KESKUSTELUT > RISTIKOT > ONKO RAIMO ANTAUMUKSELLISIN?

2901. Onko Raimo antaumuksellisin?

Eki12.9.2006 klo 10:05
Tekee mieleni kertoa Raimosta. Raimo on innokas ratkoja Kajaanista, joka osaa pääosin ratkoa kovimmatkin visaiset. Joskus se tekee tiukkaa, kuten meillä kaikilla. Usein tuolloin Raimo ottaa kännykän käteen ja pirauttaa joko tuntemalleen ratkojalle tai laatijalle. Hän ei koskaan kysy ratkaisusanaa. Hän kysyy jotain pientä lisähelpotusta. Tällainen voi olla väärän sanan poistaminen tai sanan oikeaksi vahvistaminen.

Raimo ei aina tartu puhelimeen. Jos hän tietää, että lähiaikoina on 400 km:n säteellä hyviä ratkojia tai ainakin yksi kovislaatija tavattavissa, hän (odotettuaan puolivalmiin ristikon kanssa ehkä aikansa) hyppää autoonsa tai pyöränsä selkään ja suuntaa sinne. Raimo on tuttu näky sanaseppotapaamisissa ja vaikkapa Kiuruveden Vihreillä Niityillä heinäkuussa, joka toki olikin aivan hänen kotinurkillaan. Kun ollaan kasvotusten, voi antaa vähän monipuolisempia mutta edelleen ah-niin-viitteellisiä apuja, että Raimo itse kuitenkin vastaukset keksii. Voi sitä ”olisihan tuo pitänyt keksiä jo kotona”-purkauksia, joita siinä kuullaan (ja joskus ”no nyt oli kyllä pannut niin pahan, etten olisi tainnut yksin keksiä tuota nurkkaa”).

Raimo ei tee tätä voittaakseen rahaa arvonnoissa, koska niihin hän ei ota osaa, vaan voittaakseen itsensä. Ainakaan koskaan hän ei ole maininnut, että haluaisi voittaa laatijan (no, ehkä leikillään). Laatijoille hän on kuitenkin antanut monia mukavia muistoja, kuten varmaan myös vastakkaiset osapuolet Raimolle.
2. iso S12.9.2006 klo 10:57
No on tuosta vaikea panna paremmaksi, tai oletettavasti joidenkin mielipiteen mukaan vaikea mennä pahemmaksi. Ei vastaavia raimoja kyllä riitä päiväntasaajalle metrin välein pantavaksi - jos riittäisi niin sittenhän he voisivat panna viiteapupyynnöt kulkemaan ketjussa eikä tarvitsisi polkea 400 kilometriä!

Jos pystyy edes jollakin tavalla eläytymään tuollaisen absolutistiratkojan sielunmaisemaan niin ymmärtää paremmin miksi ratkaisusanojen julkinen toitottaminen ei ole pelkästään hyvä juttu.
3. corona12.9.2006 klo 11:21
iso S: Mutta mitä mieltä Raimo itse olisi sanojen julkiseen toitottamiseen? Pitäisikö tätä asiaa kysyä häneltä itseltään?

Eki: Ja mitä mieltä Raimo on siitä, että hänet on nostettu eräänlaiseksi kummajaiseksi ratkojien edustajana ja vieläpä niin, että hänen henkilöllisyytensä on tunnistettavissa annettujen vihjeiden perusteella?
4. Eki12.9.2006 klo 11:24
corona: miltä Raimosta mahtaa tuntua, että kutsut häntä kummajaiseksi? (minulle sanassa kummajainen on negatiivinen sävy)
5. corona12.9.2006 klo 11:35
Eki: Et vastannut kysymykseeni. Miksi?

Raimo: Olet ilmeisen omistautunut ristikkoharrastuksellesi ja nautit siitä koko sydämestäsi. Jos olen loukannut sinua sanalla kummajainen, olen syvästi pahoillani. Mutta uskon, että viisaana miehenä ymmärrät alkuperäisen tekstini perimmäisen tarkoituksen, jonka oli osoittanut Ekille.
6. pudonnut12.9.2006 klo 11:40
corona: Ihmettelin samaa. Haluaisinko minä, että tekemisistäni toitotetaan kaikille? En, ehkä kirjoittaja tietää haluaako Raimo
7. Eki12.9.2006 klo 11:49
Oltuani viikon lomalla ja luettuani "urakalla" näitä säikeitä (joita ei tosin kerry ihan ahkerimpien aikojen malliin, onneksikin) ole ollut aistivinani keskustelujen kireytyneen.

On toki ennenkin nähty näitä yltiöyleistäviä kommentteja "kaikki vain haukkuvat" ja "yksiä vain kehutaan" ja "minua savustetaan täältä", mutta nyt on astunut kuvaan tiukkaa nimittelyä, jota edustaa tämmöinen kummajaistyyppinen heittely ja pirkka-ketjun monenlaiset vihaiset kommentit.

corona ja pudonnut, olisinko alustanut tämän aiheen, jos en uskoisi Raimon sen hyväksyvän ja olevan jopa mielissään?

Olen pyrkinyt loman jälkeen kirjoittamaan vain positiivisesti. Katsotaan, kauanko se onnistuu. Sivujen avaajan silmillehän monet toisten mielipiteetkin kaadetaan.
8. corona12.9.2006 klo 11:52
pudonnut: Kiitos kommentistasi; on lohduttavaa tietää, että ei ole kummajainen (huom! negatiivinen sävy) mielipiteissään.

Eki: Onko Raimo antanut luvan kertoa itsestään ja jos on, niin miksi et maininnut siitä aloitustekstissäsi?
9. pudonnut12.9.2006 klo 12:05
"...mutta nyt on astunut kuvaan tiukkaa nimittelyä, jota edustaa tämmöinen kummajaistyyppinen heittely ja pirkka-ketjun monenlaiset vihaiset kommentit."

Turha tuohon kummajaiseen on takertua, vaikka se sinusta on negatiivinen, ei se sitä välttämättä kaikille muille ole. Ei se sestoaminenkaan kaikille tuttu ole, vaikka se sinulle onkin.
10. z12.9.2006 klo 12:07
corona = pudonnut?
11. corona12.9.2006 klo 12:23
z: Lyhyt ja ytimekäs vastaus: EI.
Olen ollut kaksi ja puoli kuukautta poissa näiltä sivuilta ja palannut tauon jälkeen keskustelukerhoon ilmeisen huonoin seurauksin. Ekille tämä näyttää olevan sitä myrkkyä, mitä hän ei kaivanne tänne, ja nähtävästi olen saanut hänen positiivisen energiansa loppumaan alta aikayksikön. Voi, voi!

Mutta Eki hyvä: Miksi tulkitset yksinkertaisen kysymykseni koskemaan muitakin keskustelunaiheita? Otin vain kantaa tämän säikeen aiheeseen, mutta ilmeisesti se oli henkilökohtainen loukkaus sinua itseäsi kohtaan.
12. ö12.9.2006 klo 12:26
Saattaapa Raimo ollakin antaumuksellisin. Kadehdin häntä.

Itse olen muuttunut kyyniseksi omien kykyjeni suhteen. Näytän olevan kolmemiinus-ratkoja. IS:n kolmepalloset ovat liian vaikeita, vaikka Pelikaanien kolmepalloset ratkeavatkin.

Yleensäkin kadehdin ihmisiä, jotka kykenevät antautumaan yhdelle asialle. Minä olen tuuliviiri. Nytkin olen pitkään huorannut sudokuiden kanssa.
13. kp12.9.2006 klo 12:35
Taata, kp, ja nyt eki hampaissa.
-Haloo, lopettakaa nyt.
14. Eki12.9.2006 klo 12:39
corona, ehkä tuo kummajaissana laukaisi hälytyssysteemini, mutta se pilasi tuon kommenttisi, koska sen takia tuntui, että olit käsittänyt kirjoitukseni aivan väärin.x Anteeksi.

kp, eivät asiat ihan noin mustavalkoisia ole.
15. kp12.9.2006 klo 12:45
Kyllä kummajainen voi olla positiivisesti.
-Ainakin täällä päin Suomea. Voi tietysti olla negatiivisestikin.
-Se riippuu siitä, miten kukin sen ottaa...
16. RA12.9.2006 klo 12:47
Niin monella tavalla näitä juttuja voi lukea ja tulkita! Luin pariin kertaan tuon Ekin alustuksen Raimosta ja itse aistin siinä (vain) arvostusta Raimoa kohtaan. Melkein (taas) kävi kateeksi.
17. corona12.9.2006 klo 13:09
Eki: Mitä nyt sanoisin?

No, jos vaikka yrittäisin tiivistää sananvaihtomme asiallisen tiukkaan raamiin.

Siis valitsemalla vääriä sanoja tekstiinsä, pilaa koko perusidean ajatuksistaan vastaanottotapahtumassa!

Hieno oivallus, mikä muuten pätee samalla tavalla itselleni heitettyyn vastakommenttiisi (klo: 11:24). Mutta se ratkaiseva ero sanoillamme oli, että sinä omilla sanoillasi löit todella vyön alle korostamalla epäolennaista seikkaa tekstissäni. Mietipä sitä tykönäsi!
18. Eki12.9.2006 klo 13:17
Eki: "miltä Raimosta mahtaa tuntua, että kutsut häntä kummajaiseksi?"

corona: "omilla sanoillasi löit todella vyön alle korostamalla epäolennaista seikkaa tekstissäni"

Jos olet tuota mieltä tuosta kysymyksestäni, niin olet todella pahoillani ja pyydän edelleen anteeksi.

Juttelin eilen puhelimessa erään henkilön kanssa, joka oli pahoillaan täällä saamastaan vastaavan kaltaisesta tahattomasta heitosta. Ehkä tämä herkisti minut tuolle sanalle ja tuontyyppiselle vastailulle.

Minulla on jo toista tuntia ollut soittopyyntö vetämässä Raimolle. Sitten saadaan tietää, onko arvostelukykyni aivan tärviöllä.
19. corona12.9.2006 klo 13:22
Eki: Miehen työ!

Kerro lämpimät terveiseni Raimolle, vaikka en häntä tunnekaan. Toivotan hänelle kaikkea hyvää elämänsä taipaleella ja samoin myös Sinulle, niin työssä kuin privaatissa.
20. airisto12.9.2006 klo 13:42
Ekin alustus, Iso S:n ja RA:n kirjoitukset. Kun tästä säikeestä riisuisi muut kommentit(tämä mukaanlukien) pois, niin saisi satunnainen vierailija hienon kuvan ristikkoväestä...
21. Hyvä kysymys12.9.2006 klo 13:46
Mikä se olennainen seikka tekstissäsi oli, Corona?
22. Taata12.9.2006 klo 14:18
Kyllä täällä on sitten herkkää porukkaa. Ei pärjäisi työelä-
mässä, jos joka asiasta ottaa nokkiinsa ja pahottaisi mie-
lensä noin pienistä. Toisesta korvasta sisään ja toisesta
ulos on vanhan kansan viisaus. Että jotkut joutavatkin sitten
miettimään ja etsimään näköjään kokopäivätoimisesti jotain
mahdollisia heittoja koskien mahdollisesti itseään. On sitä
monenlaista meininkiä olemassa tässäkin maassa. Kyllä on
paljon rakenkampaa työelämässä kuin tällaisilla keskustelu-
palstoilla, joilla pitäisikin taittaa peistä puolesta ja vastaan
eikä hermoilla pienistä. Se on paha, kun on aikaa liikaa
miettiä joutavia ja etsiä olemattomia haukkuja. Rakit räk-
syttää ja karavaani kulkee. Tänne mahtuuu lunta vielä
porstuaan eikä ole ihailijakirjeitäkään vielä täynnä kuten
eräällä kuulostaa olevan. Taata taata!
23. iso S12.9.2006 klo 14:25
Minulle esitetty kysymys: Mutta mitä mieltä Raimo itse olisi sanojen julkiseen toitottamiseen?

Mistäpä minä tietäisin? En varmaankaan tunne kyseistä Raimoa enkä siksi pysty häntä Ekin kirjoituksen perusteella tunnistamaan, joten minulla ei voi olla tietoja hänen mielestäänkään. Ekin antaman kuvauksen perusteella voin esittää kaksi arvausta, joista toinen on luultavasti lähellä totuutta.

Arvaus 1: Raimo ei lue näitä palstoja eikä hänen mielenrauhaansa hetkauta täällä tehdyt paljastukset.

Arvaus 2: Raimo lukee näitä palstoja eikä haluaisi nähdä ennenaikaisia paljastuksia, koska ei halua niitä "suorassa lähetyksessäkään".

Mielestäni kommentistani pilkisti oma mielipiteeni mikä kallistuu ihailun suuntaan, sekä se arveluni että jotkut muut voivat olla sitä mieltä että harrastuneisuus menee vähän liian pitkälle.

Minusta on hienoa jos ihmisellä on joku sellainen asia tai harrastus mihin hän paneutuu täydestä sydämestään, tietysti sillä edellytyksellä että se tapahtuu lakien puitteissa ja muille vahinkoa tuottamatta.

On myös perusteltua olla sitä mieltä että ei ole terveellistä jos mikä tahansa yksittäinen asia on jonkun elämän koko sisältö. Koska en tunne Raimoa niin en voi ottaa kantaa siihen miten täydellisesti ristikot hallitsevat hänen elämäänsä. Siitäkin voin esittää arvauksen: eivät ainakaan ihan täysin, jos kerran miehellä on sosiaalinen luonne (laaja tuttavapiiri) ja sellainen fyysinen kunto että voi pyöräillä pitkiä matkoja tapaamaan tuttaviaan. Ne 400 km:n säteen reuna-alueille osuvat tapaamiset sentään lienevät autolla hoidettavia. Muuten paneutuminen menee toisenkin alan ääripäähän!

airisto: ironia on taitolaji, siinä pitää osata ottaa huomioon lukijakunnan rajoittunut käsityskyky. Sinun kommenttisi on kuin Delfoin oraakkelin suusta, sen voi tulkita sekä ylistykseksi että herjaukseksi. Herjaaminen on rumaa etkä varmaan syyllistyisi sellaiseen, joten kiitos itseni ja noiden kahden hienon käsityttäjän puolesta!
24. ö12.9.2006 klo 14:26
Kaikilta näyttää jääneen huomaamatta yritykseni palata säikeen aiheeseen.
25. Taata12.9.2006 klo 15:07
Minä olin yhteen aikaan tosi antautunut pesäpalloilulle ja
ymppäsin sinne myös ristikot matkaan samaan harrastuk-
seen kuin myös paljon aikaa ja rahaa. Sitten tulivat taas muut harrastukset, jonne taas meni paljon aikaa ja rahaa.
Nyt on sitten taas ristikotkin sitten nostaneet taas enem-
män päätään, vaikka taustalla kulkee lisäksi monia muita
harrastuksia työhommien lisäksi. En ota kantaa otsikkoon!
26. kp12.9.2006 klo 15:57
Minäkin joka päivä antaudun teknologian vietäväksi, kun
lähettelen noita laatimuksia...
27. Teppo12.9.2006 klo 17:17
Taatasta en sano mitään, mutta missä on kp?
28. kp12.9.2006 klo 17:19
Tuossa yläpuolella (Tepon yläpuolella, siis ennen Teppoa)
29. Teppo12.9.2006 klo 17:28
Näkyyhän tuo, mutta mistä on kysymys?
30. Matti12.9.2006 klo 17:33
Rohkenen vielä paljastaa,vaikka en lupaa olekaan kysynyt, että Raimo on myös himokuntoilija. Maratoneja on yli yksi kesässä - paras aika alle kolmen tunnin. Hän oli ylpeä siitä, että tulos on samalla tuntiluvulla kuin maailmanennätys. Pyöräilymäääriään en muista, mutta kyllä ne mykistivät.

Joten ristikot eivät ole ainoa harrastus, ja vakavalla mielellä Raimo ryhtyy siihen mihin ryhtyy.

Nimimerkki maratonin 3.47 juossut, v. 1985
31. kp12.9.2006 klo 18:53
Teppo
Niin, mikä mistä?
32. Libero12.9.2006 klo 18:54
Luin pariin kertaan Ekin kuvauksen intohimoisesta ratkojasta. Kun siinä oli puhe myös heinäkuisesta Kiuruveden-tapahtumasta, ajattelin, että tällainen Raimo on oikeasti olemassa. Toisen lukukerran jälkeen minusta tuntui, että Raimo onkin kuvitteellinen henkilö! Tässä kuvitteellisessa henkilössä yhdistyisivät kaikki piirteet, joiden perusteella kuva antaumuksellisimmasta ratkojasta olisi täydellinen.

Kun nyt on syytä uskoa, että mies on ihan tosi, niin superlatiivimuoto on varmasti paikallaan. Pidän antaumuksellisuutta voimaa antavana elämänasenteena, joka heijastuu usein kaikilla elämänalueilla, kuten suhteessa ihmisiin, suhteessa työhön, suhteessa harrastuksiin ja suhteessa muihin iloihin. :)

Oikeastaan oli mukava peilata itseään, tottumuksiaan ja tavoitteitaan tuosta kuvauksesta. Ratkoja voi hyvässä lykyssä kehittyä yksinkin pakertaessaan, mutta vuorovaikutuksessa lajitovereihin kehityskaari olisi toisenlainen. Soisin osaavani ottaa Raimosta mallia ja kysyä nykyistä paljon rohkeammin pientä lisähelpotusta visaisiin vihjeisiin. Kun yritän olla liian omavarainen, siitä ei aina hyvä seuraa. Monta kertaa väärän sanan poistaminen tai sanan oikeaksi vahvistaminen riittäisivät ja riittävät.

Peilaamisella tarkoitan lähinnä puntaroimista ja arvioimista. Suoranaisesta vertailemisesta olisi enemmän haittaa kuin hyötyä.
33. Teppo12.9.2006 klo 19:13
Voi tavatonta, kp! "Minäkin joka päivä antaudun teknologian vietäväksi, kun lähettelen noita laatimuksia..." Pohdin vain, että missä sfääreissä liikut ja miksi en pysy perässä? Mihin tuo liittyy vai tuliko vastustamaton halu sanoa se juuri tuossa ja tuolla hetkellä? Ei tässä muuta, hyvää yötä sinullekin!
34. Eki12.9.2006 klo 19:14
Raimo soitteli sitten työpäivänsä päätyttyä. Hän oli viestini perusteella käynyt lukemassa alustuksen ja totesi, että yksi virhe siinä on. Kyllä hän joskus kysyy, raadollinen kun on, joltakin arvostamaltaan ratkojalta ihan kokonaisen sanankin, jos ristikko ei millään tule valmiiksi ja tiedonpuute painaa. Hän soittaa ylseensä sellaiselle, jolta saa myös selityksen pulmaan. Mainitsikin yhden ratkojamestarin nimeltä. Jos hän saa sanankin ilmaiseksi, hän ei missään tapauksessa lähetä vastausta arvontaan.

Raimo ei työssään ehdi juuri netissä käydä, joten hän oli lukenut pelkän alustuksen. Hän lupasi huomenna yrittää päästä lukemaan koko keskustelun. Joka tapauksessa hän sanoi alustuksesta pelkkää hyvää ja oli siitä iloissaan.
35. kp12.9.2006 klo 19:23
Vastustamaton halu hyvinkin.
36. RA12.9.2006 klo 21:33
Tulee vähän toistoa, mutta laitanpa kuitenkin:

Kirjoitin säikeeseen "Ikuisuusaiheen loppukaneetti" näin:

"Oma arvioni tästä kirjoittajaväestä on kyllä päinvastainen; Keskivertoa enemmän maailmanmenoa seuraavia ihmisiä ja laajasti erilaisiin asioihin perehtyneitä ja monenlaista harrastavia niin, että oikein kateeksi käy." [Lisäys 12.9.: JA TAAS käy kateeksi.]

Kirjoitin tuon yllä olevan kommentiksi, kun oli väitetty, että tänne kirjoittavat eivät ymmärrä "ulkopuolisesta" maailmanmenosta mitään ja ainoa ajatussisältö ovat vain ristikot. - Raimo ei taida tänne paljon kirjoitella, mutta sen sijaan ratkoo ristikoita itselleen sopivalla intensiteetillä ja paneutumisella. Ja on siis siinä mielessä jotenkin rinnastettavissa paljon tänne kirjoittaviin.

Mielestäni Ekin alustus kertoi tuon. Innostuksen, paneutumisen, perehtymisen, halun oivaltaa itse silloinkin, kun omat rahkeet eivät ihan riitä. Ei muuta. Jos joku on innostunut jostakin asiasta, niin minusta on kyllä suoraan sanoen aika "köyhää ajattelua" vetää siitä heti johtopäätös tyyliin:

- henkilö ei ymmärrä mitään muuta
- henkilö ei tiedä mitään muuta
- henkilö ei tee mitään muuta
- henkilöä ei kiinnosta mikään muu
- henkilöllä on jokin ongelma, jota hän kompensoi
- henkilö on kummajainen, outo tyyppi
- henkilö ei ole tolkuissaan

Todella ei-loogista (ja ihmisarvoa alentavaakin) heitellä tuollaista naljailua. :-(

P.S. Olen pari kertaa saanut jutella ko. esimerkkihenkilön eli Raimon kanssa. Voin vakuuttaa, ettei hänen maailmankuvansa ja elämänpiirinsä kapeudesta tarvitse olla kenenkään huolissaan. :-) Ja vaikka se olisi ollutkin vain ristikoita, niin mitä sitten?
37. corona12.9.2006 klo 22:02
Raimo:
Pahoitteluni Sinulle koituneesta vaivannäöstä työpäiväsi päätteeksi. Kiitokseni siitä, että annoit alustustekstille vilpittömän hyväksymisesi ja samalla toit Ekin kautta äänesi kuuluville.

Eki:
Pahoitteluni Sinulle koituneesta mieliharmista, koska en luottanut ihmistuntemukseesi tarpeeksi, vaan jatkoin itsepintaisesti painostustani. Kiitokseni siitä, että otit intimiteettisuojaa käsittelevän asiani vakavasti.
38. Eki12.9.2006 klo 22:05
Mukava että harmonia löytyi ja vähempikin riittää...

Mukava, jos harmonia ei löydy (kun opettaja sitä etsii soittaakseen), sillä vähempikin riittää... ;)
39. jupejus12.9.2006 klo 22:13
Kohteliastahan se - ja oikeikinkin corona, että pyydät anteeksi, jos tunnet tuottaneen mielipahaa, vaan oliko tuossa niin suurta aihetta.

Itsekin kun luin ensi kerran tuon Ekin alustuksen, ajattelin ihan samaa, että on hiukan arveluttavaa kertoa jostain henkilöstä noin vapaasti, kuvaamatta kertomuksessaan mitenkään, onko siihen mitään suostumusta asianomaiselta.

Samoin luulin kanssa, onko kysymyksessä aito kertomus, mutta peitenimellä. No, hyvähän tuo, kun selvisi kuitenkin kaikki ja kaikki tahot ovat vissiinkin tapahtumakertomukseen tyytyväisiä. Ekin tarina sinänsä oli mielenkiintoinen ja kuvasi hyvin aktiivista jatkojaa harrastuksen parissa.
40. Taata12.9.2006 klo 22:27
Eki on vissiin Lönnrotin jalanjäljillä ja tekee teosta ratkojista?
Siinä sitä riittääkin kiertämistä, jos meinaa joka ratkojasta
jutun värkätä. Millonkahan tässä ovisummeri mahtaa pirah-
taa? Taata taata!
41. Eki12.9.2006 klo 23:45
En ole.
42. Hessu29.9.2006 klo 00:19
Löytyi ihan sattumalta tällainen antaumuksellinen kaveri. Laitan jutun tänne muidenkin iloksi.

http://www.turunsanomat.fi/sunnuntai/?ts=1,3:1012: 0:0,4:12:0:1:2000-08-20,104:12:53867,1:0:0:0:0:0:
43. Eki29.9.2006 klo 00:48
Raimo soitteli muutama päivä sitten ja kysyi paria sanaa ja selitystä. Oli lukenut koko jutun, muttei siitä sen enempää ollut kommentoitavaa. Alustuksesta hän oli vain hyvillään.
44. Hui_hai29.9.2006 klo 06:32
Lisää antaumuksellisia (ja osaavia:D) ratkojia löytyy osoitteesta: http://www.hs.fi/kuvat/iso_webkuva/1135221947669.g if
45. Eki29.9.2006 klo 09:20
Tuon takia Sanaseppojen termistö suosittelee täyttämisen sijasta ratkomista silloin, kun käytetään (edes suurin piirtein) oikeita sanoa.

Ristikkovastausten joukossa on joskus kuoria, joissa osoitteesta saa hädin tuskin selvän ja itse ristikko on vain täytetty sattumanvaraisilla kirjaimilla. Veikkaan, että tämä on yleensä tehty hoitajan kanssa terapian vuoksi, mutta se on sitä täyttämistä.

Tosin ei täyttämisverbiä kansan suusta riistetyksi saa, vaikka kuinka yrittäisi, eikä siis kannatakaan.
46. matts29.9.2006 klo 09:38
IS pehmis (harvoin): RATKAISEN ensin mielessäni, en kynällä numeroidut kirjaimet, joskus lähetän ne - useimmiten en.

Joskus jopa sitten TÄYTÄN pehmiksen lämpimikseni.

Oliko omahyväistä, ei ollut tarkoitettu? Ne pehmikset nyt vaan ovat yleensä täytettäviä, eikä ratkaistavia ja niin saavat ollakin. Kyllä niille tarvetta on.
47. Eki29.9.2006 klo 09:41
Ne ovat mattsille tosiaan pelkkää täytettävää, mutta valtavalle joukolle ne ovat erittäin mieluisaa ratkottavaa. Eläköön se iso ero.
48. JTak29.9.2006 klo 10:09
Turun Sanomien jutussa on pieni virhe. Anita Helinä Riitta Hirvonen pitäisi varmaankin olla Anita Helena Riitta Hirvonen, muutenhan mainittua anagrammia ei synny.
49. Eki29.9.2006 klo 10:12
Samaan päädyimme chatissa yösydännä.
KOMMENTOI

Pakolliset kentät merkitty tähdellä *