KESKUSTELUT > RISTIKOT > PEACE OF CAKE

239. Peace of cake

Jouni13.8.2003 klo 09:59
Tällainen helppo:

Tämä tapahtui kauan sitten. Antin könniläinen oli pysähtynyt. Saadakseen oikean ajan selville piti Antin mennä lähimpään naapuriin viiden kilometrin päähän kysymään oikeaa aikaa. Silloin ei vielä tunnettu kannettavia kelloja. Antti onnistui kuitenkin saamaan könniläiseensä oikean ajan parin minuutin tarkkuudella.
Kuinka hän menetteli?
2. Kauko13.8.2003 klo 11:40
Ja tämäkö nyt sitten on rauhan kakku?
3. Kotsa13.8.2003 klo 13:25
Nyt ei kyllä sytytä...

Epätoivoisia yrityksiä:

1) Antti katsoi ajan naapurin kellosta, ratsasti kotiin kuin tuulispää ja lisäsi kellonaikaan arvionsa ratsastukseen kuluneesta ajasta - näin saattaisi hyvinkin päästä parin minuutin tarkkuuteen.

2) Antti laukaisi suustaladattavan piilukkopyssynsä naapurin pihassa [kotona odottavan apurin (vaimo, renki tai muu kädellinen kotieläin) kanssa ennalta sovittuun aikaan], jolloin apuri käänsi Antin kaappikellon oikeaan aikaan. Virhe 15 sek. + apurin sisälle hankkiutumiseen ja viisareiden siirtoon käyttämä aika.

3) Antti pisti naapurin liiterin palamaan ja viestitti savumerkeillä kotipihassa tähyävälle apurille, kun ennalta sovittu kellonlyömä oli koittanut, ja apuri ajasti sitten Antin kellon. Virhemarginaalia on vaikea arvioida ilman empiirisiä kokeita.

4) Antti vei oman kellonsa RATTAILLA naapuriin tai toi naapurin kellon rattailla kotiinsa.

5.1.) Antti teki reissun kahteen kertaan ja kellotti matkaan käytetyn ajan. Päästyään ensimmäisen kerran naapuriin hän katsoi kellosta ajan. Sen jälkeen hän palasi kotiinsa ja sieltä taas naapuriin, ja katsoi uudelleen ajan. Käytetty aika = 2 X yhdensuuntaiseen matkaan kuluva aika. Laskutoimituksesta selvittyään Antti joi kahvit naapurin kanssa, katsoi kolmannen kerran ajan kellosta, meni kotiinsa ja ajasti oman kellonsa lisäten naapurissa viimeiseksi katsomaan aikaan laskemansa matka-ajan. Käveltyään kaksikymmentä kilometriä saadakseen oikean ajan Antti päätti tehdä seuraavalla kerralla könniläisestä saunapuita ja hankkia aurinkokellon.
5.2.) Antti meni naapuriin, josta lähetettiin renki käymään Antin pihassa ja palaamaan takaisin. Rengin matkaan käyttämä aika kellotettiin, ja Antti lisäsi kotona puolet siitä naapurin kellosta lähtiessään katsomaansa aikaan. Parin minuutin virheen tuotti se aika, jonka renki käytti ...hmmm... sosiaaliseen kanssakäymiseen Antin vaimon kanssa. Suvun ensimmäisen kiharapäisen lapsen synnyttyä Antti teki naapurin rengistä saunapuita.

Jotenkin minusta tuntuu, että sitten kun se vastauksia-sivu joskus löytyy, niin mikään siellä ei muistuta edes etäisesti noita minun viritelmiäni.
4. Jouni13.8.2003 klo 13:35
Ei vielä ihan oikein, mutta kovasta yrityksestä ropisee jo pisteitä.
5. Jouni13.8.2003 klo 14:10
Tämä on vähän parempi:

Merikarvialla asuvalla Tapiolla oli tyttöystävä sekä Porissa että Vaasassa.
Tapio ei osaa päättää kumman luo hän menisi ja antaa sattuman ratkaista. Kun hän menee asemalle nousee hän ensimmäiseen asemalle saapuvaan junaan. Sekä pohjoiseen että etelään kulkee juna puolen tunnin välein.
Jos juna menee pohjoiseen, matkustaa hän Vaasaan ja jos juna menee etelään matkustaa hän Poriin.
Hänellä ei ole aikataulua vaan hän menee täysin sattumanvaraisesti asemalle, kuitenkin hän käy kaksi kertaa useammin Vaasassa kuin Porissa.
Kuinka se on mahdollista?
6. thy13.8.2003 klo 14:45
Porin juna lähtee aina 10 min Vaasan junan jälkeen ja vastaavasti Vaasan juna aina 20 min Porin junan jälkeen. Talonpoikaistodennäköisyyslaskennan mukaan Tapio osuu tuohon 20-minuuttiseen 66,7-prosenttisesti ja 10-minuuttiseen 33,3-prosenttisesti.

Sikäli kuin "kaksi kertaa useammin" tässä noudattaa suhdetulkintaa...
7. Jouni13.8.2003 klo 15:34
Oikein, thy. Suhdetulkintaahan se. Lisäystulkinnalla Porin juna lähtisi 7,5 minuuttia Vaasan junan jälkeen.
8. Kravattimies14.8.2003 klo 03:49
En ole historioitsija, mutta eikös Peace of cake tarkoita Kakun rauha?

KOTSA,

6) KATSO, lähde!
7) Saavu, KATSO!
8) KATSO, lähde!
9) Saavu, KATSO!

Rock around the clock. Kivi kellon ympärille, ettet rupea sitä raahaamaan.
9. Kotsa14.8.2003 klo 04:18
Tosiaan, K-mies. Perfektionismini, joka tällä kertaa ilmeni muodossa "kelloa ei voi pistää lainkaan käymään, jos sitä ei saa näyttämään oikeaa aikaa", teki taas tepposet. Saahan sillä Antin kellolla mitattua ajan kulumista, vaikka se ei valtakunnan aikaa näyttäisikään.

Olikos se Kakku ennen vai jälkeen Pähkinäsaaren?
Going nuts.
10. Kravattimies14.8.2003 klo 07:24
Pähkinöitä, pähkinöitä! Sanoisin, että Kakku oli ennen.

KAKKU on tunnettu turistipaikka, jonka temppelistä monelle on hetkeksi löytynyt rauha. Burmaan siis -- ja kelloista viis!
11. Timppa14.8.2003 klo 21:35
Eihän Merikarvialla ole edes rautatietä...
12. Matti17.8.2003 klo 16:09
Jouni hei!

Laita jo ratkaisu Könnijuttuun!
13. Jouni17.8.2003 klo 17:14
Könnijutun ratkaisu on thy:n vastauksessa, kuten lukutaitoiset ovat jo huomanneet.
14. Jouni17.8.2003 klo 17:18
Eipäs vaan ollutkaan. Sotken taas.
Siis Kotsakin oivalsi, että Antti voi panna oman kellonsa käymään, kun lähtee kotoa. Sillä tavalla hän saa selville kotiinpaluumatkaan käyttämänsä ajan jakamalla edestakaiseen matkaan käyttämänsä ajan kahdella.

Siitä se sitten jotenkin ratkeaa.
15. Jouni17.8.2003 klo 17:41
Entäs tämmöinen:

Kaksi naista oli siivonnut kellarissa. Toinen heistä oli likainen ja toinen puhdas. Puhdas pesi itsensä mutta likainen ei.
Miksi näin?
16. Matti18.8.2003 klo 21:08
Olihan se Könnin ratkaisu jo Kotsan viestissä. Luin sen liian huolimattomasti. Tyyppiesimerkki tehtävästä joka on ihan simppeli mutta jota silti ei osaa ratkaista. Böö!!!
17. Kotsa18.8.2003 klo 22:26
Kunnia sille, jolle se kuuluu: kaappikellon avain oli Kravattimiehen viestissä. Minä vain tulkkasin.
18. Antti Viitamäki18.8.2003 klo 22:48
Kahden naisen tarinasta tulee mieleen semmoinen, että jos he NÄKIVÄT toisensa siinä siivottuaan, niin asia lienee selvä ja looginen. Muuten en taida kyetä selittämään...
19. iso S19.8.2003 klo 08:24
Erään kylän parturi ajoi kaikkien niiden parran, ketkä eivät ajaneet itse omaa partaansa. Ajoiko parturi oman partansa? Kyllä tai ei, kumpikin vaihtoehto on mahdoton (Russellin paradoksi).

Epäilen, että sen puhdas nainen pesi itsensä lisäksi myös sen likaisen naisen.
20. Antti Viitamäki19.8.2003 klo 09:35
Jos naisjuttu on sellainen juutalaistyyppinen kompa, niin sanoisin että puhdas nainen, joka NÄKI LIKAISEN NAISEN, arveli itsekin olevansa likainen ja peseytyi. Sitä vastoin likainen nainen näki PUHTAAN naisen, arveli itsekin olevansa puhdas eikä peseytynyt.

Tässä yhteydessä Jounille vinkki hyvästä kielenkäytöstä: mieluummin PESEYTYÄ kuin PESTÄ ITSENSÄ. Samoin kuin on parempi sanoa ISTUUTUA eikä ISTUA (ALAS), RIISUUTUA eikä RIISUA (ITSENSÄ) jne. Tässä nimenomaisessa tehtävän-
annossa se olisi helpottanut sen verran, että iso S ei olisi heittänyt tuota arvaustaan tuossa yläpuolella. Väärin-
ymmärryksiä syntyy niin monin eri tavoin. :-)
21. iso S19.8.2003 klo 10:24
Tällä kertaa väärinkäsitys syntyi näin, että muka hyvä kielenkäyttö olisi minua hillinnyt. Olen sen verran heittiö, että olisin heittänyt vastaavan arvauksen myös peseytymisestä. Sanamuoto olisi tietysti hiukan vaihtunut. Likaisen ei tarvitse peseytyä, jos hän pesettäytyy.

Itselläni oli huonoa näppäimistönkäyttöä: "sen puhdas" piti tietysti olla "se puhdas". Nakkisormet ja klimppeinä kulkeva ajatus tekivät jälleen yhteistyötä. Aina pitäisi malttaa lukea juttunsa ennen lopullistavaa enteriä.

Vaihtoehtoinen selitys: jotkut bakteerikammoiset peseytyvät jatkuvasti, olipa siihen aihetta tai ei. Jotkut taas ovat kuin se intialainen guru, joka ei ole peseytynyt 60 vuoteen.

Vieläkin vaihtoehtoisempi selitys: likainen nainen oli niin paljon ahkerampi, että kellarin tultua siivotuksi hän meni tyhjentään ulkohuussin ja kääntämään kompostin. Siinä välissä peseytyminen olisi ollut ajan haaskaamista.

Juutalaistyyppiset selitykset eivät tunnu ainakaan käytännössä uskottavilta.
22. Jouni19.8.2003 klo 10:50
Kyllä Antin selitys oli aivan oikea.

Kiitos myös opastuksesta, Antti. Kopioin tuon tehtävän suoraan moderoimatta eräältä sivustolta.

Kuten iso S sanoi, ei selitys ole kovinkaan uskottava. Näkeehän likainen nainen melkoisen osan itsestään. Ja jos kysymyksessä oli juutalaisnainen, hän näkisi myös myös ison osan omasta nenästään. (Hymiöt perään, sihteeri.)
KOMMENTOI

Pakolliset kentät merkitty tähdellä *