KESKUSTELUT > RISTIKOT > IS KOVIS 17.09.

1965. IS kovis 17.09.

Juha N18.9.2005 klo 23:06
Olipas jännä ristikko: ratkesi vasta kun olin pääkuvan lauseet vähä vähältä keksinyt. Eli viimeiset aukiot selvisivät vasta kun sain läheisistä lauseenosista apuja. Vasen alakulma oli heikoin vastus, siitä aloitin, ja seuraavaksi ratkesi kuvan alapuolinen aukio. Loppuosan kanssa olikin sitten enemmän tekemistä.

Laadinta on hyväsanainen, ei moittimista. Kivoja yhdyssanoja. Pääkuvan lauseista jää hyvä jälkimaku. Alfilla tuntuu olevan viehtymys "napata ilmasta" puhekielenomaisia lauseita. Erikoisesti alempi lause on yliveto: mitenkäs tuon nyt nasevammin enää sanoisi? Ylemmän lauseen kolmas sana on tosin, öhöm, Alfille sikäli tyypillinen, että kun ilmeinen ensisijaisvalinta ei kenttäänsä sopinut, Nykäsestä löytyi tilalle jonkinmoinen synonyymi. Se vain ei ihan yhtä hyvin istu suomenkielisen korvaan. Mutta Nykäsestä tarkistettuna tämäkin sana on OK.

Vihjeitä kritisoisin hiukan. VIITTAA TOISEEN PUOLEEN: mihin ihmeen toiseen puoleen? PIENESTÄ SUUREMPAAN ja JOSSAIN YHÄ!: hiukan ovat väljiä. SOTILAS LEHDELLÄ: viikoittaisella ryöstöviljelyllä tästä svetisismistä ehkä saadaan kielitoimistonkin hyväksymä rakenne, kukapa tietää. KAPIAISAINESTA?: ei avaudu minulle tämä logiikka, vaikka kahden ensimmäisen kirjaimen jälkeen tulisi tavuviiva. RAFLASTA KUULU!: Kekkonen varmaan muistaisi tämän RAFLAN, jos eläisi eikä olisi dementti, mutta hänen sukupolvensa ratkojia ei liene kovin monta tämän koviksen kimpussa, ja Googlellakin löytyi asiasta tietoa vain erään kartanon sivuilta. TASOISSA > (VASTAUSSANA) pitäisi mielestäni olla toisinpäin, eli (VASTAUSSANASSA) > TASOT. KÄSIIN: yhteys vastaussanaan ontuu, vaatii turhan paljon selittämistä tai vihjeen täydentämistä; KÄSIN voisi sopia tähän paremmin. Puhekupla NUKUN, KUTEN NÄET ei myöskään mene yks yhteen vastaussanan kanssa (on muuten kyllä hauska). AINULLA LEMMIKKINÄ: ihmettelen vihjeen yksikkömuotoa, tai sitten vihjeestä on jäänyt pois vastaussanan muokkauskomento.

Kuulostaa ehkä paljolta kritisoinnilta, mutta näitä muutamaa lukuunottamatta vihjeet ovat hyvinkin sattuvia/ovelia/hauskoja. Vaikkapa KOHTI AMMUNTAA, PAPANA, AJO KAISTA, TIINAN ESIMIES!, ÄLIMATKAS, KUVISSA ARINKIN KANSSA, KYNNYSKYSYMYS?, ITKU PITKÄSTÄ ILOSTA!, puhekupla KAIT SE ON HEINÄ.

Lopuksi: hykerryttävä luonnehdinta tuo TYYDYTTYMÄTÖN. Vaikka: jos olenkin tämän kritiikkini kanssa xxxxx (puheena oleva vastaussana), niin Alfin koviksen suhteen en takuulla ole TYYDYTTYMÄTÖN!
2. Eki19.9.2005 klo 10:18
Hassua, että kerrankin kaksi vaihtamaani vihjettä pääsi kehulistalle. Nyt onkin hyvä tilaisuus punnita kahta hylättyä vaihtoehtoa, ei tosin aluksi kuin ratkoneiden kesken (tai ehkä nuo ratkaisusanat pystyy tästä lukienkin päättelemään).

ÄLIMATKAS oli Alfilla DEKADENTTI.

TIINAN ESIMIES! oli TIINAN MIES

Kovisten lopullisen version päättäminen - varsinkin kun aikataulu usein menee tiukaksi - on vastuullista hommaa, mutta mieluummin pitäisin laatijan ehdotuksen kuin vaihtaisin omani.

Juha, kapiaisainesta tosiaan vaatii viivan, näin sen tulkitsin (lopulta kun joku sen minulle kertoi). Mielenkiintoista kuulla, tykkääkö joku muu siitä vihjeestä.
3. Juhani Heino20.9.2005 klo 18:27
Tuli osallistuttua sanaseppokokouksessa kimpparatkontaan, joten aikaa ei nyt voinut ottaa.
Ekin korjaukset paransivat ehdottomasti noissa kahdessa.
AINULLA LEMMIKKINÄ / JOSSAIN YHÄ! jäi mulla auki, arvaus kirjaimeksi kyllä on eli ristikko on siltä osin koossa...
KÄSIIN
RAFLASTA KUULU!
KUVISSA ARINKIN KANSSA ja
USEIN HARMONIASSA jäivät epäselviksi, vaikka jonkinlaisen logiikan niille kehitin. En siis välttämättä oikeaa.
HOPE piti googlata.
4. RA20.9.2005 klo 20:57
Jotakin kolmen ja neljän tunnin väliin ratkesi Alfin aivoitukset. Tai ei ratkennut, sillä sama kohta (muutama ruutu!) kuin Juhanilla? on auki, enkä toistaiseksi ymmärrä, mitä niihin tulee. Ja kutakuinkin Juhanin luettelemat kohdat ovat myöskin minulla ymmärtämättä. Esim. USEIN HARMONIASSA.

RAFLASTA KUULU! –vihjeen kyllä ymmärsin, joskin mielestäni vihjeen muotoilussa on yksi kirjain liikaa! Onko? Olisi mukava kuulla ratkaisuajan jälkeen laatijan oma ajatuspolku ko. vihjeen laadinnasta.

Toisin kuin Juhalla, minusta ristikon yläosa oli helpoin ja se ratkesi nopeasti. Makeimpia vihjeitä, mm.:

- KESKEISESSÄ ASEMASSA
- PAPANA
- MARTIN PUHEISSA USEIN
- ja todella makea TIINAN ESIMIES! (aika monta julkkis-Tiinaa tuli mielestä kaiveltua, ennen kuin sytytti)
5. iso S20.9.2005 klo 21:42
Työllä ja tuskalla pähkien ristikko on täytetty alhaalta pääkuvan alareunan tasalle. Yläosasta ei mitään havaintoa. Liikaa minulle tämä pallerotaso.
6. Juha N21.9.2005 klo 00:03
RA: Vihjeessä RAFLASTA KUULU! on ihan oikea määrä kirjaimia, sillä tässä ei viitata uumoilemaasi sanaan. Ei myöskään siihen mitä vihjeestä tulee ensimmäisenä mieleen. Vaan mihin? Annapa Googlelle hakusanoiksi RAFLA ja kyseinen vastaussana. Ensimmäisenä näkyvä linkki vie erään kartanon sivuille, josta tieto löytyy. En tiedä, törmääkö tähän asiaan nykypäivänä enää missään. Todennäköisesti törmää (esim tavarataloissa tietyllä osastolla?) - tuskin Alf olisi vihjettä muuten käyttänyt. Olisi tosi tylsää, jos kyse olisi saman tason vihjeestä kuin EX-AINEITA > ATAT.

Juhani: Vihjeessä AINULLA LEMMIKKINÄ on mielestäni jotain väärin. Ehkä okein olisi joko LEMMIKKINÄ AINULL tai sitten AINU(I)LLA LEMMIKKEINÄ? Ja jälkimmäinenkin vain siinä tapauksessa, että eräästä substantiivista olisi olemassa leikkisän sävyinen epävirallisesti käytetty yhtä tavua lyhyempi muoto. (Kuvittelen, että voisi olla.)
7. RA21.9.2005 klo 02:37
Juha, höh? Nyt en ymmärrä... RAFLASTA KUULU!

Googletin: Laitoin hakuun RAFLAn ja minun vastaussanani. Ei löytynyt mitään! Laitoin sitten hakuun poistaen yhden (mielestäni turhan) kirjaimen (+ pari taivutusmuodosta johtuvaa) ja vastaussanani ja heti löytyi!

- Olen lähes varma, että vastaussanani on oikein, koska ristikko siltä osin on täynnä ja ymmärrettävä! Vai olemmeko keksineet kaksi yhtä hyvää ratkaisua?

PS. Kuukletukset tein vasta äsken = ratkoin kyllä ilman. Junassa!!!!
8. iso S21.9.2005 klo 09:09
Olen samaa mieltä RA:n kanssa. RAFLASTA KUULU ei ole totta, OLI RAFLASTA KUULU voi olla. Lyhyemmän muodon muistan, en pitempää.

"Kauneimmissakin" on sopiva vihje ratkaisusanalle?
9. RA21.9.2005 klo 20:09
HEP! Heleijaa!

Keksin sen AINULLA LEMMIKKINÄ. Ihan oikeinhan se vihje on - tarvitaan vain hieman "lemmikkitietoutta".

:-) (=Naantalin aurinko!)
10. Alf Simberg27.9.2005 klo 22:03
RA:lla leikkasi aivan oikein: AINULLA LEMMIKKINÄ: AKIT + AINU = AKITAINU (paremmin AKITA INU). Juha N:lle kiitokseni taas upeasta positiivisesti kriittisestä ristikkosyvä-analyysistä: paljon maukasta evästä pureskeltavaksi tuleviin tehtäviin. PULIKOITA laitoin kun KAPULOITA tuntui turhan itsestään selvältä ratkojan vinkkelistä katsoessani. Olkoonkin että lauseesta tuli hiukka tönkkö. Ekin vaihdokit olivat kyllä meikän ehdotuksia luovempia: ESI miehen edessä teki kummasti vihjeestä värikkäämmän ja ÄLIIMATKAS upposi paikkaansa/ympäristöön välittömämmin. RAFLASTA KUULU ei ollut minun kynästäni, joten olen jäävi kommentoimaan tätä vihjettä. Ehkä muutakin kommenttia kaivattaisiin tähän lopuksi, mutta jätän nyt puheenvuoron toiselle. Palautteeni tuli hieman hitaasti jälkijunassa Hämeestä, hieman jäyhä kirjoittaja kun olen...
11. H. Lavonius28.9.2005 klo 17:29
Vaikka meneekin jo vanhojen kaivelemiseksi, selitellään nyt kun kerran syyllisiä ollaan tuon RAFLAn suhteen, oli nimittäin yllekirjoittaneen käsialaa tuo muutos.
Oletin sitä Raf. Haarla Oy:n tuotemerkkinä tutummaksi kuin ilmeisesti onkaan. Niin tutuksi, etten ruvennut edes kuukkeloimaan sen kanssa.
Omakohtaisiin havaintoihini - jostain kirjekuoren tms. paperituotteen kulmasta - perustuvaan näkömuistiini luotan kuitenkin sen verran, että täydelliseen olemattomuuteen uskon vasta kunnes se pitävästi todistetaan;)
12. Juha N28.9.2005 klo 22:58
Hyvä, tuon selityksen toivoinkin saavani. Eli että RAFLA on elävä tuotemerkki eikä pelkkä monen vuosikymmenen takainen fossiili. Tämän sanan ainoa järkevä (eli ravintolaa tarkoittamaton) Haarlaan liittyvä Google-osuma kun on seuraava Laukon kartanon sivuilta löytyvä lause: ”Vuonna 1920 Rafael Haarla perusti ensimmäisen paperitehtaansa, ja tuotemerkistä Rafla tuli kaikkien tuntema.”

Kaivellaan vielä lisää vanhoja. Palaan vihjeisiin SOTILAS LEHDELLÄ > MAISSI sekä TASOISSA > SKAALAT. Näissä on ilmeisesti kummassakin kyse sentyyppisestä svetisismistä, jota karsastan. SOTILAS LEHDELLÄ tarkoittaa tässä SOTILAS LEHDEN KERA, eli SOTILAS JOLLA ON LEHTI, eli MASI JOLLA ON IS. Kun adessiivirakennetta suomen kielessä käytetään, niin kyllä se on SOTILAALLA LEHTI eikä SOTILAS LEHDELLÄ, paitsi jos vartiosotilas on levittänyt Iltiksen jalkojensa alle.

Samoin TASOISSA > SKAALAT, kun mielestäni oikein päin olisi SKAALOISSA > TASOT. Onko tässä vuorostaan mallina ruotsin i-rakenne? Netistä löytyi esimerkkilause: ”Självbedömningsmallen bygger på skalan i sex nivåer...” Rakenteen SKALA I SEX NIVÅER voisi kömpelösti suomentaa ASTEIKKO KUUDESSA TASOSSA. Silti tarkoitetaan että ASTEIKOSSA on KUUSI TASOA eikä että KUUDESSA TASOSSA olisi ASTEIKKO. Samanlainen mainoksista tuttu i-rakenteen tönkkökäännös on SKJORTOR I OLIKA FÄRGER > PAITOJA ERI VÄREISSÄ. Kyllä ne paidoissa ovat ne värit eivätkä väreissä paidat. Oikaise, Alf, jos tarkoitit tuolla skaalavihjeellä jotain muuta ajatuskulkua; ehkä erehdyin.

Vihje AINULLA LEMMIKKINÄ on siitä veikeä, että kun toisaalta tarkoitetaan japanilaista koirarotua AKITA (eli AKITA INU, jossa INU merkitsee koiraa), niin myös vihjeessä olevan AINULLA-sanan voidaan kuvitella viittaavan Japaniin (siellä elävän kansanryhmän jäseneen). Tällöin vihjeestä _melkein_ pääsee kahta eri reittiä oikeaan vastaussanaan: jos vaikka ainu-henkilöllä olisi lemmikkinä akita. Kuitenkin vain _melkein_, koska vastaussana onkin AKIT. Joko akitasta pitäisi käskeä deletoimaan loppu-A, tai mikäli koiraihmiset sattuvat käyttämään akitoista lempinimeä aki, pitäisi vihjeen sana LEMMIKKINÄ olla monikossa.

Minulla (kuten myös Juhanilla) oli muuten kunnia olla chatissa juuri kun RA sai tuon AKITA-oivalluksensa. Tuntui aika hauskalta, kun saattoi jakaa kimpassa ahaa-elämyksen. Vasta sillä hetkellä ristikko oli ratkottu oikein, vaikka ruuduissa jo oikeat kirjaimet olivatkin.

RA ja Juhani, jos seuraavat kaksi vihjettä jäivät askarruttamaan, niin KUVISSA ARINKIN KANSSA > CHER viittaa mielestäni näyttelijä Anne Archeriin, jonka filmografian tutuimpia mainintoja lienevät Altmanin elokuva Short Cuts ja TV-puolella Falcon Crest. USEIN HARMONIASSA > VERA luultavasti viittaa Harmony Sistersin Vera Enrothiin. Kun Vera lauloi sopraano-Raijan ja altto-Mairen sekaan väliääntä, niin varmaan hän oli usein harmoniassa :)

Näitä vihjeitä ymmärrän yhä huonosti: VIITTAA TOISEEN PUOLEEN > ALIAS ja aika ympäripyöreät JOSSAIN YHÄ! > AKAA ja PIENESTÄ SUUREMPAAN > ITUNEN.
13. Juhani Heino29.9.2005 klo 03:59
TASOISSA > SKAALAT on mielestäni ymmärrettävä, koska skaala on tasokuvio. Siis silloin kun tarkoitetaan karttaan piirrettyä.
Archeriin mäkin päädyin CHER-tapauksessa.
Enroth sopineekin paremmin, mulla oli mielessä Aikakoneen Vera joka on myös ollut usein harmoniassa.
ITUNEN käy kyllä järkeen, sehän kasvaa.
14. iso S29.9.2005 klo 09:01
No nyt tuli riittävästi apuja, että saanen oikean yläkulmankin onnistumaan.

En kiistä etteikö Rafla ole voinut olla erittäin tunnettu tuotemerkki ja kenties on edelleen käytössäkin. Löysin saman osuman kuin Juha N. Omassa näkömuistissa on kuitenkin nimenomaan "Raf. Haarla" eikä "Rafla".

Ihan uteliaisuuttani yritin löytää Googlen kuvahaulla kumpaakin versiota. Rafla löytyi kolmannelta sivulta:

www.petolahti.net/

U.Petolahti Undercoverin suosittelemat yhteistyö yritykset:
(Rafla-logo)
Rajamäen Fysikaalinen hoitola, Rajamäki

Ei ollut Haarlan Rafla se.

Raf. Haarla antoi ruhtinaalliset kaksi linkkiä. Niistä ensimmäisessä oli Rafael itse (ja mm. Isak Julin, muistaakseni myös ristikoissa esiintynyt) ja toisessa joku nettikauppias myyskentelemässä Abba-aiheista kirjankansipaperia:

www.nostalgipalatset.com/ group.asp?group=201

ABBA Bokomslagspapper - RAF Haarla
[ Lägg i kundvagn ]
Pris SEK 250,00 (EUR 27,66)

Kuvallista näyttöä en siis löytänyt kummastakaan logosta.

En kiistä ristikon ansioita, mutta totean sen minkä ennenkin: tämä vaikeustaso on minulle liikaa, en saa siitä myönteisiä väristyksiä. Ainoa kuviteltavissa oleva ilo (jos siis olisin pystynyt kykenemään) olisi ylpeys siitä että olen jollain tavalla "parempi" kuin 99.999 prosenttia maapallon ihmisistä. Se ei kuulosta kauniilta, joten onneksi en osannut ja vältyin kiusaukseen lankeamiselta.
15. IiKoo29.9.2005 klo 16:44
Koulussa tuli aikoinaan niin moneen Rafla-merkkiseen vihkoon kirjoitettua kaikenlaista, joten Haarla-sana toi vastauksena oikeastaan ihan kivan ahaa-elämyksen. Ainulla lemmikki -vihje nyt oli minusta vähän sinne päin, onneksi täällä väännettiin rautalangasta, miksi se tuli siihen.
16. Eki8.10.2005 klo 17:08
Kun tässä keskustelussa Akita tuli esiin, niin telkkarissa on juuri nyt sen niminen leffa.

Akita, dinosaurukset tulevat!
KOMMENTOI

Pakolliset kentät merkitty tähdellä *