KESKUSTELUT > RISTIKOT > PLUSKOVIS 7.6.

3488. Pluskovis 7.6.

Jaska9.7.2007 klo 11:50
Toni Pitkälä yltänyt mahdollisesti uransa parhaaseen saavutukseen. Ainakin toistaiseksi! Täysin fakiton laatimus monin uuden uutukaisin vihjejekutuksineen. Pääkuvan osalta on vahva aaninki, että tämän vuoden mestaruus on jo P:n plakkarissa. No, onhan muilla vielä melkein puoli vuotta aikaa kiertää maalimaa kameroineen ja kohteen löydettyään pinnistää tätäkin nerokkaammat lauseet. Äkää masentuko!

Pitkään Pitkis tuntui keskikeskikesän (jussi = alkukeski-) kovimmalta. Melkein kolmen tunnin taustahälyisessä iltaistunnossa täyttyi vain oikea puolisko. Piti antaa periksi. Vasen sujahti tänään ap. yllättäen puoleen tuntiin. Onko muilla samoja/eri kokemuksia vrk-aikojen ja esim. telkakrin auki/kiinniolon vaikutuksesta kovistasolla?

Kuka sabotoi Plusin tavuristikon?
2. Pekka Harne9.7.2007 klo 13:27
Tosi nautinnollinen oli Tonin luomus. Hänellä pääkuvasta tulevat ratkaisulauseet eivät ole koskaan tylsiä itsestäänselvyyksiä. Tuleekohan joskus vaihe, jolloin Toniin(kin) kyllästyy??? Ainakin nyt se tuntuu olevan kaukana.
3. RA9.7.2007 klo 15:34
Samaa mieltä. Todella hyvä ja hyvin vihjeitetty ristikko.

Minulla Toniin kyllästymisvaihe on jo takanapäin ja nyt tämä tuntuu olevan yhtä jatkuvaa kuherruskuukautta; Tonin viimeaikojen ristikoiden vihjeitystyyli on edelleen vaikeaa (ainakin minulle), mutta en muista enää aikoihin ajatelleeni ratkaisusanan lopulta keksittyäni, että "no-joopa-joo". Päinvastoin! Tässäkin ristikossa moni kohta mietitytti pitkään, mutta joka ikinen vihje-ratkaisupari tuntui järkevältä ja ymmärrettävältä, mm.:

++ PIENIÄ JA KUKALLISIA? (7)
++ TORJUMISEEN (5)
++ VÄHÄVETINEN (6)

Etenkin keskimmäinen pääkuvalause on täydellinen!
___

Jaska kysyy, että kuka sabotoi tavuristikon? En tiedä sabotoiko kukaan, mutta eka kertaa vuosikausiin kävi itsellenikin niin, että auki on ainakin toistaiseksi. Vasemmalla alhaalla on kaksi (pysty)ruutua tyhjänä. Enkä ole edes ihan varma, onko todellakin kyse ristikossa olevasta virheestä vai vain omasta tajuamattomuudesta.



__
4. Jaska9.7.2007 klo 18:21
RA, äläpäs heittäydy hempeilemään tajuamattomuudellasi, ei sitä sinusta kukaan usko ainakaan tässä tapauksessa. Ristikon tunnusnumero 18 on lätkäisty vihjeen päälle ja sillä siisti. Eiku päinvastoin epäsiisti, suorastaan likainen temppu ratkojaa kohtaan. Vastuuhenkilö (ei Liisa) unessa tai muuten luistanut. Menköön kuitenkin väistämättömänä tilastoerheenä, kun sillä ei ole merkitystä satasen hamuajia ajatellen (numeroimattomat ruudut). Se vain pännii, kun ei keksi neljää tavua, jotka edes voisivat olla Seppo I. Lahden alkuperäiset. Kyse on siis minun uskottavasta TAJUAMATTOMUUDESTANI!
5. RA9.7.2007 klo 18:34
Älähän nyt Jaska, kyllä minä siihen ihan vakavissani sovittelin esim. sanaa LIMI. :-)

[Puuttuuko sinulta neljä tavua? Multa puuttuu vain kaksi tavua, läl-läl-lää!]
6. Libero10.7.2007 klo 22:46
Kommenteistanne innostuneena ryhdyin kokeilemaan kepillä kesäistä jäätä. Nyt reippaasti yli 20 vastaussanaa on paikoillaan, ja on syytä otaksua, että ne ovat myös oikein. Ainakin ne tuntuvat voivan elinympäristössään hyvin. Jatkan ankaraa funtsimista ja toivon, että kesäinen jää kestää vielä.

Ensi kädessä annan varauksetta tunnustusta tonimikaelille, joka on ilmiselvästi tullut puolitiehen vastaan: hyviä aloituspaikkoja oli useita. Pelkistä T-kirjaimista ei tarvinnut ryhtyä sanoja arvuuttelemaan. Mikäli tässä manööverissä on kyse sympaattis-empaattisesta eleestä kolmipalloisen ristikon tuomiseksi myös 2,68-pollaisen ratkojan ulottuville, niin ele on jo tässä vaiheessa tullut kiitoksin noteeratuksi.

Tuo 2,68 on lainassa laatijalta itseltään, joka eräässä säikeessä kuvasi suunnitteilla olleen ristikon mahdollista vaikeusastetta 2,68-mukulaiseksi. Tämä käsillä oleva ristikko on kommenteista päätellen epäilemättä kolmimukulainen, mutta kiva alku motivoi vastavuoroisesti katselemaan vihjeitä sympaattis-empaattisesti. Jaskan mainitsemat uuden uutukaiset jekutukset selvinnevät aikanaan, ja niistä pitää koettaa ottaa sitten opiksi.

Kauhun sekaiset tunteet ovat joka tapauksessa taakse jäänyttä elämää. Rentoutunut ratkoja pärjää ehkä paremmin kuin kauhistunut. :)
7. tonimikael10.7.2007 klo 23:02
Libero, :)
8. Lauri Kultti11.7.2007 klo 09:03
Jostain syystä minä sain tämän ristikon valmiiksi kahdessa tunnissa! Ehkä ratkontani oli rennon vapautunutta, koska tiesin, että kaveri oli ratkonut ristikon jo edellisenä päivänä, joten lienen uumoillut, ettei tämä ole Toni pahimmasta päästä (vastattuko rukouksiimme "Toni, päästä pah(imm)asta). Ristikko oli todella mukava. Oli siinä yksi kohta, josta en pitänyt; vasemman alakulman vaakasana. Kyllä nämä "2,68"-palloiset ovat mukavia, mutta kyllä Toni varmaan vielä 3+:llakin meitä kurittaa. Vai?
9. Libero11.7.2007 klo 13:47
Sain eilen myöhäisillan päätteeksi tuosta tonimikaelin myöhäisillan vuodatuksesta niin paljon energiaa, että hauskan pääkuvan ratkaisulauseista yksi tuli saman tien valmiiksi, toisesta jäi puuttumaan alusta jokunen kirjain ja kolmannesta ENÄÄ kaksi sanaa. :)

Vasemmassa alakulmassa oleva vaakasana toi minulle mieleen mukavan muiston nuoruudesta. Vihje on MORSETETTUJA (4). Lauri Kultti puolestaan sanoo, ettei hän sanasta pitänyt. Oikea sanahan se kuitenkin on, eikös? Ja pikkusanaksi kekseliäs?
10. tonimikael11.7.2007 klo 15:58
Hmmm.... Tuosta MORSETETTUJA-sanasta minä laadintani muistaakseni aloitin. Vai onkohan auringonpistoksen saaneen muistiin luottamista? ;)
11. Jaska11.7.2007 klo 18:05
Muistinmenetys? Autetaan sen palauttamisessa. Se oli siis VIIMEISENÄ ristikon lopulliseen versioon tullut sana!
12. Pena15.7.2007 klo 09:19
Useana iltanahan tuota sai vääntää, mutta täyteen tuli. Välillä piti katsella telkkaria ja välillä kuunnella radio Suomesta Hannes...eiku Ensio Tiiran seikkailuja. (Kyllä niitä Hanneksenkin seikkailuja joskus radiosta kuulee, varsinkin lintujen bongaus -lähetyksissä!)

Mielenkiintoisinta on; mikä saa ottamaan kesken jääneen ristikon eteensä ilta illan jälkeen? Eräs syy varmaankin on se, että aina sieltä (muutaman tunnin) pähkäilyn jälkeen joku sana mieleen välähtää, ja usein se onkin oikea.

Ei siis paljon ku(u)lu ku(m)mia!
13. Jaska15.7.2007 klo 19:21
Helou. Onko joku täyttänyt tavuristikon 18 (7.7.) ja arvannut oikeat tai oikealta tuntuvat neljä tavua vasempaan alakulmaan. Siis pystysanojen HA-TUN-x-x ja KA-TU-x-x puuttuvat kaksi tavua. Vaakasanojen vihjeet ovat jääneet ristikon numeron alle. Voisitko yst. repäistä salaisuuden verhon auki ja valaista pimeydessä vaeltajan polun Suuren Arvoituksen Ratkaisun ääreen. En siis malttaisi odottaa 28.7. saakka. Kiitos kaunis kuin paistettu nauris!
14. RA15.7.2007 klo 20:00
Auki on minullakin. Edelleen.

SYNTISEN PUUHAA voisi olla KA-TU-MI-NEN, KA-TU-MIS-TYÖ, KA-TU-MUS-TYÖ ja tietysti aika moni muukin KA-TU-hmm-hmm.

Mutta HA-TUN-x-x puuttuvien tavujen kanssa yhteensopivaa en ole keksinyt noiden vaihtoehtojen avulla.

Onko siellä Valkeakoskella joku muu tuohon sopiva urheiluseura kuin HA-ka?
15. RA15.7.2007 klo 20:16
Nyt "tiedän"! [= Väärä ehdotus]

HA-KA
TUN-TU-RI-SO-PU-LI
MAL-MI
LI-SET
16. Jaska15.7.2007 klo 21:04
Kannatetaan, väärä on. En näet usko, ettei SIL tietäisi sen olevan hattumalli, ei hatun-. Hatunlieri olisi luontevin, mutta toiseen sanaan ei silloin löydy katu-uskottavuutta. Sitä paitsi vihjeen pitäisi kuulua : JOSKUS syntisen hommaa, jos ratkaisusana on katumusta tarkoittava. Suurin osa syntisistä ei näet koskaan kadu syntejään!
17. RA15.7.2007 klo 21:22
:-) Tottapa, Jaska! Noin tarkkaan analysoituja ja absoluuttisesti paikkansapitäviähän vihjeet aina ovat!

Sitten sen on pakko ollu joku KA-TU-MYYN-TI, KA-TU-OS-TO, KA-TU-IS-KU tms. Mutta eikös silloinkin pitäisi olla vihjeessä sana JOSKUS?

Äh, tästä mitään tule. :-)
18. RA15.7.2007 klo 22:42
HA-KA
TUN-TU-RI-SO-PU-LI
VAR-IS
JO-KU

Joopa. Siis ei.
19. kudos15.7.2007 klo 22:57
Kelpaako

      HA-KA
     TUN-TU-RI-...
      KU-MI
VAR-PU-NEN
20. RA15.7.2007 klo 23:01
On hieno idea!

Tuo ei tullut mieleen, että ristikon numeron peittävä kohta olisikin tavuruutu eikä vihjeruutu. Mahtaakohan tuo olla oikea ratkaisu!
21. RA15.7.2007 klo 23:06
Nyt kun katson tarkemmin tuota vasemmalla olevaa parimillistä valokuvanosaa (muu osa kuvasta on siis ristikon numeron 18 peittämää), niin eikös se ole ihan selvästi Edith Piafin ohimo? :-) => VARPUNEN!
22. Jaska15.7.2007 klo 23:31
On teillä erittäin terävä tuo aivokudos! Minä en hokannut piiloruutumahdollisuutta pehmentyneine kudoksineni. Menin pikku vipuseen. Hei, sehän voikin olla VIPUNEN! Kuvastahan voi voi aistia Anteron (Kekkosen tai kenen haluatte) kreikkalaisen profiilin ääriviivan!
23. EHDOTUS15.7.2007 klo 23:31

HA-KA
TUN-TU-RI...
NAU-RUT
HA-SA
24. EHDOTUS15.7.2007 klo 23:31

HA-KA
TUN-TU-RI...
NAU-RUT
HA-SA
25. Libero29.7.2007 klo 22:35
Pääkuvan oikealle puolelle tuli lähes itsekseen kaksi ratkaisusanaa, joita toivon jonkun valaisevan. Vihjeen ENNEN AMERIKAN SOTIA ratkaisusanaksi muodostui minulle käsittämätön STAR. Mitä se tässä yhteydessä tarkoittaa?

Jos vihje - "ANKAA" ja sen ratkaisusana SAINT liittyvät pyhään Paulaan, niin pidän tätä yhdistelmää harvinaisen hienona. Uhrasin nimittäin monta ajatuskiemuraa koettaessani keksiä, miten vastaussana sopii vihjeeseen, jos asiaan on äkkiväärästi sekaantunut Suomen Armeijan Intendentuuri! Eihän ole, eihän? :)
26. Eki29.7.2007 klo 22:58
Amerikan sotia = WARS
Ankaa = PAULIA
27. RA29.7.2007 klo 22:59
Jotenkin näin taitaa olla:

- AMERIKAN SOTIA = WARS ja sitä ENNEN on STAR (<=> eli viitataan elokuvaan STAR WARS)

-"ANKAA" = -PAULIA => SAINTPAULIA (kasvisuku, paavalinkukkanakin tunnettu yleinen huonekasvi)
28. [ra]29.7.2007 klo 23:06
[Tämä puheena oleva Tonin IS-Kovis on - muuten - julkaistu 7.7. eikä 7.6., niin kuin Jaska näppärästi harhauttelee otsikossaan :-)]
29. Jaska29.7.2007 klo 23:25
Alkupiilohan siinä tavuristikossa siis oli, ja ratkaisusta tunnistin Aarne SAArisen jyhkeät kasvonpiirteet. Tällä kertaa annan tämän muuten sietämättömän mokan anteeksi, kun itsekin sekoilin säikeen päivämäärässä. Pahoittelen sitä vilpittömästi. Jotain pahoittelun tapaista odotin myös IS-ristikkotoimitukselta ratkaisun yhteydessä. Olen tällainen naukumaija kverulantti, anteeksi anteeksi sekin...
30. Libero29.7.2007 klo 23:30
Kiitos. Eksyin noissa sotahommissa liian syvälle historiaan. Saintpaulia on tietysti tuttu, mutta se ei käynyt mielessäkään. No, on sekin harvinaisen hieno. :) Menin tässä niin sanottuun yhdysmerkkiansaan, kun ajattelin vihjeen ilman muuta viittaavan kahteen eri sanaan.
KOMMENTOI

Pakolliset kentät merkitty tähdellä *