KESKUSTELUT > RISTIKOT > KOVIS 9.9.06

2898. KOVIS 9.9.06

Kaitsu 7311.9.2006 klo 19:01
Isolla vihreällä kirjoitettu Juanes... tarkoittanee kolumbialaista artistiä. Toisessa Juanes kohdassa vastukseksi tulee latino, mutta antakaa vinkkejä tähän isolla vihreällä kirjattuun Juanesiin
2. ö11.9.2006 klo 19:15
Oikea vastaus ei ole ADONIS. Ei vaikka kuinka yritin sovittaa.
3. RA11.9.2006 klo 19:51
Ihan ne toisissa säikeissä eilen ja tänäänkin puhuttaneet ratkaisunpalautusajat estävät kovin tarkan vinkkailun, mutta jos vaikka mietit, että mitä ne tämmöiset "Juanesit" monesti ovat.
4. iso S11.9.2006 klo 19:53
Dones on siihen liian lyhyt vaikka kuinka yritän venyttää. Viittaan viimeksi Pirkka-ketjussa esiin tuleeseen kantaan: ratkaisua ei voi paljastaa kun on vielä vastausaikaa jäljellä. Palataan asiaan 16.9. jos vielä kiinnostaa!

Joko hiipivä dementiani on edennyt tai ristikoiden asteikko on kiristynyt. Se ei ole mikään ihme jos kolmepalloiset menevät yli hilseen mutta se on surkeampaa kun kakspuolonenkin alkaa olla liikaa. Koko vasen puoli takkusi pahasti ja varsinkin pääkuvan alus oli osoittautua ylivoimaiseksi. parilla rohkealla (ja tuurilla oikeaan osuneella) arvauksella sekin selättyi. Sen alueen kautta kulkevan lauseen 1. sana tuntui hämmästyttävältä mutta runsaan järkeilyn jälkeen suostun hyväksymään senkin.

Allekkaiset vihjeet "lennätti" ja "taivaan syytä" ratkaisusanoineen ovat tuohon aukioon minusta hyvinkin kolmostasoa. "Suom ruots" on hyvä, mutta "uulevy" siinä mielessä ei että minusta se ei ole levy. Ehkä olen vain tosiasioista tietämätön tai muuten vaan katkera kun etsin ratkaisua pääasiassa toisesta vaihtoehdosta.
5. Eki11.9.2006 klo 19:57
Ei sitä tasaista kakspuolpallosta ole helppo tehdä ees vuokilan.
6. RA11.9.2006 klo 20:11
Taitaa olla ns. veteen piirretty viiva määritellä, mikä yksittäinen vihje on kakspuolpallonen ja mikä puolestaan kakspallonen tai kolmepallonen.

Pallot tulevat kokonaisuudesta. Mutta kallistun kyllä iso S:n puoleen siinä, että tämä Ekin 9.9.-Kovis olisi ihan hyvin voitu merkata kokonaisuudessaan kolmepalloseksikin. Aikaahan ei tietenkään mennyt paljon mitään (O ikil ajettuunim :-), mutta verrattuna esim. muutaman viikon takaiseen Skytän Antin ristikkoon, niin suunnilleen saman verran sai mietiskellä.
7. RA11.9.2006 klo 20:15
Nyt meni ristikot, Alfit ja Antit sekaisin. Tarkoitin vertailukohteena viikontakaista (2.9.) Alfin ristikkoa.
8. Jaska11.9.2006 klo 21:08
isoS, kiva kun "suostuit" hyväksymään sen ekan sanan. Sehän on nokkela. Niin kuin kakspuolenkin vihjeistä monet ovat, joten ei siinä sen kummempaa hämmästelyn aihetta. Siinä taitaa Eki olla oikeassa, että 2½-vihjeet ovat laatijalle ongelmallisempia kuin "rehellisesti" kierot täyskolmosen. Niinpä joskus skaala alittuu tai ylittyykin, minulla on mennyt 2½:een joskus enemmän aikaa kuin keskimäärin täyskolmoseen. Viime aikoina on meillä vaimo ominut nämä Plussan puolikovikset itselleen, tämän (9.9) täyttymiseen häneltä meni aittuunim ätnemmyknaskedhak nion. On minua nopeampi näissä keskikovissa ja helpommissa ylivoimaisesti nopeampi. Siitä tuli mieleen tarjota pieni veto: jos nainen pääsee finaaliin seuraavassa SM-kisassa, on hän myös mestari! P.S. Onkohan Ruutukolmio mennyt sippiin vai jakeluko kiikastaa, kun perjantaiksi luvattua RistikkoHelmeä ei näy meillä eikä Halmeilla.
9. Jaska11.9.2006 klo 21:09
isoS, kiva kun "suostuit" hyväksymään sen ekan sanan. Sehän on nokkela. Niin kuin kakspuolenkin vihjeistä monet ovat, joten ei siinä sen kummempaa hämmästelyn aihetta. Siinä taitaa Eki olla oikeassa, että 2½-vihjeet ovat laatijalle ongelmallisempia kuin "rehellisesti" kierot täyskolmosen. Niinpä joskus skaala alittuu tai ylittyykin, minulla on mennyt 2½:een joskus enemmän aikaa kuin keskimäärin täyskolmoseen. Viime aikoina on meillä vaimo ominut nämä Plussan puolikovikset itselleen, tämän (9.9) täyttymiseen häneltä meni aittuunim ätnemmyknaskedhak nion. On minua nopeampi näissä keskikovissa ja helpommissa ylivoimaisesti nopeampi. Siitä tuli mieleen tarjota pieni veto: jos nainen pääsee finaaliin seuraavassa SM-kisassa, on hän myös mestari! P.S. Onkohan Ruutukolmio mennyt sippiin vai jakeluko kiikastaa, kun perjantaiksi luvattua RistikkoHelmeä ei näy meillä eikä Halmeilla.
10. Jaska11.9.2006 klo 21:11
P.S. Elohiiri etusormessa.
11. iso S11.9.2006 klo 23:03
Sepä se, liiankin nokkela, meinasi mennä minulta ihan tavoittamattomasti yli. Sitten kun vihdoin tajusin niin onhan se erinomaisen hauska. Erittäin tarkasti keljuillen voisi vieläkin löytää tarkkuuden puutetta, lähinnä tarkoitan sen toisen sanan sijamuotoa. Jos sisältö olisi oikein niin hauskuus kärsisi. Hyvä näin, jätetään hiukset halkomatta (mahtaako niitä kuvassa ollakaan).

Toinen ratkaisulause on puolestaan sellainen että mielestäni mikään kuvasta ilmenevä ei todista sitä oikeaksi, tosin ei vääräksikään. Siinä mielessä sekin on lievästi moitittavissa, mutta senkin hauska (ja kuvaan erinomaisesti sopiva) ajatus kärsisi mistä tahansa muutoksesta minkä pystyn tähän hätään kuvittelemaan.

Se on kiistämättä tosi että olipa millainen fakiiri tahansa niin kaikille ratkojille saman ja koko ristikon alalta tasaisen vaikeusasteen luominen on mahdoton temppu. Täytyy vain nöyrtyä myöntämään omat puutteensa kun tulee vaikeuksia vastaan ja todeta että ilmoitettu vaikeusaste on yksittäiselle ratkojalle väkisinkin vain suuntaa antava arvio. HArvoin se kuitenkaan ihan hirveästi heittää niin että suunnilleen tietää mihin soppaan on kynänsä iskemässä.

Kokonaisuutena arvioiden: pienet olisivat murheet ristikkolandiassa jos ristikoiden yleinen taso olisi tätä luokkaa. Tietenkin niin että erilaisia vaikeusasteita olisi edelleen tarjolla eritasoisten ratkojien tarpeita tyydyttämään, mutta muuten laatua ajatellen tämmöinen tarjous on sellainen mistä ei haluakaan kieltäytyä.
12. tonimikael12.9.2006 klo 00:11
Muuten suhteellisen kivuton paketti, mutta muiden ratkojien muassa totean itsekin jumittuneeni vasempaan laitaan. Varsinkin kuvan alapuoli otti aikaa.

SUOM RUOTS olisi mielestäni pitänyt olla SUOMI RUOTS tai SUOM RUOTSI.

NAURUN AIHE oli oikein kiva. Uskon kyllä, että päinvastaistakin mielipidettä löytyy sen vaatiman tiedon tähden.

Se ponnistusvihje oli mukava myös.

UULEVY harhautti luulemaan, että tässä olisi nyt helppo vihje, mutta ei. Iso S:ään yhtymättä hyväksyn tämän täysin.

Pääkuvassa on sitä jotain. :)
13. Eki12.9.2006 klo 00:19
Jos tarkkoja ollaan, pääkuvan toinen lause ei toimi tonimikaelille? Eikä RAlle eikä muutamalle muullekaan?
14. Eki12.9.2006 klo 00:29
Tuosta pääkuvan alapuolisesta alueesta piti sanoa, että tarkastaja-Liisa ehdotti yhden sanan vihjeen vaihtoa, koska hänelle asia ei ollut lainkaan tuttu. Se pitikin vaihtaa, mutta se oli paikallaan vielä, kun tiedosto oli valmiina lähtemään lehteen. Silloin kysyin muilta lähistöllä olijoilta, tunsivatko he moisen sanan (siis vihjeen ja ratkaisun yhdistelmän). Oli tuttu kaikille, joten jätimme sen.

Kuvaavaa on, että kukaan ei ole tainnut sanallakaan mainita sitä vihjettä.

Täytyy muuten vielä korostaa, että koviksen laatu ja visaisuus on tärkeältä osin myös Heikki Lavoniuksen ansiota/syytä. Kuten Alf Simbergin kommenteista (kovis 2.9.) jo ehkä huomasitte, Heikki valikoi ja editoi Alfin vihjeitä (eikä tuo ihan pieni juttu olekaan) (ja sen jälkeen tarkastuksessa ilmeneviä asioita saatetaan muutella). Teemun ja minun koviksissa Heikin suurin panos on piirrosten aiheiden ideointi ehkä 80-90-prosenttisesti eli perin ratkaisevasti.
15. RA12.9.2006 klo 01:00
Tonimikael (12.9. klo 00:11):
SUOM RUOTS olisi mielestäni pitänyt olla SUOMI RUOTS tai SUOM RUOTSI.

Eihän! Eihän ratkaisusana sopisi ollenkaan noihin ehdottamiisi vihjeisiin! Minusta tuo SUOM RUOTS oli ihan täsmä.
16. iso S12.9.2006 klo 08:25
Ne ketkä haluavat kunnioittaa laatijan tai Lavoniuksen ratkaisuja ottavat hatun päästään eikä hatut päistään, poikkeuksena ehkä tonimikael, jonka vilkas mielikuvitus voi saada panemaan hatun molempiin päihinsä! Suomi poikkeaa tässä suhteessa esimerkiksi englannista, missä käytettäisiin monikkomuotoa vastaavassa tilanteessa. Minustakin SUOM RUOTS on ihan oikein. SUOMI RUOTS tai SUOM RUOTSI olisi myös oikein mutta ne olisivat vielä hämäävämpiä ja kierompia. Hämäyksen huippu olisi kai "Benin talia".

Eki, viittaatko 12.9.2006 klo 00:29 vaihdettavaksi aiotulla vihjeeseen "lennätti"? Jos olen ratkaissut ja ymmärtänyt oikein, se ainakin vaatii tietyn alan tietoa, lennättää ei ole yleensä se verbi mitä kyseisessä tilanteessa käytetään ja tietääkseni lennättänyt lennättää edelleen mutta ratkaisusana olisi pitempi jos vihje olisi "lennättää nyt".

Moneen kertaan on todettu että ristikoihin ei pidä ehdoin tahdoin laittaa vääriä tietoja mutta jonkinasteista leikkimielisyydestä ja muista hyvistä syistä johtuvaa väljyyttä pitää sallia.

Ai niin, kello kilisi päässäni ja totesin että olin itse maininnut tämän vihjeen joten siitä ei voi olla kysymys. Sittenpä ehdokkaani epäilyksenalaiseksi on "suklaa-". Tämän ratkaisu ei todellakaan ollut mielessäni ensimmäisten sadan vaihtoehdon joukossa, mutta ratkettuaan ei tuntunut täydellisen vieraaltakaan.
17. Eki12.9.2006 klo 08:37
Vastauksia suurelle leivonnaiselle.

Ovelampia vihjeitä SUOM RUOTS tilalle olisi tosiaan löytynyt. Vihje oli kuitenkin tuollaisenaankin aivan rajoilla, joten jätin tuon "helpoimman" ja minustakin se toimii jopa paremmin näin kuin tonimikaelin ehdottamana.

LENNÄTTI on tosiaan mielestänikin hyvin harkitty ja erittäin täsmällinen (joskin tietysti hieman tietoa vaativa) imperfekti sekä itse ratkaisusanalle että sille nelikirjaimiselle sanalle, joka ehkä ensin tulee mieleen (vaikka minusta jälkimmäinen onkin jopa hieman väärä vastaus vihjeelle).

Osui ja upposi suklaaseen.
18. Tuomas L.12.9.2006 klo 13:07
Niin, kyllähän se lennättänyt edelleenkin lennättää, mutta silti imperfekti on tässä hyvinkin perusteltu. "Lennättää" tai "lennättävä" olisi mielestäni jopa väärin.
19. IiKoo13.9.2006 klo 08:53
Minusta "lennätti"-vihje ei ole täsmälleen oikein. Minusta se on väärässä aikamuodossa. Itse vastaussanan laskisin nykyään parhaaseen (taikka pahimpaan) atta-tasoisten fakkisanojen joukkoon.
20. 2 ratkojaa15.9.2006 klo 10:36
Kuvan alapuolinen osa on tosi vaikea, ei aukea, vaikka aina olemme saaneet 21/2 palloset ratkaistuiksi! Mikä ihme voi olla esim. "taivaan syytä"? kun ei koko ympäristöstä saa ollenkaan apuja? liian vaikea nurkka, mutta kai se on tarkoituskin, että kun yhteen nurkkaan laitetaan kaikki vaikeat, niin sitten tökkää.
21. Eki15.9.2006 klo 10:39
Kuten yllä kirjoitin, ei ollut tahallista. Pyrkimys on tasaisuuteen. "Taivaan syytä" on vähän lapsellinen.
22. 2 ratkojaa16.9.2006 klo 11:30
voi surkeuden 16, lapsellisuuskaan ei auttanut!!!
23. Eki16.9.2006 klo 11:33
Nyt voi kertoa, että siihen tulee joku ääni.
24. iso S16.9.2006 klo 15:54
Ääni kuin käsivarressa kohoavana? (6)
25. Jaska16.9.2006 klo 19:39
940 m
26. RA16.9.2006 klo 19:48
Tai:

Säde: Omaksuin, mikä on eka. Ääneen pudottelu! (6)
27. 2 ratkojaa16.9.2006 klo 23:16
voi pojat, nyt se ratkesi!!! meillä oli koko nurkka avoinna ja nyt kun vihjeiden perusteella saatiin tuo "taivaan syytä" oikein paikalleen, niin ratkesi koko nurkka! mutta herranjestas, että teetätti töitä, koko päivä on mietitty ja funtsattu ja nyt on kaikki kohdallaan, mikä fiilis!!!!!! kiitos kaikille mukana olleille.... ja eikun uutta putkeen..
28. Eki16.9.2006 klo 23:19
Nyt on laatijakin iloinen ;)
29. Taata16.9.2006 klo 23:32
Ehkä olisin entrannut tuota vihjettä?
30. Eki16.9.2006 klo 23:39
Yhdenkään ristikon kaikki vihjeet eivät ole täydellisiä?
31. RA16.9.2006 klo 23:58
Kyseessä oli Kovis ja kyseessä oleva vihje oli (mielestäni) oikein hyvä. Jotain tuon tapaista ratkaisua itsekin jo alusta alkaen hain ja (öhöm) aika pian tuon sitten keksinkin.

Jos yhtään luottaa laatijan ajatusmaailman, ei tuollaisesta vihjeestä kuin TAIVAAN SYYTÄ! oikeastaan voikaan kovin monenlaiseen mielleyhtymään päätyä.
32. Taata17.9.2006 klo 00:02
Jassoo! Kas kummaa, kun tulee kuitenkin muutakin mieleen...
Anteeksi RA!
33. RA17.9.2006 klo 00:04
Ei tarvitse pyydellä alinomaa anteeksi. Tulee minullekin kaiken aikaa muuta mieleen.
34. tonimikael17.9.2006 klo 00:39
Minullakin siitä tuli ensimmäiseksi mieleen PAKANA. :) Että kelatkaapa sitä.
35. RA17.9.2006 klo 00:46
toni, kertoisitko millä logiikalla?
36. Taata17.9.2006 klo 00:47
Kirjojen kirja tuli minullakin mieleen ja sieltä varmaan monta-
kin kohta jos kyllä tuli muutakin. Voi anteeksi, eihän minulla
ollut lupa puhua, kun oli koviksesta kyse ja tunnen tuon nyp-
pylän vielä niin huonostikin, mutta tietokilpailussa muistin ja
otin pisteet himaan. Tuolla aiemmin oli noita lisävinkkejäkin.
Voi minua pakanaa, kun olen nyt väärässä säikeessä enkä
minä voi täällä mitään tietää enkä ymmärtää. Anteeksi nyt
kauhiasti. Minä menenkin nyt tästä nukkumaan. Öitä!
37. tonimikael17.9.2006 klo 01:41
RA, koska ilman taivasta (so. Jumalaa, pyhyyttä) ei olisi pakanoitakaan! Siksi ajattelin sen käyvän tuohon hyvin, koska vihjeessä oli huutomerkki.
38. 2 ratkojaa17.9.2006 klo 13:09
anteeksi kauhiasti, mutta meillä on oikeastaan vielä yksi epäselvä kohta: se vihje "näitä" ja "ihan sama" ovat kyllä ratkenneet muiden sanojen myötä, mutta yhteys pätkii ainakin tähän "näitä" vihjeeseen. älkää hermostuko....
39. Tuomas L.17.9.2006 klo 14:03
"Näitä ihan sama" on yksi ainoa vihje, joka viittaa yhtä aikaa vaaka- ja pystysanaan.
40. Eki17.9.2006 klo 14:11
Kiitos Tuomakselle, en vielä itse ehtinyt ristikkoa penkoa esiin.
41. Libero17.9.2006 klo 15:03
Aloitin vihjeestä SUKLAA- ja pompottelin neljää vastausvaihtoehtoa eestaas. Näin sohlatessani sain taivaan syyksi muun muassa tuiskun, myrskyn ja salaman, jopa mannat epätoivoisesti monikossa. Myös pakanan otin puheeksi siipan kanssa. Perustelin sitä aivan samoin kuin tonimikael, mutta siihen sopivaa pystysanaa en sentään keksinyt.

Kun suklaan jatkoksi sijoitin vaihtoehdoista kaikkein ilmeisimmän ja ehkä helpoimmankin, oikea vastaussana putosi vaakaan kuin taivaasta. :)

Oli tyrmäävän hieno nurkkaus tämä.
42. iso S17.9.2006 klo 15:51
Monille tyrmäävä, ratkaisseille hieno!?

2 ratkojalle lisäselitys: jos taivutatte pysty- ja vaakasanan samaan sijamuotoon kuin vihjeen nitä-sana on niin tulos on sama, vaikka sanojen perusmuoto ei olekaan.

Pakana-arvauksesta mielenkiintoinen syrjähyppy. Jostain (Metro-lehti?) osui ihan äskettäin silmään juttu kristinuskon historiasta. Alkuseurakunnat saivat ensin jalansijaa isoista asutuskeskuksista kuten Roomasta. Pakanan kantasana paganus tarkoittikin alunperin maaseudun asukkaita. Näin ollen pakanoita olisi olemassa ilman (kristillistä) taivastakin, vaikka maaltamuuton seurauksena määrä kutistui ilman miekkalähetystä. Helsinki-keskeisten laatijoiden mielestä pakanoita olisivat Kehä III:n ulkopuolella asuvat :-)
43. 2 ratkojaa17.9.2006 klo 16:02
no niinpä onkin, mielestämme nämä vihjeet kuten "tätä kasvi" ovat hirmu vaikeita, niitä on vaikea hahmottaa, mutta sitten kun se idea löytyy niin se tuntuukin ihan iisiltä. kiitos avusta!
44. Libero17.9.2006 klo 16:06
iso S: Totta haastat. :)
45. Taata17.9.2006 klo 18:00
Paganus esiintyy meilläkin sukunimenä yli kahdellasadalla.
Itsekin törmäsin Tiernakaupungissa aika varhain tähän suku-
nimeen, kun portimoissakin pelasi yksi sen niminen pelaaja.
46. yönvalvoja21.9.2006 klo 04:28
antakkaapa vastauksia jo
47. IiKoo21.9.2006 klo 09:01
Mihin kohtaan? No, Uppa on minusta väärässä aikamuodossa, koska Taina Uppa heittää edelleenkin, vaikkakin käyttää nykyisin sukunimeä Kolkkala. Tietty jos asiaa katsotaan vain tämän kauden kohdalta, niin sitten toki tietysti.
48. Jukkis21.9.2006 klo 09:15
No eihän Taina Uppa enää heitä. Näytä joku tämänkesäinen keihäänheittokisan tuloslista, josta löytyy Taina Uppa.
49. Eki21.9.2006 klo 09:30
Laatija olen tietysti sitä mieltä että vihje LENNÄTTI ja ratkaisu UPPA on ihan nappi. No, en olisi, jos olisin tullut toisiin ajatuksiin, mutta itselleni se toimii edelleen 100-prosenttisesti ja mikään muu aikamuoto ei siihen sopisi.

Ainoa vika on, jos osa ratkojista on sitä mieltä, että se ei toimi. Jos prosentti on tarpeeksi suuri, vihje olisi kannattanut vaihtaa. Mutta tässä tapauksessa ei ole kohonnut kovin suureksi.

Näiden ajallisten ongelmien kanssa painiskelen useinkin. Jos panen AITURIn vihjeeksi ARTO BRYGGARE, toiset sanovat, ettei hän enää mikään aituri ole. Vihjeeseen siis pitäisi lisätä ennen ja jos ratkaisu on ARTSI, vihje olisi vaikka EX-AITURI. Minusta Artsi on ikiaituri, koska hän oli sitä aina urallaan ja saavutti mitalinkin juuri sellaisena.
50. Eki21.9.2006 klo 09:32
Laatijana...
51. iso S21.9.2006 klo 09:59
Samasta lennätyksest urputin 12.9.2006 klo 08:25 näin:
...vaatii tietyn alan tietoa, lennättää ei ole yleensä se verbi mitä kyseisessä tilanteessa käytetään ja tietääkseni lennättänyt lennättää edelleen mutta ratkaisusana olisi pitempi jos vihje olisi "lennättää nyt".

Eki myönsi 12.9.2006 klo 08:37 että erityisalan tietoa tarvitaan ja nyt paljastui että kyseessä on urheilu, joka on joillekin ihmisille yhtä aikaa musta aukko ja punainen vaate. No, visaise(hko)ssa voidaan vaatia tavallista laajempia tietoja eikä passaa pillastua vaikka jotkut niistä tulisivat itselle vastenmieliseltä alalta. Tässä tapauksessa pitää olla suht kiinteästi urheilua (tai "seurapiiriuutisia") seuraava että osaa yhdistää Uppan ja Kolkkalan samaksi henkilöksi.

Samassa viestissä Eki viittaa ehkä helpommin mieleen tulevaan ratkaisusanaa, joka olisi hänen mielestään hieman väärä. Kysymyksessä lienee Aero. Mikä sen tekee vääräksi? Lennättäminen vai se että Finnair perusti vuonna 2000 Viroon uuden Aero-lentoyhtiön? Sen virallinen nimihän on Aero Airlines AS joten voi myös ajatella että tarkkaan ottaen nyt ei lennätä Aero. Toisaalta vastaavalla tarkkuudella voi todeta että se entinen Aero oli Aero Oy. Siis Aero ei lennättänyt ennenkään muuten kuin kansan suussa.

Keihäänheiton nimittäminen lennättämiseksi kuulostaa sievistelevältä puuhastelulta. Jotain leijaa tai lennokkia lennätetään ja silloin vielä lennon kestäessä tehdään asiaan vaikuttavia toimenpiteitä. No, vapaasti lentävän liidokin yhteydessä kai puhutaan myös lennättämisestä ja siinähän ei voi irtipäästämisen jälkeen tehdä muuta kuin seurata katseella ja toivoa parasta. Sekin on myönnettävä että keihäs lentää (siirtyy paikasta toiseen ilmateitse) joten lentämisen aiheuttaja on lennättäjä. Ei vihje siis ole väärin mutta tuntuu siltä! Keihäänheittohan on sentään Suomen "pyhiä" lajeja joten minkäänlainen vähättely ei tule kysymykseen, saati sitten vastaukseen.

En siis pidä vihjettä vääränä vaan erittäin hienovaraisella rajalla taiteilevana, mutta yhdistettynä kulman muihin otetta kaihtaviin vihjeisiin lopputulos oli selkeästi muuta ristikkoa vaikeampi alue - paitsi tietysti niille onnekkaille joiden ajatus urautui heti oikealle alalle.
52. Eki21.9.2006 klo 10:05
Kyllä, viittasin Eestin Aeroon.

Pidin lennättämistä hyvinkin keihäänheittoa kaunnisti kuvaavana verbinä. Veikkaisin selostajien käyttävän sitä usein.
53. iso S21.9.2006 klo 10:16
Täydennys, kun Eki ehti kommentoida: aikamuodosta olen ihan samaa mieltä. Uppa lakkasi olemasta Uppa (ainakin virallisessa mielessä) kun meni naimisiin ja otti miehensä nimen. Pyytäkää vaikka näyttämään henkkareita jos ette muuten usko. Sama ihminen hän tietysti edelleen on, sotu ei muuttunut ja varmaan saa edelleen osallistua Uppa-suvun sukukokouksiin jos sellaisia järjestetään.

Siinä mielessä vihje on paljon ovelampi kuin Artsi-aituri-tapaus että Uppa ei lopettanut heittämästä vaan Uppana esiintymisen.

Aituri-vihje on ongelma jos sen haluaa nähdä ongelmana. Siitähän selviäisi laittamalla vihjeeksi ex-aituri mutta tämän tekemättä jättämiseen voi olla muitakin syitä kuin se että pitää Artsia ikiaiturina. Ihan vastaavasti mielestäni voi vihjata (Rooman) keisari -> Nero vaikka Nero on jo pitkän aikaa ollut estynyt hoitamasta virkaansa ja kesiarikuntakin on lakannut olemasta.

Eri asia on tilapäisemmät toimenkuvat. Kauan sitten minulle kävi niin että ajoin polkupyörällä loivaan sadeveden uurtamaan painanteeseen, liian löysästi kiinnitetty dynamo muljahti pinnojen väliin, pyörä pysähtyi kuin seinään ja minä jatkoin matkaa ohjaustangon yli tangentin suuntaan. Hetken aikaa olin lentäjä. Vaikka minusta ja tuosta tapauksesta olisi tullut kuuluisia niin silti en pitäisi oikeana vihjata lentäjä -> minä (nimi muutettu) tai lennätti -> dynamo.
54. aloittelija21.9.2006 klo 16:17
nyt olen saanut 3 vihjettä niillä en kyllä pitkälle potki.
täällä ei suoraan sanota vihjeitä
esim mikä tulee suklaa- seen
55. Eki21.9.2006 klo 16:41
puuro
56. yngve21.9.2006 klo 18:02
Ainakin YLEn mukaan Tero lennättää keihästä:

http://www.yle.fi/tvfinland/ohjelmavinkit.htm

Sekä myös MTV:n:

http://www.mtv3.fi/default/tulosta.shtml/urheilu?/ arkistot/muutlajit/2005/05/369520
57. iso S21.9.2006 klo 20:21
Mitä lienevät kesälomaharjoittelijoiden juttuja... ja selostajatkin puhuvat mitä sylki suuhun tuo. Tiilikainen tai Noponen kertoi aikoinaan Ruotsi-maaottelua selostaessaan että miehet valmistautuvat parhaillaan 10000 kilometrin juoksuun.

Olkoon menneeksi, myönnän tappioni. Keihästä saa lennättää niin paljon kuin ennättää!
58. aloittelija22.9.2006 klo 01:36
fuutisjouukkue??
suom
ruots
??
59. tonimikael22.9.2006 klo 02:53
Fuutisjouukkue -> LUUTON (muistaakseni)
(Paitsi, että mielestäni vihjeen pitäisi olla FUUTISJOUKKUE tai FUUTISJOUUKKUUE.)

suom
ruots -> IMAISTA
Tästäkin aiemmin purnasin, mutta sittemmin olen mielessäni jo hyväksynyt tämänkin vihjeen. :)
60. aloittelija22.9.2006 klo 03:24
mikä oli juanes ohuelöla ja paksulla vihreellä+?
61. tonimikael22.9.2006 klo 04:10
Muistaakseni toinen oli IHANNE ja toinen LATINO.
62. aloittelija22.9.2006 klo 04:35
poika makaa penklillälöytyskö tohon mitään++??
63. aloittelija22.9.2006 klo 04:39
huppu?
penkinpainjaiset?
64. Eki22.9.2006 klo 08:04
Pääkuvasta tuli PENKIN PAINAJAISET HÄÄMÖTTÄVÄT ja HUPPU TUNTEMATTOMAAN.
65. iso S22.9.2006 klo 08:30
Näihin hauskoihin päälauseisiin kohdistin kevyttä kritiikkiä.

Pääkuvassa mikään ei viittaa siihen että painajaisia olisi tulossa. Huppupäisen ilme on täysin levollinen (!) ja penkki on hiljaa paikallaan joten ei sekään näytä mitään painajaisia olevan saamassa. Missä ne painajaiset sitten häämöttävät. "Kuvan ulkopuolelta kerrottakoon..."?

Tuntematon ei tässä yhteydessä tarkoittane vierasta, outoa, vaan sitä että unitilassa aistit kytkeytyvät enemmän tai vähemmän pois päältä. Päästä on tuntoaisti tai yleensä taju pois ("tulla tuntoihinsa"). Kuva ei kuitenkaan ole otettu siinä tilanteessa kun huppua laitetaan tuntemattomaan päähän eikä mikään kuvassa todista että näin olisi tapahtunutkaan. Pikemminkin on luultavaa että huppu on puettu jo silloin kun oli vielä tolkku tallella. Tarkempi lause olisi siis ollut HUPPU TUNTEMATTOMASSA mutta se olisi vesittänyt sanaleikin ja puhkaissut ristikon reunan, jolloin koko ristikon sisältö olisi saattanut valua hukkaan.

Syntynyt ratkaisu on hyvä ja hauska mutta vaikeusastetta nostaa se että kuva ei täysin tue tekstin sisältöä.
66. Eki22.9.2006 klo 08:36
Olin näistä ongelmista karmaisevan tietoinen jo laadintaa aloittaessa, ja silti aloitin.
67. iso S22.9.2006 klo 08:51
Ettäs kehtasit :-)

Ratkojalle nämä ongelmat valkenivat vasta ratkaisun valmistuessa ja silti valmistui.
68. kp22.9.2006 klo 09:27
Katteeks käy. Eki se tekee sellaisia ristikoita, kuin haluaa,
meikä poika sellaisia, kuin pitää...
69. Eki22.9.2006 klo 09:38
Eläköön se iso ero.
70. qwer22.9.2006 klo 20:00

"Katteeks käy. Eki se tekee sellaisia ristikoita, kuin haluaa,
meikä poika sellaisia, kuin pitää..."
Paras letkautus kp:ltä pitkiin aikoihin.

Ja keksii sitten luomukselleen hatusta vaikeustason.
Eki tekee vain pahimmillan 2,5 vaikeita. Joo.

Muuten. Minä ja Markku Mäkelä taas ovat taas päivystäneet täydet kahdeksan tuntia.

Paljonhan Eki antoi tähän ristikkoon helpotusta, mutta vieläkin ristikosta puuttuu sanoja.

Ei taida tämä ristikkokonsepti enää toimia. IS:n Vastaava päätoimittajakin sai lähteä.
71. Eki22.9.2006 klo 20:26
Kaikki muu qwerillä pitää - kuinkas muuten - paikkansa, mutta olin chatissa vain aamupäivän. Että eipä herjata ilman todistusaineistoa!
72. werr22.9.2006 klo 20:51
Eiköhän tuo Sakke yhdestä Ekistä käy :)
Sillä ei ole vielä karismaa.
73. Eggy22.9.2006 klo 20:53
Tuo ei pidä oikeudessa.
74. 2 ratkojaa23.9.2006 klo 10:21
mepä kokeilimme siihen "lennätti" vihjeeseen sanaa tele, nythän se on teliasonera tai jotain, heh heh
75. Taata23.9.2006 klo 10:59
penkinpainajaiset
hyppy tuntemattomaan miksei hoppukin...
76. Eki23.9.2006 klo 11:12
Laatija auttaa laatijaa ja he molemmat selviävät tukalasta tilanteesta.
77. tupa29.9.2006 klo 19:46
musta/muta?
78. Juha N1.10.2006 klo 17:00
Jäin tapaturmaisesti 09.09. viikonloppu-Iltistä paitsi. Ihan hauska oli nyt verrata ratkaisua ja ristikosta käytyä keskustelua.

Kahta juttua kysyisin. Millä ratkaisusanalla oli Tonin kiittelemä vihje NAURUN AIHE? Ja mikä oli Tonin mainitsema ponnistusvihje (12.9.2006 klo 00:11) ?
79. tonimikael1.10.2006 klo 17:31
Naurun aihe ainakin oli IISAK.

Ja muistaakseni näin:
PONNISTUSKOHTIA -> NOKAT
80. Juha N1.10.2006 klo 18:31
Kiitos tiedosta :)

Jännä että kävin läpi ratkaisun kaikki sanat enkä keksinyt tuota nauru-yhteyttä. Bahamaan pysähdyin hetkeksi, mutta muistelin sitten ettei Nauru ole lähimaillakaan.
KOMMENTOI

Pakolliset kentät merkitty tähdellä *