KESKUSTELUT > RISTIKOT > UUSIN PP

2052. Uusin PP

Pekka Pietari20.10.2005 klo 08:09
Aloitan Punaisen pelikaanin ratkonnan aina lopusta alkaen. Ekin loppuaukeama alkuviikosta tulleessa PP:ssa näytti ensi silmäykseltä haastavalta teemaristikolta. Valitettavasti haasteet loppuivat siihen, kun sain jo alkuvaiheessa yhden teemapystysanan auki. Sen jälkeen ratkonnan "apukirjaimia" tulikin ilmaiseksi kymmenittäin. Tällaisen ristikkorakenteen vahvuus ja heikkous!
2. Eki20.10.2005 klo 08:53
Oli tiedossa. Silti oli pakko tehdä, kun idea tuli ja se istui juuri tähän kokoon. Mutta ei kerrota enempää.

Esim. ensi tiistain IS-historistikossa olisi pitänyt olla kokoa ainakin nelinkertaisesti, että olisi tullut "täydellinen".

Kun PP 6:sta puhutaan, sain uorokauden sisään kaksi puhelua henkilöiltä, jotka ilmeisesti aloittavat ratkonnan alusta, koska olivat löytäneet sivulta 4 Hannu Salokankaan ristikosta saman sanan yksikössä ja monikossa. Sellainen oli tosiaan mennyt useamman ihmisen läpi. Harmitti tietysti. Erikoisinta tässä kuitenkin oli, että joskus kuulen tosi pahasta virheestäkin vasta kuukauden päästä, mutta nyt kaksi soitti tästä sääntörikkomuksesta näin pian.
3. Libero20.10.2005 klo 16:30
Kyll'oli taas kiva sana sokkokrypton alkupalaksi. Tällä yhdellä ainokaisella sanalla uusi Punainen Pelikaani tienasi hintansa. Kaikki loppu onkin sitten lahjaa. Voi että!
4. Pena21.10.2005 klo 16:34
Minä aloitan alusta, koska loppupään ristikoita en osaa. Ratkoin eilen moonta tuntia, ja pääsin tavoitteeseeni, joka on saada vähintään 12 avainsanaa listaan.

Mielestäni Ekin riimipiilosana on lähempänä yhtä kuin kahta tähteä. Samoin Nuortenristikko, vai lieneekö määrityksessä ajateltu nimenomaan nuoria?

Erikois(mukava)maininta Tonipojun ristikolle, sivu 14. Oli miu mau mukkaa!

Sivun 4 virhettä en huomantkaa. Taas se nähtiin; ratkonnan huumassa ei tule keksittyä yksityiskohtia. Enkä huomant jälkeenpäin silmäilemälläkään (kun ensin täältä sain tietää virheestä)! Joten eihän siinä auttant muu kuin ruveta etsimään sitä kissojen ja koirien kanssa. Ja löytyihän se lopulta! Illan päätteeksi palautin kissat ja koirat omistajilleen.

Eläimiä ei vahingoitettu sanoja etsittäessä, eikä muutenkaan!

d=)
5. Newton21.10.2005 klo 18:48
Kolmen tähden ristikoiden ratkonta-ajat:

s. 24 (Pihlajamäki) 21 minuuttia
s. 26 (Luukkala) 22 minuuttia
s. 27 (Enilä, Heinola) 33 minuuttia
s. 28 (Pitkälä) 28 minuuttia
s. 29 (Viitamäki) 52 minuuttia
s. 30 - 31 (Vuokila) 67 minuuttia
6. ö21.10.2005 klo 20:54
Itse Isaac varmaan?
7. Albert21.10.2005 klo 21:23
Hyvä Newton. Kaipasinkin parempaa väittelyä.
terveisin Albert.
8. Juhani Heino22.10.2005 klo 17:13
Enpä huomannutkaan ottaa aikaa ennen kuin näin tämän säikeen. Ratkomatta olivat enää:
s. 24 (Pihlajamäki) 15 min
s. 30 - 31 (Vuokila) 73 min
Muista ei ole siis varmaa tietoa, mutta luulisin että Viitamäki ratkesi vähän nopeammin. Pitkälään taas meni toinen istunto - luultavasti yhteen menoon olisi kulunut ainakin tunti.
Eki, kiinnostavatko sua nämä ajat eli laitetaanko vastedeskin?

Tonin ristikosta en vieläkään tajua vihjettä ASU enkä Ekin ristikosta "tuosta istuin?".
Sitten huomioita jotka nyt sotken yhteen ettei helpota ratkontaa liikaa.
Sienet eivät ole kasveja.
Laihduttaminen ei tuo painoa vaan vie. Ehkä vastaussanani on väärin mutta muutakaan en saanut sopimaan.
Peräkkäiset sävelet eivät enää ole noin, ennen kyllä.
9. Eki22.10.2005 klo 17:55
Juu, kyllähän ajat ovat kiinnostavia.

Sävelet ja niiden monet muodot vuosien varrella ärsyttävät. Kyllä tuotakin tapausta pitkään pohdittiin.
10. Pena23.10.2005 klo 07:14
Tuleekohan tuohon sivun 22 ristikkoon kaksi samaa perua olevaa sanaa?
11. Eki23.10.2005 klo 09:40
Niin ne väittävät, joo. Penan tarkkaavaisuus on kasvamaan päin.
12. Utami Tatami24.10.2005 klo 12:26
Voihan nenä näitä kellokallleja. Helvettiinkö heillä on kiire? Sinnepä kai. Meikäläiseltä ainakin menee ristikkonautinto pilalle, jos tarvii kronometri kourassa hosua.
13. iso S24.10.2005 klo 13:29
Sinnepä sinne, pois kylmästä Sohjolasta, vaikka eipä taida oikeasti jouduttaa.

Pikalukukursseja on ainakin joskus mainostettu sillä että lukemisen tehostumisella saavutetaan aikahyödyn lisäksi lukunautinnon paraneminen, kun ajatus ei ehdi harhailla muissa asioissa.

Nopealla ratkomisella (ei sama kuin hosuminen) voisi olla samansuuntainen vaikutus. Ainakin pääsee nopeammin nauttimaan seuraavasta ristikosta.
14. Matti24.10.2005 klo 16:09
Minusta alan huippu on Windowsin Solitaire. Kone mittaa pelaamiseen käytetyn ajan. Mitä nopeammin pelaa sen parempi.

Ihan päätöntä. Eikös pasianssia pelata juuri ajan tappamiseksi.
15. Antti Viitamäki24.10.2005 klo 16:20
Kyllä, ja mitä nopeammin saat ajan tapetuksi, sen parempi!

:-)
16. Juha-Pekka Kuusela24.10.2005 klo 16:21
Matti: joo mutta tuohan ainoa keino mistä voi antaa pisteitä
tuollaisessa pelissä sanoisin. Ja onhan se taito pelata peli läpi
nopeammin...
17. Matti24.10.2005 klo 18:18
Onko kukaan hurahtanut Windowsin toiseen pasianssiin vapaakenttään? Minä olen. Siihen addiktoituu vaarallisesti. Pelin läpimeno ei ole vain onnesta kiinni, vaan taitokin ratkaisee. Peli pitää tilastoa. Nykyisellä tasollani viisi peliä kuudesta menee.
18. ö24.10.2005 klo 19:23
Tarkoitat vissiin Freecelliä Matti? Minulla sitä ei ole suomennettu.

Sehän on sellainen peli, että menee läpi joka kerralla, jos pelaa oikein. Kerran minulle sattui niin vaikea jako, että taisi mennä läpi vasta kymmenennellä kerralla.

Freecell on ainoa pasianssi, jota nykyisin viitsin pelata.
19. Juhani Heino24.10.2005 klo 19:45
Kauan sitten (ennen kuin tätä saittia oli) taisin olla jonkinasteinen FreeCell-addikti. Osallistuin myös projektiin jonka osanottajat pelasivat läpi jonkin osan jaoista. Jos kaikki ovat raportoineet tunnollisesti, vain yksi alkuperäisen version 32000 jaosta on mahdoton. Kuulemma jotkut ovat sen jälkeen pelanneet yksinäänkin koko sarjan, eikä muista ratkaisemattomista ole ilmoitettu. Lisätietoa: http://en.wikipedia.org/wiki/FreeCell
20. Matti24.10.2005 klo 20:12
Vaude, en tiennytkään pelin historiasta ja sen ympärille kasvaneesta kulttuurista. Itsekseni vaan olen pelaillut.
KOMMENTOI

Pakolliset kentät merkitty tähdellä *