KESKUSTELUT > MUUT AIHEET > TÄYTTÄ HÖYRYÄ!

247. Täyttä höyryä!

Pena17.8.2003 klo 08:49
Höyrähtäneet ihmiset ovat kokoontuneet tänä viikonloppuna Vanhan Porvoon höyryjuhlaan. Ei siellä pelkästään höyrypäitä ole vaan myös höyrykoneita. Monenmoista vekotinta muutakin.

Yhteys ristikoihin?

No onpa hyvinkin! Voisi ehkä sanoa että peräti ensimmäisen asteen yhteys. Näin kertoo mainio kirja:

"Sanaristikon ensimmäisiä versioita muistuttavia mustavalkoruutuisia ristikoita kutsutaan laatijoiden slangissa usein höyryristikoiksi. Nimityksen taustalla on ajatus siitä, että tällaiset ristikot kuuluvat menneisiin aikoihin kuten höyrylaivat ja höyryveturit. Aivan näin antiikkisiahan nämä ristikot eivät sentään ole, mutta nimityksessä on oma logiikkansa. Sen tuleminen yleisempäänkin käyttöön voisi helpottaa eron tekemistä kuvaristikoihin myös tavallisessa kielenkäytössä."

Ilona Kemppainen: SUOMALAISEN SANARISTIKON HISTORIA.
FINN LECTURA
Saarijärven Offset Oy, Saarijärvi 2002.

__________________________________________


Nyt sitten katsotaan kuinka "äijän käy" sillä kirjassa on myös tämä teksti:

"Tämän julkaisun osittainenkin jäljentäminen ilman kustantajan ja tekijäin lupaa painamalla, monistamalla, äänittämällä, valokuvaamalla tai muilla tavoin kielletään 8. päivänä heinäkuuta 1961 annetun tekijänoikeuslain nojalla."

Mielestäni tämä höyryjuttu kuuluu saattaa ristikkokansan (ja muidenkin) tietoon ja otan riskin.

Toivon että vankiloissakin on nettikoneita.
2. Kravattimies20.8.2003 klo 07:01
Pena, ellei vankiloissa ole nettikoneita, niin siellä on ainakin ristikoita Porvoon mitalla. Innokkaana junailijana kisko ne asemiin ja lättää täyteen vaikka pölkyttämällä. Jos poikkeat, Sinut kyllä ohjataan oikealle raiteelle.

Lisää ratatekniikkaa osoitteessa:

http://koti.welho.com/ikirves/
3. Pena20.8.2003 klo 12:20
Kiitos. Mielenkiintoista asiaa. Itse asiassa viime lauantaina näinkin lätän Porvoon "asemalla".

Omatunto ei ole vielä kolkutellut ja onneksi ei haastemieskään. Antaa vain lätän kolkutella.

Huomasin tuossa 6-tietä ajellessani kyltin Ravattila. Tämä myös K-miehelle tiedoksi vaikka varmaankin tietää jo?

Raivoita käytän leivän päällä mutta koskaan en ole juonut raiteetä. Voisi olla hyväkin yhdistelmä. ;-)
4. iso S20.8.2003 klo 12:49
Pena, myös sinun ja Ravattilan välille löytyy yhteys. Saatat joutua Konnunsuolle tekijänoikeusloukkaustuomiota lusimaan, ja väli Konnunsuo - Ravattila on tämän vuoden päällystysohjelmassa. Sinulla on siis kuitenkin toivoa päästä paremmalle tielle tuolta rikolliselta polulta!
5. Pena20.8.2003 klo 17:36
Kiva kuulla että parempaa on ehkä luvassa. Riippuu tietysti siitä miten kauan joutuu Konnunsuolla tiilenpäitä lukemaan. Onkohan niihin kirjoitettu jotain?

Ainakin vielä olen vapaalla jalalla, mutta tämän viestin kirjoitin kuitenkin suoralta kädeltä.
6. Kravattimies22.8.2003 klo 09:10
Pena, ohje oikealle raiTEELLE:

Yllätä ystäväsi "RAI DE TANGOin".

VALMISTA, raiVELI, raiVARIT raiTEET raiVOISILLE raiSUILLE raiKUVISTA raiKAAVALLA.
7. iso S22.8.2003 klo 09:51
Toinenkin ohje: varo vihaista junaa!

Kappaleessa Menolippu (toinen versio: Matkaan lähden) on karmea tarina sokean kertomana:

Juna jyskyttää vanhaa ystävää
en mä nää

Varo myös kuutostiellä liikkuessasi Lappeenrannan aseman ystävällisen henkilökunnan neuvoja. Siellä on legendan mukaan sattunut näin:

Rauhasta (mielisairaala tai mikä lie psyykkisesti haasteisten terveyskeskuksen suljettu osasto) karannut mies päätti lopettaa kurjan elämänsä. Hän meni asemalle ja laittoi päänsä ratakiskolle. Asemapäällikkö tuli kysymään, mitä mies luuli tekevänsä. Mies selitti tilanteen ja sanoi odottavansa, että Helsinkiin menevä juna ajaisi hänen ylitseen. "Aha, siinä tapauksessa teidän pitää siirtyä raiteelle kaksi."
8. Kravattimies22.8.2003 klo 10:18
Pena, kun vietät iltaa ystävinesi, onko se meno kiskoilta?

Pendolinolla pääsee Ouluun, missä on tv-sarjasta tuttu postikoodi 90210. Sen alueella on Hönttämäki, entisen mielisairaalan paikka. Vai kiinnostaako Kotikatu, missä asutaan kuin linnassa? Siellä on vankila, mitä voin suositella. Olen teettänyt itselleni monia valokuva-albumeita siellä, kannet nahkaa ja kultakirjaimilla, kuvat liimattu ja alle tekstitetty. Kuulemma tykkäsivät tehdä. Siinähän näki maailmaa!
9. Pena25.8.2003 klo 16:31
Kyllä, ystäväni yllättyvät kun vien autoni heille korjattavaksi. Raidetangon vaihto!

Tarjosin veljelle kuumaa teetä. Voisin suin mietimme millä kaavalla teetämme lomakuvat.

Jos juna jyskyttää niin siinä on todennäköisesti höyrykone. Jyskyttää, puksuttaa. Tosin puksuttamiselle olen kuullut toisenkin version! Eikä se tarkoita sitä että puodinpitäjä palkkaa apulaisen.

Lappeenrannan aseman henkilökunta on tosiaankin ystävällistä. Sekin tuli todettua vuonna -85 (kauan on aikaa siis?) kun litteraa tarvittiin. Sen tosin sai Rakuunamäeltä, asemalta sai juomaa.

Taisipa kuitenkin viime lauantai ystävien kanssa olla diskoilta. Tällä kertaa Nurmeksessa. Kiitokset sinnepäin!

Numerosarjoista eräs tärkeimmistä minulle on 90125.

http://www.platta.net/levy/5503
10. Pena5.9.2003 klo 13:59
Radio Itä-Uusimaa / Uutiset

Itä-Uudenmaan uutiset


Lättähattupalvelu kiinnosti 6000 turistia Porvoossa

Porvoon museoradalla kolmattatoista kesää liikennöinyt lättähattu on saavuttanut yleisötavoitteensa.

Entistetyllä siniharmaalla kiskoautolla tehtiin Helsingin ja Porvoon välillä 6000 matkaa.

Suosituin kulkutapa oli yhdistää matkaan risteily höyrylaiva J.L.Runebergillä


Syksyn aikana museorautatieväki kunnostaa myös yhdistyksen vastuulla olevaa 17 kilometrin pituista rataosuutta Porvoosta Keravalle.

Toimittajana oli Arto Veräjänkorva.
11. Kravattimies7.9.2003 klo 04:02
Pena, mukava lukea, että on saavutettu yleisötavoite, vaikka lättähattupalveltujen ja matkojen määrästä päätellen keskimäärämatkalla oltiin yksin.
12. Pena7.9.2003 klo 07:14
Niinhän tuo onkin, en tarkemmin lukenut. Siirsin vain uutisen radio Itä-Uusimaan nettisivuilta.

Ja miten se oikeastaan onkaan kun meno tai paluu suoritettiin (höyry?)laivalla?
13. Kravattimies7.9.2003 klo 11:42
Niin, onko se poloinen sitten puolonen?

Minäkin sain kerran VR:ltä henkilökohtaista palvelua, kun matkustin Oulusta etelään ylellisesti 1. luokassa.

Joku yritti välillä tuppautua seuraan, mutta konnari tuli heti siihen raahaamaan sitä pois. Muuten sain olla aivan omin nokkineni ihan rauhassa ja keskittyä ristikoihin.

Kerran olen seissyt junan eteisen nurkassa ihan litissä koko matkan Pariisista Kölniin, muistaakseni kahdeksan tuntia, ja toisen kerran istunut siksak-junan katolla Quitosta Guayaquiliin.
14. Pena7.9.2003 klo 12:17
SIKSAK? :-/

Ei ainakaan TIKTAK ole laulanut tuollaisesta junasta.

Voisitko "laulaa"? ;-)

Ajattele jos olisi pitänyt olla ihan litissä lätässä! :-D
15. Kravattimies7.9.2003 klo 13:42
Siksak sikäli, että Andien jyrkillä rinteillä piti kulkusuuntaa välillä vaihtaa. Joskus pyyhällettiin pakilla pitkiä matkoja. Sitten taas tuli siksak-paikka ja saatiin keula eteen.
16. Kravattimies18.9.2003 klo 16:08
Täyttä höyryä kuumassa erämaassa useiden satojen kilometrien päässä ns. sivistyksestä ...

Aikaisemmin tässä kuussa valmistui rautatie, joka halkaisee Australian pohjois-etelä-suunnassa. Sitähän oli suunniteltu jo reilut sata vuotta ja rakennettu noin puoleen väliin. Kaksi vuotta sitten aloitettiin puuttuvan osan rakentaminen. Sen pituus oli 1420 km. Rataa tehtiin kahteen suuntaan ja sitä valmistui 2 km vuorokaudessa. Junamatkoja on myyty jo yli 50 miljoonalla dollarilla, vaikka ne alkavat tosissaan vasta ensi vuonna. Matka yhteen suuntaan Adelaiden ja Darwinin välillä ajetaan kerran kumpaankin suuntaan viikossa ja kestää vajaat kaksi vuorokautta.

Australian itä-länsi-suunnassa on liikennöity rautateitse jo kymmenien vuosien ajan. Maailman pisin viivasuora pätkä on sillä radalla. Sen pituus on 478 km.
17. Pena19.9.2003 klo 11:12
Olisi mielenkiintoista olla parin vuorokauden junamatkalla Australiassa. Paljonkohan maksaisi? Siis pelkkä junamatka, ei Porvoo-Australia-Porvoo matka!
18. iso S19.9.2003 klo 13:10
2 - 4 viikkoa sitten oli Hesarissa viikonloppuna juttu tuosta itä-länsi-suuntaisesta matkasta. Hatusta tempaistuna hinta taisi olla jotain 700-800 euroa.

Googlella voi kokeilla vaikka hakusanoilla indian pacific rail
ja saa linkkejä aiheeseen.

http://www.discoverwest.com.au/prindpac.html

tarjoaa hinnaksi välille Sydney-Perth 513 - 1560 Australian dollaria (noin 310 - 945 euroa). Ylimmässä kultakenguru-luokassa nukutaan väljemmässä makuukopperossa ja syödään posliinilautasilta, alimmassa luokassa nyhjötetään penkillä ja syödään omia eväitä.
19. Kravattimies20.9.2003 klo 03:14
Niin, tuota hintaluokkaa se on. Junamatkat on syytä varata useita kuukausia aikaisemmin. Matkatessa aikaa kuluu näin:

Sydney - Perth 64 tuntia (itä-länsi)
Adelaide - Darwin 48 tuntia (etelä-pohjoinen)
Brisbane - Cairns 32 tuntia (itärannikon pohjoisosassa)

Leppoisia ovat junamatkat, kun vertaa siihen, että kerran lensimme Brisbane-Cairns-Bangkok-Helsinki 24 tunnissa.

Pisin tekemäni junamatka oli Oulu-Tornio-Madrid ja sieltä luotijunalla Sevillaan. Välillä tosin pysähdyin hetkeksi mm. Bielefeldissä ja Zaragozassa tuttujen luona. Sevillassa oli menoillaan maailmannäyttely ja yksi Australian osaston oppaista oli tuttu, jonka kanssa opiskelin samalla espanjan kurssilla. Sevillassa otin aina saman taksikuskin, joka ymmärsi espanjaani. Ajaessaan hän selosti nähtävyyksiä yksityiskohtaisesti ja lauloi Sevillasta kertovia oopperoita. Turvallisuussyistä istuin takapenkillä, mutta suuren osan ajasta hän oli kääntyneenä minuun päin ja irrotti molemmat kätensä ratista elävöittääkseen erinomaista esitystään.

Jos haluaa tehdä tosi pitkän junamatkan, niin on olemassa pitempiäkin. Tunnen muutamia, jotka ovat matkustaneet junalla Siperian läpi. Luulisin, että siihen menee viikko.
20. Pena20.9.2003 klo 14:44
Kiitos tiedoista ja linkistä.

K-miehen taksimatkasta tuli mieleen tämä:

http://www.helsinginsanomat.fi/viivijawagner/10572 23689484
21. Kravattimies21.9.2003 klo 03:01
Todella erinomaisesti Jussi ”Juba” Tuomola osaaa siansa!
22. Kravattimies1.10.2003 klo 02:52
Junalla halki uuden Euroopan

Kalevan pääkirjoitustoimittaja Markku Heikkilä itäisessä Euroopassa.

Euroopan unioni laajenee, 'uusi Eurooppa' astuu esiin. Miltä noissa maissa nyt näyttää? Kalevan pääkirjoitustoimittaja Markku Heikkilä on ottamassa selvää EU:n komission myöntämän matka-apurahan turvin.

Matka kulkee vuosisataisen historian kyllästämästä Istanbulista uuden itsenäisen Slovenian pääkaupunkiin Ljubljanaan, Sofian, Bukarestin ja Budapestin kautta, ja se taitetaan junalla.

Vuonna 1999 kirjoittaja teki Kalevaan juttusarjan junamatkasta Pietarista Pariisiin, Euroopan 1900-lukua etsien. Tällä matkalla vuorossa on Euroopan alkava 2000-luku, ja uusi ajanjakso itäisen Euroopan historiassa. Mitä sieltä löytyy, se selviää kymmenen päivän aikana tälle teemasivustolle täydentyvässä juttusarjassa.

http://plus.kaleva.fi/cf/osasto.cfm?depa=405&ts=03 0926
23. Kravattimies19.10.2003 klo 23:33
Pena ja muut ... TU-TUT! Juna seuraa kiskojen mutkia. Ruokapöydässä istujan on helppo ottaa, mitä mieli tekee. Lautasen väristä tietää hinnan: yksi, kaksi tai kolme ropoa. Nappaan sinisen, maksaa mitä maksaa. Ei tee mieli maksaa, kyydissä on sushia. Seinäaukosta mentyään juna katoaa näkyvistä, mutta tulee taas lastattuna näkyviin viereisestä reiästä.

Tapaamisesta keskustassa oli sovittu herra ja rouva Lin kanssa. Nyt ollaan siis koolla Ällin ja Ämmän kanssa. "Otapas kaksi muutakin, olet aliravittu!" "Suupalat ovat herkullisia!" Värikäs lautaspino kasvaa edessäni. Muistutan itseäni, että mahalaukun lisäksi minun on huolehdittava laskustakin. Viimeksi Les maksoi, oli mielikuvitusta, ripaskaakin. Saatte vielä mämmiä ... TU-TUT! Menihän se kiskoilta.
24. Kravattimies16.1.2004 klo 02:38
Matkustajat saavat odottaa ensimmäistä matkaansa uudella radalla Australian pohjois-etelä-suunnassa vielä kolmisen viikkoa, mutta ensimmäinen rahtijuna on neitsytmatkallaan Adelaidesta Darwiniin, jonne se saapuu lauantaina. Matka kestää normaalia kahta vuorokautta kauemmin, koska matkalla pysähdytään juhlimaan useammassa paikassa. Radan valmistumista ja liikenteen alkamista ehdittiinkin odotella jo varmaan sata vuotta.

Tämä rata on ison maantiekuljetusyhtiön johtajan mielestä valkoinen elefantti, jonka "tuottama rahallinen hyöty on yhtä pieni kuin punkin kivekset".
25. Pena15.7.2004 klo 11:13
Täyttä höyryä se Wagnerkin (ainakin yrittää) elää!

http://www.helsinginsanomat.fi/viivijawagner/10761 53237044
26. Pena6.8.2004 klo 12:19
Vuotuinen höyryjuhla lähestyy!


> la–su/lö–sö 14.–15.08.

Vanhan Porvoon höyryjuhla Porvoon rautatieasema-alueella. Järj: Suomen höyrykoneyhdistys ry. Lisätietoja: Esko Härö, puh. 0400 437 008, s-posti: haro3@saunalahti.fi tai Pertti Törmä, puh. 0400 462 621, s-posti: pertti.torma@lineart.fi.

Ångfest i Gamla stan i Borgå på området kring järnvägsstationen. Arr: Suomen höyrykoneyhdistys ry. För närmare information: Esko Härö, tfn 0400 437 008, e-post: haro3@saunalahti.fi eller Pertti Törmä, tfn 0400 462 621, e-post: pertti.torma@lineart.fi.


Tervetuloa!

Tai oikeastaan tervemenoa! Itse höyryän pois paikkakunnalta tuolloin. ;)
27. Eki6.8.2004 klo 12:20
Sehän sopii, sillä saman viikonlopun koviksen pääkuvassa...
28. Pena6.8.2004 klo 12:35
...on jotain jota ei nauramatta Porvoossa(kaan) katsella?

:D
29. Pena16.8.2004 klo 18:17
Eipä ollutkaan naurettava pääkuva, hyvä niin!

Itse ristikko ratkottiin Lieksan Sanaseppojen 'epävirallisessa' kokouksessa reilussa tunnissa. Löysimme ratkaisusanoista pikkuisen toistoa, ja ihmettelimme sanaa joka tulee vasemman reunan "kuularivistä/jonosta".
30. Pena19.1.2006 klo 12:50
Vanhan Porvoon höyryjuhlat peruttiin viime kesänä rahanpuutteen vuoksi d=(. Ehkäpä niitä ei järjestetä enää koskaan.

Mutta! Tänään on eräänlainen merkkipäivä: 270 vuotta James Wattin syntymästä. Kuten muistamme, Watt ei varsinaisesti KEKSINYT höyrykonetta, vaan PARANTELI sitä.

"Hänen höyrykoneeseen tekemänsä parannukset olivat oleellinen osa teollisessa vallankumouksessa."

http://fi.wikipedia.org/wiki/James_Watt
31. Matti19.1.2006 klo 16:13
Peräpitäjän kanttori soitteli urkuja niin sydämeenkäyvästi, että mummut vesissä silmin kyselivät, että kukas noin kaunista on säveltänyt.

-Bachia se alunperin oli, mutta olen sitä vähän parannellut.
KOMMENTOI

Pakolliset kentät merkitty tähdellä *