KESKUSTELUT > RISTIKOT > IS VIIKONLOPUN RISTIKOT

1650. IS viikonlopun ristikot

Marko28.5.2005 klo 15:57
Vaikeiden ristikoiden ratkojia on siunattu viime viikkoina hyvillä ristikoilla Antti ja Alf. Ainoa miinusmerkkinen asia on ollut ristikoiden pikainen palautus.

Tästä pääsemmekin aiheeseen eli voisiko vaikeiden palautusaikaa pidentää ja julkaista vaikka pienellä välillä esim. Tänään ja kahden viikon kuluttua.

Toisekseen olisin tiedustellut, että onko Ekillä tietoa tai aavistusta onnistuisiko viikonlopun Plussasta saada kaksi aukeamaa ristikoille nykyisen puolentoista sivun sijasta?

Tällä ajan takaa, että olisi kolme ristikkoa yksi helppo (aukeama), keskitasoinen (yksi sivu) ja vaikea (yksi sivu), tällöin palveltaisiin kaikkia ratkojia.
2. Alf S28.5.2005 klo 18:10
Tervehdys. Mukavaa että ristikkoni ihastuttaa. Eki on käsittääkseni lomilla ja näin ollen äänessä vasta myöhemmin.
Poikkeuksellisesti meikä huseeraa Koviksen paikalla ensi tiistain IS:ssä. (Mikäli minulla faktat ovat kohdallaan tässäkin asiassa) Rakentavaa kritiikkiä saa lähettää: ellei kovis kovin pahasti vihastuta ihmisiä, niin jatkoa saattaa seurata.
3. Marko12.6.2005 klo 17:46
Ajattelin palauttaa tämän pätkän etusivulle, koska samasta tai ainakin sivuavasta aiheesta on keskusteltu.

Olen pahoillani, jos tämä tuntuu toistolta.
4. Eki12.6.2005 klo 20:42
Tällä hetkellä tila on lauantaina tuo. Juhannuksena (se on tosin torstai) on myös keskitason aukeama. Jussin jälkeen alkavat arkipäivinä matkaristikot eli helppo iso ristikko ja vähän hankalampi pienempi 100 euron palkinnolla.
KOMMENTOI

Pakolliset kentät merkitty tähdellä *