KESKUSTELUT > RISTIKOT > APTEEKKIRISTIKKO 2/2007

3437. Apteekkiristikko 2/2007

Bystander insider6.6.2007 klo 22:42
Tämänkertainen apteekkiristikko oli aika selvää kauraa, mutta ei kuitenkaan hukkakauraa tai -ajankulua, sillä näin
kiihkeänä kesäaikana ei ole aikaa ratkoa suurempia ristikoita joten ratkontatuntuman ylläpitämiseksi tällainen sinänsä vaatimaton tekele puolustaa paikkaansa. Se ei
aiheuttanut suurta tuskaa, mutta ei suuria onnistumisen väristyksiäkään pienempiä ahaa-elämyksiä kuitenkaan unohtamatta. Yksi kuva oli niin epäselvä, että vieläkään en ole varma mitä se esittää. Toisienkin kuvavihjeiden ratkaisusanat selvisivät poikittaisten sanojen avulla.

Mutta koska ratkonta-aikaa on vielä runsaasti jäljellä, niin tämän palstan sääntöjen mukaan emme voi paljastaa ratkaisusanoja, vaikka kuinka mieli tekisi. Pääkuvasta lähtevät lauseet olivat varsin yllättäviä eikä etualan kasveja tarvinnut tunnistaa lainkaan. Ne oli laatija laittanut siihen siten, että yhtä hyvin ne olisivat voineet olla mitä kukkasia hyvänsä. Eräästä tunnetusta laulajasta oli saatu valokuvan avulla ja miinustamalla muutamia kirjaimia varsin kekseliäs vihje sinänsä tavalliselle sanalle, joka löytyy Nykäsestä ja Pesosesta ja varmaan Kielosestakin ja varmaan myös googlaamalla saadaan suuri määrä osumia, mutta nyt en kesäkuumalla ehdi juuri googlauksia valitettavasti harrastaa.

Ristikossa koin häiritsevänä ratkaisulauseissa vihreät neliöt varsinaisten ratkaisuruutujen sisällä, sillä tämä aiheutti hahmotteluvaikeuksia varsinkin näin kesäisen kirkkaalla auringonpaisteella, kun vielä paperikin on kiiltävää joskaan ei kaikkein hankalinta kumittaa. Kuitenkin jouduin suorittamaan myös ainakin yhden kumituksen ristikossa, joka ei missään tapauksessa ollut kovistasoa eikä toisaalta tule ollakaan tällaisilla keleillä eikä varsinkaan apteekkiristikossa, jonka ratkojajoukossa on paljon sairastavia ihmisiä.

Ristikossa oli paljon nimiä, joista osa oli minulle ennestään tuntemattomia, mutta en sortunut kuitenkaan niitäkään mistään apulähteistä etsimään vaan tottuneesti ratkaisin risteävien sanojen avulla kuten ristisanatehtävissä onkin suositeltavaa tehdä sortumatta ylettömiin googlauksiin.
Googlaus näyttää saaneen osalla ratkojista aivan liian suuren vallan, mutta tähän ovat muutamat laatijat oikein yllyttämällä yllyttäneet.

Lopuksi totean, että kello- ja suksimerkkien tunnistaminen ei tuottanut kauhean kovasti ylimääräistä työtä vaan nekin selvisivät ilman googlausta toisten sanojen avulla. Suosittelen kaikille tällaisten pienten mittakaavojen apteekkiristikoiden ratkomista varsinkin rasittavan kuumilla kesähelteillä.

Tämä oli tämän kesäkuun ensimmäinen ratkontakokemus ja sen myötä toivotan hyvää kesää kaikille ratkojille laatijoita unohtamatta.
2. Jaska7.6.2007 klo 09:33
Kateeksi käy, kun ei itse voi kesäkuumalla virkistäytyä apteekkiristikkojen parissa. Lääkärini ei suostu kirjoittamaan reseptiä :-(
3. Taata9.6.2007 klo 00:18
Purnaan apteekkiristikon palkinnoista, kun ei ole kyypakkauksia ja antihistamiineja palkinnoissa vaan jotain Louis Widmer-tuotepaketteja vain. Eikä muistaakseni ole ollut ennenkään. Ja olisihan tuota vielä muutakin valinnanvaraa palkinnoiksi, mutta olkoon tällä kertaa luettelematta tässä.
4. teme979.6.2007 klo 13:13
ollaan perkelen nopioita pelaamaan sanaristikkoa
KOMMENTOI

Pakolliset kentät merkitty tähdellä *