KESKUSTELUT > RISTIKOT > PLUSKOVIS 31.3.

3346. Pluskovis 31.3.

Jaska31.3.2007 klo 23:00
Varsin nokkela juttu muutenkin kuin pääkuvan osalta. Yksi vihje jäi käsittämättömäksi. Väittäisin sitä vajaaksi, mutta en uskalla tarkastuksen tarkkuuden tietäen. Piinaviikko siis tiedossa.
2. Pekka Harne1.4.2007 klo 11:13
Tonin kovis lähti mulla aukeamaan mukavasti vasemmasta alakulmasta. Eniten päänvaivaa teetti lopulta oikealla keskellä ollut alue. Toni on ottanut Ekin toivomuksesta vaarin ja helpottanut vähän vihjeitään. Teennäisiä yhdyssanojakaan ei tullut vastaan tällä kertaa.
3. Lauri Kultti1.4.2007 klo 12:17
Pekka, kun minäkin eilen puutarhakeinusta vaimolle huusin, että yksi nurkka on jo valmis, niin sehän se oli se sama nurkka. Tämä oli tosiaan aika kiva ratkottava. Joskus Tonilta on tullut vähemmän kivojakin (Toni, syy kivuuden puutteeseen on ollut oman pääni vajavaisuus!).
4. IiKoo1.4.2007 klo 15:23
En ole vielä Tonimikaelin tuotokseen paneutunut, mutta asiahan myös niin, että ensi viikonloppuna on pääsiäinen, eli monta päivää, jolloin ei ole välttämättä pahemmin mitään tekemistä. Ei kai nyt vaan homma mene niin, että pääsiäispyhien ratoksi on tarjolla sitten kakspuol-Pallonen? Kas kun olisi aikaa hämmästellä jotain pahempaakin...
5. Eki1.4.2007 klo 15:24
Kyllä se valitettavasti menee niin.
6. Jaska1.4.2007 klo 16:12
Sallittaneen koukkaus sivuraiteelle eli saman lehden piilosanaan (oli mukava kaksipalloinen), kun lienee moni kummastellut 21 vaakaan vihjeen päättävää, aiemmin esim. Hesen SM-kisaraportista bongattua epäsanaa hellip aaltosuluissa. Se putkahtaa esiin aina kun alkuperäinen lause päättyy kolmeen pisteeseen, kuten Ekilläkin. Tiedusteluuni (jo monta vuotta sitten!) vastattiin IS:sta, että kyse on oikolukuohjelman virheestä. Ihmettelin jo tuolloin, että luulisi lehdellä olevan varaa korjauttaa asiantuntijoilla moinen pikku koodinpätkä, jos toimituksen omat eväät eivät riitä. Näkyy Erkko pysyvän köyhänä edelleen...
7. RA1.4.2007 klo 16:42
Olipa todella mukava ratkottava, eikä lainkaan PITKÄ-. Kiitos Toni!

Niin monipuolisesti ja tarkasti rakennettuja vihjeitä, että on oikeastaan vaikea nostaa mitään ylitse muiden. VAIVAAMINEN? ja TONI nyt ainakin saivat (eri syistä) hymyn suupieleen.

Jäi mietityttämään, että mitäköhän vihjettä Jaska mahtaa epäillä "vajaaksi"? LEIVÄNPÄÄLYSTYSTYÖTÄ? TAKAA JOUKKO NAISIA?
8. Jaska1.4.2007 klo 17:00
RA, ei kumpikaan. Helpottaisi, jos se mietittyttäisi sinua päänvaivaksi saakka...
9. Pena2.4.2007 klo 10:31
Meinasin luovuttaa ensisilmäksellä, kun huomasin että on kolmepalloinen. Kuitenkin rupesin silmäilemään ja vihje

K....-
ESSA
ANNET-
TU

jostain syystä välähti heti. Siitä se sitten rupesi ratkeamaan, ja jo samana iltana tuli täyteen. Aika hyvin, vaikken kaikkea ymmärräkään.

Että oikein VIHREÄLLÄ MERKITTY VÄYLÄ!

d=)
10. iso S2.4.2007 klo 10:51
Luulen arvaavani mitä tuossa on annettu ja toistan sen mikä on ollut täällä ennenkin ollut esillä: tuo on kansanomainen sanonta ja uskomus joka ei pidä paikkaansa. Kyseessä ei ole antaminen vaan enintään virallistaminen. Antaminen on tapahtunut aikaisemmin (viimeistään muutamaa sekuntia aikaisemmin...) ja virallistaminen voi tapahtua muuten kuin tuolla tavalla.

Niinsanotulla ristikkotarkkuudella (kyseessä on assosiaatioleikki eikä sitova totuus) noin voidaan kai vihjata.

Rivijako voi olla tilan sanelema tai harkittu juttu; noin se ohjaa siihen ratkaisuun joka tekee vihjeestä tyylikkään. Toinen järkevän vihjesanan tuottava ratkaisusana ei täydentäisi vihjettä niin että asiayhteys säilyisi.
11. Tuomas L.2.4.2007 klo 14:27
"Leivänpäälystystyötä"-vihjeessä on virhe; ilmeisesti päälystää-muotoa käytetään joissakin murteissa, mutta yleiskielessä oikea muoto on päällystää. Pesonenkaan ei tunne muuta muotoa.
12. RA2.4.2007 klo 14:37
Tuntee Pesonenkin;

päälys- murt. päällys-
13. Eki2.4.2007 klo 14:38
päälys- murt. päällys- sanoo Kielonen.
14. Jukkis2.4.2007 klo 14:50
Jos sanakirjassa lukee "päälys- murt. päällys-", niin kumpi noista sitten on se murteellinen muoto?
15. Eki2.4.2007 klo 15:05
päälys- eli hakusana
16. iso S2.4.2007 klo 15:08
Päälys on murteellinen ja lukija on murheellinen kun asia esitetään tavalla joka on omiaan aiheuttamaan väärinkäsityksiä.

Markku Aro laulaa (Hunajaisin huulin) "sut sokerilla päälystää ja sitten syödä pois" tai ainakin siltä se kuulostaa. Lienee tulkinnut Pesosta?
17. Tuomas L.2.4.2007 klo 15:19
Päälystää-VERBIÄ Pesonen ei tunne edes murteellisena, joskin voidaan tietysti olettaa, että kun on olemassa murteellisia päälys-alkuisia yhdyssanoja, on myös samakantainen verbi päälystää. Ainakin minulle tuo Tonin vihje tuotti vaikeuksia, koska luulin, että siitä oli poistettu yksi l-kirjain.

Google löytää muutamia satoja osumia päälystää-verbille, päällystää antaa yli 20 000 linkkiä.
18. Eki2.4.2007 klo 15:30
Siis kuten RA totesi, Pesosessakin päälys- annetaan murteellisena vaihtoehtona kaikille päällys-aluille.

Sanottakoon nyt kuitenkin, etten ymmärrä, miten tuo päälys-muoto läpi pääsi, ei olisi ollut tarkoitus.
19. iso S2.4.2007 klo 15:55
Päälysmieheltä puuttui älliä :-)
20. RA2.4.2007 klo 16:04
Ratkoessani kiinnitin huomiota tuohon yksiälläiseen LEIVÄNPÄÄLYSTYSTYÖTÄ? -vihjeeseen ja Tuomaksen tavoin ajattelin ensin, että vihjeen jippo liittyy jotenkin nimenomaan siihen.

[Siksi epäilin myös, että Jaskan vihjailut vajaaksi jääneestä vihjeestä saattaisivat koskea juuri ko. vihjettä.]

Kun ei (ratkaisusanan selvittyä) liittynytkään, niin ajattelin, että Toni on vain halunnut käyttää tuota harvinaisempaa kirjoitusasua. Molemmathan sinänsä ovat oikein. Vaikka - kuten yllä jo todettu - toinen (päällys-) paljon yleisempi kuin toinen (päälys-).
21. Jaska2.4.2007 klo 20:35
Minulle hämäräksi jäänyt ja vajavaisena pitämäni vihje on JOUKKUE PILKUN JÄLKEEN. Ratkaisusana oli kyllä helposti arvattavissa, mutta minusta se ei stemmaa vihjeeseen.
22. JTak2.4.2007 klo 20:48
Siinä lukee JOUKKUE PILKUN JALKEEN.
23. RA2.4.2007 klo 21:32
Juupa, siinä lukee JOUKKUE PILKUN JALKEEN ja lajeja (Jaska!) on muitakin kuin salibandy.
24. Jaska2.4.2007 klo 22:16
Ala ihmeessa? Nainpa onkin. Oli nahkaas vahan hamaraa.
25. tonimikael2.4.2007 klo 23:55
Juu se päälystys-juttu on aivan sanoisinko tällainen normaali paksusormisen ja huomaamattoman miehen kirjoitusvirhe. Jo toinen moka tänä vuonna. ;)

Inhottavaa juu se, että on aiheuttanut lisäpähjettä ratkojille. Lupaan, että tämä ei tule toistumaan. Siis juuri tuollaisenaan. :)
KOMMENTOI

Pakolliset kentät merkitty tähdellä *