344. K

Pena29.9.2003 klo 10:32

K-miehen kaima tänä iltana televisiossa:

"Kotikatsomo: Cyclomania
TV1 klo 21.20

Maanantai 29.9.
TV1 klo 21.20

KOTIKATSOMO: CYCLOMANIA


Cyclomania on kesäiseen Helsinkiin, muutamaan viikkoon sijoittuva tarina kolmesta pyörälähetistä, K:sta (Lauri Nurkse), Eetusta (Tommi Mujunen) ja Oonasta (Elena Leeve). Simo Halisen käsikirjoittama ja ohjaama elokuva on vauhdikas kuvaus kilpapyöräilyn maailmasta, ja samalla ihmissuhdedraama. Se kuvaa ensirakkauden ihanuutta ja kauheutta.
K ja Eetu ovat ystäviä ja kunnianhimoisia kilpapyöräilyn harrastajia. Pojat työskentelevät fillarilähetteinä ja harjoittelevat vapaa-aikoinaan yhdessä SM-kilpailuihin. Heidän elämänsä pyörii täysin polkemisen ympärillä. Kaikki muuttuu, kun lähettifirmaan tulee uusi työntekijä, Oona. Poikien ystävyys joutuu koetukselle.
Eetu ihastuu reippaaseen Oonaan ja kolmiodraaman ainekset ovat koossa. Poikien välejä alkaa kiristää kilpailu maajoukkuepaikasta ja Oonan suosiosta. K joutuu arvioimaan elämänsä tärkeitä asioita uudelleen ja asettamaan järjestykseen ystävyyden, rakkauden ja omat unelmansa.
Vuonna 2001 valmistuneen elokuvan on tuottanut Blind Spot Pictures Oy yhteistyössä TV1:n yhteistuotantojen kanssa.
KK/TT"

Näkeekö meidän K teevee ykköstä? d:)
2. jupejus29.9.2003 klo 22:55
Siihenhän se meloen päättyi filmi. Pitkästä aikaa juuri hyvä kuva.
Tässähän 'salattujen' roolisuoritusten jälkeen alkaa usko hiljalleen palautua nuorten näyttelijäsuorituksiinkin.
3. Kravattimies30.9.2003 klo 03:13
Kilpapyöräily on yksi maailamn vaikeimmista urheilulajeista. Paine on kova ja moni sortuu kiellettyihin aineisiin. Ranskan ympäriajon katson vuosittain. Kilpailiu kestää useampia viikkoja ja siitä on tunnin koosteet joka ilta. Neljänä tai viitenä yönä on näytetty koko sen päivän ajo suorana ja silloin olen ne katsonut. Kilpapyöräilijät ovat niitä vanhan ajan gentlemanneja. Toiset hiljentävät vauhtia, jos johtoasemassa oleva kilpakumppani kaatuu itsestään riippumattomista syistä. Muistuu sellainenkin tapaus, että kun tiimi tuli siihen kylään, missä heillä oli harjoitellessaan tukikohta, he menivät koko porukka (yksi aussi mukana) paikalliseen pubiin kyläisten iloksi joksikin aikaa kesken kilpailun.

Netistä olemme joskus kauan sitten katsoneet sekä YLEn että MTV3:n uutisia ja Turusta joulurauhan julistuksen.
4. Pena5.11.2003 klo 17:19
Teollisuusalueilla, maanteillä ja satamissa näkee usein kontteja, joiden kyljessä teksti: "K-Line".

Tulee tietysti mieleen että K on mukana tässä(kin) liiketoiminnassa. :)

http://www.kline.com/shipping/K-Line-services.htm
5. Kravattimies5.11.2003 klo 23:50
K-alun saaneita on muitakin, sanotaan nyt vaikka K-Mart, K-Rauta ja K-Kaupat. Kylien kanssa käydään kauppaa.

Pitää rahdata kamaa, kaikki tietenkin laillista, kuten kahvia Kolumbiasta. Kerran minulle tarjottiin Bogotán kaduilla kokaakin, mutta kieltäydyin jyrkästi.

Kerroinko jo, kuinka taskuvarkaan kanssa kävi? Meitä oli neljän porukka. Kun tulimme rakennustyömaan kohdalle ja jalkakäytävä kapeni, jäin viimeiseksi. Vastaantulijoiden kohdalla piti kiemurrella. Ympäröivä melu lisääntynyt, samoin uhka tulla rollatuksi. Kukaan ei kuulisi, vaikka huutaisin. Mieleeni tuli lukemani kirja, missä oli varoituksia Kolumbian pääkaupunkiin tutustuville. Kirja kertoi, että taskuvarkaat toimivat kahdestaan: toinen tönäisee ja toinen vie rahat. Kirja kuvasi yksityiskohtaisesti, kuinka se tehdään. Jos olisin taskuvaras, niin juuri tässä olisi sopiva paikka. Tunsin tönäisyn! Jos jäisin miettimään enempää, menettäisin rahani! Halusin heti tarkistaa, onko lompakkoni yhä jäljellä. Samaan aikaan kun työnsin käteni farkkujeni etutaskuun, jollakulla toisellakin oli sama ajatus. Kaksi kättä menossa samaan tiukkaan taskuun. Minulla pokka piti, toisella ei! Jatkoin matkaa monta metriä ennen kuin vilkaisin taakseni. Siellä oli joku kyykyssä, muka sitomassa kengännauhojaan: hyvin pukeutunut nuori mies purppuran värisessä pikkutakissaan. Amatööri!
6. Pena5.11.2003 klo 23:56
Eikös Jörn Donnerkin muistuta lukemisen tärkeydestä:
"Lukeminen kannattaa aina." Tässä se nähdään, se on totta!

d:)
7. Kravattimies6.11.2003 klo 02:47
Totta on! Matkalukemiseksi otin kerran 1272-sivuisen kirjan. Sekös herätti epäilyksiä lentokentillä! Ei löytynyt mitään.

Väärinkäsitysten välttämiseksi korostan, etten itse rahtaa, joskus kyllä raahaan laukkuja. Omiani. Toiset kantakoot omat kamansa. Minua pelottaa kamalasti.
8. Pena29.11.2003 klo 09:28

Sarjassamme "K", tällainen juttu tällä kertaa:

http://www.helsinginsanomat.fi/viivijawagner/10697 75343779
9. Antti Ylönen29.11.2003 klo 23:56
Erään tarinan mukaan K-kirjainten määrä Keskon kaupan valokyltissä ilmaisee käytössä olevien kassojen määrän...
Pätee ainakin Citymarketeihin.
11. Ratkoja30.11.2003 klo 00:10
Ironista MM , mutta hyvää. Ja muutenkin
T. Ratkoja
12. Aikku30.11.2003 klo 03:29
Erinomaista MM, suorastaan mannaa sielulleni
T. Jonoissa hikoillut
13. Kravattimies5.12.2003 klo 10:05
Pena, tänä aamuna mainitsemasi kuljetusliike muistutti olemassa olostaan. On se iso firma ja näkyy kauas. Mikähän fonttikoko lienee kontin kylkeen maalatulla tekstillä K-LINE?
14. Pena5.12.2003 klo 11:12
Enpä tiedä mikä fonttikoko.
Ehkä paremminkin "konttikoko"?

On ne ainakin "isoja" kirjaimia. K isompi kuin LINE. Kontit kulkevat KOLLINEEN. OLEN poissa?

d:-)
15. Tuomas L.5.12.2003 klo 11:26
Hyvä yritys, mutta "kollineen" ei ole suomea. Komitatiivia käytetään vain monikossa.
16. Pena5.12.2003 klo 11:34
Hyvä yritys, mutta K-LINE ei ole suomalainen. Komediatiivia käytetään myös tässä osastossa.
17. Kravattimies5.12.2003 klo 14:53
Pena, käytetään komediatiivia.

konttikoko, konttifoto, fonttikoko, fonttifoto,
tonttikoko, tonttifoto, tonttukoko, tonttufoto

Minusta tontusta tai pukista se alkoi: konttikoko...
18. iso S5.12.2003 klo 15:40
Jospa kontit kulkevatkin koosta riippumatta ja kolleista välittämättä koilliseen, Petsamossa olevaan petsaamoon?

Komediatiivi on oivallisesti oivallettu sijamuoto. Korkeakulttuurikot tietysti nyrpistävät sille nenäänsä ja taivuttavat itsensä mieluummin operatiiviin.
19. Pena5.12.2003 klo 16:06
Itse henkilökohtaisesti taivun mieluusti aperitiiviin.
20. Pena15.1.2004 klo 17:25
IS:

"Stratovarius saa naislaulajan!

Arvauskilpailu suositun Stratovarius-yhtyeen uudesta laulajasta ja rumpalista voidaan julistaa päättyneeksi. Mikrofonin varteen tarttuu Riihimäellä asuva laulajatar Miss K. Rumpuja soittaa Stratovariuksen kosketinsoittajan Jens Johanssonin veli Anders Johansson.

Yhtyeestä ovet paukkuen poistuneen laulajan Timo Kotipellon seuraaja lyö taatusti raskaan rockin ystävät ällikällä. Pomomies Timo Tolkki on kuitenkin rauhallinen.

- Miss K tuntuu oikealta ratkaisulta. Kotipelto oli niin hyvä laulaja, että uutta mieslaulajaa ei mielestäni kannattanut ottaa tilalle. Lisäksi halusin Stratovariukseen todellisen muutoksen, ja naislaulajan myötä se on nyt mahdollista.

Tolkki tietää, että kaikki eivät purematta niele hänen valintaansa.

- Minua jännittää todella paljon. Vihan määrä oli valtava jo silloin, kun Kotipelto ja rumpali Jörg Michael lähtivät bändistä. Tiedän, että nyt viha minua kohtaan lisääntyy entisestään."
21. Pena16.1.2004 klo 22:15
"Nylon Beatin Jonna pyrkii euroviisuihin
11.12.2003

Uutena vuotena viimeisen keikkansa heittävän Nylon Beatin Jonna Kosonen pyrkii euroviisuihin kappaleella 'Like Believers Do'. Jonna K -nimellä esiintyvä artisti potkaisee samalla soolouransa toden teolla käyntiin. Laulun sävellyksestä ja sanoituksesta vastaavat Jade Ell, Mats Tärnfors ja Janne Hyöty.

Suomen omat euroviisufinaalit ovat tänä vuonna kaksiosaiset. Ensin järjestetään semifinaalit ja niistä yhteensä kaksitoista parasta valitaan Suomen finaaliin, joka käydään Tampereella 24.1.

Jonna K. esiintyy toisessa semifinaaliryhmässä lauantaina 17.1. Tapahtuma lähetetään televisiosta kello 19-20."
22. Pena20.1.2004 klo 08:53
"Jonna K selviytyi jatkoon Euroviisuissa

Ensi lauantaina ratkeaa, kuka edustaa Suomea Istanbulin Euroviisuissa 15. toukokuuta. Tuosta paikasta kilpailee kaksitoista esiintyjää, joista noin puolet ovat jo suurelle yleisölle tuttuja.

Jonna K:lle tämän vuoden Euroviisut ovat iso juttu, sillä samalla hän aloittaa oman soolouransa. Nylon Beatina Erin Koiviston kanssa Jonna onkin ollut Suomen loppukilpailussa jo kahdesti.

- Nyt en saa Erinistä tukea. Duolaulamisessa on se hyvä puoli, että välillä toinen voi hengähtää. Mun on varmaan pakko ruveta urheilemaan, muuten laulaminen voi olla aika raskasta, Jonna arvelee.

Erin on kyllä jo toivottanut Jonnalle tsemppiä nähtyään viisuesityksen videolta.

- Kuulemma meni ihan hyvin, sain häneltä tekstarin."
23. Eki22.1.2004 klo 11:59
Tämä sopisi moneenkin säikeeseen, mutta Jonna K:n uudella poikaystävällä on hauska tuplasukunimi: Geagea.
24. J Takala22.1.2004 klo 12:26
Ei kai vaan joku jalkapalloilija?
25. Eki22.1.2004 klo 13:33
Piti oikein tarkistaa Katsosta: jalkapalloilija Oscar Geagea.
26. Pena23.1.2004 klo 14:40
Mitenkähän Geagea lausutaan "oikeaoppisesti"?

"Gaga"?
"Gege"?
"Gäg"?
"Giig"?
"Giögiö"?

Kääk, en osaa!
27. J Takala23.1.2004 klo 14:43
Urhelutoimittajien olen kuullut lausuvan muistaakseni vain "geageea".
28. jupejus30.1.2004 klo 17:06
Australialaiset tekivät ennen hyviä tv-sarjoja. Yksi sellainen oli Lumisen virran mies. Näkyy huomenna olevan MTV:llä Lumisen joen mies - ilmeisesti samaa tarinapohjaa. Pitääpä katsoa.
29. Eki30.1.2004 klo 17:26
Se on tuo Penan jo mainitsema Miss K aika hurrrja!

http://www.stratovarius.com/article/miss_k_blood.j pg
30. ile30.1.2004 klo 17:37
No nyt selvisi, minne jääkaapista kadonnut mustikkamehu on joutunut. Jouduin syömään aamupuuron raakana, ja se ei ollut hauskaa se.

Mikä on Stratovariuksen laskutusosoite?
31. Eki4.2.2004 klo 07:24
Geagean jatkeeksi lisää papukaijamaista asiaa, nyt vain yksikössä. Eilen Bonuksessa kysyttiin, minkä maalainen huippujalkapallloilija on Kaka. Brasilialaiseksi haukuttiin.
32. Urpo4.2.2004 klo 08:05
- Anteeksi mutta missä on Kaka? kysyy hollantilaistoimittaja San Sirolla syyskuussa.

Kaka ei ole Milanin kokoonpanossa Bolognaa vastaan.

Kuusi päivää aikaisemmin vaihtomies Kaka eli Ricardo Izecson Santos Leite on laukonut Brasilian voittomaalin Kolumbian verkkoon MM-karsinta-avauksessa ottelun ensimmäisellä kosketuksellaan.

Milan antaa 21-vuotiaan Kakan levätä.
33. Pena11.2.2004 klo 07:55
IS:

"Jonna K. sai pääroolin uutuusmusikaalista

Nylon Beatin jälkeen omaa uraansa luomaan lähtenyt Jonna K. on saanut pääroolin Marco Bjurströmin ohjaamasta Saturday Night Fever - Lauantai-illan huumaa -musikaalista.

- Olen aivan fiiliksissä. Jo viidentoista vuoden ajan olen haaveillut musikaalissa esiintymisestä, ja nyt unelma toteutuu, aikoinaan Oopperan balettikoulusta tanssioppia hakenut Jonna sanoo.

Jonna on musikaalissa Annette, pääosanesittäjä Tonyyn rakastunut tyttö, joka joutuu pettymään rakkaudessaan. Jonnan lisäksi pääosissa näyttelevät, tanssivat ja laulavat Tuukka Leppänen (Tony Manero) ja Annina Rubinstein (Stephanie Mangano).

Ensi-ilta on 27. heinäkuuta Peacockissa."
34. Eki14.2.2004 klo 17:10
Kuvateksti MMM 2004 -kirjassa:

Suomen nuorten näyttelijöiden eturiviin kuuluva Wanda Dubiel näytteli Laura Ruohosen Kuningatar K:n nimiroolin koskettavasti Kansallisteatterissa.
35. Pena17.9.2004 klo 13:54
>Kaija Koolta uutuusalbumi
(17.9. 05:09)

Yli puoli miljonaa levyä myynyt Kaija Koo julkaisee uuden albumin nimeltä Viiden minuutin hiljaisuus. Ensi viikon perjantaina kauppoihin saapuva levy on Kaija Koon kahdeksas sooloalbumi.

Kaijan uran huippu on ollut vuoden 1993 pitkäsoitto Tuulten viemää, joka löysi peräti 175 000 ostajaa. Nykyisillä myyntirajoilla levy nappaisi viisinkertaisen platinalevyn ja vielä kultalevyn päälle.

Uudella albumilla Kaija ja hänen pitkäaikainen työparinsa Markku Impiö halusivat kuulla, mitä "ulkopuoliset" kykenevät saamaan Kaija Koosta irti. Niinpä Viiden minuutin hiljaisuus sisältää Impiön biisien lisäksi muiden säveltäjien kuten Maki Kolehmaisen, Aleksi Ojalan ja Risto Eskolinin (Lemonator) kappaleita.

Kaija ja Markku eivät halunneet puuttua myöskään levyn tuotantoon.

- Levyn pointti oli, ettei me sörkitä mitään, vaan annetaan muille täysin vapaat kädet, Kaija Koo summaa.

Nimikappaleen lisäksi uuden albumin avainsävelmiin lukeutuu levyn avausraita Mitä sitten Laura. (STT)
36. Pena18.11.2004 klo 15:39
Miten nopeesti Ilta-Sanomat ehtii Australiaan? Meinaten vain sitä että tuota noin nääs tämän päivän Torstaituplan ylempi ristikko on tavallaan K-miehelle omiaan! :-)

Huom! Lähetysohjeet muuttuneet (taas kerran). Ilmeisesti tiistaiuudistuksen myötä?
37. Eki10.3.2005 klo 16:27
K-miehen lähettämiä kuvia nyt ratkottavana sekä Ohon että Metsälehden kryptossa. Kuvat on ottanut Krakan naapuri Joseph Dean.
38. Kravattimies11.3.2005 klo 01:29
Metsälehden ristikon kuvassa oli jotakin tuttua. Oliko se ihmiset vai oliko se koneen pyrstössä ollut logo? Katsoin keräämistäni täytetyistä ristikoista. Siellähän se oli Avun Suurristikossa 48. Logo kuuluu lentoyhtiölle ARPA. Onko arpapeliä valita Aerolíneas Paraguayas? No, ei kai se ole sen pahempaa kuin Colombiassa käyttämäni Avianca, josta vitseillessä sanottiin Avinunca (avi nunca, lennä ei koskaan).

Kuvat ottanut Jooseppi oli naapurimme kahdensadan metrin päästä, ajallisesti aika kauan sitten. Pysäkillä odotellessa aloimme juttusille ja hän vaikutti reilulta kaverilta. Sitä hän on yhä, vaikka onkin rikastunut ja muuttanut paremmalle alueelle isompaan taloon, kun perheeseen on syntynyt lisää lapsia.
39. Kravattimies11.3.2005 klo 05:14
Penalle:
>Torstaituplan ylempi ristikko on tavallaan K-miehelle omiaan!

Katsoin keräämistäni RATKOTUISTA ristikoista ja löysin tuon torstaituplan! Pääkuvassa pelataan jääkiekkoa.
- Tietyn mantelin maku!
- K?
Ratkaisulause: Karvaus muutamaan kertaan.

(Voisiko joku selittää?)
40. Kravattimies11.3.2005 klo 05:22
K-palstalle kuuluisi K-miehenkin kirjoittaa Kolumbia K:lla!
41. Eki11.3.2005 klo 07:40
Karvaus = mantelin maku; pelaamista "vastakarvaan"; K-arvaus.

Arpa-lentoyhtiön kuvia Avun ristikkoon sijoitellessani päätin tehdä asian laatijalle - ja ratkojalle - hankalammaksi. Sijoitin mukaan kolme lausetta, joissa on väliviivat.

LENTO-OPERAATIOTA ALOITETAAN
42. Eki11.3.2005 klo 07:41
Karkasi... juttu jatkuu vielä... palaan asiaan...
43. Eki11.3.2005 klo 07:58
KAKSI NAISTA TAKA-ALALLA
VÄHÄN HANKALA NUKKUMA-ASENTO
SOPII LENTÄJÄ-ÄSSÄLLE

Neljähän niitä oli. Lauseista kaksi meni ristikkäin keskenään. Kahden muun kanssa menivät ristikkäin sanat NENÄ-ÄÄNI ja PAINE-EROT. Viivaruudut olivat siis ihan tavallisen näköisiä kirjainruutuja. Vihjeet eivät olleet mitään superkolmetähtisiä, jotta mahdollisimman moni olisi päässyt ahaa-elämyksen lähteille.

Yleensähän viivalliset sanat kirjoitetaan vain yhteen tai viiva pannaan ruutujen väliin. Kauan sitten tuosta asiasta heiteltiin täälläkin mielipiteitä.

Chatissa jotkut keskustelivat taannoin, että minkäköhänlaisia ristikoita Seurassa ja Avussa on. Helposti - kuten tuolloinkin - nämä leimataan viikkolehtien mielenkiinnottomaksi "normaalikamaksi". Molemmilla lehdillä on oma linjansa. Teen P. A. Mannisen kanssa Apuun värillisen aukeaman kokoisen ristikon joka kolmas viikko ja muita vuorottelijoita ovat Räikkönen sekä JH/MM. Lisäksi mukana on sivun krypto ja sivun ristikko á la Wahlström/PM. Ristikot pallotetaan 1-3 pallolla. Valitettavan usein lehdissä monen laatijan yhden ja kolmen tähden ristikoiden vaikeusaste on kovin näennäinen. Apu ei myöskään määrää meitä laatijoita tekemään tietyllä jaolla vaan samassa lehdessä saattaa yhtä hyvin olla kaksi yksipalloista tai kaksi kolmepalloista. Ja vielä lisäksi joskus palloja on ristikon vieressä eri määrä kuin mitä laatija on tarkoittanut. Onneksi harvoin. Ratkoja menee entistä enemmän sekaisin, jos kenenkään, minunkaan, ristikoiden vaikeusasteeseen ei voi luottaa.
44. Kravattimies12.3.2005 klo 00:17
Eki, kiitos! Viivaruudut olivat mukavia! Ensimmäisen kohdalla sai miettiä, mutta kun huomasi jujun, niin seuraavissa pystyi automaattisesti kokeilemaan väliviivan kummallekin puolen samaa vokaalia.
45. Pena20.5.2005 klo 14:31
Koolla on väliä!

> Suuresta sukupuolielimestä on etua, kun kisataan naaraista. Tämä pätee ainakin moskiittokaloilla (Gambusia hubbsi). Lajin naaraat suosivat kookkaalla kalustolla varustettuja koiraita.

Washington yliopiston väitöskirjatutkija Brian Langerhans seurasi moskiittokaloja ja huomasi, että naaraat viettävät 80 prosenttia enemmän aikaa suuren peräevän (gonopodium) omaavien koiraiden kanssa. Sauvamainen peräevä on eräänlainen eväsiitin, jolla koiras hedelmöittää naaraan.

Koosta on toisaalta myös haittaa, koska eväsiitin hidastaa uintivauhtia. Komeimmin varustellut koiraat jäävätkin helpommin petokalojen saaliiksi. Petovaltaisissa vesissä koiraiden eväsiitin jää pieneksi. Jos pedoista ei ole pelkoa, siitin saa kasvaa.

Langerhans kollegoineen julkaisi havaintonsa arvostetussa Proceedings of the National Academy of Sciences –lehdessä.

(Tiede-verkkolehti)
46. Juhani Heino21.5.2005 klo 00:57
Haimassa on Langerhansin saarekkeet. Nimetäänköhän nuo sitten Langerhansin ulokkeiksi? ;-)
47. Eki25.5.2005 klo 07:49
Mikseri.net tiedottaa:



KRAKAN ESIKOISLEVY ILMESTYI

Julkaisuvapaa heti


Mikseri.netin huomassa majaillut kuopiolainen kitarapop-yhtye .KRAKA on kaikessa hiljaisuudessa talven aikana hionut esikoisalbuminsa valmiiksi. Monia omakustannedemoja ja -singlejä tehnyt bändi solmi levytyssopimuksen kuopiolaisen Indie-yhtiön Jiffel Productionin kanssa ja Fragile nimeä kantava debyyttilevy julkaistiin 20.5.2005.

Musiikkinäytteitä .KRAKAn Fragile-albumilta voi käydä kuuntelemassa bändin kotisivuilta osoitteessa www.krakaonline.com, missä on esittelyklipit kaikista kappaleista. Mikserissä löytyy edelleen bändin vanhoja demoja, joista kaksi kappaletta päätyi uusina versioina myös levylle.

Levy on saatavilla hyvin varustelluista levykaupoista ja on tilattavissa myös kotisivuilta. Jakelijana toimii Oy Fg-Naxos Ab.

Lisätietoa:

www.krakaonline.com
www.jiffel.com


Lue lisää:
www.mikseri.net

Mikäli et halua uutisia sähköpostiisi, kirjaudu Mikseriin ja käy muuttamassa asetusta profiilin asetuksista (asetukset - profiili).

--
www.mikseri.net
48. Kravattimies1.8.2005 klo 07:06
Tekeeköhän .KRAKA keikkoja Saksaan? Tässä olisi hotelli.

Hotel Kraka
http://www.hotel-kraka.de/
49. Pena24.4.2008 klo 12:04
"kraka kuljetus" -kuorma-autoja bongattu Punaisesta Pelikaanista. Bongaa sinäkin! d=)
50. Jukkis24.4.2008 klo 12:13
Tässä kahden peräkkäisen viestin välinen aika oli 997 päivää, 4 tuntia ja 58 minuuttia. Olikohan ennätys?
51. Kravattimies28.6.2008 klo 04:59
Vaimo kertoi nähneensä Sky Newsillä uutisen rapakon takaa, jossa televisioreportteri seisoi katumaisemassa ja kuvassa luki KATU REPORTER ja miehen nimi.

Pienen haun jälkeen netistä löytyi naama, jonka hän oli nähnyt. Kyseessä oli Brian Barker, joka on KATU-nimisen televisioaseman reportteri.

Tiesin entuudestaan, että Yhdysvalloissa on sellainen käytäntö, että Atlantin rannikolla olevien asemien nimi alkaa W:llä ja Tyynenmeren rannikolla nimi alkaa K:lla. Luulen, että Mississippi jakaa W:t ja K:t eri puolille.

Ihan vaan mielenkiinnon vuoksi kokosin joukon K-alkuisia USA:n asemia (ja lisäsin muutamiin todennäköisen vihjeen suomalaisissa ristikoissa): KAAS laulaja Patricia, KAIT, KAKE, KAMU, KARE, KASA, KATU, KCAL kilokalori, KELO, KERA, KERO, KING, KIRO vitsaus, KISU, KIVI, KLAS kapellimestari Eri, KOLO, KOMO puunkolo, KOMU kaappi tai suojus, KONG King -, KOTA, KOTI, KUSI

Ja vielä nämä W:lla alkavat asemat, ettei lista pääty rumaan sanaan: WOLF Larson, WOOD Tiger, WYLE Noah.
KOMMENTOI

Pakolliset kentät merkitty tähdellä *