KESKUSTELUT > RISTIKOT > AJATUKSIA JAUHAMISESTA

1799. Ajatuksia jauhamisesta

tonimikael24.7.2005 klo 21:27
Tällä foorumilla on jostain syystä alkanut toistua eräs asia: Aloitetaanpa keskustelusäie mistä aiheesta tahansa, usein käy niin, että keskustelu ajautuu ns. atta-puolelle. Samat kommentit samoilta ihmisiltä toistuvat hyvin usein. Olemmeko me huonoja oppimaan?

Yksi pointti, jota mietin:
Minä luulen, että moni laatija ja ratkoja(kin) tällä foorumilla ajattelee seuraavasti: (esim.) sana atta esiintyy jonkun laatijan ristikoissa aika usein sen vuoksi, että hän (laatija) haluaa päästä (mahdollisimman) helpolla. (Kukaan ei liene väittämässä sitä, että se on huono asia, kun yrittää päästä helpolla. Sitä mieluummin ollaan väittämässä (minä ainakin), että laatuun se vaikuttaa.) Tällä keskustelupalstalla jostain syystä on käynyt niin, että nimimerkki "kp" on (yksin?) väittämässä, että sana atta on muiden ristikkosanojen kanssa tasavertainen. Moni muu täällä ajattelee päinvastaista vedoten tuohon edellä mainitsemaani "helpolla pääsemiseen" (so. laiskuuteen?). Onko niin, että tämä ensimmäisessä kappaleessa mainitsemani "jauhaminen" loppuu (vasta) sitten, kun kp myöntää yrittävänsä päästä helpolla tai olemalla laiska?

Minä nimittäin ajattelen tästä asiasta niin, että harva varmaan oikeasti nauttii tuosta saman asian jauhamisesta, kun voisimme yhdessä jutella jostain uudesta, hauskemmastakin aiheesta. Tottahan on, että ristikoiden laadusta keskusteleminen on (varsinkin tällä foorumilla) erittäin tärkeää, mutta ei tuollainen keskustelu johda mihinkään (siltä minusta ainakin tuntuu).

Jottei tästäkin säikeestä tulisi samanlainen "jauhimo", kokeillaanko niin, että jokainen yrittäisi selvitä yhdellä kommentilla?

Eli mitä on mieltä kp? Entä Eki? Jtak? Jupejus? Libero? ö? RA? Antti Viitamäki? Antti Skyttä? Juhani Heino? Joku muu?

PS. Voihan tietysti olla niinkin, että joku "elää" tuosta em. "jauhamisesta". Pahoittelen, että jos on joku tällainen ja olen tällä säikeellä tuottamassa hälle pahaa mieltä.
2. Eki24.7.2005 klo 21:38
Hyvä tonimikael! Tuhlaan arvokkaan ainokaisen vuoroni. En tykkää jauhamisesta.
3. ö24.7.2005 klo 21:42
Minä kyllä tuomitsen attan karanteeniin olipa kyse muurahaisesta tai terroristista. En kuitenkaan täysin likvidoitavaksi.
4. iso S24.7.2005 klo 22:52
Minä käytän jonkun muun puheenvuoron. En malta olla jauham-atta että oliko tässä joku yksittäinen kysymys tai asia, mistä saa olla jotain mieltä (atta, jauhaminen?, jauhamisen loppuminen kp:n oletettuun tunnustamiseen?), vai saako olla mitä tahansa mieltä mistä tahansa asiasta, mielettömästäkin?

Muuten olen sitä mieltä että attaa ei pidä sukupuuttoon hävittämän, vain sen partaalle saattaman.
5. ile24.7.2005 klo 23:36
Atta on ratkaisusanana kaksipiippuinen juttu.

Kaikki ristikoita ratkovat sen tuntevat, mutta ensi kertaa harrastuksen pariin päätyneille se lienee täyttä hebreaa, ja juuri tästä syystä sitä ei mielestäni pitäisi käyttää.

Tavallinen suomalainen sukankuluttaja nääs ei ole kuullutkaan lehdenleikkaajamuurahaisesta saati sitten sen tieteellisestä nimestä atta.

Siksi en sitä enää laatimuksiini ole laittanut.
6. Libero24.7.2005 klo 23:57
(Olen huomannut, että minulla on taipumusta kirjoittaa "väärään" säikeeseen, kun te ripeät olette ehtineet jo kirjoittaa ummet ja lammet saman teeman muunnelmasta toisaalla. Ajelen varmaan hitaalla laajakaistalla.)

Syyllistyn nyt jauhamiseen tai itseni toistamiseen, mutta antakaa anteeksi sekä etu- että takakäteen.

Arvostan alalla kuin alalla AMMATTITAITOA, johon luen myös AMMATTIYLPEYDEN. Ammattitaitoa on erottaa hyvälaatuiset ristikkosanat huonolaatuisista ja pyrkiä minimoimaan huonot. Ristikonlaatija, joka tuntee ammattiylpeyttä, tietää varmasti, milloin hänen valitsemansa sana osuu nappiin, milloin se on kompromissi ja milloin se on pakollinen.

Tekevälle sattuu, ja rapatessa roiskuu. Kun te laatijat teette elämässänne enemmän kuin yhden SUURRISTIKON, olisi perin kummallista, ellei huonoja valintoja koskaan esiintyisi. Ratkoessani ristikkoa ajattelen usein tai melkein aina, että teillä on DEADLINE, minulla ratkojana ei sitä ole. Määräaika saa lopuksi tekemään lähes mitä vain, vaikka AMMATTIRUTIINI auttaa silloinkin pitämään sanahirviöt loitolla.

Olen onnellinen jokaisesta nautinnollisesta ristikosta. Nautinnollisina pidän maukkaita ristikoita, joissa ei ole AMIAA. Jos joskus harvoin, harvoin on, niin luu ei mene kurkkuun. ATTA on minulle pakistanilaisen perheystävän nimi eikä päivänpoliittinen kannanotto. Muurahaissukuna se joutaa jo kuolla sukupuuttoon - siis ristikoissa. Jos joku haluaa vaalia sitä jonkinlaisena "reliikkinä", niin minkä sille mahtaa.

Punaisen Pelikaanin numerossa 4/2005 on Ekin ristikossa vihje KIRKONKIROUS (8). Pidän ratkaisusanaa hyvänä esimerkkinä ristikkoon sopivasta sivistyssanasta. AATRA on mielestäni hyvä esimerkki ristikkoon sopivasta vanhasta mutta sivistävästä sanasta.

tonimikael, kysyit, olemmeko me huonoja oppimaan. Maybe, mutta kertaus on opintojen äiti. Martti Luther kuulemma opetti, että tärkeimmät asiat tulee samassa puheessa tai kirjoituksessa toistaa kolme kertaa. Hän on siis JAUHAMISEN OPPI-ISÄ.









Se, että teillä laatijoilla on DEADLINE
7. jupejus24.7.2005 klo 23:57
Aikansa jauhaa, niin hienoahan siitä tulee. Tulee niin vallan hienoa, että lentää tuhkana taivaalle, eikä jäljelle jää mitään - tyhjä tunne.

Enemmän atta häiritsee tällä saitilla lukijoita kun ristisanatehtävissä. Täällä se kohta kiipeä maininaallaan jokaista säiettä pitkin ja leikkaa palan sieltä toisen tuolta.

Ei yksin atta, vaan muutkin "latinaperäiset" eläinsuvut, joita silloin tällöin ristikoissa putkahtaa esille, ovat vähän vierasta kamaa - varsinkin monille sivitystymättömille.
Sivistääkö nuo sanat? Tuskin, vaikka monista on tullutkin ratkojille pelkkiä läpikirjoitus sanoja - ja laatijoille kohtia missä on aita matalin.

Mitä tulee "jauhamiseen" niin sen kaukainen serkku; "tinkaus" - ja pikkuserkku; väittelykin - on oikeastaan mukavaakin, jos tehdään taidolla.
Mutta jos tinkauskin menee "jauhamisen" asteelle, että samaa asiaa vatvotaan edestakaisin, asian sen kummemmin selviytyvän, niin sellaisesta keskustelusta kyllä katoaa maku.

Onhan täällä keskusteltu jo vaikka mistä, asiasta ja asian vierestäkin, mutta tuo "atta" alkaa olla jo täälläkin puheenaiheena jo pyöritetty yltäpäältä niin jauhoissa, että se olisi jo kyllä valmis käristettäväksi.
8. Libero25.7.2005 klo 00:02
Mikä tuo "häntä on? Olin varmaan aikeissa sanoa sen toistamiseen ja sen jälkeen vielä kolmannen kerran. :)

Eikö siellä Ylläpidossa joku saisi tuon hännän pyyhityksi pois?
9. Ylläpito25.7.2005 klo 01:11
Hännän mukana menisi koko lapsi.

Ylläpidon Budapestseller:

ALLA
TAAS
ATTA
RAOT
10. Antti Skyttä25.7.2005 klo 01:20
En ole monenkaan lukemisen jälkeen varma, mihin Sinä Tonimikael haluat kommentteja.

Säikeen olet ristinyt nimellä Ajatuksia jauhamisesta. Kannanottoni on siihen.

Oma kantani jauhamiseen: typerää eikä johda mihinkään positiiviseen.

Pulmalliseksi sen tekee, että niin moni meistä on kuitenkin valmis ja halukas (?) jauhamaan säikeestä toiseen.

Se tuntuu olevan kp:n varsinainen ongelma: hän on mukana taistelemassa ja jauhamassa ja sitä hän tulee näin ollen tekemään tästä eteenkin päin, yritämme analysoida jauhamisen olemusta tai emme.

Silloin, kun jauhamisen tarve lähtee oman huonon itsetunnon pohjalta tai tarpeesta voittaa/laulaa suohon toiset, ei mikään vetoomus typerän jauhamisen lopettamisen puolesta, niin hyvä kuin se sellaisenaan onkin, johda asian suhteen mihinkään.

Ehkä ainoa mahdollisuus vaikuttaa tälläisessa tilanteessa on olla vastaamatta mitään, koska jokainen vastaus vain provosoi vääntämään ja jauhamaan lisää.
11. Juhani Heino25.7.2005 klo 02:09
Näköjään Toni mainitsi mutkin, joten en kehtaa olla vaiti.
Täällä Ristikot-osiossa tulee lukaistua tietyt säikeet hyvin pintapuolisesti, juuri jauhamisen takia.
12. JTak25.7.2005 klo 09:05
Yritetään välttää saman asian jauhamista tästä eteenpäin. Toisaalta on kuitenkin hyvä, että ristikkokeskustelukin pysyy hengissä, vaikka sitten vähän jauhamallakin. Viime aikoina olisi ollut hiljaista ilman kp:n "hieman" eriäviä mielipiteitä.
13. Maiju25.7.2005 klo 09:14
Pääsääntöisesti olen jättänyt osallistumatta mihinkään kp:n tai aiemmin häiriköineen hh:n provosoimiin jauhamisiin. Nykyään alkaa olla hiinä ja hiinä, että viitsin edes lukea säiettä, jossa kp on mukana.
14. kp25.7.2005 klo 09:22
Jos atasta on kysymys, niin eläköön ja voikoon hyvin luonnossa ja niiden ristikossa, jotka sen lemmikikseen
ottaa. Minä otan sen. -Jos sanoista on puhe. Vanhahtavaa
en sylje. - Enkä pidä jauhamisesta. Purkan joskus.
15. tonimikael25.7.2005 klo 11:29
Skyttä tuossa ei ollut varma, että mihin se tonipoika tahtoi niitä kommentteja. Lähinnä tuohon jauhamiseen ja myös siihen, että loppuuko se, jos kp tekee sen "tunnustuksen".
16. kp25.7.2005 klo 13:18
Anteeksi vain, että "otin vapauden" toiseen kommenttiin.
Minuakin alkoi kiinnostaa tuo: että loppuuko se, jos kp tekee sen "tunnustuksen"?.
17. Joku muu25.7.2005 klo 15:56
Maiju 25.7/9.14, sanoit sen !

Todella sääli, että monet aiheet/ keskustelut sortuvat kp:n
jauhamisiin.
Arvasiko kukaan, että meillä on taas uusi mylläri ?
18. kari kämäräinen25.7.2005 klo 17:05
Minä tunnustan jauhaneeni asioita. Esim. taannoin yritin kysellä eräältä laatijalta simppeliä kysymystä ehkä noin 3-4 kertaa. Kertaakaan en saanut vastausta itse kysymykseen vaan vastaus käsitteli täysin muuta aihetta. Lähinnä rakentamista. Pahoittelen jauhamistani.
19. RA25.7.2005 klo 19:42
Minua ei häiritse ollenkaan asioiden ja mielipiteidenkin toistuminen! Lueskelen niitä oikein mielelläni. Oikeastaan ihan hyväkin, että samat keskeiset teemat toistuvat - näin ne pysyvät pinnalla ja muistissa. Ja satunnainen kävijähän ei edes huomaa toistuvuutta. - Kiitos siis niille, jotka jaksavat ottautua uudelleen ja uudelleen vaikkapa "attaan".

Sen sijaan se, mikä tekee keskustelusta ajoittain tylsää, on (kielteiset) henkilökohtaisuudet, (kielteiset) ammattitaitoheitot ja (kielteiset) toisten motiivien veikkailut.

Vaikka vertaukset eivät taida olla nyt kovin "in", sallinette vertauksen terapiapuolelta; Pitkissä terapioissa lähdetään kysymyksestä MIKSI? Tausta-ajatteluna on, että kun tietää, miksi jokin psyykk. vaiva on syntynyt, se auttaa ja vaiva häviää. Ns. lyhytterapiat asettivat toisen kysymyksen ja alkoivat kysyä MITEN? Miten (ajattelemalla, toimimalla) teet vaivasi ja miten (erilailla ajattelemalla, toimimalla) voisit saada sen muuttumaan.

Tylsässä keskustelussa mennään tuonne henkilökohtaiselle MIKSI-osaltolle - vaikka se ei vie asiaa eteenpäin, eikä luulisi olevan yhtään kiinnostavaa olipa laatija tai ratkoja.

Hyvässä keskustelussa esitetään käsityksiä siitä, miten laatija toimii ja ajattelee omat ratkaisunsa. Perustellaan. Haetaan vaihtoehtoja. Kritisoidaan tekotapoja. Perustellaan. (No ok, kyllähän sielläkin vilahtelee miksi-kysymys eli "miksi tein niin kuin tein" - mutta se on nyt erilainen miksi - perustelut tulevat asiapuolelta.)

Eli: En kaipaa kp:n enkä kenenkään muunkaan henk.koht. tunnustuksia. Ei kiinnosta pätkääkään. Minulle riittää se tieto, miten / millä periaatteilla kukin laatija sanastonsa valitsee ja kuinka laatija ajattelee. Ja kaikki tuollainen on hyvin kiinnostavaa luettavaa.
20. E-M25.7.2005 klo 21:48
Kun suht harvoin täällä käyn, en uskalla ottaa kantaa oikeen mihinkään keskusteluun... ja arvaa miksi!
- Koska pelkään syyllistyväni jauhamiseen - tietämättäni.
21. Reino25.7.2005 klo 21:49
Olen RA:n kanssa eri mieltä. Ei jatkuva atta keskustelu ja sen uusiminen eri säikeissä kiinnosta...sama jankkaaminen jatkuu ja jatkuu
22. RA25.7.2005 klo 22:09
Juupa. Olet oikeassa. Tarkoitin itsekin jatkuvaa sanastokeskustelua - noin yleisemmin. En sitä, että nimenomaan tuo söpö "atta" olisi aina arvioinnin kohteena.

Tiivistän vielä aik. ajatukseni: Keskustellaan sanavalinta-, laadinta- ja ratkaisuperusteista. Eikä yritetä leikkiä toisiemme suhteen syvyyspsykologeja. Näin keskustelu säilyy raikkaana ja mielenkiintoisena.
23. kp25.7.2005 klo 22:43
RA
Näyttää olevan vaikeaa. Jos toinen omistaa mersun, niin
sen omistajalla on aina sanomista, että ladan valolamppu (atta) ei pala. Miten siinä autosta (ristikosta) puhut?
24. Sakke25.7.2005 klo 22:50
Kp, mikä auto sinulla on? Vai liikutko taksilla?
25. kp25.7.2005 klo 22:53
Omaa autoa ei ole, talossa on.
-Liikun myös taksilla. (On sikamaisen kallista).
26. Sakke25.7.2005 klo 22:54
Kp, haluatko ostaa hyvän Lada 1200L:n? Molemmat etu- ja taka-atat toimivat. Takalasissa olisi valmiina jo sanaristikot.net-mainostarrakin.
27. Timppa25.7.2005 klo 22:56
kp> onko nauhahiomakone parempi kuin tasohiomakone?
28. V-R25.7.2005 klo 23:24
Mää arvasin tään. (Reinikaisesta)

"Jos toinen omistaa mersun, niin
sen omistajalla on aina sanomista, että ladan valolamppu (atta) ei pala"

Sakke ei voi asiaa kommentoimatta jättää ;)
29. ö25.7.2005 klo 23:27
Jos Ladan valolamppu (atta) ei pala, se ei pala. Ei se ole kuitenkaan Ladan (atta) arvostelua huonoksi autoksi.
30. kp25.7.2005 klo 23:28
Lähettäjä: Timppa 25.7.2005 klo 22:56


kp> onko nauhahiomakone parempi kuin tasohiomakone?
Suosittelen tasohiomakonetta se kun on jämäkämpi vehje.
- Mutta nauhahiomakonekin menettelee.
31. kp25.7.2005 klo 23:34
ö
Oikein ei ladaa se valolampun (atan) sammuminen huonom-
maksi tee. - Ei kumpainenkaan auto (ristikko) ole huono.
-Onpa vain ääripäitä keskenään. - Ostaja löytyy kummallekin
ja käyttäjänsä.
32. ö25.7.2005 klo 23:43
No se on tullut selväksi, että ostaja löytyy.

Minua innokkaana ristikkoharrastajana kuitenkin kiinnostaa kovasti ristikoiden tason nostaminen. Toivoisin sinunkin kp osallistuvan niihin talkoisiin.
33. Timppa25.7.2005 klo 23:48
Riippunee työkoneeesta. Taso ei taida nousta väärillä hiomakoneilla. Väännetään kättä (kuvannoolisesti) ensi viikonloppuna.... .. Olethan kp mukana?
34. RA26.7.2005 klo 01:01
kp, luin kirjoittamasi/ kysymyksesi (25.7. klo 22:43) ainakin kaksikymmentä kertaa.

Zori. En osaa vastata, kun en ymmärrä.

Voitko sanoa saman toisin sanoin - jos se siitä sitten aukeaisi :-) ?
35. Rahikainen26.7.2005 klo 01:02
Sama vika :-)
36. iso S26.7.2005 klo 08:55
Nimenomaan ristikoita koskevaa lainsäädäntöä ei taida Suomessa olla, mutta autoille on säädetty valojen käyttöpakko. Jos menee kadunvarteen tekemään tilastoa siitä kuinka monessa prosentissa minkäkinmerkkistä autoa on valovajetta niin taitaa Mersu hävitä Ladalle. Oman kokemukseni mukaan näyttää siltä että Mersut ja Bemarit ovat niin kalliita autoja ettei rahaa jää enää valojen käyttöön. Todellisuudessa niissä ei ilmeisesti ole valoautomatiikkaa (lienevätkö Saksasta tuotuja vai onko näin myös täällä uutena ostetuissa). Kuskeilla on joko huono muisti tai asennevamma, joten valot jäävät laittamatta päälle.

Muuten, Moottori-lehdessä muutama kuukausi sitten joku kertoi tehneensä tuon kokeen. Oli istunut vilkasliikenteisen tien varressa vahvistamassa mutu-havaintoaan. Käsitys vahvistui: yksiattaisuutta esiintyi eniten Opeleissa, ei Mersuissa eikä Ladoissa.

Lamppu ei pala, jos lamppu on palanut. Autoissa polttimon kestäminen riippunee mm. jännitteen tason säädöstä ja siitä, ovatko valot päällä starttauksen aikana (jännitevaihtelut). Näissä on varmasti merkki-, malli- ja yksilökohtaisia eroja. En väitä etteikö tämä voisi jollakin tavalla heijastua ristikoihin, mutta vaikutusmekanismi on minulle tuntematon.
37. kp26.7.2005 klo 08:57
Lähettäjä: kp 25.7.2005 klo 22:43

RA
Näyttää olevan vaikeaa. Jos toinen omistaa mersun, niin
sen omistajalla on aina sanomista, että ladan valolamppu (atta) ei pala. Miten siinä autosta (ristikosta) puhut?

Selkokielellä.
Kun toinen (te) laaditte, parempaa ristikkoa, kuin toinen (minä ja aina paistaa sama vanha (hyvä) atta, niin miten siinä
ristikosta puhutaan. -Totesit itsekin. että kirjoittelu menee siihen (tuohon attaan). -Ei nähdä muuta, kuin se palamaton
valolamppu.
38. kp26.7.2005 klo 09:06
RA
Toisaalta, mitähän keskusteltavaa autoista Mersun/Ladan
omistajilla on?
-Vaikka muuten hyviä autoja kumpainenkin.
39. Sakke26.7.2005 klo 09:12
Mersumies varmaan kauhistelee Ladamiehelle sitä, kun piti varata Vehosta aika, että saa atan vaihdettua kun pitää purkaa puoli moottoria tätä varten.

Olettaen siis, että mersu on uusi ja hieno.
40. kp26.7.2005 klo 09:17
Sakke
-Siihen se varmaan jääkin. Nimittäin se keskustelu.
41. iso S26.7.2005 klo 09:31
Hesarissa oli pari viikkoa sitten artikkeli selkokielestä. Siinä kerrottiin ja esimerkkeillä valaistiin mitä selkokieli on. Selkokielen tavoitteena on esittää asia niin että puutteellisella kielitaidolla ja vajavaisellakin ymmärryksellä asia tulee selväksi.

Jos minun ymmärrykseni riitti jutun tajuamiseen niin väitän, että kp:n selkokieliseksi väittämä "selvennys" ei ollut sitä. Anteeksi vain, kaikella kunnioituksella ja ristikoita arvostelematta, se oli sönkkäämistä.

Joillakin on kirjallisen ilmaisun taito luonnonlahjana tai ankaran harjoittelemisen tuloksena. Muita auttaa, jos lukee oman tekstinsä ajatuksella läpi ja yrittää nähdä sen toisen ihmisen silmin. Onko mahdollista että tekstini ymmärretään väärin? Onko mahdollista että tekstini ymmärretään oikein? Pahimmat pukit saa eliminoiduksi, jos hetken malttaa eikä heti paina lähetä-nappia.

"Kun toinen (te) laaditte, parempaa ristikkoa, kuin toinen (minä ja aina paistaa sama vanha (hyvä) atta, niin miten siinä ristikosta puhutaan."

Puuttumatta siihen, että sanotaan "toinen laatii" eikä "toinen laaditte" (hups! minähän puutuin!) niin mitä ihmettä yrität sanoa tuolla lauseella? Kuka sitä attaa paistaa? Millä tavalla ja miksi laatiminen ja ristikoista puhuminen kietoutuvat tuossa toisiinsa?
42. kp26.7.2005 klo 09:59
iso S
Voi hyvä hyssykät.
"Paistaa" on sanontatapa, kun jostain asiasta nähdään
VAIN se pieni tahra (se paistaa silmään).
-Jätä se sana vaikka pois, jos se sinua sekoittaa.

-Tai voihan sen atan paistaakin. -Kuka uskaltaa maistaa?
43. iso S26.7.2005 klo 10:36
kp:
Voi huonot hyssykkä.

Luulin että irvailustani paistaa läpi ivallisuuden piikki. Kun kirjoittaa sekavasti (tarkoitan sekä itseäni että varsinkin sinua), niin merkitykset hämärtyvät ja joku voi oikeasti kuvitella, että haluat sanoa Tarzan-kielellä "minä paistaa vanha atta, olla hyvää, nam!"

Kokeillaan paistamisen poisjättämistä.

"Kun toinen (te) laaditte, parempaa ristikkoa, kuin toinen (minä ja aina sama vanha (hyvä) atta, niin miten siinä ristikosta puhutaan."

Ei selventänyt.

Sinulta puuttuu yksi loppusulku. Oletettavasti sen pitäisi olla minä-sanan jälkeen, mutta silloin atta-osuus ei istu kokonaisuuteen millään järkevällä tavalla. Jos sallitaan sisäkkäiset sulut "(minä ja sama vanha (hyvä) atta)" niin silloin lause on hieman järkevämpi. "Toinen" onkin laatijatiimi, missä jäseninä olette sinä ja vanha atta.

Ensimmäisen tiimin ristikot tiimit ovat silti parempia. Se ei ole attan vika, koska se on hyvä. Kuka on syyllinen? Hovimestariko?

Venkoilu sikseen. Et löytänyt kahta olennaista kysymystä (tai päätit olla vastaamatta niihin). Voitko nyt vastata tai kertoa, että et aio vastata näihin:

1. "Kun te laaditte... ja aina paistaa sama vanha (hyvä) atta...". Mistä se atta paistaa silmään?

2. "Kun te laaditte... niin miten siinä ristikosta puhutaan." Kun me laadimme, niin me laadimme. Miten siihen liittyy ristikoista puhuminen?

Tämän pitäisi olla selvää puhetta.
44. Hui_hai26.7.2005 klo 10:41
Kukahan neropatti on keksinyt sanonnan: "Mielipiteistä ei voi kiistellä"? Eihän mistään muusta kuin mielipiteistä saa kunnon kiistaa aikaiseksi. Kun keskustellaan asiallisista asioista asiaperustein, jää argumentointi yleensä lyhyeksi totuuden ja oikean vastauksen löydyttyä. Kun keskustellaan mielipiteistä niin keskustelu jatkuu lakkaamATTA.
45. Antti Skyttä26.7.2005 klo 10:57
iso S (klo 10.36):

Loistava analyysi. En ole pitkään aikaan nauranut yhtä pitkään! Kiitos ikäni pidentämisestä.

Pystyn hyvin sieluni silmillä (ja miksei näillä virallisilla näkimillänikin) näkemään laatijatiimin kp ja vanha atta työhönsä keskittyneenä. Vanhan atan (attan?) ainoana tavoitteena lienee saada itsensä sijoitettua laatimukseen?

Ja aika usein taitaa onnistuakin.
46. KP26.7.2005 klo 11:08
iso S
1. "Kun te laaditte... ja aina paistaa sama vanha (hyvä) atta...". Mistä se atta paistaa silmään?
Minun ristikosta.

2. "Kun te laaditte... niin miten siinä ristikosta puhutaan." Kun me laadimme, niin me laadimme. Miten siihen liittyy ristikoista puhuminen?
-Kun ette näe muuta kuin sen atan.

-Jonka juuri Antti Skyttä tuossa edellä todistaa.

- En tiedä, olenko lastentarhassa vai missä?
47. Salanimi26.7.2005 klo 11:09
"Jottei tästäkin säikeestä tulisi samanlainen "jauhimo", kokeillaanko niin, että jokainen yrittäisi selvitä yhdellä kommentilla?" : Lähettäjä: tonimikael 24.7.2005 klo 21:27
48. Sakke26.7.2005 klo 11:11
Iso S:n analyysi naurattaa toki muitakin kuin Skytän Anttia, mutta itseäni on eniten parin viime päivän aikana naurattanut, kun selvisi mitä tarkoittaa "työmiehen hymy" - tiedättekös?
49. jupejus26.7.2005 klo 11:15
Perinteisesti työmiehen hymy kyllä tarkoittaa vähän pukeutumis (?tai ei) puolta.
50. E-M26.7.2005 klo 12:12
Mitä ihmettä te nyt autoista täällä jauhatte?
Eikös täällä pitäis sanaristikoista jutella??
51. KP26.7.2005 klo 12:15
Koko ajan ollaan puhuttu ristikoista.
- On vaan muuttunut autoksi.
52. RA26.7.2005 klo 13:34
E-M
Äläs nyt, puhutaanhan täällä atastakin.
53. kp26.7.2005 klo 13:59
E-M
Joo, koditonna pyörii raukka pieni.
Naiset yleensä pelkäävät murkkua, mutta näyttää,
että miehetkin...
54. Libero26.7.2005 klo 18:14
iso S 26.7.2005 klo 9.31 ja 10.36:
"Kuka sitä attaa paistaa?"
"- - minä paistaa vanha atta, olla hyvää, nam!"

Pelkäsin jo, että huumorintajuni on vallan kieroutunut, kun silminnäkijät = korvinkuulijat todistavat tavan takaa naurukohtauksiani tämän koneen ja iso S:n venkoilun ääressä.

Ajatella, ilman kp:tä, iso S:ää ja attaa elämä olisi lyhyt ja tylsä. Kp:n teksti on haastavaa, koska lukijan pitää olla koko ajan skarppina ja tajuta kaikki nyanssit. Moniko loppujen lopuksi osaa päivästä toiseen kirjoittaa yhtä tasaisen arvoituksellisesti kuin kp?
55. ++juh26.7.2005 klo 18:51
Joopa joo, taas yksi kp:n vertaus "seitsemännestä planeetasta". [Jos et tajunnut jujua, et menettänyt mitään.]

Jotkut näköjään hyväksyvät sen, että (kuusijalkaiset) murkut hyörivät asunnossa. Toiset osaavat häätää ne itse ja jos eivät osaa, niin älyävät sentään kutsua tuholaistorjujan.
56. RA26.7.2005 klo 19:07
Hyvä ++juh! Alat päästä sisälle metaforagenreen.
57. Eki26.7.2005 klo 19:11
(metaforagenre, hyvä ristikkosana:-)
58. Libero26.7.2005 klo 19:24
++juh 26.7.2005 klo 18.51:
"Jotkut näköjään hyväksyvät sen, että (kuusijalkaiset) murkut hyörivät asunnossa."

Tarkoitatko joillakuilla muun muassa minua? Meidän asunnossamme on hyörinyt vain kaksijalkaisia murkkuja, jotka ovat ymmärtäneet lähteä ajallaan häätämättä ja ilman tuholaistorjujaa.
59. ismo27.7.2005 klo 22:00
Mielenkiintoista (näin satunnaisena lukijana) lukea näitä 150 viestin pituisia säikeitä, joista 90% viesteistä on yleensä kp:n ja jonkun muun väittelyä. Yritä sieltä niitten seasta sitten löytää niitä viestejä, joissa olis jotakin asiaa.

Sekin on pistänyt silmään, että kp kirjoittaa melko sekavasti. Vähän vaikea on välillä hahmottaa, että mitä tuossa taas yritetään sanoa. En tiedä sitten, onko vika mun luetun ymmärtämisessä. Muilla kuitenkin näyttää olevan suht selkeää suomen kieltä.
KOMMENTOI

Pakolliset kentät merkitty tähdellä *