KESKUSTELUT > RISTIKOT > VISAISEN VIHJEEN YKSIKÄSITTEISYYS

2809. Visaisen vihjeen yksikäsitteisyys

iso S28.7.2006 klo 14:40
Törmäsin eilen visaisehkossa ristikossa vihjeeseen "lensi ja istui" minkä ratkaisusana oli nelikirjaiminen. Siitä syntyi tämmöisiä mietteitä.

Mitä visaisemmaksi vihjeet menevät, sen täsmällisempiä niiden pitää mielestäni olla. Ei helppoihinkaan saa heittää mitä tahansa, mutta sellaisessa menettelee vihje "oli pressana" vaikka Suomenkin presidenttinä olisi ollut useita kenen nimen pituus on sopiva.

Siis visaisessa pitäisi mielellään olla niin että kun mieleen tulee ehdot täyttävä ratkaisusana, sen pitäisi olla ainoa oikea ja ratkojalle syntyä tunne "tämä on tässä".

Lentämistä ja istumistakin on monenlaista, mutta rajataan lentäminen siihen että ratkaisusana on henkilö joka on itse lentänyt lentokonetta ja tietyn julkisuutta saaneen lennon seurauksena istunut vankilassa.

Minulle tulee mieleen kaksi ehdot täyttävää henkilöä. Ketkä? Saa vastata heti tai antaa kieroilevia vihjeitä mistä selviää että vastaaja on tunnistanut toisen, molemmat tai jonkun muun ketä en osannut ajatella.

Voi myös laittaa mielipiteitä siitä onko tuolla täsmällisyyden vaatimuksella tämäntyyppisissä vihjeissä arvoa. Tietenkin visaisissa on toisentyyppisiä vihjeitä missä vaikeutus perustuu juuri ympäripyöreyteen: kovin moni ratkaisusana näyttää mahdolliselta mutta vain yksi istuu poikittaisiin.

Pitäisikö näiden vihjetyyppien välillä olla selvä hajurako: vain yksi mahdollinen ratkaisusana tai "lähes rajaton" määrä mahdollisia, mutta ei 2-3?
2. Tuomas L.28.7.2006 klo 14:48
Ainakin toinen sanoista liittynee nolostuneeseen laulajatar Amokseen. Toinen jääköön vielä harkittavaksi.
3. Sami28.7.2006 klo 14:50
Sakemanni oli ruosteessa. Lähti vahingossa itään.
4. iso S28.7.2006 klo 15:19
Juu, molemmat ovat selvästi kiinni samassa oikeassa henkilössä. Tuomas L:n vihje oli niin kiero että kesti hetken tajuta, mutta oli sitten selvä eikä siinä ollut turhia osia.

Toinen voi olla vaikeampi mutta kuuluu kyllä yleissivistyksen kohtuullisen laajaan siipeen.
5. mor28.7.2006 klo 15:23
Minulle tuli heti mieleen eräs henkilö, joka lensi tietyn väriselle aukiolle aikoinaan. Toiseksi tarjoaisin pitkään yksin istunutta.

Onhan tuossakin periaatteessa vaikka kuinka monta ratkaisuvaihtoehtoa. Uskoisin, että vihjeen antamat ehdot täyttäviä henkilöitä on joka toinen, jollei useampikin (jollei oteta huomioon isoS:n vihjeen ulkopuolista rajausta).

Tästä ratkaisun yksikäsitteisyydestä taitoin peistä näillä sivuilla aikanaan Ekin kanssa kilpaa ja taisin jäädä toiseksi:(
Minulla oli se käsitys, että vihjeen saisi muokattua muotoon, josta ei voi muodostua kuin yksi ratkaisu. Ilmeisesti tämä ei niin helppoa olekaan.

Olen antanut itseni ymmärtää, että sanaristikossa ei yhden vihjeen/ratkaisusanan tarvitsekaan välttämättä olla yksiselitteinen, sillä väärät karsiutuvat pois risteävien sanojen avulla. Olisiko tämä juuri yksi tämän tehtävämuodon perusasioita?

En silti tarkoita, että vihjeiden tarvitsisi olla muotoa "naisia", "joki" yms. Onhan toki laatijan ammattitaidosta kiinni käyttääkö hän tuollaisia "yleisvihjeitä" vai kehittääkö jotain parempaa.

Vaikeissa ristikoissa taitaa nykyään olla pääpaino kikkailulla, sanallisella nokkeluudella. Helpoissa vastaavasti on enemmän suoria, yleistietoa vaativia vihjeitä. Ymmärrettävää toki.

Jos ratkaisuja on vain yksi, niin silloinhan vihje on helppo. Olettaen tietysti, ettei kysellä mitään nippelitietoa. Useimpien ratkaisuvaihtoehtojen osalta en näe vaikeusasteellista eroa siinä, onko niitä muutama vai monta.

En ehkä lähestynyt kysymystä aivan samasta suunnasta, kuin sinä isoS, mutta väliäkö hällä! :-)
6. TapSa28.7.2006 klo 16:17
Samille. Tottakai se sakemanni oli ruosteessa, koska heitti öljynsä Sipoon edustalla Suomenlahteen.
7. Libero28.7.2006 klo 16:28
Toinen henkilö on Hollywoodin Tauno Palon kaima, joka lensi ja istui aiemmin kuin toinen, joka lainasi ilmatilaamme. Toisella oli järeämpää kalustoa kuin toisella. Kummallakin oli sama määränpää: toinen yritti yli ja toinen kohti. Toinen epäonnistui ja toinen onnistui.

Muita ei tullut mieleen.
8. mor28.7.2006 klo 16:39
Libero > Kirjoitit, että kummallakin oli sama määränpää. Näinhän varmaan tuon vanhemmankin tapauksen kohdalla oli, mutta jos puhutaan vihjeen antamasta liikkumistavasta, niin silloinhan suunnat olivat hyvinkin päinvastaisia! ;-)
9. Jaska28.7.2006 klo 17:31
Visaisessa pitäisi mielellään olla... kun tulee mieleen ratkaisusana, sen pitäisi olla oikea jne. Tämän filosofian mukaan "lensi ja istui" on siis kehno (kovis)vihje, kun voi tulla mieleen (ainakin) kaksi henkilöä. Vastustan jyrkästi moista doktriinia. Koviksessa saa ja pitää olla runsaasti moniselitteisiä vihjeitä. Muutama yksiselitteinenkin on pahiksessakin paikallaan, jotta niiden ratkaisusanan keksinyt ratkoja saa varmoja apuja kierouksien nujertamisessa.
10. Libero28.7.2006 klo 18:33
mor: Olisipa mukava nyt tavoittaa se, missä ajatuksemme erkanevat - vaikka vain leikisti. Entä jos määränpää merkitsee päämäärää, siis tekoa ja sen tavoitetta? Eikö se liene ollut kummallakin sama? Lopuksi kummallakin myös suunta oli sama. :)
11. mor28.7.2006 klo 18:56
Libero >
Olen aivan samaa mieltä siinä, että myös vanhemmalla herralla oli varmasti lopullinen päämäärä samassa kaupungissa kuin nuoremmalla.

Takerruin vain vihjeen antamaan matkustustapaan, lentämiseen. Vanhemman herran historiallisesti kuuluisin lentohan suuntautui aivan eri ilmansuuntaan.
12. Jaska28.7.2006 klo 18:57
Anteeksi, että pyytämättä sekaannun Morin ja Liberon kahdenväliseen semanttiseen pohdiskeluun. Tavoite ei suinkaan ollut kummallakin sama. Powers oli sotilas, joka totteli käskyä lentää määrättyä pohjoista reittiä NL:n ilmatilassa, mutta ei Moskovaan. U2 oli vakoilulennolla, jonka tarkoitus ei ainakaan virallisesti ollut testata NL:n ilmavalvonnan tehokkuutta pilotin hengen vaarantaen. Hänen tavoitteensa oli suorittaa annettu tehtävä ja palata turvallisesti tukikohtaan. Sitä vastoin tämä puolikaheli yksityisyrittäjä ehkä funtsi, että lennänpä piruuttani Punaiselle torille, eihän slobot sitä pysty estämään. Poseenhan siitä lopulta joudun, mutta nimeni jää historiaan...
terv. nimim. Besserwisser
13. mor28.7.2006 klo 19:32
Jaska >
Nähtävästi sinulla on alkuperäiseen kysymykseen eri vastaus kuin minulla (ja mitä ilmeisimmin Liberolla). Puolikahelista yksityisyrittäjästä olen samaa mieltä, mutta toiseksi lentäjäksi/istujaksi olen ajatellut aivan eri henkilöä.
Historiankirjoituksellisesti jopa huomattavasti tunnetumpaa.
14. Libero28.7.2006 klo 19:53
Jaska, tervetuloa vaan!

mor: Ei Powers pyrkinyt Moskovaan. Minulla, samoin kuin Jaskalla, on tässä asiassa pitkä muisti. Siksi en ajatellut määränpäänä kummallakaan herralla Moskovaa, vaikka toisella se olikin.

Mielestäni olennaista ei ole sekään, totteliko toinen jotakin käskyä ja toinen ei. Molempien tavoitteena oli kuitenkin tunkeutua luvatta ja huomaamatta Neuvostoliiton ilmatilaan, sotilas "ylilennolla" ja nuorimies "alilennolla". Kummallakin oli sama määränpää, sama päämäärä. Sotilas epäonnistui huomaamattomuudessa, nuorimies onnistui.
15. mor28.7.2006 klo 20:00
Huomaan, että Liberollakin oli toinen lentäjä eri kuin minulla! Olin varma, että puhuimme samasta henkilöstä. Hollywoodin Tauno Palokin osui aivan kohdalleen!

Tarkoittamani henkilön muistamiseen vaaditaan vielä pidempi muisti, kuin Powersin!
16. Libero28.7.2006 klo 20:05
mor: Minulta jäi tuo sinun kommenttisi Jaskalle lukematta oikeassa saumassa, harmillista. On siis kolmaskin henkilö tarjolla! Nyt pitää nimeä etsiä oikein pitkästä muistista. Etsitään, etsitään...
17. ?28.7.2006 klo 20:18
mitä hessiä ?
18. Jaska28.7.2006 klo 20:56
Pitkään yksin istunut, totta vie! Vain typeryyteni on vielä suurempi kuin omahyväisyyteni.
Terv. nimim. Schlechterwisser
19. qwer28.7.2006 klo 21:07
Find komento ei löytänyt tästä säikeestä Matias Rustia. Tästä henkilöstä lienee nyt kyse. Tankkasi pienkoneensa Helsingissä, lensi ja laskeutui punaiselle torille. Joku turisti videoi tapahtuman. Siihen loppui Neuvostoliiton ilmaherruus.

Rust on sen jälkeen istunut Saksassa muista rikoksista. Hän on kuin wessien "mattinykänen"
20. Libero28.7.2006 klo 21:15
Hyvä on vihje LENSI JA ISTUI - oikeastaan aivan hirmu hyvä. Hollywoodin Tauno Palokin sopii morin henkilöön paremmin kuin omaan kakkosehdokkaaseeni. Yksi mielessä välähtänyt nelikirjaiminen lentäjä-istuja oli Juri.
21. qwer28.7.2006 klo 22:11
Libero. Kuka on Hollywoodin Tauno Palo?
22. Libero28.7.2006 klo 22:35
Ei hän ole ainakaan Gary "G:llä" Grant! Jotkut ovat tituleeranneet Tauno Paloa Suomen Cary "C:llä" Grantiksi. Ajatellessani Gary Powersia, pidin häntä virheellisesti Cary Grantin kaimana. Hollywoodin oikea Tauno Palo on Rudolf Valentino!
23. iso S28.7.2006 klo 23:18
No niin, aavistukseni toteutui ja muistini virkistyi. Löytyi jo ainakin kolmas mitat täyttävä ja syntyi epäilys oikeaan (ristikkoon tulevaan) henkilöön liittyvästä rajaukseni oikeellisuudesta. Saiko Rust vankeutta lennostaan vai pelkästään myöhemmistä rötöksistään? Pidätettynä varmaan oli tempauksensa vuoksi mutta sehän on eri juttu, kuten myös mahdollisesti tuomittu ehdollinen.

Ristikon vihje on joka tapauksessa tosi, koska lensi ja istui, mutta saatoin kytkeä nämä tavalla mikä ei ole tosi.

Gary Powers on ehdot täyttävä tapaus, vaikka ratkaisuksi tuleekin etunimi eikä sukunimi kuten tavallaan olisi asiallisempaa.

Siitä en ole varma kuka morilla on mielessä jos Hollywoodin Tauno Palo kuvaa tuota henkilöä. Ainakaan Cary Grant ei tietääkseni ole esittänyt tarkoiitamaani pitkään istunutta (pitkä istuminen ei tullut siitä lennosta, siitä selvisi lyhyemmällä).
24. Jaska28.7.2006 klo 23:22
Luulin Liberon tarkoittavan Hollywoodin Tauno Palolla Gary Cooperia! Sitä ihmettelinkin, sillä eihän Cooper ollut mikään tunnustettu valkokankaan ensirakastaja. Sen sijaan hän oli sitä kyllä siviilissä. Hänellä kun oli filmikaupungin toiseksi suurin. Suurin oli Humphrey Bogartilla, millä hurmasi mm. 25 vuotta nuoremman Lauren Bacallin avioliittoon asti. Parhaiten aseistautuneisiin kuului myös Frankie Boy.
Mor luuli puolestaan Liberon tarkoittaneen Rudolf Valentinoa, joka oli ja taitaa olla edelleen lajityypin ykkönen. Hollywoodin kuninkaaksi tituleerattu Clark Gable on hyvä kakkonen. Nykyisistä ei taida löytyä mitat täyttävää...
25. ?28.7.2006 klo 23:23
taisi hypätä laskuvarjolla
26. mor28.7.2006 klo 23:32
Jaska ehtikin jo selittämään Rudolf Valentinon. Hänhän ei tietenkään muuten tuo kaimaansa Hessiä mieleen, kuin etunimensä kautta. Kaimastahan Liberokin puhui ensimmäisessä viestissään.
27. pekka28.7.2006 klo 23:32
jutellaanko täällä aivan varmasti tälläistä, onko tädillä munat
vai kanat. olen yllättynyt. missä on teidän tapsa?
28. Antti Skyttä3.8.2006 klo 22:49
Tämän säikeen aloituksessa iso S sanoo seuraavasti: "Mitä visaisemmiksi vihjeet menevät, sitä täsmällisempiä niiden pitää mielestäni olla."

Jo 28.7., kun tämän luin, se jäi minua mietityttämään.

Pyrkimykseni laatijana IS Koviksissa on joka sanan kanssa, että vihje-vastaussana-yhteys on yksiselitteinen. Minulle se tarkoittaa, että vihje osoittaa määrätietoisella selkeydellä juuri ja vain tuohon yhteen vastaussanaan.

Kuitenkin entistä useammin huomaan olevani tilanteessa, jossa totaalinen täsmällisyys tekee vihjeestä loppujen lopuksi helpon tai ainakin suhteellisen sellaisen.

Kovisten vihjeet ovat aina umpihangessa. Siellä ei ole mitään ennalta tarkastettua polkua, jota pitkin kulkien vihjeen voi turvallisesti löytää. Pitää aika usein tehdä valintansa pelkän sormen- ja varpaanpäätuntuman mukaan.

Minusta tuntuu, että yksi suunta kovisvihjeissä juuri nyt on epätäsmällisempään, vai pitäisikö sanoa vähän tarkemmin, laaja-alaisempaan suuntaan.

"Lensi ja istui" on hyvä esimerkki siitä. Onhan se aika täsmällinen, mutta samalla myös aika laaja-alainen. Minun mielestäni tuo nimenomainen vihje on hyvä. Nuo kaksi verbiä yhdessä kaventavat aluetta melkoisesti, mutta jättävät vielä pähkäilylle ja vaihtoehdoille tilaa, kuten säikeen monista kommenteista voi todeta.

Kovisvihjeille avaa aikamoisia näköaloja näillä sivuillakin useampaan otteeseen pähkäilty "useamman kiepin" vihje. Esimerkkinä olkoon Juha Hyvösen SK-ristikon vihje Vicky, johon tulee vastaussanaksi ANSAAT.

Kahdella kiepillä ajatus kulkee: Vicky = Virve Tukia, tukia = ANSAAT.

Mitä, jos varattaisiin huutomerkki Koviksissa kertomaan kiepeistä. Huutomerkkien määrä kertoisi kieppien määrän. Silloin tuo äskeinen vihje olisi ollut muotoa Vicky!!

Koviksissahan ei enää tarvitse huutomerkkiä kertomaan, että kyseessä on harhaute, kun melkein kaikki vihjeet ovat sellaisia. Näin saataisiin ! palvelemaan täsmällisyyttä yhdestä spesiaalinäkökulmasta.
29. iso S6.8.2006 klo 13:06
Ei huono. Pääperiaatteessa vastustan moniaskelisia vihjeitä, mutta se on vain yhden ihmisen mielipide ja toisinajattelevia on. Sopiva kompromissi mielestäni olisi jos yleistyisi jokin tapa millä merkitään askelien määrä, olkoon sitten vaikka tämä huutomerkkisysteemi.

Kilpaileva ehdotus: moniaskelvihje sulkuihin ja potenssimerkinnän tyylisesti askelten lukumäärä. Tämä on keinotekoisempi tapa kuin huutomerkki mutta ei ei aiheuttaisi sekaannuksia huutomerkin roolissa. Tosin jälkimmäinenkään ei olisi kovin todellinen ongelma, jos päästäisiin siihen ettei "tavanomaisen yllätyksen" suuruutta kuvattaisi huutomerkkien lukumäärällä. Silloin yksi huutomerkki merkitsee yllättävää tulkintaa, useampi monipolvista tulkintaa. Yhden huutomerkin käyttöä visaisissa tämä ei estäisi, mutta voisi sen poiskin jättää.

Esimerkkitapaus on normaalikansalaisen silmin katsottuna aika kaamea. Useimmat tai ainakin hyvin monet lienevät tottuneet ajattelemaan pikemminkin Vicky = Virve Rosti ja "siviili-Virven" kulloinenkin virallinen sukunimi on vieraampi. Askelten lukumääräkin on lievästi epämääräinen - ainakin jalat liikehtivät levottomasti kun pitää oivaltaa että sukunimi pitää tulkita ihan toisen sanan taivutetuksi muodoksi. Ehkä se on askel, ehkä ei. Sitten vielä tämä ansas, mikä lienee monille ratkojille (kuva)ristikoista tuttu mutta muuten ei. Ainakaan minä, kun en ole pahemmin rakennushommissa ollut, olen oppinut sen ristikoiden kautta ja silloinkin alkuun tiesin vain että tommoisesta kuviosta tulee ansas, tietämättä mikä moinen häkkyrä on.

No, visaisten ystävät ovat oma rotunsa ja heihin eivät normaali-ihmisten rajoitukset päde. Heille tuo lienee ihan oikein, ettäs kehtaavat :-)
KOMMENTOI

Pakolliset kentät merkitty tähdellä *