KESKUSTELUT > RISTIKOT > PEHMISTEN PALLOT

2859. Pehmisten pallot

Eki26.8.2006 klo 09:46
Lähettäjä: Libero 26.8.2006 klo 00:58

"Eki: Vielä nyt yömyöhään otan puheeksi Plussa-liitteen (19.8.) pehmiksen, josta olit nipistänyt pallon perästä plussan pois. Se oli helppo, kuten dna-ristikkokin, mutta plussa olisi saanut olla pallon rinnalla tai puolikas plussan asemesta. Helpoissa ristikoissa pidän plussaa ja puolikasta osoituksena siitä, että ristikossa on laadukasta sanastoa, myös pitkiä sanoja, jotka saattavat sekä rikastuttaa että vaikeuttaa ratkontaa, jos ratkojat ovat tottuneet lyhytsanaisiin ristikkoihin.

Ratkaisuaika on umpeutunut, joten voin mainita, että yksi pallo vaikutti vähältä. Ristikossa oli sellaisia ratkaisusanoja kuin eväsleipä, kuulovika, intuitiot, huomisaamu, otsakoru, elohiiri, tuiskuta, kosteikko, vaatelias, ajotunnit, veripalttu, mielekäs, kuulaus, uskomus, ammattisana, kultamitali ja loppuunpalaminen. Juuri tällaisten sanojen takia ainakin minä ratkon ristikoitasi. Nämä sanat menevät mahdollisten pikkuheikkouksien yli, ali ja ohi.

Vaikka tässä pehmiksessä oli runsaasti sanoja, yhtään "huonoa" sanaa siinä ei ollut. Jos olisi ollut, se olisi jäänyt noiden pitkien, elävien ja yllättävien sanojen jalkoihin.

Siksi ihmettelen, miten nykyistä lyhyemmällä sanastolla voisit parantaa ristikoittesi laatua kadottamatta niistä jotakin olennaista? Tämä nykyinen hyvääkin parempi lopputulos on kaiketi tullut "koulituksi" juuri pitkillä sanoilla, joskin siihen ovat myös monet muut hyveet vaikuttaneet.

Mitä laatija nyt oikein ajattelee?"
2. Eki26.8.2006 klo 09:47
Minä ajattelen edelleen, että nuo hyvät pitkät sanat eivät ristikkoa vaikeuta. Venyttämällä vielä lisää niitä alkaisi tulla niin paljon ristikkäin, että vaikeutuminen olisi tosi (siis käsitykseni mukaan). Näin ollen esim. tonimikaelilla, joka nykyambitioillaan pyrkii saamaan helppoihinkin yhä enemmän avaruutta, ristikko herkästi on puoltoistapallonen.

Pidän siis yksipallosta laatijan onnistumisen merkkinä. Toisaalta yks plus ei ole yleensä epäonnistumista. Siinä ei ole vain tehty esim. vihjeitä viimeisen päälle helppouden ehdoilla tai sanasto on "liian hyvää".

Pehmistä pidin erityisesti aiemmin tavaramerkkinä, jonka kimppuun helppojen ystävä voi käydä rauhallisella mielellä. Nyt on kuitenkin myös TV-Pehmis, jossa on tv-asiaa ja niin vaikeat lähtöasetelmat, että vähän tämän dna-ristikon tavoin sinne joskus tulee helpommin "huonokin" sana, vaikka miten vääntäisi.

Viimeisin Pehmis-brändin hankaloittamisyritys tuli, kun IS:n päivittäinen ristikko nimettiin yllättäen Pehmikseksi. Sitä olimme pitäneet joka kaksmiinuspallosena, mutta nimeämisen jälkeen ei oikein uskalla milloinkaan sinne asti venyttää, vaikka se ristikoiden monipuolisuutta vähentääkin. Etenkin kesällä Kesäristikon rinnalla olisi ollut mukava tehdä muunnimistä ristikoa kuin Pehmistä.

TiistaiPehmikset on tehty ihan helppoina pehmiksinä siitä lähtien, kun Keskiskin kaksmiinus- tai kakspallosena haluttiin lehden taholta pois.

Renkeinä teemme sellaisia ristikoita, mitä lehti tahtoo, ja niin hyvin kuin osaamme.
3. kp26.8.2006 klo 10:15
"TiistaiPehmikset on tehty ihan helppoina pehmiksinä siitä lähtien, kun Keskiskin kaksmiinus- tai kakspallosena haluttiin lehden taholta pois".

Maailma on ihmeellinen. Olen minäkin sen huomannut.
-Vaikka laatijalla on mielessään, vaikka minkälaisia "jäyniä"
pannakseen ristikkoon, niin ei se käy... Mutta eipä valiteta.
Eipä ole niin kovia paineita... Melkein "rutiinia" sanoisin...
4. Eki26.8.2006 klo 10:22
Sinähän olet Kari muistaakseni sanonut, että keskitasoiset ovat se hittituotteesi. Atta-ristikkokin määriteltiin tuonne kaksmiinuksen paikkeille.

Ei meillä keskiksissä mitään jäyniä ollut, ihan tavallisia sanoja ja vihjeitä.

Keskitasoiset tai keskikset toki ovat eri leireissä hyvinkin erilaisia.

Mutta tämä nyt taas menee otsikon ohi, koska siteeraus on pienestä sivuhuomautuksesta. Jos haluat keskustella tästä, aloita uusi aihe!
5. kp26.8.2006 klo 10:27
Sanoin. Tai olin sanovinani. Että kansa haluaa nykyään
helppoja ristikoita. Tai ainakin niin lehdet uskovat, kun helppoja ristikoita menee paljon.... Tämä oli tässä.
-Niin, ei tässä "sanasodassa" lehden kanssa laatijan sana
paina mitään.
6. Eki26.8.2006 klo 10:55
En tiedä, otanko liian suuren taakan, kun yritän pitää aiheet kurissa, mutta siirsin tämän aiheen omakseen, 2860. Laatijat lehtien armoilla?

http://www.sanaristikot.net/keskustelut/index.php? ryhma=0&p1=vast.php&p2=info_3.php&id=2860&alku=0&t =k1
7. Libero26.8.2006 klo 21:25
Anteeksi, etten omatoimisesti aloittanut tästä aiheesta omaa säiettä. Ei isännän tehtävä ole pitää aiheita kurissa, mutten tiedä, miksi täällä ristikkopuolella keskustelun aloittaminen uudesta aiheesta on vaikeaa.

Minä taas ajattelen niin, että pitkät sanat vaikeuttavat helppoa ristikkoa. Vaikka minulle ne eivät ole vaikeita ja ovat pelkästään mieluisia ristikossa kuin ristikossa, niin tunnen erään potentiaalisen ratkojan, joka ei kykene laskemaan päässään tai näkemään ilmassa, montako kirjainta jossakin ehdolla olevassa sanassa on.

Potentiaalinen ratkoja ei myöskään kykene näkemään kirjainmäärää suoraan ristikosta. Kun kyse on esimerkiksi kuusikirjaimisesta sanasta, hän miettii siihen yhtä sujuvasti mitä tahansa 4 - 9-kirjaimista sanaa. Yli 10-kirjaimiset sanat ovat kaikki samanpituisia.

Muutoin välkky ihminen on tässä asiassa aivan eksyksissä. En tiedä, auttaisiko se, että hän ratkoisi ainoastaan lyhytsanaisia ristikoita. Näille ristikoille antaisin sen yhden pallon. Muun muassa tästä syystä pidin palloa liian vähänä mainitsemassani pitkäsanaisessa Pehmiksessä. Ehkä pitkät sanat merkitsevät laatijalle jotakin muuta kuin potentiaaliselle ratkojalle, jolle yli nelikirjaimiset sanat ovat poikkeuksetta pitkiä.

Tuskin esimerkkiratkojani on yksityistapaus. Samanlaisia voi olla vaikka yksi kymmenestä.

Kaikenlaisia pulmia ja pallotulkintoja täällä kentällä syntyy. Voi voi.
8. Eki26.8.2006 klo 21:44
Kiitos, Libero, pannaan nämä arviot korvan taakse.
KOMMENTOI

Pakolliset kentät merkitty tähdellä *