KESKUSTELUT > RISTIKOT > IS RISTIKKOLIITE 14.2.

2366. IS ristikkoliite 14.2.

EJlo14.2.2006 klo 21:35
Aikaisemmin olleen mestarisudokun tilalla näyttää olevan YLÄVITOSEN nimellä oleva haasteellisen näköinen tehtävä. Täyttöohjeisiin on jäänyt virhe, koska niissä kehoitetaan sijoittamaan myös kirjaimet A -E:hen ja vielä 4x4 ruutuihin. Koko tehtävä käsittää vain 3x3 pikku ruudukoita ja ennen kuin olen edes yrittänyt pelkillä numeroilla niin ainakin näyttää helpolta. Pianhan sen voi todeta, mutta aamupäivällä luettuani ohjeet, päätin jättää tehtävän suosiolla tekemättä, sillä ne numero-kirjain yhdistelmät ovat osoittautuneet aivan liian työläiksi. Onko joku kenties onnistunut jo kyseisen uutuuden ratkaisemaan ?
2. Matti14.2.2006 klo 21:55
Valitettava moka lehdeltä, ylävitosessa on viisi itsenäistä sudokua, joissa jokin nurkka vain sisältää samat numerot kuin sitä koskettava sudoku.

Ne 16x16 -sudokut vaikuttivat masokistin taivaalta. Mutta kuka tykkää mistäkin. Jos moisen olisi ratkonut, niin varmaan olisi aivan oikeutetusti rinta rottingilla.

Hassu sattuma, historistikon ja keskiksen viimeiset vaakasanat olivat samat - vihjeetkin melkein.

Uutisristikossa MM:n pääkuva sai kyllä hyvälle tuulelle!

IS:n ristikkotoimittaja Juhani Tolvanen vähän lupaili, että siluettiristikko palaa. Jee!
3. EJlo14.2.2006 klo 21:58
Se silmämääräinen arvio Ylävitosen helppoudesta osoittautui aivan pieleen menneeksi. Taitaa tosiaan olla liian aikaa vievä kieroudessaan eli jääköön toiseen kertaan. Katsotaanpa sitten uudelleen kun kaikki muut tehtävät on tehty. Nyt vasta olisikin mukava kuulla onko joku onnistunut tarkomaan.
4. RA15.2.2006 klo 12:28
Varsin vähän sudokuja ratkoneena ratkoin äsken Ylävitosen; Siinä on viisi helppoa sudokua. Koska keskimmäisen 3x3-nurkat ovat kukin osa yhtä reunoilla olevaa sudokua, saa siitä vielä vähän apuja päättelyyn.

En edes kunnolla ymmärrä, mitä kokeneiden ratkojien puheet muistinumeroista tms. tarkoittavat, mutta tuo ratkesi ihan peruspäättelyllä.
5. Jaska15.2.2006 klo 15:17
RA, et sentään maininnut ratkontaan käyttämääsi aikaa. Täyttö onnistui sinulta ilman muistinumeroita, siis etenit ainoalla mahdollisella vaihtoehdolla yhdestä numerosta toiseen. Siinä sentään lienet joutunut pitämään välillä tuumaustaukoja? Minäkin löysin alkuun muutaman varman numeron, mutta sitten alkoi tulla vastaan joko-tai vaihtoehtoja, jotka edellyttävät joko apupaperia tai erinomaista numeromuistia. On tietenkin mahdollista, että etenit sattumalta reittiä, jolla peruspäättely onnistui. Itse luovuin urakasta välittömästi havaittuani, että yhdessä 9x9 ruudukossa voi olla useampi kuin yksi ratkaisu. Aloitin vasemmasta alakulmasta, jonka täytettyäni etenin keskustaruudukkoon, mutta jatko osoittautui heti mahdottomaksi. Mielestäni ohjeissa olisi pitänyt mainita tämä Ylävitosen poikkeus normaalista sudokusta. Mahdollisesti koko Ylävitosella on vain yksi ratkaisu. Siinä tapauksessa ratkonta onnistuisi kaiketi parhaiten aloittamalla keskusruudukosta. En kuitenkaan viitsi yrittää, koska minun hoksottimillani ratkontaan menisi tunti-, ehkä päiväkausia, jos ratkaisuja on tosiaan vain yksi. Tunnustan täten olevani heikko sudokun ratkoja ynnä sisuton lälly. Ruusuja ei toki ansaitse IS:n viihdetoimituskaan 4x4-sääntösekoiluineen.
6. RA15.2.2006 klo 15:34
En ottanut aikaa, mutta olen varma, ettei mennyt tuntiakaan (noin ½ tuntia?).

Aloitin vasemmalla ylhäällä olevasta (johon mm. siis sai päättelyapuja siitä, että sen oik. alanurkan on sovittava keskisudokun jo annettuihin lukuihin) ja
- sitten keskimmäinen
- sitten oikealla ylhäällä oleva
- sitten oikealla alhaalla oleva
- lopuksi vasemmalla alhaalla oleva.

Yhtään kertaa en arvannut, vaan päättelemällä ratkesi.

Aloittelijana en aio opettaa teitä ahvenia uimaan, mutta tuli mieleen, että olisiko tämänmuotoisen sudokun idea juuri se, että on hyödynnettävä sitä tietoa numeroiden oikeasta sijoittelusta, mitä tuo osittainen päällekkäisyys tarjoaa?
7. RA15.2.2006 klo 15:43
PS. Taidan 'hurahtaa' sen verran, että kopioin tuon Yläviitosen ja kokeilen, onnistuuko ratkominen yhtä helposti ja pelkästään päättelemällä, jos aloittaa jostakin muualta kuin mistä itse sattumalta aloitin. :-)
8. Jaska15.2.2006 klo 16:19
No ei sinulla ainakaan ainutlaatuisen hyvä numeromuisti ole... (mutta kaksi eilistä Iltistä kylläkin, jos kopioin on preesens?)
9. RA15.2.2006 klo 18:00
No niin, tehty. Aloitin nyt vasemmasta alakulmasta ja etenin oikeaan alakulmaan, siitä keskelle, siitä oikeaan yläkulmaan ja lopuksi vasen yläkulma. Ratkesi pelkästään päättelemällä, mutta todellakin hyödyntäen sudokujen "päällekkäisyyttä". - Ratkaisuksi tuli täsmälleen samanlainen numerojärjestys kuin ekakerralla.

[Jaska, ratkoin ens. kerralla tussilla, joten en saanut alkuperäistä pyyhittyä puhtaaksi uutta yritystä varten. Siitä verbi kopiointi. Kopioin siis äsken käsin ruutupaperille Yläviitosen sellaisena kuin se IS:ssä oli. Selvä? :-) ]
10. Jaska15.2.2006 klo 18:18
Selvähän se. Kopioidessasi sinulla oli siis ratkaisusi nokan edessä, joten olet vääjäämättä nähnyt myös ne tussilla kriivaamasi numerot. Jos onnistuit unohtamaan ne kaikki kopiota ratkoessasi, sinulla ei ole mainittava numeromuisti. Selvä? Mutta koska se oli noin helppoa, pyörrän pyhän päätökseni ja vilkaisen tehtävää uudelleen. Minullahan saattaa olla teelmässäni virhe, en tuota ihan porkkanana tarkastanut.
11. RA15.2.2006 klo 19:03
Jaska, ko. Yläviitosessa on (laskujeni mukaan) 369 ruutua, joista 143:ssa on numero valmiina. Melko fakiiri olisi oltava, että yhden ratkomisen (+ 5 tunnin tauon) jälkeen pelkästään kopioimalla valmiiksi annetut numerot, pystyisi hyödyntämään aiempaa ratkaisua. Ainakaan olennaisesti.

Neuropsykologi A.R.Luria on kirjoittanut kirjan "Suurmuistaja" miehestä, joka tuollaiseen pystyi (hän ei suorastaan osannut unohtaa mitään). Hänelle kävi sittemmin huonosti. Minulla ei moista pelkoa ole, eikä mitään motiivia alkaa "huijata" tällaisessa. Kyllä se ihan takuulla edellistä ratkaisua muistamatta ratkesi.
12. Libero16.2.2006 klo 15:57
Tästä ristikkoliitteestä, joka vasta nyt on käsillä, kihosi jostakin syystä tavanomaista enemmän tuskan hikeä ihan normaalikuvioissa, siis sudokuitta ja kakuroitta. Perinteisesti ensimmäisenä ratkomani historistikko piti jättää omaksi urakakseen ja lämmitellä ensin kivoilla uutisristikolla ja pehmiksellä.

Ehkä kisakuntoni oli huono, mutta historistikko taisi totuuden nimissä olla ainakin kaksipalloinen ja plus vielä perään. :) Kannatti kuitenkin pakertaa: tuli lopuksi työvoitto.

Kaksi pitkää pystylausetta vihjeisiin 1973 ja 2003 olivat sentään tuttuja, mutta vihjeen 1974 ratkaisulause vaikutti aivan mahdottomalta. Vain kaksi piilokirjainta puuttui, eikä sanassa tuntunut olevan mitään tolkkua. Kun se apuneuvoin vihdoin selvisi, niin sain pyyhityksi hikikarpalot otsalta. Kokemuksena tämä vääntö oli yksi parhaista; ihmisen mieli on kummallinen.

Keskiskin tuntui vaikeammalta kuin kaksipalloiselta. Vihjeeseen JUUSTO- sain veikeän vastaussanan, joka juuston yhteydessä on uusi ja yllättävä. Se ei voi olla väärin - tai sitten voi olla. Tässä ovat vastakkain kaksi mielikuvitusta, jotka lennokkaimmillaan voivat pulpauttaa juustostakin *******n. Vihjeeseen KASVIKSIA en ole keksinyt järkevää ratkaisua, mutta eiköhän tämä tästä vielä iloksi muutu.

Oliko teillä muilla helppoa?
13. Jaska16.2.2006 klo 16:32
Enhän sinua epäillytkään saati syyttänyt huijauksesta?! Etkä sinä kai epäillyt minun epäilevän? Jos kuitenkin epäilit viestini muotoilun johdosta, pyydän anteeksi itseni ja Suomen hallituksen puolesta. Kuten arvelinkin, minulla meni kahtena päivänä useita tunteja ratkaisun löytämiseksi, mutta yrityksistä huolimatta en löytänyt mistään alkukohdasta suoralla päättelyllä (ilman eteenpäin laskemista) etenevää reittiä. Tuskaa lisäsi tietoisuus sinun ylivoimaisestanopeudestasi (pärjäisit varmasti sudokuratkaisukilpailussa) Keskussudokusta alkaen, ja helpoiten sen vasemmasta yläkulmasta, välttää käsittääkseni parhaiten umpikujaan johtavat tiet. Vaikuttaa siltä, että tehtävällä on vain yksi oikea ratkaisu, mutta niin kuin jo kerroin, itsenäisinä kaikilla sudokuilla niitä on useampia. Tuo numeromuisti on muuten vähän ihmeellinen juttu. Vaikka olen sinuun verrattuna toivottoman hidas, niin en pysty tuosta vaan heti unohtamaan kaikkia numeroita. Johtunee tietenkin osin siitäkin, että jouduin tuijottamaan niitä kauan. Esim. ko. yläkulman yhdeksän numeron järjestyksen muistanen vielä ensi kuussakin... Päätin vielä testata opintojeni hyödyn seuraavan Ylävitosen, toivottavasti samantasoisen ratkomisessa. Jos se ei sujahda kahden tunnin pintaan, ei kyseessä ole minun lajini. P.S. Kyllä ne muistiinpanot (mieleen tai paperille) ovat tämän jälkeen iankin minulle ihan helposti käsitettävä asia...
14. Jaska16.2.2006 klo 16:34
Libero, ristikot ihan lällärikamaa ylävitoseen verrattuna...
15. Libero16.2.2006 klo 17:06
Jaska: Juu. :)
16. RA16.2.2006 klo 22:03
Jaska, en ihan oikeasti tiedä, mitä tässä sudoku-yhteydessä tarkoittavat termit
- eteenpäin laskeminen
- muistinumerot
- apupaperi
- (vaatimus hyvästä) numeromuistista.


Vaikka tein tehtävän kahdesti, en takuulla pysty muistista sanomaan yhtäkään sen oikeaa numeroa (en valmiiksi annettua, enkä itse laittamaani).

Mikä muistinumeroiden idea on? Mihin niitä tarvitaan?

Mihin apupaperia tarvitaan?

Mitä tarkoittaa "eteenpäin laskeminen"?

Toistan vielä, että tuo puhuttu IS Yläviitonen ratkeaa kyllä ihan ilman noita apupapereita, muistinumeroita ja eteenpäin laskemisia.

Anteeksi jankutus ;-)
17. Jaska17.2.2006 klo 00:27
Saat anteeksi. Pitänee nyt sitten edelleen luottaa vilpittömyyteesi, siis et suvereenina sudokun ratkojana (tämä ylävitonen keskimäärin n. 5 sekuntia per numeromerkki) pane minua heikohkoa ratkojaa ihan alta lipan? Olet siis ratkonut aika vähän ja onnistunut ilmeisesti välttämään sudokut, joissa ratkaisun löytyminen on kerta kaikkiaan mahdotonta ilman eri vaihtoehtojen puntarointia. Eteenpäin laskeminen: ainakin vaikeissa sudokuissa alkuasema on tietääkseni usein sellainen, että ei löydy yhtään ruutua, jonka kautta kulkevissa vaaka- ja pystyriveissä olisi yhteensä tarvittavat kahdeksan numeroa, jotta olisi heti tarjolla varma oikea numero eli se puuttuva yhdeksäs ko. ruutuun. Ja harvapa on niin nopea näköhavainnoija, että tajuaa sen puuttuvan numeron yhdellä vilkaisulla (0,5 sek) ja samantien pyöräyttää sen kynällä ruutuun, yhteensä ainakin 1 sek. Minulla menee siihenkin useita sekunteja. Jos ei tällaisia tapauksia sudokussa ole lainkaan tai niitä ei heti huomaa, on tarpeen tutkia, mitkä numerot ovat mahdollisia ruutuun. Olkoot ne esim. 1, 2, 3. Samalla rivillä on toinen ruutu, johon sopivat niin ikään 1,2, tai 3. Näin ollen tiedät, että ko. kahteen ruutuun tulee yksi kuudesta mahdollisesta kombinaatiosta. Joudut siis jatkamaan tämän tiedon varassa. Jotta voisit löytää sen oikean kombinaation, joudut kokeilemaan useilla kombinaatioilla eli LASKET ETEENPÄIN muiden ruutujen avulla niin kauan kuin voit varmuudella hyväksyä tai eliminoida jonkun niistä. Tämä puuha edellyttää HYVÄÄ NUMEROMUISTIA, ja jos sitä ei ole, on aivan järkevää piirtää apuruudukko, (niin kuin sinäkin teit toista ratkontaasi varten), johon voi rustata tarkasteltavia vaihtoehtoja. Itse merkkailin niitä terävällä lyijykynällä mahdollisimman pieninä ja himmeinä alkuperäiseen ylävitoseen. Tuloksena oli lopulta työvoitto. Luulisin, että sellaista supertykkiä ei ole syntynytkään, joka saa vaikean sudokun numerot ikään kuin ilmestyksenä ilman yhdenkään vaihtoehdon tutkimista. Jotkut tekevät vain sen mielessään ilmiömäisen nopeasti, niin kuin sinäkin tämän sinulle helpon ylävitosen. Kiinnostaisi muuten saada jonkun muunkin tehtävän ratkoneen arvio sen vaikeudesta skaalalla 1-5 tähteä. RA:lle se oli siis yhden tähden pehmis, minulle neljän tähden kovis. Kukin viidestä sudokusta itsenäisenä (useampi kuin yksi ratkaisu) olisi ollut keskiksen luokkaa. Tätä ennen olin ratkonut yhden (1) helpon sudokun.
18. iso17.2.2006 klo 08:31
Osoitteessa
http://www.conceptistech.com/products/sudoku/solut ion_examples.htm
kerrotaan sudokun analysointitekniikoista ja siellä on esimerkkejä myös apunumeroiden käytöstä.

Kun keinot loppuu niin konstit jää. Ratkonnan jumiutuessa kannattaa merkata tyhjiin ruutuihin kaikki ne numerot mitkä ovat siihen mahdollisia. Varmasti mahdottomia ovat tietysti sellaiset mitkä ovat ruudun alueella, sarakkeella tai rivillä. Muut ovat mahdollisia ehdokkaita (kokenut ratkoja voi joskus eliminoida osan niistäkin hienompien päättelyiden avulla). Näiden apunumeroiden avulla voi hahmottaa sellaisia asioita mitä ei muuten huomaisi.

Esimerkki tilanteesta apunumerot vastaan numeromuisti: kätkettyjen parien löytäminen. Kätketty pari on sellainen tilanne missä jotkut kaksi numeroa voivat esiintyä rivillä, sarakkeella tai alueella (9*9 ruutua) vain kahdessa ruudussa, mutta näistä ruuduista ainakin toisessa näyttäisi olevan myös muita mahdollisia numeroita. Koska noille kahdelle numerolle ei ole muita vaihtoehtoja, niin kätketyn parin ruuduista voi pyyhkiä muut vaihtoehdot pois. Ei tarvitse tietää kumpi tulee kumpaan, silti tiedetään että muita ei voi tulla. Tämä poistettujen numeroiden mahdollisten paikkojen väheneminen voi auttaa eteenpäin. Ilman apunumeroita tuollaista heijastevaikutusta ei ehkä normaalijärjellä pystyisi näkemään.

Jonkinlaista eteenpäinlaskemista on minusta esimerkiksi seuraava tilanne. Päällekkäisistä alueista ylimmässä on seiska vasemmanpuoleisessa sarakkeessa. Muissa alueissa on tyhjiä ruutuja sekä keskisarakkeessa että oikeassa sarakkeessa. Jos vaikkapa keskialuetta leikkaavilla riveillä on seiskoja niin että ne blokkaavat oikean sarakkeen tyhjät ruudut, tiedetään että seiskan pitää olla keskisarakkeessa. Ei tarvitse tietää missä niistä; silti voidaan päätellä että alimmassa alueessa seiska on oikeassa sarakkeessa. Hyvässä lykyssä siellä on vain yksi mahdollinen ruutu (tyhjä eikä seiskaa rivillä). Jos mahdollisia ruutuja on enemmän, niin ainakin voidaan merkata apunumerot keskialueeseen keskisarakkeelle ja alimpaan alueeseen oikeaan sarakkeeseen ja näin merkitä muistiin se tieto, että seiska ei voi olla kaikissa sellaisissa ruuduissa missä se yksinkertaisella päättelyllä näyttäisi mahdolliselta.
19. iso S17.2.2006 klo 08:31
(S hukkui lähettäjästä!)
20. RA17.2.2006 klo 14:41
Kiitos selvityksistänne, ymmärretty.

Niin kai siinä sitten on käynyt, että vähäiset (Iltalehdestä silloin tällöin) ratkomani sudokut ovat vain sattuneet olemaan niin helppoja, että ovat onnekkaasti ratkenneet ilman em. menetelmiä ja tuudittaneet aloittelijan uskomaan, että tämähän on helppoa! - Uskoakseni olen kyllä tietämättäni käyttänyt päättelyssä tuota eteenpäinlaskua.

Ratkaisuajoista: Ekaan Yläviitoseen saattoi hyvinkin mennä esim. 40 min., joten kyllä siinä sentään (sillä aik. ilmoittamallani noin ½ tunnillakin) kymmenisen sekuntia / numero aikaa jää. Osan numeroista näkee suoraan pähkäilemättä esim. siinä vaiheessa, kun alkaa jo olla lähellä valmista. Näin toisia saa sitten pähkäillä vaikkapa kaikki 20 sekuntia! :-)

Muuten: Se kakkosyritys ("väkisin" vasemmalta alhaalta aloittaen) kesti huomattavasti kauemmin - luulisin, että ainakin tunnin ja vartin.
21. y17.2.2006 klo 16:12
Yläviitonen on ratkottu. Aikaa meni noin kaksi tuntia, vaikka täytin apuohjelmaa.
Ratkomisjärjestys oli minulla seuraava:

vasen ylä
vasen ala
keskimmäinen
oikea ala
oikea ylä

Keskimmäisen taulukon apunumerot auttoivat eliminoimaan nuiden taulukoiden useammat ratkaisut.

RA: Ratkaisuaikasi tuntuu uskomattomalta. Ja vielä tussilla täytit.
Ethän tykkää huonoa, jos pyydän sinua luettelemaan yläoikean taulukon keskimmäisen sarakkeen yhdeksän numeroa. Älä vetoa siihen, että ratkaisuaikaa on jäljellä ;)
22. RA17.2.2006 klo 16:49
Siinä on numerot 1-9 :-)

Ei vaineskaan: 3-1-7-8-5-6-2-9-4
23. y17.2.2006 klo 17:33
Oikein!
Hyvä me. Varsinkin RA :)
24. Matti17.2.2006 klo 17:37
Keskiviikon tonimikaelin ristikossa oli vihje -AVIO (6). Piti kai olla AVIO-. No tämä nyt tietysti oli pelkkä lapsus.

Mutta sitten oli vihje Kuumia suvia (13). Pitäisi kai olla Kuumia syksyjä?

Vaimo taistelee ylävitosen kanssa. Paljon ei enää puutu.
25. kari kämäräinen17.2.2006 klo 17:54
Tonia puolustaen: Mitä enempi laatii ristikoita, sitä enempi tulee lapsuksia. Nimimerkillä kokemusta on!
26. y17.2.2006 klo 18:27
Unohtuivat nuo omat sudokun varmistukset aitoudesta. Sama paikka, mutta vaakaan:

7-8-3-2-5-4-9-6-1

Toivottavasti ensi viikolla on samanlainen
27. RA17.2.2006 klo 21:33
Poika tuli viikonlopun viettoon "äidin lihapatojen ääreen" ja saikin eteensä Yläviitosen; Ratkonta-aika 59 min. Ratkesi peruspäättelyllä. Ei muistinumeroita tms.

Järjestys:
vasen ylä
keski
oikea ylä
vasen ala
oikea ala

[Sai se sitten ruokaakin! :-) ]
28. Matti17.2.2006 klo 22:49
Vaimo sytytti ylävitosella takan. Nyt ihana lämpö valtaa huushollin.
29. RA17.2.2006 klo 22:57
Pääasia, että lämmittää!

Kerran junassa yksi matkustaja kolautti päänsä hattuhyllyyn. "Tapa käyttää päätään tuokin", tokaisi toinen.
- Molemmat käytti päätään.
30. Juhani Heino20.2.2006 klo 01:50
En muista missä järjestyksessä ratkoin Yläviitosen reunimmaisia, mutta tein ne niin pitkälle kuin helpoilla päättelyillä meni. Sitten siirryin keskimmäiseen, ja lopuksi täydensin auki jääneet kohdat. Missään vaiheessa ei tosiaan apunumeroita tarvittu.
31. Eki21.2.2006 klo 12:23
Toimittaja Tolvanen on talvilomalla tämän viikon. Yläviitosen teksti oli vielä eilen painoon mennessä ennallaan eli virheellinen. Yritin sijaistoimittajan kanssa puhelimessa saada sen sellaiseen muotoon, ettei olisi ainakaan pahoja tökeryyksiä tai ainakaan virheitä. Kertokaa, jos on vielä hiomista!
32. Matti21.2.2006 klo 17:05
Huono uutinen: Siluettiristikko ei ainakaan vielä löytänyt tietään takaisin liitteeseen.

Hyvä uutinen: Pääsin eläkkeelle runsaan neljän vuoden putkessa olon jälkeen (ei uraputki). Jippii!
33. iso S21.2.2006 klo 20:19
Mannea otti, ei kun onnea Matti! Minulla on vielä noin 8 vuotta jotain putkea jäljellä, mutta perässä tullaan.
34. Matti21.2.2006 klo 22:09
Ää, toskis!

Haluu toscakakkua.
KOMMENTOI

Pakolliset kentät merkitty tähdellä *