KESKUSTELUT > RISTIKOT > RISTIKOIDEN SIVISTÄVÄ VAIKUTUS

2907. Ristikoiden sivistävä vaikutus

Teppo14.9.2006 klo 13:34
(Kirjoitin tämän toiseen säikeeseen, mutta mielestäni tästä avautuu toisenlaistakin asiaa kuin siellä toisessa aiheessa eli 2904. Yksittäisen sanan kehitys.)

Ratkoja näkee saman ristikossa ensimmäistä kertaa. Painuuko se ja sen merkitys kerralla mieleen? Siis kun siihen törmää toisen kerran, muistaako sen? Jos siihen törmää seuraavassa ristikossa, varmaan muistaa, Jos törmää kahden vuoden päästä, sana lienee unohtunut, ellei sitä ole vakaasti mieleen painanut.

Paljon tässä painaa varmasti se, tuntuuko sana muistamisen arvoiselta. Yksi syy muistaa on siksi, että se todennäköisesti tulee vastaa ristikoissa toistekin, mutta toinen syy on tietysti, että sanan tietäminen lisää yleissivistystä.

Valitettavasti monet ristikoiden vihjeet ovat sellaisia, että niistä ei saa mitään sivistystä sellaisenaan. Joskus tuntuu, että laatija ei ole itsekään tarkkaan selvillä, miksi vihje on mitä on, se on ehkä vain kopsattu toisilta.

Ristikoiden sivistävä vaikutus ei saisi olla vain sen varassa, että ratkoja itse selvittää, mitä vihje tarkoittaa.
2. airisto14.9.2006 klo 13:37
Anarkia=sekasorto, tällainen pari esiintyy monissa ristikoissa.
3. kp14.9.2006 klo 13:41
Ristikoista ei valitettavasti koskaan tule "tietosanakirjaa"...
-Tai edes siihen verrattavaa... Ristikko on viihdettä. Ja sitä
ratkotaan ainoastaan silloin, kun ei ole mitään muuta tekemistä.
- Valitettavasti.
4. Eki14.9.2006 klo 13:43
Anarkia sanotaan Nykäsessä sekasorroksi, mutta joku "oikea" anarkisti on kyllä siitä joskus valittanut.
5. Teppo14.9.2006 klo 13:45
Kiitos, kp, kun jyräsit heti ratkojan aidon mieipiteen.
6. kp14.9.2006 klo 13:49
Teppo
En minä mitään jyrännyt. Halusin, vain muistuttaa tästä viihde-elementistä. On tietysti kourallinen ratkojia, jotka ovat
tästä ajatuksesta kiinnostuneita. -Siis palatkaamme aiheeseen...
7. airisto14.9.2006 klo 13:49
Onko se "Nykänen" joku mielipideopus? ;)
8. Teppo14.9.2006 klo 13:51
"...sitä ratkotaan ainoastaan silloin, kun ei ole mitään muuta tekemistä."

"..kourallinen ratkojia, jotka ovat tästä ajatuksesta kiinnostuneita."

Ilmeisesti kp on nähnyt jonkun tutkimuksen.
9. JTak14.9.2006 klo 13:52
Kp on taas vaihteeksi niin harhateillä kuin vain ilman karttaa ja kompassia voi olla.
10. kari päivärinta14.9.2006 klo 13:52
... Että tuo kp on realistinen. Pilaa kaikki säikeet...
11. kp14.9.2006 klo 13:54
JTak
Oli Odysseuskin monta vuotta harhateillä. Siitä tehtiin
kirjakin...
12. Eki14.9.2006 klo 13:55
Ristikoiden jako onkin siis

- ajantapporistikot (ihan sama mitä sanoja)
- mielenkiintoiset ristikot (harkittu sanasto)
13. kp14.9.2006 klo 13:58
http://fi.wikipedia.org/wiki/Ulysses
Tässä näin...
14. iso S14.9.2006 klo 14:24
Tämänkin näin...
http://en.wikipedia.org/wiki/Kp

kp:n merkitykseksi tarjotaan mm.

KP duty "kitchen police"
Keratosis pilaris, a human genetic disorder, also known as "chicken skin".
Kinthup, code name of a nineteenth-century Sikkimese pundit.
the country code of North Korea.
Kim Possible, a cartoon character.

21 vaihtoehdosta poimin tähän hauskimmat. Huumorintajuihinsa tulematon voisi luulla että ilkeimmät.

Ristikoiden kautta on varmasti tarttunut päähän yhtä jos toista, sekä oikeasti sivistävää että tarpeetonta sälää. Yleensä vihjeelle on niin vähän tilaa että se rajaa mahdollisuuden kovin kummoiseen tiedonvälitykseen. Joskus sentään olennainen selviää (joki siellä, hallitsi tuolla). Joskus saa kimmokkeen tutkia jonkin sanan taustoja netistä tai tietokirjoista.

Päähän painuminen edellyttää yleensä laajempaa perehtymistä tai riittäviä toistoja. Harva tiedonmuru menee pysyväismuistiin kertanäkemältä. Eri asia sellaiset muistihirmut kenellä on valokuvamuisti.
15. Teppo14.9.2006 klo 14:54
Aikaa voi tappaa mielenkiintoisilla ristikoillakin, mutta valikoiva ratkoja tulee helposti vihaiseksi ajantapporistikkoon aikaa tuhlattuaan. Totta kai silloin tällöin on mukava ratkoa ihan "mikä tahansa ristikko".
16. Ritu14.9.2006 klo 14:56
Kaikenlaistahan sitä ristikoista on oppinut. Tiedä sitten kuinka hyödyllistä se kaikki nippelitieto on mitä ristikoiden myötä on takaraivoon iskostunut. Mutta eipä siitä nyt juurikaan haittaa ole ollut.
Nyt en ole aikoihin täytellyt Seura-lehden ristikoita, mutta aikoinaan niissä oli paljon alkuaineiden lyhenteitä. Kyllä oppi tietämään mistä aineesta oli kyse, kun näki lyhenteet Fe,Zn, Al, Au jne.
No sivistystä tai ei, mutta yläasteella ne piti osata kemian tunnilla. Eikä muuten tarvinnut enää siinä vaiheessa niitä päntätä päähänsä. Ja oli muuten hitsin kiva mennä kotiin, kun kemian tunnilla oli ollut pistokokeet aiheesta ;)

Toinen paljon ristikoissa käytetty aihe, johon ko. ristikoissakin törmäsi tuon tuosta, oli piirros jostakin valtiosta ja täplä sen jostain kaupungista. Tuli niin joet kuin sivuhaaratkin tutuiksi siinä missä kaupungit tai kunkin maaan valuuttakin.
Ja aika pitkälle helpotti ratkomista, kun osasi almanakankin melkein ulkoa. Ainakin Oivan, Aaron,Aamun, Aatamin, Eevan ja Aapon päivä oli hyvä tietää ;)

Nyt tilalle on tullut jossain määrin TV. Ainakin minulle se on kynnyskysymys siinä mielessä, että kun kyseinen laatikko ei juurikaan ole auki, niin mistäpä sen tietää kuka missäkin sarjassa näyttelee ja ketä.
Vaikeaa varmaan on vetää se raja, mikä on sitä yleishyödyllistä ja sivistävää tietoa ja mikä sitten ei sitä olisi.

No, tuollaisesta pulmasta, etten tiedä jonkun sarjan näyttelijää, minut pelastaa hyvin tehty ristikko, jossa piilokirjaimilla ei ole liikaa vaikeutettu tehtävän ratkaisemista.
Siitä juuri saattaakin oppia sen, minkä muu maailma jo tiesi, mutta minä en, kun kiinnostuksen aiheet on olleet muualla.
17. kp14.9.2006 klo 15:28
Ristikko on kuin korttipakka.

Maat (hertta,....
Ristikossa maatietoa. Anaa, Nara,....

Pakassa 52 korttia.
-Jos kerran viikossa tekee ristikon.

-Rautavaaraa lainatakseni...
18. Teppo14.9.2006 klo 15:39
Jokainen laatija haluaisi tehdä mielenkiintoisia ristikoita, mutta
- taidot eivät välttämättä riitä
- työnantaja ei sitä (laatijan käsityksen mukaan) salli

Onnekas sellainen laatija, joka osaa tehdä mielenkiintoisia ristikoita siten, että ne sopivat kenelle tahansa, vaikka aikaa tappaville.

Hetkinen, mutta eivätkö nuo mielenkiintoiset ristikot ole ainoita järkeviä tehdä, koska ne sopivat laajemmalle yleisölle.

Tietysti, jos ajantapporistikot ovat helpompia ja nopeampia laatia, niiden tekemiseen voi olla hyvä joskin ratkojista piittaamaton syy.

Osoittakaa minulle laatija, joka ylpeästi sanoo, että tekee mieluiten aina niillä "tutuilla" sanoilla ajantapporistikoita, koska sellaisia kaikki ratkojat haluavat, eivät ratkojat ole sen kiinnostuneempia ristikoista.
19. yngve14.9.2006 klo 17:19
"Osoittakaa minulle laatija, joka ylpeästi sanoo, että tekee mieluiten aina niillä "tutuilla" sanoilla ajantapporistikoita, koska sellaisia kaikki ratkojat haluavat, eivät ratkojat ole sen kiinnostuneempia ristikoista."

Kannattaa tutkailla kauppojen ja kioskien lehtihyllyjä, sieltä löytyy ylenpalttinen määrä noita ajantapporistikoita. Eikös kaikissa ole laatija mainittu - varmasti löytyy ylpeitä ajantapporistikoiden laatijoitakin. Ei niitä tietenkään kaikki ratkojat halua, mutta valtaosa kuitenkin. Tai voihan se olla, ettei ratkojat tiedä paremmasta?

Kyllä se niin vaan on, että harva ristikoita ratkovista pitää hommaa kovin vakavana harrastuksena, vaikka niitäkin toki löytyy.

Kyselin joskus työtovereiltani asiaa, jokainen(n.10) tunnusti ratkovansa, mutta ei kukaan ollut ajatellut niitä sen enempää. Kaikille oli vierasta esim. se, ettei ristikoissa esiinny kolmikirjaimisia sanoja. Eihän tuo tietenkään ole kuin yhden yhteisön mielipide, mutta kuitenkin.

Onkohan asiasta koskaan tehty ihan oikeaa tutkimusta?
20. Teppo14.9.2006 klo 17:32
Kysypä, yngve, tuolta porukalta yleisimpiä ristikkosanoja. Ovatko Anaa ja Nara ja monet muut tuttuja?
21. RA14.9.2006 klo 17:35
Kun ristikon sanasto on vaihtelevaa, on mahdollista sivistyä ristikoiden avulla myös niin, että tietyn sanan oikeinkirjoitus jää (jopa kerralla) mieleen. Eikös se ole (yleis)sivistystä sekin, että osaa kirjoittaa oikein suomea. Pari pientä esimerkkiä:

Vaikka telinevoimistelin itsekin aikoinani, olisin ilman muuta kirjoittanut "spagaatin / spakaatin" yhdellä t:llä ja g:llä. Se, että oikea muoto on SPAKAATTI (tai SPAGAATTI), selvisi kerran ristikosta.

Alinomaan kirjoitin väärin "alinomaan" vuosikaudet, kunnes kerran oli ristikossa ALINOMAA.

Vielä joku aika sitten olisin ollut valmis vaikka lyömään vetoa, että "luontOisetu" on kirjoitusvirhe ja sen kuuluu olla "luontAisetu". Nytpä tiedän tuonkin paremmin eli "luontoisetu" on jopa suositeltavampi muoto kuin tuo ainoaksi oikeaksi luulemani.
22. Eki14.9.2006 klo 17:43
Vaistonvaraisesti (ilman toistaista tutkimusta) sanoisin, että mitä enemmän ratkojat ovat tuollaisia yngven kuvaaman kaltaisia, sitä enemmän tarvitaan hyväsanaisia ristikoita, siis mahdollisimman paljon ympäröivään maailmaamme liittyvällä sanastolla varustettuja.

Tulevasta tutkimuksesta täällä taannoin kerrottiin, mutta se ei ole tietääkseni edennyt.
23. yngve14.9.2006 klo 17:58
Teppo: Tuskin on Anaa ja Nara tuttuja. Eivät ole minullekaan, vaikka olen ratkonut aktiivisemmin. Kierrän kaukaa ristikot, joissa tuollaisia sanoja on.

Eki: Samoilla linjoilla, hyväsanaisia ristikoita tarvitaan.

Mutta miksi hyllyt on kuitenkin täynnä noita ajantapporistikoita? Kuka niitä oikeasti haluaa, laatijat vai ratkojat?
24. RA14.9.2006 klo 18:03
Varmasti on paljon ihmisiä, jotka tekevät ristikoita ns. aikaa tappaakseen ilman sen suurempia intohimoja. Mutta voidaanko tuosta laatijapuolella vetää se johtopäätös, että he nimenomaan haluavat kerta toisensa jälkeen samat tutut sanat ja samat vihjeet?

Ainakin esim. Hml-Hki-väliä päivittäin sahaavilla junaratkojilla (nimenomaan ajantapporatkojilla) yhdellä jos toisellakin ristikot jää (usein) kesken. Ei siksi, että olisivat liian vaikeita, vaan siksi, että ovat niin kuolettavan tylsiä, ettei niitä viitsi tehdä. Edes aikaa tappaakseen. Tuskinpa kukaan kuljettaa mukanaan samaa viikkolehteäkään tai kirjaa viikosta toiseen saadakseen "vain" ajan kulumaan.

Tällaiset ajantapporatkojat eivät yleensä ole perehtyneet ristikkotarjontaan, vaan nappaavat ristikon tai ristikkolehden mukaan mistä milloinkin käsiin sattuu. Tämä on ymmärrettävää, koska ratkonta ei heille ole siinä mielessä harrastus ja virkistys kuin joillekin toisentyyppisille ratkojille.
25. RA14.9.2006 klo 18:13
Yngve: "Kuka niitä oikeasti haluaa, laatijat vai ratkojat?" [siis ns. ajantapporistikoita]

Tiivistit tuohon kysymykseen sen, mitä yllä yritin sepustaa pitkäsanaisemmin.
26. kp14.9.2006 klo 21:21
Yngve: "Kuka niitä oikeasti haluaa, laatijat vai ratkojat?" [siis ns. ajantapporistikoita]

Ihmiset haluavat. Ne kun menevät enemmän kaupaksi...
Tässäkin pätee laki. Mitä ostetaan, sitä tehdään...
27. Eki14.9.2006 klo 21:40
Kuten täällä on sanottu, parempisanaisetkin kelpaavat ajantappoon.

Suomen ristikkolehtien taso on minusta korkeampi kuin mitä yngve tuossa antaa ymmärtää. Aika vähän on silkkaa ajantappoa huonoin ratkaisusanoin alusta loppuun. Monissa lehdissä on parempi- ja huonompisanaisia, jopa hyvin erilaatuisia ja -tapaisia.

Ja kyllähän ristikoiden laatuun ja ratkojatyytyväisyyteen vaikuttavat muutkin se seikat kuin ratkaisusanat, joista tässä on pääosin puhuttu.
28. Teppo14.9.2006 klo 21:44
Olet siis, kp, lukenut, mitä ajantapporistikoilla tarkoitetaan ja olet ylpeä sellaisten tekijä? Lisäksi esität vahvan kantasi, että "oululainen" lehtiryhmäsi julkaisee ristikoita erityisesti niille, jotka haluavat ristikoilta vain ajantappoa?
29. Ritu14.9.2006 klo 21:49
Ajantapporistikko vie aikaa, jonka voisi käyttää hyödyllisemminkin, vaikka itseään sivistäen.
No joo, huono huuli eikä ollut tarkoitettu kenellekään.
Mutta terminä tuo ajantapporistikkko kalskahtaa korvaani ikävällä tavalla. Ei ristikoita ratkota aikaa tappakseen, vaan että joutilaana ollessaan saisi jotain mielekästä tekemistä :)
30. yngve14.9.2006 klo 22:16
Eki: Ehkä tuli hieman yleistettyä.

Olen tutustunut erilaisiin lehtiin, kun muutama ratkoja haluaa minun täyttävän heiltä kesken jääneet ristikot(helpot)loppuun.
Useimmiten keskenjäämisen syy on juuri outo ratkaisusana. Sana on usein mielestäni sellainen, jonka sivistävä vaikutus on kyseenalaista(Ei kaikkea tarvitse tietää). Ei mielestäni sovi helppoihin ristikoihin.

Tokihan lehdissä on sanastollisesti hyviäkin ristikoita, ei unohdeta sitäkään puolta.
31. kp15.9.2006 klo 08:56
Teppo
En minä muuta sano, kuin (niitä tahtovat ihmiset).
Siis tuohon esitettyyn kysymykseen. En ota kantaa kuka niitä julkaisee. -Eikä suinkaan tuo ole minun kantani.
-Kysy vaikka Ekiltä. -Sen sanelee "markkinalaki", tai joku
sinnepäin oleva... (realiteetti)...
32. mor15.9.2006 klo 12:34
Tuo kp:n 8:56 viesti on kaikkine sulkumerkkeineen ja viivoineen todella far out. Ja tuohon kieliasuun tuskin moni pystyy. Puhumattakaan ymmärrettävästä asiasisällöstä.

Jatka vain samaan malliin... ;-) ;-) ;-)
33. Antti Viitamäki15.9.2006 klo 14:43
Uskaltaisin sanoa melko varmana faktana, että jos jonakin vuonna kaikkien Suomen ristikkolehtien kaikissa ristikoissa olisi pelkästään tavallisia, suomenkielisiä sanoja tai yleisesti kaikkien (ei pelkästään paljon ratkoneiden) ihmisten tuntemia erisnimiä, KUKAAN ei valittaisi - lehtiä menisi kaupaksi ihan entiseen tahtiin.

Itse asiassa uskoisin, että ristikkolehtien myynti jopa kasvaisi, koska satunnaisostajat kokisivat enemmän onnistumisen tunteita (siis viihtyisivät ristikoiden parissa paremmin) ja päätyisivät sen johdosta kokeilemaan lehden ostamista toistekin.

Käytännössähän tätä "melko varmaa faktaani" on mahdotonta todentaa, koska harva laatija pystyy laatimaan yllä kuvailemani kaltaisia ristikoita - ainakaan sitä tahtia mitä heidän pitäisi nykyiseen tuotantoon yltääkseen.

Eikäpähän moiseen ole kovin monella laatijalla edes intoa, koska laadinta on heillekin enemmän ajantappoa. "Kaivetaan tätä ojaa niin paljon kuin tänään ehditään, ja huomenna jatketaan. Mitäpä mistään muusta piittaamaan, kun tämäkin kustantajalle ja ratkojille kelpaa. Markkinavoimat jylläävät, kehityksestä viis."

Minä haluan nähdä sen ihmisen, joka KAIPAA ristikkoon sanoja joista ei ole kuunaan kuullutkaan - ja vielä vihjeitettynä siten, ettei sanan ratkettuakaan oikein tiedä mistä on kyse.

JA minä haluan nähdä sen ihmisen, joka HYLJEKSII ristikkoa sen takia että siinä on vain tuttuja sanoja piristävästi ja mielenkiintoisesti vihjeitettynä.
34. Taata15.9.2006 klo 15:03
Kyllä on epämääräistä puhetta? Pitäisikö tuosta ottaa jotain
selvääkin? Tulkkia tuossa tarvitaan. Valtionapujako Viitamäki
kinuaa? Korottaa itseään ja antaa muille kalossinkuvia taka-
puoleen? Ei täällä pelkillä toiveilla ole ennenkään eletty vaan
sotimalla. Mieluummin soittelen "taitelijan tytärtä" kuin elän
tuollaisissa pilvilinnoissa ja haavekuvissa.
35. Eki15.9.2006 klo 15:08
Minusta tuo Antin teksti oli erittäin asiallista pohdintaa.
36. Taata15.9.2006 klo 15:16
Mitähän se sitten olis ollut, jos minä olisin sanonut saman?
Ajantapporistikonkin voi ymmärtää ainakin kahdella täysin
päinvastaisella tavalla eikä tarvita paljon edes mielikuvitus-
ta. Melko varma fakta! Kun tästä lentsusta selviän, niin sitten
voin taas kirjoitella enemmän. Koittakaa kestää siihen asti
myös Taatan logiikkakisan osanottajat.
37. tonimikael15.9.2006 klo 16:55
Taata, osaat sinä asiallisempikin olla.
38. Eki15.9.2006 klo 17:13
"Mitähän se sitten olis ollut, jos minä olisin sanonut saman?" -Erittäin asiallista pohdintaa.
39. RA15.9.2006 klo 17:48
"Ajantapporistikon" voi (tosiasiassa) ymmärtää kymmenillä eri tavoilla. Tässä säikeessä se kuitenkin määrittyy tuolta edellisistä kommenteista:

kp 14.9. klo 13:41: "...Ristikko on viihdettä. Ja sitä
ratkotaan ainoastaan silloin, kun ei ole mitään muuta tekemistä. Valitettavasti."

-> välikommentteja ->

Eki 14.9.2006 klo 13:55: "Ristikoiden jako onkin siis
- ajantapporistikot (ihan sama mitä sanoja)
- mielenkiintoiset ristikot (harkittu sanasto)"

Tuossa kp:n kommentissa on "jännä" ajatus (yleistys), että viihteeseen turvaudutaan vain silloin, kun "mitään muuta tekemistä ei ole" ja että viihteeksi käy tällöin mikä tahansa mentaliteetilla "kuhan on"? Eli ajatus, etteivät ihmiset yleensä hae viihteeksi mitään, mistä voisi vaikkapa sivistyä tai arkisemmin oppia jotakin, virkistyä tms.? - Aika erikoinen viihteen määritelmä.

Taitaa mennä (taas) sivuraitelle, sori; Mutta kuten sanottu, kyllä ns. ajantapporatkojiakin on, siinä kp on oikeassa. He eivät vain useinkaan jostakin kumman syystä(!?) kutsu mukana kantamiaan ristikoita viihteeksi.
40. Libero15.9.2006 klo 17:59
Mieltä ylentäviä voivat olla sellaiset ristikot, joissa on jokin entuudestaan vieras nimi tai termi. On virkistävää seuloa omaa yleistietoaan ja huomata, missä on sillä kertaa vahvoilla ja missä heikoilla. Kaikkea ei muista heti eikä hetkenkään päästä. Kaikkea ei tiedä heti mutta hetken päästä tietää, jos mieli vain on avoin.

Myös ristikkotietoa on hyvä seuloa. Unohtamisen taito on eduksi, mutta usein jokin uusi sana vaatii erityistä huomiota. Tällä tavalla sanasta tulee melko varmasti aktiivinen. Kovin olennaista ei mielestäni ole, onko tieto maailman tärkein arkielämässä. Olennaista on, että tieto pitää paikkansa. Monet laatijat tuntuvat olevan hyvin huolellisia.

Suhtaudun melko suopeasti ristikkojen nippelitietoon, koska myös se on jostakin lähtöisin, liittyy johonkin ja johtaa jonnekin. Se, miten merkityksellistä nippelitieto on, riippuu näkökulmasta.

Voin hyvin kuvitella, että esimerkiksi jollekulle Hullissa asuvalle britille oma kotipaikkani olisi merkityksetöntä nippelitietoa, jos nimi esiintyisi sikäläisessä ristikossa. Minulle suomalaisena ratkojana taas on päivänselvää, että tiedän suurin piirtein, mikä ja missä Hull on. Eihän kotipaikkanikaan todellisuudessa ole nippelitietoa eikä turhaa tietoa. Ainakin olisi surkeaa ajatella, että on tullut tavallisen kauan asuneeksi nippelitietopaikkakunnalla, joka sijaitsee nippelitietomerenrannalla ja jonka läpi virtaa nippelitietojoki.

Olen koettanut keksiä, mitä haittaa ihmiselle voi suppeasta tai runsaasta nippelitiedosta olla, kun se ei sulje pois mahdollisuutta muunlaiseen tietoon ja perehtyneisyyteen. Oikeastaan en etsi ristikoista minkäänlaista tietoa, vaikka sitäkin onneksi saan. Ristikko on liian monimuotoinen paketti, jotta sen voisi noin vain kietaista joko tiedollisesti avartavaan tai muutoin sanastollisesti antoisaan kääreeseen. Jos painopiste yhdessä ristikossa on toisaalla, niin toisessa ristikossa se taas on toisaalla. Kumpaakaan en hyljeksi, kunhan ne ovat... hyviä.

Ajantapporistikoita näyttää olevan olemassa, mutta on myös ristikoita, joihin kannattaa varata aikaa ihan niiden itsensä takia. Jostakin muualta voi ottaa löysää aikaa, jos sitä on. Silloin kun ei ole, niin ristikko odottaa. Kokemukseni on, että intensiivinen ristikonratkonta on lisännyt vuorokauteen varovaisen arvion mukaan minuutteja, ehkä kokonaisen tunnin. Sen sijaan että olisin onnistunut tappamaan aikaa, olenkin saanut sitä lisää.
41. Taata15.9.2006 klo 18:35
Täällä on sanottu, että Ouluun kelpaa mikä vaan, että siellä
ei tarkisteta. Kuten KP on jo moneen kertaan todistanut, niin
tämä väite on täysin väärä ja Ekikin voisi sen tänne laatinee-
na oikaista ja todistaa, jos haluaisi. Tämä nyt ainakin on asi-
aa, mutta älkää vaatiko minua kaikkia säikeitä kelaamaan
läpi pitkältä ajalta, mutta tämä käsitys on syöpynyt mieleen
varmaan useammistakin puheenvuoroista matkan varrelta.
42. RA15.9.2006 klo 19:22
Minulle on - päinvastoin - tullut (näistä keskusteluista täällä) mielikuva, ettei Ouluun kelpaa oikein mikään.

Esim. kp on moneen kertaan todistanut, että Oulun seula on todella tiukka. Ihan ratkojaakin ihmetyttää moinen tiukkuus, että mikseivät esim. tavalliset ja arkiset yhdyssanatkaan kelpaa.
43. Taata15.9.2006 klo 19:43
Näin ne elon laineet korkeina lyövät. Kyllä elämä on sitten yhtä aaltoliikettä. Minä vissiin olen taas ihan väärässä? Pitää pyytää taas RA:lta anteeksi, että olen moista disinformaatio-
ta kenties tänne syötellyt ja raapustanut. Pitänee alkaa
näyttämään tästä lähtien jutut etukäteen RA:lle ja ottaa hy-
väksyntä, mutta minulta puuttuu sähköpostiosoite, valitetta-
vasti. Taata taata!
44. RA15.9.2006 klo 20:07
Ei TÄSSÄ kysymys ole oikeassa tai väärässä olemisesta, vaan siitä, millainen mielikuva tai käsitys näistä täällä käydyistä keskusteluista syntyy!

Taata sanoit käsityksenäsi, että TÄÄLLÄ on väitetty (kuinka yleisesti?) "Ouluun kelpaavan mikä vain, että siellä ei tarkisteta".

Ja minä sanoin sitten perään oman käsitykseni, että TÄÄLLÄ olleiden kirjoitusten pohjalta (lähinnä kp) Ouluun ei kelpaa oikein mikään.

Kai muutkin saa sanoa KÄSITYKSENSÄ / VAIKUTELMANSA - kuin sinä?

Tuo ennakkosensuuri- / hyväksyntä-juttu ei käy mielestäni edes huonosta huumorista. Lue vaikka kaikki jutut läpi. Koska olen KIELTÄNYT jotakuta olemasta omaa mieltään?
45. Taata15.9.2006 klo 20:56
Hyi, ei kai sentään hyvääkään huumoria ollut? Minulla ei tai-
da kohta olla mielipiteitä lainkaan vaan peesailen jokaista
ja myötäsukaisesti myöntelen kuten joku joskus jossain
hupijutussa elastisen notkeasti. Kyllä kyllä! Joo kyllä niinhän
se on! Kyllä kyllä olen täsmälleen samaa mieltä! Sitähän mi-
näkin, että kirjoitti tosi hyvin! Joo hänelläkin oli sana hallus-
sa! Si, kylläpä osasi hyvin lohkaista. Jees, olen tismalleen
hänen kannallaan! Tuosta ei kerta kaikkiaan ja kaikki kerral-
la voi olla erimieltä! Sanoipa tosiaan nasevasti kuin olisi vie-
nyt sanat suustani! Olen aivan äimänkäkenä, että joku osaa
kirjoittaa just niinkuin minä! Tuohon ei ole mitään lisättävää!
Kerrassaan mainiosti kirjoitti! Murjaisi juuri kuten minä! Oli-
sin minäkin sanonut hänen asemassaan suorat sanat. An-
taa palaa vain, meikäpoika on hänen linjoilla. Täälläkannate-
taan ja ollaan ehdottomasti samaa mieltä kaikessa ja kaikki-
alla! Aamen!
46. Fast Show15.9.2006 klo 20:58
Indecisive Taata?
http://www.answers.com/topic/fast-show-characters
47. Taata15.9.2006 klo 21:25
Minä en ole koskaan ollut sitä mieltä! Pikemminkin päinvas-
toin. Minähän olen aina sanonut, että ei siitä mitään tule.
Kuinka joku nyt voi olla tuollaista saanut päähänsä? Ei olis
tullut minulla mieleenkään kuuna kullanvalkeana. Kaikkea
sitä saa lukeakin! Minä olen aina vastustanut! Kyllä tuon
nyt sanoo järkikin, ettei siitä mitään tule. Kaikkea ne mene-
vätkin mokomat tekemään! Sitä se tyhmyys teettää. Olisivat
ensin kysyneet minulta ennenkuin menevät itsensä nolaa-
maan. Tyrivät kerrankin kunnolla! Siitä saivat pitkän nenän!
Että osaavatkin munia! Kana munii kerran päivässä, mutta
nuo koko päivän. Eipä tuosta jää paljon jälkipolville kerto-
mista. Olen aina sanonut, että ovat päästään vialla. Ei tulis
kuuloonkaan, että olisin tuota mieltä. Minä olen sanonut
tuhat kertaa, että noin siinä tulee käymään. Veronmaksa-
jat kaiken tämän sotkun maksaa, sanokaa minun sanoneen.
48. qwer16.9.2006 klo 01:43
qwerin asteikolla: 3/4 viisas on tämä Taata Taata
49. Minsku16.9.2006 klo 21:12
Hei pojat, lopettakaa jo se vääntö siitä kuka sanoi/ tarkoitti mitä... Ei kovin sivistävää ;) Tavallisia sanoja nokkelilla ja hauskoilla vihjeillä, toivon ma. Sivistyksellä ei niin väliä.
50. Eki19.9.2006 klo 12:21
Minskun vähät välittämä sivistys ei toki ole pääosassa juuri missään ristikossa, vaan vain pienenä sivujuonteena, jos sinäkään.
KOMMENTOI

Pakolliset kentät merkitty tähdellä *