KESKUSTELUT > RISTIKOT > MINKÄLAINEN RISTIKKO ON SOPIVA?

1688. Minkälainen ristikko on sopiva?

kp17.6.2005 klo 09:47
Katsotaan tätä asiaa tältäkin kannalta...

-Ensiksi on sanottava, että omaa työtä pitää arvostaa ja käsistään ei tietysti pidä päästää keskeneräisenä maailmalle.

Mutta...Kun Eki aikoinaan mainitsi, että
ristikko laaditaan ratkojalle (ristikon asiakkaalle). EI TOISELLE
LAATIJALLE....

Pitääkö/tarvitseeko se olla, niin vaikea? Ja "jippoileleva", niin erikoinen niin erikoinen että...?

En ollenkaan tarkoita, että ristikko pitäisi laatia "vasemmalla
kädellä", mutta onko laatijoiden itse asettamat rajoitukset/vaatimukset tulleet jo laatijalle liian painaviksi kantaa?
2. tonimikael17.6.2005 klo 11:32
Nyt tietysi olen jäävimpi (vai olenko sittenkään? ehken kuitenkaan... (päätä nyt!) :)) sanomaan, kun laadin itsekin, mutta:

Ensinnäkin minusta ei IKINÄ olisi tullut ns. ristikkoHULLUA, jos noita "jippoilevia" ja "niin erikoisia niin erikoisia että" ristikoita ei olisi ollut. Tässä oli (ainakin yhdessä) toisessa säikeessä (kiva sana perusmuodossa) keskustelua samasta asiasta eli esim. IS:n KOVISten tarpeellisuudesta. Niin ehdottomasti, toistan EHDOTTOMASTI, kyllä. Taisi useampi jo mainitakin sen, että ostaa viikonlopun iltiksen pelkästään koviksen takia. Minä hieman poikkean tästä: Ostan viikonlopun iltiksen koviksen ja ehkä hieman myös Gary Larsonin piirrosten takia. Toistan: hieman.

Elämäni rakkaimpina ristikonratkontakokemuksina (kiva yhdyssana, taidanpa laittaa sen johki laatimukseen ;)) mielessäni kuultaa kaksi: Parin vuoden takainen SM-kisojen 3.alkueräristikko ja Viitamäen taannoinen (tämä vai viime vuosi?) yykaakoonee-ristikko. Kumpaankin meni aikaa varmaan pari viikkoa (lähes joka päivä jonkin verran) ja epäusko oli monta kertaa taittaa selän. Mutta molemmista selvisin. Vaikka ensin mainittuun antoi ratkaisun avulla joitakin lisävihjeitä rakas vaimoni.

Tuon edellämainitun SM-ristikon (tarkoitus ei silloin ollut pärjätä, koska ensimmäistä alkueräristikkoa en ikinä edes nähnyt) tuoman huikeiden kokemusten takia seuraavat kaksi vuotta odottelin sitten enemmän tai vähemmän malttamattomana uusia kisoja. Ja löytyihän sieltä tämänkin vuoden kolmosesta! Esim. Armeijan kokki. Kiitos Joukkue The Most Katala! :)

Ja jos jostain syystä Suomen ristikkoihmiset lakkaavat tuottamasta tällaisia elämyksiä ja siirtyvät pelkästään helppoihin tietokirjaristikoihin, niin Viroon muutan heti! Varokaa vaan! Tämä ei ole pelleilyä! Hangosta on lyhyt matka!
3. Hui_hai17.6.2005 klo 11:44
Jotenkin tuosta kp:n alustuksesta syntyi vaikutelma, että tässä maassa julkaistaisiin vain supervaikeita ja kikka3 ristikoita. En tiedä oliko moinen kp:n tarkoitus, mutta ei laadun vaatiminen tarkoita pelkästään vaikeiden ristikoiden tekemistä. Laadusta ja ristikoiden laadusta on keskustelua käynnissä jo muissa säikeissä, joten ei sitä sen enempää.

Helppoja ristikoita on valtaosa julkaistuista ristikoista ja tämä on selkeästi asiakaskunnan enemmistön toive. Vaikeiden ja visaisten ystäville ei kovin helpolla taas voi tehdä liian vaikeaa ja tällaisten ristikoiden ystävä vaatii aina lisää. Uudenlaisia vihjetyyppejä. Myös harvinaisempia (mutta hyviä) vastaussanoja jne.

Tuosta kp:n loppukommentista "ovatko laatijoiden itse asettamat rajoitukset/vaatimukset tulleet jo laatijalle liian painaviksi kantaa?" senverran, että mielestäni on täysin absurdia väittää, että pyrkimys hyvän ja tasokkaan ristikon tekeminen sekundan sijaan olisi laatijalle liikaa. Kyllä laatija on väärällä alalla, jos hän tekee mieluummin sutta ja sekundaa kuin edes yrittää pinnistellä parhaimpaan mahdolliseen tulokseen. Kenties silloin tällöin jopa yrittäen ylittää itsensä. Ei kukaan voi olla niin täysinoppinut, ettei uutta kannattaisi opetella!
4. tjn17.6.2005 klo 11:59
Tämähän on helppo nakki. Sellainen, joka tuntuu mukavalta ratkoa.

Samoin kuin kengissä. Sellainen, joka tuntuu miellyttävältä jalassa. Mutta, en minä ainakaan osta kenkiä sovittamatta. Vasta sitten sen tietää, miellyttääkö.
5. KP17.6.2005 klo 12:09
tjn
Olenko oikeassa, ettei laatija loppujen lopuksi laadi
ratkojille, vaan laati omannäköisiä/tasoisia ristikoita...
-Toivoen, että joku niitä ostaa... Samoin kuin kenkien
tekijät tekevät eri näköisiä ja eri kokoisia kenkiä, toivoen,
että joitakin ostetaan.
- Siis ratkoja lopulta määrää, minkälaiset ristikot menevät
kaupaksi?....
6. Hui_hai17.6.2005 klo 12:19
Sanoisin, että tjn:llä on vissi pointti kommentissaan.

Se on sopiva, joka tuntuu sopivalta.

Sopivaa ei voi tunnistaa kuin kokeilemalla.

Pistetään loppuun 'veikkaus', että luultavasti koettuaan positiivisia elämyksiä jonkun laatijan laatimuksen kanssa rtkoja todennäköisesti kokeilee mielellään toista saman laatijan ristikkoa. Ja mikäli kovin paljon tulee byhyy-elämyksiä saattaa laatijan seuraava tekele mennä ratkomatta paperinkeräykseen. [Sana veikkaus on hipsuissa, koska tämä ei ole pelkkä veikkaus, vaan perustuu omakohtaiseen kokemukseen]
7. tjn17.6.2005 klo 12:22
KP:
En ole profeetta enkä tuomari, joten en pysty vahvistamaan teesejäsi.

Paljolti olen kyllä valmis lyömään ristikonlaadinnan ja kengänteon samaan "lestiin" periaatteellisilta ominaisuuksiltaan.

Voisiko viimeiselle lauseellesi olla muitakin vaihtoehtoja ? :)
8. KP17.6.2005 klo 12:42
Toinen kuvaus, ehkä "avaa" tätä minun ajatustani on
kalastaja, joka heittelee veteen syöttejä....

Ajatellaan laatijat erilaisina täkyinä, joita kalat ihmettelevät...
Jotkut jostakin syystä tarttuvat johonkin täkyyn...

Siis, totta on, että ratkojalla muodostuu "oma hovi laatija"...

Siis, laatija laatii omannäköistä ristikkoa, toivoen, että hän
oli se täky, johon ratkojat ottaisivat kiinni...

Siis, laatijan on oltava paljolti ratkojan näköinen täky, kuin
"musta tuntuu".... Muuten voi käydä, että liottaa itseään
turhaa vedessä....
9. matts17.6.2005 klo 12:59
Olen joskus hekumoinut ajatuksella pystyisinkö laatimaan ristikon, joka todella aidosti vaatisi hyvin laajoja yleistietoja elämän eri alueilta (ei kuitenkaan tv-, julkkis-, yms.). Ei ole tullut edes yritettyä. Se olisi ristikko joka ei varmaankaan miellyttäisi tavallista ratkojaa.
10. Eki17.6.2005 klo 13:11
Laatijan työssä olennaista on sekoittaa oma näkemys ja ratkojien mielipiteet oikeassa suhteessa.
11. tonimikael17.6.2005 klo 14:28
Lidlikin myy kenkiä. Eräs tuttavani ostikin sieltä parin. Jonkinmoisen kokemuksen perusteella teki päätöksen, että ei ikinä enää osta kenkiä sieltä. Koska ne oli sieltä. :P
12. ile17.6.2005 klo 16:37
Lidlissä myytiin viikko sitten halvalla todella laadukkaita kasaan painuvia kassissa kuljetettavia ohjaajantuoleja.

Koska juuri alkanut kesäloma häämötti silloin, niin ostin pari istuinta, ne kun menevät mukavasti pieneen tilaan ja mahtuvat autoon pohjoista Eurooppaa kierrellessä.

Ja on niissä teline paukkulasiakin varten. Emännän kanssa kuluu ilta rattoisasti leirintäalueella.

Pystyttäessäni ensi kertaa kokeeksi tuolia huomasin kauhukseni, että kesäkaluste oli ja on varustettu painorajoituksella!

Vain alle satakiloiselle!

Alle satakiloisethan punnitaan neuvolassa!!!

Reissuun lähdetään parin viikon kuluttua, joten nyt pitäisi kahden ensimmäisen lomaviikon aikana jotenkin pudottaa neljä kiloa painoa.

Amputoinko posket?

Vai jätänkö väliin kaljan, makkaran, sillin tai uudet perunat?
13. tonimikael17.6.2005 klo 16:45
ile.
Käy hakeen jostain ilmapallotukusta heliumpullo. Emmännänkin on kivempi kuunnella sua heliumin nautinnan (siis sinä nautit, ei emäntä ;)) jälkeen. Tulee pikkuoravat tai akuankka mieleen. :)
Rattoa reissuun! :)
14. Marko17.6.2005 klo 17:32
Vaikken ihan varma ole, mutta eiköhän ristikoita laadita kaikenlaisille ratkojille.

En itse ole mestariratkoja, mutta välillä on mukava täyttää helpompia ristikoita ja välillä vaikeampia. Tämä riippuu osittain vuodenajasta kesällä vähemmän talvella enemmän. Ratkontaan käytettävästä vapaasta ajasta lomalla enemmän kuin vapaailtoina ja paikasta eli apukirjojen saatavuudesta joita mökillä tai matkalla ei paljon ole.
15. Eki17.6.2005 klo 17:39
Markon laisia on paljon.

Lisäksi on kaksijakoinen tilanne: osa ratkojista etenee koko ajan kohti vaikeampaa mieltymystä, kun toiset pysyvät koko elämänsä samanlaisessa/tasoisessa.
16. V-R17.6.2005 klo 21:07
Moni ratkoja yrittää päästä vaikeimpia täytellessään pätemättömyytensä tasolle.
Seuraus:
Ristikot täyttävät ne, jotka eivät vielä ole nousseet pätemättömyytensä tasolle.

Ja sekös niitä kenkuttaa. Ainakin minua.

Viimeiset kymmenen vuotta kehitystä seuranneena olen sitä mieltä, että silloiset kolme tähteä olivat helpompia ratkoa, kuin nykyiset.

Laatijat ovat pikkuhiljaa vedättäneet rimaa ylemmäs.
Ovat siis vauhtisokeita.

Tietenkin vihjeetkin alkavat loppua, kuten tämänkin keskustelukerhon mielekkyys.


Tämä koskee pelkästään IS:n ristikoita. Muissakin julkaistuissa on sama vika
17. kp17.6.2005 klo 21:25
Tuossa yhdessä säikeessä kun puhetta oli koviksesta yhtenä ajatuksenani oli, juuri tuo IS tätä IS tuota olisi kuin
Ilta-Sanomien ristikoiden mielipidefoorumi....
18. Eki17.6.2005 klo 21:38
Kirjoittajat luovat tämän foorumin.
19. V-R17.6.2005 klo 22:28
Väärin.
Eki loi tämän foorumin.
Kana munii. Sika sitoutuu.
Eki on sika. Kanalla on muna.
Miksi kaupassa ei myydä sianmunia?
20. kp19.6.2005 klo 09:18
Milloin ristikko on sopiva?

Kun sopii, kuin hansikas käteen....

Tämäkin sanonta puoltaa sitä, että laatijat työstävät
eritasoisia ristikoita markkinoille kohditamatta niitä ainoastaan jollekin yksilölle (ratkojalle). -Ja hän ratkoja
ostaa "hansikkaan" ja jos se näyttää hyvältä ja on sopiva
käteen hän pitää sen. Ja jos se on vielä oikean värinen.
-Joillekin oikean värinen ristikko voi olla: Lehto, Joutsi.....

-Tietysti "tilausristikot" ovat eri asia, niistä tiedetään
vastaanottaja ja ristikon tarkoitus...
21. KP19.6.2005 klo 15:28
Tulipa tässä mieleen, jos laatijan on kuultava ratkojaa,
niin kumpaa? Häntä, joka osasi ristikon tehdä vai häntä
joka ei osannut?
22. kp20.6.2005 klo 10:50
"Tulipa tässä mieleen, jos laatijan on kuultava ratkojaa,
niin kumpaa? Häntä, joka osasi ristikon tehdä vai häntä
joka ei osannut"?

Onko kenelläkään laatijalle mielipidettä asiasta?
23. Eki20.6.2005 klo 11:01
Kummankin kommentissa voi olla hyvin mielenkiintoisia ja hyödyllisiä piirteitä.

Kuinka moni laatija pystyy muuntautumaan palautteen perusteella ja/tai kuinka moni uskoo palautteeseen niin paljon, että todella muuttaa ristikoitaan niin paljon, että sen huomaa?

Puhua voi mitä vaan siitä, miten palaute vaikuttaa, mutta näkyykö se ristikoissa?

Ai niin, olenhan kirjoittanutkin jotain asiasta. Muutkin voivat kirjoittaa, olisi mielenkiintoista.

http://www.sanaristikot.net/pakinat/index.php?p1=e kipal.php&p2=info.php
24. PM20.6.2005 klo 12:09
Kaikki palaute on tietenkin tervettullutta ristikoiden laatijoille, mutta suhtautuminen palautteeseen ei olekaan aina ihan yksinkertaista. Edellä on peräänkuulutettu sitä, kuinka paljon palautteen pitäisi näkyä laatijan tulevissa ristikoissa, eli kuinka voimakkaasti laatijan tulisi reagoida saamaansa palautteeseen.

Yksiselitteisten virheiden kohdalla tilanne on tietysti aivan selvä - samaa virhettä ei tule toistaa. Ristikoiden tyylillisiin seikkoihin tai vaikkapa täälläkin paljon puhuttuun sanastoon liittyvät palautteet sen sijaan ovat ongelmallisempia.

Kuinka suuri painoarvo tulee antaa yksittäisille palautteille, mikäli ristikolla oletettavasti on ollut useita satoja tai tuhansia ratkojia? Suomalainen kuluttaja tapaa antaa palautetta ainoastaan negatiivisista kokemuksista (ja niihinkin kynnys on varsin korkea) - mitä sitä hötkyilemään, jos kaikki on niinkuin pitääkin. Jos laatija nyt reagoi voimakkaasti muutamiin negatiivisiin palautteisiin ja esimerkiksi muuttaa olennaisesti tyyliään, niin tekeekö hän samalla mahdollisesti karhunpalveluksen niille, jotka ovat pitäneet nimenomaan entisestä tyylistä ja siksi olleet hiljaa?

Kuten näillä keskustelusivuillakin on tullut ilmi, niin ihmisillä on kovin erilaisia mieltymyksiä: toiset tykkää väreistä ja toiset ei, omatekoisilla yhdyssanoilla on omat kannattajansa ja vihaajansa, vihjeisiin kaivataan enemmän kikkailua tai tietopohjaa, jne.

Onko vaara, että aloittelevat laatijat, jos he suhtautuvat liian herkkänahkaisesti negatiiviseen palautteeseen, joutuvat tiettyjen "ammattivalittajien" diktatuurin uhriksi ja seurauksena onkin entistä köyhempiä, yhdenmukaisia ja tylsempiä ristikoita? Sellaisia, joita kaikki sietävät, mutta joista kukaan ei erityisemmin tykkää.

Joka tapauksessa, kunhan maltti pidetään mukana, niin laatijoiden kannalta varmastikin parempi tilanne on saada edes jotain palautetta, kuin se, että tekemiset vaietaan tyystin kuoliaiksi.
25. Libero20.6.2005 klo 17:08
Eki 20.6. kello 11.01
"Kuinka moni laatija pystyy muuntautumaan palautteen perusteella - - - niin paljon, että sen huomaa?"

Luin myös pakinasi palautteesta. Tuohon kysymykseen vastaan ensiksi, ettei yhdenkään laatijan edes tarvitse yrittää muuntautua PALAUTTEEN PERUSTEELLA. Toiseksi olen sitä mieltä, ettei yhdenkään laatijan edes tarvitse pystyä siihen, siis PALAUTTEEN PERUSTEELLA. (Yksittäiset asiavirheet ovat asia erikseen. Tuskin kukaan toista kertaa samaa virhettä tahallaan viljelee.)

On loppujen lopuksi aika avutonta, kun ratkojat ryhtyvät nyrhimään ristikoitten yksittäisiä vihjeitä ja ratkaisusanoja. Tähän sorrun joskus myös itse, vaikka useimmiten pärrään vain mielessäni. Hyvään kielteiseenkin kritiikkiin tulisi aina kuulua kaksi teemaa: "Olet tässä ja tässä toiminut mallikkaasti. Kun otat vastaisuudessa huomioon myös tämän ja tämän, lopputulos on entistä parempi."

Luovassa työssä, jollaista muun muassa ristikkojen laatiminen on, ihmisen muuntautumistarve syntyy hänen sisimmässään tai sitten on syntymättä. Usein kaikkein lahjakkaimmat ovat myös itsekritiikissään kaikkein armottomimpia ja haluavat kehittyä, vaikka ovat jo moninkertaisesti ylittäneet normin.

Erään psykologisen teorian mukaan ihmiset ovat myötäsyntyisiltä ominaisuuksiltaan yhdeksänlaisia. Persoonallisuustyyppiä eivät kasvattajat eivätkä elämänkokemuksetkaan juuri muuta. Kussakin tyypissä toki on runsaasti eri vivahteita, mutta kaikki yhdeksän "perustyyppiä" edustavat yhdeksää erilaista tapaa tarkastella maailmaa.

Kun tuo teoria on kokemusperäisen tiedon perusteella melkoisen totta, myös ristikkoväen tulisi hyväksyä erilaiset laatijat vaatimatta heitä muuntautumaan PALAUTTEEN PERUSTEELLA.

Meitä ratkojiakin on "sen seitsemää sorttia" ellei peräti yhdeksää. Olen työkseni käyttänyt suomen kieltä ja vaalinut hyvää yleiskieltä, mistä syystä pillastun törmätessäni ristikoissa tämän mittarin mukaan epäkelpoihin sanoihin. Uskon silti, että ristikkojen ammattimainen laatijakunta pitää rimaa korkealla ilman minun apuani, vaikka kernaasti opastaisinkin...

Kannatan vapaata keskustelua, johon mielestäni eivät kuitenkaan kuulu persoonaan kohdistuvat nimittelyt - solvauksista puhumattakaan.
26. Eki20.6.2005 klo 17:26
Kyllä esim. täällä sivuilla parhaat palautteet ovat niin perusteltuja, että ne vaikuttavat työhön. Ei kaikki rakentavakaan kritiikki tehoa, mutta vaikutukset voivat olla yllättävän suuria.

"Ai tuolta se tuntui ratkojasta... yritänpä tehdä sen paremmin... en käytäkään sitä ja sitä jujua vaan mietin uudenlaisen..."
27. Libero20.6.2005 klo 21:12
Edelliseen:

Näillä sivuilla palautettaan puntaroi ja antaa selvästikin eräänlainen valiojoukko, jolla on runsaasti omakohtaista kokemusta ristikoista. Alan asiantuntijoiden sisäinen vuoropuhelu on silti eri asia kuin monesta ulkopuolisesta tuutista tuleva palaute. Vaikka nämä tuutit maksavina asiakkaina ovatkin aina oikeassa, ei kai kukaan voi "ojentautua" jokaisen palautteenantajan korvasyyhyyn!

(Vaikuttaa siltä, ettei mikään tälle foorumille kirjoittamani näkökanta saa minkäänlaista vastakaikua. Sinä, Eki, isäntänä vastaat kohteliaasti, kiitos siitä. Koko muu poppoo kuitenkin muikenee kuin vaari. Piristän nyt mieltäni ryhtymällä ratkomaan "sopivaa ristikkoa".)
28. Eki20.6.2005 klo 21:59
Puhun nyt sellaisesta palautteesta, joka on hyvin jäsenneltyä tai joka sisältää jonkun yksityiskohdan, jonka tajuaa tehneensä huonommin kuin voisi tai joka olisi helppo pienellä ponnistuksella tehdä paremmin. Vain ja ainoastaan sellainen vaikuttaa, jonka itsekin ymmärtää. Paljon tulee käsittämätöntäkin!

Ei kai kukaan laatija kärsi sellaisesta, että luulee itse olevansa erehtymätön ja/tai täydellinen?
29. MM20.6.2005 klo 22:03
Päinvastoin, muutamat suorastaan nauttivat siitä.
KOMMENTOI

Pakolliset kentät merkitty tähdellä *