KESKUSTELUT > RISTIKOT > SANASEPPO 3/06 (SYYSSEPPO)

2985. Sanaseppo 3/06 (Syysseppo)

Eki6.10.2006 klo 13:55
Kuten toisessa säikeessä jo kävi ilmi, Sanaseppo tuli tänään ainakin minulle.

Voihan simperi, ei oo himperii!

Piilosanan SM:n tehtävät sitä vastoin löytyvät samoin kuin kirjoituksia Oulusta, Kiuruvedeltä ja ristikkoristeilyltä.

Kunnarin lyömällä selviää jälleen vaikeimmasta tehtävästä (kaksi kirjaa ja kolme lamppua).

Tällä kertaa otan asiakseni ratkoa raukoon ja ketjuhanin yhteistuotoksen.
2. ripa6.10.2006 klo 19:03
Riitan kirjoittamasta ristikkoristeilyjutusta ei kylläkään ilmennyt, ketkä olivat tämän vuotisia voittajia?? Jos joku tietää, niin valaiskoon asiaa.
3. 6.10.2006 klo 22:09
Riitta Asikainen, alias RA ?
4. iso S6.10.2006 klo 22:11
Tuli tännekin. Jutut luettu, ristikot vielä korkkaamatta. Eki kertoo laadinnasta yleisön tuijottaessa: "Jyrki Takala oli tuonut ison kansan tyhjiä ruutupohjia...". Mikähän kansa mahtoi olla kyseessä? Iirit, itaalit, alaanit, avaarit vai tataarit? Ei varmaan ainut, eihän ainut voi olla suuri kansa :-)
5. RA6.10.2006 klo 22:12
Kyllä, mutta yllä ripa kyselee Riitta Rustarin tekemästä risteilyjutusta.
6. Eki6.10.2006 klo 22:17
kansan = kasan
7. iso S6.10.2006 klo 22:34
No sellainen ajatus kävi mielessä mutta meni heti pois kun en uskaltanut kuvitella että Eki teki senkin, meinaan näppäilyvirheen.

Jyrki oli siis panostanut kelpo kasan tekemiseen ja Eki kasasi painokelpoisen tekeleen samalla itse itseään selostaen vartissa. Nyt melkein harmittaa että en ollut paikalla näkemässä. Onneksi ei harmita enkä ollut, sitten harmittaisi vielä enemmän. Meinaan kun tuppaa menemään se toinenkin vartti ja vaihteleva määrä tunteja niiden varttien välissä eikä silti tule kaunista ja kiiltävää jälkeä :-(
8. Heljä-Maija6.10.2006 klo 23:19
Olin sillä risteilyllä minäkin, Riitta Rustari voitti kaksi lajia: piilosanaristikon ja kuvaristikon.
9. RA6.10.2006 klo 23:58
No, ilmankos Riitalta unohtuivat voittajat ristikkoristeily-jutustaan :-)
10. Eki7.10.2006 klo 15:36
Ratkoin raukoon ja ketjuhanin ristikon, jolle oli annettu kolme lamppua. Sellaiseksi sen arvelisin minäkin, ainakin. Oikein mukavasti mietitytti sieltä täältä, mutta sen verran oli helpohkoja juttuja, että ei täysin juuttunut. Oikea yläkulma oli vaikein, samoin vasen alakulma, jossa kaikkien aikojen saastaisin vihje(?) (KAKKAASS eli suomen ja englannin rumat sanat peräkkäin, eikä ollutkaan ihan helppo löytää ihan siistiä vastausta).

raukoon laadinta oli oikein näppärä: alkupiiloton, hyvä lähtökohta eli pujottelevat lauseet, siitä huolimatta jokseenkin moitteeton sanasto, ei yhtään tukkoista kohtaa. Laadinnasta saisi aika helponkin ristikon, mutta siis myös tällaisen visaisehkon.

ketjuhanin vihjeet edustavat mielenkiintoista saareketta. Niissä kikkailu on viety lähes ääripisteeseensä. Ei sellainen toimisi kauhean laajasti, mutta sehän on loistavaa, että on erilaisia tyylejä. Helpohko sanasto melkein pakottaa kikkailemaan, jos visaisuutta haetaan.
11. Tuomas L.7.10.2006 klo 19:24
Seli-seli-osasto: kirjepalsta on tällä kertaa väkerretty todella kiireesti, mikä selittänee siellä esiintyvän alkeellisen kielimokan. Toivottavasti oppilaani eivät IKINÄ näe tätä...
12. Jaska7.10.2006 klo 21:24
Aivan kauhuissani! Toimitus tiennee, missä koulussa opetat ja lähettää Sanasepon liikenevät numerot oppilaillesi. Jos huomaavat tämän katastrofaalisen mokan, saat ymmärrettävään kiireeseen vedottuasi armahduksen vakavan varoituksen kera. Jos eivät, olet huono opettaja, ja eronnet vapaaehtoisesti...
Ja nyt muutkin virhettä metsästämään! Ei muuten ole Sanasepon helpoimpia tehtäviä, löytyi lopulta toisella lukukerralla luupilla tihruten...
13. Eki7.10.2006 klo 21:26
Tuomas on Sanasepoissa samaa mitä Sorella Big Brotherissa. ;)
14. 8.10.2006 klo 15:18
Ai bimbo blondi, vai? Kuka on Sorella?
15. iso S8.10.2006 klo 19:55
Raukoo-Heino oli sekoitus melko helppoa ja melkein liian vaikeaa. Sen verran tietoakin oli tarpeen (tai ainakin olennaiseksi avuksi) että yksi kirja ja kolme lamppua olisi ehkä ollut oikea tuomio.

Kahden allekkaisen vaakasanan vihjeet jäivät kummastuttamaan.

OMEISET IUKSET!: siinäkö kaikki? Ettei vähän puuttuisi? Jos vihje olisi sellainen että ymmärtäisin niin harhautus kyllä kärsisi.

SOK-KI-LOKA: tähän sain ihan järkevän sanan mutta yhteys vihjeeseen on kateissa kuin henkilökohtainen päästö autiomaassa.

-EHTI on vihjetyyppi mikä nostaa karvani pystyyn. EDES OMA VETO! rikkoo traditioita vastaan, mikä on joskus ihan hyvä mutta minusta ei tämä. P+YLVÄS on outo tapaus, sehän on kuin askel ees, askel taas.

Aika paljon on mekaanista kikkailua (ei välttämättä helposti ratkeavaa) ja saman kikan toistoa, mutta onhan mielikuvitusta käytetty paljon hyvälläkin tavalla. Uudehkontyyppiset vihjeet (....LYSSÄ on ...., TAHDIN ....STYS) ovat kiitettävän oikeaoppisia.

Laatimuksesta Eki tekikin jo oikean huomion ja antoi myönteisen tuomion. Lauseissa oleva jekku ei ole aivan ennennäkemätön mutta hyvin toteutettu.
16. iso S8.10.2006 klo 20:06
Ekin pikaristikko oli tarkoituksellisen helppo. Siitähän Eki on jo antanut oman meriselityksensä mihin ei ole juurikaan huomauttamista. Yksi sana esiintyy tosiaan sekä itsenäisenä että yhdyssanan osana. Toinen läheltä piti -pari ei osunut parilla silmäilyllä haaviin mutta paljastui kun kirjoiin sanat auki ja lajittelin. No, ratkoin juuri Seuran aukeaman ja siinä on kolme vastaavaa tapausta ja varmasti ristikkoa on tuherrettu pitempään kuin 2*15 minuuttia.

Eikö muuten olekin mielenkiintoista että teemalauseiden sanat tuntuvat menevän eri muistilokeroon kuin muut? Niitä ei luulisi laatiessaan tuplaavan mutta näin vain käy.

Jos haluaa jossain kurkottaa oikein erityispitkälle niin jossain pitää nöyrtyä. Tässä tapauksessa se on sanojen keskipituus 5.13 (5.22 vaakasanoissa, 5.04 pystysanoissa). Enpä usko että Ekin normaaliristikoissa jäädään noihin lukemiin. Ristikkolehdissä aika tavanomainen haarukka on 5.2-5.4.

Tässä vertailun vuoksi sanapituuksien ja kirjainmäärien prosenttijakauma Ekin ristikosta, Hesarin tuoreimmasta ja Seuran numeron 40 Suurnuotasta:

4: 50.00 /30.77 / 35.20
5: 21.28 /27.69 / 31.58
6: 14.89 /16.92 / 20.07
7: 6.38 /10.26 / 9.21
8: 3.19 /5.64 / 2.63
9: 1.06 /2.56 / 0.33
10: 0.00 /2.05 / 0.99
11: 2.13 /2.05 / 0.00
12: 0.00 /0.51 / 0.00
13: 1.06 /0.51 / 0.00
17: 0.00 /1.03 / 0.00

A: 19.77 /18.11 / 20.09
C: 0.39 /0.17 / 0.00
D: 0.00 /0.00 / 0.35
E: 6.59 /5.65 / 4.65
F: 0.00 /0.17 / 0.12
G: 0.39 /0.17 / 0.23
H: 0.39 /1.00 / 1.51
I: 8.53 /13.95 / 10.57
J: 0.39 /1.16 / 0.58
K: 5.81 /4.65 / 6.16
L: 4.26 /4.98 / 5.57
M: 1.94 /2.66 / 1.86
N: 4.26 /6.48 / 4.65
O: 9.30 /6.31 / 8.25
P: 4.26 /1.83 / 2.56
Q: 0.00 /0.17 / 0.00
R: 2.33 /4.49 / 4.41
S: 8.53 /6.15 / 5.92
T: 14.34 /12.96 / 13.82
U: 6.98 /4.65 / 6.16
V: 1.16 /2.66 / 1.86
Y: 0.00 /0.17 / 0.00
Ä: 0.39 /1.16 / 0.70
Ö: 0.00 /0.33 / 0.00
17. RA8.10.2006 klo 20:23
oho... se ei olekaan isoveli vaan iso S, joka valvoo!
18. RA8.10.2006 klo 20:39
Tiedän, että tämä huitelee jo kauas aiheen ohi, mutta pakko laittaa tuon iso S:n tilastoinnin mykistämänä. Muutama päivä sitten liikenteessä lähes peräkkäin:

- MIK-515?
- AUL-155!
19. Tuomas L.9.10.2006 klo 16:00
Eki, kerropa vielä, kuka on Mika, niin tiedän pitää varani! (-:

Virheitä näkyy sattuvan muillekin: Hillevi Sartola-Hipan ristikolla on lehden mukaan kaksi eri nimeä. ++juhin kirjainpalapeli ja pääkirjoituksen alla oleva helppo pikkuristikko eivät ole vaikeusastelistassa mukana lainkaan. Ja onkohan tarkoituksellista, että SM-piilosanoissa ei ole vihjeiden yhteydessä ilmoitettu sanapituuksia? Onko tässä ollut kiire koko lehden tekemisessä?
20. Eki9.10.2006 klo 16:08
Päätoimittaja lähti älytehtäväkisoihin, olikos ne nyt Bulgariassa. Kiireessähän tuo lehti taas syntyi.
21. Jaska9.10.2006 klo 16:36
Vaimo väitti tehtävien nimissä olevan kolme ristiriitaisuutta, mikä annettakoon hänelle anteeksi. Protestoi myös SM-loppukilpailupiilosanan 14 pystyyn vihjeen ja ratkaisusanan yhteensopivuutta. Itse asiassa kuultuna ehdotin, että ratkaisusana voipi olla sen pohjoisen kunnan murretta. Jos se on kirjakieltä, niin vihjeessä on kuin onkin vikaa? Nuinko asia on? Vai onko vika tässä päässä?
22. jupejus9.10.2006 klo 16:54
Minusta johtumattomista syistä olen nyt vasta saanut tämän k.o. lehden silmieni eteen ja ennen kuin katselenkaan ristikoita, tapaan lukea ensin jutut ja kirjoitukset. Tälläkin kertaa olivat kirjoitukset hyviä ja eri toten Liberon olio, outo otus -juttu. Kerrassaan mainio. Hyvin hokattu aihe ja hauskasti kirjoitettu - nosti suupielet.
23. Marianna9.10.2006 klo 18:17
SM-piilosanakisoissakaan (Oulussa) ei annettu sanojen pituuksia. Turhaa hidastusta, mutta äkkiähän ne siitä ristikosta näkee. Aiemmin ei ollut ristikkoa eikä (finaalissa) kerrottu sanojen pituuksia. Jonkinlainen teema sentään oli, esim. Kuuskajaskarilla kaikki liittyi ko. paikkaan ja ajankohtaan.
24. Matti9.10.2006 klo 19:55
Jaska, minäkin huomasin sen virheen sanassa pystysuoraan 14. En muista, huomattiinko sitä Oulussa.

Täysi työ oli Oulun tehtäviä taas ratkoa, vaikka ne jo siellä ratkoinkin. (B-finaalin kolmas, kukas se kissan hännän ...)
25. kp10.10.2006 klo 10:41
"Protestoi myös SM-loppukilpailupiilosanan 14 pystyyn vihjeen ja ratkaisusanan yhteensopivuutta."

Onpa teillä ollut mielenkiintoinen kilpailu.
26. JTak10.10.2006 klo 10:58
Kiuruvedellähän näyttää olleen hauskaa. Onkos tankomarkkinoille suunnitteilla Sanaseppojen kojua?
27. Eki10.10.2006 klo 11:08
Pystysuoraan 14 -vihjeessä on tosiaan kirjaimen virhe, ainakin tässä painetussa versiossa. Paikalla ratkoessa ei siis kukaan asiaa huomannut.
28. Tuomas L.10.10.2006 klo 11:37
Kun tarkemmin katsoi, niin mukana on tosiaan muitakin tehtäviä, joilla on kaksi nimeä; Hillevin lisäksi ainakin Alfin tehtävä ja joku kolmas, jota en juuri nyt muista, kun ei ole lehteä tässä.
29. iso S10.10.2006 klo 12:04
Eilen "ratkoin" edellisessä Sanasepossa olleen Himbergin hirmuisen nyt annetusta ratkaisusta lunttaillen. Ei ihmeemmin hävetä vaikka en osannutkaan. Hyvä etten kauemmin hakannut päätä seinään sen kanssa.

Ratkaisussa on lipsahtanut pari virhettä yhdelle vaakariville, minkä seurauksena oikeaan ratkaisuun kuuluisi muka tulla mm. sanat PIF ja URKKISTASI.

Toimitukselle tapahtuneet inhimilliset virheet pitää kuitata ymmärryksellä. He tekevät raskasta mutta alipalkattua työtä. Liikaa vinoilevat voivat saada kommentin: tee ite parempi, minun hanskani menivät naulaan!
30. Timppa10.10.2006 klo 13:19
Se kolmas kaksiniminen Sanasepossa on Tuuli Rauvolan Kerros taas/Kerros ny.
31. Marianna11.10.2006 klo 12:07
Korhonen/Heinon tehtävästä puuttuu yksi piilokirjain. Onko käytetty murretta vai onko minulla virhe? Kaikki vihjeetkään eivät aukia, vaikka ruudut täyttyivätkin, jopa ahaa-elämyksen kautta.
32. Eki11.10.2006 klo 12:42
Piti paria vihjettä aika pitkään miettiä. Kaikki piilotkin kyllä tulivat täyteen aika aukottomasti, näin muistelen.
33. RA11.10.2006 klo 14:44
Murteellisuutta tms. erikoisuutta en ratkaisusanoissa havainnut. Olipahan melkoista pyöritystä, SOKKILOKA mietityttää vieläkin.
34. mor11.10.2006 klo 15:01
SOKKILOKA oli aivan vastaava vihje, kuin KAKKAASS.

P+YLVÄS -vihjeestä olen samaa mieltä iso S:n kanssa. Vaikuttaa oudolta, vaikka onkin ymmärrettävä. Sen sijaan OMEISET IUKSET on ihan hieno vihje. Tosin siinä joudutaan ottamaan yksi ylimääräinen askel, josta on joskus nuristu.

Kaiken kaikkiaan ei hirmuvaikea, muttei missään tapauksessa helppokaan! Sekoitus kikkailuja ja aivan suoriakin vihjeitä. Tämä sekoitus hieman hämäsi parissa kohtaa.

GRÖN SÄISÄ parivaljakon alla olevista viivoista en kylläkään saanut mitään selvää. Onneksi vastaussanassa ei ole piilokirjaimia ;-)
35. RA11.10.2006 klo 15:11
Kiitos, mor! Niinpäs onkin.
KAKKAASS tajusin, mutta tuota en. :-)

Tuosta piirroksesta: Epäselvä se on, mutta hyvällä mielikuvituksella sen voi hahmottaa raajaksi + ratkaisusanaksi, josta Juhani on rajannut tunnistettavammat "kaaret" pois. Ottanut ehkä huomioon, että kyseessä on kuitenkin ns. perhelehti.
36. iso S11.10.2006 klo 15:42
Vanha lappeenrantalainen sanonta: no niinpä näkkyy sano sokkee kun putos keskelle jokkee. Nyt SOKKILOKA aukesi vaikka ristikko ei olekaan ulottuvilla. Ratkaisusanakin palautui mieleen heti ensimmäistä vaihtoehtoa kokeilemalla.

Senkin luulen ymmärtäväni minkälainen ylimääräinen askel pitää ottaa että OMEISET IUKSET muuttuu oikeaksi. Silloinkin minusta hiukan maa pettää jalkojen alla sitä askelta ottaessa. Kyllä lainat pitäisi maksaa kokonaisuudessaan? No, nihkeä hyväksyminen siinä ja siinä, kekseliäs kuitenkin olipa ontuva tai ei.
37. ahti11.10.2006 klo 17:14
Vaikeata se on laittaa ristikkoon missä on euroopan itäraja, kun sitä ei tunnu tietävän politiitokkaan
38. Marianna11.10.2006 klo 18:17
Löytyihän se virhe lopulta. Muuten kyllä SOKKILOKA ja OMEISET IUKSET ovat kuin (anteeksi) MMM-Sanaristikot -kirjan Ristikkosanasto: sana löytyy, mutta sen yhteys vihjeeseen jää arvoitukseksi. Puhelinrinkimme tavallisin kysymys onkin "Kuinka selität ratkaisusanan ---?"

Joskus on ihan ikävä vanhempia Ristisanakirjoja, niitä joissa sanoja ei ainoastaan selitetty vaan esimerkiksi sellaisista tärkeistä jutuista kuin SASSA ja SASSI oli varmuuden vuoksi vielä piirrokset!
39. Jaska12.10.2006 klo 12:08
Sanasepon vaikein ristikko Kansanedustaja täyttyi töin tuskin. Paljon hyvää, mutta huonompaakin mahtui tähän kovikseen. Yksi kiistämätön virhe (8. TEKIJÄ) vihjeissä, ja jos tupakannatsaan saamani ratkaisusana on laatijankin tarkoittama, niin vihje on kyllä lähestulkoon käsittämätön. Olikohan muilla mitään ongelmia. Saapas muuten nähdä, joutuvatko laatija ja Sanasepon päätoimittaja vielä leivättömän pöydän ääreen, kun Arkadianmäeltä pamahtaa joukkohaaste...
40. raukoo13.10.2006 klo 22:44
Olipahan positiivista arvostelua ristikostani, jonka jussi vihjeytti.Kiitos. Tuossa pohjassahan oli tärkeintä ujuttaa lauseet normaaliin laadintaan. Mutta, vihjeytys tekee ristikosta tehtävän.
41. RA13.10.2006 klo 22:50
Niin, se jäikin sanomatta, että Rauno-Juhanin ristikossa on mainio pääkuvat+lauseet-idea. Hym-hym. :-)
42. raukoo13.10.2006 klo 23:34
Mainio minustakin. Ossi Suikin mielestä käytetty.? Pekka Joutsi on käyttänyt samaa sanaa,mutta en usko että samoin.No en tarkoitanut iso s:lle arvostelevasti lausua.
43. iso S14.10.2006 klo 15:26
En tarkoittanut samaa sanaa vaan vastaavaa ideaa. Tätä ideaa voi soveltaa useisiin sanoihin mutta ei useimpiin sanoihin. Soveltuvan sanan voi ympätä monenlaisiin lauseisiin.

Kyseessä oli luonnollisesti osittain yhtiön ja oman kissan häntä, koska tiedän että ideaa on käyttänyt mm. Ilari Lindholm ja mie ite ainakin kahdesti. Sain kimmokkeen Ilarin ristikosta eikä Ilarikaan muistaakseni kuvittele olleensa ensimmäinen joka keksi tätä ruutia.

Hyvä idea on hyvä toistettunakin, erityisesti hyvin toteutettuna kuten Sanaseppo-ristikossa, ellei siitä tule suoranaista maanvaivaa liiallisen toiston vuoksi. Sitä vaaraa en usko tämän idean suhteen olevan.
44. Eki14.10.2006 klo 15:39
Samaa mieltä ison Ässän kaa. Tuota ideaa on ollut harvoin mutta silti aika monta kertaa aiemmin. Vaikka sen yleensä näkee heti päälle päin eikä siitä siis tule yllätystä tai myöskään vaikeaa ratkottavaa vain sen takia, se aina hyvin toteutettuna on iloinen yllätys.
45. Tuomas L.15.10.2006 klo 13:34
Onkohan lehden alussa olevassa Yrjö Ruutian ristikossa käynyt aikamoinen moka? Tarkoitan sanaa, jonka vihjeenä on "kuorta" + nuoli taaksepäin. Vai onkohan minulla itselläni aukkoja sanavarastossa?
46. Arska15.10.2006 klo 14:00
Ei siihen nuolta kuulu, koska ratkaisusana tulee "oikeinpäin". (siis ei takaperin)
47. Tuomas L.15.10.2006 klo 14:34
Niin, tai lieneeköhän laatijalla ollut mielessään eräs toinen sana, jonka vihjeeksi sopisi "kuorta" ja joka muistuttaa ratkaisusanaa takaperin luettuna?
48. RA15.10.2006 klo 15:00
Samaa mieltä, ettei vihje ja ratkaisusana täsmää.

Jos kaksi keskimmäistä kirjainta vaihtaisi paikkaa, niin sitten vihje olisi oikein. Jos nuoli poistetaan ja luetaan ratkaisusana oikeinpäin, niin se ei sittenkään ole kai KUORTA vaan tietty ajanjakso.
49. Jaska15.10.2006 klo 20:59
Sehän oli hyödyllinen virhe, kun ratkaisusana houkutti studeeraamaan ennestään outoa aihetta tietosanakirjasta. Yksi jyvä lisää laariin, kiitos! Itse luvattoman usein virheisiin syyllistyneenä olen kiinnostunut niiden anatomiasta. Jos aihe on sinusta pilkunviilaamista, niin säästyt toivottavasti ärsyyntymiseltä lopettamalla lukemisen tähän.

Virheeseen on viisi selitystä todennäköisyysjärjestyksessä:

1) laatijan pahaan paikkaan osunut tilapäinen lukihäiriö, jota tarkastajakaan (toimenkuvaansa kuulunevat myös ei-palkintoristikot) ei ole huomannut tai on luottanut laatijaan harvinaisen sanan osalta.

2) laatijan tarkoitus oli osoittaa piirroksessa ekan ja vikan kirjaimen keskinäinen vaihdos, mutta toteutti sen harhaanjohtavalla tavalla. Toinen nuoli vastakkaiseen suuntaan olisi auttanut asiaa. Paras pehmiksessä olisi ollut vihjee KUORTA 4. 2. 3. 1.

3) virhe on huomattu ennen painoon menoa, mutta korjaaminen tyssännyt kiireessä esim. tiedonkulun katkokseen

4) laatijan mielestä (tarkastajan taas luottaessa) ratkaisusana lopusta alkuun todella tarkoittaa kuorta.

5) tarkastaja on korjannut alunperin oikean vihjeen virheelliseksi.

Ilman nuolta juttu olisi kyllä kirjan mukaan ollut OK, myös vihje KUORESSA olisi käynyt laatuun. Laatija (tuskin tarkastaja) ei kuitenkaan halunnut jättää pehmikseen yhtä harvinaista eli varsinaista fakkiratkaisusanaa ilman helpottavaa viittausta erittäin yleiseen ratkaisusanaan.
50. Libero15.10.2006 klo 20:59
Muistin tovin pohtineeni tuota kohtaa. Vilkaisin, miten olin sen ratkaissut. Olen näköjään vain ruksannut vihjeen yli. Alanurkan muut vastaussanat tukivat sitä, että vihje on virheellinen.

Millaisia pisteytyksiä ristikkopiireissä erilaisilla mokilla on? Minusta tämä oli pieni inhimillinen erehdys, ei sen enempää.
51. Juhani Heino16.10.2006 klo 02:04
Seli-seli-osastoa täältäkin: kliseisesti sanottaisiin että olen kärsinyt tarmonpuutteesta, mutta enhän mä itse varsinaisesti ole kärsinyt vaan muut...
Raukoon sanoitteen vihjeitys on sinänsä mukava homma, mutta tämänkertaisessa tilanteessa viimeiset vihjeet piti vääntää väkisin, mikä näkyy esim. -EHTI -vihjeessä. En ole tosiaankaan siitä ylpeä, mutta hedelmäpuoleltakaan en keksinyt mitään osuvaa. Niinpä kelpuutin tuon poikkeuksena - kahta sellaista ei samaan (tai ehkä edes samanvuotiseen) ristikkoon kehtaisi laittaa.
Sen sijaan OMEISET IUKSET!, EDES OMA VETO! ja P+YLVÄS olivat harkittuja; otan niistä "täyden vastuun".
GRÖN SÄISÄ -piirroksesta voin vain todeta että olen huono piirtäjä (havainto ei ole tosiaankaan uusi). En varmaan helpota ratkontaa vaikka totean että siinä pitäisi olla ihmisen selkä jossa näkyvät lapaluut.
Kiitos minunkin puolestani arvosteluista - kehut ja rakentava kritiikki ovat aina tervetulleita.
Onneksi muuten en ole ainoa koeratkoja. Sama tarmonpuute vaivasi sitäkin hommaa, etenkin kun ristikot tulivat niin myöhään ja vielä tulostimen mustekasetti oli sattunut kuivumaan eli jouduin ratkomaan "ruudulla". Noin puolet ristikoista jäi käsittelemättä.
52. RA16.10.2006 klo 13:23
Vielä tuosta Ruutian Yrjön ristikosta: Voisiko joku varovasti selittää, kuinka ristikkoon tullut 4-kirjaiminen sana olisi KUORTA tai KUORESSA (kuten Jaska ehdottaa). Ja -siis- oikein pelkästään nuolen poisjättämisellä?

Olen AIKA varmana pitänyt, että tiedän tuon sanan merkityksen, mutta nyt tuntuu, etten taida tietääkään.
53. Jukkis16.10.2006 klo 15:14
Miksi tämä aihe siirrettiin "Ristikot"-alueelta tänne hömppäpuolelle? Joku uusi periaattellinen linjanveto ylläpidolta?
54. Eki16.10.2006 klo 15:25
Sakke on tietystä syystä tämän päivän lomalla. En ymmärrä, miksi tämä on tänne siirtynyt. Ei missään tapauksessa ylläpidon linjanveto.
55. Jaska16.10.2006 klo 21:22
RA, mitäs tässä kruusailemaan, kun kyseessä ei ole palkintoristikko. Ne jotka eivät halua tietää tipsiä ratkaisusanaan (jota en sentään paljasta), lopettakoot lukemisen tähän.
Nykäsen mukaan maankuoren selitys: Maapalloa ympäröikivikuori eli m. (litosfääri) osaksi irtonaisen maapeitteen, osaksi myös vesikerroksen verhoamana. Tietosanakirja puolestaan kertoo, että ratkaisusana (vasemmalta oikealle) on eräs jurakauden kerrostuma. Se sijaitsee siis (maan)kuoressa, ts. on osa (maan)kuorta.
56. RA16.10.2006 klo 21:45
Jaska, minun tietosanakirjani väittävät, että kyseessä on jurakauden osa eli mesotsooisen kauden osan osa. Siis että puhuttaisiin tietystä ajanjakson ajanjaksosta.

Onko todella niin, että ko. sanalla kuvataan MYÖS jotakin maan kuoren kerrostumaa? ... No uskonhan minä.
57. Jaska16.10.2006 klo 22:27
Näin se tosiaan on. Tutumpi tapaus kivihiilikausi, joka on saanut nimensä kivihiilikerrostumista.
58. Libero16.10.2006 klo 22:50
Tulin ruksanneeksi koko vihjeen virheellisenä enkä vain nuolta, kun luulin tietäväni, mitä sana tarkoittaa.

Eräässä tietosanakirjassa, joka ei ole sama kuin Jaskalla, ratkaisusanan (vasemmalta oikealle) kuitenkin sanotaan merkitsevän 'jurakauden vanhimpia muodostumia'. Wikipediassa ratkaisusanan kerrotaan olevan jurakauden alakausi eli valkea jura.
KOMMENTOI

Pakolliset kentät merkitty tähdellä *