KESKUSTELUT > RISTIKOT > TEEMUN KOVIS 7.5.

1593. Teemun kovis 7.5.

Matti8.5.2005 klo 17:31
Haa selvitin! Pallotus oli mielestäni kokolailla kohdallaan, 3-.
Paljon kivaa hoksattavaa: -ela, PAN T, puhekupla jossa R!, GAUPPOJA, LEHTIMIEHIÄ, UUMAA, UU, lipe, mielestäni parhaat mainitakseni.
2. Juha N8.5.2005 klo 19:07
Kas kun mainitsitkin ensimmäisinä vihjeet -ELA ja PAN T, jotka olivat juuri ne, joiden yhteys ratkaisusanoihin aukesi minulle vasta muutaman minuutin jälkipähkäilyssä ristikon jo tultua täyteen.

Tosi hyvä sanasto, vaikka on pitkiä sanoja ja avaruutta keskialueellakin.

Hauskaa, että ristikon "kyseenalaisimmalle" sanalle tehtiin vihje peräti pääkuvaan. Viittaan tiettyjen naapurisäikeiden junnaaviin väittelyihin siitä, mitkä ristikkosanat ovat sopivia ja mitkä eivät. Eräs keskeinen väittelijä haluaa kategorisesti hylätä sanakirjoista puuttuvat luovat yhdyssanat, vaikka niillä olisikin selitettävissä oleva tarkoite. LAULAJAMIES ei ensinäkemältä ole olemassa, mutta sopivalla selityksellä on (niin kuin onkin). Tarvitaan siis melkein rautalangasta ellei rautapellistä väännetty vihje osoittamaan, että yhdyssanan tarkoittama asia on olemassa. Niin kuin nyt tämä pääkuva osoittaa vastaussanansa oikeutetuksi... :)

Minusta kivoin vihje oli PAIKKA JOSSA POISTETAAN KUORIA? kera ylös osoittavan nuolen.
3. Juhani Heino9.5.2005 klo 15:49
PAN T mietitytti muakin ratkaisun jälkeen, selvisi ehkä minuutissa, ristikko (siis ratkomus jos saivarrellaan) ei vielä silloin ollut valmis.
Jääkiekko-Seppo ei ollut edes passiivisessa sanavarastossa. Mutta eipä haittaa kun ratkesi ohessa.
Sanavarastosta puhuen: mulla oli pitkään "usein pussitettava" PAULIG. Korjautuihan se lopussa, mutta nytpä tiedän mitä se sana tarkoittaa joka ristesi G-kirjaimen kohdalla. Ei ole tosiaankaan "kankaasta".
Mukavaa ajanvietettä, ehkä nyt olen samaa mieltä että pallosia oli 3-.
4. matts9.5.2005 klo 16:46
oikea yläkulma takkuaa??
muuten ok mutta PAN T ei aukea vaikka siinä "tukeva" täti seisookin!
5. Eki9.5.2005 klo 16:51
Täytyy tässä vaiheessa todeta, että PAN T lli meikäläisen muutos, ei siis Teemun syytä, tai on siinä mielessä, että alkuperäistä vihjettä en hyväksynyt.

Tai en tajunnut.

Se oli:

iitat

Osaako joku selittää?
6. Juhani Heino9.5.2005 klo 17:01
Mulle tulee mieleen huono selitys, jossa alkuun ja loppuun lisätään kirjain - enempää en uskalla nyt sanoa. Sanat eivät ihan vastaa toisiaan.
7. Eki9.5.2005 klo 17:11
Sitäpä se ehkä onkin! Hyvä kun muutin, sillä tulkintasi epätarkkuudesta on oikea.

Syyllinen on lomalla kaukana.
8. HasEpä11.5.2005 klo 09:58
Vihjeet varmasti ovat hyviä, mutta vaikeita! Ratkomme kyllä kakspuoloset joskus päivässä, joskus viikossa, mutta kyllä nämä 3 miinuksetkin menevät aivan yli hilseen! Yksi vihje on nyt ratkaistu ja siihenpä se taitaa jäädäkin, ei kertakaikkiaan saa otetta mistään nurkasta!
9. kp11.5.2005 klo 10:30
Tulipa sellainen ajatus mieleen, että jos olette tosissanne
(ette pelleile),niin kuinka voi tavallinen ratkoja ratkaista
ristikot? Kun sellaiselle, joka on tottunut ratkaisemaan mitä
vain on noin vaikeaa...
10. Eki11.5.2005 klo 10:37
Tarkoitatko, kp, että kolmen ja kolme miinuksen ristikoita ei pitäisikään julkaista? Kirjoittanet asiasta "huolestuneena kansalaisena", et ihmisenä, joka olisi yhtään perehtynyt kyseisiin ristikoihin.
11. kp11.5.2005 klo 11:02
Kuten oikein päättelit kirjoitin asiasta "huolestuneena kansalaisena"...
Miten on "tavallisen tallaajan" laita, jos ristikon ammatti-
laisille täyttäminen on noin vaikeaa? (Jos ovat tosissaan).
Olen sen verran kyseisiä ristikoita ratkonnut ja katsonut niitä
tavallisen ristikkoharrastelijan silmin...menee turhan
vaikeaksi. Ei kai lehti odota VAIN muutamaa vastausta?
Ehkä kymmeniä, sata, satoja...
Tämä on tietysti oma mielipiteeni, kuten kaikki kommentit
täällä on...
12. kp11.5.2005 klo 11:17
Tavallisen ratkojan kiinnostus lopahtaa hyvin nopeasti...
Jos ristikko ei aukea, niin se on siinä...Ei ala tappelemaan...
Vaihtaa toiseen ristikkoon, tai kiinnostus loppuu...
13. Eki11.5.2005 klo 11:37
Innokkaimmat ristikoiden harrastajat ovat pyytäneet vaikeampia ja vaikeampia. On hienoa, jos jotkut laatijat niitä vaivoistaan välittämättä väsäävät ja joku lehti niitä suostuu julkaisemaan. Siitä ei ulkopuolisten kannata olla huolissaan.

Visaisia ristikoita kehitellään koko ajan miellyttävämpään suuntaan, asiakaspalautteen pohjalta. On helppo sanoa, että vihjeiden pitäisi selvitä heti, koska mitä visaisempiin mennään, sitä ovelampi pitää olla. Ihmelaatija on se, joka pystyy tekemään pelkin loistavin oivallusvihjein tarpeeksi visaisen ristikon kovimmallekin friikille.

Kun on vähän "ratkonnut ja katsonut" omin silmin, on siitä aika vaikeaa toisesta koulukunnasta käsin nähdä sen ristikon arvot kohderyhmälle, jota kp ei selvästikään näissä tapauksissa ole.
14. kp11.5.2005 klo 11:44
Olet sinä ihmemies,Eki...
On aina kuin sinun varpaallesi astuu, kun esittää oman
mielipiteen...
Onko sinulla joka päivä varpaat pipit?
15. Eki11.5.2005 klo 12:08
Se on sinun mielipiteesi.

Ihmettelen vain tässä säikeessä nyt viimeksi, miksi yhtäkkiä otat kantaa visaisiin ristikoihin ja olet huolissasi niistä, kun ne eivät jotenkin ollenkaan sovi pirtaasi ratkojana tai laatijana.
16. KP11.5.2005 klo 12:14
Juuri siksi.
Kun ristikot menevät "vain oman piirin tarpeisiin".
Ovat siis liian vaikeita, niin eivät ole enää ajanvietettä
ja "sirkushuveja" tavallisille ratkojille...niitähän (ainakin
vielä) tehdään "tavalliselle tallaajalle"...
17. Eki11.5.2005 klo 12:17
Koviksia ei tehdä tavallisille tallaajille.

Kovisten ratkojat eivät ole vain omaa piiriä. Joukossa on paljon minulle ja muille laatijoille aivan tuntemattomia ihmisiä.

Valitettavan harvat laatijat pystyvät oikeasti laajaan skaalaan vaikeusasteissa. Laajemmallekin tekijäkunnalle olisi kysyntää, kp:n epäilyistä huolimatta.
18. RA11.5.2005 klo 12:29
Tiedän monia, jotka ostavat viikonvaihteen Ilta-Sanomat pitkälti tuon kovis-ristikon vuoksi. Se on siis ratkaisemassa, ostaako IS vai IL vai jättääkö kokonaan ostamatta.

Ei vaikeita ristikoita liikaa ole tarjolla - helppoja sen sijaan on helppo löytää.
19. Jukkis11.5.2005 klo 12:59
KP: "Tavallisen ratkojan kiinnostus lopahtaa hyvin nopeasti..."

Näin kävi, kun aikoinaan "tavallisena ratkojana" aloin kyllästyä tavallisiin ristikoihin ja kiinnostuin vaikeista.

KP: "Jos ristikko ei aukea, niin se on siinä...Ei ala tappelemaan..."

Ei, vaan ainakin tämä tavallinen ratkoja alkoi tappelemaan.

KP: "Vaihtaa toiseen ristikkoon, tai kiinnostus loppuu..."

Kyllä, tämä tavallinen ratkoja vaihtoi toiseen vaikeaan ristikkoon, koska kiinnostus oli herännyt.
20. Johanna11.5.2005 klo 13:08
RA on oikeassa ainakin minun suhteeni, ostan usein Ilta-Sanomat pitkälti juuri tuon koviksen vuoksi, ja mitä enemmän pallosia sen parempi. Tosin mitä enemmän palloja löytyy niin sitä todennäköisemmin ristikko jää ratkaisematta, mutta kun se on vaan niin kivaa kurittaa aivojaan :)

Noita läpikirjoitettavia ristikoita löytyy ihan joka paikasta, mutta oikeaa aivotyötä vaativia saa jo etsiä. Siis lisää vaikeita ristikoita, kiitos!
21. HasEpä11.5.2005 klo 13:44
Eihän tästä nyt sotaa tarvitse nostaa!, koviksethan ovat elämän suola ja ihanaaa ajanvietettä. Innostuimme vain niin kovin, kun huomasimme, että nyt on palloja 3 ja miinus ja se voisi olla silta päästä sinne vaikeimmalle tasolle ratkomaan, mutta aah ja voih, kovin on tuskaisaa! Mutta jospa vielä jonain päivänä se onnistuu...
22. iso S11.5.2005 klo 13:53
Silloin harvoin kun ostan iltapäivälehden, on syynä yhdeksän kertaa kymmenestä ristikot eikä ei lööppi. Ristikkoperusteisesti käteni tarttuu Iltikseen, ei Iltalehteen.

Iltikselle kiitos ja ylistys siitä että se lohkaisee myyvältä hömpältä tilaa sekä helpommille että vaativammille ristikoille. Näin sama lehti pystyy palvelemaan eritasoisia ratkojia, jotka ovat ihmisenä ja asiakkaina samanarvoisia. Ristikkolehdissähän tämä voidaan ratkaista siten että on erikseen helppoja lehtiä ja visaisia lehtiä, kun ristikot ovat lehden ainoa sisältö. Iltapäivälehtien ei voi kohtuudella olettaa julkaisevan erikseen helpon ristikon ja visaisen ristikon painosta.

Tosivisaisten ystävien joukko on rajallinen, mutta on hienoa että heillekin löytyy mieleistä päänvaivaa. Voisihan mokomille tehdä lobotomialeikkauksen, minkä jälkeen he tyytyisivät mukisematta niihin Ismail -> Atik -ristikoihin. Minusta se ei kuitenkaan ole oikea tapa. Älyään teroittavat saattavat käyttää joutoaikoina (kun eivät ratko) järkeään johonkin hyödylliseenkin.

Itse olen löytänyt kykyjeni rajat ja olen tyytyväinen Keskosiin ja satunnaiseen uskaltautumiseen Visaisten Valtakuntaan. Laadukas Pehmis maistuu verryttelynä oikein hyvin.
23. Esko Kalervo11.5.2005 klo 23:06
kp:n inspiroimana tuli mieleen, että olisi ihan mielenkiintoista tietää, kuinka monta ratkaisua kuhunkin kovikseen tuli.

Teemun kolmi-miinus -pallonen oli minulle sillä lailla mielenkiintoinen, että tiistain ratkonta-ajat menivät toljottaessa ilman sanottavaa tulosta – ei meinannut päästää sisään. Keskiviikkoiltana sitten puurtamalla tuli täyteen. Hyviä oivalluksia. En kylläkään ymmärtänyt -"baba"n ja ratkaisusanan yhteyttä. Supistustilan ratkaisusanaa en pidä keittiöratkojalle "hyväksyttävänä" (=itselleni sanakirjasana, koska ei tuttu), samoin cameo – näin se yleisivistys vaihtelee, rakoilee?
Vai onko niin, että ko "outoudet" kuuluvat johonkin itselleni outoon kulttuurinlajiin, kuten nuorisoPop-, ooppera- tai urheilumaailmaan?
24. Esko Kalervo11.5.2005 klo 23:12
No joo, jos se lasten koululaukussa oleva kirjoitetaan kahdella a:lla!
25. Pena11.5.2005 klo 23:14
Kyllä se -"baba" -yhteys on mullekki mysteeri. On kyllä muutenkin ristikko kesken vielä. Sitkeästi vaan...
26. Juhani Heino12.5.2005 klo 00:06
Isolla kirjaimella Cameo kuuluu tosiaan popmaailmaan, mutta ei ihan nuorille enää - cameo taas kuuluu elokuviin.
27. Juha N12.5.2005 klo 01:37
Ohjaajan kaverit tai ohjaaja itse tekevät vitsin vuoksi cameo-rooleja. Todennäköisesti ilman palkkaa. Katsojille on hauskaa bongata joku toisesta yhteydestä tuttu stara vähäisessä sivuosassa, joskus vain sekunnin mittaisessa statistiroolissa. Cameo-rooliksi luetaan ilmeisesti myös se että joku tähti (esim laulaja) esittää elokuvassa omaa itseään.

Alfred Hitchcock oli ahkera tekemään cameo-visiittejä omissa elokuvissaan. En tiedä tunsiko yleisö hänen hahmonsa yhtä hyvin kuin me nykyään. Jos tunsi niin herran valkokangasvisiitit varmaan aiheuttivat ylimääräisiä naurunhörähdyksiä katsomoissa. Ensi-iltaan tulevasta Star Wars -elokuvasta on huhuttu (liekö varma tieto jo?) että ohjaaja Lucas tekisi siinä cameo-roolin.

Supistustila oli "sattumalta" itselleni hyvin tuttu. Hieman saatoin kohottaa kulmakarvaa kun sen äkkäsin. Kyseessä on erikoistermi, mutta sana on yhdessä mielessä mielenkiintoinen. Se on peräisin kreikasta, mutta latinaan siirrettynä siitä tippui pois toisena kirjaimena ollut e. Alkuperäinen e:llinen sana on puolestaan lainattu biologian termistöön tarkoittamaan ihan eri supistus/vähennystapahtumaa. Sen sanan oppivat Suomenkin koululaiset yläasteella tai viimeistään lukiossa. Ristikkosanana se voisi olla keittiöratkojillekin tuttu.

-"BABA" -vihjeessä lainausmerkit ovat siksi että vastaussana löytyy ylimääräisen mutkan kautta. Ei siksi että etsittäisiin BABA:n lempinimeä (eikös BABA ole jo valmiiksi lempinimi, ainakin Barbara Lybeckin?). Vastaussana muuten on tässä osana... hmm.. sanokaamme varsin keinotekoista "yhdyssanaa".
28. kp12.5.2005 klo 09:30
Eki
Anna joku arvio Esko Kalervolle.
Hänhän kirjoitti ja odottaa varmaan vastausta.
"kp:n inspiroimana tuli mieleen, että olisi ihan mielenkiintoista tietää, kuinka monta ratkaisua kuhunkin kovikseen tuli."
29. Eki12.5.2005 klo 09:42
Minulla ei ole tarkkaa tietoa, koska en ole IS:n palveluksessa, mutta kymmenistä satoihin on suuruusluokka. Puhelinvastauksista saa varmaan aika tarkan tiedon jälkikäteenkin, mutta kirjeitä tullee nykyisellään jopa kymmeniä tuhansia viikossa, joten tuskin sieltä jokaista ristikkoa määrältään on erikseen laskettu.
30. kp12.5.2005 klo 10:32
kymmenistä satoihin on suuruusluokka
Aika vähän... Jos painos on 966000.
31. Eki12.5.2005 klo 10:40
Kun kesäristikoissa viimeksi oli 500 euron matkalahjakortti, tuli vastauksia muistaakseni 4 000 per ristikko.

Sekin on hemmetin vähän, jos vertaa painosmäärään.

IS:n toimitus on kuitenkin siihen(kin) ollut erittäin tyytyväinen. Samoin kuin kovikseenkin. Ei ristikon arvoa lasketa yksistään vastaajamäärän perusteella, johan täälläkin ovat monet sitä yrittäneet kertoa. Eräät eivät lähetä vastauksia koskaan, monet ostavat lehden vain koviksen takia. Se on hienoa.

Muuten, tuo kp:n antama luku on lukijamäärä. Levikki on reilut 200 000. Painos on sitä enemmän, koska hukkakappaleita tulee eli jää kauppoihin, paitsi jos painos myydään loppuun.
32. KP12.5.2005 klo 11:07
Jokainen lukija on varteenotettava ratkoja...
Ja jos lukijoita on 966000 (ammottava aukko) 4000 per
ristikko...
33. JTak12.5.2005 klo 11:14
Ei muuta kuin kp laatimaan Ilta-Sanomien ristikot, niin johan vastaajamäärä alkaisi kasvaa. :)

Muistelisin sellaista arviota, että noin 10 % ristikon ratkoneista palauttaa tehtävän arvontaan.
34. kp12.5.2005 klo 11:19
Kyllä tuo 10% pitänee paikkansa...
966000 10% on 96600...
200 000 10% on 20000...
35. Eki12.5.2005 klo 11:19
Mikä tää juttu oikein on, että nyt, kp, aloit huolestua tästä?

Luuletko olevasi jonkun paljastuksen äärellä? Että joku muu voisikin palvella IS-lukijoita paremmin?

Sinulla ei, kp, valitettavasti, eri lehtiin liittyen levikkifaktatietojen lisäksi tunnu olevan mitään käsitystä prosenttiluvuista, jotka liittyvät ristikoiden palautusmääriin, ei ainoastaan Iltiksen vaan kaikkien muidenkin lehtien.

JTak, ei aikakauslehdissä yleensä päästä tuohon. Tietääkseni ristikkolehtien, jotka ostetaan varta vasten ratkottaviksi, vastausprosentti on tuon 10 prosentin luokkaa.

Ristikkolehti: Lukija/ratkojamäärä 60 000 (valtava aukko) Painos 15 000 (valtava aukko) Levikki 10 000 (vielä valtavampi aukko) Vastaajamäärä 1 000.

60 000 (kauhea railo) 1 000.
36. JTak12.5.2005 klo 11:21
No enhän nyt meinannutkaan, että 10 % Ilta-Sanomien lukijoista osallistuisi ristikkoarvontaan. :)

Noin 10 % niistä, jotka ratkovat ristikon, osallistuvat arvontaan.
37. Sakke12.5.2005 klo 11:22
Nyt on pakko alkaa huolestua Hesarin ristikon vastausmääristä. Eihän sillä promillemäärällä edes lähde kortti hyllylle.
38. JTak12.5.2005 klo 11:25
Ainakin joskus muutamia vuosia sitten Ilkka-lehden ristikon yhteydessä oli mainittu arvontaan lähetettyjen ristikoiden määrä. Se oli muistaakseni luokkaa 200-500 kappaletta. Ilkan levikki lienee päälle 50 000 ja lukijamäärä reippaasti yli 100 000.
39. kp12.5.2005 klo 11:25
Eki
Kuulehan kun sanon. En minä tätä kysynyt...
Mutta, kun annoit Kalervon odottaa, niin kehotin
hänelle vastaamaan. Nythän saatiin selville moniko
todellisuudessa tarvitsee koviksia...
40. JTak12.5.2005 klo 11:29
>JTak, ei aikakauslehdissä yleensä päästä tuohon. Tietääkseni >ristikkolehtien, jotka ostetaan varta vasten ratkottaviksi, >vastausprosentti on tuon 10 prosentin luokkaa.

Jahas, nyt vasta tajusin tämän. Eli aikakauslehden/sanomalehden ristikon ratkoneista alle 10 % palauttaisi ristikon arvontaan? Riippuu tietenkin palkinnoistakin.
41. Eki12.5.2005 klo 11:29
Ei, kp, kyllä sinä ihan selvästi yrität vihjailla ovelasti kaikenlaista ja vielä väärin tulkituilla faktoilla, joka - erästä entistä vierastamme siteeraten - tekee kirjoituksestasi rikollista materiaalia, koska se herjaa Suomen toiseksi suurimman sanomalehden arvostettua palstaa ;-)
42. Eki12.5.2005 klo 11:36
"Riippuu tietysti palkinnostakin"

Niin, mitä tässä ajojahdissa haemme? Ratkoneiden yhteismäärää? Vastaajien määrää? Niitä, jotka ratkovat ristikon vain palkintojen takia?

Eli jos palkinto on hyvä, kuinka paljon se saa muutenkin ratkoneet LISÄKSI lähettämään vastauksen? Vai saako palkinto monet SEKÄ ratkomaan ETTÄ lähettämään? Vai saako palkinto useat ratkomaan, mutta monet heistä eivät sittenkään saa lähetettyä?

Ja tärkein kysymys: "Nythän saatiin selville moniko
todellisuudessa tarvitsee koviksia..." Kuinka niin??? Tuon vastausmäärän "kymmenistä satoihin" perusteella?
43. Jukkis12.5.2005 klo 11:44
Minä en ole koskaan lähettänyt Iltasanomiin koviksien ratkaisuja, vaikka täytän ne aina kun niitä taloyhtiön roskiksesta löydän.
44. kp12.5.2005 klo 11:48
Kirjoitin näin.
Eki
Anna joku arvio Esko Kalervolle.
Hänhän kirjoitti ja odottaa varmaan vastausta.
"kp:n inspiroimana tuli mieleen, että olisi ihan mielenkiintoista tietää, kuinka monta ratkaisua kuhunkin kovikseen tuli."

Lukijamäärä antaa vihjeen siitä kuinka moni on nähnyt
ristikon. Ja pitäähän se suurinpiirtein paikkaansa, että 10% palauttaa ristikon...Arvasin, että kirjaimissa kp on joku
magneetti, joka vetää puoleensa. Ei mitään vihjailua
mihinkään päin. Kun annoit Kalervon odottaa, niin kehotin
sinua antamaan jonkun arvion...Eikä mitään ajojahtia, eikä
minkään paljastuksen äärellä.
45. mor12.5.2005 klo 11:49
Kerropas nyt, kp, minulle vaikka rautalangan kanssa, mitä sinulla on sitä vastaan, että jotkut laativat ja jotkut vieläpä ratkovatkin visaisia ristikoita? Onko se sinulta jotenkin pois, kun näin tapahtuu? Onko sinusta harrastukselle haitallista, kun halukkaita, sekä laatijoita että ratkojia, löytyy tälläkin saralla?

Vastaa, haluaisin ihan todella tietää motiivisi hakata päätä seinään päivästä toiseen....
46. kp12.5.2005 klo 11:55
Ei mitään laatijoita/ ratkoja vastaan..
Halusin tietää numeroita, niistä jotka koviksista
on kiinnostuneita.
47. Eki12.5.2005 klo 12:00
Jos seuraavat kolmen pisteen heitot (aika hyvä nimitys, kuka sitä käyttikään) eivät ole vihjailua, niin minä olen tosikko. Ja sitä en voi olla, sillä en noita vakavalla naamalla pysty lukemaan.

"kymmenistä satoihin on suuruusluokka
Aika vähän... Jos painos on 966000."

"Jokainen lukija on varteenotettava ratkoja...
Ja jos lukijoita on 966000 (ammottava aukko) 4000 per
ristikko..."

"Kyllä tuo 10% pitänee paikkansa...
966000 10% on 96600...
200 000 10% on 20000..."

"Nythän saatiin selville moniko
todellisuudessa tarvitsee koviksia..."

MOT
48. kp12.5.2005 klo 12:09
Ei mitään vihjailua...
Kaikki ovat laskutoimituksella
saatuja tuloksia...
Tämäkin pitänee paikkansa näiden
numeroiden valossa...
"Nythän saatiin selville moniko
todellisuudessa tarvitsee koviksia..."

Minä halusin tietää (kun et Kalervolle vastannut) ihan puhtaasti numeroita siitä, kuinka moni on kiinnostunut näin vaikeista ristikoista...
49. Juha N12.5.2005 klo 12:11
kp, kyllä IS:n toimitus ja johdossa olevat viskaalit ovat vuosien kokemuksen myötä oppineet tietämään, mitä lukijat haluavat ja millä lehdenostajat saa pidettyä aktiivisina. Ei sitä tarvitse heille enää neuvoa.

Jos pelkäät, että perusratkojat jäävät osattomiksi, kun vaikeimpien ristikkojen ystäviä vain palvellaan, niin ota tämä huomioon: IS:n viikonloppuliiteessä on sen yksisivuisen vaikean lisäksi kaksisivuinen helpohko ristikko. Pitäisikö sillä kolmannellakin sivulla olla läpikirjoitustehtävä?

Nimenomaan tuon viikottain toistuvan VAIKEAN ristikon ansiosta IS-ristikot ovat saaneet nykyisen statuksensa ristikkokentällä. Lehti on satsannut asiaan muutenkin (ratkonnan SM-kisat). Kaikki tämä on saanut aikaan sen, että meitä on monta, jotka lähtevät lauantaiostoksilta IS kainalossa kun taas Iltalehteä korkeintaan silmäillään kassajonossa (mikä ihanan huono tapa...).

Sitten vielä: IS:n tiistain ristikkoliite sisältää pelkästään helppoja tehtäviä. Vaikeinkin on vain keskitasoinen. Ei voida väittää etteikö ratkojien perusjoukkoa palvella.

Lisäksi: Valitsemalla laatijayhtiöksi sellaisen, joka ideologisesti kaihtaa TATA/ATAT/ESSAI- tyyppistä fakkkisanastoa, IS varmistaa sen, että kuka tahansa entuudestaan ristikoihin perehtymätön pystyy käymään helppoon ristikkoon käsiksi eikä turhaudu käsittämättömiin ulkoa osaamista vaativiin sanoihin. Näin IS huomaamattomasti kouluttaa uusia ratkojasukupolvia, jotka vähitellen oppivat vaatimaan vaikeampia ja ehkä lopulta jäävät pysyvästi koukkuun sen vaikeamman ristikon kanssa.

Enpä pysty kuvittelemaan, että IS voisi milloinkaan edes harkita kontrahtia Ruutukolmion kanssa, ainakaan Ruutukolmion nykyisen fakkisanaideologian vallitessa.
50. iso S12.5.2005 klo 12:14
Eihän kiinnostuneiden määrää noin saa selville...
Vastanneiden määrä kertoo vain vastanneiden määrän...
Eroa vastanneiden ja kiinnostuneiden välillä on paljon, vähän ehkä molempiin suuntiin...
Moni ratkoo salaa eikä palauta...
Joku saattaa palauttaa vasten tahtoaan olematta kiinnostunut...
Numeroiden kohottamisesta kiinnostunut on saattanut uhata aseella...
51. kp12.5.2005 klo 12:34
Juha N Älä sinä kanna huolta tuosta,
suuremman herrat siitä pitävät huolta...
52. Eki12.5.2005 klo 12:40
Ilta-Sanomien pomot ("suuremman herrat"!?) voitaneen myös hiljakseen jättää rauhaan pohtimaan, mitä ovatkaan tehneet ristikkokultturillemme, kun kovista(kin) kehtaavat julkaista.
53. Jukkis12.5.2005 klo 12:43
KP:::lle::: Onko sinulta pilkut loppu,,, kun niitä käytät vain yhden kerrallaan???
54. kp12.5.2005 klo 14:20
Tarkoitin Ruutu-Kolmion herroja...
55. Eki12.5.2005 klo 14:21
Ymmärsin, vaikka kyseessä lie ollutkin kirjoitusvirhe, mutta IS:n pomot OVAT suuremman herroja.
56. Esko Kalervo12.5.2005 klo 18:35
Miksi Kovis-ratkaisun lähettäneiden määrä minua kiinnosti/kiinnostaa?
Yksinkertaisesti siksi, että kun SM-kisojen vastaajamääristä oli mielenkiintoista päätellä, minkä kokoiseen joukkoon itse mahtui ja mihin taas ei itse yltänyt, sama kiinnostus ulottui nyt IS Koviksiinkin.
57. Eki12.5.2005 klo 18:42
Ne olisivat erittäin kiinnostavia tutkiskella, kun ihmisillä olisi aikaa siitä laskeskella. IS:n Tolvanen on kuitenkin tällä hetkellä aivan ylityöllistetty.
58. Marianna12.5.2005 klo 19:57
Ei-palauttajana hieman naureskelen kiistaa ratkojien /palauttajien /lehden levikin suhteista. Entä jos tehtäisiin niin kuin Suuressa Maailmassa? Joka lehdessä maanantaista sunnuntaihin aina hieman vaikeampi ristikko, ratkaisu seuraavan päivän lehdessä eikä lainkaan palautusta. Jäisivätkö ristikot ratkomatta?
59. Virnuileva vilttihattu12.5.2005 klo 21:48
"Mikä tää juttu oikein on, että nyt, kp, aloit huolestua tästä?

Luuletko olevasi jonkun paljastuksen äärellä? Että joku muu voisikin palvella IS-lukijoita paremmin?

Sinulla ei, kp, valitettavasti, eri lehtiin liittyen levikkifaktatietojen lisäksi tunnu olevan mitään käsitystä prosenttiluvuista, jotka liittyvät ristikoiden palautusmääriin, ei ainoastaan Iltiksen vaan kaikkien muidenkin lehtien"

Saatiinhan Erkki viimeinkin tolaltaan.
Ja joku Neitola.
Toraista väkeä nämä laatijat. Ovat tosi kateellisia toisilleen.

Vuosien takaa Demarin otsikko:
HYKSIN toraisat kirurgit erotetaan.
60. Juhani Heino13.5.2005 klo 00:25
Ai V-R onkin muuttunut JR:ksi? ;-)
Millähän lailla Eki on tolaltaan? Mä olen kai sokea kun en sellaista huomannut missään vaiheessa. Jotkut muut kyllä näyttävät olevan, esim. siellä Dallasissa.
[eikä tätäkään olisi kannattanut kirjoittaa, mutta kunhan päästän höyryjä]
61. Esko Kalervo13.5.2005 klo 08:21
Marianna toi esiin tosi kiintoisan idean: viikon ajan päivittäin vaikeutuvat ristikot.
Eki varmaan on luontevin henkilön keskustelemaan siitä IS:n Juhani Tolvasen kansaa. Ei nyt tietenkään aivan heti äskettäin tehdyn tiistai-lauantai -uudistuksen perään mutta ehkäpä vähän myöhemmin.
62. Eki13.5.2005 klo 08:40
Olen tarjonnut ideaa joskus jonnekin, onhan se tuttu Amerikasta ja ihan viehättävä, mutta siihen sopisi paremmin moni muu lehti.
63. Ritu19.5.2005 klo 10:14
Mikä tuon Teemun vihjeen UUMAA ratkaisu on? Päästäkää piinasta ja jeesatkaa...vastaussanan siihen sain, mutta tokkopa se on oikein, kun en sitten millään oivalla sen yhteyttä vihjeeseen. Tässä kun ei pääse uutta ratkomaan ennenkuin saa mielenrauhan tältä Teemun kovikselta...
64. Eki19.5.2005 klo 10:16
Lähetä toimituksen sahköpostiosoitteella sana, jonka olet saanut, niin kerron syyn, jos sana on oikein.
65. Zebraze19.5.2005 klo 16:29
Näkemättä ristikkoa UUMAA voi tarkoittaa esim.
(H) uume, jätän sanomatta
(P) etoa, koska upeet sivut:
http://www.tunturisusi.com/kissat/puuma.html
(K)
ja sijaintinsa puolesta ----

Hieno vihje!
66. Ritu19.5.2005 klo 17:10
Kyllä tuo minullekin ratkesi, kun sain poistettua Ekin avulla oman väärän sanan kummittelemasta siitä. Juu, hieno oli vihje ja koko ristikko. Vielä tässä riittää painimista yläkulman kanssa tälle illalle...huh huh, hiki tulee....
67. Juhani Heino1.6.2005 klo 03:52
En viitsinyt perustaa uutta aihetta, mutta uusinkin Teemun "lievä kovis" oli taattua tavaraa. Muuten ehkä pallotustaan lievempi, mutta yläosa nosti tuolle tasolle.
68. Ritu29.6.2005 klo 23:39
Tuossa sattui käsiini vielä tämä Teemun ristikko. Olin heittänyt ruudukon laitaan kysymysmerkin PAN T vihjeen kohdalle. Siihen taisi tulla ASTAT vastaus-sanaksi, mutta vääntäkää nyt rautalangasta hitaalle hämäläiselle, että miksi?
69. Eki29.6.2005 klo 23:41
PANET ja ASETAT, E heivataan pois. Tämä taisi olla ainoa kontribuutioni tehtävään, kun alkuperäinen vihje oli jotain muuta.
70. Juhani Heino30.6.2005 klo 02:52
Toistan itseäni, kun tämä nyt nostettiin etusivulle 8-)
En viitsinyt perustaa uutta aihetta, mutta uusinkin Teemun "lievä kovis" (nyt siis kesäkuun lopulla) oli taattua tavaraa. Vähän hankala päästä alkuun.
71. tjn30.6.2005 klo 07:54
PANT < > ASTAT

Where is the beef?
72. Eki30.6.2005 klo 08:54
The beef is in da hausmylly?
KOMMENTOI

Pakolliset kentät merkitty tähdellä *