KESKUSTELUT > MUUT AIHEET > SANO; EI PÄTKÄTYÖ

2719. Sano; EI PÄTKÄTYÖ

JYRKI VASKELA24.6.2006 klo 00:13
Kaikille jo lienee tuttu Tanskan malli, puhutaan vaihteeksi Espanjan mallista, jostain syystä Espanjan malli on jäänyt kaikille lähes tuntemattomaksi. Espanjan hallitus on ollut tyytyväinen uusien työpaikkojen syntyyn, mutta ei niiden laatuun eli määräaikaisuuteen ja puuttuu nyt työmarkkinoiden peliin eli Espanjassa vaaditaan 2,5 vuoden ajan jatkuneiden määräaikaisten työpaikkojen vakinaistamista.
”Hyvinvointi” Suomessa yksityisellä sekotorilla ja valtion sekä kunnan työpaikoista puhumattakaan käytetään törkeästi hyväksi määräaikaisuutta ja osa-aikaisuutta. Törkeimmissä sopimuksissa on työajaksi kirjattu 0-10 tuntia kuukaudessa, joten sairastaessaan koko kuukauden työnantaja maksaa vain työsopimuksen mukaisen sairasajanpalkan. Törkeimmissä tapauksissa työhön kutsutaan samana päivänä aamusta – yöhön ja henkilö joutuu päivystämään puhelintaan 24 tuntia ilman eri korvausta. Määräaikaisena voi työskennellä eläkeikään asti suurin osa nuorisostamme, mikäli asiaan ei puututa. Määräaikaisuuden perusteena voi olla mikä tahansa syy kunhan sitä ei mainita kahta kertaa peräkkäin näin sanoo tämän hetken lainsäädäntö. Osa-aikainen ja määräaikainen voivat tehdä kokoajan täyttä päivää, vaikka heidän sopimuksessaan työajaksi kirjattu 0-10 tuntia kuukaudessa.
Määräaikaisessa työsuhteessa elävä ei saa asuntolainaa, ei saa varmuutta työn jatkuvuudesta, ei saa sairasajan palkkaa mikäli sairausaika pitkä ja sopimus 0 tuntia, ei saa erilliskorvausta 24 tunnin päivystyksestä.
Määräaikaisessa työsuhteessa elävä saa epävarmuutta, tehdä jopa ilmaista työtä kohtuuttomia työaikoja ja varallaoloa ilman eri korvausta, mielenterveys ongelmat ja päihdeongelmat lisääntyvät, ihmiset voivat huonosti.
Hyvinvointi Suomessa on ajettava laki, joka velvoittaa työnantajan yhden vuoden määräaikaisuuksien jälkeen vakinaistamaan työtä silloin tekevän henkilön. Laki koskisi siis työpaikkaa ei henkilöä joka sitä tekee, eli uusikin henkilö voisi koeajan jälkeen saada vakituisen sopimuksen.

Perussuomalaisten Uudenmaan
Kansanedustajaehdokas
Jyrki Vaskela
2. Taata24.6.2006 klo 00:26
Siis ovat paperit ilmeisesti meilläkin uusiksi käsiteltävä: sano
ei nykymenolle!


PS. Taitaa olla väärä säie kaverilla, mutta menneehän tämä,
kun on alkuun päässyt.
3. Arska24.6.2006 klo 00:46
Itse olen ollut "pätkätyöläinen" ties kuinka kauan. Nimittäin rallin erikoiskoe on "pätkä" ja niitä olen hoitanut satoja! (ilman korvausta! :-)

Masa Niemi sanoi ennen "lopullista ratkaisuaan": "Nyt en näyttele pätkääkään"!

No, lipsahti vähän (sinänsä asiallisesta) aiheesta.
4. Taata24.6.2006 klo 00:51
Aiheesta irtoaa huomennakin edelleen erittäin suorasa-
naista tekstiä antaumuksella.
5. Arska24.6.2006 klo 01:02
Akk:ta näköjään Taata antaumuksella uudestaan meinaa udella kirjoituksillaan. Sellaisen esitän laatimalla lauseeni alkuyöstä.
6. Taata24.6.2006 klo 01:08
Alan lopetella, kun uusi ystävä öisestä suvesta tänne än-
keytyi.
7. tonimikael24.6.2006 klo 01:59
Ähäkutti, näpäytänpä, ketku! Eläpä yhtään tuntemattomille yritä irvailla!
8. Taata24.6.2006 klo 11:43
Innokkaasti ryhtyi vaalimainosta aikaisin ilmoille laitella
lainlaatijaksi alkaakseen.
KOMMENTOI

Pakolliset kentät merkitty tähdellä *