tässä, kiitos kysymästä.
- Tarkoitan siis, mitä te syötte?
- Purkkaa. Tästä on kyllä jo maku mennyt.
- Mutta mitä te tilaatte nyt?
- Aku Ankkaa ja 7-päivää lehteä, mutta nyt otan hampurilaisen.
- Selvä. Ja minkähänlaisen hampurilaisen?
- No se systeemi, jossa on pihvi ja kaksi kuorta. Pitäisi teidän täällä tietää.
- Syötkö täällä?
- Silloin tällöin.
- Öh... siis syötkö täällä nyt tällä hetkellä?
- Purkkaa edelleen, mutta maku on mennyt jo.
- Puhun tilaamastasi hampurilaisesta. Tuleeko se mukaan?
- Jos se tahtoo.
- Siis otatko mukaan?
- Tule vain jos haluat.
- Selkeä kysymys: Syötkö tilaamasi ruoan täällä?
- Onko siellä tilaa? Ajattelin kyllä, että tuolla pöydässä.....
- Hyvä on. Saako laittaa kaikki mausteet?
- Jos ne mahtuu.
- Eli: kaikkia mausteita vai ei kaikkia mausteita?
- Joo... paitsi ei kanelia.
- Eipä sitä kyllä yleensäkkään.... no, kaikkia muita saa siis panna?
- No sepä oli aika hävytön kysymys. Minä kyllä lähden nyt pois.
60. Lettu16.3.2005 klo 10:12
Puhekielen kielioppi (= välimerkit) painoasuun puettuna.

Pahkasika (1988)

Tota – Vastaa kirjoitetun kielen pilkkua ja ajatusviivaa.
Esim: ”Ja sitte se sano mulle tota että sun pitää ostaa maitoo tota piimää ja tota kaiken lisäksi tota röökii”
Niinku – Vastaa pilkkua (kts. kohta ”tota”), mutta on merkitykseltään vahvempi. ”Niinku” on usein myös puolipiste tai piste.
Esim: ”Mä läksin kotiin niinku Mut siellä ei ollu ketään niinku talo oli tyhjä niinku”
Tieksä – Yllättävää kyllä, ”tieksä” ei vastaa kysymysmerkkiä, vaan pistettä.
Esim: ”Mua oksetti aamulla tieksä Tuli otettuu illalla tieksä Mut duunii oli pakko painaa tieksä”
V...u – Käyttökelpoisin puhutun kielen välimerkki. ”V...u” vastaa kaikkia kielemme tyypillisiä välimerkkejä, joten sitä voi käyttää yleisvälimerkkinä läpi koko puheen.
Esim: ”Maikka sano mulle v...u et jos matikka v...u kielet v...u ja muu v...u tarkotti koulua noin yleensä v...u ei kiinnosta v...u niin mä voin lähtee vetään v...u”
Saatana (tai muu kirosana) – Nykysuomen puhekielessä kirosanaa käytetään osoittamaan huutomerkkiä.
Esim: ”Mä paan daijuun kaikkia saatana” tai ”Voi kun on hauskaa saatana”
Kato hei – Uuden lauseen alkaminen kirjoitetussa kielessä osoitetaan isolla kirjaimella. Puhutussa kielessä isoa aloituskirjainta vastaa ilmaisu ”kato hei”.
Esim: ”Kato hei viina ei oo mikään ongelma v...u (= piste) Kato hei mä voin juoda niin paljo ku mä haluun saatana (= huutomerkki)”
(”Nykysuomen sanakirja – eväät menestyksen kommunikaatioon”)

(lähde: Kieli ja kulttuuri 1-3 - Lukion äidinkielen ja kirjallisuuden oppikirja, 1997, s. 62)
61. Nimimerkkikokeilu16.3.2005 klo 10:16
Ollaan kyllä taas niin "jämävitsien kaatopaikalla" että huh huh :) <- piste
62. Lettu16.3.2005 klo 11:16
Voihan vitsi!
Ja minä kun luulin kumoavani käsitteen "puritaaninen ristikkoväki" (sit. Ekiä: "Jako kahteen"), mutta näemmä epäonnistuin yrityksessäni.

Tai onnistuinhan sittenkin mitä itseeni tulee - minulta puuttu huumorintaju, joten se on nyt sitten M.O.T.!
63. Nimimerkkikokeilu16.3.2005 klo 11:20
Lettu, enhän minä pahalla!

Etkö ole Kummelia seurannut?
64. Lettu16.3.2005 klo 11:34
Nimimerkkikokeilu > Silloin kauan, kaun sitten oli KANADA oikea vastaus!

Eläköön kana da, da, da > dada -runoutta. Elämä on yhtä suurta gonzoo.
En minäkään millään pahalla, vaan huolestuttaa mihin koulu nuoriamme ohjaakaan! (lue: nyt valehtelen niin, että korvat heiluu)

Hymiötä ei tule, mutta suupielet on ylöspäin! Revi siitä!
65. Lettu16.3.2005 klo 11:51
"Hyvät, pahat ja rumat" >>> Revi siitä!

Ei nyt ihan parasta suomea, mutta näpsäkkä ilmaus siihen aikaan.
Simo Rantalainen: "Katsokaa näitä ohjelmia"! (tyly vastaus valittajille/ym. häiriköille).
66. Lettu16.3.2005 klo 12:37
Onneksi tämä on vitsiosasto!

Hölmöläisvitseihin seuraava tiedonanto/korjaus:
Revi siitä!" taisi olla Holle Holopaisen vetämästä "Frank Pappa" -ohjelmasta eikä Rantalaisen/Sarasvuon ohjelmasta.
67. Poju16.3.2005 klo 18:51
Maahanmuuttaja kovin riemastui, kun oli parvekkeella mattoa puistelemassa ja minä loihe lausumaan: "Yrittääkö Ali Baba mäkistarttia?" Kovin oli huumorintajuton...
68. Matti16.3.2005 klo 19:55
:-)
69. Kravattimies17.3.2005 klo 03:41
Pyhän Patrikin päivän kunniaksi:

Murphy ja Mulligan lähtivät pubista iltamyöhällä. Jonkin matkaa pilkkopimeässä kuljettuaan Murphy sammaltaa:

- Kuulesh, Mulligan, minusta tunthuu, että olemme eksyneet hautausmaalle.

- Misthä niin pääthelet, Murphy?

- Törmäshin just yhteen hautakiveen. Kuulesh, Mulligan, täshä lukheeki jothain numeroita: 103, olipa vanaha. Sejjäläkeenki on kirjotushta. Onkshul lantaa valova? Raapashe ny etes tilitukku, jookho?

- Joo, täshon valoa. Nääkkönäänytte mitä sen alla lukkee?

- Kuulesh, Mulligan, täshä lukhee vielä

MILES
from
Dublin
70. Poju17.3.2005 klo 17:12
Myöskin St. Patrick´s Dayn kunniaksi:

Olipa kerran irkkuveljekset, olkoon heidän nimensä vaikka Ian ja John. Veljekset olivat, kumma kyllä ollakseen irkkuja, hyvin läheisiä ja rakkaita toisilleen. John muutti jostakin syystä rapakon taakse ja jostakin syystä Ian jäi kotikylään. Joka ilta Ian istui pubissa juomassa ja osti aina poissaolevalle veljelleenkin - joi siis Johninkin puolesta. Eräänä iltana Ian tilasikin vain yhden juoman kerrallaan. Kaverit pubissa päättelivät Johnille tapahtuneen jotakin Ameriikoissa, rohkaistuaan tarpeeksi eräs uskaltautui varovaisesti ja osaaottaen kysymään kuulumisia. Ian tajusi pian, mitä kaveri ajoi takaa: "Ei suinkaan Johnille ole mitään tapahtunut, minä olen vain lopettanut juomisen!"
71. RA17.3.2005 klo 19:14
Eräs mies purki tuntojaan ihmissuhdeaiheisella palstalla: Olen jo pitkään epäillyt, että vaimoni on uskoton. Usein käy niin, että kännykkä soi toistuvasti ja hän vain vilkaisee puhelimeen ja katkaisee soiton vastaamatta siihen. Hän on usein "tyttöjen" kanssa ulkona, ja kun kysyn keiden tyttöjen, on kyseessä aina joku työkaveri, jota en tunne.

Olen yrittänyt seurata ikkunasta, kun hän palaa taksilla kotiin, mutta hän kävelee aina viimeisen korttelivälin ja minä ainoastaan kuulen, kuinka auto ajaa matkoihinsa. Mahtaako olla taksikaan?

Pari päivää sitten halusin tarkistaa kellonajan hänen kännykästään ja hän sai siitä huutoraivarin kiljuen, ettei hänen kännykkäänsä saa koskea ja että minä kyylään. En ole halunnut kovistella häntä tästä asiasta ja luulen, etten edes halua tietää totuutta asiasta, mutta eilisiltana päätin kuitenkin tarkistaa tilanteen. Jäin väijyyn asuntomme lähellä olevaan puistikkoon pensaan juurelle valeasussa ja kivääri kädessä. Pitkähkön odottamisen jälkeen lähistölle pysähtyikin mersu, jossa vaimoni suuteli kiihkeästi minulle täysin tuntematonta miestä.

Siirryin piiloon oman autoni taakse, etteivät he havaitsisi minua. Siinä kyykkiessäni huomasin alkavaa ruostetta takalokasuojan kaaressa. Pitäisikö minun teidän mielestänne vaihtaa koko kaari vai asentaa vain uusi levikeosa?

T: Epätietoinen
72. Poju17.3.2005 klo 20:15
:-)
73. Arska17.3.2005 klo 21:08
Mies istui vankilassa tuomittuna "metsän eläimeen sekaantumisesta". Kotiväki sai mieheltä kortin, jossa luki: "Hirveä ikävä"
74. Rytmitajuton17.3.2005 klo 21:17
Arska, onko kyseessä se kuulu jamaikalainen, jonka mielikappale on "Karhun poika sai rastaa"?
75. Arska17.3.2005 klo 21:27
Enpä tiedä tuosta jamaikalaisesta mutta "samaa sarjaa" eli lastenlauluja:

- Mikki-hiiri mättähältä mättähälle käy ja pikku jalka pilkahtaa..

Lisää pikku perverssiä. "Telefoni Afrikassa" laulu:
- Häntä pannaan toiseen korvaan...
76. Tsööts18.3.2005 klo 15:02
Eräs kaverini on ammatiltaan antiikkikauppias. Olenkin sanonut kantapubini naisasiakkaille, että kannattaa olla huolissaan, jos tuo mies katsoo sillä silmällä...
77. Just18.3.2005 klo 15:46
Tuo heppu saattaa analysoida:
tuoliaan tiikkiseksi
tai
tuolia antiikkiseksi
78. Lettu19.3.2005 klo 16:32
Varusmies baaritiskillä naiselle:
"Kaipaako neiti hyvää seuraa?"
"Ei!"
"No, sittenhän minäkin kelpaan."
79. Matti19.3.2005 klo 17:35
Yhtä vanha:

- Saanko saattaa neidin kotiin? Missä Te asutte?
- Ette. Annankadulla.
80. Arska19.3.2005 klo 22:47
Turkulainen (?) poika istui yksikseen baaritiskillä. Viereen tuli istumaan neitokainen, kyhnäsi jalaallaan pojan jalkaa ja kysyi: "Kelpaisko seura?"
Poika tuhahti ja lahti pois. Kotimatkalla vielä jupisi: "Kyllä nuo lehtimyyjät on tulleet röyhkeiksi"
81. Pena4.3.2007 klo 19:41
Ylläpitohumoristimme iski jälleen chatissa:

Japanilainen ja lappalainen siemailivat tunturissa ystävyyden maljoja. Sekaisin heiteltiin niin sakea kuin votkaakin. Vaikka molemmat perusluonteeltaan rauhallisia ja kohteliaita ovatkin, jossakin vaiheessa ryypiskelyä miesten välille sukeutui riita, joka riistäytyi käsikähmäksi.

Japanilainen kumautti ensin. Lappalainen heräsi tunnin päästä ja kysyi: - Mikä se oli? - Se oli karatelyönti, se on sieltä meiltä päin, japanilainen kertoi.

Tappelu jatkui ja japanilainen kumautti uudestaan. Lappalainen heräsi tunnin päästä ja kysyi. - Mikä se oli? - Se oli karatepotku, se on sieltä meiltä päin, japanilainen kohteliaasti kertoi.

Kahina jatkui ja lappalaisenkin isku osui. Japsi heräsi kahden päivän päästä teholla ja kysyi: - Mikä se oli? - Hiacen tunkki. Sekin on sieltä teiltä päin, Lapin äijä valisti.
82. Tsööts5.3.2007 klo 16:37
Alabamassa mies sai syytteen pesukarhuun sekaantumisesta. Oikeudessa tämä punaniska puolustautui: "Se oli jo kuollut.." :-)
83. Kravattimies4.3.2008 klo 05:15
Vaimon kanssa keittiössä.

- Vihje: KOLMESTA. Neljä kirjainta.
- TRIO.

- Vihje: KUUDESTA. Viisi kirjainta.
- ?
- Siihen tuli TRIOT.
- Hyvä. Minulla tuli ensin mieleen SEKSI.
84. Kravattimies11.11.2008 klo 09:06
Vitsipalstalle yhden sanan takia.


Kun sain tarkastettua varsinaisen työn ja tehtyä siihen kuuluvat paperihommat, isäntä sanoi vaimolleen:

- Nyt, emannuus, kokkaat kunnon puolisen. Ja laita syömiset pöytään niin kuin ihmisissä ruukataan laittaa. Syyvään rakennusmestarin kansa harjakaisruokavero.

- Mulla on vaimoni tekemät eväsvoileivät salakussani...

- Ei tuu kuuloonkaa, että puraseisit salakustasi! keskeytti isäntä minut.

[Kalle Päätalo: Epätietoisuuden talvi. Gummerus.]
85. Jukkis11.11.2008 klo 12:46
Mutta mikähän se yksi sana nyt sitten oli?
86. iso S11.11.2008 klo 17:35
Vaikuttaa siltä että isäntä epäilee Kallen lirauttaneen salaa!
87. Ari13.1.2010 klo 16:34
Dementiakodissa muisti paranee?

-Dementikot muistuttivat toisiaan!
88. RA13.1.2010 klo 18:24
Konduktöörin luo tulee hätääntynyt blondi:
- En löydä hyttiäni mistään!
- Mikähän vaunuosastonne numero on?
- Onko sillä jokin numero?
- ... Muistatteko yhtään tarkemmin sen sijaintia junassa?
- Kyllä! Ikkunasta näkyi pieni lampi!

Ja tähän perään tositarina (jonka lienen jo kertonut monta kertaa):

Juna lähti Helsingistä ja viime tipassa ehtii mukaan kolme 'blondia'. Kun konduktööri tulee tarkastamaan lippuja, hän sanoo: "Te olette nyt väärässä junassa. Olette menossa Lahteen ja teidän pitäisi vaihtaa junaa Riihimäellä. Mutta tämä juna ei pysähdy Riihimäellä."
- Ai kauheeta! Mitäs nyt tehdään??
- Noo... Ilmoitan veturinkuljettajalle, että tehdään poikkeuksellisesti lyhyt pysähdys Riihimäellä. Mutta olkaa sitten valmiina ja hypätkää heti pois, kun juna pysähtyy!
- Kiitos!! Mutta me haluttais mennä nyt tuonne ravintolavaunuun matkan ajaksi... Että sanoisitteko sille veturinkuljettajalle, että pysäyttää sitten sen, kun ollaan Riksussa.
- Kerrotaan!
89. Ari13.1.2010 klo 19:11
Ai niin. Olikohan toi minun vitsi huonokin? Kolahtiko se siis liiankin lähelle? No ei se mitään, kyllä se pian unohtuu...
90. Marco Poloinen13.1.2010 klo 19:14
Olin jo unohtanut, mutta nyt taas ahistaa...
91. Ari13.1.2010 klo 19:21
Sori, ei ollut tarkoitus...
92. Ari13.1.2010 klo 20:06
Miksi laihialainen poltti kynttilää keittiön pöydällä?
93. Ari13.1.2010 klo 20:06
Oli sähkökatko.
94. RA14.1.2010 klo 13:58
Kari ja Reijo lähtivät yhdessä tyttöä saatolle. Perillä tyttö päästi Karin sisään ja Reijo lupasi jäädä odottamaan. Oli pakkassää ja jäätävä tuuli. Reijoa palelsi, mutta hän oli luvannut odottaa Karia. Lopulta parin tunnin kuluttua Kari tuli ulos.
- Saitko?
- Sain.
- Tosi hyvä!!! Sittenhän en suotta odotellut.
95. marjuko14.1.2010 klo 16:19
Tositarina hyvin läheltä sekä ajassa että paikassa:

Perheen 10-vuotias kävelevä laukaisualusta ei monilta harrastuksiltaan (mm. pianotunnit, partio, judo, keksijäkerhon vetäminen yms.) ollut muka ehtinyt kirjoittaa kotiainetta. Hän vei opettajalle pullon, jossa oli kirjelappu ja siinä teksti:

OLEN AUTIOLLA SAARELLA. JATKAN SEURAAVASSA PULLOSSA.

Open kantti - jota ilmeisesti oli tarkoitus testata - kesti sen yhden pullon, siitä pisteet hänelle.

Pikkujätkän mielestä vitsi oli mahtava, vanhempien mielestä mahtavampiakin on.
96. Matti14.1.2010 klo 19:08
Tuohan oli oikeasti hyvä! Kävisi myös blondivitsistä, missä päähenkilö on oikeasti autiolla saarella, ja lähettelee avunpyyntöjä.
97. qwertsu15.1.2010 klo 22:50
RA:n kertoma vitsi tuolta ylhäältä:

"Juna lähti Helsingistä ja viime tipassa ehtii mukaan kolme 'blondia'. Kun konduktööri tulee tarkastamaan lippuja, hän sanoo: "Te olette nyt väärässä junassa. Olette menossa Lahteen ja teidän pitäisi vaihtaa junaa Riihimäellä. Mutta tämä juna ei pysähdy Riihimäellä."
- Ai kauheeta! Mitäs nyt tehdään??
- Noo... Ilmoitan veturinkuljettajalle, että tehdään poikkeuksellisesti lyhyt pysähdys Riihimäellä. Mutta olkaa sitten valmiina ja hypätkää heti pois, kun juna pysähtyy!
- Kiitos!! Mutta me haluttais mennä nyt tuonne ravintolavaunuun matkan ajaksi... Että sanoisitteko sille veturinkuljettajalle, että pysäyttää sitten sen, kun ollaan Riksussa.
- Kerrotaan!"

Olen kai tosikko, mutta mitkä tässä vitsissä on se juju?
98. Ari15.1.2010 klo 23:08
No kun blondit haluaa juuri sen ravintolavaunun pysähtyvän asemalle. Muista vaunuista ei niin väliä. :)
99. Ari22.1.2010 klo 18:27
-Ei saa kävellä ladulla!
-Saapas!
-Minä vai? Nyt saat kyllä isän kädestä!
100. eikka22.1.2010 klo 21:10
No nyt ei "pudonnut" tai mitä tajusin oli huonoa huumoria.

Yleensä suomalainen nauraa 3 kertaa samalle jutulle:
muiden mukana, tajutessaan ja kertoessaan muille;mutta tämänhän Te jo tiesittikin.
101. RA22.1.2010 klo 21:29
Kysymys yleisöluennolla:
- Kuka meistä oikeasti olisi viisaampi kuin Einstein, rohkeampi kuin Teräsmies ja komeampi kuin Adonis?
- Vaimoni isä.

Luento jatkuu:
- Kuka meistä oikeasti haluaisi elää loputtomiin? Yli 90-vuotiaaksi?
- Minä. Olen nyt 89.
102. Ari22.1.2010 klo 21:36
eikka, siis vitsin ydin oli tuo "saapas" jonka voi ymmärtää kahdella eri tavalla.
103. Juhani Heino27.1.2010 klo 19:30
Vanhasta "Annan kadulla" -vitsistä on näköjään euroviisukarsinnoissa uusi muunnelma.
Heli Kajo: Annankadun kulmassa
104. eikka27.1.2010 klo 20:27
( minäkö tyhmä; nyt en kyllä ymmärrä.
Jos vitsillä tarkoitetaan ladulla saappailla kävellyttä ja siitä selkäsaunalla uhattua, niin vitsinä se minusta oli huono.Miten kulkee
Saapas-Minä vai? )
105. Ari27.1.2010 klo 22:25
[Siis eikka, saapas="kyllä saa", tai sitten saapas="kuminen pitkävartinen jalkine".]
106. Jaska27.1.2010 klo 22:28
(huoh)
107. Jukkis28.1.2010 klo 08:53
Koska tämä on ristikkoja käsittelevä paikka, tuo "saapas" tietysti viittaa Italiaan. Ja "isä" tarkoittaa paavia.
108. Matias-Myyrä3.2.2010 klo 15:03
- Mikä on mustalle miehelle seitsemänkirjaiminen nimitys, jota et halua kuulla käytettävän. Alkaa n-kirjaimella ja päättyy kirjaimiin ri.

- Naapuri
109. Ari6.2.2010 klo 11:37
Mikä on seurauksena tulisilla hiilillä kävelyn jälkeen?



Hiilijalanjälki.
110. Jukkis6.2.2010 klo 14:04
Nyt sitten vaan pitäis keksiä että mikä se sellainen hiirijaranjärki on.
111. RA10.3.2010 klo 21:43
Poliisi pysäyttää blondin:
- Ajokortti.
- Mikä se sellainen on?
- No tietysti se, mikä sulla pitää olla aina mukana ja missä on sinun kuvasi.
- Ai niin... tietysti!

Blondi penkoo hetken käsilaukkuaan ja ojentaa sitten poliisille meikkipeilinsä. Poliisi tutkii peiliä:
- Mikset heti sanonut, että sinäkin oot poliisi.
112. Kravattimies12.3.2010 klo 12:23
Itse keksimäni vitsi. Perustuu tositapahtumiin.

Radiossa on menossa kauden ensimmäinen rugbyottelu. Brisbanen joukkueessa on uusi pelaaja, nuori mies, joka on pelastanut joukkueensa jo kaksi kertaa ensimmäisen neljännestunnin aikana. Eka kerralla häntä vastassa oli vastustajan jättikokoinen veteraani, joka pääsi pallo mukanaan päätyrajan yli, mutta epäonnistui pisteiden keruussa, kun uusi pelaaja pystyi estämään goljattia saamasta palloa kiinni nurmeen!

Radioselostajat kehuivat nuorta poikaa ja vielä enemmän toisella kertaa kun samanlainen tilaisuus tuli hetken päästä uudelleen.

- Hän on loistava!!! Ihan kuin hän olisi pelannut koko ikänsä!

- No niin hän onkin. Jo ennen syntymäänsä hän potki äitinsä mahassa!
113. RA7.4.2010 klo 10:30
Nainen on valmistamassa munakasta, kun mies tulee keittiöön.

- "Varovasti", hän huutaa. "Varovasti! Pannulla on liikaa munia! Liikaa! Sekoita niitä! Nyt heti! Heti! Lisää voita! Ne tarttuvat pannuun! Varo! Sekoita niitä taas! Pidä kiirettä! Oletko hullu?! Älä unohda suolaa! Sinä unohdat aina suolan! Käytä suolaa! Käytä suolaa!! Suolaa!!!"

Nainen kääntyy ja kysyy, mikä miestä vaivaa. Mies: "Halusin näyttää, miltä minusta tuntuu, kun ajan autoa."

***
Teemaan liittyen... Eräs tuttavani kertoi, että kerran lähtiessään autolla vaimon kanssa, hän ottikin aloitteen:
- Mitä mieltä olet, kaasutanko vähän enemmän?
- Kannattaisiko vaihtaa jo kakkonen?
- Olisikohan jo kolmosen paikka?
- Alanko jarrutella heti vai vasta hetken päästä?
- Olisiko jo aika laittaa vinkkari?
- Jätänkö vielä metrin lisää turvaväliä?
- Nopeus on nyt 46 km/t? Mitä mieltä olet, onko se sopiva?
114. RA4.7.2010 klo 23:29
Kaksi pikkupoikaa tapasi hiekkalaatikolla:
- Kuinka vanha sä oot? Mä oon viis.
- En mä tiedä.
- Tykkäätkö tytöistä?
- En!!
- No, sitten sä oot joko neljä tai homo.

***
Pikku-Kalle oli koulussa. Ville napautti viivoittimella Kallen sormille ja Kalle ulvahti:
- Voi v...u!!

Opettaja kuuli ja sanoi:
- Nyt Kalle keräät heti tavarasi ja menet loppupäiväksi kotiin!

Kalle teki käskyn mukaan, pysähtyi kuitenkin luokan ovella:
- Seitsemän v....a peräkkäin ja se on sitten viikko! Moikka!
115. 21.7.2010 klo 18:21
Näillä säikeillä ei vitsiniekkoja sallita. Ei niitä edes olekaan.
116. RA4.9.2010 klo 19:46
Iltalehdessä oli vitsikilpailu. Tuomariston puheenjohtajana toimi pallivahalainen mestarileipuri Marja Tyrni. Raati valitsi mielestään parhaat, joista lukijat äänestivät voittajaksi tämän:

Pitsa makasi vatsan pohjassa, kun sinne tuli viski. Hetken päästä tuli toinen ja kolmas. Kahdeksannen kohdalla pitsa kysyi: "Mitä ylhäällä tapahtuu?" Yksi viskeistä vastasi: "Siellä on tosi kovat bileet ja meitä tulee tänne varmasti lisää!" Pitsa siihen, että "Taidanpa käydä katsomassa!"
117. Matti10.9.2010 klo 00:10
Kari Mäkäräinen Radio Suomesta kertoi vitsin. Haluatteko kuulla sen? Ei se mitään ...

- Minkä niminen oli taidemaalari Matissen pikkuveli?
- ???
- Teposse.
118. RA10.9.2010 klo 00:26
Tuon ylläolevan IL-vitsikilpailun satoa. Neljänneksi paras:

- Mikä on sikojen ruokarukous?
- "Äläkä saata minua kiusaukseen."
119. Matti16.9.2010 klo 23:24
Mies on vaimoineen syömässä hienossa ravintolassa. Vaimolle vieras nainen tulee pöydän viereen, suutelee miestä, sanoo "nähdään sitten illalla, kulta" ja kävelee matkoihinsa.

Vaimo mulkaisee miestä ja kysyy "Kukas helvetti tuo oli?"
"Jaa tuo", mies vastaa, "no, se oli mun tyttöystävä."
"Jahas!? Vai niin?! "Tämä nyt kyllä oli sitten viimeinen pisara" sanoo vaimo, "Minulle riittää! Haluan eron!"

"Ymmärrän sen kyllä" mies vastaa, "mutta muista nyt kumminkin että siihen loppuvat ostosmatkat Pariisiin, talvet Karibialla, kesät Toscanassa, Ferrarit ja Lexukset, etkä pääse enää pursiseurallekaan, mutta päätös on toki Sinun."

Samalla hetkellä pariskunnan yhteinen tuttava tulee ravintolaan upea misu kainalossaan. "Kukas tuo Tanen kainalossa oleva ämmä on?" vaimo kysyy. "No - se on sen tyttöystävä," vastaa mies. "Kyllä meidän on nätimpi, "sanoo vaimo.
120. Arska16.9.2010 klo 23:53
Entisaikaan kulkuri tui pyytämään illalla yösijaa talosta. Isäntä sanoi että siihen pirtin tuolille sopii käydä nukkumaan. Kulkuri asettui penkille. Kysäisi isännältä olisiko talosta jotain peittoa kun on aika kylmä. Isäntä tuohtuneena nosti koipea, pieraisi ja sanoi - siinä on kulkurille peittoa!
No, kulkuri tyytyi siihen. Talon emäntä kävi vielä pirtissä ja kulkuri kysyi olisiko jotain tyynyä tarjota talosta. Emäntä laski pinkeän pierun ja sanoi: Siinä kulkurille tyyny!

Kulkuri nukkui niine hyvineen yön, nousi ennen isäntäväkeä ja meni isännän kamariin kiittelemään yösijasta. Totesi että: "Kiitos yösijasta, kasasin petivaatteet pirtin pöydälle".
KOMMENTOI

Pakolliset kentät merkitty tähdellä *