KESKUSTELUT > MUUT AIHEET > ÄRSYTTÄVIÄ-PIENIÄ-ASIOITA

2700. Ärsyttäviä-pieniä-asioita

Sini12.6.2006 klo 23:28
Mukavia pieniä asoita oli jo, niin tässä keskustelu äärilaidasta.

hikiset lakanat
2. marjaana13.6.2006 klo 00:33
Sukan kastuminen
3. Ritu13.6.2006 klo 08:03
Kun töissä nitojasta on aina niitit loppu.
4. iso S13.6.2006 klo 08:13
Keskelle marketin käytävää poikittain pysäköidyt kärryt
5. tapiiri13.6.2006 klo 08:29
Ihmiset jotka eivät tajua väistyä.
6. jassoo13.6.2006 klo 08:39
Oh nou! Hitaat, vammaiset, vanhukset, lapset ja muut vähä-älyiset pois alta, täältä tullaan ja kovaa.?
7. iso S13.6.2006 klo 09:24
Ei vaan ns. normaalit. On sellaisia omaan napaansa tuijottajia ketkä pitävät keskustelukerhoa jalkakäytävällä tai marketin käytävällä tukkien kulkuväylän. Saattavat jopa vilkaista että jaha, tuolta tulee joku. Sitten pää kääntyy ja keskustelu jatkuu. Meillä on oikeus seisoa tässä, mehän olimme tässä ensin!

Useimmiten tässä on kyseessä todella pieni asia. Yleensä kahdella askeleella löytyisi sellainen paikka tai muodostelma missä ei estetä muiden liikkumista. Sen sijaan hitaat, vammaiset, vanhukset, lapset ja muut vähä-älyiset eivät ole pieni asia eivätkä siksi kuulu otsikon aiheeseen.
8. Sakke13.6.2006 klo 09:43
Tuo edessä toljottaminen sitten vasta ottaa liikenteessäkin pannuun. Tänäänkin muutama torvelo hidasteli sillä tavalla, että kun valot ovat vihreänä, niin ajellaan parikymppiä alle sallitun nopeuden ja kun keltanen syttyy niin pannaan nappi lautaan ja mennään jo väljähtäneillä punasilla valoilla ja taakse jää valoihin monta autoa, jotka olisivat normaali ajosuorituksella kyllä ehtineen. On se ihme kun näille samoille aivottomille ei vihreä valo kelpaa oikein millään kun olisi lähdön aika.

Vielä enemmän muuten ottaisi pattiin, jos näkisi että tuommoista vandalismia liikenteessä toteuttaisi joku lapsi.
9. mor13.6.2006 klo 13:17
Ihmiset, jotka eivät kaupan kassalla laita sitä välikapulaa, jolloin tämän törtön kokkelipiimä sekoittuu minun ostoksiini ja minä kun en edes pidä kokkelipiimästä ja muutenkin kirjoitan hirveän pitkiä virkkeitä.
10. tapiiri13.6.2006 klo 13:28
iso S, juuri tuota tarkoitin. Enkä todellakaan hitaita, vammaisia, vanhuksia, lapsia ym.
11. Sini13.6.2006 klo 16:03
Uimahallissa neljän mummon rivi, joka rintamallaan tukkii koko radan, mutta liikkuu silti etanan nopeudella.
12. Ari13.6.2006 klo 17:07
Sini, ajattelepa positiivisesti: Jos mummot kulkisivat kovempaa, he eivät tukkisi rataa, vaan...
"Pois alta, mummot tulloo!!!" ;)

Siitepöly ärsyttää monella tavalla - myös limakalvojani.
13. Matti13.6.2006 klo 18:56
Koiranulkoiluttajat, jotka kävelevät pyörätien vasenta laitaa, ja niiden koirat oikeaa, ja välissä on naru.
14. marjaana13.6.2006 klo 19:03
Se, kun tiskatessa kurkottaa ylös ja vesi valuu hanskaa myöten kainaloon.
15. mor13.6.2006 klo 19:04
Koiranulkoiluttaja ja koira, joiden välissä ei ole narua!
(tai eihän se koiran vika ole)
16. eikka13.6.2006 klo 19:09
Liikennevalot ; odotellaan revontulia , vihreä syttyy , käsi hamuaa vaihdekeppiä , ja kun
ykkönen löytyy valutaan eteenpäin.

Formuloissa , valomerkistä ampuu kaikki liikkeelle.
esimerkki korostettu, mutta näi se toimii.

Toinen on kiertoympyrässä vilkun käyttö , olisi taas tietoiskunpaikka.
17. qwer13.6.2006 klo 19:58
eikka taitaa olla opettaja. Ensimmäisellä mahdollisella pysähdyspaikalla kiilaa eteeni, estää autoni kulun ja alkaa opettaa oikeaa liikennekäyttäytymistä.

Yx Sakke olis kans aika hyvä ope.

Mummojen uinnista en ota kantaa, mutta ei ne siellä altaassa likoa kovin kauaa.

Kärsivällisyyttä. Sitä on tämä yhdessä eläminen.
18. spuoleton13.6.2006 klo 20:29
Se että erään sukupuolen edustajat kuhnaavat pankkiautomaatilla aina kolminkertaisen ajan meihin tavallisiin verrattuna. Jos he ovat noin hitaita, miten on mahdollista että he ehtivät jonoon ennen meitä tavallisia?
19. marjaana13.6.2006 klo 20:31
Kun langattomasta hiirestä loppuu patterit.
20. qwer13.6.2006 klo 20:48
spuoleton. Siiry intenetin käyttäjäksi, tai hanki opaskoira.
Tapaus on vaikea arvioida, koska marisija ei antanut riittävää palautetta.

Pysykää jonossa plim plom.
21. Sini13.6.2006 klo 21:06
se kun mikään asia ei mene niinkuin MINÄ haluan (olen omaan napaan tuijottaja kai sitten...)
22. Ari13.6.2006 klo 21:29
Kun huomaa, että tuttuun nettiosoitteeseen mennessään huomaa sen ulkoasun muttuneen täysin tutusta poikkeavaksi, vieläpä vaikeaselkoiseksi töherrykseksi!
Aina uudistukset eivät todellakaan ole mieliksi...
23. Arska™13.6.2006 klo 21:45
Kun tlee jatkuvtsi kirjotushirveitä. :-(
24. marjaana13.6.2006 klo 21:54
Lyijytäytekynässä ei ole koskaan lyijyä.
25. eikka13.6.2006 klo 21:58
nitojassa 1 niitti , ja kopiokoneen paperit loppuu aina.
26. tonimikael13.6.2006 klo 22:03
Marjaana: "Lyijytäytekynässä ei ole koskaan lyijyä."

Mitähän tuohon sanois..? ;)
27. Jaska13.6.2006 klo 22:04
Elikkä. Lähikaupan nuori myyjätärkin sanoo "elikkä yhdeksän kuuskymmentä".
28. marjaana13.6.2006 klo 22:06
Tomaatin leikkaaminen hyvin tylsällä veitsellä.
29. Ari13.6.2006 klo 22:06
Eihän siellä olekaan. maanraja (nimi muutettu) oikeassa.
Lyijy on myrkyllinen raskasmetalli. Siellä on grafiittia.
30. marjaana13.6.2006 klo 22:08
tonymiikkael:
No ei meidän lyijytäytekynissä ainakaan. *tarkastaa*
Joo, näin on. ;o)

(pitääpä muistaa huomenna ostaa niitä LYIJYJÄ)
31. marjaana13.6.2006 klo 22:09
Josta tulikin mieleeni:
Uudenvuoden tinat eivät ole tinoja vaan ne ovat sitten sitä lyijyä. (siksi meillä ei enää niitä valeta)
32. iso S13.6.2006 klo 23:28
Lyijytäytekynässä on "lyijyä" mutta kynä on pudonnut lattialle ja "lyijy" on poikki. Sitä saa esille sopivan pätkän mutta kun alkaa kirjoittaa niin se vetäytyy kynän uumeniin. Sitten käteen jää sentin pätkä eikä rosksta lähimaillakaan. Nielläkö pitäisi? Seokseen pitäisi saada kumia että se kestäisi katkeamatta pienet iskut ja pienet virheet pystyisi korjaamaan kynän painamisvoimaa säätelemällä!
33. marjaana13.6.2006 klo 23:45
Juuri alkanut ukonilma, jonka takia pitänee sulkea kone ja vetää johdot seinästä. Pöh.
34. Moisku14.6.2006 klo 09:33
...se kun kassan työntekijä "avaa" jokaisen muovikassin ja kuvittelee näin palvelevansa asiakasta. Hän käyttää siihen 2,5 sekuntia ja säästää kohdalla olevan asiakkaan aikaa 1 sekunnin (tällä olisi avaamiseen mennyt 3,5 sekuntia). Jonottajien jonotusaika pitenee kuitenkin tuon ajan, ja jonotusajan lisääntyminen tietysti kertaantuu, mitä pitempi jono on. Kahdeksantena jonottava saa katsella aika monet myyjän tekemät kassin avaukset ennen kuin pääsee itse nauttimaan siitä palvellusta sekunnistaan.
35. iso S14.6.2006 klo 09:39
Se kun Raimo Ilaskiven mielestä asiakkaan tehtävä on tulla palvelluksi, joten kassan pitääkin panna ihmiset jonottamaan.
36. corona14.6.2006 klo 10:03
Kassajonossa takanani oleva kärttyinen, itsekseen mumiseva ja vihaisesti puhiseva (mies)asiakas.
37. iso S14.6.2006 klo 10:09
Se kun onnistuu löytämään kassan missä on lyhyt jono ja sitten edellä olevan asiakkaan tuotteesta puuttuu hinta mitä selvitellään niin kauan että kärttyinen, itsekseen mumissut ja vihaisesti puhissut (mies)asiakas alkaa roiskuttaa vaahtoa suupielistä.
38. corona14.6.2006 klo 10:30
iso S: Näin on itsellenikin käynyt. Naamahan siinä punaiseksi valahtaa ja sen jälkeen kalpeaksi. Toinen yhtä raskauttava etikettivirhe on käteisellä maksaminen. Siinähän sitä aikaa kuluu, kun yrittää päästä kolikkovuorestaan eroon. Niin ja sitten sekin haittapuoli käteisellä maksamisessa on, että joskus rahat eivät vain yksinkertaisesti riitä laskun maksamiseen. Näin ikävästi on itsellenikin silloin tällöin käynyt ja siinä sitä sitten veksallaillaan, mitä tavaroita ei välttämättä tarvitse jne. Arvaa ärsyttääkö?
39. Ritu14.6.2006 klo 10:42
Kiva kuulla kommentteja ja tarinoita siitä, mitkä seikat ärsyttää siellä tiskin toisella puolella.
Paljon niitä pikkusia ärsyttäviä seikkoja on siellä toisellakin puolella: asiakas, joka laittaa pullonpalautuskuittinsa tai vaihtorahansa liikkeellä olevalle hihnalle eikä rahanlaskualustalle.
Sitten hihna "imaisee" ne sinne väliinsä.
Välikapulan käyttö tosiaan auttaisi siinä, ettei tarvi lukea ajatuksia, kenelle se kokkelipiimä kuuluikaan.
Ja sitten nämä etukortit.Ne voisi kaivaa esiin vaikka siellä kassajonossa olessaan. Siinä vaiheessa kun rahastetaan, niin takana olevista asiakkaista tuo aika tuntuu pitkältä, kun joka lokero lompakosta kaivetaan eikä korttia löydy. Sitten kun rahastus on jo tapahtunut ja seuraava asiakas jo vuorossa niin kuuluu kommentti, että nyt se löytyi. Sitten korjataankin kuittia toiset mokoma aika.
No joo, onneksi sitä voi kassalla ollessaan pähkäillä vaikka Tonimikaelin visaista tai tehdä havaintoja ristikkolehtiä ostavista asiakkaista, niin ei ehdi miettimään kaiken maailman pikkumurheita ;)
40. corona14.6.2006 klo 11:22
lukkopesä:

Tulen pitkän ajomatkan jälkeen kotiin ja minulla on hirveän kiire veskiin. Kaikki hyvin vielä siinä vaiheessa, mutta sitten tulee karmea takaisku, koska en saakaan ulko-ovea auki.

Syy: lukkopesän pykälöinti on miten sattuu edellisen ovenaukaisijan jäljiltä. Kestää melkoisen tovin avaimen saamiseksi pesään ja sitten - simsalabim - vihdoin saan sen auki. Valitettavasti olen sen verran kiltti, että en anna vahingon kiertää eteenpäin, vaikka mieli tekisi.
41. iso S14.6.2006 klo 12:04
Se kun mehevin ötökkä löytää tuulilasiin liiskaantuessaan näkökentän kriittisimmän pisteen.
42. marjaana14.6.2006 klo 12:40
Se kun piiitkällä automatkalla pysähdyt kahville/murkinoimaan/veskiin/jaloittelemaan kuppaiselle huoltoasemalle, jonka vessoja ei ole siivottu kahteen vuoteen.
Sieltä lähdettyäsi huomaat, että kilometrin päässä olisi ollut uutuuttaan kiiltävä jättihuoltoasemakombinaatti, josta olisi saanut vielä bonustakin.
43. TMC14.6.2006 klo 14:23
Kassajonoissa olisi vielä yksi aihe:
Lähes jokaisessa kaupassa on oma suupalttinsa kassatyössä, tuttava-asiakkaan lähestyessä kuuloetäsyydelle, alkaaa kuulumisien vaihto joka jatkuu muista asiakkaista välittämättä niin kauan kun tuttava siihen ostoksensa pakattuaan jää keskustelemaan. Muiden asiakkaiden palveleminen tapahtuu silloin "sokkona", kiitos, ole/olkaa hyvä jäävät pois, kuten myös mahdolliset asiakkaan tiedustelut kun suunvuoroa ei saa.
44. iso S14.6.2006 klo 14:32
Vielä marketissa pysyäksemme: onnistut löytämään sellaisen kärryn mitä ei tarvitse tyhjentää edellisen asiakkaan jättämistä roskista ja oikeankokoisen kolikon millä juuri tämän kaupan kärryjen lukko toimii. Lähdet liikkeelle ja huomaat että kärry on politisoitunut, se puoltaa vasemmalle tai oikealle.
45. tapiiri14.6.2006 klo 14:41
Se kun Siljan (Tallinkin) bonusmatkoja ei voi varata netistä. Soitto palvelunumeroon, 1,69€ min, puhelun kesto 12 min. Ilmainen matka ei olekaan enää ilmainen. Ja puhelimessa 'palvelee' venäläinen naisihminen, jonka puhetta on vaikea ymmärtää.
Ja sinivalkoisilla siivillä ei tarjoilla enää juotavaa. Eli hinnat nousevat, palvelu vähenee (ja huononee). Tämä pätee kaikkiin palveluihin kaikkialla nykyään. Piste.
46. Sini14.6.2006 klo 15:10
Kun AINA alkaa sataa kun pitäis lähteä pyörällä tai kävellen johonkin.
47. marjaana14.6.2006 klo 15:49
Sini: Äsken lähdin lasten kanssa kauppaan vaunuja työnnellen. Ehdittiin ottaa viisi askelta, kun rupesi satamaan... Ja kun kaupasta päästiin pihalle, satoi jo ihan kunnolla. ;o)
48. Ari14.6.2006 klo 15:54
Jaa-a. Missäköhän asti manaaja® (nimi muutettu) mahtaapi olla? Täällä ei puhettakaan sateesta. Aurinko porottaa ja tuulee, että silmät siitepölystä turvoksissa ja nokka vuotaa...
49. marjaana-manaaja14.6.2006 klo 16:26
Ari: Tässä hän minä.
50. marjaana14.6.2006 klo 16:52
Soneran palvelunumeroon soittaminen on hirmu kivaa: jonottaa saa noin 2 tuntia. Se on aika ärsyttävä pieni asia.
51. Ari14.6.2006 klo 18:03
No marjaanahan ei pienestä ärsyynny! :)

Pienesti ärsyttää joskus kun mikrossa ruokaa n.2 minuuttia lämmitettyäni huomaan ruoan olevan vielä haaleanlämmintä!
Syy: Teho jäänyt aiemmalta käyttäjältä sulatus/puoliteholle.
52. Matti14.6.2006 klo 18:37
Ottaa päähän, kun hukkunut tavara löytyy vasta sieltä, mistä sitä viimeimmäksi etsii :-)
53. Ari14.6.2006 klo 19:06
Niin, ja siihen on vain yksi järkevä selitys:
Etsintä lopetetaan kun kadonnut tavara löytyy! :D
54. marjaana14.6.2006 klo 19:07
Vaikka kuinka hämmentää ja vatkaa maitopohjaista kiisseliä/kastiketta, niin SILTI palaa pohjaan joka kerta.

(Ari, jos tuntisit minut, niin hoksaisit pian, että ärsyynnyn ihan koko ajan vähän joka asiasta)
55. Ari14.6.2006 klo 19:12
Joo. Tähän asti 8 havaintoa...(:Tässä säikeessä:)
56. RA14.6.2006 klo 19:25
Matti, hae ensi kerralla suoraan sieltä kaikkein epätodennäköisimmästä paikasta. :-)
57. Sini14.6.2006 klo 21:26
Pikkuasioista huomauttelevat ihmiset (diipadaapa.... *viheltelee*)
58. Arska™17.6.2006 klo 01:09
...kun ei opi elämään!
59. Juhani Heino17.6.2006 klo 01:22
Ai? Mä olen moiseen jo niin tottunut, ettei se edes ärsytä...
Sitten pitäisi keksiä jotakin aiheestakin: se kun ruokalassa ihmiset ottavat useampaa salaattia samoilla ottimilla, vaikka jokaisessa astiassa on omansa. Ei sillä muuten ole väliä, mutta allergikoille on.
60. marjaana17.6.2006 klo 09:58
Tuohon liittyen:
Kun yrittää estää kariesbakteerien siirymistä omien lastensa suihin, niin sitten jotkut touhkapäät yrittävät tarjota heille makupaloja omista ruuistaan... (haluatko maistaa tädin mehua?)
61. qwer17.6.2006 klo 14:38
Marjaana. Ei näitä bakteereja voi välttää.
Suututtaa tiskin jäkeen, kun pirttihirmu laittaa astiat kuivauskaappiin väärässä järjestyksessä. Ja vielä vinoon!
62. marjaana17.6.2006 klo 16:30
qwer: Ei se nyt haittaa, jos joku kippo on vähän väärässä paikassa... ;o)
63. Jaska17.6.2006 klo 18:12
On alkanut ärsyttää MTV:ssä Ärrän mainoshoilaus "nopea ja mukava on asiointi", etenkin kun se on häpeämätön valhe. Kaikkein pahiten jarruttavat matkakorttiasiakkaat joko omaa tumpeluuttaan tai sitten Ärrän vehkeet reistailevat, sekä väärin täytettyjen pelikuponkiensa kanssa sähläävät mummelit ja nuoremmatkin kokemattomien nuorten myyjättärien ihmetellessämistä kiikastaa. Myös ostosten maksaminen kortilla vie välillä tuhottomasti aikaa. Kaikki maksu- ja luottokortit tulisi kieltää lailla. Ihmiskunnan suurimpiin kuuluva keksintö, käteinen raha, on palautettava sille kuuluvaan kunniaan.
64. Sini17.6.2006 klo 19:24
edelliseen liittye: lompakosta pursuilevat kortit, ne ärsyttää. Kaikki kortit mitkä mulla on:
*automaattikortti
*S-etukortti
*Plussakortti
*YkkösBonus-kortti
*kirjastokortti
*KELA-kortti
*EA1-kortti
*verenluovutuskortti
*musiikkiliikkeen kanta-asiakaskortti
Eikö olis paljon yksinkertaisempaa, kun kaikki valtakunnan ominaisuudet olis yhdessä-kahdessa kortissa.
65. marjaana17.6.2006 klo 22:22
Ärsyttäviä tosi pieniä asioita ovat pikkulegot, joihin astuminen on tosi tuskallista (miten noi uudet ovat niin hemmetin teräviä?!).
66. Sini17.6.2006 klo 23:15
Toinen legoihin liittyvä pieni ärsyttävä asia on se, kun joku on mennyt pesemään legot vähän liian kuumalla vedellä, jolloin legot ovat sen verran turvonneet/vääntyneet, etteivät parhaalla tahdollakaan pysy yhdessä...
67. marjaana19.6.2006 klo 23:10
Mieheni tarvitsi joskus rautalankaa, joten hän päätti ottaa kuivaustelineestä yhden pinnan.
Joka kerta tämän jälkeen kun ripustan pyykkiä, käteen jää pari vaatetta jotka ei mahdu mihinkään. Tästä jaksan muistuttaa aina ja aina... Miehet *puistelee päätään*
68. Matti20.6.2006 klo 10:21
Minua ärsyttävät eräät sanat, esim. trendikäs ja innovatiivinen.
69. Eki20.6.2006 klo 10:41
Matti, sä et sitten ole kovin trendikäs eikä taida innovatiivisuudessasikaan olla kehumista!
70. iso S20.6.2006 klo 11:13
Elikkä niinku sellainen ongelmatiikka ärsyttää että jotkut haastateltavat lopettavat jokaisen lauseen sanaan että jättäen sellaisen tunteen että heillä olisi vielä jotain sanottavaa mikä valaisisi kyseessä olevaa asiaa että.
71. Ari20.6.2006 klo 12:01
Sehän on tota normaalia tota puhetapaa joillekin tota.
Eihän tota ihminen tota voi muuttaa paljonkaan tota tottumuksiaan tota. Itsänikin ärsyttää joskus totat.
72. iso S20.6.2006 klo 12:30
Kasvuikäisenä alkoi kertakaikkiaan ärsyttää kun huomasin naapurin pojan usein käyttämän sanan kertakaikkiaan tarttuneen omaan puheeseeni missä se toistui kertakaikkiaan usein. Ongelman tiedostamisella oli kertakaikkiaan käänteentekevä merkitys ja nyt olen päässyt siitä kertakaikkiaan eroon. Että turha tulla sanomaan että ihminen ei tota voi niinku niinku muuttaa tapojaan kertakaikkiaan että.

Karjalan prikaatin aliupseerikoulun johtajan "tota-sana" oli tietty. Tietyissä tilanteissa hän piti tiettyjä luentoja, kuten silloin kun tietty bakteeri aiheutti tietylle oppilaalle tietyn aivokalvontulehduksen ja tietty joululoma meinasi jäädä muilta tietyn karanteenin vuoksi väliin. Tietyt oppilaat laskivat tietty-sanojen esiintymistä mutta tietty paperi loppui kesken kun menetelmänä oli tietty tukkimiehen kirjanpito.
73. Libero20.6.2006 klo 20:51
Minua ärsyttää oma tiedostamaton ongelmani. Uskon, että vielä joskus tulee pienistä näteistä laatikoista ja rasioista puute. Varastoin yhteen erittäin vetoisaan kaappiin jopa sähkölamppujen kääreenä olleet laatikot siltä varalta, että jonakin kauniina päivänä tarvitsen niitä.

Ärsyttävintä on, että säilytän laatikkokaapin ovessa saksia, joita käytän päivittäin. Kun vetäisen oven rempseästi auki ottaakseni vain sakset, saan ensin sylin täydeltä pieniä nättejä laatikoita, jotka sitten varovaisesti asettelen odottamaan seuraavaa vyöryä.

Lohduttaudun ajattelemalla, ettei kaapista ole (toistaiseksi) rojahtanut luurankoa. :)
74. marjaana20.6.2006 klo 21:12
Lohduttavaa tietää, että joku muukin säästelee laatikoita.
75. marjaana20.6.2006 klo 23:34
Tällä hetkellä ärsyttää aika paljonkin tuo meidän tiskikone. Se nimittäin vinkuu. Eilen oli sama juttu; pää oli haljeta. Keittiössä ei ole ovea, joten täytyy kestää siihen kunnes aloittaa kuivaamissessionsa. Huomenna täytyy alkaa kaivella esiin takuupapereita jos se pitää kiikuttaa huoltoon. Siis oikeasti ääni on järkyttävä. viiiiik.

Tai sitten minulla on tinnitus.
76. Sini20.6.2006 klo 23:45
Marjaana, OTAN NIIN OSAA! :D Myös meillä vinkuu tiskikone äärimmäisen ärsyttävästi. Käsittääkseni se tekee sitä aina kun se ottaa vettä. Siinä ei kyllä ole mitään itsestään ilmestynyttä vikaa, vaan siellä on käynyt meidän talon oma "putkimies" vähän sorkkimassa. >:( Oon sanonut niin tuhannesti että soitetaan nyt johonkin ja pyydetään joku ammattimies korjaamaan se, mutta ei, ei, ylpeys ei salli tehdä sitä, ja kuitenkaan sitä ei viitsi itsekään ruveta enää sorkkimaan.
77. marjaana29.6.2006 klo 14:30
Se, kun istuu parturissa ja parturitätillä ramppaa koko ajan kamuja jutustelemassa. Siis haloo, minä maksoin siitä ajasta että tukkaa leikataan ajatuksella enkä siitä, että juoruillaan ja katse on muualla kuin meikäläisen päässä.
78. iso S29.6.2006 klo 15:17
Se, kun parturitäti on hurahtanut huuhaa-tieteisiin ja yrittää leikata tukkaa ajatuksella vaikka sakset tehoaisivat paremmin :-)

Saivartelusta huolimatta olen samaa mieltä siitä että asiakkaan palvelemiseen pitää keskittyä. Ajasta maksamisesta olen varovasti eri mieltä. Naisen päätä pienennettäessä voi olla aikavelotus, mistäpä minä tuon tiedän, muuta minun päästäni peritään vakiohinta mikä ei riipu juoruamisen määrästä. Toisaalta, ehkä ero onkin päässä - parturitäti ei malta irrottaa katsettaan minusta!
79. Hui_hai29.6.2006 klo 19:06
atat ovat sekä pieniä, että häiritseviä.
80. Sini29.6.2006 klo 22:07
Vastaleikatun nurmikon haju. *yääääääk*
81. marjaana29.6.2006 klo 23:15
Leikkaamaton heinikko se vasta ärsyttävä on, jos sattuu olemaan heinäallergikko... atshii!
82. marjaana29.6.2006 klo 23:48
isohko S: Ainakin meidän kampaajaparturilla on hinnastossa maininta, että jos leikkuuseen menee yli 30 min, niin isompi on hinta. Minun tukkaani kuluu juoruiluineen ja puhelimeen vastailuineen 31 min. ;o)

Ja muistan aina sen kylään asettuneen uuden kampaamoliikkeen, joka peri "paksun tukan lisää" 5 euroa. Ja voi että, mulla kun just sitten sattuikin olemaan paksu tukka.

Joku toinen parturi kommentoi sanomalla ettei heidän liikkeessään rangaista hyvähiuksisia. Siellä käyn yhä.
83. JPQ30.6.2006 klo 02:47
Aivan älyttömät postikulut,piipittävät kassakoneet,joidenkin asioiden suomesta saamattamuus,ja krypton teon säännöt.:)
ps. vika siksi että jos eivät olisi nykyisen kaltaisia niin tekisin minäkin kryptoja.:) Toisaalta krypotjen ratkominen ei olisi yhtä kivaa silloin ja laatijoita olisi liikaa...
84. Hui_hai1.7.2006 klo 06:16
Jyrki Vaskela
85. marjaana2.7.2006 klo 00:53
JPQ: Se olisi vielä ärsyttävämpää (ja hyvin outoa), jos kryptonteossa ei olisi sääntöjä. ;o)
86. iso S2.7.2006 klo 12:43
Toisen onni, toisen suru: kun ristikon ratkaisusanalle KONE on vihjeenä GAOUSSOU;-)
87. marjaana2.7.2006 klo 13:20
Se on ärsyttävää, että jotkut eivät vaivaudu vastaamaan sähköpostiviesteihin. Selittävät sitten, että "en osaa kirjoittaa" tai "ei ehdi" (niin kuin esim sanan "kiitos" lähettämiseen menisi hirveästi aikaa tai vaivaa, eikä vaadi hirveästi osaamistakaan) tai "tykkään mieluummin soitella" (ja soittavat sitten kerran vuodessa)
88. tapiiri2.7.2006 klo 15:30
ketjukirjeet ja muut ämmäin hömpötykset sähköpostia tukkimassa
89. vierailija4.7.2006 klo 10:06
Marjaana: Äitiyden virallinen leima on jalkapohjaan pysyvästi painautunut legokuvio ;) mutta ärsyttäviä ne pikkulegot on lastenhuoneen lattialla ja vielä ärsyttävämpiä jossain muualla, missä niihin ei ole osannut edes varautua!

Kassan toiselta puolen katsottuna ärsyttäviä on lähes kaikki käteisasiakkaat, varsinkin ne hiluilla maksavat, "ai kato, ei siinä ollukaan tarpeeks, annan täältä vitosen, niin laske noista sit se loppu" ja taas lasketaan hiluja ja jono kasvaa.

Jos on pankki- ja luottokortti samassa, niin onko kauheen vaikee sanoa sille kassaneidille valmiiks, että pankki tai luotto? Ja kiitos ja olehyvä on kans ihan hyviä sanoja kassalla.
90. Matti13.7.2006 klo 17:06
Tienvarrella kyltti varoittaa aukoista riista-aidassa. Mikseivät paikkaa niitä aukkoja! Ei tarvitsisi erikseen laittaa varoituskylttejä. Ihan pöhköä. :-)
91. marjaana13.7.2006 klo 17:29
Turussa on kuulemma 2 km pituisia "aukkoja". Haloo: Ne eivät ole aukkoja laisinkaan, vaan aita on yksinkertaisesti loppunut ja alkaa taas 2 km päästä.

Tämän kuulin komiikkatehtaalta (tulee käytyä niin harvoin Turussa, etten ois tuota itse tiennyt).
92. Sini13.7.2006 klo 22:03
Ärsyttävää on se, että kun ollaan jostain suurella lössillä poistumassa, niin kaikkien huonojalkaisten TÄYTYY kiilata joukon kärkeen rikkumattomaksi rintamaksi. Nämä "nopeat" eivät sitten yllättäen pääsekään liikkumaan ripeästi, vaikka ensin oli olevinaan NIIN kiire, ja jos itsellä sattuisi olemaan tarve kävellä nopeampaa, niin eihän siitä mitään tule, kun olet nalkissa siellä klenkkojen keskellä.
93. PP10.8.2008 klo 19:01
Minua on ruvennut pännimään naapurimme. Asumme paksuseinäisessä tiilitalossa eikä naapureista kuulu mitään. Yläkerran pölynimuri vähän raapii lattiaa, mutta ääni kuuluu normaaliasumiseen, samoin käytävästä kuuluu joskus lasten ääntä. Jossakin haukahtelee silloin tällöin koira. Normaaliääniä, eivät ärsytä.

Minua ottaa päähän naapurin h e r ä t y s k e l l o, luitte oikein, herätyskello. Joka jumalan aamu se soi kello 7:20 ja kuuluu niin selvästi, että meilläkin herätään, jos sattumalta vielä nukumme. Ääni kuuluu vielä selvemmin kuin kännykän avunhuuto latauksen ollessa loppumassa. Eikä äänestä saa selvää, mistäpäin se tulee.

Millainen herätyskello herättää naapuritkin tiiliseinän läpi, kun aikoinaan ei aina herätty edes oman vekkarin soittoon.
94. Matti10.8.2008 klo 21:56
Minua ottaa päähän se, että ainoa kiittävä adjektiivi jonka urheiluselostajat tuntevat on "loistava". Kaikki on aina loistavaa. Loistava syöttö, loistava pelin lukeminen, loistava riman ylitys, kaikki on vaan loistavaa.
95. jepsjuu10.8.2008 klo 22:19
Ennen oli kaikki niin dramaattista. No se on onneksi vähentynyt.

Ei nyt päähän sen kummemmin ota.. kuin enemmänkin urheilun koko ylivalta,, mutta tänään aamulla pyöräkilpailua selostettaessa oli uutuushokemana "hyvällä sykkeellä" - ties kuinkahan monta kertaa, mutta ainakin pari kolme kertaa tuo toteamus oli selostajan huulilla joka ylämäessä.
96. Jaska11.8.2008 klo 00:01
Joskus ärsyttää Ylen veltto ote ulkolaisten ohjelmien käännöksien laadunvalvonnassa. Käännöksethän pitäisi aina tarkastuttaa ko. alan asiantuntijalla. Tänään tuli Teemalta Rauhanorkesterin konsertti, jonka johtaja Daniel Barenboim ilmoitti konsertin päätösnumerona soitettavan Edward Elgarin Enigma-muunnelman. Käännöstekstissä säveltäjäksi oli saatu Edgar Elgar.

Pikku juttu, mutta kuvitelkaa, että BBC:n vastaavassa kulttuuriohjelmassa puhuttaisiin Sean Sibeliuksesta. Ai niin, eihän se ole käytännössä mahdollista.

Karmein muistamani Ylen käännöstekstimoka on useaan kertaan toistunut "lead", kun englanninkielisessä ohjelmassa oli puhe liedistä ja liedin laulajista. Silloin en tyrmistykseltäni huomannut edes ärtyä...
97. PP14.8.2008 klo 19:38
Tulimme juuri ulkoilemasta. Reittimme varrelta oli parturoitu
rutturuusuja ja niiden alta paljastui karmea 'aluskasvillisuus':
mäyräkoirien kuoria, tölkkejä, muovikasseja, mäkkärin mukeja ja hampurilaisrasioita, tupakka-askeja, kaikenvärisiä ja -kokoisia namupusseja, suklaapatukan papereita, jopa pari t-paitaa, resuinen varvastossu... kaikki n. 200 m:n matkalla.

Tästä tuli mieleeni toissapäiväinen tapaus. Odottelin Myyrmannin mäkkärissä miestäni. Ohi meni nuorehko äiti mukanaan taapero, ehkä kaksi vuotta ja risat. Poika repi paperin jätskin päältä ja kysyi äidiltään: "Mihin minä tämän laitan?" ja äiti vastasi. "Heitä siihen." Mainittakoon, että roskis oli vajaan kolmen metrin päässä. Mieheni sanoi palattuaan, että hän olisi varmasti huomauttanut naiselle... ja tiedän, ettei ihan nätisti...

Kun jo omalta äidiltään saa opetuksen roskien paikasta, niin ei ole ihme, että tämäkin miehenalku isona heittää roskat, mihin sattuu.

Tämä ärsytti tällä kertaa.
98. PP19.8.2008 klo 10:25
Mikaela Ingberg äsken TV:ssa sanoi muistiin kirjoittamani mukaan:

'Oli vain sellane että tuota niinku tavallaan epävarma niinku
ei pysty antamaan niinku vinaalissa. Pitäs niinku tavallaan luottaa itteesä'.

Suomeksi: Itseluottamus petti!

Ärsyttää nämä seliselit. Sanoisivat suoraan niinkuin Evilä, että vika oli yksin minussa ja vain minussa, olin huono.
99. jepsjuu19.8.2008 klo 11:02
Mutta Berliinissä sanoi itsevarmana Imgberg olevansa ensi vuonna paikalla, varmaan tarkoittaen keihästä heittämässä, kunnosta tai muista uusista kisaosallistujista riippumatta.
100. Matti19.8.2008 klo 12:01
"En ole saanut alle riittävästi kovavauhtisia heittoharjoituksia." Olis mennyt kentälle ja heittänyt niin juuttaasti.
101. :-D19.8.2008 klo 12:09
:-D
102. Jukkis19.8.2008 klo 12:52
Minua taas ärsyttää hiukka se, että kun haastattelijat kyselee urheilijoita ei-parhaalla-mahdollisella-tavalla menneeseen suoritukseen liittyviä asioita, niin ihan siitä riippumatta, mitä urheilija vastaa, aina löytyy joku, joka ivaa urheilijan vastauksia selittelyiksi.

Eiköhän nytkin joku TV:n ajankohtaisohjelma tee "kootut selitykset"-osion, josta on kokonaan leikattu pois esitetyt kysymykset. Jos urheilija ei anna jotain selitystä, niin haastattelija jatkaa kyselyä niin kauan, että saadaan joku helposti selittelyksi leimattava vastaus, ja sitten tuo vastaus päätyy pilkattavaksi sinne koosteeseen.

Ja hiukka ärsyttää myös se, että kun urheilija vastauksessaan ei oikein löydä tarkkoja sanoja, haparoi ja hakee sanoja, niin sitten tuo vastauksen transkriptio laitetaan kirjaimen tarkkuudella jonnekin pilkattavaksi.
103. mor19.8.2008 klo 15:47
Aivan samaa mieltä Jukkiksen kanssa. Lisäksi useimmat haastattelut tehdään heti suorituksen jälkeen, jolloin urheilijalla on vielä aikamoinen tunnelataus päällä. Ei silloin voi odottaakaan saavansa mitään analyyttistä, kaikenkattavaa vastausta.

Kävi vähän sääliksi Evilääkin. Odotin, että hän hetkenä minä hyvänsä nappaa mikrofonin ja tunkee sen Bubin sanonko mä minne...
104. PP19.8.2008 klo 17:15
Olette ihan oikeassa. Sääliksi todella käy urheilijoita, kun he
epäilemättä ovat parhaansa yrittäneet ja heti suorituksen jälkeen haastattelija käy kimppuun kuin yleinen syyttäjä.
Siinä tilanteessa polo urheilija yrittää hengästykseltään saada jotakin edes lähes ymmärrettävää ulos suustaan, vaikka tekisi mieli huutaa, että painu h-ttiin ja niin hän sitten ryhtyy selittelemään.

Parhaiten tämä haastatteluhyökkäys tuli esille Jukka Keskisalon haastattelussa. Ihailin häntä, kun hän sai hillityksi itsensä, vaikka kaikesta näkyi, että hän ei todellakaan halua juuri nyt haastattelijoita kimppuunsa, kun juuri oli selvinnyt, että unelmat olivat sortuneet ja kaikki rankat ponnistelut heitetty taivaan tuuliin.

Mutta edelleen olen sitä mieltä, että heikosti menneen suorituksen jälkeen pitää pystyä myöntämään epäonnistuneensa. Ingberg on antanut fiksuja haastatteluja
ja tuo aamuinen menee kyllä täysin haastattelijan piikkiin.
Pieni toipumisaika olisi Mikaelalle pitänyt antaa, että edes puhe olisi luistanut.
105. HT19.8.2008 klo 17:26
Jos Ingberg "ei ole saanut alle riittävästi kovavauhtisia heittoharjoituksia", syynä saattavat olla hänen pitkään jatkuneet selkävaivansa. Myötätuntoni on hänen puolellaan, nimimerkki Kaksi selkäleikkausta läpikäynyt.
106. Aksu19.8.2008 klo 18:39
Ilta-Sanomissa on ainakin hyvin, hyvin usein: katso video!

Tänäänkin viihdeuutisissa:
Rasmus-Lauri oli hengenvaarassa - katso video.

No, en taatusti katso! Kiinnostaako nuorisoa tällaiset videot, varsinkin, jos ne sisältävät jotakin vahinkoa, tapaturmaa tai muuta vähemmän positiivista? Lehti tietysti maksaa näistä videoista, olkoonpa ne minkä tasoisia hyvänsä. Itse en kuitenkaan kaipaa videoita, kuvat riittävät kuten lehdissä.
107. iso S19.8.2008 klo 20:56
"Rasmus-Lauri oli hengenvaarassa - katso video."

Kyseistä videota näkemättä arvelen että siinä on taas tyyppiesimerkki ärsyttävästä harhaanjohtavasta otsikoinnista. Yleensä tuollaisessa videossa ei suinkaan näytetä tilannetta jossa kulloinenkin Rasmus on hengenvaarassa. Parhaassa tapauksessa Rasmus itse kertoo todellisesta tapahtuneesta, pahimmassa tapauksessa joku Rasmuksen naapurin tuttavan serkku kertoo kuulleensa että Rasmus oli matkalla jonnekin juuri samaan aikaan kun jossain muualla joku oli vähällä ajaa kolarin. Ajatella, Rasmus olisikin saattanut olla juuri siellä! Ilmeinen hengenvaara!

Urheilijat ovat mielestäni jossain määrin velvollisia kertomaan mikä meni pieleen niin kauan kun urheilevat muiden kustantamana. Omilla rahoillaan toimeen tulevat saavat yrittää vaikka toiseksi parhaansa, viis veisata mihin se riittää ja viitata kintaalla urheiluosaston toimittajille.

Joku tolkku siinäkin tietysti pitää olla mitä kysytään, miten kysytään ja missä vaiheessa. Tässäkin asiassa on kaksi puolta, vähintään.
108. Matti19.8.2008 klo 23:48
Minua on jo pitkään harmittanut se kuvajournalismin kukkanen, kun uutisoitava henkilö on kuvassa, mutta sen kasvot on sotkettu. Siis mitä järkeä! Eikö uutiskuvan ainoa tarkoitus ole antaa jutulle kasvot.

Tai entäs kun kolariuutisessa on auton kuva ja kuvatekstissä sanotaan, että kuvan auto ei liity tapaukseen. Siis kamoon, rupeaa keittämään.
109. Matti20.8.2008 klo 21:51
Myös minua ottaa päähän se, että kun veritekoihin syyllistyneet huumehörhöt istuvat oikeudessa, niin huppu on päässä ja naama pulpetissa kiinni. Pitäisi olla miestä näyttää kasvot. Ja oikeuden pitäisi vaatia sen verran kunnioitusta, että käytös on asiallista.

(Asia erikseen on tapahtumiin liittyvät tragediat sekä uhrin että tekijän taholla.)
110. PP21.8.2008 klo 11:59
Ärsyttää urheiluselostajien käyttämä verbi 'kammoitella'. Suomessa on olemassa ihan hyvä sanaliitto 'panna kampohin'. Juha Jokinen jo aikoinaan käytti verbiä joka käänteessä, ettei vain olisi jopa lanseerannut kyseistä sanaa. Nykänen ja Väisänen eivät tunne tällaista verbiä.
111. Jukkis21.8.2008 klo 13:16
"Kammoitella" en muista kuulleeni koskaan. (Ei kyllä todista mitään.)

Mutta "suomalaisittain", ai helkuta sentään.
112. Matti21.8.2008 klo 15:58
Kammoitella? Kammoksun!
113. HT21.8.2008 klo 21:07
Kammo(i)tella ja rinnakkaismuoto kampo(i)tella ovat laajalle levinneitä murresanoja. Edellistä tavataan mm. Etelä-Pohjanmaalla, Pohjois-Savossa sekä pohjoisessa ja läntisessä Keski-Suomessa, jälkimmäistä Varsinais-Suomessa, Uudellamaalla, Satakunnassa, Hämeessä ym. (jääköön alueiden tarkempi jaottelu toiseen kertaan). Päämerkityksiä on kaksi: kamppailla, ponnistella, kilpailla, kilvoitella, ja toisekseen havitella, tavoitella, yritellä. Lisäksi on tavattu merkitys 'mennä käsikynkkää'.

"Em mä rupia teirän kans kammoottelhon" (Laihia), siinä yksi esimerkki, ja Suomen murteiden sanakirjasta, jota yllä näkyvässä olen käyttänyt lähteenä, löytyy viljalti lisää.

Niin että Juha Jokisen keksinnöstä ei ole kysymys.
114. PP21.8.2008 klo 21:27
HT: Kiitos. Tuon juuri halusinkin tietää. Hyvä, kun jaksoit nähdä vaivaa ja selvittää sanan alkuperän. Ensimmäisen kerran kuulin sanan Juha Jokisen suusta ja silloin se jo karahti pahasti korvaani. Ja ärsyttää edelleenkin, en mahda sille mitään. En oikein uskonut tuohon jokislanseeraukseen, sehän oli vain arvelu. Tänä aamuna Pekingin soutustadionilla selostaja käytti sanaa ainakin kaksi kertaa.

Outoa, etten ole törmännyt sanaan muualla kuin urheilun selostamisen yhteydessä, vaikka murrealue pohjoinen Keski-Suomi liippaa aika läheltä omaa murrettani.
115. HT21.8.2008 klo 22:00
Hesarin arkistosta löytyy esimerkkejä kammoittelemisesta kymmenkunta eli alle yksi per vuosi. Melkein kaikki esiintyvät palloilu-uutisissa (jalka-, pesä-, lento-, käsi-), yksi korkeushypystä puhuttaessa ja yksi, kun kerrotaan tulevasta musiikkiaiheisesta tietokilpailusta. Saattaapa Jokisella jokin osa olla siihen, että sanan on pesiytynyt urheilujuttuihin. Hänhän käytti p:töntä muotoa (kammoitella pro kampoitella), ja nimenomaan se on nyt sitten muodostunut jonkin sortin riesaksi, jos asian siis niin kokee.
116. matts22.8.2008 klo 09:24
Varpaankynsien leikkuu.
117. Ari22.8.2008 klo 10:01
matts, kynnet kannattaa leikata saunan jälkeen kun ne ovat pehmenneet, silloin se on helpompaa eikä ehkä ärsytä.
118. Jukkis24.8.2008 klo 14:52
Nyt kisojen loputtua ärsyttää jo etukäteen se, kun joku kuitenkin jossain ennen pitkää esittää perinteisen syväanalyysin tyyliin "jos senjasen mitaleita ei lasketa mukaan niin Suomi sai vain niinjaniinmonta mitalia".

Jos keihäsmiehiä ei oteta lukuun, niin Suomi jäi ilman yleisurheilumitalia. Jos ampujat jätettään huomiotta, niin Suomi jäi ilman kultaa eikä kolmen mitalin tavoite täyttynyt.

Tästä pitäis tehdä vientituote: Jos Michael Phelpsin voittamia kultamitaleita ei oteta lukuun, niin Phelps jäi kokonaan ilman mitaleita.
119. qwer30.8.2008 klo 18:22
Häirikkö. Sanana on hyvin epämiellyttävä. Täällä jotkin haperot käyttävät sitä ihan luontevasti.
120. ärsyttäviä pieniä miehiä:31.8.2008 klo 03:22
qwer, Taata ja kp
121. PP5.9.2008 klo 16:17
Minua ärsyttää neloskanavan kuuluttajatar, joka toistuvasti sanoo: Päivien viemäässä....
122. Hemuli5.9.2008 klo 17:51
Toinen parhaista ystävistäni on äidinkielenopettaja. Hän haaveilee matkasta Taimaaseen.
Melkein hermostuin. Ja ainakin ärsyynnyin.
(Tästä taidettiin taannoin taittaa peistä jollakin säikeellä?) Taas kerran harkitsin nimmarini muuttamist Myyksi. (Pikku ei sentään millään mene edes oman seulani läpi.)
123. Jaska5.9.2008 klo 19:32
Tänään jo melkein ärsytti, kun Iltalehti kirjoittaa Mikko Kivisen kolarista "iskeydyttyään tuulilasiin nainen laskeutui parin metrin päähän kadulle." Eilen sama laskeutuminen vielä huvitti, mikä luultavasti ei ollut toimittajan tarkoitus.
124. iso S6.9.2008 klo 15:13
Maailma on pieni: torstaina kun uutinen tuli julki, käväisin illalla kaupassa. Siellä joku seniorikansalainen kyseli myyjältä onko tämä kuullut että Mikko Kivinen on ajanut naisen päälle. Kuin ohimennen hän mainitsi että kyseessä oli hänen siskonsa.

Jutussa väitettiin että nopeus oli 20 km/h ja nainen lensi kahden metrin korkeuteen (ja pyöri jonkin aikaa ilmassa, mikä antaa painovoimaa uhmaavan mielikuvan. Rohkenen epäillä että nuo lukemat eivät sovi yhteen ja samaan totuuteen jos sillä tarkoitetaan että naisen painopisteen sijainti nousi mainitut 2 metriä. Kahdenkympin nopeudella päästään noin 1,57 metriin enkä usko että auton vaakasuora nopeus muuttuu ilman häviöitä naisen pystysuoraksi nopeudeksi.
125. Matti6.9.2008 klo 16:51
Olen iso S:n kanssa aivan samaa mieltä, ja itsekin ennätin ihmetellä samaa asiaa.

Mutta annetaanpa mielikuvituksen(kin) lentää. Jos Mikko Kivinen ajoikin keinulaudan ylhällä olevaan lyhyeen päähän, niin laudan alhaalla olevassa pitkässä päässä uhri lähti ylös kuin ohjus. Tosin energian säilyminen rajoitti nousunopeutta niin, että uhri nousi enintään noin 30 metrin korkeuteen.
126. iso S6.9.2008 klo 20:36
Tapaus sattui suojatiellä jossa ei normaalisti ole keinulautaa. Ehkäpä se oli kuitenkin kiikutettu paikalle siltä varalta että joku epäilee suorituksen mahdollisuutta. Silloinkin uutisessa on virhe koska oleellinen asia jätetään mainitsematta. Vain erikoisfiksu ymmärtää sanomattakin että keinulauta siellä on täytynyt olla.

On myös otettava huomioon se mahdollisuus että nainen on jotenkin onnistunut singahtamaan pystyasennossa ja väite korkeudesta tarkoittaa sitä että päälaki on saavuttanut tuon 2 metriä. Silloin esimerkiksi 160 senttiä pitkälle naiselle riittää 40 sentin nousu. Siihen auton vauhti riittää ilman keinulaudan apua, mutta suoritus on teknisesti kovin vaikea. Ehkä tässä juuri tuleekin kysymykseen se ilmassa pyöriminen ja nainen on heittänyt voltin suorin vartaloin ja nilkkaojennuksesta huolehtien, jolloin varpaat ovat saavuttaneet 2 metriä reilun 30 sentin nousulla.

Todennäköistä lienee että noin ei ole tapahtunut, vaan joudutaan täydentämään aineen ja energian säilymisen lakia niin että vaakojen ja pystyjen määrän summa on vakio. Kun suojatielle juosseen vaakanopeus on muuttunut pystynopeudeksi, on pystyasento muuttunut vaaka-asennoksi. Lähtötilanteessa painopiste on ollut vajaan metrin korkeudella ja lakikorkeudessa sen ei tarvitse nousta täyteen kahteen metriin, koska Kivinen (suuresta massastaan huolimatta) ei jyrännyt naista litteäksi. Tarvittava nousu on siis metrin luokkaa. Vauhti riittää ja vieläjää varaa hävikkiinkin.

No, raakaa huumoria, enkä (kai) syyllistyisi tähän jos olisi käynyt pahemmin. Riittävän ikävää tietysti molemmille osapuolille ja toivon pikaista paranemista ja varovaisuutta jatkossa.
127. PP6.9.2008 klo 22:08
Minua ärsyttää, että tv -kuuluttajat ennen esitystä kertovat,
mitä ohjelmassa tapahtuu. Äskenkin ennen Uutisvuotoa.
Krrrhhhhh.... Ohjelmasta menee kaikki juju, kun koko ajan odottaa, milloin joku tekee sen, mistä kuuluttaja hövelisti kertoi. Ärrrrgghh...
128. Hakro6.9.2008 klo 22:13
Arvelen, että edellä keskusteltu nainen, joka "pyöri ilmassa" ja sitten "laskeutui" maahan, ei ole voinut olla ominaispainoltaan paljonkaan ilmaa raskaampi. Mahtoiko nimensä olla Barbara...?
129. PP7.9.2008 klo 15:19
Kun koneeni alkoi juuri kesken kaiken jonkin ihmeskannauksen, josta en ole ikinä ennen kuullutkaan.:-(
130. PIKKU q7.9.2008 klo 16:53
Iso S taitaa olla salajuoppo
131. Matti7.9.2008 klo 18:23
Kun ei keksinyt Jaskan lukujonoon jatkoa.
132. Matti7.9.2008 klo 18:24
Siis kun en keksinyt. Ei siis viittaa yo salajuoppoon.
133. Jaska8.9.2008 klo 21:43
Iltalehden taittovirheet, joissa osa tekstistä katoaa. Niitä esiintyy liikaa ollakseen vain tilastollisia vahinkoja.
134. PP10.9.2008 klo 18:51
Ärsyttää ilmaisut 'noin parisensataa', 'lähes toistakymmentä'.
Tänään luin ihan sanomalehdestä, ihan toimittajan kirjoittaman hienon määritelmän: ...enemmän kuin
yli viisikiloinen, tämä käy melkein kuutta kiloa... (5,6 kg).
135. RA10.9.2008 klo 19:07
Tuommoiselle yllä mainitulle tarpeettomalle toistolle lienee ehkä kai ilmeisesti annettu paljon erilaisia nimityksiä. Kirjassa Schottin sekalaiset on annettu nimi "sariolismi" nimettynä kirjailija Mauri Sariolan mukaan. Esimerkkeinä ovat esim.:

- kolmihenkinen trio
- palavat kynttilänliekit
- käännetty 11 eri kielelle
136. PP10.9.2008 klo 19:22
Vai on sillä nimikin, enpä ole kuullut. Ilmeisesti 'kuollut
rotanraato' kuuluu samaan kategoriaan.
137. Ari10.9.2008 klo 19:49
Minusta tuo "käännetty 11 eri kielelle" ei aiheuta hämmästystä. Pitäisikö se olla "käännetty 11 kielelle"? Kai vissiin. <- Huom!
138. Matti10.9.2008 klo 20:28
Ottaa päähän kun marketissa kassan pitäisi siirtää skannauksen jälkeen tavarat hihnalle, niin se siirtääkin ne hihnan viereen, niin että hihna ei tuo niitä sinne radan päätyyn, missä kärryjen kanssa odottelen. Sitten niitä saa kurotella sieltä etäänpää hullun lailla. Eikä sille oikein kehtaa sanoakaan. On se niin väärin.
139. Karppa12.9.2008 klo 10:25
Oli aivan pakko kirjoittaa tänne Sanaristikot.net-sivustolle oikein pitkästä aikaa.
Uutta keskustelua en viitsinyt aloittaa - niitä tuli aikanaan aloiteltua aivan liikaa ja aivan turhista aiheista. Nyt hävettää aika rankasti. Tämä "Ärsyttäviä-pieniä-asioita"-ketju tuntui luontevimmalta paikalta harrastaa off-topic-meininkiä.

Siis, tässä juttelee se tyyppi, joka oli muutamia vuosia tämän sivuston ärsyttävin tyyppi (ainakin omasta mielestä, kun lueskelin noita vanhoja viestejäni täällä...).
Minut tunnettiin nimillä 13-, 14-, 15- ja 16-vuotias ratkoja (olikohan muitakin ikävuosia). Nyt on nimimerkki muuttunut, mutta sama henkilö se täällä takana kirjoittelee.

Nyt voisi kaivautua jonnekin kuoppaan piiloon menneisyyden ristikkokeskustelumörköjä. Olen kuitenkin valmis ankaraankiin kritiikkiin - nyt siis kaikki monta vuotta ärsyttäneet sanomiseni ilmoille! =)
140. Eki12.9.2008 klo 10:27
Ärsyttää, kun usein ne, jotka eivät ole ärsyttäviä, luulevat itseään sellaisiksi, mutta ne, jotka oikeasti ovat ärsyttäviä, eivät sitä tajua tai ainakaan usko, vaikka sen heille kuinka selvästi kertoisi.
141. Matti12.9.2008 klo 11:20
13-, 14-, jne hei! Minulle jäi visiiteistäsi ihan mukavat muistot, tyyliin saa nähdä mihin vielä ehtii. Tervetuloa takaisin! Ja katse eteenpäin.
142. jupejus12.9.2008 klo 11:32
[Sama tunne Matillakin, kun itsekin aiemmin kirjoittelin tuolloin ahkerammin, että '14-vuotias' oli aivan mukavantuntuinen kirjoittaja. Turhaan kyllä Karppa aliarvioit menneisyyttäsi. Muuta kun kirjoittele huoletta yhä vaan.]
143. Jukkis12.9.2008 klo 15:52
Tilastojen kertomaa:

14-vuotias ratkoja: 63 viestiä välillä 27.06.2003 - 29.03.2004
14-vuotias ratkoja- Karppa: 1 viesti 26.06.2003
15-vuotias ratkoja: 23 viestiä välillä 26.04.2004 - 25.02.2005
15-vuotias vasuri-ratkoja: 4 viestiä välillä 09.12.2004 - 10.12.2004
16-vuotias ratkoja: 2 viestiä välillä 09.06.2005 - 04.08.2005
17-vuotias: 4 viestiä 29.06.2006
17-vuotias ratkoja: 1 viesti 04.05.2006
17-vuotis: 1 viesti 29.06.2006

Eli Karppa oli Karppa jo ekassa viestissään. Jos päättelen oikein, olisi nimimerkki "19 ja puoli-vuotias ratkoja" nyt ajankohtainen.

(Tämähän nyt ei todellakaan ole säikeen otsikon mukainen asia.)
144. PP22.9.2008 klo 19:25
Ärsyttää suomen kielen rääkkäys. Ykkösen aamu-tv:n vierailija, vatsatautien erikoislääkäri, kertoi, kuinka sappineste erittyy ohueen suoleen ja ohuesta suolesta takaisin verenkiertoon. Eikös suolen nimi ole ohutsuoli?

Monet voittavat pitkässä vedossa tai käyvät vierailulla pitkänäperjantaina tms. Kukaan ei kuitenkaan voita monessa vedossa (moniveto) tai sano helanatorstaina, jotka olisivat täysin analogisia edellisten kanssa. Pelin nimi on pitkäveto, päivä on pitkäperjantai ja niissä riittää kyllä yksi sijapääte.
145. HT22.9.2008 klo 21:26
Outo lekuri, jos on puhunut ohuesta suolesta. Talon poika on eri asia kuin talonpoika, naisten huone eri kuin naistenhuone. Ohut suoli on mikä tahansa kapoinen suoli, ei se lekurin tarkoittama.

Pitkänäperjantaina-muoto ei sen sijaan häiritse minua. Ensiksikin kielenoppaat mainitsevat sen tasa-arvoisena rinnakkaismuotona sille, jossa vain jälkiosa taipuu, ja toisekseen se on tullut vuosikymmenten aikana vastaan lukemattomat kerrat, niin ettei sitä osaa kummeksua. Helsingin Sanomien arkistossa se päihittää pitkäperjantaina-muodon esiintymiskerroissa lukemin 294-288.
146. PP23.9.2008 klo 00:10
HT:Googlessa taas on suhde päinvastainen. Pitkäperjantaina esiintyy yli 20 000 kertaa, kun pitkänäperjantaina vain 5 930 kertaa. Ei se minuakaan liiemmin häiritse, kun on siihen tottunut. Mutta se häiritsee, jos joku lähtee pitkäksiperjantaiksi johonkin tai jättää jonkin asian pitkäänperjantaihin. En tiedä, pitäisikö mokomat ilmaisut kirjoittaa yhteen vai erikseen.

Ohutsuolijuttu hämmästytti todellakin, kun sen kuuli nimenomaan vatsatautien erikoislääkärin lausumana. Vai pitäisikö ihan sanoa erikoisen lääkärin. Erikoiselta se ainakin kuulosti.
147. Hakro23.9.2008 klo 01:10
Eikös ole hassua, että toisissa sijamuodoissa alkuosan taivutus ei tunnu niin häiritsevältä kuin toisissa? Minunkin onneton kielikorvani toimii samalla tavalla.
148. PP4.10.2008 klo 17:08
Tämä ei varsinaisesti ole ärsyttävä asia. Ihmettelen vain. Ihmettelen, mkä ihmisiä nykyään vaivaa.

Istuin äsken Myyrmannin mäkkärissä odottamassa kaveriani asioiltaan, joilla hän viipyi sen verran kauan, että ajattelin kaivaa IS:n esille ja katsoa tämän viikon koviksen laatijan.
Lehti oli kassissa kärryni takana ja siinä kurotellessani Plus -liite luiskahti lehden välistä lattialle. Viereisen pöydän nuorehko nainen tuijotti: Onpa jännää, se tiputti sen. Toisen pöydän pariskunta myös seurasi tilannetta, mutta peffa pysyi tuoliin liimattuna. Tuli vanhahko nainen rollaattorilla, kumartui vaivalloisesti pyörätuolistani tukea ottaen ja juuri ja juuri sai kuin saikin lehden nurkasta kiinni, ojensi sen ystävällisesti hymyillen ja jatkoi hidasta matkaansa. Olisin halannut IHMISTÄ, jos olisin voinut!

Olen huomannut, että usein apua antavat ne, jotka itsekin sitä tarvitsisivat. Nuoret naiset ja teinitytöt ovat huonokäytöksisimpiä. Pojat sensijaan avaavat oven, tarjoavat työntöapuakin. Kohteliaimpia ovat laitapuolen kulkijat, vaikkei sitä heti uskoisi. Heiltä saa ystävällisen sanan ja tsempin toivotukset ja vastaan tullessaan he varmasti nostaisivat hattua, jos heillä sellainen olisi. He eivät enää mieti, mitä toiset heistä ajattelevat. Vaikkei rahaa olekaan, niin kohteliaisuus ei maksa mitään.
149. PP16.10.2008 klo 16:08
Paljonko on n. 11 ministeriä? Niin monta osallistuu nyt juuri eduskunnan kyselytunnille selostajan mukaan. Eilen osallistui johonkin tilaisuuteen vajaat toistasataa henkeä, sekin selostajan mukaan.
150. Ari16.10.2008 klo 16:26
PP, jos niitä lappaa ulos ja sisään yhtenään niin kuka siinä laskuissa pysyy? Tai sitten 9...13, arvioitu laskematta.

Toista sataa on yli 100 mutta vajaat on alle tämän. Eli toisin sanoen noin 100 henkeä?
151. PP16.10.2008 klo 16:37
Ari: Tämä säie käsittelee ärsyttäviä asioita ja jos nuo ilmaisut minua ärsyttävät, voin niistä täällä mainita. Sinua taas ärsytti minun ärsytysaiheeni, joten olemme molemmat oikealla säikeellä. :-). Sitä paitsi ne ministerit istuivat paikoillaan kuin tatti.
152. Matti16.10.2008 klo 17:32
Minusta tuo vajaat toistasataa on hölmöydessään huvittava. Sitä rupeaa oikein miettimään, että mitä se voisi olla. Ja mitä sen sanojan päässä liikkuu.
153. Jaska16.10.2008 klo 18:32
Niin ikään telkkarista kuultua: NOIN SATAKUNTA. Mikä se on? No sehän on Pirkanmaa, kun se liippaa niin läheltä.
154. Jaska16.10.2008 klo 18:46
Yks sun toinen tv-haahmo luulee tai ainakin lausuu, että dopingista epäilty ja äskettäin puhdistettu hiihtäjämme on Marjo Matikainen-Kaalström.
155. sääpoika16.10.2008 klo 18:53
Teeveen säätiedotuksista on korvaani tarttunut siellä lupailtu jatkuvampi sade. Käsitän kyllä, että jatkuva sade ei pidä taukoa, mutta minun kielioppini ei käsitä komparatiivia tämän sanan yhteydessä. Luultavasti säätytöt ja -pojat lähivuosina lupaavat ikuisempaa poutaa...
156. Matti16.10.2008 klo 19:20
Olen tietysti samaa mieltä sääpojan kanssa. Mutta kyllä tuon jatkuvamman sateenkin voi ymmärtää. Ensin on vain kuuroja, sitten jatkuvampaa sadetta. Ei vielä jatkuvaa, mutta jatkuvampaa kuitenkin kuin vielä äsken. Vai onko tässä mitään järkeä?
157. Miimu17.10.2008 klo 18:47
Minua ärsyttää, kun elokuvissa ja tv-sarjoissa tumpataan tupakka aina silleen huolimattomasti, että se jää kytemään tuhkakuppiin. Tai heitetään natsa jonnekin minne sattuu esimerkiksi metsään. Jos oikeassa elämässä tupakat tumpattais ku elokuvissa, ois VPK:lla hommia.
158. PP17.10.2008 klo 19:06
Miimu: Minua taas ärsyttää sama asia normaalielämässä. Palavat natsat heitetään tienposkeen tai tielle, jossa ne savuavat kauan ja jos sopiva tuulenpuuska sattuu kohdalle.... Myös auton ikkunoista näkee heiteltävän palavia sätkiä, ei niitä edes yritetä tumpata.
159. Kohtelias nuori17.10.2008 klo 19:39
PP. Olet kyllä suomen kärttyisin akka. Tai ainakin näiden säikeiden. Myöskin tuotteliain kohtapuoleen. Jos PP on se parempi puolisko, niin millainen riivinrauta on se huonompi puolisko Jaska?
160. ?17.10.2008 klo 20:58
So so, epäkohtelias vanha. Koetahan ymmärtää näiden säikeiden humoristinen luonne. Kaikki ei ole sitä, miltä tosikoista näyttää.
161. Ari20.10.2008 klo 20:35
Kun yrittää liikenteessä pitää jonkinmoista turvaväliä niin siihen väliin tulee aina joku kaistapää!
Eikä siinä välissä enää kerkeä sanomaan edes "Iditarod-koiravaljakkokilpailu" ja on siksi taas jättäydyttävä jälkeen.
162. Käytännön pilailija27.10.2008 klo 13:02
Minua ärsyttää sanojen-yhdistäminen-yhdysmerkillä, mutta vain vähän. Enemmän ärsyttää se, kun tv-ohjelmien kääntäjät haluavat toimia kielen kehittäjinä käyttämällä suomen kieleen kuulumattomia muotoja tyyliin: "näit vapaudenpatsaan New Jerseystä saakka" (kun kuvailtiin New Yorkin sään kirkkautta aamulla 11.9.2001).
163. airisto27.10.2008 klo 15:33
Ärsyttää henkilö, joka kerran toisensa jälkeen vaalitulosta analysoidessaan aloittaa sanottavansa : "Puolueemme on tehnyt positiivisen kampanjan..."
164. Matti27.10.2008 klo 17:28
Minua ärsyttää konditionaalin turha käyttö. "Ensinnäkin haluaisin kiittää kaikkia äänestäjiämme ... blaa blaa ..." No mikset sitten kiitä? Juurihan pääsit ääneen.
165. Jukkis27.10.2008 klo 20:07
Minua taas ärsyttää kun Matti olet moisesta asiasta itsellesi ärtymisen aiheen kehittänyt. Lieneekö perua muutaman kymmenen vuoden takaa kouluvuosilta? Konditionaalin käyttö tuolla tavalla on täysin asianmukaista ja puhekielen konventioiden mukaista. Lisätietoja esim. Isossa suomen kieliopissa, kaino.kotus.fi/visk/etusivu.php.

Jos tässä nyt jostain kielioppiasiasta pitäisi ärsyyntyä, niin tällä hetkellä se on tuolla "Ainakin viisiosaiset yhdyssanat" -säikeessä erityisesti PP:n pykäämät sanapötkylät, jotka ei missään mielessä ole yhdyssanoja. Siellä muut on niin kohteliaita ja mukavia, että eivät kehtaa asiasta PP:lle huomauttaa.
166. Matti27.10.2008 klo 20:52
Jukkis, nimenomaan kouluaikojen suomen maikan opetukset ovat ärsyyntymiseni taustalla. Kun kuulen "sanoisin, että ..." niin päähän iskee kuin lekalla, että mikset sitten sano. OK, yritänpä vieroittaa itseni tuosta.
167. Hakro27.10.2008 klo 21:04
Kuten Jukkis sanoi, konditionaalin käyttö tällä tavalla kuuluu suomen puhekieleen, se on eräänlainen kohteliaisuusmuoto. "Olisitko hyvä ja tekisit..." kuulostaa paljon ystävällisemmältä kuin töksähtävästi käskevä "Oletko hyvä ja teet..." .

Eikä se rajoitu pelkästään puhekieleen. Voisin hyvinkin kuvitella kirjoittavani: "Haluaisin heti aluksi tehdä lukilalle selväksi...".

Konditionaalilla on varmaankin korvattu suomesta muutoin puuttuvia kohteliaisuusmuotoja kuten "please".
168. airisto27.10.2008 klo 21:15
Aivan aluksi haluan kiittää, että Juttakin haluaa, eikä haluaisi.

youtube.com/watch?v=iBY2bbggxyE
youtube.com/watch?v=JUkyQGN6ii4
169. Matti27.10.2008 klo 21:45
Sanoisin, että kyllä tuossa nyt jotain häikkää on, ellen pelkäisi olevani väärässä.
170. Hakro27.10.2008 klo 21:48
Olipa likka opetellut hyvin ulkoa kirjakielellä kirjoitetut sanat. Ne tulivat yhtä virheettömästi kerran toisensa jälkeen. Yksikään sana ei vaihtunut. Juuri siksi kuulostanut kovin vakuuttavalta.
171. PP28.10.2008 klo 08:36
Jukkis: Arvaapa, kuinka monta noista mainitsemistasi pötkylöistä (20:07) on minun vääntämiäni. Tasan kolme! Muut on otettu enimmäkseen paikallislehdistä, mainoksista, ilmoituksista, netistä yms. ja niinpä, vaikka ne ovat mielestäni olleet kovastikin ontuvia ja vastoin kielikorvaani, jopa suorastaan naurettavia, olen ne sinne laittanut. Korkeintaan olen lisännyt loppuun yhden sanan, kuten esim. päätös, aie, ilmoitus, tapahtuma tms. Suomen kieli ja kielioppi on jonkin verran muuttunut siitä, kun niitä pääaineenani opiskelin, mutta yritän kyllä linkuttaa perässä.

Edelleenkin kerään pitkiä sanoja vihkoon ja käytän ne siinä muodossa kuin olen ne poiminut. Sanat tulevat olemaan vast'edes KAIKKI toisten pykäämiä pötkylöitä, jos nuo omani kolme sinua noin ärsyttivät.
172. Jukkis28.10.2008 klo 09:19
No eihän niitä ontuvia ja kielikorvan vastaisia ole pakko sinne laittaa.

Enkä minä sanonut, että kaikki sinun laittamasi on huonoja. Mutta eihän esimerksiksi jostain löytämääsi ilmausta

esikoiskirjailijavierailuntapaamispaikanvalintavai
htoehto

ole mitään järkeä yhdysanaksi hyväksyä, vaikka joku kielikorvaton jonnekin tuollaisen on kirjoittanutkin.
173. PP28.10.2008 klo 12:33
Jukkis: Tuon mainitsemasi sanan pelkkä ymmärtäminenkin oli vaikeaa. Oli tulossa joku esikoiskirjailija vierailemaan paikkakunnalle. Hänen tapaamisekseen mietittiin paikkaa.
Vaihtoehtoja oli useita, joista piti valita. Tekstissä sitten kerrottiin, että esikoiskirjailijavierailuntapaamispaikan-
valintavaihtoehdoista on valittu seurakuntatalo. Olisin voinut korjata sanan genetiivit, mutten tehnyt sitä. Voin vain tuumata yhteisen ystävämme tyyliin: Kun se kerran on painettu, sen täytyy olla oikein. :-)
174. Satunnainen vierailija28.10.2008 klo 14:45
Huomasin ärsyyntyväni suuresti - tai siis pienesti ;) - nimimerkki Jukkiksen nipotuksesta.

Sen verran tätäkin foorumia olen seurannut, että tiedän aiheiden ja tyylien rönsyilevän kirjoittajien persoonien mukaan, eikä tietääkseni missään ole mitään ehdottomia sääntöjä ketjujen sisällöille.

Erityisen nautittavia ovat nimimerkki PP:n herkulliset huomiot ympäröivästä maailmasta - toivottavasti tällaiset nipo-Jukkikset eivät niiden huomioiden raportointia näillä palstoilla vähennä!

Jukkis: Jos ei ole pakko kaikkia lehdistä löydettyjä yhdyssanakammotuksia palstalle kirjoittaa, niin ei ole myöskään pakko niitä sieltä palstalta lukea.
175. Jukkis28.10.2008 klo 14:58
Niin, tämä tosiaan on "Ärsyttäviä-pieniä-asioita" -säie. Aika hyvin tuossa ylempänä oli yksi luonnehdinta tästä nimimerkiltä ?:

"Koetahan ymmärtää näiden säikeiden humoristinen luonne. Kaikki ei ole sitä, miltä tosikoista näyttää."
176. RA28.10.2008 klo 15:02
PP: "Voin vain tuumata yhteisen ystävämme tyyliin: Kun se kerran on painettu, sen täytyy olla oikein. :-)"

Eräs rationaalinen tuttavani on kehittänyt tuosta eteenpäin oman teoriansa: Jos jotakin on painettu mustalla värillä valkoiselle paperille, niin sen täytyy olla totta. Sen sijaan esim. vaaleanpunaiselle / -lla painettuun kannattaa suhtautua varauksella.
177. Käytännön pilailija28.10.2008 klo 15:25
Ärsyttää se, kun urheiluselostajat puhuvat yhteen pötköön ja katkot puheessa. Osuvat sattumanvaraisiin kohtiin. Esimerkkinä erään arvokisamaratonin selostus, jossa kerrottiin kenialaissyntyisestä juoksijasta tähän tapaan: "Nykyään hän edustaa Bahrainia ainakin alkumatkasta. Taktiikkana näyttää olevan kärjen vauhdin seuraaminen..."
178. Jukkis28.10.2008 klo 15:33
Ai niin, ei ne PP:n yhdyssanat enää ärsytä juuri ollenkaan, kun PP selitti asiaa. Ihan hauska homma kerätä tommoisia älyttömiä sanakyhäelmiä, etenkin jos vielä lähde on mainittuna.

Se sitten rupesi PP:n puolesta pikkusen ärsyttämään, kun joku satunnaisnimimerkki sitten tulee aliarvioineeksi hänet joksikin herkkähipiäksi, joka ottaa nokkiinsa ja lopettaa kirjoittelun, jos hänen kirjoituksistaan joku vähän sanoo jotain arvosteluksi tulkittavaa.
179. Satunnainen vierailija28.10.2008 klo 15:42
Mukava kuulla Jukkis, että olin väärässä. Tulkitsin kirjoittelusi ikävämmäksi kuin miksi sen ehkä olitkaan tarkoittanut.

Alkukirjainpalstalta päättelin PP:n pahoittaneen mielensä (kun muilta kyseli pitääkö lopettaa), mutta ilmeisesti siinäkin olin väärässä.

Ärsyttää, kun ei olekaan aina oikeassa. ;)
180. Satunnainen vierailija28.10.2008 klo 15:50
Vielä enemmän ärsyttää, kun tekee niin älyttömiä virheitä kuin minä juuri - tarkoitin tietenkin yhdyssanapalstaa (en alkukirjainpalstaa).

Poistun keskuudestanne - saatte jatkaa!
181. Aksu15.12.2008 klo 12:17
En löydä tietoja, paljonko oli puhelinäänestäjiä esim eilisessä Idols-kilpailussa. Vai löytyykö tietoa jostakin?

Lopputulokset kerrottiin vain prosentteina Koopin ja Annan kesken. Kilpailu kesti kolme kuukautta ja joka viikko äänestettiin: äänestä, äänestä, äänestä! Hinta 0,99 euroa + ppm.

Niin, kukahan tällaisissa kisoissa voittaa: Sonera, Elisa, Dna yms.! Ennen kerrottiin myös äänien määrä, nykysin ne taitavat jäädä salaisuudeksi.

P.S. Itse en ole koskaan äänestänyt näin enkä tule äänestämään.
182. Jaska15.12.2008 klo 16:47
Arvioin eilisen äänestäjämääräksi noin 35 000. Äänimäärä, siis puheluiden lukumäärä oli kahden laulajan finaalissa luonnollisesti suurempi kuin muilla finaalikierroksilla, jopa 110 000. Puhelukeskiarvo per äänestäjä siis yli kolme.
183. Aksu15.12.2008 klo 16:53
Kiitos, Jaska!
Et kuitenkaan päässyt suurempaan äänimäärään!
Itse olen kuvitellut, että joka kierroksella ääniä olisi 100 000:n molemmin puolin.

Kirjoitin äsken Ilta-Sanomille palautetta. Kerron, jos viitsivät vastata.
184. Miimu15.12.2008 klo 17:21
Minua ärsyttää, jos töissä huomaan tai keksin jonkin jutun ja mainitsen siitä työkaverille, niin eiköpähän se mene sutena esittämään asiaa eteenpäin omana huomionaan tai ideanaan. Eikä vahingossakaan, mainitse, että "Miimu huomas sellaisen, että..." Tuo tyyli kyllä kalahtaa lopulta työkaverin omaan nilkkan. Mutta ärsyttää silti!

Itselläni on tapana antaa kunnia sille, jolle se kuuluu. Ei se ole multa pois, jos työkaveria kehun.
185. Matti15.12.2008 klo 17:25
Miimu, viritä miina. Heitä kehiin idea, joka äkkiseltään on hyvä, mutta toteutettuna osoittautuu täysin paleltuneeksi.
186. Aksu15.12.2008 klo 17:27
Jaska,
piti lukea viestisi vielä uudelleen ja ihan ajatuksen kera.
En ajatellut sitä, että monet fanit soittavat useita puheluita, vaan ihan yksioikoisesti: 1 puhelu = 1 ääni. Joka tapauksessa IS kirjoittaa "murskaäänimäärästä". Eli sadantuhannen paikkeille pääsimme molemmat.
187. Miimu15.12.2008 klo 17:27
Muuten hyvä idis, mutta varmaan siinä vaiheessa, kun se idea osoittautuu paleltuneeksi, se työkaveri alkaa selittää, että Miimu se sitä alunperin ehdotti... ;-(
188. PP16.12.2008 klo 11:20
Että nämä jaksaakin minua riipoa! TV-kokin ruokaan laitettiin jotakin SUUNNILLEEN MUUTAMA. Voisiko joku selittää toopeliukselle, paljonko se noin suurinpiirtein on. :-(
189. Matti16.12.2008 klo 14:36
Se on arviolta jotakuinkin öbaut enempi vähempi jokunen.
190. tuffa Porist16.12.2008 klo 18:28
Telefooni soi, ja siält kuuluu: "mää vaa täält soittele.."
Siis pännii tua porilainen tapa vähätel ittees vähä joka paikas.
191. Aksu18.12.2008 klo 21:48
Pilaavatko Astrid Thors ja Ulla-Maij Wideroos Nuuskamuikkusen mainetta esiintymällä itse nuuskamuikkusina?
192. Jaska18.12.2008 klo 23:30
Ärsyttää, kun ristikossa annetaan vihjeeksi Vaarallisen romanssin päästaralle Gary. Sinäkin, Brutus...
193. Hakro18.12.2008 klo 23:43
Ärsyttää, kun vanha kunnon slangisana stara on muutettu merkitsemään 'tähteä'. Jos se on tähti, niin se on star, mitä se a siinä lopussa tekee?

No, onhan meillä vielä jäljellä rinnakkaismuoto starbu.

Cary Grantin tapauksessa tietenkin 'stara' sopii ihan hyvin alkuperäisessä merkityksessäänkin. On se sen verran vanha äijä.
194. Kravattimies18.12.2008 klo 23:59
[Siis CARY Grant ... mutta GARY Cooper ]
195. tuffa Porist19.12.2008 klo 08:35
Kyl piänekki asiat voi pännii, ninko ny muaki tua, et usseimmilta kuuluttajilt o g ja b hukass. kyl siäl rarjoski
laulaa Eino Krön, ja öljyjohto Pakussa o katkastu...
196. ahh19.12.2008 klo 11:24
Samaa ihmetteli akka eteläpohjanmaalta, kun totesi, että ei se kuuluttaja osaa edes reetä sanoa.
197. Jaska19.12.2008 klo 17:17
Lehdistön ja Ylen hommiin pääsee nykyään varsin puutteellisilla tiedoilla. Aina karahtaa korvaan esim. teitittelyn osaamattomuus. Männä viikollakin muudan MTV:n aamutoimittaja totesi Karin Ehrnroothille "olette kirjoittaneet."

Varsinaisesti ärsyttävää on useiden tv-esiintyjien epäselvä puhe. Logonomin tehokurssitusta kaipaa esim. suuresti ylistetty ja pölinästään käsittämättömästi palkittukin Peter Nyman.
198. (IFK)19.12.2008 klo 20:09
Samaa mieltä Jaskan kanssa. Muudan on kyllä vähän vanhahtavaa suomea. Teitittely on kadonnut suomen kieltä käyttäviltä.
199. iso S20.12.2008 klo 20:26
Ärsyttävää kun yrittää käynnistää ohjelman ja se ilmoittaa "ohjelma on havainnut virheen ja se täytyy sulkea". Ei minkäänlaista vinkkiä siitä millaisesta virheestä on kysymys ja mitä asialle voisi tehdä.

Ärsyttää kun tuotteen valmistajalla on olevinaan tuki. Netin keskustelupalstaa lukemalla olen antanut itseni ymmärtää että kun Pinnaclelle lähettää jonkin kysymyksen, vastausta ei tule tai jos tulee niin sellainen että siitä ei ole mitään apua. Jännityksellä odotan kummasta minun tapauksessani on kysymys. Itse asiassa olen jo odottanut pari vuotta, joten alan veikkailla vaihtoehtoa 1.

Ärsyttää kun kilpailva ohjelma syytä ilmoittamatta ja mitenkään varoittamatta korruptoi editoitavan videon ja saa palata lähtöruutuun. Turhaa työtä yhden tunnin mittaisen pätkän kanssa lienee takana jo 20 tuntia eikä loppua näy. Jossain vaiheessa, jollain tavalla vaiva on levinnyt jo käyttöjärjestelmän mukana tulevaan Movie Makeriin. "Ohjelma on havainnut..."

Ärsyttää kun työkaverilla on hyvä ratkaisu ongelmaan: asenna käyttöjärjestelmä ja kaikki ohjelmat uudelleen. Jee, kyllä varmaan juu, mutta kun minä asennan jotain niin satavarmasti jotain menee pieleen ja tilanne menee huonosta kelvottomaksi. Jos oikein muistan niin käyttöjärjestelmä oli esiasennettuna koneelle ja se piti vain aktivoida (miten sekin nyt sitten tapahtui) eikä mitään asennusmediaa ole. Sellaisen levyn olisi kai voinut jollain tavalla valmistaa jos olisi osannut. Nyt se lienee myöhäistä kun on syytä epäillä että olen likvidoinut jonkin video-ohjelmien kannalta oleellisen dll:n jälleen kerran Pinnaclea poistaessani ja uudelleenasennus ei tuonut sitä takaisin. Ohjelmien asennuslevyt lienevät jossain, tietäisi vaan missä, samoin niiden asentamiseen tarvittavat lukuisat salasanat.
200. Hakro20.12.2008 klo 20:49
Iso S: Tietokoneohjelmien kehno toiminta ja muut hankaluudet eivät ole ärsyttäviä pieniä asioita vaan ne ovat koko tätä yhteiskuntaa jäytävä suuri ongelma.
201. Hemuli20.12.2008 klo 20:53
MAHTAVAA, että joku tietokoneviisaskin sanoo näin. Hiukan helppaa.
202. Ari21.12.2008 klo 11:40
Ärsyttää kun ei voi jelpata iso S:ää. Tässä säikeessä kun ei saa ja hän ei ole kysynyt neuvoa eräässä toisessa säikeessä. :(
203. Jukkis18.4.2009 klo 13:33
Ärsyttää se kun ketään ei enää näytä ärsyttävän mikään. Edellinen ärsyviesti tuli ennen joulua.
204. mor18.4.2009 klo 14:52
Ärsyttää, kun Sanaseppojen etusivulta on jostain syystä poistettu suora linkki näille sivuille. Nyt sieltä päin tullessa joutuu koukkaamaan linkit-valikon kautta tai käymään omissa kirjanmerkeissä. Nykyaikaisessa tehoyhteiskunnassa tällainen ylimääräinen napsuttelu on suorastaan superärsyttävää ;-)
205. Miimu18.4.2009 klo 17:04
Ärsyttää, kun huomaa, ettei ole muuta tekemistä kuin lukea tätä sivustoa.. ;-(

Seki ärsyttää, kun jotaki tänne kirjottaa niin sitten sitä lainataan Ristikkokliseessä.. . Kohta ilkeä mitään tänne laittaa! :-(
206. Marco Poloinen18.4.2009 klo 17:19
Tämmöistä se on, nykyajan tiedonvälitys. Miloinkahan ollaan Iltiksen etusivulla? Toisaalta, aika tasaisestihan tuo kliseehomma jakautuu itsekunkin sepustuksiin. Joten eikö lie parasta ottaa huumorilla (ja välillä sotkea mukana). Itse pidän kliseeketjua vähän niinkuin AKK:n halpisversiona... ;-)
207. Miimu18.4.2009 klo 17:26
Olen täysin samaa mieltä MM:n kanssa.

Ristikot/Anteeksipyyntö:

Lähettäjä: MM 7.4.2009 klo 22:52

Jaha, siis älyn säilän säihkettä on se, että papukaijaparvi toistaa kilpaa otteita muiden kirjoituksista?
208. Marco Poloinen18.4.2009 klo 17:47
Ei se nyt ihan älykkyyden huippua minustakaan edusta, mutta tuottaa joskus tuurillaan tahatonta komiikkaa, kun sattuu löytymään peräkkäin toisiinsa passaavat tekstit. Tahallaanhan siinä ei ole tarkoitus ketään pilkata, kunhan pelleillään.
209. Miimu18.4.2009 klo 17:58
Ai ei vai? Mukavahan se olisi noin ajatella....

Ristikkokliseessä on se vaara, ettei osa sivulla kävijöistä uskalla minkäänlaista kommenttia tänne laittaa, kun pelkää että sitä irvitään Ristikkokliseessä. Vakiporukka varmaan jo karaistunut, mutta uudet kirjoittajat tuollainen säie kyllä karkottaa tai ainakin nostaa entisestään kynnystä kommentoida. Mutta jos täällä oikeasti halutaan vaan pitää keskinäistä kivaa, niin mikäpä se siinä...
210. Ritu18.4.2009 klo 19:18
Ärsyttää, että aina niistä mielikengistä on korkolaput kuluneet, niin että rauta kopisee asfalttia tai kivilattiaa vasten. Ja kun pikasuutarit on lyöneet putiikkinsa aina pystyyn jonnekin jumalan selän taakse, täältä meiltä katsottuna yli 40 kilometrin päähän.

( Tuosta voisi joku työtön ristikonlaatija ottaa vaarin ja vaihtaa alaa ja tulla suutariksi tänne. Olisin suurtyöllistäjä.)
211. Hemuli18.4.2009 klo 19:23
Ärsyttää, että sama henkilö, joka taannoin ehdotti koko sivujen sulkemista nyt ilmeisesti (?) aiheutti kliseeketjun loppumisen.
212. PP18.4.2009 klo 19:37
Ärsyttää ihmisten huumorintajuttomuus ja heikko itsetunto.
Ärsyttää kliseeketjun lopettaminen. Ärsyttää se, että minua ärsyttää!! Älkää ihmeessä lukeko kliseeketjua, jos se kerran ärsyttää, lukekaa vaikka kp:n monologia, se ei varmastikaan ärsytä ketään!
213. iso S18.4.2009 klo 19:38
Ärsyttää että joillakin kirjoittajilla on ilmeisenä tavoitteena ärsyttää ja joillakin lukijoilla ihmeellinen kyky ärsyyntyä silloinkin kun kirjoittajan ei ole ollut tarkoitus ärsyttää.

Erityisesti ärsyttää kun heitellään hämäräperäisiä väitteitä ilman todisteita ja osoitetta (kuten minä äsken) ja sitten väärät ihmiset luulevat olevansa oikeasti maalitauluna ja ärsyyntyvät ja oikeat ihmiset eivät edes tajua että heistä on kyse.

Erittäin erityisesti ärsyttää kun mennään henkilökohtaisuuksiin ja heitellään tosia tai vääriä väitteitä ihmisistä. Sietämättömän erityisesti silloin kun itse sattuu tietämään tai luulemaan että ne "totuudet" ovat liian vilkkaan mielikuvituksen tuotetta.

Ärsyttää kun jotkut kirjoittavat tänne kun luulevat että heillä on asiaa ja jotkut kirjoittavat vaikka tietävät ettei ole. Sitten se vasta ärsyttääkin jos joku kirjoittaa ihan oikeaa asiaa ja olisin voinut tehdä sen itse jos vain olisi tullut mieleen. Mutta kun ei tule edes puoleen.

Ärsyttää kun ärsyttää.
214. Miimu18.4.2009 klo 19:41
Ärsyttää, kun ovat niin tosikoita, etteivät tajua... RA pelleilee, jatkakaa vaan.
215. Miimu18.4.2009 klo 19:49
Ärsyttää, kun taisin tulkita väärin RA:n Ristikkokliseen lopetuksen...

Ärsyttää sekin, että kaikkia ärsyttää. Varon jatkossa esittämästä minkäänlaista mielipidettä mistään. Olen vissiin niin ärsyttävä...
216. turutar18.4.2009 klo 20:16
Miksi tuhlata aikaansa ja energiaansa jostain ärsyyntymiseen, kun siitä on harvoin hyötyä? Parempi käyttää ne miettimällä omia puutteellisuuksiaan, tai, mikä vielä suositeltavampaa, positiivisista asioista nauttimiseen.

Ristikkoklisee-säikeestä löytynee saman verran älyn säilän säihkettä kuin muistakin säikeistä, ja varmaan joitakuita ärsyttääkin juuri omien vähemmän hiottujen lausahdusten ikuistuminen sinne. Mutta koska sitaattien alkuperää ei ole mainittu, niin väliäkö sillä? Tuskinpa kukaan kliseitä lukeva alkaa etsiä alkuperäistä.
217. Miimu18.4.2009 klo 20:27
Ärsyttää kun tämä on Ärsyttäviä-pieniä-asioita - ketju, eikä sitten saisikaan mikään ärsyttää...

"Se koira älähtää, johon kalikka kalahtaa" - vanha viisaus.
218. RA18.4.2009 klo 20:38
Ei ärsytä mikään. Muutama sana Ristikkoklisee-säikeestä ja sen lopetuksen taustasta:

Ihan hyväntahtoiseksi, pilke silmässä kootuksi kokoelmaksi erilaisia lausahduksia tarkoitin tuon Ristikkosäikeen. Itseironiaksikin. Idea syntyi kuunnellessa itsenäisyyspäiväjuhlinnan lomassa tehtyjä haastatteluja.

Minusta säikeen ydin ja huumori oli juuri siinä, ettei lainauksen laittaja kertonut, laittoiko pätkän siksi, että se oli niin osuvasti sanottu vai siksi, että se oli hänen mielestään jotenkin hölmösti sanottu. Molempiahan peräänkuulutettiin. Lausahdusten arvottaminen fiksuihin/tyhmiin jäi lukijalle. Jos nyt sellaista halusi harrastaa. Jossain vaiheessa kuvittelin jopa, että lainatuksi tuloa hinguttaisiin. Heh.

Koska hyväntahtoiseksi sanailoitteluksi tarkoitettu idea on aiheuttanut paljon pahaa mieltä ja on ollut jopa estämässä muihin säikeisiin kirjoittamista, idea on kääntynyt itseään vastaan. Loppu.
219. Hemuli18.4.2009 klo 20:41
Ei ärsytä, mutta en keksi, missä muuallakaan kommentoisin turuttaren sanomaa omista vähemmän hioituista lausahduksista.
Minä olen surutta siirtänyt kliseeketjuun mm. Ekin, Marco Poloisen ja PP:n - ja varmaan monien muidenkin - ihan hioittujakin lausahduksia, jos ne ovat mielestäni sopineet edellisen kliseen jatkoksi. Läheskään aina eivät tietenkään ole!
Luulen, että mollaamistarkoitus on muillakin ollut pikemminkin satunnaista.
220. Hemuli18.4.2009 klo 23:01
Ärsyttää raskaasti, kun jonkun - sanonko Marco-polo, kenen -mielestä PuPe:n tavuristikossa (TL/RA) oikein hykerryttäviä vihjeitä ovay esim. KANALLE/KUKOLLE ? tai SELKÄ (HYVÄLLÄ TAI PAHALLA). Tai kun eräs rva Vantaalta kertoo, että NUORIN ja LAKIA olivatkin ihan kilttejä vihjeitä.
Voitte arvata, että tietty nimim. Eläkeläinen Länsirannikolta on tuijottanut juuri tätä kulmaa silmänsä kipeiksi - tuloksetta.
221. PP19.4.2009 klo 09:30
Eipä haihtunut ärsytys yhden yön aikana. Olen joka aamu lukenut edellisillan säikeiden sanomaa ihan toisella tavalla kuin tänä aamuna. Tänä aamuna siitä puuttui mauste. Ei enää voinut lukea etsien jotakin mukavaa siteerattavaa. Oli paljon tylsempää.

Kliseeketju toi yhdelle pahan mielen ja kymmenille muille, siteeratuille ja siteeraajille, hyvän ja iloisen mielen. Siksi en ymmärrä RA:n sanomaa " paljon pahaa mieltä ja on ollut jopa estämässä muihin säikeisiin kirjoittamista". Koskeeko tämä vain yhtä kommentoijaa vai onko ollut joitakuita muitakin?

Useimmiten en edes katsonut, kenen teksti oli kyseessä. Oli vain niin mukavasti sanottu tai sopi muuten jonon jatkoksi. Mollata en ole halunnut ketään enkä sitäpaitsi olisi voinutkaan, nehän olivat sitaatteja toisten lausumista. Vilpittömällä mielellä leikimme ja haluaisimme edelleenkin leikkiä.

Ideahan on mitä mainioin eikä pieni pääparkani pysty ymmärtämään tuollaista pikkusieluisuutta. Ei vaan kerta kaikkiaan pysty. Ei kaiken tarvitse aina olla niin perin juurin asiallista ja hiottua tosikkotekstiä. Niille, jotka sellaisesta pitää, ehdotan luettavaksi vaikka lakitekstin kapulakieltä ajanvietteekseen.

Miksi yleensä sellainen, jolle ei kelpaa säikeistön sisältö, itse kirjoittelee täällä?
222. Marco Poloinen19.4.2009 klo 09:34
Ärsyttää, kun ei oikein voi vinkata, vaikka kuinka haluaisi.

Elämässä eteentulevista asoista on kuitenkin kyse, eikä paljon muuta voi kuin etsiä v i e l ä uusi sivu siitä kysymys-vastauspalikasta.

Hykerryttävät vihjeet hykerryttävätkin yleensä vasta ratkettuaan :-)
223. [MarcoP]19.4.2009 klo 09:42
[Meikän rivit oli tarkoitettu kommentiksi Hemulille...]
224. Miimu19.4.2009 klo 10:09
Ärsyttää, kun minusta tehdään syyllinen Ristikkoklisee-ketjun lopettamiseen.

En usko, että minulla on niin paljon vaikutusvaltaa, että ketju katkesi juuri minun mielipiteeni takia. Chatin puolella ainakin olen aistinut, että ketju aiheuttaa närkästystä. Ja edelleen uskon, että Ristikkokliseen vuoksi moni kirjoitus on jäänyt kirjoittamatta.
225. pelaaja19.4.2009 klo 10:31
Todella ärsyttävää, kun ei voi ymmärtää, miten joku voi käsittää edesmenneen kliseilyn mollaamishaluksi ? Että voikin olla muka noin erityisen arkoja ihmisiä ? Vai mitä ihmettä se nyt onkaan.
Jos olisin osannut, niin olisin kirjoittanut itse Hemulin, iso S:n ja PP:n tätä asiaa koskevat kommentit vaikka kahteen kertaan.
226. Aksu19.4.2009 klo 10:42
Joka ainoa sanako se pitää taas kysyä! PAH!
227. Eki19.4.2009 klo 10:46
Ärsyttää, kun pahan mielen jakaminen nettikeskustelussa on niin paljon helpompaa kuin hyvän mielen. Tämä on "ärsyttävä iso asia" sillä hetkellä, kun on uppoutunut tähän maailmaan ja tilanne jatkuu ja jatkuu, mutta onhan se "ärsyttävä pieni asia", jos sitä vertaa koko elämään.

Ja mikä siinä onkaan, että toiset ovat ärsyttävämpiä kuin toiset, nimiä mainitsematta tietenkin - silloin kuka tahansa voi halutessaan ottaa itseensä. Mikäs sen "mukavampaa" kuin jaettu ärtymys.

En tiedä, kuka uskoo, mutta näitä sivuja ei perustettu ainakaan ärsyttämään ketään, mistään pahemmasta puhumattakaan.
228. Miimu19.4.2009 klo 10:58
Hohhoijjaa... Säikeen otsikko on Ärsyttäviä pieniä asioita. Esitin eilen pienen ärsytyksenaiheeni ja tämmönen souvi tästä sitten kehkeytyi... Taisin osua arkaan paikkaan!

Jätetään tämä ketju PIENTEN ärsytysaiheiden kuvaamiseen.
229. Eki19.4.2009 klo 11:05
Minun kommenttini voi lukea kliseeketjun kokonaan unohtaenkin.
230. Eki19.4.2009 klo 12:06
Ärsyttää (ihan vähän), kun muka huolellisesti kirjoittaa ja sitten omaan viestiin jää kuitenkin joku typerä pi(l)kkuvirhe.
231. iso S19.4.2009 klo 12:11
Ärsyttää kun kukaan ei keksi perustaa uutta kliseeketjua, ehkä hieman muunnetulla nimellä. RA on alkuperäisen perustaja joten hänellä on tietynlainen oikeus päättää ketjun päättämisestä, jolloin muilla on tietynlainen velvoite kunnioittaa hänen tahtoaan.

Uuden ketjun perustamalla voisi testata ylläpidon kantaa tähän jupakkaan. RA ei ole millään tavalla tämän sivuston omistaja, joten ylläpito kaikessa viisaudessaan kantaa vastuun siitä mitä ja miten täällä saa kirjoittaa.

Tämän saa tulkita yllytykseksi.
232. mor19.4.2009 klo 12:16
Ärsyttää kun ylireagoidaan. Tässä kliseenomaisessa tapauksessa näin tekeviä on kaksi. Toinen lopettaa säikeen parin kommentin vuoksi ja toinen ottaa marttyyrimaisesti syyn niskaansa.

Hei haloo!
233. Miimu19.4.2009 klo 12:20
Ärsyttää, kun selvä asia väännetään milloin miksikin...
234. Ritu19.4.2009 klo 13:02
Ärsyttää tai enemmänkin harmittaa, että tämäKIN ennen niin mukava ketju ärsyttävistä pikku asioista on nyt tällaista luettavaa.

Minulle palautui tätä lukiessani se epämiellyttävä tunne mieleen, kun yritti kouluaikana päällystää kirjoja kontaktimuovilla ilman minkäänlaisia ilmakuplia tai ryppyjä. Silti niitä ei voinut aina välttää. Ja vaikkei ryppy ollut iso tai edes niin näkyvissäkään, niin se harmitti, kun sitä ei pystynyt enää korjaamaan.
Nyt vähän sama homma näiden monien säikeiden kanssa. Tämäkin säie elänyt pitkään aina vuodesta 2006. Olisi senkin suonut jäädä tällaisten kädenvääntöjen ulkopuolelle. Ja vaikka kädenvääntöä olisi ollutkin, niin ne olisi tehty omassa säikeessään, joihin täältä löytyy jo avattuja otsikoita vaikka kuinka ja jos ei löydy, niin uutta saa aina luotua.

Kun säie ajautuu tällaiseen kädenvääntöön ja vaikka se jatkuisi sitten entiseen malliin, niin se ei tunnu enää entiseltään. Omalta kohdaltani se on silloin tullut tiensä päähän. Mutta elätellään toivoa, että vielä niitä mukaviksi jääviä säikeitä on ja tulee.
Ärsyttäisi lisää, jos ei tulisi.

Tätäkin säiettä kun pitkän tauon jälkeen luki, niin puolet oli ehtinyt unohtua. Ja alkua ei tarvinnut lukea kuin Arin 13.6.2006 klo 17:07 lähettämään viestiin saakka. Sen jälkeen meni ripsivärit uudelleen laitettavaksi.
235. RA19.4.2009 klo 13:06
Sanat ovat ärsyttäviä pieniä asioita: Sana 'klisee' aiheutti monelle pahaa mieltä.

Mietin, että JOS aloittaisi jonkun vastaavantyyppisen säikeen, niin mikä ihme sen nimi voisi olla?

- 'Lainattua' - Ei käy. Vihjaa selvästi, että toisten ansioilla tässä yritetään ratsastaa ja sitä paitsi, miksi on lainattu juuri tuo kohta? Säikeethän ovat täynnä lainattavaa.
- 'Sattuipa silmään' - Ei käy. Vihjaa selvästi, että vtutti lukea.
- 'Sieltä täältä' - Ei käy. Vihjaa selvästi, että /C:stä.
- 'Sillisalaattia' - Ei käy. Kaikki eivät tykkää sillistä ja hajukin jo vihjaa, mistä on kysymys.
- 'Tulipa sanottua' - Ei käy. Tuo pa-pääte on selvä vihjaus, ettei sanoja ollut miettinyt sanomistaan. Vähättelyä.

Kyllä ärsyttää (en tosin ole ihan varma, onko ärsytykseni määrä juuri oikeankokoinen tähän säikeeseen).
236. Hemuli19.4.2009 klo 13:14
Ärsyttää, kun en tiedä, mitä sisäpiiri tarkoittaa.
237. Eki19.4.2009 klo 13:17
Hemuli... Kun katsoo asiaa sisältä, ei sitä oikein voi nähdä. He. No ei naurata. Ärsyttää minuakin.
238. pelaaja19.4.2009 klo 14:39
Ärsyttää kohtuullisesti, kun papukaijamerkistä on kielen päälle tulossa jokin positiivinen johdannainen jatkeeksi RA:n 'nimiehdotuksiin'. Mutta ei vaan ihan tule.
239. Matti19.4.2009 klo 15:04
Ritu, kontaktimuovin kuplan saa poistettua, kun puhkaisee sen terävällä neulalla. Kun sitten painelee muovin huolella kiinni, puhkaisureikä menee näkymättömiin.
Nimimerkki "samojen asioiden kanssa puuhaillut"
240. Mäkis-Tartti19.4.2009 klo 15:39
Tämä ei liity noihin kontaktimuovin ilmakupliin, mutta niistäpä juolahti mutkan kautta mieleen: Ärsyttävä pieni asia on, kun joku MUU napsuttelee kuplamuovia (siis sitä sellaista joidenkin pakkausten pehmiketavaraa). Kääntäen sama homma sopisi myös mukavien pikkuasioiden listaan, sillä ITSE sitä on hauska poksutella (ja jos on sadistisia taipumuksia, niin voi lisäksi nautiskellen seurata, kuinka muut läsnäolijat siitä kärsivät).
241. Ritu19.4.2009 klo 16:06
Nykyisin ei Matti tuon kontaktimuovin laiton kanssa ole minkäänlaisia ongelmia. Siitä on vallan tullut mielipuuhaani, kun sen laittoon on harjaantunut.

Tuo Mäkis-Tartin kuplamuovin napsuttelu ei vielä ole mitään siihen verrattuna, kuin ne ihmiset, jotka naksuttelevat toisten läsnä ollessa sormiensa niveliä. Siis kylmä väreet menee selkää pitkin pelkästä ajatuksestakin. Olen usein sanonut, että jos kohdalleni olisi sattunut sormien niveliä naksutteleva mies, niin ulko-oven paikka olisi ollut hetkessä selvä :).
242. Matti20.4.2009 klo 12:24
Tuo kuplamuovin naksuttelu on näemmä aika yleistä. Tyttäreni halusi aina naksutellla, ja kun kerran toin hänelle oikein suuren kuplamuovipalan, hän teki siitä selvää kaulimella. Kerran hän myös talloi kuplamuovia puukengillä.
243. Aksu20.4.2009 klo 12:28
Kiitos, Matti, tuosta viimeisestä!

Ärsyttikö kuplien naksuttelu silloin?
Nyt se nauratti ja ihan ääneen. Kaulin ja puukengät!
244. Matti20.4.2009 klo 13:10
Aksu, ei se ärsyttänyt. Ainoastaan huvitti.
245. PP20.4.2009 klo 13:37
Matti: Tyttäresi napsutteluikä?
246. Matti20.4.2009 klo 18:23
PP, öbaut 20 v.
247. Ari27.4.2009 klo 12:16
Nyt kun avaan uuden selaussivun se näyttää aiemmin käytetyt sivut ja viimeksi avatut kirjainmerkit ja suljetut välilehdet!
Kaikkea ne keksii ihmisten kiusaksi. Tuon asennuksen pystyy kait poistamaan joten todennäköisesti poistan tuon kiusankappaleen - vanhassa vara parempi, ei tarpeettomia uteluita! :(
248. Ritu27.4.2009 klo 16:32
Mäki-Startti: tässäpä sitä olis kuplamuovin poksauttelua
Jokos olet ilmoittautunut? :)


_http://www.moskova.info/index.php?option=com_
content&task=view&id=784&Itemid=32
249. Matti27.4.2009 klo 17:01
Vahinko, että tyttäreni ei olle Suomessa.
250. Mäkis-Tartti27.4.2009 klo 17:10
Uskomatonta, että tuollainenkin kisa järjestetään! Vai onkohan tuo jokin hupiuutinen? Mutta ei sovi mulle: minähän nimenomaan menetän hermoni, kun muut poksuttelevat. (Ehkä pärjäisin, jos varustautuisin kuulosuojaimin, kaulimin ja puukengin - mutta sitten kai diskattaisiin epäurheilijamaisesta käytöksestä.)

Tämmöinenkin "alan" hommeli netistä löytyy, luontoa säästävä versio:

_http://www.javapeli.org/play/kuplamuovi
251. Ritu27.4.2009 klo 17:18
Niin ja otsikon aiheeseen palatakseni: pieni ärsyttävä asia on kun huomaa, että on kirjoittanut toisen nikin huolimattomuuttaan väärin. Yritän parantaa tapani, Mäkis-Tartti.
252. Hakro27.4.2009 klo 21:27
Ritu: Uskoisin että Mäkis-Tartin nimimerkki on tarkoituksella laadittu kahdella tavalla ymmärrettäväksi, joten pieni muunnos oikeinkirjoituksessa tuskin haittaa.
253. Arska1.5.2009 klo 16:20
Ärsyttää kun radiossa hoetaan 'kuohari' sanaa. Tiedän että se on kuohuviinin lempparinimi mutta se on myös vanha ammattinimike. Kuohari kävi taloissa kuohitsemassa eläimiä.

Miltä kuulostaisi jos kuohuviinin lempinimi olisi "pallinpoistaja". :-)
254. RA5.5.2009 klo 14:49
Väliviivan löperö käyttö:

Jos ennen väliviivaa on yksi sana, sanat kirjoitetaan yhteen väliviivan kera ilman välilyöntiä (esim. SM-kisat, HS-ristikot).

Jos sen sijaan kyseessä on useamman sanan termi, väliviivaa ennen tulee lisätä välilyönti (esim. "kuinka käytän väliviivaa" -narisija, Ärsyttäviä pieniä asioita -säie).

Marco Poloinen -erityisterveisin
RA-nimimerkki
255. [MarcoP]5.5.2009 klo 15:07
[Kiitos erityisterkuista! Niinpä näkyi (taas) olevan... Noita sääntöjä kun ei ole koskaan kunnolla opiskellut, niin eivät huonomuistisella tahdo pysyä mielessä, vaikka niitä olisi joskus plarannutkin. Koetetaan skarpata.]
256. Eki5.5.2009 klo 15:15
Muistaakseni "kuinka käytän väliviivaa"-narisija ei kaipaa väliä, kun siinä on sitaatit?

Word heittää monen väliviivan paikalle ajatusviivan ja niitä näkee aika virallisissa teksteissäkin. Tämä sanaristikot.net-softa ei tee eroa tavalliselle ja ajatusviivalle.
257. RA5.5.2009 klo 15:24
Totta. Ei kaipaa, mutta ei liene varsinainen virhekään, koska perussääntö on tuo ylläoleva?

Itse käytin väliviivaa vuosikausia miten sattuu (yleensä sattui väärin). Olin tyytyväinen, kun eräs ihminen siitä huomautti ja neuvoi.

No, nämä ovat todellakin pieniä asioita ja vaatimustaso on suhteutettava kirjoittajan mukaan.

Ei tämä aina ärsytä yhtään -nimimerkki
258. Matti5.5.2009 klo 15:36
"Vaatimustaso on suhteutettava kirjoittajan mukaan." Paha.
259. RA5.5.2009 klo 15:42
Matti, kui?
260. Matti5.5.2009 klo 16:17
Jos tietää että kirjoittaja on pölkkypää, ääliö ja puoli-idiootti, ei häneltä kannata suuria vaatiakaan. Tällaisen ajatuksen toi siteeraamani lause mieleen, ja siksi kommentti. Mutta enempi hymyssä suin sen tein :-)
261. RA5.5.2009 klo 16:36
Jotain tuollaista tarkoitinkin. En tosin noilla identiteettimääreillä. Jotkut osaa kirjoittaa paremmin tai - tässä yhteydessä - oikeammin kuin jotkut, eikä sillä välttämättä ole tekemistä yleisemmän ääliömäisyyden tai idioottimaisuuden kanssa.

Tarkoitin, että on turhaa ÄRSYYNTYÄ edes pienesti silloin, kun kirjoitustaidossa on selvästi muutenkin puutteita. Silloin jonkun väliviivan oikeaoppinen käyttökin on jo sitten se ja sama. Ajatushan yleensä selviää, olipa tuo viiva nyt miten tahansa.
262. HT5.5.2009 klo 16:43
Varalta huomautus, että kumminkin esimerkiksi

Pohjois-Karjala-projekti

eikä

Pohjois-Karjala -projekti.
263. RA5.5.2009 klo 16:51
Eikös tuo mene ihan perussäännön mukaan?
264. turutar5.5.2009 klo 17:00
Väliviivakeskustelunne kevennykseksi sopinee tämä lainaus Ritva Hapulin kirjasta 'Matkalla kotona': "...vanhenemisen myötä eros-urut muuttuvat kaipaukseksi." Tuo väliviiva oli kirjassa rivinvaihdon yhteydessä. Onkohan kyseessä jokin soitin...?

Tästä päästäänkin yhteen ainakin minua (toisinaan) ärsyttävään pikkuseikkaan: painetun sanan virheet, jotka johtuvat huolimattomasta oikoluvusta, tai pikemminkin sen puutteesta.
265. HT5.5.2009 klo 17:11
Niin, miten se "useamman sanan termi" käsitetään (siis jonka jälkeen tulevan yhdysmerkin eteen on pantava välilyönti (tosin esimerkiksi "Ärsyttäviä pieniä asioita" ei ole mikään termi).

Cha cha cha -tanssi, cha-cha-cha-tanssi.
266. qwer5.5.2009 klo 17:21
Minua ärsyttää turhien sulkumerkkien käyttö. Nimimerkki RA on kehitellyt tätä kyseenalaista taitoa kiitettävästi. Asiansa voi kyllä esittää suoraankin.
267. HT5.5.2009 klo 17:21
Oikoluvusta (siis ihmisvoimin tehdystä) sen verran, että lehdistähän se jäi pois paljolti joskus 70-luvun puolivälin paikkeilla, kun homma tietokoneistettiin. Hesari oli edelläkävijä, ja noihin aikoihin Veikko Ennala kirjoitti Hymyssä, että "painovirheitä on kuin Helsingin Sanomissa". Huvittavimpana Hesarin virheistä ovat jääneet mieleen uutiset, joissa kerrottiin, että vallankaappausyritys kusitettiin (pro kukistettin) ja että lentäjä pelastautui heittouistimella.

Oikeakielisyysväki ei muuten vieläkään hyväksy oikoluvusta puhumista, pitää kuulemma olla oikaisuluku.

Lehdet tehdään kiireellä, mutta se harmittaa, että kirjoissakin, myös arvoteoksissa, on yllättävän paljon painovirheitä. Ennen vanhaan, sanotaan nyt vielä 60-luvulla, ne olivat todella harvinaisia.
268. Jaska5.5.2009 klo 17:34
Sanomalehtien "painovirheet" eli toimittajien lyöntivirheet lisääntyivät huikeasti sen jälkeen, kun oikolukijan ammatti lakkautettiin 80-luvulla.

Lyöntivirheet eivät kuitenkaan ärsytä, jos kirjoittajan sanoma säilyy ymmärrettävänä. Sitä vastoin minua riepoo, jos juttu katkeaa kesken taittovirheen takia. Tämän "kisan" johdossa taitaa olla muuan iltapäivälehti.
269. HT5.5.2009 klo 17:37
Kun qwer mainitsee yllä sulkumerkit pitänee huomauttaa, että näkyy yksi sulku puuttuvan viestistäni klo 17.11 eli jäipä oikoluku tekemättä.

RA:n suluista en tiedä, mutta minulla niitä tulee helposti liikaa, jos ei ole tarkkana. Monestihan ne voi korvata vaikkapa pilkuilla.
270. Jaska5.5.2009 klo 17:54
Unohtui mainita, että oikolukijoiden (minä hyväksyn tämän muodon) kanssa samoihin aikoihin poistuivat lehdenteon kuvioista myös käsinlatojat ja valoladonnan päättyessä myös ns. tekstinkirjoittajat. He tekivät lyöntivirheitä paljon vähemmän kuin kiireiset (sanomalehden) toimittajat.

Kiirettä suurempi merkitys on kuitenkin sillä, että kai lähes jokainen paljon kirjoittava on enemmän tai vähemmän sokea oman tekstinsä virheille. Toinen henkilö havaitsee ne paljon helpommin.

Tässä kirjoituksessani ei vaihteeksi ole ainuyttakaan lyöntivirhettä.
271. qwer5.5.2009 klo 18:11
Käyttäähän nimimetkkikin HT ihmesulkuja. Oikeinkirjoitus on hyvä asia. Sulkumerkkien käyttö on huono asia.
272. qwer5.5.2009 klo 18:25
"Tässä kirjoituksessani ei vaihteeksi ole ainuyttakaan lyöntivirhettä".

Hehe Jaska. Luepa tarkemmin
273. PP5.5.2009 klo 19:32
"Uskaltaako tässä enää mitään kirjoittaa, jos pitää koko ajan miettiä kielioppi- ja kirjoitussääntöjä ensisijaisena kriteerinä."

Tuollaista palautetta sain aikoinaan, kun tiedotusopin kurssilla pidin luennon suomen kielen oikeinkirjoituksesta, oikeaoppisista päivämäärämerkinnöistä, lyhenteiden käytöstä ym. päätoimittajamme mielestä hyvinkin olennaisista ja tärkeistä asioista, joissa tehtiin liikaa virheitä. Työtovereiden päähän ei millään mahtunut ajatus, että tein 'työtä käskettyä' enkä suinkaan arvostellut heidän kirjoittamisiaan. Päätoimittaja teki vielä omin käsin lyhennelmän luennostani lehteen, mikä vain lisäsi vettä myllyyn. Pilkun viilaajan maine tuli omanarvontuntoisten sihteerikköjen taholta, mutta johtajat ja esimiehet kiittivät. Oli kuulema tarpeellista tietoa heille, mutta sihteerit eivät vieläkään osanneet merkitä edes päivämääriä oikein!

Nyt eivät enää pikkuseikat ärsytä enkä jätä kirjaakaan sen takia lukematta, että siinä sattuu olemaan painovirhe. Sellaistakin on nimittäin aikoinaan tapahtunut. Ei tänne tarvitse laudaturaineita rustailla. Pääasia, kun saa asiansa esille ja tulee ymmärretyksi.

Monelle on aika korkea kynnys lähteä kirjoittamaan yhtään mitään ja jos tuntuu, että kaikki virheet noteerataan, se ei ainakaan kynnystä madalla. Ei tosiaankaan nopeasti kirjoittaessaan aina muista tarkistaa, sattuuko jokin helskutin viiva tai pilkku just oikeaan kohtaan, kun se itse asia tuntuu tärkeämmältä ja pitääkin tuntua.
274. HT5.5.2009 klo 19:57
Tällaisessa nettiporukassa olen tainnut yhden ainoan kerran huomauttaa suomenkielisen tekstin virheestä ja silloinkin vasta sen jälkeen, kun virhe toistui. Tuntui, että kaverilla oli ehkä kerta kaikkiaan väärä käsitys sanan asusta ja koska kyseessä oli tekstintuottaja, jonka artikkeleita on julkaistu mm. Hesarissa, ajattelin, että pitänee kaiken varalta ottaa virhe tikun nokkaan, ettei hän toista sitä arvokkaammalla foorumilla. Oikaisu kelpasi. Pitää siis kirjoittaa cocktail eikä coctail.

Näkyypä muuten Hesarin arkistossa coctail esiintyvän 175 kertaa vuoden 1990 alusta lähtien.
275. pelaaja5.5.2009 klo 20:16
Ärsyttää vähän, kun nykyisin tuntuu, että pitää niin kamalan tarkkaan harkita ensin, jos haluaisi johonkin asiaan lykätä oman kommentin. Joskus nuorempana eli noin vuosi sitten tuli oltua impulsiivisempi.
276. Matti5.5.2009 klo 22:56
PP 5.5.2009 klo 19:32

Ihan samaa mieltä, paitsi että kokemukseni mukaan sihteerit nämä kielen pikkuasiat vasta oikein tietävätkin. Vika on pikemminkin siinä, että muut eivät heidän pilkuntarkkaa osaamistaan juuri arvosta.
277. PP5.5.2009 klo 23:22
Matti: Tiedän, että näin on nykyään ja oli meilläkin, lähes kaikki. Mutta, mutta... Joukossa oli niitäkin, jotka olivat 'reittä pitkin' pätevöityneet ja taito oli sen mukainen: Mitä vähemmän pätevyyttä sitä varmempia omasta erinomaisuudestaan. Näin se vain oli vielä 70-luvun lopulla.
278. Hakro5.5.2009 klo 23:49
Koko ikäni julkaisualalla työskennelleenä väittäisin, että vielä 70-luvulla sekä toimittajilla että toimitussihteereillä (jotka tarkastivat tekstit) oli vielä sekä koulutustaustaa että kunnianhimoa kirjoittaa mahdollisimman virheetöntä suomea. Molemmat kyvyt näyttävät nykyisin kadonneen totaalisesti.

Olen lopettanut kesken useitakin kotimaisen kaunokirjallisuuden "helmiä" pelkästään kyllästyttyäni kehnoon kieliasuun, ja lähes päivittäin jätän kesken lehtiartikkeleita vain siksi, että kirjoittaja ei näytä osaavan alkeellisimpiakaan kirjoitussääntöjä.

Huonon kirjoittajan tekstejä en viitsi lukea edes aiheesta, joka sinänsä kiinnostaisi. Taitava kirjoittaja tekee mielenkiinnottomankin aiheen houkuttelevaksi.
279. RA5.5.2009 klo 23:53
Totta HT, termi-sana on ihan väärä sana kuvaamaan useamman sanan sisältävää ilmaisua. Ei ollut tarkoitus sekoittaa suht koht selvää asiaa.
280. Hakro6.5.2009 klo 00:13
Juuri muutamia muita ketjuja selattuani ihmettelen, mihin suomesta ovat hävinneet sanat noin, suunnilleen, lähes, liki ja mitä muita niitä onkaan - niiden tilalla käytetään sanoja abaut, about, öbaut, äbaut, apaut...

Kuvitteleeko kirjoittaja korostavansa englannin taitojaan vai onko hän vain yksikertaisesti - no, en viitsi laittaa tähän mitään ilkeää adjektiivia vaikka mieli tekisi.
281. HT6.5.2009 klo 04:49
About: Paunosen slangisanakirjan mukaan tuli käyttöön 90-luvun alussa. Ärsytti minua aluksi hirmuisesti samoin kuin "anyway", mutta tottuuhan noihin. Aikaihmisen käyttäminä tuntuvat kyllä oudoilta edelleen.

Taitaa yleensä olla kyse vain siitä, että mennään virran mukana, ei niinkään kielitaidolla pöyhistelystä. Mutta kun kaveri kommentoi edellistä kirjoittajaa aloittamalla "I agree", vaikutin jää ainakin minulle hämäräksi.

Jaakko Anhava kirjoitti laittamattomasti Kielikellossa 2/2000 artikkelissaan"Suomen kieli kylvyssä":

"Ei enää ole sitä englannin ilmausta, jonka kirjaimellinen käännös ei voisi syrjäyttää tutuintakin suomen ilmausta. Se aika on tuleva, kun sana "toisaalta" saa ensin rinnalleen ja sitten tilalleen sanonnan ”toisella kädellä” (< on the other hand)."

"Taitava kirjoittaja tekee mielenkiinnottomankin aiheen houkuttelevaksi." Noin on. Esimerkiksi Hesarin Seija Sartin jutut luen kai melkein aina, hän panee sanat jonoon erinomaisen kyvykkäästi.
282. Matti6.5.2009 klo 11:45
Ylläolevasta esimerkki: pitkässä juoksussa. Ärsyttävää!
283. PP6.5.2009 klo 12:00
Ärsyttää pääsääntöisesti ja ylipäätään. Miksi ei vain enimmäkseen ja yleensä.
284. RA6.5.2009 klo 13:10
Josko ne kuulostaa lähtökohtaisesti jotenkin hianommilta?
285. Matti6.5.2009 klo 13:17
Kouluaikojan kompakysymys: Montako munaa munii kana vuodessa ylipäätään?
286. RA6.5.2009 klo 13:35
Puhutussa ja kirjoitetussa kielessä on omat muotivirtauksensa, mistä tuossa yllä on monta esimerkkiä. Monet noista muotisanonnoista kuulostavat ensin hauskoilta, kekseliäiltä ja raikkailtakin, mutta kun sama ilmaus on liki kaikkien huulilla ja jokaisessa vähänkään vapaamuotoisemmassa lehtijutussa, niin kuluuhan se ja alkaa tuntua tyhmältä, ärsyttävältäkin. Se sama ilmaus. Liika toisto pilaa merkityksen, ilmauksessa sinänsä ei välttämättä ole mitään vikaa.

Samantapaisen ilmiön voi huomata omastakin kielenkäytöstä; Ajoittain tulee viljeltyä jotain sanontatapaa huomaamattaan joka toisessa lauseessa. Sitten se buumi menee ohi ja tulee joku toinen rankutus tilalle.

Tämmöisillä keskustelualueilla ei - kaiken kaikkiaan - tarvitse olla niin nokonnuukaa. Sellaista en tarkoittanut --jutullani.
287. PP6.5.2009 klo 15:37
RA sanoi, että "Ajoittain tulee viljeltyä jotain sanontatapaa huomaamattaan joka toisessa lauseessa". Viljellä-sana tuossa merkityksessä on minulle aina ollut punainen vaate, mutta joillekin sen viljely tuntuu olevan n o r m a a l i a. :-D
288. marjuko6.5.2009 klo 15:54
Maakuntalehdessä, jonka toimittajien kielenkäyttöä ei aina jaksa nurisematta ohittaa (mm. yhä vain elävä kummitus "suureellinen"), oli tänä aamuna virkistävä, ellei suorastaan whiskistävä poikkeus otsikolla "Kielestä on tehty kidutusväline". Siinä kirjoittaja arvosteli mm. kotimaisten tv- ja radio-ohjelmien toimittajien puhetta ja käännöksiä.

Jutussa otettiin kantaa myös verbeihin laittaa ja pistää pro panna. Minua on suuresti ärsyttänyt muuan muuten kelvollinen kääntäjä, joka "laittaa" paperin pöydälle ja nenäliinan taskuun; mitä ihmeen laittamista se vaatii? Paneminen on paljon napakampi ja osuvampi ilmaisu sen kummemmin sievistelemättä ja kiertelemättä.

Ja sitten tämä, jonka kirjoittaja nostaa esille: "Mitä te, herra ministeri, olette tehneet..?" Puoluejohtajan suusta. Totta taas se kulunut fraasi: ei se määrä vaan se laatu.
289. RA6.5.2009 klo 16:02
Käytettävä siis jatkossa käyttää-verbiä? Mitäpä sitä muita verbejä viljelemään, kun tuollainen selvä käyttää-verbi on olemassa.
290. Matti6.5.2009 klo 18:03
Aikanaan harmitti, kun toteuttaa-verbiä työnnettiin joka paikkaan. Kerran keväällä radiossa joku luojan hylkäämä kesätoimittaja sanoi, että viime viikolla oli västäräkki jo toteuttanut pesän.
291. RA6.5.2009 klo 18:19
:-D
292. PP6.5.2009 klo 18:54
Entäs sitten suorittaa. Suorittaa arvonta (arpoa), suorittaa vessanpesu (pestä vessa), suorittaa avaus (avata) jne. jne.
Matin västäräkki oli suorittanut pesänteon.
293. HT6.5.2009 klo 19:12
Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisussa 2007:75:

"Suoritus suoritetaan tyypillisesti rakennusvaiheen aikana ennen täyden omistajan hallintaoikeuden siirtymistä."

Tuossa on kyse maksusta. Joskus 50- tai 60-luvulla kuulin urheilukentän kuuluttajan neuvovan koululaiskisojen pituushyppääjiä: "Suoritus suoritetaan katsomon puoleisella paikalla."
294. Aksu6.5.2009 klo 19:43
Edellisistä kommenteista ja yhdyssana-säikeestä juolahti mieleen myös ammattinimike junasuorittaja. Eipä kuulosta hyvältä!
295. HT6.5.2009 klo 20:00
Wikipedia junasuorittajasta: "Tulevaisuudessa nimike tulee korvautumaan termillä liikenteenohjaaja."
296. Hakro6.5.2009 klo 22:51
PP: Tarkemmin ilmaistuna västäräkki oli suorittanut pesänteon toteutuksen.
297. RA6.5.2009 klo 23:08
... koivun oksaan ko-or-ke-e-alle toteutti peippo pesän
tiri-tiri-teijaa, tiri-tiri-teijaa suoritti laulua kaiken kesän...
298. Ari6.5.2009 klo 23:23
Ärsyttää kun tänne on alkanut tulla keskustelua liittymättä kuitenkaan ärsyyntymiseen. Eli kun jotakin on ärsyttänyt jonkin sanan käyttö niin toiset etsivät tuon sanan väärää käyttöä ja ärsyttävät mahdollisesti vaan enemmän tuota alkuperäistä ärsyyntynyttä.
299. Maikki6.5.2009 klo 23:25
Ärsyttää, kun ristikko-klisee -ketju loppui.
300. RA6.5.2009 klo 23:29
Ari, väärin ärsyynnyttykö? Vai väärin ärsytetty? Ärsyynnytetty? Ärsytytytty?
301. Ari1.6.2009 klo 10:46
Tuhat-sanan välttäminen vuosiluvuissa.
302. mor5.6.2009 klo 16:19
ärsyttää (vain vähän, siksi pienellä alkukirjaimella), kun jalapenosta käytetään Suomessa hyvin yleisesti nimitystä jalopeno. Nyt myös jopa akk:ssa ;-)
303. RA5.6.2009 klo 16:35
Hyvä kun otit esille, mor. Olenhan tuon kuullut, mutta kun jotakin kirjoitusasua näkee tarpeeksi usein, niin sen näköjään 'oppii' ja käyttää mitään miettimättä.

Siis: jalapeño jalapeno jalapeño jalapeño jalapeño jalapeno jalapeño jalapeno jalapeño jalapeño jalapeño jalapeno...
304. RA5.6.2009 klo 16:49
Tuosta jalapenosta tulikin mieleen, että pienesti ärsyttää muutkin väärinopitut (pikku)asiat. Pari esimerkkiä:

- Jossain vaiheessa sain päähäni, että laulajan nimi on Jore Marjoranta. Edelleen, vaikka hyvin tiedän, että nimi on Marjaranta, tuo väärä versio pakkaa tulemaan ensin.

- Kirjoittelin seuraavaan Sanaseppoon tulevia juttuja ja jostakin syystä aloin kirjoittaa ristikko-sanan risitkoksi. Kerta toisensa jälkeen sama näppäilyvirhe. Toivottavasti löysin ne kaikki, eikä lehti ole risitkoja pullollaan.
305. Eki5.6.2009 klo 16:51
Itse en ole tottunut vieläkään uuden näppikseni toimintaan ihan täysin. Ristikosta tulee melkein aina risikko. Sormi käy t-kirjaimella liian kevyesti.
306. ?26.6.2009 klo 10:17
Ennen pidettiin puheita, nykyään

*http://www.google.fi/search?hl=fi&q=piti+puheenvu oron&btnG=Google-haku&meta=&aq=f&oq=
307. Matti26.6.2009 klo 14:58
Minua ärsyttää se, että kun kirjoittajalle tulee lyöntivirhe, hän ei oikolue tekstiään vaan painaa lähetä-nappia. Vasta sitten hän oikolukee, ja tekee uuden viestin, jossa sitten korjaa virheen - näin vaikka sanan oikea muoto on asiayhteydestä lukijalle heti selvä. Ja sitten vielä jollakin logiikalla kirjoittaja laittaa ninimerkkinsä ja tekstin hakaslkeisiin.
308. [Matti]26.6.2009 klo 14:58
[siis hakasulkeisiin]
309. Eleth26.6.2009 klo 16:47
Myönnän tehneeni tätä, mutta voin sen mylös lopettaa, luulin sen olevan paikallinen tapa osoittaa, ettei varsinaisesti osallistu ketjuun vaan keskustelee jostain oheisasiasta. Olen jotenkin ajatellut, että tämä on ketjun koostajalle helpompaa kun hän heti näkee, mitkä viestit eivät kuulu joukkoon.
310. [Eki]26.6.2009 klo 16:49
[Tarkoititko Matti nimi-erkkiäsi?]
311. RA26.6.2009 klo 17:14
[Tai minua!]

Onhan se semmoista... välillä ärsyttää kirjoitusvirheet, välillä niiden korjaaminen. Välillä isot kirjaimet, välillä pienet. Välillä sulut tai niiden puuttuminen. Välillä asiasta syrjähtely, välillä liika asiallisuus. Välillä hymiöt, välillä niiden puute.

Ketjuissa kai nyt kuitenkin - kuten Eleth tuossa yllä jo kertoo - ketjujen koostajien yhteinen toive on, että sulkuja käytetään aina, kun kirjoitus ei ole tarkoitettu jatkoksi ketjuun.

Kirjoitusvirheiden korjaaminen erillisellä viestillä on minustakin ihan turhaa. Ainakin periaatteessa. Mutta kun joskus niistä kirjoitusvirheistäkin tulee keljuilua, niin on aika ymmärrettävää, että moni näkee korjaamisen pienempänä pahana.

Ja tokihan. Lähes kaikki mainitut pulmat olisivat poissa, jos me kaikki lukisimme tekstimme huolellisesti ennen lähettämistä. Ja kun olisi vielä jotain harkittua sanottavaa.
312. Eleth26.6.2009 klo 17:49
En itse kauhean monessa ketjussa ole mukana, mutta ainakin alkukirjainketjun viimeisessä sanassa ja muutetaan yksi kirjain -ketjussa on mielestäni oikeasti tärkeää, että se sana on kirjoitettu oikein, vaikka sen periaatteessa kaikki ymmärtävätkin. Siksi olen harrastanut niiden korjausta.
313. Ritu28.7.2009 klo 09:41
Irtonainen hius paidan alla ihoa vasten.
314. Miimu28.7.2009 klo 19:58
Siivotessa imurin tai mopin varsi aina kaatuu, kun sen asettaa hetkeksi seinää vasten. Vaikka kuinka koittais tällätä sopivaan kohtaan... :-(
315. Matti28.7.2009 klo 21:24
Miimu, niin minullakin aina kaatuu. Se on raivostuttavaa.
316. Hakro28.7.2009 klo 21:47
Minulla ei enää kaadu. Lopetin siivoamisen.
317. RA28.7.2009 klo 21:55
Ja vielä pikkulisä pieneen ärsytykseen; Jätäpä se moppi (tai sinipiika tai mikä se nyt onkaan) siihen pesuvesiastiaan. Yksikseen. Edes hetkeksi.
318. Miimu28.7.2009 klo 21:57
:-D (Hakrolle ja RA:lle)
319. Maikki29.7.2009 klo 00:20
...kun ei koskaan enää tiedä saako aamulaulua... alkaisi työpäivä rattoisasti...
320. Maikki28.8.2009 klo 14:34
Postin taksat. Vuoden osoitteenmuutos 39,50€!
321. matts28.8.2009 klo 14:39
Kun mopo karkaa käsistä.
322. PP30.8.2009 klo 09:56
Berhana! Minua ärsyttää, kun jokin murunen on besiytynyt just sen nabbulan alle, josta nimimerkkini tulee. Saan tembbuiltua sen jotenkin vääntäen ja kääntäen ja aikaa vieden ja ärräbäiden säestyksellä ja lobulta niitä tulee barikymmentä beräkkäin. Nimimerkkiäni en kuitenkaan muuta BB:ksi, siihen ei rintarustinkini riitä.
323. jh31.8.2009 klo 10:49
Oletko kokeillut kääntää näppiksen ylösalaisin vaikka roskiksen päällä ja ravistella? Jos se ei auta, useimmissa näppiksissä näppäimen "hattu" on vain painettu kiinni kytkinmekanismiin ja sen voi kammeta irti vaikka lusikanvarrella.
324. PP31.8.2009 klo 17:14
Kiitos jh! Olen yrittänyt puhkua ja puhallella, mutten ole vielä onnistunut. Ähräämällä saan kirjaimen aikaseksi. Nyt juuri keksin, että täältä Lapin majalta löytyy ainakin tukan kuivaaja. Yritän seuraavaksi sillä. Rikkaimurikin on rikki. Olen sen verran heikkonäppinen,etten jaksa enkä uskalla kääntää läppäriä nurin niskoin.

Ei auttanut sekään! Kestän kyllä viikon, kunnes kotoa löytyy konstit. Tai vika paranee matkalla, läppärisalkussahan se tulikin. Eikä se enää edes liiemmin ärsytä, onpahan vain pikantti sivumaku. On kivaa oikolukea omia peettöminä naurattavia tekstejään.
325. Hakro31.8.2009 klo 18:14
PP:
Ehdotan että kirjoitat peen sijaan aina ruotsalaisen åån - sehän on siinä vieressä. Sitten kun teksti on valmis, vaihdat kaikki ååt peiksi etsi-korvaa-toiminnolla.

Toinen menetelmä: Laitat kohtaan "Työkalut - Automaattinen korjaus" käskyn, että å vaihdetaan p:ksi heti kirjoitettaessa.
326. iso S31.8.2009 klo 22:52
Jos bitää saada tekstiin myös å-kirjaimia, edellinen beriaatteessa hyvä neuvo menee bieleen. Coby/Bastella voit nabata kovan been jostakin muusta tekstistä. Siihen tarvitaan vain toimiva ctrl-näbbäin sekä cee ja vee.
327. Hakro31.8.2009 klo 23:03
Suomenkielisessä tekstissä å-kirjainta tarvitaan niin harvoin, että ne voi sitten käyäd yksin kappalein korjaamassa.

Iso S:n neuvo on hyvä, mutta se toimii vain siihen asti, kun joudutaan kopioimaan joku muu teksti tai sana. Toki tähänkin on omat kikkansa, esim. leikemuisti.
328. PP1.9.2009 klo 07:24
Kiitoksia neuvoista! Hakron keino ei käy. Olen tällä hetkellä vierailijana ent. työnantajani verkossa. Mahtava operaatio joka aamu salasanoineen, jotta pääsen nettiin ja kun pääsen, pitää kone vielä uudelleenkäynnistää, jotta saan kaikki haluamani näkyviin, kuten esim. Ivalon sään sivupalkkiin.

Etsi/korvaa -toiminto lyö näytölle lätkän, joka sanoo, että olen off-linessa. Pitäisi joko yhdistää tai olla yhdistämättä. Kun yhdistän, tulee joka klikkauksella lätkä: Sinulla ei ole oikeutta. Kun näpäytän 'älä yhdistä', pääsen mihin haluan. Ja minähän haluan. Siispä tyydyn näihin murusiin, mitä herrojen pöydiltä tippuu ja entisenä ahkerana työntekijänä uurastan peeni vaikka väkisin. Eilisiltana jouduin käyttämään jopa Hakron ehdottamaa leikemuistia. Kotiverkossa etsi/korvaa toimii ihan kiltisti.

Mummuni ruukasi sanoa: "Kyllä hätä keinot keksii, käytä vaikka sammalta." En minä hättääni läkähy.
329. RA3.9.2009 klo 11:46
Välillä vähän ärsyttää, kun fiksut, sanavalmiit, tietävät ja taitavat ihmiset hokevat tämän tästä, kuinka tyhmiä, tietämättömiä ja taitamattomia he ovat.
330. Marco Poloinen3.9.2009 klo 11:49
Niin tekee. Ja sekin, kun fiksut jne. tahallaan käsittävät nurinpäin asioita - ja vielä AKK:ssa!
331. RA3.9.2009 klo 11:58
Nyt on kyllä myönnettävä, että minä olen tosi tyhmä!
332. Marco Poloinen3.9.2009 klo 12:07
Joo, jompikumpi. Jos et sinä, niin sitten minä, mutta ei molemmat. ;-)
333. Marco Poloinen3.9.2009 klo 12:39
Välillä (nytkin) vähän ärsyttää, kun tulee reagoitua turhan nopeasti (=miettimättä, ihan kuin olisi koko ajan AKK:ssa). Epätarkasta ilmaisusta aiheutuneen väärinkäsityksen arvioiminen tahalliseksi ei ole fiksua, niinkuin ei "ketjun" jatkaminen uudella väärinkäsitykselläkään. Anteeksi RA!
334. jh3.9.2009 klo 13:47
Tuo on aivan luonnollinen ilmiö - fiksut ihmiset tajuavat jos he ovat jossain asiassa "tyhmiä", ja itsekritiikkiä on muutenkin enemmän, ehkä liikaakin. Tyhmät taas luulevat olevansa oikeassa, kun toinen vaihtoehto ei edes tule mieleen.
335. matts3.9.2009 klo 14:48
On se vaa paree tietää luulevansa kuin luulla tietävänsä - vai kui se ny olikaan.
336. RA3.9.2009 klo 15:54
Olen niin tyhmä ja taitamaton, etten osaa sanoa sanottavaani. Tarkoitin kuitenkin, että ärsyttää semmoinen jatkuva oman (muka) tyhmyyden h o k e m i n e n. Siis juuri tällainen, mitä tässä samalla nyt demonstroin.

Omien tietojen ja taitojen rajallisuuden tunteminen ja itsekriitiikki on minusta eri asia ja kertoo realistisesta minäkuvasta ja terveestä itsetunnosta. Mutta se, että aina kun nuo rajat tulevat eteen - vaikka vain hetkellisesti jonakin lipsahduksena tai pikkuvirheenä - aletaan kuuluttaa, että "minä kun olen niin tyhmä..."

Esim. ristikkoasioista: Henkilö ratkoo yleensä kaikki koviksistakin kovimmat. Jos joskus jää jotain ratkomatta tai tajuamatta, niin eka kommentti on nimenomaan, että "mää oon kyllä niin tyhymä, etten osannut...", "voisko minua viisaammat..."

Jotain tuollaista tarkoitin, siis: Olen allerginen fiksun ihmisen suustä tuleville tyhmä-sanoille.

Kaiken kaikkiaan Descartesin sanoin: "Terve järki on jakautunut maailmassa kaikkein tasapuolisimmin. Yleensä sitä eivät koe tarvitsevansa lisää nekään, jotka muutoin ovat kaikista vaativaisimpia."
337. Miimu3.9.2009 klo 19:55
Minua ärsyttää, kun ihmiset eivät enää osaa yhdyssanoja! En tosiaankaan ole mikään äidinkielen asiantuntija enkä vaatimassa keneltäkään virheetöntä kielenkäyttöä; varsinkaan kun en itsekään siihen pysty. Mutta ärsyynnyin äsken Facebookia lukiessani seuraavista
- hää kuvia
- perus dokailija
- älykkyys osamäärä testi
ARGH!!
338. Matti3.9.2009 klo 22:10
Miimu, paree pysyä poissa Keravan City-marketista. Jo portilla sinua tervehtii teksti: TÄPLÄ JA JOKI RAPUJA.
339. RA3.9.2009 klo 22:16
Tuo tauti ei vaivannut sitä, joka laittoi tienvarteen kyltiin:
MYYTÄVÄNÄ
MUSTI- JA MANSIKOITA
340. Marco Poloinen3.9.2009 klo 22:33
Siis oikeastiko? Tuo voi kyllä olla ihan tahallaankin tehty. Minä ainakin kävisin katsomassa, että minkälainen tyyppi tuommoista marjakauppaa pyörittää...
341. Arska3.9.2009 klo 22:47
Jospa siellä onkin myynnissä koira ja joku ennen tuntematon koi laji, mansikoi? ;o)
342. Maikki3.9.2009 klo 22:55
Kun kukaan ei avaa tällekään uutta ketjua;-(
343. Hakro3.9.2009 klo 23:08
Maikki: Mikset itse avaa? Sehän käy käden käänteessä. Tärkeintä on keksiä otsikko, joka houkuttelee uusia osallistujia.
344. iso S4.9.2009 klo 16:27
Jossain (Bisquitin?) pakinassa puhuttiin aikoinaan parlamentaa- ja raajarikoista. Marjamainoksen tulkintaa mukaillen olisi ollut asiallisempaa (siis vähemmän ärsyttävää!) puhua raaja- ja parlamentaarikoista.

Ärsyttää jos joku keksii jatkosäikeelle uuden otsikon josta ei selviä mitä ollaan jatkamassa. Nyt näin ei käynyt; Arska on avannut jatkon aivan puhdasoppisella nimellä.
345. Jukkis4.9.2009 klo 16:40
Ärsyttää kun joku avaa jatkosäikeen tappiin menneelle, ja silti porukat kirjoittelee siihen edelliseen säikeeseen.
346. Marco Poloinen4.9.2009 klo 17:35
Siispä kaikki halukkaat jatkamaan säikeelle "Ärsyttäviä-pieniä-asioita 2.". Hus hus!
347. qwertsu4.9.2009 klo 18:06
Ärsyttää tämä kaksinaismoralismi. Valtakunnan pääuutisissa raportoidaan monessa lähetyksessä jonkun autokauppiaan naista halventavista sisäpiirijutuista ja vielä pyydetään tasa-arvoministeriltä lausuntoja niistä.
Ainakin Kiesi on nyt potentiaalinen kansaedustajaehdokas.
348. 4.9.2009 klo 20:08
Joo
349. Maikki18.3.2010 klo 01:51
Ärsyttää Maikkarin uusi tapa työntää mainoskatkoja kymmenen minuutin välein.
350. Hakro19.3.2010 klo 23:40
Maikki: Siitä pääsee eroon sen kaukosäätimen OFF-nupilla.

Itse olen järjestänyt niin, että OFF koko televisio. En tunne sitä tarvitsevani.
351. Maikki19.3.2010 klo 23:52
Hyvin vähän sitä itsekään katson, ja nykyisin pelkästään talletettuina. Pikakelaus toimii.
352. Arska19.3.2010 klo 23:57
Pikkusen rupee ärsyttämään lumen määrä tälle talvelle. Pitäis jo riittää! Alkaa oleen paikat täys mihin lumia enää saa lykittyä! Kiuru kävi lintulaudalla tänään (se ei ärsytä!) mutta kun säätiedotus lupaili TAAS uusia lumisateita. Pr***le!
353. Hakro20.3.2010 klo 00:58
Tuossa äskettäin kun oli muutamia päiviä, ettei lunta tullut taivaalta ollenkaan lisää, jouduin oikein ihmettelemään, että mitäpä tänään tekisi. Onneksi keksin, että voin ryhtyä lykkimään omalle tontille kertynyttä lunta naapurin puolelle.

Eilen illalla sentään tuli onneksi ihan aitoa uutta lunta. Lykkäsin sen naapurin tontille.

(Ai niin, tämä viesti kuuluisi tietenkin "Mukaviin pieniin asioihin" vai kuinka?
354. Ristikon vierestä20.3.2010 klo 18:58
Tämä ärsyttää.
-http://www.youtube.com/watch?v=6kimbPL50GQ
KOMMENTOI

Pakolliset kentät merkitty tähdellä *