KESKUSTELUT > RISTIKOT > MITÄ IHMETTÄ?

2420. Mitä ihmettä?

Lettu5.3.2006 klo 13:29
Näin tuumasin, kun postiluukusta putkahti Valion ruokalehti uudistuneena laitoksena. Uutukaisen koko ja nimi ja oli muuttunut (Kodin ruokavuosi > Valio Kerma) ja sisältöön oli otettu mukaan myös ajanvietettä - ristikko. Valitettavasti lehti on muuttunut muutoksen myötä maksulliseksi ja tuskin viitsin maksaa 12 euroa neljästä numerosta vuodessa vaikka tuohon pakettiin kuuluu klubitarjouksia ja nettikokkailua.

Ristikko oli näppärää mainossälää ylilyönteihin sortumatta. Mielestäni sen täyttäminen vaatii jo hieman osaamistakin ennen kuin sanat asettuvat paikoilleen.

Toni > Siinä on yksi virhe, jonka olet jo varmaan huomannutkin ja vienyt viestin eteenpäin. Jos et, niin vastaussanaksi ei kai ole tarkoitus tulla --A--, vaan --R-- (=> 3. on väärässä paikassa).

Lisää yllättäviä ristikkolöytöjä!
2. Eki5.3.2006 klo 13:47
Olemme tuota virhettä (josta tuli tilaajan kautta "vinkki") yrittäneet etsiä ja onko Lettu niin, että siellä haetaan jotain avainsanaa tietystiä ruuduista? Jos näin on, sitten se on toimituksen tekemä virhe.

Lehteä meillä ei nimittäin ole käsissämme.
3. Lettu5.3.2006 klo 14:27
Kyllä.
Mikä sana muodostuu numeroiden 1-5 kirjaimista?

Ko. ristikossa kirjainnumero 3. on hypännyt yhden ruudun ylöspäin väärään sanaan.
Olen merkannut ristikossa olevan 3. kirjaimen isolla kirjaimella.
pr 17 vr 13: a l A j a
pr 18 vr 14: - e r ä t

Ote lehdestä:
"Arvomme kaikkien 21.4.06 mennessä vastanneiden kesken ... "

Jos kaikki vastaukset hyväksytään, niin siinä tapauksessa virhe ei ole ehkä niin paha kuin olettaisi. Mainosmielessä virheellinen sana ei täytä julkaisijan etua, mikä tietysti on kiusallista ja valitettavaa teidän kannaltanne.
4. Lettu5.3.2006 klo 14:42
Piti siis sanomani, että on ikävää, jos syntipukiksi joutuu ristikon tuottaja ilman että on itse myötävaikuttanut tilanteeseen.

Sori Toni!
5. Eki5.3.2006 klo 14:53
Niin, me emme edes tienneet, että lehden nimessä on sana Kerma. Numeroiden lisääjä ei ole ehkä ollut ristikkoihminen (tai sudokufani, siinäkin varmaan oppii rivejä seuraamaan), kun rivit ovat menneet sekaisin. Mutta sattuuhan noita kenelle tahansa.
6. Lettu5.3.2006 klo 15:11
Mutta onhan se hienoa, että ristikko päihitti tässä tapauksessa sudokun!

Tuli mieleeni noin parin vuoden takainen artikkeli, missä arveltiin Suomessa ilmestyvän toistakymmentä tuhatta ristikkoa vuodessa - arviossa mukana ristikkolehdet ja muut ristikoita sisältävät julkaisut.
7. Lettu6.3.2006 klo 10:07
Kappas vaan; Tarja on näköjään käynyt kampaajalla ja vaihtanut hiusten väriä maanläheisempään!

(IS - Nettiristikko 10)
8. Eki6.3.2006 klo 10:29
Tekijäpari toteaa yhteen ääneen lukeneensa Letun 10:07 ihmetyksen. (Mitäänhän tuossa ei varsinaisesti kysytty)
9. Lettu6.3.2006 klo 10:52
Mitä ihmettä?
Kaikille tiedoksi, että olin valinnut otsikon tarkoituksella raadellakseni ristikkoporukkaa oikein kynsin ja hampain!!!!

Uskotteko todella, että kaikki kirjoittamani on ainoastaan kiusantekoa? Eikö ristikoista saa löytää sellaisia piirteitä, jotka poikkeavat todellisuudesta ja käsitellä niitä aiheita pilke silmäkulmassa?

Eki. Olet itsekin sanonut ettei tätä ristikkotouhua tarvitse ottaa liian vakavasti.

Nyt kysynkin vakavissani: "Oletko sanojesi mittainen mies?"
10. Eki6.3.2006 klo 11:02
Saa. Ei oteta edelleenkään liian vakavasti. Kyllä minä sanoistani ilman Attaa ja Atariakin itseni mittaisen tornin rakennan.
11. KP6.3.2006 klo 11:27
Enempäähän ei kukaan pyydäkään.
Sanonta: siinä on sanansa mittainen mies.
12. Lettu6.3.2006 klo 11:56
Lupa vastaanotettu.

Katselenkin nyt Attaperspektiivistä sanojen mittaista Ekitornia. En ole aivan varma muistuttaako se Vapaudenpatsasta vai Pisan tornia!
13. KP10.3.2006 klo 19:03
Jos oikein näin oli Apu lehden ristikossa kuva alassuin...
Eikö siellä ole tosiaan ketään, joka tarkistaisi ristikot.
-Tosin kuvan alassuin panoon on olemassa jokin jippo... aika
ei riitä tämäntyyliseen jippoiluun....
14. Eki10.3.2006 klo 19:12
Räikkösen ristikossa taitaa tosiaan olla yksi kuva nurin. Kyllähän lehti on toimittajia täynnä, mutta enpä heidän puolestaan osaa enempää sanoa.

Kuvasta tulevien lauseiden perusteella koko kuva vaikuttaa väärältä. Onkohan siinä kuitenkin joku jippo... miksi muuten aika ei riitä ja mihin...
15. kp10.3.2006 klo 20:29
Tuohon miettimiseen, Jos on kuva se esittäköön sitä mitä ristikkoon tulee, ei niin, että kaikki aika menee yhden kuvan
miettimiseen onko se oikea ja jippo siihen nyt on haudattu...
-Mutta jokainen tykkää erilaisesta ristikosta...
16. Eki10.3.2006 klo 20:38
Suomessa on siis yli 5 000 000 erilaista ristikkomakua.

Jos ristikossa on lammas nurin, saako ratkaisuksi tulla lammas?

Jos ristikossa on lapasen kuva ja L=K, saako ratkaisuksi tulla KAPANEN?
17. kp10.3.2006 klo 20:58
Tietysti. En tuota tarkoittanut. Tarkoitin tuon Apu ristikon
tapaista kuvaa. -Jos jippo on, että se on täysin väärä kuva?
niin aika tuon kikan mietimiseen on ihan turha...
18. Eki10.3.2006 klo 21:02
Täysin väärää kuvaa ei kukaan pane tahallaan. Nurinkaan ei kukaan pane kuvaa tahallaan, jos ei ole tarkoitus.

Kyseessä on joku toimituksen kömmähdys. Toimituksissa ei useinkaan ole kovin paljon asiantuntemusta ristikoihin. Vaikka laatija panisi kuinka hyvät ohjeet tahansa, ne voidaan sivuuttaa tai kadottaa tai nonchaleerata jossain vaiheessa.

Tarkoitin tietysti, että jos on lammas nurin, saako tulla SAMMAL?
19. kp10.3.2006 klo 21:45
Jos ristikon pakkaa pdf-muotoon kuvineen ja sanoineen ei
sitä pääse kukaan muuttamaan... Se on niinkuin laatija sen
on tehnyt...
20. Sakke10.3.2006 klo 21:50
KP> Kyllä Pääsee
21. Eki10.3.2006 klo 22:00
Räikkönen piirtää tiettävästi ristikkonsa 2x2 cm ruuduilla isolle paperille. Kuvat ovat Avun kuvia, joten ne eivät ole hänen hallussaan. Tuo aiheuttaa tiettyjä ongelmia. Ehkä Räikkönen olisi fiksu, jos omaksuisi kokonaan uudet työtavat. Sitä kai kp vihjaa.
22. Sakke10.3.2006 klo 22:12
Tämä kp:n laatima ristikko on joskus lähetetty toimituksen sähköpostiin:
http://www.sanaristikot.net/xxx/huippu-ristikon_la kana.pdf

Ja tässä Avun versio siitä:
http://www.sanaristikot.net/xxx/huippu-ristikon_la kana2.pdf
23. Timppa10.3.2006 klo 23:51
Otsikkoon liittyen ihmettelen, että eikö ihmisillä ole perjantai-iltana muuta tekemistä kuin chattailla ristikkosivuilla (11 henk.). Rattoisaa yön jatkoa! ;)
24. epäuskoinen Tuomas11.3.2006 klo 08:14
Vastikään oli eräässä terveysalan lehdessä Räikkösen ristikko. Vihje oli heliseviä ja ratkaisusanaksi tuli tiut.
Tuntui aika uskomatomalta, joten tein empiirisen kokeen: Panin kotelollisen kananmunia kannelliseen astiaan ja alon ravistaa. Ensin kuului vain ratinaa ja sitten lotinaa. Oliko virheeni se, että munamäärä ei ollut tarvittama minimi, 40 kpl?
25. epäuskoinen Tuomas11.3.2006 klo 08:14
Vastikään oli eräässä terveysalan lehdessä Räikkösen ristikko. Vihje oli heliseviä ja ratkaisusanaksi tuli tiut.
Tuntui aika uskomatomalta, joten tein empiirisen kokeen: Panin kotelollisen kananmunia kannelliseen astiaan ja alon ravistaa. Ensin kuului vain ratinaa ja sitten lotinaa. Oliko virheeni se, että munamäärä ei ollut tarvittama minimi, 40 kpl?
26. KP11.3.2006 klo 09:13
Yksi suuri ihmetyksen aihe on se, että sarjakuva albumeissa
lukee: tekstaus se ja se. Mikä ihmeen tekstaus? Koneen fonteilla kirjoitettu... Pitäisi olla: käännös/kirjoitus se ja se...
Tässä täpauksessa tekstauksella käsitän, että on kirjoittanut
nuo puhekuplat kynällä käsin...
27. Lettu11.3.2006 klo 11:25
Löytyykö joltakin/jostakin jutunpoikasta Ristikkoristeilyn tapahtumista Anno Domini 2005?

Iisakin juhla-albumin mukaan paikalla oli 100 ristikonharrastajaa ja lehden laatijahaastattelun perusteella ainakin kaksi alan ammattilaista (Alf S. ja Juha H.).
28. Teppo12.3.2006 klo 14:29
Lettu, eikös tuo KP kehunut joskus myös risteilyllä olleensa? Voisiko hän kertoa?

KP:stä puheen olleen, ratkoskelin joutessani tuota lakanaa, johon oli linkki ja törmäsin uvuloitten ja ilavan seassa sanaan kanipata. Onko tämä jotain pilaa? Lasten lemmikistä tehdään ruokaa? Kani mielestäni tarkoittaa jäniksen sukuista lemmikkieläintä.

Google löytää muutaman osuman, enimmäkseen Suomesta, enimmäkseen asiaa kauhistelevia, mutta myös: "Kanipata wapi mwana kama mimi? Toka lini mimi mwanawe? Miaka imembobea hata hajui anasema nini."
29. kp12.3.2006 klo 14:46
Nykänen antaa kuvan, että kani kaniini juoksentelee myös
luonnossa...
30. Eki12.3.2006 klo 14:56
Mitä ihmettä? Pesonen ei anna semmoista kuvaa ja Nykänenkin toteaa kania tavattavan "Suomessa vain lemmikkieläimenä". Suomalaisista ristikoistahan nyt puhutaan.

Kumpikaan kirjoista ei taida antaa semmoista sanaa kuin kanipata.
31. kp12.3.2006 klo 15:10
k. arka se puikkeli pois kolohonsa...
kaniini yhd. mm. talous- teurastus-
julmaa vai mitä?
32. Eki12.3.2006 klo 15:13
"meillä vain kotieläimenä"
33. ++juh12.3.2006 klo 15:24
http://www.google.com/search?q=kaninliha
34. kp12.3.2006 klo 15:25
On myös kanila: kaniinitarha... Niitä kasvatetaan...niinkuin nuo yhdyssanat osoittavat Minä en tosin pistä moista suloista otusta suuhuni... Tämä tastä...
35. Eki12.3.2006 klo 15:30
Lähinnä nyt vertaisin tätä siihen "eskimo virkavallan hampaissa", joka sai kp:n aivan pois tolaltaan.

Toinen juttu on se, että kp on kovasti kritisoinut yhdyssanoja, joita ei löydy sanakirjoistamme.
36. KP12.3.2006 klo 15:42
Tällaisia mm. : kaupunki(lais)poika.
Tämä on yhdyssana. Muttei kaupunkipoika....Maamies on
maanviljelijä, mutta maaseudulla asuu maalaismiehiä...
Kanipata? Mikä se on ruokana? Keittoko?
37. KP12.3.2006 klo 15:42
Tällaisia mm. : kaupunki(lais)poika.
Tämä on yhdyssana. Muttei kaupunkipoika....Maamies on
maanviljelijä, mutta maaseudulla asuu maalaismiehiä...
Kanipata? Mikä se on ruokana? Keittoko?
38. kp12.3.2006 klo 15:48
Jostain syystä joskus tekee kopion... Sorry
39. Teppo12.3.2006 klo 16:02
Hei, joskus minunkin kirjoitukseni huomataan!
40. Eki12.3.2006 klo 16:16
Saatiinhan siitä muutama kommentti väännettyä, mutta tuskin mitään lopputulosta. Eläköön kanit ja eskimot ja maamiehet!
41. Lettu12.3.2006 klo 19:53
Täällä on selvästi hevirockin (Lordin) ystäviä!
"Hevillä ei hävitä!" *

*) turkulaisten? sanaseppojen kannustusplagaatti aasoilleen
42. RA12.3.2006 klo 20:29
[Varoitus: Alla oleva kirjoitus on asiaton ja huumoriton.]

Timppa (perjantaina10.3. 23:51): "Otsikkoon liittyen ihmettelen, että eikö ihmisillä ole perjantai-iltana muuta tekemistä kuin chattailla ristikkosivuilla (11 henk.). Rattoisaa yön jatkoa! "

Timppa, oletko koskaan kuullut, että jotkut ihmiset osaavat tehdä kahta tai jopa kolmea asiaa yhtä aikaa? ;-)
Totta se on, usko tai älä! Siitä on tutkimuksiakin.

Tuonne chattiin on pesiytynyt (meitä) multilahjakkuuksia oikein ... monta! Kävisit useammin, niin huomaisit. Uskoakseni ainoastaan (saakohan nimiä mainita?) Sakke ja MM siellä notkuvat uusia viestejä odotellen jotenkin tyhjän panttina.

Jatkan tämän säikeen IHMETTELY-ideaa ihmettelemällä, onko tuo Timpan mainitsema 11 paljon vai vähän? Vai onko ihme se, että se on juuri tasan 11?
43. Timppa12.3.2006 klo 20:44
Olen niin hidasälyinen, etten pysy mukana kiivastahtisessa chattailussa, varsinkin jos satun pureskelemaan purkkaa samaan aikaan...;)
44. Jaska12.3.2006 klo 23:21
Päätelmät Timpan 10.3. viestistä: 1. Timpalla on erittäin heikko ynnälaskutaito. 2. Timpalla ei ollut muuta tekemistä, tai 3. Timppa ei ole ihminen.
45. Sakke12.3.2006 klo 23:30
Voi olla Jaska, että kaikki nuo kolme kohtaasi ovat oikein mutta Timppa ei ollut yksi noista yhdestätoista.
46. Jaska12.3.2006 klo 23:46
Sakke, eivät ne ole oikein. Siitä en kuitenkaan anna periksi, että tämäkin keskustelu on chattailua. Joskus ihan kukkoilua. Siirrynkin tästä yöpuulle...
47. RA13.3.2006 klo 16:01
Ihmettelen, että onko mitään (suht. tunnettua) sanaa:

_ _ I _ Y

Ensimmäinen ja neljäs kirjain melko varmasti konsonantteja, toinen vokaali.
48. ö13.3.2006 klo 16:05
DAISY 17.000.000 ja JUICY 11.000.000.
49. Maiju13.3.2006 klo 16:05
häijy, lyijy, ryijy, Fairy, väijy ...
50. ö13.3.2006 klo 16:09
DAILY (tuotemerkki) 732.000.000 osumaa.
51. Pena13.3.2006 klo 16:13
Mä oon kuullu monta kertaa sanan HÄIVY!

d=)
52. iso S13.3.2006 klo 16:14
Jos ensimmäinen ja toinen vaihtavat rooleja (vokaali, konsonantti) niin EMILY.
53. Jaska13.3.2006 klo 17:23
röijy
54. RA13.3.2006 klo 17:41
Kiitos! Jokohan noista joku tärppäisi!

Dear Maiju , häijyn, lyijyn ja ryijyn keksin itsekin :-)
(No, on on oma vika, kun en tarkentanut, mitä hain.)
55. Lettu13.3.2006 klo 20:30
Valitut Palat tarjoaa ajanvietettä ('Laajenna sanavarstoasi')osoitteessa:

http://www-fi.valitutpalat.fi/wwwbin/sanavarasto/i ndex.html
KOMMENTOI

Pakolliset kentät merkitty tähdellä *