KESKUSTELUT > RISTIKOT > LASTEN RISTIKOT

298. Lasten ristikot

Ristikkotukiäiti13.9.2003 klo 20:30
Lastenristikoissa Ines Diers!
Jotain rotia!
Johan se Ekikin sanoi muistaakseni katuneensa tätä iinestä, kun sen kirjaansa pränttäytti.
Vaan, eihän se ole Ekin syy, että AIVOTTOMAT laatijat pääsevät LASTEN LEHTIIN säheltämään mitä tahansa surkean tuotteensa täytettä.
Jostainhan alkuoivaltaminen lähtee, tuskin ent. Itä-Saksan taitoluistelijasta.
Laatijoiden arviointi arvoonsa!
2. ile13.9.2003 klo 21:28
Kolmen kysymysmerkin ristikkoperheeseen kuului parisen vuotta lapsille suunnattu ristikkolehti, johon itsekin laadin useita ristikoita. Yleensä ristikot olivat tilaustöitä, eli kustantaja otti yhteyttä ja kertoi, että nyt tarvitaan lapsille suunnattu ristikko, jonka pääkuvassa voisi olla jotain musaan tai Potteriin liittyvää, tai jotain muuta vastaavaa pashaa. Pääasia, että muksut innostuvat asiasta.

Vaan ristikon laatiminen lapsille ei olekaan kovin helppoa johtuen käytettävissä olevan sanaston suppeudesta. Nimien käytön voi unohtaa lähes tulkoon kokonaan taikuri Luttista, Ville Valoa ja Tiivi-Taavia lukuun ottamatta. Niin ikään oluet, kaljat ja taarit ovat pannassa. Lasten ristikoissa ei myöskään tupakoida, panna eikä viljellä kirosanoja himpunkaan vertaa. Siis lyhyesti ja ytimekkäästi: laadukkaan lapselle soveltuvan ristikon laatiminen ei ole helppoa kokeneellekaan laatijalle.

Helpoin ja käytetyin tapa luoda lastenristikkoon kelpoa sanastoa on lyhentää ratkaisusanojen pituus minimiin. Paljon nelikirjaimisia ratkaisusanoja tyyliin pupu, kani, iskä ja rock, ja hyvää tulee. Piilokirjaimia on paljon, mutta sanasto on helppoa, jopa niin helppoa, että voi yhtyä Tapio Suomisen ohjaamasta elokuvasta 'Täältä tullaan elämä' tuttuun juopottelevien nuorten miesten oluenhuurteiseen huutoon: "Ei mitään välii!!!".
3. Ristikkotukiäiti13.9.2003 klo 21:52
Hyvä! Ile!
4. Ristikkotukiäiti13.9.2003 klo 22:23
Miten vihjeyttää lapsille ALAIN?
Sama ristikko vihjesana oli Prost.
Onhan siitä jo monta vuotta, kun hän oli huipulla.
Siinäpä kysymys?
5. Hui hai14.9.2003 klo 01:51
Tämä on ehkä vaikein mahdollinen ristikon laadinnan laji.
Laatia hyvä ristikko, supistetulla sanavarastolla ja rajoitetulla vihjevalikoimalla. Siinäpä haastetta kaikille laatijoille.
Tällä päivämäärällä voisikin julistaa kilpailun parhaasta alle 15v tarkoitetusta ristikosta. Eki varmaan löytänee julkaisukanavan voittajalle?
6. jupejus14.9.2003 klo 09:46
Pitäisi jo tietää, minkä ikäisille lapsille/nuorille?
Ei 12 vuotias välttämättä enää pidä pupu, iskä, äiskä -tyylistä. Pitäisi olla pitkä liuta poptähtien nimiä ja muita musatermistöjä.
Mutta alle 10 ikäisille? Mikä ettei kilpailua.
7. ile14.9.2003 klo 10:40
Sanaseppo -lehdessähän on vuosien varrella ollut jos jonkinlaista laadintakilpailua. Tässäpä onkin lehden toimitukselle oiva täky saada sivuntäytettä tuleviinkin numeroihin. Omaa mieltäni ainakin aihe tuntuu kovasti innostavan.
8. Maiju14.9.2003 klo 17:06
Kyllä Sanasepossa on ollut laadintakilpailuja ja olen jopa voittanut kerran sellaisen, mutta olisi ollut kiva saada siitä joku palkintokin, edes kunniamaininta.
9. Pena14.9.2003 klo 17:09
Et saanut mitään palkintoa, vaikka voitit? d:(
10. Helge14.9.2003 klo 17:44
Ihan hyvä idea luoda hyviä lasten ristikoita, vaikka kilpailun kautta.
Mutta, jos käännettäisiin kuppi kokonaan ympäri.
Miksipä lapset eivät voisi tehdä ristikoita a) lapsille b) aikuisille?
Muotosäännöt voitaisiin unohtaa.
Veikkaan, että saataisiin aika nautittavia tuotteita.
Löytyisiköhän tältä palstalta joku rohkea maikka, joka uskaltaisi kokeilla.
11. Titta14.9.2003 klo 21:26
Helgen olisi kannattanut lähteä kesäpäiville...
12. Maiju14.9.2003 klo 23:51
Vastaus Penalle: En saanut mitään! En onnitteluita, en lämmintä kättä, en paitaa, en rahaa! Sivun alareunassa oli maininta, kuinka monta ääntä kukin viidestä loppukilpailijasta oli saanut. Ne kun luin, huomasin, että kas, minähän voitin. Se oli sitten siinä.
13. J Takala15.9.2003 klo 07:56
Maiju, olisiko tuo voinut sattua päätoimittajan vaihdoksen tai jonkun muun tapauksen kanssa samaan aikaan niin, että koko homma pääsi toimitukselta unohtumaan?
14. Maiju15.9.2003 klo 09:16
J Takala: Tapahtui vuoden 2001 SM-ristikkokisojen aikaan. Ilmeisesti laadintakisa ei ollut herättänyt niin suurta kiinnostusta, että se voittoa olisi pidetty palkitsemisen arvoisena.
15. iso S15.9.2003 klo 09:53
Maiju: Sääliä, sympatiaa ja empatiaa eräänlaiselta kohtalotoverilta.

Joskus ammottavina aikoina kaivattiin enemmän palautetta Sanasepon ristikoista, ja eritoten muita kuin palkintoristikkoja koskevaa. No, ratkoin ristikot ja kirjasin välittömästi kunkin jälkeen tuntemukseni ylös ja lähetin siivotun version toimitukseen.

Ilmeisesti kelpasi, koska päätettiin perustaa "kuukauden kommentaattori"-titteli (nimi vaihdettu asianomaisten suojelemiseksi ei kun siksi, että en muista oikeaa) ja ensimmäiseksi tittelin haltijaksi nimettiin minut. Jatkossa luvattiin parhaalle joku juhlava palkinto, Sanaseppojen T-paita tai jotain. Parin lehden jälkeen palstanpitäjä vaihtui ja käytäntö haudattiin hiljaisuudessa. Pikkumaisempi sielu saattaisi olla sitä mieltä, että myös ensimmäinen mestarihaukku olisi voitu palkita. En toki minä, minähän olen unohtanut koko jutun.
16. Maiju15.9.2003 klo 10:17
iso S: Voi meitä raukkoja! Emme konsanaan pysty elämään täysipainoista elämää, jos haudomme povellamme näitä katkeria muistoja. Heittäkäämme ne unholaan ja lakatkaamme ruikuttamasta. Ah, sa olitkin jo unhoittanut! Nyt olen minäkin.
17. sihteeri15.9.2003 klo 13:57
Maiju ja iso S, ottakaapa yhteyttä seuran sihteeriin! Moista kommentaattorijuttua en muista kuulleeni, mutta otetaan selvää!
Tietoni löytyvät lehden sivulta 2!
18. Tuomas L.15.9.2003 klo 14:37
Kyseessä oli "kriittinen ratkoja", ja ainakin itse voitin kerran tästä tittelistä 50 markkaa (ja ei, minä en ollut silloin vielä palstanpitäjä...). Mielestäni käytäntö kyllä loppui jo ennen kuin astuin Pekan saappaisiin.

Voin tässä kertoa omasta työskentelystäni sen verran, että en suinkaan näe kaikkea palautetta, vaan minulle lähetetään kooste, johon Hilppa Tikkanen (?) on poiminut tärkeimmät kommentit; lisäksi tiedän lähettyjen ratkaisujen määrät. (En siis näe edes oikeita ratkaisuja, ellen erikseen pyydä niitä päätoimittajalta.) Näiden irtokommenttien pohjalta minun olisi kyllä vaikea lähteä kriittistä ratkojaa nimeämään, etenkin kun samat nimet tuppaavat kummittelemaan lehdestä toiseen innokkaimpina ja nasevasanaisimpina palautteenantajina.
19. iso S15.9.2003 klo 15:46
Sihteeri: kiitos vaan ja höpö höpö, annetaan menneiden olla. Että pitikin mainita, mutta yritin vain lohduttaa Maijua, ettei ole ainoa "suurta vääryyttä kärsinyt". Eihän seura ollut velvollinen minua palkitsemaan, kun systeemi vasta julistettiin minun nimitykseni jälkeen. Minulle jää lyömätön kunnia olla ensimmäinen tittelinhaltija.

Tuomas L: niinpä, ideat syntyvät, elävät aikansa ja kuolevat. Kun lisäksi piiri pieni pyörii (ne harvat ja valitut jaksavat kommentoida), niin tavan jatkamisesta saattaisi tulla aiheettomia epäilyksiä sopupelistä.
20. Marianna15.9.2003 klo 18:37
Rohkea maikka - ei tosin äidinkielen - on kokeillut parikin kertaa ristikkopajaa halukkaille 4 - 6 -luokkalaisille ratkojanaluille. Materiaalina on ollut aloituksena erään kantahämäläisen ammattilaatijan varta vasten meille tekemä materiaali, ja loppuajaksi Pelikaaneista revittyjä lastenristikoita. Kovin on eritasoista ollut pikku ratkojen oivalluskyky ja äidinkielen taito sekä synonyymien löytämisessä että kuvien tulkitsemisessa. Joku 6-luokkalainen on toivonut vaikeampia, toiset helpompia ristikoita. Kantahämäläiset puhkittiin läpi joukolla, mutta moni Pelikaani jäi kesken.

Niin ettei se ihan ikäkysymyskään ole. Kuriositeettina mainittakoon, että viime kerralla avustava luokanopettaja(n sijanen) käytti aloitusristikkoon suunnilleen saman ajan kuin nopeimmat oppilaat.

Homma jatkuu ensi maaliskuussa ...
KOMMENTOI

Pakolliset kentät merkitty tähdellä *