KESKUSTELUT > MUUT AIHEET > SANO: EI PÄTKÄTYÖ

2737. Sano: EI PÄTKÄTYÖ

Jyrki Vaskela30.6.2006 klo 23:38
SANO: EI PÄTKÄTYÖ

Kaikille jo lienee tuttu Tanskan malli, puhutaan vaihteeksi Espanjan mallista, jostain syystä Espanjan malli on jäänyt kaikille lähes tuntemattomaksi. Espanjan hallitus on ollut tyytyväinen uusien työpaikkojen syntyyn, mutta ei niiden laatuun eli määräaikaisuuteen ja puuttuu nyt työmarkkinoiden peliin eli Espanjassa vaaditaan 2,5 vuoden ajan jatkuneiden määräaikaisten työpaikkojen vakinaistamista.
”Hyvinvointi” Suomessa yksityisellä sekotorilla ja valtion sekä kunnan työpaikoista puhumattakaan käytetään törkeästi hyväksi määräaikaisuutta ja osa-aikaisuutta. Törkeimmissä sopimuksissa on työajaksi kirjattu 0-10 tuntia kuukaudessa, joten sairastaessaan koko kuukauden työnantaja maksaa vain työsopimuksen mukaisen sairasajanpalkan. Törkeimmissä tapauksissa työhön kutsutaan samana päivänä aamusta – yöhön ja henkilö joutuu päivystämään puhelintaan 24 tuntia ilman eri korvausta. Määräaikaisena voi työskennellä eläkeikään asti suurin osa nuorisostamme, mikäli asiaan ei puututa. Määräaikaisuuden perusteena voi olla mikä tahansa syy kunhan sitä ei mainita kahta kertaa peräkkäin näin sanoo tämän hetken lainsäädäntö. Osa-aikainen ja määräaikainen voivat tehdä kokoajan täyttä päivää, vaikka heidän sopimuksessaan työajaksi kirjattu 0-10 tuntia kuukaudessa.
Määräaikaisessa työsuhteessa elävä ei saa asuntolainaa, ei saa varmuutta työn jatkuvuudesta, ei saa sairasajan palkkaa mikäli sairausaika pitkä ja sopimus 0 tuntia, ei saa erilliskorvausta 24 tunnin päivystyksestä.
Määräaikaisessa työsuhteessa elävä saa epävarmuutta, tehdä jopa ilmaista työtä kohtuuttomia työaikoja ja varallaoloa ilman eri korvausta, mielenterveys ongelmat ja päihdeongelmat lisääntyvät, ihmiset voivat huonosti.
Hyvinvointi Suomessa on ajettava laki, joka velvoittaa työnantajan yhden vuoden määräaikaisuuksien jälkeen vakinaistamaan työtä silloin tekevän henkilön. Laki koskisi siis työpaikkaa ei henkilöä joka sitä tekee, eli uusikin henkilö voisi koeajan jälkeen saada vakituisen sopimuksen.
Viisaan yrityksen johto vakinaistaa määräaikaisia henkilöitä nyt, eikä jää odottamaan suurien ikäluokkien siirtymistä eläkkeelle. Tilanteessa, jossa tarjolla on toistaiseksi sopimus vastaan määräaikainen, henkilö varmasti valitsee yrityksen missä tarjotaan vakinaista työsuhdetta.

Sano: KYLLÄ
Kansanedustajaehdokas 2007
Jyrki Vaskela
2. tapiiri1.7.2006 klo 10:21
ei vaalimainoksia, kiitos
3. Sakke1.7.2006 klo 10:45
Yritin netistä nopeahkosti etsiä josko Jyrkiltä olisi löytynyt jotain sähköpostiosoitetta, johon olisi voinut kertoa ihan asiallisesti että katu-uskottavuus ei ainakaan täällä useampaan kertaan samaa hokemalla lisäänny. Ei ollut mikään valtava yllätys, että etsintäni tuotti vesiperän, koska

a) olen huono etsimään
b) Jyrki Vaskela saisi varmaan aika paljon roskapostia, koska tuohtuneet ihmiset hänet eri listoille lisäisi. Tarkemmin kun ajattelee, niin tämä olisi sille (nyt en muista tätä sanaa siitä sketsistä) ihan oikein

Joillekin palstoille näytti tuo kansanedustajaehdokas 2007 ihan vastanneenkin, tosin jo täälläkin muutamissa tapauksissa niin tuttuun tapaan, eli tarttuu johonkin yksittäiseen pieneen kohtaan "kiittäen asiallisuudesta" ja jättäen suuremmat linjat väliin - voi olla muitakin lähestymiskantoja, en perehtynyt kaikkiin. Monilla palstoilla tämmöiset kuitenkin näytettiin kuitenkin ampuvan alas aika suoraan tyyliin "kun pääset (jos pääset) sinne eduskuntaan niin mielesi muuttuu ja et muutenkaan saa päättää enää mielipiteitäsi" ja niin edelleen.
KOMMENTOI

Pakolliset kentät merkitty tähdellä *