KESKUSTELUT > MUUT AIHEET > KOVIS 19.5. - JÄLKIMAININKEJA

3430. Kovis 19.5. - jälkimaininkeja

Libero30.5.2007 klo 20:19
Tämä ristikko ilmestyi sillä välin, kun olin muutaman päivän irtaantumassa normaalista elämästä. Sen sijaan, että olisin tuijottanut ristikoita, tuijotin järvessä lipunutta yksinäistä tukkakoskeloa, mikäli se oli tukkakoskelo.

Tukkakoskelo kuitenkin tenhosi niin, että siitä irtaannuttuani ratkontavire oli monta päivää haussa. Kovis tosin tuntui ensin helpohkolta, mutta sitten menin ansaan, mikäli se oli ansa.

Kummasin ensimmäisten joukossa kirjoittamani ratkaisusanat KORALLI ja APEAT ja pari muuta, koska ne häiritsivät pystysanaviritelmää. Mukavasta vihjeestä HAIHTUU POIS? tuli tuttu ARAL. Aralin R:n molemmin puolin on vihje TUON ANAGRAMMI. Toisessa nuoli osoittaa vasemmalle ja toisessa oikealle, kumpikin kumminkin kohti Aralia.

Otin vihjeet kirjaimellisesti ja mietin tosissani, miten Aral-sanan anagrammit Arla ja Lara, Arla ja Laar tai Lara ja Laar tuottaisivat muun muassa korallia ja apeita osuvammat vaakasanat. Kun selvisi, että kyse oli vain järven länsi- ja itärannalle tulleista sanoista ILTA ja TILA, niin hämmentävä käänne sekä huvitti että harmitti. Tuskin kenellekään muulle kävi näin?

Tuo ylimääräinen pohdiskelu haittasi myös pääkuvasta tulleen pitkän ratkaisusanan hahmottamista siitä huolimatta, että kuvan vaatepartta eräs sukulainen on kantanut. Joskus lähelle näkee kaikkein huonoimmin. Oli sanassa tapailemista, mutta siitä syntyi hulvattoman hauska sessio. :)
2. RA31.5.2007 klo 00:01
Hyvä oli Ekin tekemä kaksi- ja puolipalloinen Kovis. Oikeinkin hyvä!!

TUON ANAGRAMMI-> ja <- TUON ANAGRAMMI -vihjeitä en ARALiin "älynnyt" sekoittaa, mutta pääkuvasta tulevan pitkän pystysanan kanssa painin itsekin tovin, ennen kuin aukesi. Siitäkin huolimatta, että iso osa sanan kirjaimista oli jo varmasti oikein.

((Kuvittelin nääs, että pääkuvassa on papin puku ja että pointti on siinä, että siitä puvusta puuttuu LIPERI(t). JA kun pääkuvalause alkoi sanalla PITÄJÄ [~ kunta ~ LIPERI], aika monenlaista ideaa ehti tulla mieleen, mitä siihen pitkään pystysanaan voisi tulla.))
3. Veileh31.5.2007 klo 16:42
Olisi mielenkiintoista tietää, mikä tuo PITÄJÄä seuraava pitkä pystysuora sana on! Ilmeisesti jotakin KUULTOKUVA-alkuista?
4. RA31.5.2007 klo 17:38
Ratkaisuaika on jo päättynyt, mutta siltä varalta, että joku haluaa vielä itse pähkäillä tuota varsin nautinnollista kohtaa, laitan vastauksen nurinperin. Siis: JOS joku EI halua vielä tietää vastausta, kannattaa NYT HETI klikata "Takaisin aiheisiin".



ASSAKUPOKAVUKOTLUUK
5. Veileh1.6.2007 klo 12:31
Kiitos vastauksesta! Nyt pitää vielä pähkäillä, mitä sana mahtaa tarkoittaa.
6. IiKoo1.6.2007 klo 13:07
Mulle ei ainakaan auennut, miksi tuohon tuli tuo kuin tuli, tosin toiseksi viimeiseksi k-kirjaimeksi minä olin laittanut s:n. Siitä huolimatta ei lamppu syttynyt.
7. RA1.6.2007 klo 14:05
Siinä "vain" kerrotaan, mikä on kuvassa olevan puvun PITÄJÄn ammatti.

KUULTOKUVA = ?
+
KOPUKASSA = ?
8. Jaska1.6.2007 klo 19:43
Onkohan pitäjä kuvaajan äiti, sisar vai vaimo? Tuskin tytär (jos on Eki).
9. Eki1.6.2007 klo 19:48
Ei kukaan mainituista ja varsinkaan tytär ei ole Eki.
10. Eki1.6.2007 klo 19:49
Ja tarkemmin ajatellen pitäjähän on kuvaajan vaimo.
11. RA1.6.2007 klo 20:10
No, ei kai nyt pitäjän kuvaajan äiti tai sisarkaan voi mikään Eki olla?

En kyllä yhtään enää ymmärrä mistään mitään. Luulin jo, että olin ratkaissut tämän ko. ristikon.
12. qwer1.6.2007 klo 20:23
Siis omaishoitaja pitää kirkonpalvelijattaren kaapua henkarista kiinni? Ekillä on aina nykyisin digikamera laukaisuvalmiina. Kenenkään kotiin ei tässä ole tungettu?
13. IiKoo3.6.2007 klo 20:22
No vääntäkää nyt siitä rautalangasta se, miksi siitä pääkuvasta tuli vastaukseksi mitä tuli! Kuka oli oikeassa ja miksi?
14. Eki3.6.2007 klo 20:34
Alöas tuli VAATERIPUSTIN ja oikealle kääntyen alas PITÄJÄ KUULTOKUVAKOPUKASSA. Jälkimmäinen "sana" voidaan myös kirjoittaa muotoon DIAKONISSA, siis dia-konissa = kuultokuva-kopukassa.

Kuvaaja on Sakke, pitäjä on hänen vaimonsa eli minun miniäni, jonka puku se myös on. Diakonissa siis on kuvassa todella pitäjänä.
15. RA3.6.2007 klo 20:37
Pääkuvan lause oli PITÄJÄ KUULTOKUVAKOPUKASSA.

KUULTOKUVA = DIA
KOPUKASSA = KONISSA


=>Lause tarkoittaa siis, että PITÄJÄ DIAKONISSA

Pääkuvalauseessa siis vain todetaan, että kuvassa olevan vaatteen pitäjä on siis DIAKONISSA. Siis niin ku ammatiltaan, kun se kuvassa oleva puku oli siis diakonissan puku. :-)
16. [ra]3.6.2007 klo 20:38
[Jaahas, taas kaikuu. Unohtui päivitys.]
17. Jaska3.6.2007 klo 22:04
Onhan tässä miniöitä käsillä montakin itse kullekin säädylle.
18. IiKoo4.6.2007 klo 09:10
Jassoo. Sanaleikki se sijansa taas sitten saikin...
KOMMENTOI

Pakolliset kentät merkitty tähdellä *