KESKUSTELUT > RISTIKOT > LAATIJAN TUSKAA

1801. Laatijan tuskaa

ö25.7.2005 klo 10:08
Huomiotani kiinnitti, että Tonimikael kirjoitti kerran laatimisen olevan hauskaa. Minulla on aivan erilainen tuntoperä laatimisesta, muutaman kun olen laatinut. Joskus kun sain ristikkooni oikein hyvän sanan, joka sopi teemaan, se säteili muualle sellaisia vaikeuksia, että jouduin umpikujaan. Sitten luopuminen siitä hyvästä sanasta oli minulle liian tuskallista. Niinpä laatijanurani on nyt hyllyllä enkä taida sitä sieltä ottaa. Laadintatyö sopii toisille, mutta ei minulle.
2. Eki25.7.2005 klo 10:20
Sujuessaan ja samalla hyvin onnistuessaan laadinta on juhlaa eikä huonosti edetessäänkään pahinta mahdollista työtä.

Jopa pieni paikanvaihdos saattaa minulla vaikuttaa siihen, että juuttunut ristikko lähtee taas etenemään vauhdilla (juuttuneet aivot alkavat toimia). Sitä on vaikea selittää.
3. tonimikael25.7.2005 klo 11:18
Juu. Esim. tällä hetkellä laatiminen on yhtäaikaa hauskaa ja rasittavaa. Haluaa pidempiä sanoja ja isompia aukkoja ja hauskempia sanoja. Pakko noissa asioissa on koko ajan tehdä myönnytyksiä itselle. Sen on huomannut, että jos sattuu "rakastumaan" johonkin tiettyyn sanaan eikä millään haluais päästää siitä irti, niin juuri silloin tulee ne pahimmat lukot. Monesti on hyvä olla sellaisella asenteella, että "kunhan nyt tämän ruudukon jotenkin saisi täyteen". Tietysi atta-suodatin päällä. ;)
4. Libero25.7.2005 klo 11:33
tonimikael 25.7.2005 klo 11.18:

Sitten kun yhdessä ristikossa päästät irti sanan, johon satuit rakastumaan, niin käytätkö sitä sitten seuraavassa tai sitä seuraavassa ristikossa vai unohdatko samantien?

Minä olen rakastunut eräässä harjoitelmassani sanoihin "kaalimato", "etuasiakas" ja "naisosaaja". On luksusta, kun ei ole paineita saada kyseistä ristikkoa valmiiksi. Kunnianhimo on kesälomalla.
5. kp25.7.2005 klo 11:36
Leikkiähän tämä on. Sanoilla leikkimistä. -Toden sanoakseni
hän, joka ei tykkää sanoja pyöritellä ristikkoon löytyy varmasti paljon parempaa työtä. Olen Ekin kanssa samaa
mieltä juhlasta.
6. kp25.7.2005 klo 11:47
ö
Alustuksesi on surullista luettavaa.
-Sanan pois pyyhkiminen ja ristikosta luopuminen, kun se on
valmis riipaisee sydäntä. Mutta se on kovetettava, sydän
meinaan. Ota ristikko uudestaan esille ja pane uusi sana
siihen. Ja tee se valmiiksi, niin koet sen luopumisen tuskan ja ilon tunteen, kun joku ostaa sen.
kun , joku ostaa sen
7. iso S25.7.2005 klo 11:47
Eiväthän tuska ja nautinto ole välttämättä toisensa poissulkevia. Onhan masokisteja. Mahtoiko Georg Malmstenkin olla laatija: en tahtois olla vailla tätä tuskaakaan.
8. kp25.7.2005 klo 11:49
Loppu tuli kaksi kertaa, eipä ollut tarkoitus.
-Tai onko tässä jo sitä tunnetta?
9. kp25.7.2005 klo 11:51
Voi tuska olla sellainen, että se on nautinto.
- Ihan hyvin. -Olen sen tuntenut. -Kuka sen sanoilla
osaa selittää.
10. kp25.7.2005 klo 11:53
Tulee äkisti mieleen kennelin pitäjä.
Luopuminen pennusta tuo tuskaa,
mutta ajattelu asiakkaan kannalta tuo
sen nautunnon.
11. kp25.7.2005 klo 11:57
Samoin ristikon luovutus on yhtä tuskaa,
mutta ratkojien kannalta ajatellen tuo hetkellisen
nautinnon. -Tätä ristiriitaista tunneilmiötä
varmaan koko ajan etsitään uudestaan, kun tässä "kierteessä" ollaan.
12. tonimikael25.7.2005 klo 12:09
"... ilon tunteen, kun joku ostaa sen."
Siitäkö se tulee?
13. kp25.7.2005 klo 12:35
Tässä tapauksessa tiedän varmasti,
että Oulu ostaa, tilausristikoissa voisi
olla tuo "joku".
-Siitä se tulee.
14. tonimikael25.7.2005 klo 12:42
Jos tarkoitit, kp, sitä mitä kysyin, eli se ilon tunne tulee siitä, kun joku sen ostaa, niin se selittääkin paljon.
15. kp25.7.2005 klo 12:52
Sinä kysyit sitä KUN SEN JOKU ostaa?
-Siksi tarkensin. Että en minä ristikoita laadi niin, että
kun saan sen valmiiksi lähden sitä kauppaamaan.

Et sinäkään - luulen.
16. tonimikael25.7.2005 klo 13:21
Libero:

Yleensä, jos keksin hauskan sanan ja erityisesti huikean vihjeen sille, niin silloin kirjoitan sen johonkin lehtiön laitaan ja mahdollisesti vielä joskus löydän sen sieltä ja hyödynnän.
Mutta ihan pelkkä sana ilman hyvää vihjettä unohtuu yleensä heti.
17. Teemu Pallonen25.7.2005 klo 13:38
Minulla on välillä mielessä sanoja, joita olisi kiva saada tungettua ristikkoon, mutta en ota siitä mitään paineita. Enkä halua, että tämä kyseisen sanan ymppääminen ristikkoon heikentää muuten ristikkoa.

Toisessa säikeessä mainittu "Johnilla" -vihjeestä tuleva kymmenkirjaiminen sana oli tällainen. Aiemmin myös Koviksessa ollut Euroopan suurin jäätikkö Vatnajökull oli sarjassa "olis kiva saada tämä joskus ristikkoon". Usein ne sanat ovat tällaisia rakenteeltaan hieman vaikeampia, jolloin ne käytännössä sopivat parhaiten vaikeisiin tehtäviin. Vatnajökull sopi siihen kivasti, kun muodostui kirjainyhdistelmä ATNA ja eteen sopi enintään yksi kirjain. Helpommalla olisin varmasti päässyt, kun en olisi sijoittanut tuohon yhtään kirjainta eteen tai taakse ;) .
18. Libero25.7.2005 klo 14:01
Teemu Pallonen 25.7. klo 13.38:

Millaisessa marssijärjestyksessä mahtoi heinäkuun 23. päivän Iltiksen Pehmis syntyä? Tuntuu huikealta, että ristikosta voi tulla noin järkevä ja eloisa, kun siniset ratkaisusanat vaikuttavat sangen monimutkaisilta. Idea on hieno, kun kulttuuriaiheisia ristikoita on aivan liian vähän tai osuu liian harvoin näköpiiriin.
19. Teemu Pallonen25.7.2005 klo 14:26
Niille jotka eivät ole tätä nähneet: Pehmiksessa on sijoitettu erään suomalaisen kirjailijan kymmenen teosta ja hänen nimensä laatimukseen. Kirjailijan nimi tulee pääkuvasta ja teokset ovat ympäri ristikkoa.

Yksitoista teemasanaa ja -lausetta oli melko hankala sijoitella siten, että ristikko pysyisi lähelläkään Pehmiksen vaikeusastetta. Varsinkin, kun moni niistä teoksista on nimeltään melko hankala ristikonlaatijan kannalta. Voisivat nuo kirjailijat vähän miettiä ristikonlaatijaparkoja :) . Tämä onkin varmaan yksi minun vaikeampia Pehmiksiä ratkaisusanojen osalta, enkä tavallisesti päästäisi noin montaa huonoa sanaa Pehmikseen.

Laadinta alkoi kirjailijan nimen sijoittamisella siten, että siihen ei jäisi yhtään piilokirjainta. Teosten sijoittelun sekä laadinnan muutenkin aloitin vasemmasta yläkulmasta ja siitä alkaen yritin hahmotella paikkoja vaikeimmille nimille. Vaikka kyllä ne paikat muuttuivat moneen kertaan laadinnan etenemisen aikana. Meinaisi kyllä tila loppua kesken...

Tällaisten teemaristikoiden (Historistikot pääasiassa) laadinta on vaihteluksi mukavaa puuhaa "tavallisten" ristikoiden rinnalla. Ja kiva kun monet vaikuttavat niistä pitävän!
20. Juhani Heino25.7.2005 klo 22:19
ö, mäkin kannustaisin jatkamaan. Täällä ei enää taideta juurikaan pitää vertauksista, mutta pianonsoittokin kuulostaa varsin tylsältä alussa ennen kuin taitoa kertyy.
Ei tietenkään kannata väkisinkään puurtaa jos ei kerta kaikkiaan lähde sujumaan.
21. marjaana25.7.2005 klo 23:30
No niin, sen kerran kun en malttanut/muistanut tallentaa, koko parituntinen kryptonlaadintasessio meni ihan hukkaan ziljoonasosasekunnin kestäneen sähkökatkoksen takia... Plääh.
Mutta ei hätää, siitä se hauskuus alkoikin. Olipa antoisaa muistella krypton rakennetta (ei edes sitä ollut tallessa) ja pikkuhiljaa alkoivat sanat muistua mieleen. Puoli tuntia ähellettyäni sain kuin sainkin ihmeen kaupalla krypton samannäköiseksi kuin ennen sähkökatkosta. Eihän sillä olisi ollut niin väliä oliko samanlainen vai ei, mutta koin asian niin, että ratkoin palapeliä tai jotain älypähkinä/muistitehtävää.
22. Timppa26.7.2005 klo 00:04
Jos oikein ymmärsin, niin marjaana laatii. Ole sitkeä äläkä pelästy näillä palstoilla esiintyvia IVAUKSIA...
23. marjaana26.7.2005 klo 00:25
No otsikko on "laatijan tuskaa" tms, joten sopi tähän??? Olin tuskissani vielä vähän aikaa sitten... Mutta enpä enää.

(en kylläkään jaksanut lukea koko litaniaa)

...mutta sen verran olen tutustunut teksteihin, etten välitä, vaikka ivattaisiin koko laatijasukupolvi. Me kestämme?!
24. Timppa26.7.2005 klo 00:31
Hienoa marjaana :)
KOMMENTOI

Pakolliset kentät merkitty tähdellä *