KESKUSTELUT > RISTIKOT > AHAA-ELÄMYKSIÄ

152. Ahaa-elämyksiä

ile12.6.2003 klo 20:14
Varmasti jokainen meistä ristikonratkojista on joskus kokenut varsin voimallisen onnistumisen tunteen. Hankalaksi koettu ristikko onkin lopulta ratkennut. Aloitteleva ratkoja on saattanut tuntea onnistumisen riemua latoessaan viimeisen kirjaimen ristikkoon, jonka täyttöpuuhasteluun kokenut harrastaja ei ole viitsinyt edes ryhtyä - se kun olisi ollut verrattavissa latojan hommaan. Ja mikäpä voisi olla tylsempää(???) puuhaa kuin kirjainten latominen.

Mutta yhtä hyvin kokenut kuin aloittelevakin ratkoja voi varmasti kertoa muistoja, joita jonkin ristikon tai ristikon osan onnistunut ratkominen tuo mieleen. Aloitanpa muistelun itse.

Muutama vuosi sitten julkaistiin Ilta-sanomissa ristikko, joka saattoi olla edellisen SM-kisan viimeinen alkuerä, tai ehkäpä kyseessä oli vuoden vaikein täytettävä, tai jotain muuta vastaavaa. Ikää kun on kertynyt niin en muista enää asioita kuten ennen vanhaan. Hyvä niin.

No, joka tapauksessa ristikon vaikeudesta huolimatta ratkonta sujui joutuisasti. Lopulta tehtävä oli muuten valmis, mutta ristikon keskellä oli ammottava aukko. Ristiin rastiin olisi pitänyt latoa sanoja, joita pään sisältä en löytänyt, en edes ehdolle. Ainoa vihje, jolle alkoi ratkaisusana päässäni hahmottua, oli 'SISÄLTÄ JUUSTOA'. Risteäviä valmiita sanoja en ollut keksinyt kuin yhden, mutta olin varma, että keksimäni sana olisi oikea. Eli 'SISÄLTÄ JUUSTOA', kuusi kirjainta - ratkaisu olisi taatusti 'HIIRET'.

Mahtavasti oivallettu, laatija(t)!

Vähän aikaa pähkäiltyäni hyvänolontunne alkoi karista kropastani. Alkoi vahvasti tuntua siltä, ettei laatija ollutkaan oivaltanut yhtä mahtavasti kuin meikäläinen. Homma oli nimittäin totaalisesti tukossa.

Tuntui pahalta ajatella, etteivät hiiret ehkä olisikaan avuksi ratkonnassa, mutta kun tiedostin, että muutama risteävistä sanoista oli tiukasti umpisolmussa, oli meikäpojan pakko alkaa hakea jotain uutta hiirten tilalle. Niinpä aloin miettiä muun muassa sitä, minkä sortin juustoja maailmasta löytyy.

Ja lähes oitis välähti!

BRIE!!!

Mitäpä muuta kätkeytyykään henkilön nimeltään O'brien sisälle kuin juustoa!!!

Siinä se oli! SISÄLTÄ JUUSTOA -> O'BRIEN...ei ihme, että hetkellisesti sormeni ylettyivät kattoon.

Loppuratkonta luonnistui varsin vaivattomasti, ja sen jälkeen oli niin hyvä mieli - kuin olisin herkkusieniä syönyt.

Tuleeko sinulle mieleen yhtä mahtavia ratkontaan liittyviä kokemuksia? Oletko kokenut ahaa-elämyksiä, jotka ovat johtaneet JIHUU -huutoihin? Kerropa meille niistä.
2. Eki12.6.2003 klo 21:20
Vihje kuului muuten ON SISÄLTÄ JUUSTOA, joka täsmentää sitä vielä huomattavasti. Muistan tuon hyvin, mutta en silti muista, onko vihje omani vai kenen. Joku muu ehkä muistaa.
3. ++juh12.6.2003 klo 22:07
Juustovihje oli kolmannessa SM 99 -alkueräristikossa.
4. Eki12.6.2003 klo 22:23
Niinpä oli ja koko ristikko taisi olla ++juh-laadinta, oliko siis tuokin vihje? Yhdessähän niitä on hiottu, siksi en ole varma.
5. OSui13.6.2003 klo 09:31
Kun nyt otite asian esille, niin minullekin palautui hämärästi mieleen tuo juustojuttu. Tyyli haiskahtaa ++juh:maiselta, mutta mikäpä ettei joku muukin katalinisti saattaisi olla lähde.

Vanhin mielessä pysynyt ahaani liittyy mielipiteitä jakavaan Hesarin ristikkoon. Se on parinkymmenen vuoden takaa. Vihjeenä oli H-kirjain, muutama vauhtiviiva ja puolittain H:n päällä musta palkki. Siihen aikaan vihjeet olivat olleet enimmäkseen melko suoraviivaisia, joten tällaiset kuva-arvoitukset olivat outoja. Ei mitään tullut mieleen, kunnes poikittaisten sanojen avulla oli yli puolet valmiina. HALLELUJAA! Tämä oli ehdottomasti riemastuttava kokemus.
6. Timppa13.6.2003 klo 12:01
Kyllä hienoja ahaa-elämyksiä on vuosien varrella tullut paljonkin, vaikkei nyt erityisesti mikään tule mieleen. Joskus taas sitä tuntee itsensä ihan hölmöksi, kun ei heti ymmärrä selvää vihjettä; 12-jalkaisia = (tietysti) ratsupoliisiparit!
7. OSui13.6.2003 klo 12:48
Tuonkin muistan ja se kelpaa esimerkiksi sekä hyvässä että pahassa. Naurattaa (ehkä), kun asia selviää, mutta vihjeestä ratkaisuun ei ole läheskään normaalillä järjenjuoksulla mahdollisuuksia hypätä ilman poikittaisten apua. On siinä sen verran hämärryttäviä tekijöitä mukana. Ei esimerkiksi vihjata millään tavalla, että kyseessä on nimenomaan virkavalta eikä joku muu ratsukko. Eikä sitä, että 12 pitää osata jakaa tietyllä tavalla osiin (pari). Yhtä hyvin tuosta voisi tulla virtahepokolmikot!

Tarkoitan, että tuollaisia "sairaita" vihjeitä pitää käyttää taiten ja kenties jopa säästeliäästi. Jos kaikki, pitkin ja poikin, on tuota vastaavaa venkoilua, niin eihän siihen pääse kiinni millään. Jos pääseekin, niin on niin puhki, ettei enää naurata. Kuin myös, jos vihje on monesta osasta rakennettu ja ratkaisu vastaavista paloista kursittu, niin maistuupa helposti väkisin väännetyltä.
8. Urpo13.6.2003 klo 13:39
Yksi hauskimmista muistuu mieleen takavuosien SM-alkuerästä. Meni jotenkin näin:
Tämän kisan viimeinen? ->SMETANA
9. Eki13.6.2003 klo 14:47
Hyvösen Notiisi oli aikanaan just mukava vaikka siihen aikakauteen tosi paha ratkottava. Sen Lapin junamatkan muistan erityisesti sen takia, kun sitä illalla vaunussa ratkoin.
Sieltä jäi mieleen yksi vihje myös siksi, että keksin sen ihan alussa ja sain ekan (aika) varman sanan. Siinä oli l. eli ällä ja piste ja henkselit päällä. Siis alias josta ällä on pois eli AIAS. Siinä tuli myös mieleen, että olisi tuo pitänyt itsekin keksiä ennen muita laatijoita.
Muuten olen sitä mieltä, että nykyisten tosi vaikeiden suuri osa on samanhenkistä eli että on aika vaikea yhdestä vihjeestä sanoa, että se olisi hyvöstä tms. Nopeasti ajatellen se voisi olla huono asia, mutta pidän tätä positiivisena, siksikin, että kyllä laatijat kuitenkin koko ajan yrittävät myös murtautua omista rajoistaan ja yllättää, ja toivottavasti mahdollisimman usein sen tekevätkin.
10. ile13.6.2003 klo 15:23
Kuka mahtoikaan olla laatija, joka ensimmäisenä jätti piirtämättä vihjeen ratkaisusanalle AARRESAARI? Sanallinen vihje RASTITTU onkin varsin veikeän vaikea vaihtoehto ruksatulle saaren kuvalle, ja olen sitä itsekin pari kertaa omissa ristikoissani apinoinut.

Mutta kyllä helppokin vihje saattaa parhaimmillaan koetella ratkojan suupielien venymiskykyä. Kutkuttava tällainen oli Lehdon TIPITII. Vihjeruutuun oli piirretty Sylvesterin ruokahalunnostattaja tipi, jonka päälakea koristi golfpallo. Vieläkin hymyilyttää.
11. ++juh13.6.2003 klo 15:27
Notiisi muuten on netissä Sanaseppojen sivuilla.

http://www.nic.fi/~sanas/ristikot.html#iisi

Ennen tulostamista varmista esikatselusta, että ristikko mahtuu yhdelle sivulle. Jos ei, skaalaa tulostusta, pienennä marginaaleja tms.
12. Matti13.6.2003 klo 16:05
Kivoja ovat ollet myös Lehdon I-valo, E-tikka, I-tikka, K-essu ym piirrokset
13. Helge13.6.2003 klo 21:01
Vaikka aihe oli onnistuminen, kerrottakoon suurin epäonnistumiseni. Eräissä SM-välierissä oli vihjeenä "24-osainen". Ystäväni eivät ymmärrä, miten missasin ratkaisun "OLUTKORI".
14. ile13.6.2003 klo 22:24
Lähes jokaisen tuntemani laatijan mielipuuhaa on ratkojan höynäyttäminen.

Eräs sopivan harvakseltaan käytetty tapa jekuttaa ratkojaa on laatia ratkaisuksi jokin elävän olennon suusta kantautuva ääntelö. Esimerkkinä vaikkapa tämä näilläkin sivuilla esillä ollut kevätsepon vufvufvufhauvuf... ju nou. Nämä onomatopoeettiset valinnat yllättävät aina.

Ekin laatima ristikko, jonka yläpalkissa heinää pureskeleva siluetti veteli hirsiä, käynee hyvästä esimerkistä. Alkuun en käsittänyt ollenkaan, mistä on kyse, kun rasteroidulle pystyriville alkoi väkisinkin ilmaantua tsetaa urakalla. Kaiken lisäksi keskellä ratkaisulausetta oli hämmennystä herättävä nuolella varustettu ratkaisulauseen kahteen osaan jakava ruutu. Jälkeenpäin päättelin nuolen merkinneen sitä, että vihjekuvan rennon oloinen hemmo kärsi uniapneasta.

Tuntui 'masentavan' mukavalta, kun älysin ratkaisulauseen muodostuvan pelkistä Z-kirjaimista. Olisihan tuo pitänyt arvata! Olinko ensi kertaa pappia kyydissä? Taas meikää oli höynäytetty pahemman kerran! Mutta ensi kerralla olen hereillä.

Itsekin on näitä höynäytyksiä tullut harrastettua. Erään ristikkoni vasempaan yläkulmaan sijoitin talvisodan sankarin, joka lasetti Suomikonepistoolillaan niin maan perusteellisesti ja 'ratkaisulauseiksi' ristikon reunoja pitkin tuli tietysti TATATATATATATA niin pitkään kuin ruutuja piisasi. Tästä en saanut moitteita.

Mutta on pyyhkeitäkin tullut. Erään ristikkoni pääkuvassa oli hymyilevä ukko, jonka korvasta oli piirretty oheen erillinen detaljikuva. Siitä saattoi erottaa kuuloelimeen tungetun korvatulpan. Hymyilevän äijän takana seisoi happaman oloinen pirttihirmu, jonka suu kävi taajaan tahtiin. Pystysuoraksi ratkaisuksi tuli JÄKÄTIJÄKÄTIJÄKÄTI... mutta vaakasuoraan ei - yllätys yllätys - tullutkaan mitään. Eihän ukko kuullut sanaakaan, kun sillä oli ne korvatulpat! Eli ne ruudut olivat pelkkää hämäystä.

'Mistä on kyse?' ja 'Ei enää tällaisia, kiitos'. Siinä osa saamastani palautteesta.

Lupasin harkita asiaa.
15. ++juh13.6.2003 klo 23:36
Jokunen vuosi sitten laadin ristikon, jonka pääkuvasta tuli alaspäin kolme vierekkäistä ratkaisulausetta.

Vasen lause: VASTAANTULEVA LIIKENNE
Oikea lause: OIKEANPUOLEINEN KAISTA

Ei liene vaikea arvata, mitä niiden välissä oli.
16. Eki14.6.2003 klo 11:21
Tulkoon kerrotuksi, että edellä mainitun zzz-miehen uniapnea syntyi laadinnallisesta pakosta, sillä liki 20 tsetan laatiminen peräkkäin ei tuntunut onnistuvan. Kuvan nukkuvan irtolaisen katkon syy saattoi myös olla heräily krapulaan.

Kun laatijat ovat päässeet paljastusten makuun, tässä minultakin. Yksi suurimmista palautemääristä, mitä olen saanut yhdestä jujusta, oli Sanasepon ristikosta, jossa oli pääkuvana senaikaisen TEIDEN RITARI -kampanjan logo, ratti jossa on sydän keskellä. Siitä tuli alas vain yksi kuusikirjaiminen sana, tai siltä näytti, sillä ruutuihin piti kirjoittaa vierekkäin
TR
EI
IT
DA
ER
NI
ja ruudut vastasivat vaakasanoissa tietysti aina noita kahta kirjainta. Voi sitä sovittelun määrää, kun ihmisillä tuntui olevan 'väärän mittaisia' eli yhtä kirjainta vajaita sanoja vaakasuoraan ja pystysuoraan lie sijoitettu yleensä pelkkä RITARI.
17. ile14.6.2003 klo 12:25
Olen tuota ++juhin arvoitusta tovin verran paperilla pyöritellyt.

Olettaisin, että keskellä oleva ratkaisulause oli yhtä pitkä kuin viereiset. Mutta helpotatko ++juh sen verran, että kerrot montako sanaa keskeisessä ratkaisulauseessa oli.
18. ++juh14.6.2003 klo 12:50
Keskellä oli yksi ratkaisusana, 22 kirjainta. Pääkuva oli tie keskellä tietä seisovan ihmisen kuvakulmasta. Kuvan vasemmassa puoliskossa oli vastaantulevaa liikennettä ja oikeassa puoliskossa oikea kaista.
19. lp14.6.2003 klo 13:07
Mietin jo eilen tuota Ekin muinoista Teiden ritaria, mutta en muistanut aivan tarkkaan. Taisi olla ensimmäisiä uudentyyppisiä jujuja. Sen kyllä muistan,että se oli silloin oikein JÄTTIAHAA, kun lopulta välähti. Kyllä kai saisi kootut ahaa-elämykset kaikista vuosien varrella tulleista ilon hetkistä,joista KIITOKSET hyville laatijoille.
20. Eki14.6.2003 klo 13:28
Monet ideat ovat kierrätettävissä hieman erilaisina, joten hieman tässä varoo kertomasta ainakaan kaikkia. Aina parempi olisi keksiä ihan uudenlaisia, mutta kyllä vanhoja soveltamallakin saa usein lisää jättiahaita. Jopa sellaisista, jotka on täällä paljastettu.
21. Eki15.6.2003 klo 10:48
Päinvastaisia kuin ahaa-elämyksiä tulee huonojen ristikoiden parissa. Muistuu mieleen eräs laatija, joka ilen, OSuin ja Justin lehtien varhaishistoriassa käytti paljon aivan poskettomia sanoja (eivät olisi menneet ileltä läpi) ja erityisesti jäi mieleen vihje, joka kuului suunnilleen ITÄ TUSKIN ja vastaus INHATON. Miettikääpä sitä! Olihan se komean 4x4-alakulman reunasana, mutta mutta.
22. J Takala15.6.2003 klo 11:13
Minulle tuli ahaa-elämys, kun "keksin" just kuka Just on. Täytyy myöntä, että Ekin viestistä oli aikamoinen apu.

Tuo inhaton ei tosin auennut. Taisi olla sitä aikaa, jolloin ristikoita ei pahemmin tarkisteltu.
23. jupejus15.6.2003 klo 11:16
Jos tuo olisi "itä tuskin" olisi ifaton ja jollain pyöräytyksellä fiksu täti muuttuisi muotoon inhaton??
24. Eki15.6.2003 klo 11:20
Joo ja anteeksi Jyrki että unohdin sut listasta. Joku muukin on kiinnostunut Justista ja muita laatijoista, ainakin % veressä.

Mitähän tuo jupejus sen sijaan selittelee?
25. J Takala15.6.2003 klo 13:02
Vastaus inhattomaan löytyi Ristikkorengistä.
26. Eki15.6.2003 klo 13:16
Tarkasti ottaen sen Ristisanakirja-osasta.

H oli tietysti piilokirjain ja parempi olisi ollut vaikka kirjaimen vaihto ja vihje "Peru nykyisin?"

Tuolloin INHA oli yleisempi vastaussana ja vihje yleensä "ITÄ?"
27. Surffari15.6.2003 klo 17:11
Éi tule mieleen muuta kuin laatija Yrjö Jylhän runo.
Kohta sen joku kirjastostaan esiin kaivaa...
Edessä railo aukeaa..
28. ile15.6.2003 klo 19:02
No justiinsa juu!

Olen jo pari viikkoa tiennyt, että xxxx xxxxxxxxx osallistuu näihin puhepippaloihin, mutta enpä ole osannut yhdistää häntä yhteenkään näillä sivuilla esiintyneeseen nimimerkkiin.

Kiitos, Eki.
29. ile15.6.2003 klo 19:25
++juh, oliko pystysuora ratkaisusana kaistojen keskellä seisseen henkilön pelon tulosta?

Kun en tiedä pääkuvan tarkkaa sijaintia enkä sitä, esiintyykö ratkaisusanoja pääkuvan ratkaisulauseiden molemmin puolin, en osaa täysin hahmottaa laatijana tilannetta.

Jonkinlainen karjaisu lienee kuitenkin kyseessä. Vai olenko aivan hakoteillä?
30. J Takala15.6.2003 klo 20:27
Olisiko yhtä vokaalia koko sana?
31. Kotsa15.6.2003 klo 21:22
Surffari: veikkaisin ryssävihaisen rinnastuksen ITÄ = INHA lähteeksi pikemminkin Klemetin laulua "Vilppulan urhojen muistoksi", jonka toinen säkeistö alkaa:
"Tää vala on koetettu puhtaana pitää,
painettu on päin inhaa itää".
Olipa ajatuksen isänä kuka runoniekka hyvänsä tai vaikkapa herra Trad. jonkin sanonnan välityksellä, ja olipa itse kukin mitä mieltä hyvänsä siitä mikä adjektiivi parhaiten itää kuvaa, henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että INHATON ei ole parhaita kuulemiani ristikon ratkaisusanoja.
32. Anu16.6.2003 klo 09:58
Myöhäinen ahaa-elämys tämä seuraava! Ekillä oli kauan sitten jossain Punaisen viimeisen aukeaman ristikossa vihje tyyliin VUOKILA SEN KUNKUN RINNALLA. Sain sanaksi TANGO, mutta se jäi kalvamaan mieltä, kun en tiedä mitään Ekin musiikillisista jutuista. Varmistin aikanaan, että vastaus oli oikein. Vasta vähän aikaa sitten näin lehdessä jutun, että silloinen tangokuningas Antti Raiski meni naimisiin Anne Vuokilan kanssa. Ilmeisesti Anne oli jo silloin rinnalla. Kaikesta pitää näköjään tietää.
33. Eki16.6.2003 klo 10:00
Myönnän, että tuo meni vähän sisäpiirin tietojen puolelle, mutta jotenkin halusin käyttää tuota tietoa, vaikka en tietääkseni ole mitään sukua ko. Annen kanssa.
34. Ani16.6.2003 klo 10:00
Miksi kirjoitin Anu? Ani täällä vaan praattasi tangoasiaa!
35. Eki16.6.2003 klo 10:09
Hauska tappa vanha tuttu, vaikka uusi keskustelijakin olisi ollut mukava.

Yksi Punaisen Pelikaanin ilmaiskappaleen saajista kirjoitti minulle viestissään: "Käyn päivittäin useammankin kerran kurkistelemassa keskustelusivuilla ja ihailen vakikirjoittelijoiden upeata tekstintuottoa. Ihanat sivut!"

Ilmeisesti tällaisia ihmisiä on paljon. Miten rohkaista heitä liittymään keskusteluun?
36. OSui16.6.2003 klo 12:25
Kävisikö tämä rohkaisuksi: jos sinulla on jotain sanottavaa, niin sano ihmeessä! Jos ei ole, niin älä sano sitä täällä!

Keskustelupalstaa ei viitsi käydä kurkkimassa, jos sinne ei tule uusia juttuja. Uudet ihmiset tuovat uusia näkökulmia, jolloin vanhojen vakikirjoittajien ei tarvitse pitää keskustelua elossa piiri pieni pyörii -periaatteella.
37. Hessu16.6.2003 klo 17:28
Arvelisin että ++juhin pystylause oli pelkkiä tavu- eli kaistaviivoja. Ainakin minulle tuli heti ensimmäiseksi mieleen.
38. MM16.6.2003 klo 17:54
loogisin olisi
I
I
I
I
I
kirjaimia....
39. Hessu16.6.2003 klo 17:59
Ai niin, kun se oli PYSTYlause. Iit sopivatkin paremmin. :-)
40. Taimi28.3.2008 klo 10:00
Notiisi, mitä se oikeasti tarkoittaa?
41. tiedonanto28.3.2008 klo 10:03
Tämä on tiedonanto: tiedonanto.
42. Ari28.3.2008 klo 10:05
Ei helppo: Not iisi.
43. Ari28.3.2008 klo 10:08
Taimi, lue täältä:http://www.kaapeli.fi/~sanas/ristikot/iisit /1995-1-notiisi-info.html
KOMMENTOI

Pakolliset kentät merkitty tähdellä *