KESKUSTELUT > RISTIKOT > TYYTYVÄISYYSKYSYMYKSIÄ

2822. Tyytyväisyyskysymyksiä

Eki4.8.2006 klo 08:46
”Oletko aina tyytyväinen syntyneeseen ristikkoon?”

Tämä on yksi ammattini peruskysymyksistä. Jos olen tiukka, en juuri koskaan. Yksikin ratkaisusana, jonka joutuu pakon edessä panemaan ristikkoon, voi jäädä kalvamaan. Vihjeisiin harvoin tuntee paneutuneensa tarpeeksi. Tyydytystä työstä pitäisi kuitenkin saada. On luonnekysymys, pitäisikö laatijan olla aina tyytyväinen vai aina edes vähän tyytymätön. Jos on tyytyväinen, tyytyykö silloin (aina) liian vähään? Jos on tyytymätön, onko liian kriittinen itseään kohtaan? Tyytymättömyys on hyvästä, jos se ei masenna ja tee työtä liian vaikeaksi. Masentuneena ristikoista harvoin tulee parempia, päinvastoin.

Sitten vielä, jos ristikkoon on tarkastuksesta huolimatta jäänyt pienikin virhe, se paljastuessaan voi viedä hyvän olon.

”Jos joku kehuu ristikkoa, mitä hän on siinä nähnyt?”

Se ei välttämättä ole sitä, mikä itselleni on olennaista eikä eri ratkojien kehuissa välttämättä ole paljon yhteistä. Ratkoja ei usein kylläkään osaa yksilöidä mieltymystensä syitä. Joku vain tuntuu hyvältä. Kun netissä taannoin järjestettiin äänestys parhaasta laatijasta, useimmat eivät osanneet nimetä ketään ja joidenkin nimet tuntuivat hatusta vedetyiltä tai kovin epäloogisilta keskenään (toki on mahdollista tykätä hyvin erilaisista ristikoista).

Vaikeiden ristikoiden parhaat vihjeet ovat niitä harvoja asioita, jotka yhdistävät isompaa joukkoa, ja huvittavaa on, että silloin kohderyhmä on pienimmillään. Vaikeiden ohella erikoistehtävät ja onnistuneet teemat saavat herkästi enemmän kehuja, sillä niissä on edes jotakin, joka erottaa ne massasta. Laatija, joka saa säkkikaupalla kehuja ihan tavallisista ristikoista vierailta ihmisiltä, ei ole täysin epäonnistunut työssään.

Ratkojien kehut tai haukutkin voi ottaa joko sellaisenaan tai suodattaa se paksun filtterin läpi.

”Tiedätkö, mitä ratkoja haluaa?”

Suuri osa ratkojista ei varmaan elämänsä aikana anna palautetta niin, että se menisi laatijalle tai ristikon julkaisijalle asti. Jos väitän tietäväni, taidan huijata itseäni aika paljon. Ristikkolehden ostaja on joko lehden fani tai hän ostaa sen herätteenä. Pitkän päälle voi heräteostajan saada vakioasiakkaaksikin. Asiakassuhde voi syntyä vaikka yhden tai kahden laatijan takia tai hänestä/heistä huolimatta. Kaikki yhden lehden tekijät tuskin tekevät hittiristikoita. Aikakaus- tai sanomalehden ostajista pieni prosentti tai promille ostaa lehden ristikon tai ristikoiden takia. Heistä osa ostaa sen ehkä lehden hyvien palkintojen takia.

Jos sama laatija tekee muista syistä tilatun lehden ristikot, hän saa tilaisuuden tämän lehden asiakkaan kanssa. Kuten radiossa soitetaan muutamaa hittiä jatkuvasti, niiden hienoudet huomaa tai sitten niihin tottuu ja pian hyräilee mukana, ehkä tahtomattaan. On hyvä, että mahdollisimman moni laatija saisi tällaisen tilaisuuden mahdollisimman monen ratkojan kanssa. Usein joku muuri saattaa estää ratkojaa löytämästä mahdollisen lempilaatijansa. Esim. jos ulkoasu ei heti miellytä, voi hyvä sisältö jäädä kokematta.

Sellainen ratkoja, jolle kelpaa kaikki, voi olla kaikkiruokainen löytöretkeilijä tai sokea kana. No, jos hän on tyytyväinen, olkoon.onnellinen sokea kana. Osa sokeista ei luultavasti ole onneaan syystä tai toisesta löytänyt..

”Minkä ohjeen haluaisit antaa täällä kirjoittaville, että kaikki voisimme olla tyytyväisiä?”

Ratkojat ja laatijat! Jos mieleenne tulee kysymys jostain toisesta aiheesta, aloittakaa uusi säie! Ei sotketa monia asioita saman otsikon alle!
2. ,-viilari4.8.2006 klo 09:38
Laatija varmasti katselee tuotettaan hiukan eri vinkkelistä kuin ratkoja, esim. ulkoasu voi olla laatijalle tärkeä. Ei senpuoleen, ovathan esim. nuo MM:n kuvat usein aika hauskoja,mutta mielestäni ristikon pääasiallinen funktio on ratkonnan nautinto
Voin antaa anteeksi pienet rimanalitukset ratkaisusanojen valinnassa,niihinhän usein joudutaan. Asia erikseen ovat sitten tahalliset väärinkirjoitukset tai HS:n tapaiset yhdyssanakummajaiset.
Sopivan vaikeat, mutta samalla loogiset,mieluiten myös hauskat vihjeet antavat löytämisen ilon,päällimmäisenä t ulee mieleeni Tonin APEIN - HÄÄVIDEO. Panostakaa vihjeytykseen!
3. Eki4.8.2006 klo 09:44
Laatijana olen erityisesti täällä nettikeskusteluissa tajunnut, miten paljon tärkeämpää monelle ratkojalle on vihjeityksen kuin sanoituksen laatu.

Kuitenkin jos helpoissa ristikoissa (joita suurin osa lähes kaikkien laatijoiden työstä kuitenkin on) ajattelisin näin, satsaisin mielestäni väärään asiaan, jos pääosa ajasta menisi vihjeisiin.

En halua johdatella liikaa, mutta pitäydytään mieluummin tässä osiossa pääasiassa helpommissa ristikoissa, sillä vaikeista ristikoista täällä sivuilla on puhuttu niin paljon. Muuten tämä aihe helposti hajoaa liian moneen osaan.
4. Sami4.8.2006 klo 11:56
Tyytyväisyyden aste vaihtelee, kuinkas muuten.

Ammattilaatijan on joskus päästettävä käsistään tuotoksia, joita tietäisi pystyvänsä parantamaan. Kuitenkin ristikkoon käytetty aika ja ristikosta saatava korvaus/palkka/suoritus ei yleensä niin iso ole, että kutakin ristikkoa voisi monta päivää hieroa. Toisilla on helpompaa siinä mielessä, että leipä tai varat leipään tulevat jostain muualta, ja voi keskittyä täydellisyyden etsimiseen.

Mutta mikä parasta, toisinaan tyydytys on suuri, kun mikään tai edes lähes mikään ei hierrä.

Tässä nyt yksi esimerkki, joka ainakin laadinnan valmistuttua tuntui kohtalaisen hyvältä. Sain aikaiseksi 17x13-kuvaristikon (Iltalehti 11.8.2006, ei palkintotehtävä) sanastolla: AIDA, ALUE, ANNA, ASELL, DEBATTI, DIESEL, EGON, EHDOT, IDEAALI, IDEAT, ISKU, ISTA, KIELTOSANAT, LAOT, LASINEN, LAUTASET, LEONIA, OKSAT, ONKALO, ORPOUS, ORTOPEDI, OTTEET, PUITE, PUSKIMET, RAANU, RAUKKA, SAHA, SAIRAALAT, SATAA, SATO, TAATA, TABUT, TALTTA, TANGOLEGENDA, TASSUT, TATTI, TISKIT, TUORE, UKULELE, ULKONA, USEAT, VALA, VIEKAS.

Lähellä hiertäviä ovat EGON, LAOT, ja hmmm... ISTA. Jätin nuo kuitenkin, koska korjaukset olisivat vaatineet vähän isompien alueiden säätämistä, ja niihin alueisiin olin toisaalta varsin tyytyväinen. Ja ISTAn vihje ei kyllä varmana ole TEA, vaikka helpommasta päästä olevasta ristikosta onkin kysymys.

Minulle tällainen tuotos toi hiukan tyydytystä. Vastaan mielelläni, jos joku haluaa tietää mikä vihje milläkin sanalla on.
5. Sami4.8.2006 klo 12:56
Hiukan tuumittuani, laitetaanpa vihjeetkin tänne ihan pelkkänä listana. Paremman tekemisen puutteessa voi vaikka pähkäillä mikä vastaa mitäkin ratkaisusanaa. Jätän kirjainmäärät pois, ettei ole ihan äklöhelppoa.

Jonkin verran sain toisessa säikeessä kommentteja vihjeitteni toistuvuudesta, ja tästä palautteesta yritin hivenen ottaa onkeeni.

Kuvavihjeet:
PÄÄKUVASSA REIJO TAIPALE
VASTA POIMITUN NÄKÖINEN MANSIKKA
JUOMA-ASTIAN YLÄREUNA
KÄSITYÖKALU
KÄSITYÖKALU
TUTUN NÄKÖINEN SOITIN, VAIN NELJÄ KIELTÄ TOSIN
HARMISTUNEEN NÄKÖINEN POITSU (sanoo MINULLA EI OLE KETÄÄN)

Sanalliset vihjeet:
KORJATTAVA
HAARAUMIA
VETUREISSA
SEINÄVAATE
ERIKOISLÄÄKÄRI
KISSALLA
MAANALAINEN
RAAMI
MONEEN AUTOON
MAITOA, PORKKANAA, KANAFILEITÄ, VIINIÄ, KURKKUA -L
100A
LUOVILTA
HERKKU-
JOSKUS VUORINA
VERDIN
KARTETTAVIA
TARTTUMISIIN
-SIDE
SOTILAALLINENKIN
LAITOKSIA
PUHEKUPLA "EI EI"
VÄITTELYÄ
ULALLA
C-H
JUHLALLISESTI VANNOTTAVA
JUONITTELEE
ENNEN SAMPOA
LAULOI ODOTA MUA
AASIAN KANSANRYHMÄ
LENTÄVIÄ?
KRENZ
LUKUISAT
PAININUT MARKO
EDELLYTYKSIÄ
TURVATA

Tällainen toi minulle tyydytystä. Ylpeänä toimitan asiakkaalle tämän helpon ristikon. Kommentteja? Aita matalalla?
6. kp4.8.2006 klo 13:46
Tässä on vinha ajatus, jos lähtee ajatelemaan....
- Tämä on ilmeisesti "mainosristikko" tai jotain sinne päin.
- Mutta yhdelle tehty. - Jos Asiakas se yksi on tyytyväinen
ristikkoon... -Voiko siihen tulla mukaan monta sanomaan,
että aita on olut matalalla, tai korkealla...
-Ristikko ja etenkin mainosristikot tehdään siihen hetkeen
mikä kulloinin on... Jos Asiakas on tyytyväinen ei minusta
ole mitään syytä odottaa, että tähän "arvosteluun" sotketaan muita. Ristikkolehtiin tehtävät ristikot ovat ihan
toinen luku... mutta tason päättäminen siinäkin on kustantajan käsissä...
-Ihan hyvältä tuo näyttää...
7. kp4.8.2006 klo 13:50
-Arvostella voi kaikkea, mutta yksi on päätösvaltainen, eli
tekee mitä tekee. -Jos tekee huonoa, niin kyllä siitä kustantajalta kuulee. -Olkaa ihan huoleti...
8. Teppo4.8.2006 klo 13:56
Lyhyesti ilmaistuna: kp:n tyytyväisyys on taattu, jos mainosristikon asiakas ilmaisee tyytyväisyytensä tai ristikkolehden kustantaja ei välitä negatiivista palautetta?
9. kp4.8.2006 klo 13:57
Jos siellä on joku joka ajattelee, mikähän kp:lle on nyt tullut?

Hänelle: Ei mennä niin pitkälle, että laatijan on laatiessaan
soitettava ratkojille, että panenko tämän vai tämän vai
mahdollisesti tämän sanan ristikkoon....
10. Teppo4.8.2006 klo 14:30
Piti vielä kiittää Ekiä alustuksesta. Mukava huomata, ettei ole helppoa kummallakaan puolen ristikkoa.
11. laatija4.8.2006 klo 14:46
Olen laatinut nimeltämainitsemattomiin julkaisuihin ristikoita usean vuoden ajan. Voi kuinka haluaisinkaan käyttää vihjeytystä tyyliin APEIN - HÄÄVIDEO, mutta ei, liian vaikeaa kuulemma, ratkojat haluavat helppoja tehtäviä. Ja sitä kautta niistä tulee väkisinkin tehtyä sellaisia mielenkiinnottomia. On vähän vaikeaa käyttää edellisen kaltaista vihjeytystä, kun Suomessa julkaistaan yhtä lehteä, jossa moiset sallitaan. Punaista Pelikaania nimittäin.
12. kp4.8.2006 klo 14:51
Tuosta vihjeytyksestä.
Tässä on yksi
otan osaa! > avio(liitto).
13. Sakke4.8.2006 klo 14:55
Kaikesta muusta:

Otan osaa, kp!
14. Taata4.8.2006 klo 15:43
Asettikohan Eki itselleen kysymykset, joihin itse sitten vas-
tasi vai oliko siellä joku toinen hyrisemässä kysymyksiä?
Herää kysymys, että ovatko kaikki kanat sokeita? Aina on
entrattavaa, jotta voisi olla tyytyväinen ja monesti tulee vas-
taan entraamattomia ristikoita, joita jäljestäpäin lisää ent-
raamalla saisi aivan kelpo ristikoita. Tuntemistani ratkojista
ei juuri kukaan taida palautella ristikoita ja siten eivät kerro
mielipiteistäänkään kuin ehkä minulle sitten. Tea Ista on
muuten edelleen näyttämöllä joten ei ole hän mikään his-
torian hämärään vaipunut henkilö kuten täällä tämän tästä
näytään ajateltavan. Eihän sitä nykyään saa olla tyytyväinen
mihinkään. Toista se oli ennen, mutta silloin olikin persoonal-
liset mestarit asialla, joilla ei ollut tietokoneista hajuakaan
vaan itse piti kaikki opetella juurta jaksain ilman kirjoja ja
nettiä. Niinpä oli jälkikin persoonallista ja sen erotti vaikka
ei ollut nimeä lehdessä. Oi niitä aikoja!
15. Hui_hai4.8.2006 klo 17:29
Nyt taitaa Taata hiukan sekoittaa asioita. Ei Tea Ista ole tosiaankaan uraansa lopettanut ja vaikka olisikin lopettanut niin kyllä Istaa voi pitää suomalaiselle taiteelle niin merkittävänä henkilönä, että hänen nimensä tuntemista voi pitää yleissivistykseen kuuluvana. Tätä ei kukaan kai ole kiistänytkään.

Mutta ristikoita tarkastelemalla voi saada kuvan, että Tea Ista on suomalaisen esittävän taiteen ainoa todellinen merkkihenkilö. Miksi ei käytetä muita taiteilijoita? Monta hyvää nimeä jää syrjään syyttä suotta. Kysymys ei ole miksi sitä Istaa aina käytetään, vaan siitä miksi ei käytettäisi enemmän muitaKIN henkilöitä. Tämän väitteen kai Taatakin voine taata;)
16. Taata4.8.2006 klo 18:11
Kaikilla ei ole yhtä sopiva ristikkonimi kuin Tea Istalla esim.
Nikke Lignell, Seppo Pääkkönen, Petra Karjalainen, Martti
Suosalo, Anna-Leena Härkönen, Peter Franzen ja Irina
Björklund. Aika hankalaa saada joka ristikkoon jostain syys-
tä. Taata taata!
17. Jaska4.8.2006 klo 18:13
No ainakin Jean Sibeliuksen jylhät piirteet ovat tulleet tutuiksi kansalle ainakin sadasta HS-ristikosta.
18. kp4.8.2006 klo 18:14
Niin, Tea Istassa on mukavasti äätä ja öötä...
sen takia sen saa niin helposti ristikkoon...
19. Hui_hai4.8.2006 klo 18:17
Viimeinkin Taata ja kp pääsivät itse asiaan. Istaa käytetään paljon _vain_ koska siinä on kiva ja helppo kirjainjakauma. Kyllä moni ratkoja arvostaa laatijaa joka pyrkii käyttämään noita Taatan listaamia Lignelliä, Pääkköstä jne. Kyllä kannattaa laatia mieluummin parempaa kuin heikkoa huttua. Jos ei muuta, niin itselle tulee parempi mieli:)
20. kp4.8.2006 klo 18:21
Ongelma on vain se, että Pääkkönen ja Lignell on tuiki
tuntemattomia kavereita heille jolle ristikkoni menee...
-Sitä paitsi noissa ei ole äätä ja öötä...
21. Eki4.8.2006 klo 19:09
Tämä kuuluisuusaihe jatkuu omassa säikeessä.
22. Alf Simberg4.8.2006 klo 19:56
laatija : Kyllä Iisakin Ristikoissa vihjeytystä tyyliin APEIN - HÄÄVIDEO voi käyttää nykyään, nimittäin olen viime marraskuusta lähtien laatinut kuukauden visaisen tehtävän lehteen ja tuon tapaista vihjeytystä olen niissä harrastanut sopivassa määrin. Eikä sovi unohtaa Lavoniuksen Heikin tehtävää minua ennen: hiukan helpompi ja täynnä messeviä sanaleikittelyjä, vai miksi niitä pitäisi kutsua, tyyliin myös annettu esimerkki. Näitä Iisakin visaisia tehtäviä rupesin tekemään yleisön pyynnöstä, siis minua varsinaisesti ei tovottu vaan ristikkoa visaisemmasta päästä: lehden kannessahan lukee "visaisten ystäville". Palaute hankalemmista tehtävistä on ollut lähinnä posiitivista, joskin ääniä vastaankin näitä ristikoita on tullut. En tiedä missä suhteessa puolto- ja vastaäänet ovat jakautuneet. Tämä nyt ei ole varsinainen Iisakkimainos, vaan pieni oikaisu laatijan väittämään.
KOMMENTOI

Pakolliset kentät merkitty tähdellä *