KESKUSTELUT > RISTIKOT > YHDEN VALINNAN PERUSTEITA

1953. Yhden valinnan perusteita

Eki14.9.2005 klo 21:43
Ei ollut ensimmäinen kerta, kun kahden oikeaan alakulmaan ajautuvan lauseen takia alakulman reunasanoiksi tarjoutuu kaksi paria, joko SIAT/TEAT tai SIAM/TEAM. Itse valitsen yleensä jälkimmäisen, mutta olen ihan varma, että moni valitsee aina edellisen.

Omia ajatuksiani siitä, miten uskoisin, että laatijat ajattelevat (olen toki osan näistä asioista kuullut laatijoilta itseltään):

Siat ja Teat ovat kumpikin paljon käytettyjä mutta silti käypiä sanoja. Jos etunimiä on ristikossa muuten paljon, Teat on huono. Tylsiä se ovat vihjeen keksimistä ajatellen.

Ei ole helppo keksiä hyviä uusia vihjeitä myöskään sanoille Siam ja team. Teamia moni karsastaa, koska se on tullut meille suoraan englannin kielestä ja sille on nykyisin suomalainen vastine tiimi. Plussaa noissa on, että molemmat ovat suhteellisen tunnettuja sanoja (siinä missä Teat) ja etenkin, että alakulmaan tulee m eikä t!

Samaa mieltä? Muunlaisia ajatuksia?
2. Satunnainen Ratkoja14.9.2005 klo 21:55
Molemmat on kylla oikein kelpoja sanapareja, eli vuoronperaan naita kayttaisin... vaihtelu virkistaa.

En kummankaan kayttammisesta/kayttamatta jattamattomyydesta sinua roviolle vaadi.
3. iso S15.9.2005 klo 08:18
Vaikea valinta. Ehkä pitäisi laittaa noille jollakin perusteella sopivat todennäköisyysarvot ja ratkaista noppaa heittämällä tai satunnaislukugeneraattorilla kumman valitsee. Sillä tavalla niitä käyttäisi sopivassa suhteessa ilman kirjanpitoa. Kumpaakin pariahan voi käyttää, mutta molemmissa on omat vikansa.

Esimerkiksi voi päättää, että halua käyttää noita suhteessa 1:3. Silloin valitaan A (en sano kumpi on A) jos noppa antaa ykkösen tai kakkosen, muuten B. Mutta millä kriteereillä tuon suhteen valitsisi?

Siat ja Teat ovat monikkoja. Niiden liiallinen viljeleminen on yhtä kökköä kuin liiallinen etunimien (tai yleensä henkilönnimien) käyttö. Ellei vihje ole erityisen kierosti muotoiltu, ratkoja saa loppu-T:n ilmaiseksi. Tässä tapauksessa se ei tosin oleellisesti helpota ratkontaa, koska T tulee molempien sanojen loppuun eikä toisen keskelle. Molemmat sanat ovat ristikoissa erittäin yleisiä ja siksi niiden käyttöä olisi hyvä hiukan hillitä. Istan kaimoja -> TEAT on niin kulunut että ei sille pärjää vain Ismail -> ATIK. Ratkojana olin siihen niin leipääntynyt että laatijana välttelin ensin koko sanaa melko kouristuksenomaisesti. Nykyään käytän helpommin, mutta silti mieluiten väistän.

Siam ja team ovat sikäli hyviä että niissä on harvinainen ja siksi yllättävä loppu-m. Toisaalta sanat itsessään ovat periaatteessa vähemmän suotavia kuin kilpailijansa. Team on, kuten Eki totesi, ulkomainen sana mille on olemassa virallistettu kotimainen vastine. Sellaisissa tapauksissa pitäisi suosia suomalaista, mikä ei kuitenkaan tässä tapauksessa käy, se ei kerta kaikkiaan käy. Team kuitenkin esiintyy monien suomalaisten palloilujoukkueiden nimissä ja Tean Ahmakin pyörii vielä uusintoina, joten puoltoääniäkin löytyy. Siam on valtion nimenä vanhentunut, ei sentään luokkaa Elam. Kissarodun nimessä, lahden nimessä ja yhteenkasvaneiden kaksosten yhteydessä sana kuitenkin jatkaa elämäänsä, joten sen käyttö on kunniallisesti puolustettavissa.

Tulos: jää laatijan omien mieltymysten varaan, kummalle puolelle kallistuu tai peräti kaatuu kokonaan. Jos menee ihan fifty-sixty -linjalle niin silloin todellisuudessa siat ja Teat voittavat, koska ne ovat herkemmin tulossa ristikkoon muutenkin. Ehkä Ekin painotuksessa on sanaston monipuolistamisella perustellen enemmän järkeä kuin ensireaktion perusteella tuntuisi.
4. Matti15.9.2005 klo 10:18
Mihin joutuisimme ilman seuraavia henkilöitä:

Tea Ista
Atik Ismail
Chris Isaak
Patrisia Kaas
Raul Castro
Enid Blyton

Kai meidät hukka perisi.
5. iso S15.9.2005 klo 10:27
Ilman Castroa pärjättäisiin (Raul Reiman, lyhennetty Badding ym) mutta ilman muita elämä ois toisenlaista, kuin tie johon rakennettu on vain toinen kaista. Joidenkin kaistapäiden mielestä Castron tilalle kuuluu Jacob Aall.
6. marjaana15.9.2005 klo 12:51
Mihin joutuisimmekaan ilman seuraavia henkilöitä:
SCHWARZENEGGER
TAWASTSTJERNA
HUMPERDINCK
SCHLIZEVSKI
HAYWORTH
SCHWARZ

Meitä ei hukka perisi ;o)
7. ile15.9.2005 klo 13:18
Kotimaisuus kunniaan, eli minä laittaisin laadintaan Teoja ja sikoja.

Kaasin etunimen uumeniin muuten pitää piirustaa cee, ei äs, siis Patricia.

Pilvestään tuttua Oortin Jania olen joskus käyttänyt laadinnallisesti varsin huolettomastikin hyväkseni, mutta nykyisin, kun näitä 'outoja nimiä' niin paljon arvostellaan, olen minäkin pyrkinyt mahdollisimman nimiköyhään laadinnan lopputulokseen.

Välillä tosin ei siltä näytä. Joskus laatimus saattaa olla kuin sukunimillä varustettu ristiin rastiin muodostettu yliopiston ajast'aika.

Onneksi näitä vahinkoja sattuu harvoin.

Melko usein tulee laadinnassa eteen tilanne, jossa huonosti tunnetun paikannimen hyväksyminen säästäisi rutkasti aikaa ja kumia. Itse olen noudattanut sellaista mustatuntuu -käytäntöä, että jos pystyn rakentamaan sanalle helpon vihjeen, niin annan sanan olla.

Ja miksen pystyisi, rakennusmestari kun olen. Sanat, nuo lauseiden rakennuspalikat...

Antaa olla!

THAIMIEHEN MOR----ESTA MIELEEN???
8. iso S15.9.2005 klo 13:51
THAIMIEHEN MOR----ESTA MIELEEN -> AASE?
Ei kun hyvä! Tuohon ei Sir Vili (enää) pysty.
9. Eki15.9.2005 klo 13:57
ile, onko tuo thaimies saanut kaksisydämisen vaimon samaan hintaan?
10. ile15.9.2005 klo 14:15
Ei pysty Sir Vili enää mihinkään, koska hän joko näppäilee harppua pilven hattaralla tai vihtoo helvetisti alakerrassa.

Thaimies ei osaa italiaa.
KOMMENTOI

Pakolliset kentät merkitty tähdellä *