KESKUSTELUT > RISTIKOT > KOVIS 3.2.2007

3242. Kovis 3.2.2007

matts3.2.2007 klo 22:23
Skytän kovis on todella kovin kolmepalloisen oloinen. Muutama sana siellä täällä. Pääkuvasta ei tule muuta mieleen kuin että ukkeli taitaa ajatella, että kyllä Leopold ihmettelisi tuota 120 metristä teräskartiota. 16.6.1904 sitä ei tuossa äijän silmien edessä nimittäin ollut.
2. Jaska4.2.2007 klo 01:03
Olipa rattoisa ilta- ja näköjään osin yöpuhdekin. Vanhaa kunnon Skyttää, kymppiä hipoo. Lujille pani, mutta keskenkään ei malttanut jättää. Tosin yksi vihje jäi totaaliseen pimentoon, avautuukohan koko viikon aikanakaan. Lisäksi hiipi karmea epäilys, että taittajalle on sattunut inhimillinen erehdys. Selvinnee sekin viikon päästä.
3. Lauri Kultti4.2.2007 klo 01:07
En taida tätä saada valmiiksi. Yksi kirjain puuttuu ja se on piilokirjain eikä tuo vihje oikein tunnu aukeavan (vasemmalla puolivälin alapuolella pystysana vihjeenä ROTUA). Muuten tämä olisi täynnä, vaikka pari kohtaa on vielä jäänyt kummastuttamaan: oikean alakulman EDESSÄSI ILAIS, ylhäällä pääkuvan vieressä SVOT ja viides rivi ylhäältä, missä vihjeruudussa ensin --A--, sen alla --- ja sen alla TÄMÄ-. Kyllä näihinkin kohtiin ratkaisusanat sain, mutta en vielä tajua, mistä ne tulevat. No, ehkä aamu on iltaa viisaampi, vaikken minä olisikaan.
4. Lauri Kultti4.2.2007 klo 08:04
Aamu on hiukkasen iltaa viisaampi, kuten ounastelinkin: EDESSÄSI ILAIS aukeni heti, kun aamulla lehteä katsoin. Olisi hauska tietää, mikä kohta Jaskalla jäi epäselväksi. Liekö jokin samoista kuin minulla?
5. Jaska4.2.2007 klo 10:08
Se oli juste se! Ja aukeni heti aamulla. On se Skyttä aika pirulainen, että onnistuu jujuttamaan ristikon helpoimmalla vihjeellä! Mutta mutta. Se vaihdokki?
6. Eki4.2.2007 klo 10:29
Minulla oli mahdollisuus pitää Skytän kanssa tästä EDESSÄSI ILAIS -vihjeestä ja sen kaltaisista pitempikin keskustelu. Tämä vihje on aivan äärirajoilla ymmärryksen kannalta, mutta tuossa paikassa ja tuolle sanalle se silti toimii. Oli sillä rajalla, että olisin sen vaihtanut. Moni vastaavan genren vihje on kovisväelle naurettavan helppo ja se normaali aloituskohta. Raja-alue on yllättävän pieni. Jutellaan myöhemmin lisää.
7. RA4.2.2007 klo 16:57
Olipa (taas) tiukkaa vääntöä ennen kuin antautui tämä Antin kovis. Viimeaikojen kolmipallosten jälkeen tuntui "nelipalloselta".

Monia todella maukkaita vihjeitä, kuten:
JUTUN MAUSTAMISEEN?
KISKOILLA HOIDETTAVIA!
NÄIDEN TAVALLA PIELEEN
TÄMÄ-

Epäilenpä Jaskan tavoin, että yhdessä vihjeessä on virhe. Ei ainakaan yhtään sytytä, miksi vastaussana on se mikä on.
8. Masi4.2.2007 klo 17:29
Onko ylärivin oikeanpuolinen henkilö varmasti se, mikä ratkaisuksi tulee?
9. Eki4.2.2007 klo 18:13
Oikeassa olette kaikki fotoa epäilleet, kuvanvalintavirhe siinä on tullut.
10. Jussi5.2.2007 klo 09:03
Meinas lauantaina tulla hätä kun kaupan IS:istä puuttui Plussa-liite ja kassan mukaan tilanne oli sama koko Oulun seudulla. Ehkäpä täydennystä oli ilmaantunut kun eilen liite löytyi lehden välistä. Itse ristikko vielä kesken...
11. iso S5.2.2007 klo 11:27
Iltiksessä oli maininta jostakin teknisestä ongelmasta. Plussaa oli jouduttu painamaan kolmenlaiselle paperille. Yksi oli tavallinen sanomalehtipaperi, toinen parannettu sanomalehtipaperi. Kolmatta en muista mutta ilmeisesti se oli oululaisille myyty mielikuvituspaperi!

Olisiko käynyt niin että Ouluun piti lähettää lehdet ennen kuin saatiin tilapäisjärjestely pelittämään?

Itse pääsin hankkimaan lehden vasta sunnuntaina Porvoosta. Plussa oli mukana ja paperi näytti ihan tavalliselta Plussapaperilta.
12. Tuomas L.5.2.2007 klo 11:29
Täällä ymmärrettiin SVOT-vihje. Periaatteessa tavanomaista koviskamaa, mutta vihjeessä on tavallaan vielä ylimääräinen koukku, etten sanoisi konnankoukku.

"Edessäsi ilais" on edelleen tajuamatta, kuten myös se Laurin mainitsema vihjeruutu, jossa on paljon viivoja. En hahmota sen yhteyttä kumpaankaan ratkaisusanaan. Outo on myös "niitä kohti"; piilokirjaimeksi voinee tulla vain yksi (se toinen mahdollinen on ristikossa toisessa kohtaa), mutta logiikka vaikuttaa kyllä hiukan oudolta. (Kyllähän niitä kohti usein katsotaan, mutta...)
13. Jaska5.2.2007 klo 12:36
Tuomas L., katsomisesta ei ole kyse. Viivallinen on selvä tapaus, jos vaillinaisesti taipuva tavallista lyhyempi on tuttu. Kyllä sen nimenomaan sinulle pitäisi ollakin. Edessäsi ilais kyllä iloksesi (??) muuttuu, kun sen hoksaat. Sepolle (SM-välierään selviytyneen arvonimi) on lohdullista, että seponsepollekaan (SM-kisan finalisti, vrt. mestari = seponseponseppo) ei koviksen faktisesti yksinkertaisin juju heti avaudu!
14. ö5.2.2007 klo 12:51
Listaan niitä vihjeitä, jotka minulle jäivät epäselviksi:

NIITÄ KOHTI (4)
ROTUA (5)
TÄMÄ- (4)
SVOT (5)
RADASS (6)
Nyrkkeilijän? kuva (5)
EDESSÄSI ILAIS (4)

Hullu juttu oli, etten millään meinannut keksiä edes SULOA, vaikka hän asuu samassa talossa kuin minä.

HYPPI KORKEALTA vaatinee yli 50 v:n ikää, että sen tietää.
15. matts5.2.2007 klo 13:46
ö. Ehto täyttyy mutten silti keksi hyppivää.
16. iso S5.2.2007 klo 14:09
Tietämättä ratkaisua pieni asiasisällöllinen mietiskely.

Jos ratkaisusanana on joku korkeus- tai seiväshyppääjä niin käytetty sanonta on mielestäni väärin, vaikka sitä käytetään muutenkin kuin (mahdollisesti) tässä. Molemmat ponnistavat maanpinnan tasosta korkealle ja putoavat takaisin suunnilleen maanpinnan tasolle. Se alaspäin tuleminen on nimenomaan putoamista eikä ala korkealta hyppäämisellä.

Joku tunnettu laskuvarjohyppääjä voisi tulla kysymykseen. Avun muinainen, yli 50-vuotiaiden muistama sankarireportteri Matti Jämsä taisi hypätä vain kerran niin että hänkään ei käy.

Joku sirkussukeltaja vastaisi vihjettä, esimerkiksi Linnanmäellä esiintyi vuosia sitten joku englantilainen joka hyppäsi korkealta suunnilleen kylpyammeen kokoiseen ja syvyiseen altaaseen. Edellinen yritys oli mennyt pieleen, joten suoraan sairaalasta tulleena hän tyytyi sukeltamaan vain 15 metristä.

Pellehyppääjä Matti Myllymäen vakavaan loukkaantumiseen päätynyt hyppy 50 metristä lienee jopa alle 50-vuotiaiden muistissa. Hänestä tuskin kuitenkaan on kysymys, vaikka suht korkealta hyppäämisiä, onnistuneitakin, oli ennen tuota yritystä ansiolistalla.
17. Jaska5.2.2007 klo 18:03
Hypätä (myös päästä) korkealta on (tai ainakin oli) yleinen riman ylitystä tarkoittava ilmaus korkeus- ja seiväshypyssä. Esko hyppäsi korkeammalta kuin Jaska, joka ei päässyt niin korkealta. Vihje on OK.
18. Tuomas L.6.2.2007 klo 11:30
No niin, osa ongelmakohdista auennut. Viivavihje hahmottui lopulta, kun tajusin, minkä takia kuusikirjaimisen sanan vihjeessä oli seitsemän viivaa. Alempi vihje "TÄMÄ-" on edelleenkin käsittämätön, kuten myös "näitä kohti".

"Edessäsi ilais" aukeni lopulta sekin. Oli tosiaan ahaa-elämyksen antava vihje, vaikka liikkuikin jo ymmärrettävyyden rajamailla. (Minulla oli jo jossain vaiheessa niin monimutkaisia ajatuskulkuja, että edessäni on 1 la-IS eli yksi lauantain Ilta-Sanomat...)

Vastalahjaksi minulle annetuista vinkeistä pari vihjettä kysyttyihin kohtiin: ROTUA-vihjeen ratkaisusana pitää jakaa kahteen osaan, jolloin sen voi ajatella tarkoittavan jotakin korkeatasoista. SVOT-vihjeetä pähkäilevät: katsokaa tarkkaan, mitä siitä ylempänä sanoin ja miettikää sanavalintojani. Olen antanut hienovaraisen vihjeen siitä, missä aihepiirissä liikutaan. RADASS vaatii hiukan tietoa; ratkaisusanan alkuosan etsiminen Ristisanakirjasta varmaan selvittää asian.
19. matts6.2.2007 klo 11:35
Radass on kumma, vastaus sana on ymmärrettävä mutta miksei vihje ole Ratass?
20. ö6.2.2007 klo 11:42
ROTUA ja SVOT selvisivät. Kiitos Tuomas!

RADASSista tekee mieli esittää sama kysymys kuin matts, mutta se lienee sitä kolmipalloisen ylimääräistä vaikeuskerrointa.
21. RA6.2.2007 klo 11:55
Tuomas, ennustan että keksit tuon TÄMÄ- -jutun viimeistään tänä iltana klo 21.43! :-)
22. Tuomas L.6.2.2007 klo 12:27
RADASS voisi olla myös RATASS. Minusta tuossa ei ole mitään epäselvää tai kyseenalaista, vaan asiaa voi ajatella kahdella tavalla.
23. matts6.2.2007 klo 15:09
Tuomas L. ; kuinka niin kahdella tavalla (mutta selvitetään vasta kun vastausaika on ummessa)
24. RA7.2.2007 klo 00:09
Tuomas, huomaan ettet keksinyt (tai ehkä et vain ehtinyt tänne kirjoittamaan) TÄMÄ- (4):ää tuosta yllä olleesta vihjeestäni. Ei silti tulisi mieleenikään haukkua sinua!

Myöskään sellainen, joka on ollut vaikkapa NASA-kisoissa toinen, ensimmäinen, neljäs ja kolmas, ei mielestäni ansaitse moista nimitystä.
25. Lauri Kultti7.2.2007 klo 07:35
Vuorokausi meni vielä Tuomas L:n vinkin jälkeen ennen kuin ROTUA minulle valkeni. No nyt kaikki tämän ristikon jupinat ovatkin selvenneet. Tässä taisi olla normaalia enemmän kikkailua sanojen osittelulla ja pilkkomisella?

Ottaen huomioon tämän huiman oivaltamistahtini täytyy toivoa, että ovat tämänvuotiseen SM-kisaan varanneet kisapaikan ainakin kahdeksi päiväksi!! Toisaalta tällä oivaltamistahdilla ei ehkä tarvitse kisapaikalle vääntäytyä.
26. iso S7.2.2007 klo 08:27
Luullakseni Lauri Kultti on mallia "ennenkin ollut" joten hän tietänee ja ehkä jopa muistaa miten kisapaikalla homma kulkee. Oivaltamistahti ei sanele kisan kestoa päivän tarkkuudella.

Välierissähän ratkotaan kolme ristikkoa ja niihin annetaan maksimiaika: 15, 30 ja 45 minuuttia. Nopeasti oivaltavat saavat bonuspisteitä maksimiajan alittamista. Hitaat eivät jarruta kisan kulkua, koska ajan täytyttyä valvojat keräävät paperit pois. Hitureilla jää täyttäminen kesken ja sakkopisteitä ropisee niin etteivät pääse finaalia jarruttamaan.

Finaalissa aikarajaa ei ole, joten siellä saattaisi teoriassa käydä niin että lisäpäivä olisi tarpeen. Finaalin vaikeusaste on kuitenkin lähellä ykköstä joten ei kuulosta uskottavalta että siihen pystyisi tärväämään yli puolta tuntia jos on selvittänyt välierät puhtaasti. Finaaliin pääsee vajaalla suorituksella vain jos välieriin on päässyt 100 hidasta tai joukossa olevat nopeat töppäävät todella pahasti. Kenties, kenties, mutta jos näin käy niin h:tissä luistellaan kunniakierroksia :-)
27. Tuomas L.7.2.2007 klo 11:10
RA, hoksasin "TÄMÄ-"-vihjeen jo iltapäivällä klo 14:n maissa. Tuokin vihje oli periaatteessa normaalia koviskamaa, mutta ei tällä kertaa tahtonut aueta. Antamastasi lisävihjeestä en sen sijaan ymmärrä yhtään mitään...
28. RA7.2.2007 klo 19:38
Tuomas, hyvä sitten. Olin jo huolissani, että paljastin liikaa.
29. Tuomas L.11.2.2007 klo 14:29
Tämän ristikon palautusaika taisi umpeutua eilen, eli nyt voinee jo kysyä ja vastata.

Siis: "näitä kohti" = ASAT. Mikä logiikka?

Sitten tuo RADASS = ELSASS. Minusta vihje on aivan päivänselvä: rata = Elsa, eli inessiivissä radassa = Elsassa ja tästä loppu-a pois. Tietenkin voidaan ajatella myös, että vastaussana jakaantuu osiin Elsa + ss, jolloin vihjeen tulisi olla RATASS. Mikä ihme tässä voi olla epäselvää?
30. Masi11.2.2007 klo 16:45
Ihmetyttää pari asiaa. Edessäsi ilais ja rotua sekä Tuomas L:N mainitsema näitä kohti. Selityksia please.
31. matts12.2.2007 klo 08:34
Tuomas L
Epäselvää oli minun kallossani (eikä ensimmäistä kertaa). Fakkiuduin RATA sanaan enkä osannut siirtää aivosoluja taivutusmuotomoodiin.
32. iso S12.2.2007 klo 09:10
Täältä saadut vinkit osaltaan auttoivat, osittain aika paransi aukot. Eilen illalla juuri ennen tajunnan sammumista ristikko täyttyi. Viimeisenä syntyivät kaksi pääkuvan alla olevaa aukiota. Kaikkien vihjeiden osalta ymmärrys ei ehtinyt mukaan mutta ehkä se tulee jos tajunta palaa tänään.

Ristikon alapuolikas täyttyi ensin, yläpuolikkaaseen murtautumisessa oli pitkähkö tauko.
33. EJlo12.2.2007 klo 10:03
Masi
Kukaan ei tunnu vastaavan selviin kysymyksiisi, vaikka palautusaika on jo täyttynyt.
Itse pähkäilin (ja sain selvitys apua), jotta ASA, joka on tai ainakin oli TV merkki, on useinkin katselun kohde. Näitä kohdenhan silloin tuijotetaan. Ei tosin mikään ylen hyvä vinkki jos tämä selitys nyt yleensä on oikea. ASAT siihen ainakin muodostui.
Ilais olikin vähän mutkikkaampi selvitettävä. Siinä on näitä yhä useammin esiintyviä kirjainvaihtoja. Iltis on edessäsi, kuitenkin sanan T on vaihtunut A:ksi. Siis T = A / T ANA. Sekin taisi tulla pystysanojen avulla.
34. Tuomas L.12.2.2007 klo 10:11
Jaska ainakin sanoi, että ASAT-kohdan vihje ei liity katsomiseen. Tuota selitystä minäkin nimittäin ajattelin.

"ROTUA" = AKANA; vastaussana jaotellaan muotoon A-kana, jonka voi ajatella tarkoittavan A-luokkaista kanaa eli rotukanaa. Tämä oli kyllä minusta hiukan tekemällä tehty vihje.
36. iso S12.2.2007 klo 11:36
Kyllähän se vaikeutti kun piti arpoa mikä vihje liittyy mihinkin ratkaisusanaan. Joidenkin mielestä tämä lisää ristikon kiinnostavuutta, minusta ei.
37. Lauri Kultti12.2.2007 klo 14:48
Toni:

Muistelen itsekin juuri tuota yläkulmaa ihmetelleeni samasta syystä. Ja kyllä tuollainen epäselvyys ainakin minuun vaikuttaa lähinnä negatiivisesti.
38. Antti Skyttä12.2.2007 klo 20:51
Olen jälleen kerran mielenkiinnolla seurannut laatimani Koviksen puntarointia ja vihjeiden selvittelyä. Minusta tällainen yksityiskohtainen ruotiminen antaa laatijalle juuri sitä palautetta, jonka mukaan hän osaa jatkossa painottaa omien tekemisiensä sisältöjä.

Muutama oma vastaus useimmin esitettyihin kysymyksiin.

Ensinnäkin: olen jo useamman kerran näissä säikeissä kertonut siitä vaikeudesta, joka liittyy useasti ristikoissa esiintyvien vastaussanojen vihjeittämiseen Kovis-tasoisesti ja jollakin aiemmin esittämättömällä tavalla.

ASAT on yksi tällainen sana. Se oli yksi niistä sanoista, jotka olivat pisimpään vailla vihjettä tässä laatimuksessa. Mielen sisältä oli pukannut varmaan pitkälti toistakymmentä ehdotusta, jotka yksi kerrallaan olin hylännyt. Sitten eräänä ilatana, kun istuin katselemassa TV:tä (tosin Sony, ei Asa), tuli mieleen, kuinka ihmiset töllöttäessään istuvat kohti TV:tä. Siitä syntyi lopulta vihje NIITÄ KOHTI vastaussanalle ASAT.

AKANA ei myöskään ole helpoimpia. Kun päädyin valintaan ROTUA, ajatus kulki, niin kuin se on täällä aiemmin jo kuvattu. A-luokka on yleensä aika laadukas ja tuo vihje olisi voinut vähän pitempänä kuuluakin LAADUKASTA ROTUA. Tuomas L.: mainitset edellä "Tämä oli kyllä minusta hiukan tekemällä tehty vihje". Kovisten vihjeiden teossa voit huoletta pudottaa sanan hiukan pois edellisestä lauseesta. Yksittäisen vastaussanan vihjettä pitää nykyään tehdä lähes viikkotolkulla :)

Edessäsi Ilais kulkee juuri niin kuin EJlo edellä on selittänyt. Minusta Pehmis-tason vihje vastaussanalle Iltis olisi EDESSÄSI, sitä on käytetty aikojen saatossa aika lailla. Siksi ajattelin, että yhdistettynä EDESSÄSI ILAIS toisi mieleen sen päättelyketjun, jonka EJlo kuvaa.

Vihjeiden sijoittelusta Kärkkäisen Heli vosi varmaan kertoa oman näkemyksensä. Minusta Heli on selvinnyt noista sjoitteluasetelmista loistavasti enkä itse näe minkäänlaista pulmaa siltä osin tässäkään ristikossa.
39. Jaska12.2.2007 klo 21:12
Ai se olikin ASAT eikä ASUT. Ajattelinkin, että kas, vihje on varsin läheltä haettu. Kohti = päin, ja tottahan päällä olevat asut ovat päin jotakin. Esim. kalsarit ovat päin p----ttä. Niin näemmä myös minun psyykkaukseni.
40. Antti Skyttä12.2.2007 klo 22:06
Jaska!

Itse asiassa ei p---empi ajatus tuo Sinun päin p----ttä!
41. Tuomas L.13.2.2007 klo 08:28
Jaska, etkö huomannut, että ASUT oli ristikossa toisaalla?
42. Jaska13.2.2007 klo 08:55
En! Sinänsä ei ihmeellistä. Lähimuisti pätkii muutenkin, ja nämähän olivat vain muutaman tunnin päässä toisistaan! Kuka muuten oli se Arskaksi esitetty jäbä? Vähän Rambon näköinen, mutta ei lie hän?
43. heli k13.2.2007 klo 09:05
Vihjeiden sijoittelusta.
Taannoin ristikon alareunassa luki: laadinta x, toteutus x. (Nykyään yleisemmin toteutuksen tilalla lukee ulkoasu.) Mitä vaikeampi ristikko, sitä enemmän koen olevani laatijan ajatusten toteuttaja. Sekin miten laatija rytmittää sanalliset vihjeensä, luo ulkoasuun (ja ratkontaan) omat erityispiirteensä.

Kyllä minäkin huomasin, että etenkin SVOT-vihje on vähän hukassa. Yritin paikkoa sitä sijoittamalla myyrä-litanian mahdollisimman kohdistetusti. Olisin tietenkin voinut tehdä asialle enemmänkin. Yritän pitää asian mielessä.
44. iso S13.2.2007 klo 09:07
Kyllä se minusta oli Rambo eli Sylvester Stallone eikä Aake Kalliala vaikka jotain erittäin vähäistä yhdennäköisyyttä jälkimmäiseenkin oli. Ekihän myönsi 4.2.2007 klo 18:13 että siinä oli väärän henkilön kuva joten siinä mielessä on yksi lysti kenen kuva se oli.

Hauska yhteensattuma näiden välillä: elokuvassa "Identtiset kaksoset" Arska näkee Stallonen elokuvajulisteen (en muista oliko Rocky vai Rambo), kokeilee omaa hauistaan ja pudistaa huvittuneena päätään. Kallialakin lienee nähnyt leffan, joten hänkin kuuluu joukkoon :-)
45. Eki13.2.2007 klo 09:23
Rockyhan se siinä kehässä.
46. IiKoo13.2.2007 klo 13:50
"Kirjaimellisesti kivikasvoinen", voiko näin sanoa mitä ilmeisimmin pronssipatsaasta? En ole paikan päällä tuota nähnyt, mutta kyllä se minusta kuvassa pronssiselta näytti.
47. matts13.2.2007 klo 14:40
pronssia on, kävin tarkastamassa juuri!
48. Marianna3.3.2007 klo 14:28
Julkaistiinko tämän ristikon ratkaisua lainkaan? Jäi epäselväksi, minkä oloinen The Prick With The Stick on, eikä ratkennut myöskään, mitä oli (?) eräillä tsaareilla.
49. Eki3.3.2007 klo 14:38
Näin on käynyt, että ei ole julkaistu. Yritän muistaa panettaa sen tänne tässä iltapäivällä.
50. RA3.3.2007 klo 14:42
- KASVOISTA TUMMANPUHUVAN OLOINEN
- ERÄILLÄ TSAAREILLA = HUUMEURAT
51. koviksen ystävä12.3.2007 klo 11:08
APUVVA! IS Kovis 1/2 on ratkottu siten että kaksi kolmasosaa ristikon alapuolta on täynnä. Loogiseti vielä. Vain kolme täytettyä ratkaisusanaa ei mene jakeluun. Voisiko joku armahtaa ja vihjata vähän vihjeiden -KYKY, KIELI ja TIEDONJANOISIA suhteen. Täytetty on nekin mutta vastaus on vähintääkin hepreaa...
52. tonimikael12.3.2007 klo 11:42
Kieleen sen verran, että pane googleen hakusanoiksi "kieli" ja saamasi vastaussana. Ensimmäin osuma on oikea. Nimittäin sillä sivulla kyllä eräässä kohdassa tuo mainitaan.

Tiedonjanoisien vastaussana löytynee nykysuomen sanakirjasta.

Kykyä ihmettelin minäkin. Kummallinen valinta laatijalta tuossa kohdassa. Vaikka löytyyhän tuo näköjään uusimmastakin suomen kielen sanakirjasta.
53. koviksen ystävä12.3.2007 klo 12:37
Kiitos tonimikael. Kiittäisin vieläkin enemmän, jos olisin tullut hullua hurskaammaksi. Olen luultavasti ratkonut ristikon niin loogisesti oikein tai "oikein", etten millään henno ruveta korjaamaan "selviä" (?) kohtia. Tuo tiedonjanoisia on esim täysin käsittämätön. En anna periksi, mutta otan lisää vinkkejä vastaan...
54. Jaska12.3.2007 klo 13:01
Hämmästyksekseni totesin, ettei tiedonjanoisia tarkoittavaa sanaa löydy nykysuomen eikä perussuomen sanakirjasta. Pitänevät kielihenkilöt sitä murteellisena. Vihjeen KIELI ratkaisusana ei ole jokamiehen aktiivitietoa, se pitää siis tsekata lähteistä. -KYKY on puolestaan niin tavallinen, että jopa Antti Viitamäki sen heittäisi lonkalta, vaikka ei painia harrastakaan. Tuskin mitään muutakaan lajia...
55. tonimikael12.3.2007 klo 13:12
-KIRI:n kohdalla ottanen kummasteluni takaisin. Sana ei sitten vain ollut MINULLE tuttu. Ymmärrettävä kyllä.
56. tonimikael12.3.2007 klo 13:14
Tiedonjanoisia-kohdasta kun jättää viimeisen ja kolmanneksi viimeisen kirjaimen pois, niin eiköhän google sen jälkeen auta.
57. Tuomas L.12.3.2007 klo 13:20
Eikös täällä keskustella vähän väärästä tehtävästä säikeen otsikkoon nähden?

Näköjään tonimikael hiukan sekoili tuossa klo 13.12 viestissä ja helpotti joidenkin ratkontaa. No, tekevälle sattuu... (-:
58. tonimikael12.3.2007 klo 15:15
No niinpäs sattui. :)
KOMMENTOI

Pakolliset kentät merkitty tähdellä *