KESKUSTELUT > RISTIKOT > MALJAPUHE

168. Maljapuhe

Ahti23.6.2003 klo 11:53
Poikani JUSSI vihitään 5.7.2003 SUVIN kanssa avioliiton onnelliseen satamaan. Haluaisin lyhyehkössä maljapuheessa (morsiamen isä pitää varsinaisen juhlapuheen) lohkaista jotakin sanaseppomaista pariskunnalle ja vieraille. Saisiko noista kesäisistä nimistä jotakin hauskaa sanottavaa irti?
2. OSui23.6.2003 klo 14:38
Luonto vetää tikanpojan puuhun, mutta mikä vetää Jussia vielä taatana? Suvi yössä!

Toivottavasti joku keksii jotain painokelpoista. Onnea kaikille osapuolille.
3. Maiju23.6.2003 klo 14:47
Suvi on siis alkamassa yhteistä aikaa Jussin kanssa. Hyvä niin, sillä jussin aikaanhan suvi on kauneimmillaan.
4. Eki23.6.2003 klo 15:05
Voi olla osaksi painokelvotonta, mutta kokeillaan.

Jussi on tähän asti kelvannut Suville jussina/Jussina, mutta tästä eteenpäin Jussin pitää kelvata hänelle muulloinkin kuin jussina.
Suvikaan ei voi olla Jussille pelkkä suvihuvi, mutta Jussi saa nyt unohtaa Päivin öin ja Aamu-huvi sekä Ilta-huvi ovat myös kiellettyjä.
Mutta kyllä hän olisi melkoinen hullujussi, jos ei sellainen kokki kuin Suvi kelpaisi - ja nyt ei ole kyseessä gonokokki tai ekinokokki. Siinä pai-suvi muutakin kuin pai-taikina (silkka arvaus mutta luultavasti pitää paikkansa).
5. Ahti23.6.2003 klo 16:11
Kiitokset tähä asti. Aika hyviä. Runoilkaa lisää. Heh, heh...
Sulhasen äiti saa sensuroida pahat pois.
6. OSui24.6.2003 klo 08:40
Maiju laittoi niin hyvän, että muut kokevat rimakauhua ilman rakkautta. Taitaa käydä niin, että Ahti saa suoda antejaan omasta päästään. Täältä päästä ei tule kuin siivottomia puujalkaisuuksia mieleen:

Kerran vain heilahti Jussin pussi
kun hän Suvin kanssa sormukset osti

Siis muista Jussi ystäväin
ei pilvet ole maassa päin
ja parempaa vain oota aikaa
milloin Suvi-virsi raikaa...

Jussille on paras huvi
kun on seuranansa Suvi.
Mielellänsä Jussia
Suvi tahtoo pitää kädestä!


Paremmin ei suju vissiin jos ei liity Suvi Jussiin!
7. Ahti24.6.2003 klo 11:47
Kiitos kaikille. Maiju mailasi mielestäni mukavimman!
8. Eki24.6.2003 klo 12:17
Kerrohan sitten, miten meni ja kirjoita vielä tänne puhe sanasta sanaan ellei ole just tuo Maijun. Sen verran lienet 'velkaa'.
9. Ahti24.6.2003 klo 12:32
Kyllä onnistuu!
10. Ahti9.7.2003 klo 13:34
Maljapuhe 5.7.2003 klo 18.00

Hyvä hääväki!
Tervetuloa jatkamaan Suvin ja Jussin häätilaisuutta tänne yli 100 vuotta sitten valmistuneeseen Finlaysonin palatsiin.

Suvi ja Jussi. Olette nyt solmineet liittonne virallisesti ja astuneet aviosäädyn ihanuuteen kaikkien meidän kuullen kauniissa Tampereen Vanhassa Kirkossa.
Teistä on tullut aviopari ja varmaan me kaikki toivomme, että teidän suuri päivänne olisi onnea ja iloa tulvillaan. Toivomme myös, että teidän tulevaisuutenne olisi täynnä uusia haasteita, täynnä elämänrikkautta ja rakkautta. Uskomme myös, että liittonne kestää niin hyvinä kuin pahoinakin päivinä eli pohojalaasemmin sanottuna niin myätä- kuin vastamäeskin.

Suvi on siis alkamassa yhteistä aikaa Jussin kanssa. Hyvä niin, sillä jussin aikaanhan suvi on kauneimmillaan.

Ehdotan, että kohotamme lasillisen kuohuavaa kauniin morsiamen ja salskean sulhasen kunniaksi. Olkoon yhteiselonne aina yhtä makeaa, raikasta ja helmeilevää kuin tämä juoma!

Onnea!
11. Pena Porvoosta9.7.2003 klo 18:14
Hyvä puhe! Todella oivallisesti Maijun oivallus mukana.
12. Kravattimies11.7.2003 klo 09:20
Sattumalta häät pidettiin meidän häidemme vuosipäivänä. Kun katselimme omia hääkuviamme pihalla häärivistä erottuivat vihkiäisten valmistelijat.
13. Kravattimies11.7.2003 klo 22:42
Pointti jäi, vaikka pilkku jäi.

Mustasukkainen nuohoojamme jäi tulematta. Hän oli saanut tarpeekseen häistä.
14. PP25.6.2010 klo 09:17
Tässäpä mukavaa jussia.
15. Huono vitsi26.6.2010 klo 12:55
Juankoskella kuoli kaksi ihmistä traagisesti hään puutteeseen. Happi ei myöskään ollut kutsuttujen joukossa.
KOMMENTOI

Pakolliset kentät merkitty tähdellä *