KESKUSTELUT > RISTIKOT > IS-KOVIS 30.12

3190. IS-kovis 30.12

Ritu3.1.2007 klo 13:35
Ekin laatiman koviksen keskimmäinen pääkuvan lause piti ja ei pitänyt paikkaansa. ;) Kuvan suhteen piti, muuten ei.
Hauskin vihje (sattuneesta syystä) oli ASUU EKIN KANSSA. Ja minä kun etsin ratkaisua kissojen ja koirien kanssa ulkoministeriöstä asti.
Vihjeeseen MONEN ELOPAINO tuli vastaussana, joka oli minulle uusi tuttavuus. Hassua etten muista siihen koskaan törmänneeni tai sitten olen sen autuaasti osannut unohtaa niinkuin monen muunkin sanan olemassaolon.
Monenlaisia vihjeityskikkoja sitä tässäkin ristikossa oli. Tuo vasemman alakulman KVAITEETTI oli yksi niistä, vaikkakin tässä tapauksessa suhteellisen helppo.
Vihje "EI VIENYT" jäi minulle aukeamatta, vaikka siinä ihan ratkaisu edessäni onkin. Ei vaan loksahda kohdalleen, että miten vihje ja vastaussana liittyvät toisiinsa. Tietysti se on taas joku ihan sikahelppo, ja sitten taas nolottaa, kun ei omassa päässä voi sen vertaa sytyttää, että olisin sen itse keksinyt. ;)

Kolme kirjainta puuttuu, vasemmasta yläkulmasta vihjeestä AJETTAVA, kaksi keskimmäistä ja vasemman yläkulman kolmannesta sanasta se piilokirjain. Mahdollista on, että tuo vaakaan menevä vihje POIKKI on minulla väärin ja se estää oikean ratkaisun syntymistä. No, täytynee yrittää nuo nimet illalla töitten jälkeen guuglettaa

Tuolla toisessa säikeessä mainittiin tämä pääkuva lauseineen hauskimmaksi. Vertailua en pysty tekemään, kun en ole läheskään kaikkia koviksia hankkinut. Mutta hauska tuo pidempi pääkuvalause kieltämättä oli.
2. RA3.1.2007 klo 14:49
Ritu, käännäpä tuo "EI VIENYT" hieman toiseen muotoon - kuitenkin niin, että merkitys / lopputulos säilyy samana.

Kuvauksestasi päätellen melko varmasti POIKKI -vihjeen ratkaisusana on väärin.
3. Matti3.1.2007 klo 15:41
Se monen elopaino on ihan itse keksitty sana, ei ihme että et Ritu ole siihen törmännyt. Mutta itselleni sana kyllä hyvin kelpasi, ei siinä mitään. Vähän hämäsi, kun yritin siihen väkisin tunkea sitä "virallista" versiota, kun kirjainmäärät stemmasivat.

Oli sen verran helppo, että ajattelin jo, että taidot ovat kehittyneet. Mutta näin on käynyt ennenkin, ja sitten jo seuraava kakspuolikas rysäyttää takaisin maan pinnalle niin että silmissä kipinöi.
4. Eki3.1.2007 klo 15:43
Kuka sen on itse keksinyt?
5. iso S3.1.2007 klo 15:52
Matti keksi, kehittyneillä taidoillaan :-)

Oikeasti taitaa olla keravalaista sukuperintöä keskiajalta:

Keskiaika - Keskiaikaiset mitat
Apteekkipaino 3. Anglo-saksinen unssi. sentaali, senttaali, 100 kg, Samasta painomäärästä voidaan käyttää myös käsitteitä (piip) tai metrinen kvintaali. ...
6. Libero3.1.2007 klo 21:10
Näin 2,5-palloisen kuuluu ratketa: että kahvi jäähtyy kuppiin!

Ristikosta irtosi monenlaista iloa. Siinä oli minulle joitakin vaikeita kohtia, mutten sortunut nyhräämään, kuten tavallisesti. Suon tästä edistysaskelesta itselleni yhden teknisen pisteen, jos sallitte? Tekniikka on selvästi parantunut, vaikken kolmoislutzia tehnytkään.

Uusia sanoja olivat vihje DAISARI ja vihjeen TOKKURASSA vastaussana, jota pidän oikeana. Vihjeessä EI UNOHDA? oli mielenkiintoinen vivahde, josta lankeaa vihjeittäjälle erityiskiitos. En olisi tullut ajatelleeksi, että ratkaisusanan lainen olisi niitä, jotka eivät unohtaisi. LÄTKÄ-ERKKO selvisi lopulta viimeiseksi, vaikka aloitin optimistisesti ratkonnan siitä.

Mukavia vihjeitä olivat muun muassa MONEN ELOPAINO, RUNON RINNASTUS ja KAKSI NÄYTTELIJÄTÄRTÄ.
7. Ritu4.1.2007 klo 00:16
Aikani pähkäiltyäni vasen yläkulma täyttyi. Mutta ja vielä kerran mutta. Minulla ratkaisun viivästyminen tulikin siitä, että sovittelin vasemman yläreunan vihjeitä vääriin kohtiin. Ja vaikka jokaisen vihjeen kohdalla nyt ihan kelpo sana onkin, niin en olekaan varma, olenko ratkaissut yläkulman oikein.
POIKKI vihjeeseen sain sanan, joka nyt jotenkin voisi kuvata jotain poikki olevaa ja AJETTAVA-vihjeen kohdalle tuli se sana, jota yritin siinä välttää, koska se ei mielestäni varsinaisesti ole mikään ajettava.
Vai onnistuinkohan ratkaisemaan yläkulman väärillä sanoilla?
RA:N antama lisävinkki tuohon "EI VIENYT" vihjeeseen ei tuonut minulle tällä kertaa sitä valaistumista, vaikka miten päin veivasin eri päätteillä ja synonyymeilläkin tuota vihjettä.
EI auta kuin jäädä odottamaan vastausajan umpeen kulumista.
8. matts4.1.2007 klo 08:06
Tämä säie sopisi oikein mainiosti RISTIKOT otsikon alle!
9. Eki4.1.2007 klo 11:23
Joku mystinen voima sen oli yöllä muihin aiheisiin livauttanut.
10. Matti4.1.2007 klo 12:02
Ellei se ollutkaan itsekeksitty, kuten iso S:n kommentista voi päätellä, niin vedän sanani takaisin ja menen nurkkaan häpeämään.
11. iso S4.1.2007 klo 12:08
Etsi oma nurkka, tämä on varattu! En minäkään tiennyt että sana on ollut oikeasti käytössä. Ihan piruuttani guuglasin ja totesin että kyseessä ei ollutkaan huumorimielellä heitetty sana.
12. Eki4.1.2007 klo 12:09
Nykäse Nykäsestä vaikka!
13. airisto4.1.2007 klo 12:25
Tästä tulee mieleen ydinaseiden räjähdysvoiman ilmaisutapa. Tämän (ilmaisutavan) voima on tuhannen trotyylitonnin räjähtäessä syntyvä energia.
14. abdullah5.1.2007 klo 08:11
"EI VIENYT" perille asti.. uppos ja unohdettiin lätäkköön
15. qwer5.1.2007 klo 16:02
Hyvä, että joskus edes saan täytettyä kokonaan koviksen. Järkeviä sanoja syntyi. Mutta mutta. Oikealle lähtevä päälause on ihan utopiaa. Lause on ihan korrekti, mutta miten se liittyy pääkuvaan?
16. Eki5.1.2007 klo 16:42
Jaa just se, jonka mm. Jaska nosti vuoden ykkösväläykseksi? Ja minä kun luulin, että qwer jos kuka on alan miehiä.
17. qwer5.1.2007 klo 17:45
Tässä omaishoitajan kanssa lausetta pähkäiltiin.Eipä päästy yhteisymmärrykseen. Jaska sitten kirjoittaa tänne näkyviin selkokielellä. Eki on siitä erikoinen stand-up koomikko, kun vitsin vääntää, niin yleisö saa nauraa puolen vuoden päästä. Ei hymiötä
18. Jaska6.1.2007 klo 00:14
Parhaitten pääkuvalauseitten listasta puutti kommentti voittajasta, koska ratkonta-aikaa oli jäljellä. Se sopii antaa hyvin tässä säikeessä.

Arvosteluperusteina mainitsin huumorin ja nokkeluuden, siihen on lisättävä vielä yllätyksellisyys. Ekin lauseesta KAIKKEA MUUTA KUIN KÄNNISSÄ löytyvät kaikki kolme tekijää, vahvimmin juuri yllättävyys. Olen sataprosenttisen varma, ettei yksikään ratkoja oivaltanut ideaa ennen kuin lause oli valmiina tai arvattavissa risteävillä avuilla. Senkin jälkeen moni monttu jäi yhtä ammolleen kuin kyseisen auton konepelti. Sehän on ääriasennossa apposen auki, ei siis pelti kiinni (tarkoittaa (umpi)kännissä, sammumispisteessä)! Kyllä täysin vesiselvä ihminen on kaikkea muuta kuin kännissä, ja tässä tapauksessa autokin! Vitsi oli ainakin minulle uusi ja vieläpä naurattikin!
19. Ritu6.1.2007 klo 11:49
Sitten kun joku löytää rautalangan pätkän niin vääntää siitä minulle kätösissään selityksen, että miten "EI VIENYT" liittyi tuohon TITAANIin. Kiitos.
20. Eki6.1.2007 klo 11:54
Ei vienyt vaan jätti.
21. Ritu6.1.2007 klo 12:01
No voihan kukkanen! (jonka lehmä viime kesänä söi)
Jättiläiseksi tuon mielsin ja yritin jotain stooria etsiä googlellakin, että mitähän se jättiläinen ei vienyt. RA:n vinkin johdosta käänsin vihjeen niin, että "ei ottanut", ja aloin etsiä jotain raivoraitista jättiläistä ;)
Thank you!
22. Ritu6.1.2007 klo 12:48
Vielä tuosta vasemmasta yläkulmasta. JOS ratkoin oikein, niin vaakasanoiksi tulivat REKI, UROSKUHA, SOLA, ALMA, KAIKKEA.

Täällä oli joskus taannoin puhetta siitä, että jotkut kokivat ongelmaksi päällekkäisten vihjeiden epämääräisen paikan, kun ei tiennyt mihin ruutuihin vastaussanaa tulisi sovitella. Nyt havahduin siihen itse, vaikken sitä ole erityisesti ongelmana pitänytkään. Kun on tarpeeksi paljon ennestään tuntemattomia nimiä ja/tai muuten visainen kohta, niin visaisuus kyllä kasvaa entisestään, kun ei ole sataprosenttisen varma, mihin vastausta yrittää laittaa.

Kun itselleni urheilu ja sen nimekkäätkin henkilöt saattavat olla välillä "hebreaa", niin tulkitsin tuota kolmen jalkapalloilijan piirrosta niin, että pallo oli erilaisen paidan omaavalla pelaajalla hallussa eli saattoi olla maalivahdilla? ja löysin siihen Isaak nimisen maalivahdin jostain. Sitten olikin työmaata miettiä, että mikä Rean kaima ja kollega tai täysin minulle tuntematon toimittaja-muusikko tuli tuohon kolmannelle pystyriville. Eihän siihen mitään voinut löytyäkään, kun siihen pitikin tulla sana noista jalkapalloilijoista.
POIKKI-vihjeen kohdalle olin ensiksi merkinnyt SANAn. Ajattelin siinä olevan joku jippo, kun vihje oli kaksi kertaa samassa ristikossa.
Koska RUSAKON olin saanut paikalleen, ensimmäinen r-kirjain viittasi siihen, että vihjeen AJETTAVA kohdalle sopi REKI, mutta jostain syystä en sitä suostunut kirjoittamaan, kun ajattelin niin, että mopo, auto, polkupyörä ovat ajettavia, mutta reellä tehdään vaan ajelu eikä sitä varsinaisesti ajeta.
Itselleni muunlaiset kuin koiravaljakon tai hevosen vetämät reet ovat ihan uusi asia.
(No tämä kaikki höpinä on turhaa, jos tuo ratkaisuni ei edelleenkään ollut oikea).

PS. Minua on muuten ilahduttanut ristikoissa vastaan tulleet sanat, jotka jotenkin liittyvät nimenomaisesti ristikoihin. Tässä menneen vuoden aikana jossain ristikossa törmäsin vastausanaan KRYPTO ja vihjeenä oli joku NUMEROIN tai sinne päin. Tässä Ekin ristikossa oli tuo vihje ETSINTÄKOHDE, johon vastaussana oli RATKAISU. No, sitä saikin koko ristikon osalta etsiä tähän päivään asti ;)
23. Libero6.1.2007 klo 14:45
Ritu: Reki on toki vedettävä, mutta on sitä suotavaa myös ajaa. :)

Mainitsit koiravaljakon. Valjakkoajossa ajaja ohjaa valjakkoa käskyttämällä johtajakoiria huudoillaan. Hän seisoo reen jalaksilla ja antaa ylämäissä vauhtia joko potkien (ei kuitenkaan koiria) tai juosten. Tässä ajamisessa on esimerkiksi autonajoon vain se ero, että vetovoimat ovat kulkuvälineen edessä näkösällä, kun autossa ne ovat pellin alla. Näin asian ymmärrän.
24. Ritu6.1.2007 klo 15:58
Libero, noin se varmaan on. En ole ollut reen kyydissä saatikka ohjastanut sellaista, joten oma tietämättömyyteni tässä oli esteenä eteenpäin pääsylle.
Jotkut omat päähän kivenkovaan pinttyneet ajatukset eivät lähde, vaikka juuriharjalla aivonystyränsä harjaisi. Reki tuo vain minulle mielikuvan, että siinä ollaan aina pelkästään kyydissä ja vetäjinä toimivat joko koirat tai hevonen.
Toisaalta voin kyllä ajatella, että jos haetaan polle tallista ja laitetaan reki perään ja sillä mentäisiin pyhänä kirkkoon, niin ei se polle taitaisi sinne osata mennä, jollei joku sitä ohjastaisi.
Libero tuossa mainitsi, että "valjakkoajossa ajaja ohjaa", autossa kuskin voidaan sanoa ohjaavan, mutta kun yleisempää on sanoa, että autoa ajetaan, niin onko reen kanssa sama juttu, ajetaanko sitäkin?
Tämä oli siinä mielessä minulle ristikon ratkaisun kannalta aika oleellinen juttu, kun se tuli ensimmäiseksi mieleen kirjainmäärästä ja ekasta ja viimeisestä paikallaan olleesta kirjaimesta, mutta minun ratkojaminäni kieltäytyi sitä kirjoittamasta paikalleen, pitäen sitä vähintäinkin kyseenalaisena. Siksi muokkailin muita sanoja ja mietin reen paikalle rataa, kun sekin oli mielestäni ajettavampi kuin reki.

Tässä jää äkkiä sellainen kuva, että kun yhtä sanaa vatvoo ja vatvoo, niin että koko ristikko olisi ollut epämiellyttävä ratkottava. Näin ei kuitenkaan ollut. Siitä innostui jo heti pääkuvan nähtyään. Ratkominen oli aloitettava jo pelkästään sen takia, että oli pakko saada tietää nuo pääkuvasta lähteneet lauseet ja sanat. Vähän sama homma kuin tuossa uudemmassa Antin laatimassa koviksessakin. ;)
25. jupejus6.1.2007 klo 18:26
Jos on moottorikäyttöinen reki olemassa, niin voihan sitä ajaa, mutta onko sellaista. Rattikelkkaa voisi rinnastaa rekeen, josta voisi sanoa, että sillä ajaa liukasta myötämäkeä, mutta paremminkin ohjata.
Vesikelkka käy mäenlaskuunkin, jota voisi verrata rekeen, mutta enemmän on kelkan ohjaamista sekin, tuskin ajamista. Moottorikelkasta voi kyllä sanoa että on ajettava.

Valjakkoa (siinä vetävää eläintä tai vetäviä eläimiä) voidaan ajaa että ohjastaa, ja rekeäkin vielä ohjata, mutta itse 'ajaminen' terminä ehkä tähdentyy ajettavaan ajopeliin.

Mutta jos koiravaljakkotermistössä koiravaljakon rekeä "ajetaan", niin sitten niin, mutta jotenkin Ritun lailla, minun korvaanikin tuo särähtää.
26. Libero6.1.2007 klo 18:51
Arvelen, että Ritu tavoittelee sitä pienen pientä vivahde-eroa, joka on olemassa, kun N. N. ajaa autoa tai ajaa autolla. Edellisessä mallissa N. N. ohjaa ja kuljettaa ajoneuvoa, jälkimmäisessä N. N. kulkee tai kuljettaa ajoneuvolla. "Reki" on Kielosen mukaan 'tavallisesti hevosen vetämä kaksijalaksinen talviajoneuvo', joten N. N. ajaa myös reellä. Sanakirjassa on esimerkkinä tuo 'ajaa reellä' muttei 'ajaa rekeä'.

Omaan ajatteluuni silti mahtuu reen ajaminen miltei paremmin kuin reellä ajaminen: en olisi koskaan uskaltanut mennä sellaiseen rekeen, JOTA kukaan ei olisi ajanut! Reen, samoin kuin auton, voi ajaa ojaankin. :D
27. RA6.1.2007 klo 19:31
Useimmille tuttu sana lienee myös 'rekiajelu'. Kuinkas tuollainen tehdään, jos joku ei sitä rekeä aja? Ja reki ole AJETTAVAssa kunnossa.
28. Ritu6.1.2007 klo 19:41
Minä RA jotenkin ajattelin ensin niin, että koirat tai hevonen sitä rekeä VETÄÄ ja joku kenties vähän jollain ohjaa, muttei aja. Vähän niinkuin potkukelkalla, kun sillä viuhdotaan mennä eteenpäin, niin sekin tarvii ohjausta, muttei sitä ajeta.

Mutta kuten sanoin, pystyn siihen tuon ajamisen liittämään, kun tietyltä kantilta asiaa katson. Mutten pidä sitä niin selkeänä ja yksiselitteisenä, kuin toivoisin kovisvihjeiden ja ratkaisujen ratkettuaan olevan.
29. jupejus6.1.2007 klo 19:55
No joo, jos haetaan "ajaa"-verbin eri merkityksiä, niin tokihan voidaan sanoa, että "ajaa autoa" ja tarkoitetaan ettei itse aja. Voi olla matkustajana merkityksessä kulkea mukana, joilloin vastaavasti ajaa reellä tarkoittaa rekikyytiä.

Voidaan sanoa myös "ajaa autoa" ettei edes ole autossakaan, vaan auton ulkopuolella ajamassa autoa pois (kuin koiraa kartanolta).

Rekiajelu on on ajamista, ajelua reellä. Silloin kun on esim. vaikea ristikko ja voidaan etsiä sanallisia leikittelyitä, niin miksei "ajettava" voi olla rekikin, mutta mutta.. ja vielä kerran mutta..
30. RA6.1.2007 klo 20:47
jupejus, en tarkoittanut tuota, mistä yllä kirjoitit (siis että "ajaa jollakin" vaikka ei itse sananmukaisesti "aja"). Tarkoitin ihan suoraan, että olipa edessä hevoset tai koirat, niin kyllä jonkun on sitä (reki)peliä silti ajettava. Käytetäänkö sanaa ajaa, ohjastaa, ohjata, on makuasia ja kielenkäytön tottumiskysymys.

Voisihan se reki olla jopa niinkin AJETTAVA, että joku käy leikkaamassa reessä olevistä vällyistä karvat pois...

Ritu, minusta vihjeet, joissa käytetään sanojen kaukaisempia merkitysyhteyksiä hyväksi, ovat kovisten suola ja sokeri. Tosin: Tässä vihjeessä merkitysyhteys ei - mielestäni - ollut edes kovin kaukainen.

- Mutta kuten sanottu: Makuasioitahan nämä ja joskus varmaan hetkestäkin kiinni, kuinka tulee asiaa ajatelleeksi. Kysyin joku aika sitten tuolla toisella puolella, että "mitä ihmettä tarkoittaa PUIJA". Seuraavana päivänä en olisi enää kysynyt! :-)
31. iso S6.1.2007 klo 21:26
Aikamoista puijaamista on se jos joku ajaa rekeä tai reellä. Siis pelkkää rekeä ilman hevosta. No, koska se on niin toivoton yritys niin hevosen kai oletetaan kuuluvan kuvioon liikkeellepanevana voimana ilman erillistä mainitsemista. Harvemmin reen eteen mitään kamelia valjastetaan. Maahanmuuttajissa voi toki olla kamelinajajiakin mutta kamelit eivät tule mukana.

Ajaminen on minusta yksinvaltaista touhua verrattuna takaa-ajoon, jossa molemmat osapuolet pääsevät demokratian parhaita perinteitä kunnioittaen vaikuttamaan: toinen määrää suunnan ja toinen vauhdin. Ajamisessa, olipa kyseessä auton tai hevosrekiyhdistelmän ajamisesta, ajaja päättää liikkeellelähdöstä, vauhdista, suunnasta ja pysähtymisestä. Tietyin rajoituksin tosin. Auto ei kulje määräänsä kovempaa ja jarrut voivat mennä rikki. Hevonen voi vikuroida ja pillastua. Ajaja voi muuttua yllättäen matkustajaksi. Normaalitilanteessa hevonen vastaa lähinnä auton moottoria mutta on siinä havaittavissa automaattiohjauksen ja tasanopeussäätimen ominaisuuksiakin.

Reellä ajamisen ymmärrän nikottelematta (ajaa reellä halkoja). Reen ajaminen voi olla oikein tai ei, siihen kielikorvani ei osaa ottaa kantaa lonkalta. Ristikossa en ole kuitenkaan kovin turhantarkka, joten en kakistele jos sellainen ratkaisu vastaan tulee.
32. Libero6.1.2007 klo 21:36
Tämä asia oli ja on minulle täysin selvä, mutten halua tehdä siitä opinkappaletta. Palaan vielä ohimennen valjakkoajokilpailuihin. Jos kyse olisi pelkästään reestä, jota koirat vetävät, kilpailut olisivat valjakkovetokilpailuja. Olisi samantekevää, mitä koirat vetäisivät perässään, vaikka Nykysuomen tietosanakirjan osaa A-K.

Kun alan ihmiset puhuvat ajajasta, joka ohjaa koiria ja käsittelee rekeä ja vaikuttaa omilla taidoillaan tulokseen, niin tällainen ajaja ei vain ajele reellä, jota valjakko vetelee. Ajajan osuus on aktiivista ajamista. Jos se ei olisi ajamista, ajaja olisi nimikkeeltään turisti, joka pitelisi päähineestään kiinni pahimmissa mutkissa.

Nyt voisin melkein väittää, ettei F1-kuljettajakaan aja autoa, vaan niin ja niin monen hevosvoiman moottori vetää perässään auton koria, pyöriä ja passiivista miestä, joka ei käytä lainkaan ohjaus- ja hallintalaitteita. Tulinko ymmärretyksi millään tasolla? :)
33. RA6.1.2007 klo 22:53
Kuvitelkaapa tilanne, jossa on ihmisiä lähdössä johonkin määräpaikkaan. Kulkupelejä on vain kaksi: hevonen+reki ja auto. Ajokuntoisiakin on vain kaksi.

Toinen kuskeista sanoo toiselle ehkä ETTÄ (lavastettu tilanne):

- Sopiiko, että minä ajan tuon REEN ja sinä AUTON?
- Jos sopii, minä voisin ajaa REELLÄ, aja sinä AUTOLLA.
- Ajaisin mieluiten tuota REKEÄ. Ajaisitko sinä AUTOA?
34. jupejus6.1.2007 klo 23:10
Toinen kuskeista voi myös sanoa:
- sopiiko, että ajan reen autolla, hyppää sinä kyytiin. ; )

Ajaa-verbi on hyvin monipuolinen ja sillä on monta merkityksellistä eroa.

'Takaa-ajo oli kyllä iso S:ltä hauskasti demokratian nimissä todettu, mutta taas halkojen ajo on eri merkityksellinen ajo.

Ajettava - rekenä olisi siinä mielessä mukisematta hyväksyttävä, jos ajatellaan, että eri koiranrekimalleissa on eroja (kuten niissä onkin). Toinen reki on paremmin ajettava (ohjattava) kuin toinen (kuten autoissakin). Tuossa "ajettava" sanan merkitys täsmäisi rekeen, mutta muuten se menee kyllä selitys hakuseen.

Mutta jos ajatellaan vihjettä 'ajettava' - niin miksi juuri reki sana vastaukseksi, joka on enemmän kuin kyseenalainen. Jos vastaussana reki - niin miksi juuri 'ajettava' vihjesanaksi.
Vaikeuttamisen vuoksiko?
35. Ritu6.1.2007 klo 23:18
Asiasta ja asian vierestä: onko täällä ravi-ihmisiä? Mitä raviohjastajat tekevät? Eivät ne ainakaan ratsasta hevosellaan, kun ne siellä kärryissä huitovat. Ohjastaa-verbiä olen tainnut kuulla käytettävän vai ajaako ne sitä kärryään tai hevostaan? Siinähän ainakin kuskilla on aktiivinen osa jos missä.
36. airisto6.1.2007 klo 23:36
Siellä jos jossain ajetaan. "ajoi kuoleman paikalle, "ajoi rinnalle", "ajoi pääjoukon kiinni", "ajoi voittoon".
37. RA6.1.2007 klo 23:37
"jupejus: Jos vastaussana reki - niin miksi juuri 'ajettava' vihjesanaksi. Vaikeuttamisen vuoksiko?"

Intän edelleen, että minusta tuo ei ollut kovin kummoinen "vaikeutus".

Ritu, ravikuskit taitavat useimmiten lehtikielenkäytössä "ohjastaa", mutta arkisemmassa kielenkäytössä ne kyllä 'vain' AJAVAT. Tai kuskaavat. Kun itselläni oli ravuri, enpä muista, että kukaan olisi radalla kysynyt, että "kuka sitä ohjastaa". "Kuka ajaa" tai "kuka kuskaa" tai "kuka on kuskina" ovat tuosta maailmasta tutuimpia.
38. Ritu7.1.2007 klo 00:17
No kun oikein kaivoin muistilokeroitani, niin kyllä kai minäkin olen urheiluruudussa kuullut sanottavan, että se ja se kuski ajoi hevosella numero se ja se.....
Kai se tunne tuli, että ajettava ei ollut hyvä vihje sanalle reki, tuli minulle siitä,että vastaussanan ei voida yksinään katsoa olevan se ajettava. Kaikki muut ajopelithän suunnilleen ovat sitä sorttia, että vain kuski puuttuu. Tuohon rekeen pitää sitten vielä valjastaa jonkin sortin vetojuhta tai -juhdat, niin siitä saadaan ajopeli. Mutta kai siihen rekeen niin oleellisesti liittyy nuo pollet ja koirat, että rekeä voidaan sitten pitää yksittäisenä sananakin ajettavana.
Mutta kaikenlaista se rEKI laittoi tänäänkin pohtimaan ;)
39. Ritu7.1.2007 klo 00:19
korjaan: eilen ;)
40. jupejus7.1.2007 klo 00:30
Niin se vain rEKI tEKI ; )
41. Taata7.1.2007 klo 00:35
Ajaja eli ohjastaja voi muuttua kärryiltä tiputtuaan myös perässä juoksijaksi. Meilläkin markkina-aikaan oli vastapäisessä talossa niin paljon hevosia, että jotkut pillastuivat ja karkasivat kadulle ukot perääm juosten.
Olihan sitä hauska katsella sivusta.
42. Taata7.1.2007 klo 00:36
EKI SEN TEKI! PELIKAANI ON PARAS! Musta pelikaani 2/94
43. iso S7.1.2007 klo 12:11
Eikös raveissa tekemisen verbi selviä jo lähtökäskystä? En ole pahemmin seurannut, mutta ymmärtääkseni sielltä ei huudella paikoillanne-valmiinanne-helihelihep vaan aja!
44. Jaska7.1.2007 klo 13:01
Monen ravurin valmennukseen kuuluu reellä ajo - kesälläkin!
KOMMENTOI

Pakolliset kentät merkitty tähdellä *