KESKUSTELUT > RISTIKOT > SIVUSTOLTA PUHEESEEN JÄÄNEET LAUSAHDUKSET

3246. Sivustolta puheeseen jääneet lausahdukset

Eki6.2.2007 klo 12:49
Alkuperäinen otsikkoni oli:

Muistellaanko, millaisia täällä heitettyjä oroginelleja lausahduksia olet myöhemmin kuullut jonkun toisen käyttävän puheessaan. Itselläni tulee ainakin mieleen "ratkaisusanan pitää löytyä kovakantisista kirjoista" (by kp) eli tuo "kovakantisista kirjoista" tulee eteen viikoittain tai jopa päivittäin. Eli varmaan paljon tällaisia muitakin on.

Päädyin kuitenkin lyhyempään versioon. Olen lattea.
2. heli k6.2.2007 klo 12:56
Heh, jos Eki on lattea, niin minä olen Mynämäen Esson keittimessä vähintään viisi tuntia seisonutta suodatinkahvia, jota ei myydä kuin pahvimukiin ;)
3. Eki6.2.2007 klo 13:00
Piirrosorientoitunut immeinen löysi sieltä heti pienen sanaleikin.
4. iso S8.2.2007 klo 13:41
Unohtamisorientoituneet ihmiset eivät ole sitten mitään oroginellia (esimerkki Ekileikistä?) löytäneetkään. Heitän yhden täällä syntyneen, tosin kituliaasti eläneen: Haukiputaan mummo. Itse kaivoin hänet muistilokerostani tänään toisessa säikeessä.

Klassisestihan on käytetty Pihtiputaan mummoa mallihenkilönä kun jokin asia on pitänyt vääntää rautalangasta ilman jyrkkiä mutkia. Sivuston alkupuolella joku vaati samanlaisia oikeuksia Haukiputaan mummolle. Jonkin aikaa ja jonkin verran näin tapahtuikin, enkä muistaakseni ole ainoa joka on tasapuolisuuteen myöntynyt.
5. tonimikael8.2.2007 klo 17:29
Se tasa-arvokaveri olen minä. Asuttiin silloin Haukiputaalla ja paikkakunnan mummot olivat lähellä sydäntäni syystäkin. :)
6. Libero8.2.2007 klo 18:04
Mummoteemaan liittyen minulle on jäänyt mieleen, mitä Eki vastasi (29.6.2005 klo 10.19) kp:lle, joka kysyi: "Osaisitko enää tehdä Peräkylän mummolle sopivaa ristikkoa?" Näin hän vastasi:

"Mummojen aliarviointi saisi loppua nyt, muuten tulee oikeusjuttuja."

Voi olla, etteivät tätä lausahdusta ole muut käyttäneet. Itse kuitenkin liitin sen lentäviin lauseisiini ja myös viljelen sitä.

(Omasta puolestani toivon Pihtiputaan, Haukiputaan ja Peräkylän mummoille kituliasta elämää ja autuasta äkkiloppua. :)
7. RA8.2.2007 klo 22:17
Ei ole lausahdus, mutta kp:n käyttämä termi SANOJEN RISTIIN MENO AISTI on kyllä jäänyt lähtemättömästi mieleen. Sekä termin muotoilu että sen tarkoitettu merkitys tekevät tästä ilmaisusta - ainakin itselleni - suorastaan... niin unohtu matto man.

Kaikella hyvällä ja kirjaintakaan en tuosta muuttaisi!
8. RA9.2.2007 klo 02:05
Edelleen kp: "Nuorempana tuli pelattua shakkia ahkerampaan kuin nyt ja tiesin jo kahdeksan siirtoa eteenpäin, miten siirrän nappuloita."
9. heli k9.2.2007 klo 08:53
kp:llä jatketaan.
Minut on aina saanut hymyilemään kp:n vertailutehtailu. Vaikka itse asia oli puitu loppuun jo niin monet kerrat, odotin seuraavaa vertausta lähes yhtä suurella innolla kuin haukiputaanmummo salkkareiden seuraavaa osaa. Jotta ei tulisi väärinymmärryksiä, niin haluan korostaa, ettei tämä viesti sisällä ilkeilyä mihinkään suuntaan. Kunnioitan mummoja ja kp:n vertauksia.

Alla yksi esimerkki:


Lähettäjä: kp 25.7.2005 klo 20:00
Otetaanpa täysin kuvitteellinen tapaus.
Autot (ristikot) ovat kolaroineet (alkaneet jauhaa toistensa ristikoista) risteyksessä.
Tuomaria ei kiinnosta pätkääkään oliko syyllinen parempi
upeampi auto (ristikko) vai romuinen ja halpa-arvoinen
auto (ristikko).
KOMMENTOI

Pakolliset kentät merkitty tähdellä *