KESKUSTELUT > RISTIKOT > LAUSEIDEN RAKENTAMINEN

3431. Lauseiden rakentaminen

Eki30.5.2007 klo 22:25
Useimmissa ristikoissa on yksi tai useampi lause. Yleensä laatija asettanee ne paikalleen ja jatkaa siitä laatimista. Ristikko on vielä autio ja jos lauseet eivät mene paljon ristikkäin, lauseiden sanat voi valita mielensä mukaan.

Tähän säikeen aiheeseen antoi sysäyksen yksi tietty laadintarupeama. Kyse on Aamulehden ristikosta 2.6. Alemman kuvan kolmisanainen lause oli paikallaan ja tulin ylhäältä sitä kohti. Olin aluksi lauseen kolmannen sanan kohdalla. Se ei tuntunut loksahtavan yläosasta tuleviin sanoihin. Huomasin, että jos sanojen järjestyksen 123 muuttaa 321:ksi, lause on yhtä luonteva, mutta se istuu hyvin. Positiivista oli, että se sana, joka tuonne loppuun sopi, sisälsi lauseen hankalimmat kirjaimet eli oli samalla "pois tieltä", kun laatii loppuosaa.

Ei tämä tähän päättynyt. Kun laadinta eteni, jäin jotenkin jumiin. Minut pelasti sama kikka kuin äsken. Sanojen järjestys verrattuna alkuperäiseen oli lopulta 231.

Myöhemmässä vaiheessa tuli vielä kaksi muutosta. Kuva kapeni yhden ruudun, kun sijoitin lauseen alkamaan nuolella. Näin selvitin viimeiseen kulmaan syntyneen ongelmapaikan. Toinen juttu on vielä edessäni. Yhteen ruutuun tulee toisesta suunnasta A ja toisesta Ä. Pitää laatia vielä uusiksi. Kolmen päivän päästä tuo ristikko on kuitenkin Aamulehdessä.
2. Jaska30.5.2007 klo 23:18
Hämäräksi jäi. Sen käsityksen sain, että ylhäältä tuleva lauseen viimeisenä on sana, joka alunperin oli ensimmäisenä. Sekö sisälsi lauseen hankalimmat kirjaimet? Se oli siis "pois tieltä" jostain paikasta, oliko se paikka siis kahden lauseen risteävä sana? Luulisi niiden hankalien kirjainten olevan hankalia myös uudessa paikassaan, koska siellä risteäviä sanoja on monta. Tälläsithän lauseet paikalleen ennen muuta laadintaa? Se "pois tieltä" ei pitänytkään paikkaansa päätellen A/Ä-ongelmasta? Vai syntyikö tämä lauseesta riippumatta?
3. Eki30.5.2007 klo 23:25
Ristikossa on kolme lausetta, kaikki pääosin vaakasuorassa. Lähdin laatimaan ensin niiden kahden ylimmän välialuetta. Kolmannen eli alimman lauseen yksi sana oli vaikein kirjaimin ja se loksahti ylhäältä alaspäin tulevan laadinnan kanssa hienosti yksiin, kun sijoitti sen ristikon oikeaan reumaan. Ristikon malli on 38 ruutua vaakaan ja 19 pystyyn..
4. Jyrki31.5.2007 klo 01:10
Olisin luullut reuman pikemminkin hankaloittavan kuin helpottavan laatimista, kuten monilla varmasti ratkomistakin...

Kaikkia konsteja ei tule ajatelleeksikaan näin pelkkänä ratkojana. Tuo nuolen käyttäminen ei varmaan ole tullut kikkana mieleeni, vaan olen kai asiaa enempää pohtimatta joskus tullut ihmetelleeksi, miksi samassakin ristikossa jokin lause alkaa suoraan kuvan reunasta, toinen taas nuoliruudun päässä kuvasta. Selvisi nyt sekin.

Kuinka usein muuten lauseita joutuu perusteellisesti muuttamaan (vaihtamaan sanoja tai jopa koko lauseen sisällön) siksi, että risteäviä sanoja ei saa sopimaan lauseeseen? Eri asia on tietysti, jos lausetta haluaa muuttaa huomattuaan sen olevan tylsä tai muuten kehnosti keksitty.
5. Olavi Kivalo31.5.2007 klo 08:25
Eki, tällä palstalla meillä on sellainen periaate, ettemme keskustele oikeista ratkaisuista ennen kuin ne on julkaistu. Eli palataan asiaan sitten 2.6. jälkeen. Silloin kerromme kuinka se olisi pitänyt laatia :-)
6. Eki31.5.2007 klo 09:36
Pyrin siihen, että lauseet lähtevät vainnuolella tai vain ilman, ja tässä tapauksessa juuri se rikkoutui, mutta parannut sanastolle oli niin suuri, että moinen myönnytys ei tuntunut missään. Hyvin harvoin jos liki koskaan lauseessa on alkupiilo, joten nuoleton asettelu vaatii enemmän harjaannusta. Tällainen muutos nuolettomasta nuolelliseksi on kyllä hyvin harvinainen.

Lauseet säilyvät joskus aivan alkuperäisinä, mutta joskus alkavat elää omaa elämäänsä. Silloin tällöin syntyy tilanne, jossa lauseeseen pitäisi yhteen kohtaa löytyä luonteva sana,joka ei ole lähelläkään alkuperäistä. Joskus se onnistuu hyvin, joskus on seurauksena kököhkö lause.

Tässä Aamulehdessä muuttuivat vain paikat, eivät sanat.

Korjasin yöllä sen virheen. Vajaat 10 vihjettä meni uusiksi, mutta sanasto ei heikentynyt.

Jyrkille reumasta ;)

Olav Ikivalolle varoitus, ettei puhuta sanoista vielä 2.6. vaan vasta vastausajan päätyttyä.
7. Eki8.6.2007 klo 08:27
Vastausaika meni keskiviikkona, joten on lupa kommentoida lauseita.

Laadin tätä eräässä vieraassa maassa ja kuvat olivat vielä muistikortilla. Uskoin kuitenkin, että ne ovat onnistuneet ja että pystyn kuljettamaan ne kotimaahan ehjinä itsekin ehjänä.

Yläkuvasta lähti vaakasuoraan lause AMFITEATTERISSA HIUKAN VÄKEÄ. Alas yhden sanan verran ja oikealle kääntyen tuli TÄMÄ RAKENNETTU TOSI KAUAN SITTEN. Alakuva oli alun perin MOSKEIJA MÖLLÖTTÄÄ KORKEALLA. Sitten se muuttui muotoon MOSKEIJA KORKEALLA MÖLLÖTTÄÄ. Lopuksi se oli KORKEALLA MOSKEIJA MÖLLÖTTÄÄ. Ongelmaa aluksi tuotti sana V---L. Siihen ei hyvää piilokirjaimellista sanaa löydy. Nyt siihen tuli VETÄÄ. Ö-kirjaimet asettuivat hyviin kohtiin. Ensimmäinen muutos ei muuttanut nuolten paikkaa. Toisella kerralla alku meni enemmän uusiksi.
8. Eki27.12.2007 klo 09:11
Kun haastattelussa kysytään, mistä ristikon laadinta aloitetaan, niin usein sitä mainitsee, että lauseet sijoitetaan ensin paikalleen. Tottahan se on, mutta tässä säikeessä mainittu tapaus kertoo, että senkin suhteen pitää olla joustavuutta.
KOMMENTOI

Pakolliset kentät merkitty tähdellä *