KESKUSTELUT > RISTIKOT > SM 2005/3

1504. SM 2005/3

Eki3.4.2005 klo 10:16
Jatketaan SM-aihetta uudessa säikeessä, kakkonen joutui harhateille.

Välieräristikot ovat nyt samojen luotettavien ihmisten tsekattavina kuin aiemminkin. Ne julkaistaan Ilta-Sanomissa näillä näkymillä Ristikko-liitteessä tiistaina 12.4. Maanantaina 11.4. on raportti kisoista ainakin Ilta-Sanomissa.

Sitä ennen niitä äheltävät SM-osallistujat. Itse tapahtuma on siis lauantaina 9.4. Helsingissä Pääpostin talossa. Suojelija Simo Frangénin ja Team Katalinin ohella paikalle on tulossa mielenkiintoisia vierailijoita. Noin kello 16 alkavaan finaaliin kannattaa viimeistään tulla paikalle.
2. Timppa3.4.2005 klo 13:05
Pahus vieköön kun kiinnostaisi tietää mukana olevien ratkojien henkilöllisyys.:) Arvattavasti siellä mukana on Maiju, iso S, ile?, JTak?, Riitta, Tapsa, Suzie Q, mahdollisesti minäkin ja monta muuta hankalasti päihitettävää. Sepolle (Rosenberg) terveisiä, koita katkaista koipesi, ettet pääse osallistumaan...;)
3. Eki3.4.2005 klo 13:09
Tulokset ovat siis tiistain lehdessä, toisin kuin kuulemma jossain on väitetty. Saman päivän postissa kolahtanee kutsu jatkoon päässeille (jos uskoo postin kulkuun päivässä ja jos se kirje maanantaina lähtee).

Pannaan vähän bensaa laineille: Timpan listasta eivät kaikki ole jatkossa!
4. Timppa3.4.2005 klo 13:22
Bensan kanssa leikitteleminen on vaarallista...:) Vaarallinen> Koli/kari/puukottaja/äkäinen akka/ukko/juustohöylä... auts!;)
5. JTak3.4.2005 klo 13:38
>Timpan listasta eivät kaikki ole jatkossa!

No niin. Tulikin mukavaa lisäjännitystä, kun joutuu pidättämään hengitystä tiistaihin asti, että olenkohan tehnyt jossain virheen.
6. Timppa3.4.2005 klo 13:51
JTak> Kyllä kai sinä olet vanhan valokuvan perusteella jatkossa...:):):) Uhhuh! Kukahan pudotetaan jatkosta, Riitta?, minä? Tapsa? ile? Nohnoh, odotellaan tiistaita...:)
7. Eki3.4.2005 klo 15:26
Kevennetään vähän tuskaa: kaikki eivät ole mukana.
8. Timppa3.4.2005 klo 16:06
Ekihän on varsinainen inkvisiittori...;)
9. iso S3.4.2005 klo 18:53
Juu, tsadisti pimeimmästä Afrikastakaan ei voisi olla ilkeämpi, senhän sanoo jo tasa-arvolakikin. Panen toivoni tuohon hiuksenhienoon eroon kahden viestin välillä: jatkossa/mukana. Tulkitsen tämän niin että joku listatuista on laittanut rastiin ruttuun "en osallistu välieriin". Kääk! En kai se ole minä, hajamielisten kruunaamaton kuningas?
10. Eki3.4.2005 klo 19:11
Väärä tulkinta, iso S.
11. Seppo3.4.2005 klo 20:27
Timppa,katkennut jalka ei vielä ole force majeure-tasoinen haitta,kipsattu kirjoituskäsi hiukan voisi hidastaa,mutta ei vielä sekään saisi minua jäämään kotiin.Toistaiseksi ainoana varmana välierään pääsijänä toivotan kaikille hurttia kilpailuhenkeä.Tapaamisiin lauantaihin...;)
12. ile3.4.2005 klo 20:39
Jos se Forssan linja-autoaseman postiloota oli sittenkin roskalaatikko...
13. Eki3.4.2005 klo 20:45
Tarkennan: ei kenenkään kirje (tuon joukon sisältä) ole kadonnut matkalla.
14. Timppa3.4.2005 klo 21:09
Seppo> Pahus vieköön kun en keksinyt, että käden katkeaminen olisi parempi. No, lauantaina sitten väännetään, jos olen armoitettujen joukossa...:)
15. iso S3.4.2005 klo 21:16
ile ei ainakaan ole jatkon tarpeessa, se on tarpeeksi pitkä jo. Minulle kelpaisi muutama lisäsentti (tai 1000 euroa) kun pienenä halusin kasvaa 185-senttiseksi. Nykyisellään ainoa toivo tuohon on vyötärönmitta.
16. Timppa3.4.2005 klo 21:20
iso S> Paljonko vielä puuttuu siitä vyötärönmitasta?:)
17. iso S3.4.2005 klo 21:23
Enemmän kuin pituusmitasta!
18. epeli3.4.2005 klo 21:42
Missä mennään? Onko tässä kyseessä teini-ikäisten nokittelu vai aikusten fiksujen ristikkoihmisten välinen keskustelu? Olen pahoillani. Olen pudonnut kyydistä.
19. Maiju3.4.2005 klo 21:52
"Timpan listasta eivät kaikki ole jatkossa!"

Mahdoitko Timppa tarkoittaa sitä tuttua Tapsaa, jonka nimi ei ollut ensimmäiselläkään alkuerälistalla?
20. airisto3.4.2005 klo 21:53
Menepä epeli katsomaan: Keskustelut/Muut aiheet, otsikko "Nimimerkkirähjäystä 1" , niin näet miten teini-ikäiset temmeltävät.
21. Timppa3.4.2005 klo 22:04
Maiju> En tiedä Tapsan kohtaloa, mutta kyllä hän kerkisi seuraavalle listalle. Jos luoja suo ja tuomaristo on armollinen, niin olen Helsingissä ensi viikonloppuna...:)
22. iso S3.4.2005 klo 22:33
Tässä on kyseessä lapsenmieliseksi jääneiden aikuisten piirileikki, minkä synnyttää odotuksen jännitys. Eki istuu salaisuuden verhon päällä kuin mustasukkainen hanhiemo, joten jotenkin täytyy hermopainetta hellittää kun todellista tietoa ei tipu eikä lirise.
23. Timppa3.4.2005 klo 22:42
Emo????
24. Pena3.4.2005 klo 23:32
Tehdäänkö demo?
Eki on kuin emo.
Ässä kuin isoveli,
mitä sanoo Timo-Veli?

d=)
25. iso S4.4.2005 klo 07:53
Arvaan: peeveli (mutta vain hiljaa itsekseen, koska julkinen kiroilu ei ole sivistynyttä).

En ole kurkistanut Ekin housuihin enkä tunne siihen haluakaan, joten korostan sanaa 'kuin' ja sitä että se perustuu olettamukseen.
26. Eki5.4.2005 klo 08:20
Tarjolla tänään: varmahkoa tietoa. Sitä tarjoaa IS!
27. iso S5.4.2005 klo 08:21
Onneni on suuri
lehden osti juuri
nimi löytyi sieltä
kohottaen mieltä.

Nyt olen luonnollisesti sitä mieltä että kolmannen alkuerän ristikko oli täydellisyydessään loistava, laatijat ihmisjärjen ylittävän eteviä ja tuomaristo ylittämättömän viisas.
28. Jussi5.4.2005 klo 08:50
JIIIHAAA!!!!!!!!!!
29. Pena5.4.2005 klo 09:02
Jiiiihaaaa! Nimi lehdessä!!!

Väärässä kohdassa.

d=(
30. Eki5.4.2005 klo 09:16
Jos oikein tulkitsin, Jussilla ja Joutsin Pekalla tulee olemaan mahdollisuus jutella keskenään rakkaasta harrastuksestaan, kantrimusiikista. Pena joutunee odottamaan Petäykseen asti. Vaikka saahan sitä paikalle tulla Hesaan 9.4.!
31. Pena5.4.2005 klo 09:19
No joo, eihän se nimi "väärässä" kohdassa ole. Kullekin ansionsa mukaan!

Saapiko kaikki laatijat palautteet, jotka on lähetetty Ilta-Sanomiin? Meinaan vain kun tuli oikein kirje väsättyä sinne.
32. Eki5.4.2005 klo 09:21
Ristikoista ja mielipiteistä saadaan toivottavasti opus 10. kerralla. On niitä luettu, mutta ei tainnut nuo sepustuksesi mahtua sitten lehteen.
33. Tuomas L.5.4.2005 klo 11:22
Mukanahan sitä näemmä ollaan, ensimmäistä kertaa sitten vuoden 1999.
34. JTak5.4.2005 klo 11:25
Pikaisen laskennan mukaan näyttäisi olevan vuoden 2003 välierävaiheen tuloslistan 18 parasta mukana myös tänä vuonna. 2 vuotta sitten olivat poissa muun muassa ile ja iso S, jotka ovat nyt ehdolla vaikka miten korkealle.
35. iso S5.4.2005 klo 12:01
Noh noh, eipäs aseteta paineita. Täytyy ottaa huomioon että ile on kerännyt vauhtia (kuten hurja alkueräkunto osoittaa) ja minä olen kerännyt ruostetta (kuten kurja alkueräsuoritus 223 minuuttia paljastaa). Teen parhaani ja katsotaan mihin se riittää - jos en töppää ja vauhti riittää 20:n sakkiin niin hyvä.
36. Urpo5.4.2005 klo 12:57
iso S: En pääse nyt kuittailemaan oikeassa olemisesta, koska älysit turvata selustasi silloin kun arvuuttelimme oikeiden vastausten määrää! Hämmästynyt(lupasit silloin) kai kuitenkin olet, koska oikeita vastauksia noinkin paljon oli?

Meillä näyttäisi nuo ratkonta-ajat olleet aika liki toisiansa(oma 210), mutta ruksasin toisen ruudun kuin sinä, joten emme pääse mittelemään keskinäisestä paremmuudesta.

Toivottavasti minä saan hämmästyä seuraavaksi, kun löydän nimesi korkealta lopputuloksista!
37. iso S5.4.2005 klo 13:06
Joo, myönnän hämmästyneeni. Iltiksen jutusta ei selviä kuinka monta halukkuutensa ruksannutta putosi ajan perusteella, mutta nähtävästi halukkaidenkin määrä ylitti arvioni. Kyllä Suomessa päteviä (ristikko)hulluja piisaa!

Toivon että olemme pian molemmat hämmästyneitä, mutta en menisi lyömään vetoja sen puolesta. Harjoittelu on ollut riittämätöntä ja kykyjen suhteenkin turhat luulot ovat karisseet.

Joskus kauan sitten vertasin itseäni lähipiirin satunnaisiin ratkojiin ja totesin olevani sillä asteikolla suhteellisen hyvä. Kehitin sellaisen teorian että saattaisin olla jopa Suomen paras, koska minua fiksummat (joita on valitettavan paljon) käyttävät lahjojaan johonkin hyödylisempään. Valitettavasti kokemus on osoittanut että olin siinäkin väärässä.

Vetoan teihin, älypäät: älkää haaskatko aikaanne ristikoihin! Tehkää parannus heti eikä 9. päivän jälkeen!
38. Eki5.4.2005 klo 13:48
Muistaakseni kisaan ilmoittautuneista oikein ratkoneista 40 ja risat oli liian hitaita ja muut ruksasivat ein.

Hesen mainioissa jutuissa oli ainakin pari lipsahdusta.

No ensinkin hän ei suostunut kirjoittamaan, että MINÄ tein sen virheen vaan se piti panna koko tiimille. Olisi ollut vain selkeämpää, että lopun korjailukahinassa yksi teki virheen kuin että ajatellaan, että tuo virhe pääsi joka instanssin läpi.

Entäs tämä: "Lajin tunnetuimpia tähtiä on Mario Lemieux, joka pelaa Pittsburgh Penguins -seurassa, jonka kiva pingviinilogo pääsi peliin mukaan: siis lemiux." (Sumeaa logiikkaa! Ekin huom.)

Ja mielipiteen tulkinta: "Ei tämä enää tervettä ole mutta ai että hivelee mieltä kun sanat aukeavat. Väinö Linnan sanoin: aika VI VI VI ja (Tuntemattoman päätössanat: Aika velikultia, toim. huom.)."

Kyllähän tuo arvoitus siellä kokouksessa jo puitiin eli mitäpä luulette olevan vastaus tähän:

"aika VI VI VI ja!"

En minä ihan varma ole, unohtiko Hese sen vai jättikö vain muille keksittäväksi.
39. iso S5.4.2005 klo 13:52
40 ja risat liian hitaita + 104 jatkoon, iso S:n arvio 150 oikein ratkovaa halukasta -> olen guru!
40. Urpo5.4.2005 klo 13:59
Ei ole lehti nyt käsillä, mutta eikö siinä ollut 104 + 167, joista vähennetään nuo 40? Ei ihan 150?? Vai lukaisnko nopeasti nuo luvut väärin?
41. Eki5.4.2005 klo 14:05
Ei vaan n. 150 jatkoon suostuvaista oikein ratkonutta, yli 100 halutonta.
42. Urpo5.4.2005 klo 14:15
No, on se sitten guru tuo iso S!
43. iso S5.4.2005 klo 14:39
... ja pitää sinun lankeeman minun eteheni polovillesi! Jos nyt ei kuitenkaan. Sokea kukkokin löytää joskus oikean sihdin.
44. Eki5.4.2005 klo 15:05
Kolmannesta alkuerästä on löytynyt mielenkiintoinen duaali, jonka takia hyväksyttyjen ratkaisujen joukkoon pomppaa muutama ratkaisu, ei kuitenkaan todennäköisesti kutsuvieraisiin.

Veikkauksia, mikä se on? On meinaan tosi yllättävä duaali. Jos olisi vannottu, että sellaisia ei ole, kylläpä nyt oltaisiin nolona. Tai kiellettäisiin kaikki. Katalin olisi kaikista katalin!
45. Urpo5.4.2005 klo 15:15
iso S, en sentään polovilleni käy, mutta kävisikö palkinnoksi se, että jälkimmäisestä lauseestasi voisi olla vaikka hyötyä Maisterin tontilla!
46. tonimikael5.4.2005 klo 15:29
Mukaan pääsi, kun selvitti sen kolmannen 300 minuutissa.
Arvatkaapa kellä meni tuo mainittu viisituntinen? ;-P :)
47. Eki5.4.2005 klo 15:34
Entäpä jos kolmituntisista olisi poistettu ne, joilla oli keto? Nythän kutsuttiin yli 100.

Kuinkahan moni viime kerran mitalisteista olisi pudonnut kedon takia?
48. BVF5.4.2005 klo 15:37
gfhjki
49. Urpo5.4.2005 klo 15:48
Eki, onko tiedossa mikä olisi ollut aikaraja jos nuo sata halutonta olisi halunnut mukaan?

Entä, oliko haluttomissa hurjastelijoita?
50. Eki5.4.2005 klo 16:01
Nuo vaativat lisämatematiikanharjoituksia... Katsotaan.
51. iso S5.4.2005 klo 16:12
Urpo: palkinnoksi tyhjästä mikä tahansa on enemmän kuin tarpeeksi. Maisterin tontin olen kyllä julistanut ei-ainakaan-minun maaksi, joten ei ollut apua.

Toisaalta, yhtä viekkaasti voisin sanoa että sinun viimeisestä lauseestasi saattaa olla hyötyä. En siis väitä että on, voi olla haittaakin. Nyt vain jännityksellä odotamme, mikä on viimeinen lauseesi. Toivottavasti tätä jännitystä kestää pitempään kuin tontin ratkaisun odotus.
52. ++juh5.4.2005 klo 16:21
271 oikein ratkonutta, joista välieriin halusi 148, joista pääsi 104, joita vastaan tulee vielä 1 Rosenbergin Seppo.

Välieriin pääsi 300 minuutin ratkonta-ajalla. Jos kaikki oikein ratkoneet olisivat halunneet jatkoon, olisi välieriin vaadittu 222 minuutin aika, mikä olisi pudottanut kisasta 27 nyt välieriin päässyttä ratkojaa.
53. Matti5.4.2005 klo 17:45
Eki, kerro se duaali. Vai pidätkö vielä jännitystä yllä.
Aika VI VI VI. Siis onko pedon luku sama kuin peto? No niin, turha urputtaa, jos ei osannut.

Ai niin, miksi Astan kanssa on Esto? Pasta - Pesto, Nasta - Nesto?

Atomihiili?
54. Eki5.4.2005 klo 17:55
Pasta ja pesto, kyllä.

Beesin tilalle sopii blesi. Jätän vihjeen ja sanojen merkityksen vielä auki. Blesi olisi ollut piilolla kohtuuton, mutta ei se väärin tosiaan ole.

Aika VI VI VI ja = Aika petoja!
55. Heljä-Maija5.4.2005 klo 18:02
Hienoa olla mukana välierissä, ihan ensimmäistä kertaa. Töitä on tehty. Toimitsijanakin olisi tosi mukavaa touhuta - menisi päivä kuin siivillä - mutta on se kisa nyt kerran koettava ratkojan pallillakin.

Pedon tulkitsin oikein; sen 2xnaisia takia. Vaikkei ihan vihjeen mukainen ollutkaan. Duaalista en ole kyllä perillä eikä kopiotakaan jäänyt, kun kiirehdin postilaatikolle jo ilmestymispäivänä.
56. Juha N5.4.2005 klo 18:04
Matti: tarkoitettiin varmaan suksimerkkiä ATOMIC.
57. ++juh5.4.2005 klo 19:22
Matti> "Siis onko pedon luku sama kuin peto?"

Kuvavihjeitä ristikoista:

Suomen lippu -> Suomi
Helsingin vaakuna -> Helsinki
alokkaan kauluslaatta -> alokas
666 -> peto

Lippu, vaakuna ja kauluslaatta ovat tunnuksia. Pedon luku on samanlainen tunnus, pedon nimen lukuarvo.

(Pedon oikeaa nimeä numerologit ovat pari vuosituhatta yrittäneet selvittää.)
58. Heljä-Maija5.4.2005 klo 19:38
++juh. Uskotaan, ja niinhän siihen tulikin, peto on peto. Ja Team Katalin on petoja.
59. iso S5.4.2005 klo 20:04
Lähinnä yritän vihjata että numerolla kuusi ja puulla kuusi on vissi ero, joten VI VI VI:llisen puukolmikon ympärille toivoisi sitaattimerkkejä. Tämä toivomus tietysti pätee vain sellaisiin ristikoihin minkä nimenomaisena tarkoituksena ei ole karsia porukkaa kovalla kädellä. Tässä sitaatit olisivat helpottaneet liikaa.
60. Ritu5.4.2005 klo 20:04
Hurjia ratkonta-aikoja 3. alkuerässä, kun iltasanomia lueskelin. Ei voi kun ihailla ja hattua nostaa.
Nyt sitten muutama päivä perhoset saavat elellä mahan pohjalla niillä, jotka itsensä välieriin puursivat.
Itse mestarilla on tainnut jo jonkin sortin voittoputki alkaa, kun nimi oli jo samaisen lehden voittajalistoilla. Lycka till ihan jokaiselle sinne Hesaan. :)
61. iso S5.4.2005 klo 20:17
Kiitän kaikkien objektien puolesta. Olkoon peli reilua ja paras henkilö voittakoon, jos kova kohtalo ei sitä minulle salli, kuten odotettavissa on.

Aion muuten matkustaa lomalla Odotettaviin. Odotettavissa on lämpimämpiä ilmoja.
62. Juhani Heino5.4.2005 klo 20:43
iso S, lämpimiä ilmoja on myös Luvassa.
Kaikki semifinalistit, nähdään toivottavasti lauantaina - hermoilkaa! 8-)
63. jupejus5.4.2005 klo 21:08
Hyvä vihjehän tuo on; 666=peto.

Mutta miten pitkälle tuota vihjeytystapaa on sovelias edetä (sitä kai iso S:kin peräsi).

Eli jos piirretään kissa - niin sen vastaussana tietenkin on kenraali.
Jos piirretään kissa - niin vastaukseksi käynee Suomi.

Mutta miten jos piirretään kissa (joka on kasi) ja kasi on room. X - niin käykö kissankuvalle vielä vastaussanaksi ruksi?
64. Matti5.4.2005 klo 21:09
Peto on peto, ei siinä mitään. Juha N, sen Atomicin äsken itsekin tajusin, kiitos! Isä on Hämeestä.
65. mor5.4.2005 klo 21:24
Kyllähän tuo 666 oli tämän tasoiseen ristikkoon ihan hyvä ja ovela vihje. Samaa on ehkä odotettavissa välierien kolmosessa, toivotaan ainakin! Nähdään lauantaina!
66. iso S5.4.2005 klo 21:36
jupejus: pieni lipsaus, X on täysi kymppi. Ja kerran vielä: mielestäni kolmen kuusen peto oli tähän ristikkoon ok, useimpiin ristikoihin ilman sitaatteja ei. Helppoihin ehdoton ei, sitaateilla tai ilman.

Tässä ristikossa se osui melko kiusalliseen saumaan, koska se oli oikean yläkulman porttivahtina ja sinne pääsemiseksi olisi kaivannut kipeästi tukea alueelta ulos tunkevien kahden sanan alaosalta.
67. jupejus5.4.2005 klo 22:19
No eihän tuo ollut pienikään lipsahdus. ;) - pitänee kai lähteä Roomaan opiskelemaan numeroita.

Joo, ei mullakaan mitään ko. vihjettä sinänsä vastaan ole. Kyllähän tuon "rinnasteisuuden" tajuaa aivan sangen suosiolla.
68. tjn5.4.2005 klo 22:41
Kun itseltäni jäi oikea ylänurkka auki, täytyy vain todeta, että oikeat ihmiset jatkoon pääsivät. Jälkeenpäinkin on helppo tunnustaa, että auki olisi todennäköisesti jäänyt ikiajoiksi. Kun 666, mäyräkoirat=olutkori ovat tuntemattomia käsitteitä, ja samaan ryppääseen änkeää vielä Hudson ja Djibouti, ei päästä löydy enää sanoja sopusointuun vihjeiden kanssa.

Kolmea alkueräristikkoa ratkoessa kyllä hiipi mieleen sellainen epäilys, että sellaisella henkilöllä SAATTAA olla kotikenttäetua, joka on tottunut ratkomaan samojen laatijoiden ristikoita. Pääseekö seepra raidoistaan ?

Omasta mielestäni tehtävät olivat erinomaisia, mielenkiintoisia ja mukaansatempaavia. Ne olivat minulle aivan uuden tyyppisiä haasteita, sillä kokemuskin oli uusi. Mutta fillarillakin oppii ajamaan, vaikka se aluksi tuntuu mahdottomalta. Samalla tavalla saattaa oppia toisen henkilön konstailuun, jos sitä kokee riittävästi.

Kaikella kunnioituksella ja arvostuksella Team Katalinia kohtaan rohkenen kuitenkin kysyä, olisiko mahdollista, että jatkoonmenijöiden kaarti olisi rakenteeltaan toinen, jos SM-kisojen tehtävät laatisikin "toiselta planeetalta" tulevat laatijat, joiden kynän jälkeen kukaan ei olisi tottunut, mutta joilla kuitenkin olisi vaadittavat kyvyt ja auktoriteetti?
69. mor5.4.2005 klo 22:51
tjn> olen tuota samaa miettinyt itsekin. Uskoakseni tuosta jatkoonpäässeiden joukosta ainakin 20-30 ensimmäistä olisi mukana oli laatijana kuka tahansa. Eroja olisi korkeintaan ratkaisuajoissa.
Mielestäni varsinaisen laadinnan lisäksi myös toteuttajan rooli on tärkeä. Itse olen aina "ollut kuin kotonani" Heikki Lavoniuksen toteuttamien ristikoiden kanssa, joten olen äärimmäisen tyytyväinen, että juuri hän piirtää SM-ristikot!
70. Eki5.4.2005 klo 22:56
Yllätyksellisyyttä voisi tulla, jos jostain tyhjästä tulisi uusia vihjeittäjiä mukaan.

On tekijäkaarti muuttunut. Alkuvuosina olivat vain Vuokila ja Joutsi. Sitten mukaan tuli Hyvönen. Viime kerralla liittyi joukkoon vielä Pallonen. Lavonius hämmentää soppaa piirrosideoillaan.

On homma siis koko ajan kehittynyt. Kolmas alkuerä tehtiin yhteisvihjeityksellä. Mukana on jokaisen vihjeitä tasaisesti ja valintojakin tehtiin yhteisesti. Ei Katalin ole mikään yksimielinen tiimi. Lisäksi aina yhteisestikin mietitään, millaisia yllätyksiä matkan varrelle voisi virittää. Yllätys voi olla sekin, ettei ole yllätystä.

Mutta mikä olisi todellinen syy muuttaa tiimiä vielä radikaalimmin? En usko tulosten siitäkään paljon muuttuvan.

Erimielisiä varmasti on, ei siinä mitään ihmettelemistä ole. Kyllä tuo oikea yläkulma vähän turhan paljon potentiaalisia ratkojia karsi, sanon henkilökohtaisesti. Avainsana oli monelle Djibouti-niminen valtio. Muuta järkevää tuskin päätteeseen -outi löytyisikään. Sen nopeasti keksimällä saattoi päästä yllättäen sadan joukkoon.
71. iso S6.4.2005 klo 08:08
Johtava verovirkamies = päävouti
Hänen kätyrinään = apuvouti
72. iso S6.4.2005 klo 08:30
Googlen löytämiä viitteitä erilaisiin vouteihin:

Demjanov on Viron järjestön päävouti

Maavouti, raivoltasi turvata mun täytyy lapset syyttömät ja vaimo, tuo uskollinen!

... Sigfrid Mattsson , Viipurin linnan alivouti, Jääsken nimismies † 1551.

... Kiihtyneen porvariston Puolan kuningasta vastaan aikaansaaman kalenterimellakan aikana hän ja ylivouti Tartius [sic] olivat syytteessä luulotellusta ...

Apuvouti tuntuu olevan mielikuvitusolento.
73. Pekka Pietari6.4.2005 klo 09:33
Minusta on aika käsittämätöntä, että välieriin hyväksyttiin myös niitä ratkojia, joilla pedon sijasta oli ratkaisusanana keto. Miten kolmesta kuusesta voi tulla mieleen keto? "Pelastettiinko" tällä päätöksellä välieriin joku tunnettu, sieltä muuten pudonnut ratkoja???
74. Mummu6.4.2005 klo 09:38
Tuota keto-sanan hyväksyntää olen ihmetellyt minäkin, haisee kyllä vähän.
75. Eki6.4.2005 klo 09:44
Päätös oli tehty jo ennen kuin ristikkoa edes julkistettiin. Olen täällä kyllä hyvin laveasti selittänyt syitä useammassakin säikeessä. Myös ratkojat ovat selittäneet "ei ne mitään kuusia olleet vaan saniaisia".

Kuten totesin myös jo, jälkikäteen tilannetta katsoen jääräpäisesti omassa "parhaassa " ratkaisussa pitäytyminen olisi aiheuttanut suuria muutoksia osallistujissa ja protestivyöryn, jossa ei olisi kehdannut kauan olla.

Äh, tätä on tylsä selitellä. Olemme alusta alkaen ottaneet ratkojamyönteisen linjan, koska satunnaiset hyvät tai hyvähköt omat keksinnöt eivät ole ristikkoideologiaa vastaan eivätkä kuvaa ratkojan huonommuutta oikein ratkoneiden suhteen.
76. JTak6.4.2005 klo 09:48
Ehkä kuusista olisi kannattanut piirtää perinteisen kuusen näköisiä tai sitten risteävän vihjeen olisi pitänyt olla yksiselitteinen. Nyt jäi liikaa tilaa tulkinnalle. Itse kyllä tunnistin piirrokset kuusiksi välittömästi, mutta silti vasta tarkastusvaiheessa hoksasin muuttaa kedon pedoksi.
77. Pekka Pietari6.4.2005 klo 09:55
En ymmärrä myöskään Kiiat-sanan hyväksymistä. Jos vihje on 2xnaisia, eikö se vihjaise silloin selvästi sen, että tarkoitetaan naisia kahdessa eri merkityksessä, siis piiat ja Piiat? Kiiat-sanalle ei löydy vastaavaa tuplamerkitystä. Sillehän olisi riittänyt vihjeeksi tylsä "naisia".
78. Eki6.4.2005 klo 09:59
Saattehan te olla eri mieltä, mutta olemme kyllä ajattelevasti isossa tiimissä koko ajan pyrkineet parhaimpaan ja IS on koko ajan kommentoinut töitämme. Se "paras" ei tietenkään kaikkien mielestä ole paras.

Vielä kerran vähän lisää tietoa.

Käsissä on valmis ristikko. Sitä parannellaan. Jokainen vihjemuutos aiheuttaa riskin tehdä pahempi virhe. Joka puolelta satelee pikkutarkkoja mietelmiä siitä, missä voisi mitäkin pientä mahdollisuutta olla duaali tai mikä vihje on vähän pielessä. Työtä tehdään siis heikkouksia etsien ja niitä korjaten.

Kun ne tiesi kuusiksi, ei tullut mieleen, että niitä ei kuusiksi mieltäisi. Ajatuksemme oli: "JOS nyt joku sattuisi ketoa tarjoamaan, hyväksytään se..."

Rakissa oli minun vihjeeni

ROTU-
KOIRA!

Siitä tuli useampi kommentti, että tuo ei ole ihan oikein. Oma ajatukseni, kun se sattui minun vihjeeni olemaan, oli, että rakissa niitä rotuja riittää. Vaihdoin sitten viime tipassa väärän vihjeen. Tyhmäähän se on, mutta useat virheet syntyvät juuri noin.

Lukekaa niitä muitakin selityksiäni, mm. tilanpuutteesta.

No joo, NYT alkaa tuntua yliselittelyltä. Päätän: päätän.
79. Mara6.4.2005 klo 10:44
Sain ratkaistua 3.alkueräristikon kovalla mietinnällä ja laitoin tiistai aamupäivällä postiin.Olen n.100%varma,tarkistettuani vastaukset IS:sta,että ratkaisuni oli oikein,mutta nimeäni en listalla nähnyt.Onkohan "väärät ratkaisut"vielä kenties tallessa jossakin arkistossa,olisi kiva tietää mikä omassani oli vikana vai tuliko vaan perille liian myöhään.
80. Eki6.4.2005 klo 11:14
Juhani Tolvaselle voi soittaa 09-1221 (keskus), hänellä ovat väärät ratkaisut.

Myöhässä tuskin on, sillä tänäänkin lokerolla on käyty.
81. Ritu6.4.2005 klo 11:21
Itse uskon juryn oikeudenmukaisuuteen ja siihen aikaisempaan ilmoitukseen, että päätökset ovat ratkojaystävällisiä. Hyvä niin.
Siitä huolimatta minäkin pidän keto sanan hyväksymistä virheellisenä ratkaisuna. Itse sain tuohon 2 x naisia vihjeestä ratkaisuksi piiat, loppu yläkulmasta jäikin hämärän peittoon.

Ja vaikka olisin onnistunutkin kyseisen ristikon ratkomaan täyteen ja tuolla keto-sanalla mahdollisesti mennyt läpi, niin olisin pitänyt ratkomustani siinäkin tapauksessa virheellisenä.
Näin "maallikko"ratkojan näkökulmasta katsottuna, kun tuo piiat oli kuitenkin se sana, joka tuotti täydellisen ahaa-elämyksen. Siinä olivat tuplasti ne vihjeen naiset samassa sanassa.
82. Mara6.4.2005 klo 11:39
Kiitos,onkohan Tolvaselle sähköpostiosoitetta?
83. Eki6.4.2005 klo 11:50
etunimi.sukunimi (ät) sanoma.fi
84. ++juh6.4.2005 klo 11:54
Entäpä jos 2 x olisikin ollut hämäys?

2 x naisia >= 2 x (2 x nainen) = 4 x nainen = naisia.
85. Annukka6.4.2005 klo 12:17
Amatööreille oma sarja SM-tasolle!
Olin ihka tyytyväinen, kun sain 3.alkuerän
oivallettua... mutta väistämättä hiipii mieleen
että ne samat ihmiset ovat aina 10-20 kärjessä.
Siitä seuraa inflaatio! Ihan oikeasti meille
amatööreille, jotka ratkomme satoja ristikoita
vuosissa ammattilaisten tuhansien sijaan pitäisi
olla oma sarja. Laittakaapa se mietintämyssyyn!
Jos oikeasti halutaan ristikkoinnostusta lisätä
ja säilyttää... Kilpailemaan meistä moni
olisi varmaan halunnut, vaikkei nopeille pärjääkään..
mutta oivallus se on aina oivallus.
86. Ritu6.4.2005 klo 12:23
++Juh, no kyllähän sitä noin UFO-tieteitten kautta löytää vaikka mitä kiertoteitä vihjeisiin jos niikseen on. Mutta pysyn edelleen vaan vankkumattomasti kannassani, vaikka sinäkin hyvän heitit :)

Entäs miesten puolella, 2 x miehet? Veljet?
Vai miten tuo erisnimi Veli taipuu?
87. Eki6.4.2005 klo 12:39
Määritelkää ammattilainen ja amatööri!
88. JTak6.4.2005 klo 12:48
Kyllä sieltä taaempaakin on mahdollisuus nousta kärkikahinoihin mukaan. Otetaan esimerkkinä vuoden 2001 ja 2003 SM-ratkonnat.
Käytän vain nimikirjaimia...

MV 2001 sijoitus 23. -> 2003 sijoitus 6.
MÖ 2001 sijoitus 29. -> 2003 sijoitus 8.
HT 2001 ei välierissä -> 2003 sijoitus 9.
JL 2001 sijoitus 58. -> 2003 sijoitus 11.
JT 2001 ei selvinnyt välierään -> 2003 sijoitus 12.
PH 2001 ei välierissä -> 2003 sijoitus 13.
HR 2001 ei välierissä -> 2003 sijoitus 14.

jne.
89. iso S6.4.2005 klo 13:29
Ammattilainen on sellainen kenelle amatööri ei pärjää.

Ammattilainen on sellainen kuka roikkuu kisasta toiseen kärkipäässä.

Ammattilainen on sellainen kuka on päässyt rahapalkinnoille.

Huono ammattilainen on sellainen kuka haluaisi päästä rahapalkinnoille mutta ei pysty kykenemään.

Siinä noita määritelmiä. Sitä en kiellä etteikö ratkojien kannalta olisi kiva jos olisi kaksi sarjaa. Kuopatuissa laivaratkonnan SM-kisoissa oli ainakin joskus erikseen helppo ja vaativa sarja. Eikös Katuratkontakisoissakin ollut jotain vastaavaa? Kumpaankaan en ole osallistunut, minulle kelpaa vain ainoa oikea. Tai no joo, laivakisoihin olin jäävi ja Oulu olisi vaatinut yöpymistä poissa kotoa, kauheeta!

JTak: ilman lisäselvityksiä HT, PH ja HR eivät kelpaa todisteeksi. Eivät ehkä edes yrittäneet 2003 ja olisivat ehkä pärjänneet hyvinkin, tai ovat aikaisemmin pärjänneet. Eivät mukana olleetkaan niin kaukaa nousseet, kun tiukassa kisassa yksi satunnainen lipsaus tiputtaa jo paljon. Ehkä JL on siinä ja siinä.

JT sentään yritti. Aikaisempiä näyttöjä JT:llä on ja vuoden 2003 notkahdusta lukuunottamatta kehitys on selvästi nousujohteinen. Tänä vuonna menee jo finaaliin?
90. Päivih6.4.2005 klo 18:03
JTak, muuten hyvä tuo sinun esimerkkisi mutta naisilla (miksei miehilläkin) saattaa sukunimi ja siten myös nimikirjaimet vuosien saatossa vaihtua... PH oli v. 2001 vielä PV ja välierissä mukana, muistaakseni 14.
91. ile6.4.2005 klo 18:17
Otin loppuviikon ajaksi duunista lupaa saadakseni keskittyä täysillä lauantain koitokseen.

Alkajaisiksi ratkoin eilisen Koviksen kuulakärkikynä kourassa. Vähän tuli suttua yläosion vasempaan kulmaan, muuten oli helppo ristikko.

Historistikosta ratkoin ensin siniset ruudut, sitten vasta loput.

Perjantaina alkaa herkistely.
92. JTak6.4.2005 klo 19:26
Korkean paikan leirille ei taida enää ehtiä..?

Päivih, hyvä kun kerroit. Tilastoja ei kannattakaan siis lukea kuin piru raamattua.
93. ile6.4.2005 klo 19:52
JTak, asun kuudennessa kerroksessa, joten eräänlainen korkean paikan leirihän tämä asuntoni on.

Tosin en tiedä, mitä hyötyä on kolmen päivän oleskelusta näissä korkeuksissa???

Jääkaapissa on sen verran syötävää ja juotavaa, että veriarvot eivät ainakaan parane tämän leirin aikana.

Järjestetäänkö kisassa doping -testit???
94. iso S7.4.2005 klo 08:23
Varmuuden vuoksi en ole viikkoon syönyt enkä juonut mitään ettei vain pääse kiellettyjä aineita elimistöön. Julkisilla paikoilla varon vetämästä ilmaa henkeen ettei sitä kauttakaan kukaan pääse sabotoimaan menestystä, joka on periaatteessa varma. Enää se jää nähtäväksi, onko menestys hyvä, huono vai hyvin huono.

Muuten olen täydentänyt korkean paikan leiriä matalan torpan leirillä. Tavoitteena on tässä vaiheessa kerätä aivot täyteen happea.

Sääntöjä olen lukenut kuin piru tilastoja ja etsinyt porsaanreikiä. Tarkkojen laskelmien mukaan löydän sellaisen lauantai-iltana. Tämän rauhoittamana nukun levollisesti seuraavat kaksi yötä.
95. Eki8.4.2005 klo 21:38
Tasan 12 tunnin päästä Helsingin Pääpostitalon alakerta kuhisee ristikkoväkeä. Kahvia hörpitään mitä erilaisimmissa tunnelmissa, yleensä kuitenkin jännityksen vallassa. Starttiin on noin puoli tuntia. Järjestäjät kiitävät paikasta toiseen ja yrittävät vaihtaa muutaman sanan tuttujen ja uusien tuttavuuksien kanssa. Hermokeskuksessa viritellään tietokonetta ja toimitsijat saavat viimeisiä ohjeita, jotta laskenta sujuu nopeasti.

Kello kymmeneltä tuomariston puheenjohtaja Antti Skyttä lausuu mikrofoniin ensimmäiset sanat sekä alkaa esitellä paikalla olevia lehti- ja ristikkovaikuttajia ja antaa puheenvuorojakin. Kun säännöt on kerrottu/kerrattu, pian kajahtaa ensimmäisen välierän lähtölaukaus.

Koko tuomaristo oli paikalla muutama tunti sitten varmistamassa, että kaikki on valmista. Ei muuten ollut. Bändi siellä viritteli soittimiaan ja pöydillä oli valkoiset liinat ja illalliskattaukset. Tänä yönä siellä siis juhlivat jotkut ihan muut. Huomenna juhlii ainakin muutama ristikkoihminen.

Puitteet ovat kerta kaikkiaan upeat. Toivon kaikille tulijoille parasta kisamenestystä!
96. mor8.4.2005 klo 22:01
Kiitos Eki toivotuksesta. Bussi lähtee aamulla aikaisin kohti Helsinkiä ja aamukahveja.
Toivotanpa minäkin kaikille kilpakumppaneille onnea, menestystä ja hyvää kilpailumieltä. Ja muistakaa: tavoitteena neljä ristikkoa!
97. Eki8.4.2005 klo 22:13
mor, se on juuri oikea tavoite!

Käyhän morottamassa niskaan, niin tunnistan!
98. iso S8.4.2005 klo 22:29
Jos vanhat merkit pitävät paikkansa niin mahdollisuus on jopa viiteen ristikkoon. Eikös lauantain Iltiksessä ole kaksi? Ne voi ratkoa tauoilla tai finaalin aikana...
99. Ritu8.4.2005 klo 23:31
Pieni kaino pyyntö: ettehän kerro heti täällä välieräristikoiden eikä finaaliristikoden ratkaisuja. Me rannalle jääneet kun tahtoisimme vielä kisailla itsemme kanssa. Tietysti yksi keino olisi jättää täällä käymättä siihen saakka, kun Iltis ne julkaisee, mutta kyllähän sieltä on pakko kuulla kisatunnelmista heti tuoreeltaan ;)

Tässähän alkoi jännitämään ihan teidän kisailijoitten puolesta...kuinkahan moni teistä siellä sängyissänne pyörii eikä saa unen päästä kiinni... :)
100. Eki8.4.2005 klo 23:33
Reilu pyyntö, jätetään pölinät pois vihjeistä ja ratkaisuista.
101. Ritu9.4.2005 klo 18:24
Täällä sitä odotellaan kärsimättömänä tietoja loppumittelöistä. Taisi koko ristikkokansa lähteä huurteisille hikisen urakan jälkeen. No, kun huurteisten äärestä tänne selviätte, niin laittakaahan sellaisia kisatunnelmia sieltä Hesasta tännekin näkyviin.
Mahtuiko finalistien joukkoon yllättäjiä ja kuka onkaan se tämän vuoden kuningas tai kuningatar?

Pitäisköhän tähän lurittaa jo valmiiksi onnittelulaulu mestarille ajankuluksi.

" Paljon onnea vaan, paljon onnea vaan, paljon onnea Mestari, paljon onnea vaan."

ööööö.....kenelleköhän sitä tuli laulettua :D
102. Heljä-Maija9.4.2005 klo 18:48
Lauloit naiselle. En voi sanoa enempää, kun ei tullut kysyttyä, saako siitä kertoa. Ettei maanantain IS menetä uutisen uutuutta. Eki kertoo varmaan kunhan ehtii.

Kysyit, mahtuiko yllättäjiä. Vastaan: mahtui.

Oman sijoitukseni voin kertoa - ilouutinen itselleni. Etukäteen ajattelin, että jos ylitän itseni ja olen 50 parhaan joukossa, olen enemmän kuin tyytyväinen. Hikisen päivän jälkeen sain minulle upean tuloksen, olin 43. Mukana oli noin 90 kilpailijaa.
103. Arvailija9.4.2005 klo 19:13
Siis Rustari !
104. iso S9.4.2005 klo 19:17
Kykyjni epäilleille kuin myös liioitelleille tiedoksi: Toisessa ristikossa tein sen naurettavan virheen mitä etukäteen pelkäsin. Sijoitus siinä vaiheessa 57. Kolmas meni enemmän kuin putkeen ja nousin 50 sijaa. Olin lähempänä finaalipaikkaa kuin koskaan, 6 pisteen päässä. Mokaamattomuustavoite ei toteutunut, mutta sijoitus ja kolmosen onnistuminen nostivat fiiliksen vahvasti plussalle.

Moni täältä tuttu sai kasvot ja he saivat näköhavainnon minun kasvoistani. Jäin selvästi plussan puolelle siinäkin...

Finalisteista olen hiljaa kuin simpukka.
105. Heljä-Maija9.4.2005 klo 19:17
Ei Rustari. Siinä se yllätysmomentti onkin.
106. Arvailija9.4.2005 klo 19:27
Yhden vielä arvaan: Tuula Varis
107. Heljä-Maija9.4.2005 klo 19:38
>iso S. Joo, nyt koteloidutaan.

Muille tiedoksi: Minäpäs oon tavannut iso S:n. Tai olin tietysti tavannut ennenkin SM-kisoissa, mutta en osannut yhdistää nimeä ja kasvoja. Nyt RR:n kanssa Antti Skytältä utelimme: näytä nyt, kuka se on. Antti meni, otti kundia kädestä kiinni ja sanoi, että naiset on kiinnostuneita. Ja talutti ison S:n meidän luokse. Mukava poika. Tai siis kumpikin.

Arvailija, en vastaa kyllä, en vastaa ei.
108. Heljä-Maija9.4.2005 klo 19:47
Tässä minä taas mokailen, ja just piti olla niin älykäs ja viksu. Toivon, että Riitta anteeksiantaa tämän ennenaikaisen paljastukseni. Siis että ei hän. Enkä minä. 23 naista on jäljellä. Jos oisin mennyt halpaan, olisit Arvailija vissiin yks kerrallaan ehdottanut nimeä ja saanut voittajan selville.
109. Arvailija9.4.2005 klo 19:47
Päättelin vain noin IS-ristikon 5.4 -05 sivulla 9 olleesta kommentista.
110. Arvailija9.4.2005 klo 20:46
Tulipas hiljasta....
111. mor9.4.2005 klo 20:47
iso S> onnittelut, menit minusta viime metreillä muutaman sijan ohi! Olisin minäkin tullut esittäytymään, mutta kun en tiennyt kuka nimimerkkisi taakse kätkeytyy. Nyt, kun kerroit sijoituksesi on mielessäni hatara (tai vähemmän hatara) kuva. Ehkäpä sitten kahden vuoden kuluttua!
112. Heljä-Maija9.4.2005 klo 22:05
RA, anteeeeeks, etten heti mainnut sinua.

Muille tiedoksi: olen tavannut myös tosi mukavan RA:n.

Siinäs näätte, kandee osallistua SM-kisoihin; tapaa mukavia ihmisiä.
113. Heljä-Maija9.4.2005 klo 22:07
mainnut piti olla maininnut
114. iso S9.4.2005 klo 22:14
Kiitän täitä, muorini kultainen. Katsotaan, miten kahden vuoden kuluttua käy. Jos ei ulkopuolisia esteitä tule, niin on kaksi mahdollisuutta: En uskalla enää ottaa sydärin riskiä raskaaseen mutta jännittävään kisaan osallistumalla, tai en malta olla yrittämättä kerran vielä, että edes JOSKUS selviäisin kisasta läpi mokaamatta. Tällä kertaa liippasi jo sikäli likeltä että ensimmäiseen ja kolmanteen erään olen aivan tyytyväinen.

Nythän nimimerkkini salaisuus paljastuu maanantaina, kun menin töräyttämään sijoitukseni. Olisihan se muutenkin selvitettävissä, ei tarvitse kuin lukea kaikki tänne kirjoitettu. Totuus on siellä jossain!

Onnittelut kaikille minua paremmin menestyneille ja niille lukuisille ketkä jäivät taakseni sattuman vuoksi. Se on niin pienestä kiinni; joskus kulkee ja joskus ei. Minulla oli tänään myötätuuli takanani.
115. Heljä-Maija9.4.2005 klo 22:27
>iso S. Uskomatun juttu - miten onkin tähän päivään kerääntynyt niin paljon uskomattomia juttuja - mutta meikä oli todellakin sitten sinua edellä jossakin kohdassa. Koska heiluin koko ajan tasaisesti siinä 43-48 välillä. Eikä se paljoa auttanut, että kolmannen välieräristikon ratkoin 31. parhaana. Mistä oon aika otettu, olihan se kuitenkin se vaikein.
116. iso S9.4.2005 klo 22:28
Niin, mukavien ihmisten tapaamisesta vielä: minulta tuli yksi herra M kysymään, olenko Lauritsalasta kotoisin. No, olenhan sielläkin asunut ensimmäisellä kymmenelläni. Asuimme siihen aikaan noin 100 metrin päässä toisistamme ja todennäköisesti kysyjä oli ollut vuoden tai kaksi veljeni luokkatoveri kansakoulussa (nuoret huom: se oli sellainen kasvatuslaitoksen välivaihe kierto- ja peruskoulun välissä). Maailma on pieni.
117. Ritu9.4.2005 klo 22:31
Heljä-Maija, no niin kandeis, ei kai sieltä kukaan ihan omasta tahdostaan pois ole :)
Mutta ei auta kuin jatkaa harjoituksia.....

Missä se Eki muuten luuraa? Ei kai vain Team Katalin ole jäänyt tuopposten ääreen hykertelemään käsiään.
Tässä vaan odotellaan ja odotellaan, että josko se Eki uskaltaisi kertoa enemmän kymmenen kärjestä.

Hienostihan teiltä tuntuu kisat menneen! Nuo kisat olisi minun puolestani saaneet tulla Charlesin ja Camillan häitten tilalla ihan tänne kotikatsomoihin saakka. Turhempaakin tuolta toosasta tulee kuin yhdet SM-ristikkokisat :)
118. Arvailija9.4.2005 klo 22:54
Ritu, hyvä ajatus se televisiointi, mutta mutta, jäisi se uutisointi pois IS: ltä.
119. Heljä-Maija9.4.2005 klo 23:29
>Ritu. Joo, anteeksi huono sananvalinta. Sinnehän on tosi vaikee päästä. Mutta minä olin 4 v sitten poissa, vaikka olisin päässyt mukaan. Ja oli nytkin aika monta sellaista, jotka eivät halunneet tulla vaikka aika riittikin.
120. RA9.4.2005 klo 23:32
Heljä-Maija, kiitos samoin ja moneen muuhunkin suuntaan.

Ihanhan tässä punastuisi, ellei sinertyisi (lempivärini) kuin ............

Erityisin ;-)
121. Heljä-Maija9.4.2005 klo 23:41
>Ritu. Vielä tämä: saa tulla seuraamaan tapahtumaa ihan ilmaiseksi koko päiväksi. Silloin sitä vasta riittääkin aikaa samanhenkisten kanssa seurusteluun!
122. Arvailija9.4.2005 klo 23:53
Taitaa se Eki kotiutua vasta aamun lehden kanssa, vai peräti maanantain IS: n ?
123. Heljä-Maija10.4.2005 klo 00:00
Yks tärkee juttu on kertomatta!
Kisan suojelija Simo Frangen avasi välierät omalla alivaltiosihteerimäisellä tyylillään alivaltiosihteerimäisessä asussaan. Ja meillä kaikilla oli niin mukavaa.

Sitten SF kävi pelaamassa salibandya (oliko peräti voittamassa hopeaa YLE:n joukkueessa- no tätä en tiiä). Oli poissa iltapäivän. Tuli takaisin suihkunraikkaana. Ja kukitti voittajat.
124. RA10.4.2005 klo 00:06
Juu. Posket punertavina. Ihan hyvä, että sanoi, missä oli ollut. :-)
125. Ritu10.4.2005 klo 00:12
No voihan nenä! Olis pitäny mennä Tampereelta Hesaan päin lähtevän tien reunaan iso SM-ristikko kyltti rinnassa ja peukalo pystyssä. Oliskohan se Simo poiminu kyytiinsä? :)
126. Arvailija10.4.2005 klo 00:12
Heljä-Maija, eihän IS: llä ole kohta maanantaina mitään uutisoitavaa kun kerrot kaiken pikkuhiljaa.
127. Heljä-Maija10.4.2005 klo 00:35
>Arvailija; siis tiedät jo, kuka voitti; kuka tuli tokaks, kuka kolmanneks.
Etukäteen oli ilmoitettu, että SF on suojelija.
128. Eki10.4.2005 klo 00:39
Kotiuduttu on. Toki järjestäjät vielä hieman rentoutuivat ja puhuivat jossain seassa vakavaakin asiaa, mutta pääasiana jäi kuitenkin mieleen erittäin onnistunut kisa. Maanantaina saatte lukea Iltiksestä raportit. Pannaan nyt sen verran vettä myllyyn, että mestari voitti kaikki muut finaalissa ihan 5-0 ja oli kaikin puolin uusi tuttavuus eli siis kisa ei ole millään tavalla jähmettynyt paikalleen ja samojen ratkojien juhlaa. Finaalissa neljä oli ensimmäistä kertaa yleisön edessä.
129. Heljä-Maija10.4.2005 klo 00:57
>Eki. Nonniin, enhän siis paljastanut mitään liikaa. Vähemmän kerroin kuin sinä.
>Arvalija?
130. Ritu10.4.2005 klo 01:03
No minä en ole ollut paikan päällä ja vaikka kaikki olen täältä lukenut, niin Ilta-Sanomien ilmestymistä tässä odotellaan.
Tuskinpa Helja-Maija liikaa kerroit, päinvastoin, nyt noita kisamietteitänne lukiessa tulee entistäkin kiiruumpi ostaa se Iltis.
Olishan ne saaneet kyllä painattaa sellaisen ylimääräisen numeron, sunnuntain lisäpainoksen tällaisen mielenkiintoisen tapahtuman vuoksi :)
131. Eki10.4.2005 klo 10:49
Huomenna Iltiksessä kaikille, myös paikalla olleille, uudet tulokset!

Tarkastuslaskennassa sijat ovat saattaneet muuttua parilla pykälällä, enemmänkin. Esim. Heljä-Maija, onnea sijasta 32! Turha kysellä muita, ja turha siis kertoa täällä "varmoja" omia sijojaankaan.

Herää kysymys, pääsivätkö finaaliin oikeat kuusi? Kyllä!

Iltiksessä huomenna myös Hesen oma kamppailu sijoituksesta. Paikka Top10:ssä vai jumbosija?
132. Arvailija10.4.2005 klo 11:47
Nähtäväksi jää mitä arvasin. Ei se tulos minulle mitenkään tärkeä ole, voisin odotella tietoa vaikka seuraavaan Sanaseppoon asti, josta edellisenkin kisan tuloksen luin.
Varmaankin näen tuloksen kuitenkin väkisinkin näiltä sivuilta.
Kunhan tässä lähdin kokeilemaan arvaus- ja utelutaitojani.

Tätä salamyhkäisyyttä vähän ihmettelen, tulee mieleen Rennyn häät. Oliko isokin uhkasakko läsnäolijoille.
Varsinkin kun IS ei kisaa kovin paljon mainostanut lööpeissään eikä etusivuillaan.
133. Eki10.4.2005 klo 12:03
Tulokset voi lukea täältäkin sanaristikot.netistä tiistain maissa.

Ei meillä ole sen kummempaa kuin väljä herrasmiessopimus.
134. Heljä-Maija10.4.2005 klo 17:27
Hip-hurraa! Tilannehan ihan tärisyttää.
135. Eki10.4.2005 klo 18:00
Otetaan tämän verran ennakkoa.



Turkulainen Päivi Sailola otti ristikkomestaruuden

Helsinki, 10.4. (STT)

Turkulainen Päivi Sailola voitti ristikonratkonnan Suomen mestaruuden viikonvaihteessa Helsingissä. Kuuden loppukilpailijan finaalissa Sailola ratkaisi virheettömästi 73-sanaisen ristikon hurjassa ajassa 4.26.
Sailola otteli finaaleissa ensimmäistä kertaa. Kaksi vuotta sitten hän oli selviytynyt välieriin, mutta matka esti osallistumisen. Nyt Sailola vietti syntymäpäiviään Helsingissä ja sai mukavan lahjan, 1 000 euron pääpalkinnon.
Toiseksi sijoittui parkanolainen Tuomas Lähteenmäki, joka hävisi mestarille yli kaksi minuuttia. Kolmas oli riihimäkeläinen Juha Leinonen.
Ilta-Sanomat ja Sanaristikkoseura Sanasepot järjestivät SM-ratkontakilpailun nyt seitsemännen kerran. Kilpaan osallistui yli 3 000 ratkojaa. Ristikonratkontaa harrastaa noin miljoona suomalaista.
136. Ritu10.4.2005 klo 18:57
Onnittelut vaan Päiville sekä mestaruudesta että syntymäpäivän takia. Sittenhän lauluni lauloinkin enemmän kuin oikealle henkilölle. Hänellä oli enemmänkin juhlittavaa :) Kuulosti uskomattomalta ratkonta-ajalta tuo Päivin aika. Siinä ei paljon ole vihjeitä mietitty, kun kirjaimet on lennelly ruudukkoon.
Monenkohan tähden ristikkona tuota finaaliristikkoa voidaan pitää vaikeusasteeltaan ja pyritäänkö ne joka vuosi tekemään tasoltaan samanlaiseksi?

Mukavaa, että kisoihin tulee vaihtelua tällä tavoin. Tässäkin lajissa voisi äkkiä käydä niin kuin formuloissa, että jos samat jatkuvasti olisivat kärjessä, niin kiinnostavuus hiipuisi, ainakin kilpailemisen osalta...
Onkohan muuten uusilla helpompi asetelma lähteä kisaamaan, kun ei ole "ennakkosuosikin" paineita hartioilla?
Toisaalta luulisi, että aikaisempi kisakokemus toisi rutiinia ja itsevarmuutta lisää...tiedä häntä.......
137. Timppa10.4.2005 klo 19:11
Iloisena voi todeta, että yllätyin omasta hyvästä sijoituksesta. Tuhanteen euroon on tietysti vielä paljon matkaa, mutta siihen ei auta kuin kahden vuoden treenitreenitreenitreenitreeni..., ellei sitten valkotakkiset sitä aikaisemmin päätä osallistumattomuudestani.;)
138. ö10.4.2005 klo 19:16
Ratkonta-aika on niin lyhyt, että taisi olla nopeuskilpailu. Sen takia kai mestarit vaihtuivat?
139. Heljä-Maija10.4.2005 klo 19:24
Ritu, nämä nuoret hurjapäät, jotka nyt tekivät invaasion, todistavat, että millään aiemmalla suorituksella tai rutiinilla ei ole juurikaan merkitystä. Hyötyä kokemuksesta toki on.

Seuraus: Team Katalin joutuu miettimään loppukilpailuristikon vaikeusastetta entistä tarkemmin.
140. Eki10.4.2005 klo 20:21
Loppukilpailuristikon vaikeusaste ei ole ongelma, mestarin pitää olla valmis kaikkeen. Ei tällä tasolla sillä vaikeusasteella ole suurta merkitystä... Parhaasta ei nyt ollut epäilystä. Ei se ollut ihan helppo, mutta siinä oli yli 10 sanaa vähemmän kuin muissa kilpailuristikoissa, taso oli ekaa vähän vaikeampi. Ei fakkisanoja, ei juuri fakkivihjeitä, mutta ei suuria hämäyksiä, rikasta kirjaimistoa...
141. iso S10.4.2005 klo 20:21
Maijun ja minun välissä istunut kilpailija totesi jo välierissä että hänen nopeutensa ei riitä tässä joukossa mihinkään. Hän on vain harrastelija, mutta kiva kokemus päästä näkemään vauhdikkaampien menoa. Finaalivaiheessa kuului vierestä useampaan kertaan kommentti (neljässäkin minuutissa ehtii): ne on koneita! Minusta ne oli komeita, nimittäin suoritukset.
142. Eki10.4.2005 klo 20:34
Ilta-Sanomien päätoimittaja Antti-Pekka Pietilä, joka tuli avaamaan tilaisuutta lehtensä osalta, katseli äimänä ensimmäisen alkuerän ratkojien nopeutta (siltä ainakin näytti). Kyllä siinä arvostus ristikoita ja harrastuskenttää kohtaan kasvanee, kun näkee, että ratkojissa ja ratkojissa on eroa.
143. ö10.4.2005 klo 20:53
Eki kirjoitti "mestarin pitää olla valmis kaikkeen".
Niin varmaan, mutta on siinä eroa, onko harjoitellut sataselle vai maratonille. Siis mestareiksi valikoituvat eri henkilöt loppuristikon vaikeuden mukaan. Niin uskon.
144. mor10.4.2005 klo 21:00
Pitäisikö ajatella niin, että nykyisenkaltaisen SM-kisan voittaja on "ristikonratkonnan kymmenottelun mestari".
Ainakin yleisurheilussa kymmenottelun voittajaa arvostetaan ehkä eniten.
Sikäli olisi tietysti mielenkiintoista, jos olisi erityyppisiä SM-kisoja (nopeus, vaikeus jne). Taitaa vaan olla resurssikysymys...
145. Eki10.4.2005 klo 21:02
Periaate on, että loppukilpailu ei ole kovin hankala. Tällä tasolla finaaliin päässeet eivät ole kovin erilaisia. Erot alkavat kasvaa vasta keskitasoisesta ylöspäin. Näille ratkojille helpon ja keskitasoisen ristikon ero on häviävän pieni, kun se monille ratkojille on mahdollisen ja mahdottoman rajamaasto.

Jos tehtävä laaditaan vaikeammaksi, voi yksi satunnainen pieni tieto tai oivallus ratkaista paljon enemmän.

SM-kisa on ajateltu näin: Ensin on selvittävä eritasoista tehtävistä, myös tosi visaisesta, virheettömästi. Sitten on osoitettava, että pystyy keräämään kolmesta eritasoisesta tehtävästä pisteitä kärkijoukon malliin. Ja sitten pitää kovassa paineessa ratkoa iso ristikko virheettömästi ja nopeasti.

Mestariksi ei pääse ilman monipuolisuutta ja etenkin jatkuvaa hermojen hallintaa. Eikös tämmöinen mestari ansaitse tittelin kahden vuoden ajan.

Finaalissa oli muuten useampia, jotka olivat tehneet välierissä virheen.
146. JTak10.4.2005 klo 21:03
Jos treenaa vain nopeutta, niin finaaliin ei edes pääse, koska noutaja tulee siinä tapauksessa joko 3. alkuerässä tai viimeistään 3. välierässä.

Eikä se nopeuskaan välttämättä auta, jos tekee emämunauksen jossakin välieräristikossa.
147. Eki10.4.2005 klo 21:16
Uskoisin, että tämä kisa pysyy tällaisena monipuolisuuskisana, mutta toisessa säikeessä kysyn ehdotuksia muihin kisoihin ja olisi tosiaan hyvä saada nopeus- ja kestävyyskisa halukkaille.

Visaisten sarjassa pitäisi hyvin tarkkaan miettiä tyyli, tekijät, tekijöiden kirjo ja määrä ja yrittää asettua erilaisten ratkojataustojen asemaan, kun ristikoiden alueita tutkitaan kokonaisuuksina. Siis ettei yhteen alueeseen tule paljon "miesten sanastoa" (armeija ym.) tms. Muistuu mieleen vaan se verikauha männä vuosilta.
148. Heljä-Maija10.4.2005 klo 21:17
>Voittaja Päivi, onneksi olkoon! Ihaillen seurasin suoritustasi takavasemmalta. Moista tykitystä on harvoin nähty!
149. Marianna10.4.2005 klo 21:27
Loppukisaristikko oli toisaalta aika helppo: yleisön edustaja ratkaisi sen suunnilleen samassa ajassa kuin kilpailijat, mutta tietysti kenenkään tarkkailematta, oman pöydän rauhassa, paljon pienemmälle paperille, lyijykynällä, vain itsensä kanssa kilpaillen, jne.

Samantapaista kokemusta on aiemistakin kisoista.
150. lp10.4.2005 klo 21:32
Missä ja milloin saamme tutustua välierä- ja lopputehtäviin. Kiinnostaisi ratkoa. Onkohan tämä tieto jo ollut täällä?
151. Eki10.4.2005 klo 21:39
On se kerrottu, että ne kaikki ovat ylihuomisen tiistain IS Ristikko -lehdessä aukeamalla 8-9.
152. iso S10.4.2005 klo 22:03
Eihän tuo niin ihmeellistä vauhtia ollut: voittaja käytti aikaa 266 sekuntia ja ristikossa oli 205 kirjainta, keskimäärin siis noin 1.3 sekuntia per kirjain. Kyllä ihan normaali ihminen pystyy pienellä harjoittelulla kirjoittamaan kirjaimen sekunnissa, vai kui?

Itse yritin välttää paikan päällä vihjeiden ja ratkaisusanojen näkemistä, katselin vain kauempaa silmiä sumeaksi siristellen miten kukakin etenee. Näin ollen pystyin kokeileman kotona ilman suurempia apuja miten menee. Tulos: 6.10. Ilman paineita ja totutunkokoisilla ruuduilla plus välineillä jäin mestarista tuommoiset 39 prosenttia. Kyl mää oon sitä mieltä että pitäisi diskata maali- ja matkalaukan takia tuollainen Turun pikajuna!
153. Ritu10.4.2005 klo 22:57
Turusta on muuten aiemminkin tullut ristikonratkonnan SM-mestareita. Ja olikohan nimi enne, eikös tämä aiempikin mestarin tittelin itselleen napannut ollut Päivi?
Pitääkö tästä muuttaa Turkuun :)
154. mor10.4.2005 klo 23:14
Turkuun vaan kaikki! Päivi on Turusta, kakkoseksi tullut Tuomaskin on Turusta, vaikka on Parkanossa töissä. Turkuun vielä sijat 10 ja 23 ainakin. Näin se vaan on!
155. iso S11.4.2005 klo 08:16
Joo ja seitsemänneksi tulleella on kotona turkulainen valmentaja...
156. Heljä-Maija11.4.2005 klo 09:10
Ja kolmekakkonen on asunut ja opiskellut Turussa yhdeksän vuotta. Niin, ja käynyt myös syntymässä siellä, kuulemansa mukaan.
157. JTak11.4.2005 klo 09:52
Sunnuntai oli tuonut melkoisia muutoksia sijoitukseen joidenkin kohdalla. Oma sijoitus oli sentään pysynyt samana.

Onko muuten välieriin osallistuneille tulossa pistetaulukot myöhemmin postissa?
158. Eki11.4.2005 klo 09:56
Kyllä, viralliset tulokset tulossa. Pitihän ne laskea sillä systeemillä, joka teille oli etukäteen toimitettu.
159. Timppa11.4.2005 klo 10:53
Piti heti aamusta lähteä hakemaan Iltistä ja löytyihän sieltä iloinen yllätys, sijoitus oli noussut entistä mukavammaksi...:)
160. Välivaltiosihteeri11.4.2005 klo 11:14
Kiinnostaisipa tietää, miten olisi menetelty, jos pisteiden tarkistuslaskennan jälkeen olisi huomattu väärän kilpailijan päässeen kuuden parhaan joukkoon ja finaaliin? Nythän sijoitukset muuttuivat monilla ratkojilla, jopa kärjen tuntumassa. Entä mikä oli kuuden finalistin lopullinen keskinäinen järjestys välierien jälkeen? Ilta-Sanomissahan näkyy vain kärkikuusikon paremmuusjärjestys finaalissa.
161. Eki11.4.2005 klo 11:27
1 Lähteenmäki Tuomas 842 pistettä
2 Leinonen Juha 836
3 Neitola Juha 812
3 Rosenberg Seppo 812
5 Kultti Lauri 789
6 Sailola Päivi 772
--------------------
7 Ruuska Hilkka 767
8 Suikki Ossi 766
9 Rustari Riitta 761
10 Harne Pekka 760
162. Tuomas L.11.4.2005 klo 11:32
Finaaliin lähdettiin tässä järjestyksessä:

1. Tuomas
2. Juha L.
3. Juha N.
4. Seppo
5. Lauri
6. Päivi

Viimeisenä mukaan päässyt kiilasi siis ykköseksi! Oli vielä niin, että Päiviä ei finaalia aloiteltaessa näkynyt missään, ja seitsemäntenä ollutta Ossia pyydettiinkin jo valmistautumaan finaalimittelöön; Päivi löytyi kuitenkin hetken päästä ja oli kuulemma hyvinkin yllättynyt finaalipaikastaan.

Finaalissahan kävi siis niin, että Juhat olivat sekunnilleen yhtä aikaa valmiita; kolmossija ei kuitenkaan mennyt jaetuksi, koska Juha N:llä oli jäänyt ristikkoon epähuomiossa kaksi tyhjää ruutua, ja hän putosi näin viimeiseksi. Eli pelkkä nopeus ei ratkaissut lopputulosta.
163. Tuomas L.11.4.2005 klo 11:32
Jaa, Eki oli näemmä yhtä aikaa linjoilla...
164. iso S11.4.2005 klo 11:36
Kääk! Olen levittänyt väärää tietoa sijoituksestani. Mahdolliset syytteet ja vahingonkorvausvaatimukset tulen ohjaamaan järjestäville seuroille. Käyntikorttitilaukseni saatan pystyä vielä perumaan ilman kustannuksia ("iso S, SM-seiska"). Menetetylle maineelle ja kadotetulle kunnialle en laske arvoa, kun ne olivat ennestäänkin kyseenalaisia.

Sikäli hyväkin että sijoitus muuttui, kun kasi kokoelmastani puuttui. Seiska, ysi ja kymppi oli jo ennestään. Onko jollain pitempi suora nimissään?
165. iso S11.4.2005 klo 11:54
Hoppee ei oo häppee -Tuomas paljasti sen kuinka lähellä vääryys luurasi. Jos Päivitys ei olisi onnistunut niin minä olisin joutunut yleisön eteen, vaikka sinne olisi kuulunut Hilkka. Entäpä jos en olisikaan hyytynyt paineessa vaan pystynyt samaan aikaan kuin kotona? Mitalijärjestyskin olisi muuttunut. Näin olisin tavallaan näyttänyt olevani finaalipaikan arvoinen vaikka en sitä rehellisellä pelillä ansainnut.

Silloin ei kai olisi voinut tehdä muuta kuin järjestää uusinta, mutta olisiko siihen pitänyt kutsua

a: läsnäollut viisikko, Hilkka ja minä
b: viisikko ja Hilkka
c: Hilkka ja minä
d: Päivi + a
e: Päivi + b
f: viisikko + Päivi

Vaikea ongelma! Luultavasti kuitenkin ratkaisu pitäisi tehdä ilman uusintaa ja valita seuraavista kahdesta:

A: Annetaan olla, lähetetään Hilkalle pahoittelut
B: Diskataan iso S, lähetetään Hilkalle pahoittelut

Onneksi Päivi löytyi eikä tarkistus muuttanut finaaliporukkaa niin tältä pähkimiseltä vältyttiin.
166. JTak11.4.2005 klo 12:13
Ilmeisesti finaalikoostumus olisi muuttunut myös siinä tapauksessa, jos RR, LG tai JT ei olisi tehnyt yhden piilokirjaimen kokoista virhettä 1. välieräristikossa. Näin ainakin ennen tarkastuslaskentaa olleissa pisteissä.

iso S taas olisi mennyt rehellisin keinoin finaaliin, jos olisi ratkonut esim. 3. välierän 2 minuuttia nopeammin, koska joka minuutti vastasi 5 pistettä.

Näissä kaikissa tapauksissa mestari olisi siis jäänyt finaalista pois, joten pieniä ovat erot kärkipäässä.
167. Annu11.4.2005 klo 12:26
Jippii! jos uudet kasvot kärkisijoilla.
Erilaisia ratkontakisoja hyvä miettiä,
sillä olemme niin erilaisia - kuka nopea,
kuka urheilutietäjä, kuka kultturelli,
kuka ihan pihalla politiikasta jne.
Ja kellä oikeasti intohimo ja mahdollisuus
ratkoa päivästä toiseen ja kellä painottuu
mietinnät viikonloppuun (töiden tms.
takia). Keskustelu jatkukoon ...
168. iso S11.4.2005 klo 13:18
iso S ratkoi niin nopeasti kuin pystyi ja se oli moka. Finaalipaikka olisi irronnut rehellisellä pelillä ja komeammalla tuloksella jos olisi ratkaissut 2. erän minuutin tai kaksi HITAAMMIN! Silloin olisi ehtinyt löytää ristikkoon jääneen naurettavan virheen. Muistettakoon, että ensimmäinen virhe on kallis ja vastaa ajassa reilua kuutta minuuttia.
169. ++juh11.4.2005 klo 20:53
Kuvia välieristä ja finaalista:
http://ristikkotuumin.fi/juh/sm2005/
170. Pena11.4.2005 klo 21:26
Mitenkä se on tuo voittajan sukunimi? :-)
171. Eki11.4.2005 klo 21:27
Hieno Ana Grammi on syntynyt ;-)
172. mor11.4.2005 klo 22:02
++juh> enkö ymmärrä jotain, mutta en saa millään kuvia aukeamaan tuosta linkistä. Vai ovatko vain mielikuvia?
173. Juha N11.4.2005 klo 22:23
Osasipa olla sähköinen päivä tuo eilinen. Herrat ristikkoherrat olivat painaneet latausnappia jo helmikuussa kun ensimmäinen alkueräristikko julkaistiin. Siitä lähtien varaus/jännite/energia (miten se nyt meneekään) oli sihisten kasvanut ainakin meikämannen iholla, viikko viikolta. Purkautuen valitettavasti eilen kokovartalokipsiin siellä taulun edessä... Monellakohan joulella minut defibrilloitiin kun aivosähkökäyrä hävisi muutamaksi minuutiksi...

Tuo taululla olon jännitys on jotain sanoin kuvaamatonta. Esihistoriasta tulee verrannollinen muistikuva koulun joulujuhlista kun ekaluokkalaisena joutui tiernapoikiin mänkiksi ylempiluokkalaisten rinnalle ja sitten lavalla lopppui keuhkoista ilma keskellä soolonumeron "ja he riensivät uhraamaan" mammuttilausetta. Suosittelen iso S:llekin vielä tätä kokemusta. Kyllä se sydänparka kestää, on omanikin jo kahdesti tuosta kärvennyksestä selvinnyt vaikken esiintymisestä nauti. Ja taas täytyy yrittää kahden vuoden päästä uudestaan. Kumma juttu.

Mitalikolmikkko oli täsmälleen oikea. Pysyin voittajan vauhdissa kaksi ensimmäistä välierää, sitten molemmat takkusimme kolmannessa. Lopussa mestari näytti kuka hallitsee homman. Hänen eronsa muihin oli niin selvä ettei tässä ainakaan itseäni harmita yhtään. Hopea- ja pronssipoikien suoritukset taas olivat kolmannessa välierässä niin häikäisevät että jo tuolla perusteella myönnän tappioni. Hävisin muistaakseni Juha L:lle 13 ja Tuomas L:lle 12 minuuttia (oma aikani noin 35 minuuttia). Oliko ensimmäinen kerta kun en nauttinut katalan tiimin kinkkisestä? Kipsi taisi iskeä jo ennen taulufinaalia.

Siinä taululla ollessa yleisö varmaan ratkoi selän takana päässään ristikkoa nopeammin kuin osa finalisteista. Ajatelkaas mikä minun kompastuskiveni oli. USEIN ISO -> KÖ**YS, neljäs piilokirjain; kolmannen kirjaimen kanssa ristesi (TUULESSA TAIPUVAN HEINÄN KUVA) -> *ATA. Ei tullut mitään muuta mieleen kuin VATA ja KÖVEYS tms... Jätin tuon kohdan tyhjäksi palatakseni siihen lopussa, mutta unohdin. Pronssikaiman kanssa huikkasimme sitten"valmis" sekunnilleen samaan aikaan. Minulla oli kuitenkin kunnia olla finalisteista ainoa joka en ratkaissut ristikkoa, eli olin lopputuloksissa kuudes. Mutta vaikka olisin muistanut palata tyhjään kohtaan ja jopa keksinyt nuo eksoottiset sanat, olisin ollut vasta neljäs. Sikäli ei jäänyt jossiteltavaa.

Eki muuten sanoi kahden ensimmäisen välierän jälkeen että hymyilen ratkoessani. (Ei sitä itse siinä ehdi huomata.) Miten tuon saman siirtäisi taulufinaaliin? Kävin itse juuri ennen finaalin alkaessa, tussin ja pyyhkäisyliinan käteen saaneena, kulauttamassa baarissa kahden sekunnin maitokahvit. Olisikohan pitänyt ottaa stimulantin sijasta relaksanttia (taskumatti)? IS:n mukaan voittajan salainen ase oli viskipaukku...

Onnittelut vielä voittajille ja kiitos kaikille upeasta kisasta. Varsinkin järjestäjille, jotka kerta kerran jälkeen tarjoavat kansalle laillista huumetta. Nyt pitää taas jotenkin totutella skabojen jälkeiseen elämään. Löytäisinköhän jostakin ratkomatonta Antti Viitamäen ristikkoa?
174. Esko Kalervo11.4.2005 klo 22:24
IS raportoi Päivin ehtineen doupata itseään vahingossa yhdellä Whiskyllä.
Jokainen tekee siitä omat päätelmänsä. Itse douppasin kolmennan alkuerän tuoksina-ahdingossa useammallakin – ilman yhtään lisäideaa.
Oliskohan tässäkin oikea määrä se lääkärin määräys: hennoille yksi, tuhdimmeille kaksi.
175. Juha N11.4.2005 klo 22:28
Korjaan äskeistä itsenäni: oliko se sittenkin toissapäivä? Erehdyinkö taas päivästä niin kuin 6 vuotta sitten jolloin saavuin kilpailupaikalle Marinaan sunnuntaiaamuna vuorokautta myöhemmin kuin muut?

Muuten jos ette tunnista IS:n jutun isoimman kuvan henkilöä niin kerron: se on Tonimikael.
176. Eki11.4.2005 klo 22:34
Juha N, siis kilpailijasi tulivat valittamaan sen jälkeen, kun olit vetäissyt kaksi ekaa ristikkoa nopeimmilla ajoilla, että "kun sen vielä hymyileekin ratkoessaan". Kolmannessa välierässä se kyllä hyytyi.

Jotkut sanoivat, etteivät halua nähdäkään ristikoita muutamaan kuukauteen. Taitaa olla samanlainen lupaus kuin alkoholisteilla: "...sitten, kun kotona ei enää ole yhtään alkoholia ja kapakoistakin on loppunut olut...".

Tonimikaelin raakatun nahan julkisuus ei muuten ole vielä ohi...
177. iso S11.4.2005 klo 22:36
Joo, jotain sairasta viehätystä tässä itsensä kiusaamisessa on. Neitolan suosittelemaa kokemusta en itselleni kuitenkaan soisi, kroppa ja nuppi kestävät vain tiettyyn rajaan asti.

Lehtimiehiin ei parane uskoa. Tällä kertaa tietysti pistesekoilu avitti asiaa, mutta Rustari ei tullut 11:nneksi eikä sitaissut kolmannessa erässä vaikka Iltis niin väittää.

Heh, hehkutanpa vielä suurta onneain: ++juh:in välierätaulukoiden mukaan taisin olla kolmannen erän kolmonen. Se on keskivaikeiden spesialistille urheilu-uran ehdoton huippusaavutus.
178. Juha N11.4.2005 klo 23:18
Kiitos ++juh noista tilastoista. Kuvia en saa minäkään näkymään, saavatko muut?

Tilastoista näkyy kauniisti, että laatijat olivat onnistuneet kolmosristikon vaikeustason asettamisessa. Vain 11 ratkoi täysin oikein, eli vaikeutta oli tarpeeksi. Toisaalta sitä ei ollut liikaa, kun noinkin moni ratkoi. Eroja syntyi.
179. Eki11.4.2005 klo 23:24
Kolmannessa välierässä oli melkoinen sudenkuoppa. Ei kerrota sitä vielä, mutta siihen sortui luultavasti suurin osa. Ei pidä koskaan pitään mitään varmana. Tahallinen vai tahaton?

Huomenna taas kioskille.
180. Juha N11.4.2005 klo 23:35
Kas, kuvat näkyvät nyt, hyvä.
181. ++juh11.4.2005 klo 23:36
Hmm... ahaa (ehkä)... joko kuvat nyt näkyvät?
182. ö11.4.2005 klo 23:37
Minä näen kuvat hyvin. Minulla on selaimena Firefox, jos sillä nyt on asiassa merkitystä.
183. Matti12.4.2005 klo 00:24
Juha N: ja he riensivät uhraamaan kultaa, pyhää savua ja mirhamia, ja he riensivätuhraamaankultaapyhääsavuajamirhamia. (Ja tähteemme kynttilänpätkää) Nimimerkki Herodes, 13 v, armon vuonna 1959.
184. Maiju12.4.2005 klo 00:27
Olinpa kisoissa minäkin. Jännittänyt en mielestäni yhtään, mutta ratkoessani olin kuitenkin kuin oudossa sumussa. Juha N puki sen tunteen hyvin sanoiksi: "Ei tullut mitään muuta mieleen kuin VATA ja KÖVEYS tms... ". Hassu tunne, kun ei moneen minuuttiin saa ainuttakaan sanaa paperille.

No, ihan riittävän hyvin siinä lopulta kävi, 26. sija oli enemmän kuin ansaitsin. Sitäpaitsi voin kuljeskella täällä Tampereen lähiympäristössä aika laajalla alueella rinta rottingilla kyselemässä oliko joku minua parempi. Eipä niitä juuri löydy.
185. Eki12.4.2005 klo 00:29
Ai niin, piti kertoa, että Maiju yritti lahjoa tuomaristoa portviinillä.
186. tonimikael12.4.2005 klo 00:59
Juu kyllä täytyy todeta, että onpas ollut IS:n toimittaja(poruka)lla huumorintajua, kun noin hienon kuvan lehteensä valitsi! ;) Ja olo oli tuossa (kuvan oton) vaiheessa juuri sellainen, miltä se näyttääkin; "hieman" epätoivoinen.

Vaan hauskat oli kisat! Ja hauskat oli nimet, jotka saivat kasvot! :) Erityisesti jäivät lämpimästi mieleen Neitolan Juha (kun opettikin minua niin isällisesti ;)), Viitamäen Antti (Keksittiin muuten loistoidea; ristikko vauvoille! Toteutuksesta sitten myöhemmin... ;)), Hyvösen Juha (Herrasmies!), Iso S (keksikää hyvät ihmiset tuolle miehelle sanaristikot.net-subutexia jostakin! ;)), Juha Kukkonen (melkein yhtä hullu ku minä! ;-P), Rosenbergin Seppo (lämpimimpiä kädenpurituksia ever :)), Eki (mukava mies ja huikaisevan komea tyyli! ;-P :)) ja sitten monta muuta, joiden nimiä en ehkä muista ja sellaisia minua kokeneempia naisihmisiä jotka hymyilivät minulle kauniisti (ainakin Paula siitä mun vierestä) ja sitten se vanha mies jolla oli pilke silmäkulmassa.

Tuosta sanaseppoporukastahan tämä setä innostui niin, että saattaa jopa kesäpäiville tulla. Edellyttäen tietenkin, että minut (kisoissa) merkillepanneet henkilöt eivät jostain kumman syystä keksi minulle jotain muuta tekemistä k-päivien ajalle. :)

Niin. Ei se Lavoniuksen Heikki ollutkaan mikään vanha mies. ;)
187. mor12.4.2005 klo 07:50
No nyt näkyvät ++juh:n kuvat hyvin. Olenpa sinne minäkin eksynyt ahkeroimaan!
Tuota pistetaulukkoa katsellessani huomasin, että ilman typerää virhettä 3. välierässä olisin itsekin ollut finaalissa.
Että voi ihminen olla tonttu!
188. Eki12.4.2005 klo 09:41
Huh... siinä vaiheessa, kun kaikki oppivat jättämään sen virheensä tekemättä, meillä on finaalissa n. 30 ihmistä ja vain kuusi ristikkoa...
189. tjn12.4.2005 klo 09:54
Innokkaana suunnistajana olen hymyillen lueskellut tämän palstan kisailijoiden jälkikommentteja. Monet niistä voisi sellaisenaan sirtää suunnistuskisojen jälkipyykkäykseen :)

Lähes rutiininomaisesti joutuu suunnistuskisan jälkeen moittimaan itseään, että "miten minä tein noin älyttömän ratkaisun? Miksi en nähnyt, havainnut sitä tai tätä? Miksiköhän menin tuolta enkä täältä?" Tai "tuo reitinvalinta oli nappiin" jne..

Sitä kai se kilpailun tiimellys teettää :)
190. tjn12.4.2005 klo 11:04
Ostin IS:n hävyttömään 2e:n hintaan, eikä SM-finaaliristikoista hajuakaan :(
191. Eki12.4.2005 klo 11:06
Osta tänään eurolla!
192. tjn12.4.2005 klo 11:16
Onhan nämä ristikot ennen olleet IS:n mukana. Mitä nyt saisi eurolla ja millä nimellä asia kulkee?
193. Eki12.4.2005 klo 11:18
Tänään Ristikko-liitteessä kaksi lisäsivua, joissa välierät ja finaali.
194. tjn12.4.2005 klo 11:45
Ostin tänään kioskilta IS:n, jonka sisällä pullotti liite. Hinta oli 2e. Kotona paljastui, että liite oli "HyväVeto" -liite, missä ei ollut ristikkoasiaa. Muita liitteitä ei ollut lehden mukana.

Enkö siis osannut erikseen tivata ristikkoliitettä vai puuttuuko se omasta IS-setistäni?

Taitaa täällä hihnat luistaa, vaikkei olla oltu edes finaalissa :)
195. Eki12.4.2005 klo 11:49
Ristikko-liite on urheiluliitteen (sen normaalin ajankohtaisen) kääntöpuolella. Kannessakin se yleensä mainitaa, vasemmassa yläkulmassa. En ole nähnyt lehteä, mutta nettisivun perusteella sekä lööpissä että kannessa mainitaan Ristikko-lehti.

http://www.iltasanomat.fi/
196. tjn12.4.2005 klo 11:52
Sorry!

Olen vahingossa ostanut VEIKKAAJA-lehden :)

Joku sen lienee siihen IS-pinoon laittanut päällimmäiseksi ja niin näyttää ihminen olevan tapojensa orja, ettei tule edes ostamansa lehden nimeä katsoneeksi!
197. Antti Viitamäki12.4.2005 klo 12:00
Olipa hyvä, ettei ehditty barrikadeille asti...

;-) ;-) ;-)
198. iso S12.4.2005 klo 12:01
tjn: tuo oli kyllä päivän paras! Monenkin päivän. Tästä saatat saada kuittailua...
199. jupejus12.4.2005 klo 12:03
Ei saisi olla vahingoniloinen, mutta kummasti kutkuttaa nauruhermoja ;)
veikkaus on joka viikko...
200. tjn12.4.2005 klo 12:30
Arvaanhan minä teidän aatoksenne :)

Onneksi osaan vielä itsekin nauraa itselleni :)

Päivä kuitenkin pelastettu, kun sain kipsalla vaihdettua itselleni tarpeettoman lehden IS:ään ja sain vielä euron takaisinkin :)
201. Pekka Joutsi12.4.2005 klo 12:32
Alkuerävaiheessa Iltistä ostaessani koin juuri saman kohtalon...sain tosin ko. Veikkaajalehden eurolla.
Kotona oli samaan aikaan luukusta tullut tilattu versio vielä varmuudeksi!
202. tonimikael12.4.2005 klo 19:32
Eki. Olitpa kyllä valinnut ristikkoliitteen kansiPÄÄkuvaksi foton ehdottomasti parhaasta päästä! ;)

Oli se kyllä onni että se oli vastahöylätty...
203. Eki12.4.2005 klo 19:33
Kyllä se valittiin IS:n päässä. Muuten ei vastaan panemista.
204. Juha N12.4.2005 klo 19:44
Rupeaisikohan meille pikkuhiljaa tihkumaan tietoa, missä osassa kolmatta välieräristikkoa oli se sudenkuoppa? Jos edes ilmansuunnasta saisi pikku vihjeen aluksi?
205. Heljä-Maija12.4.2005 klo 19:52
Jutut olivat Hese Hyvärisen ja Hanni Maulan päästä. Eivät vissiin halunneetn kuvia omista päistään - paitsi Hese.

Kyllä kuvassa oli ihan kiva PÄÄaihe.
206. JTak12.4.2005 klo 20:19
Juha N, minä ainakin veikkaisin länsi-Slovakian suuntaa.
207. Eki12.4.2005 klo 20:23
Kyllä se suuri kaupunki oli se kuoppa, joka ristikkäin slovakialaisen asian kanssa oli.
208. iso S12.4.2005 klo 20:32
Siihen kuoppaan myös iso S putosi, mutta kiipesi kalkkiviivoilla ylös kuin Busse ja Ruupert Nellin palmikkoa, lallatellen mielessään tyytyväisenä. Sudenkuoppaversio on lähestulkoon perusteltavissa ja varmaan tuomaristo kuulikin monenlaisia yrityksiä. Aika viekas paikka, liekö tahallinen vai sattuman satoa oleva törppöansa.
209. Jukkis12.4.2005 klo 23:14
Tulinpa noiden kisaristikoiden takia ostaneeksi Iltasanomat. Ihan kivoja ristikoita oli ne.

Ekan kerran myös näin tuon ristikkoliitteen ja kyllä aika äimänä olin kun totesin, että jos tekee kaikki palkintotehtävät niin pitää lähettää joko 15 tekstiviestiä tai 15 postikorttia jos haluaa osallistua arvontoihin!

Kyllä on siinä aivoriihessä ideat lennelly, kun tuo on keksitty. Tähän ei eläin pysty. Ei voi muuta todeta kuin että pitäkää lehtenne.
210. ö12.4.2005 klo 23:35
Oli mukava käydä välieräristikot läpi ja vertailla omia kykyjä mestareihin. En tiedä onko kotiratkonta vertailukelpoinen mutta sain 421 pistettä, joka olisi oikeuttanut 73. sijaan. Nyt alkaa kahden vuoden hirmuinen nousujohteinen treeni.
211. Juha N13.4.2005 klo 00:00
JTak ja Eki: Slovakiassa? Tatraa ei tuohon tilaan kai saa mahtumaan.

Sloveniassa jos pysytään, niin mitä ihmeen piilokirjainta siihen tarjottiin? T? Taitaisi mennä vastaussana spesiaalibisneksen puolelle...
212. Eki13.4.2005 klo 00:06
Jep, jatkoin Jtakin lausuman perässä kuin tahdoton bimbo.
213. JTak13.4.2005 klo 07:44
Niin Sloveniaa tietenkin tarkoitin, muuten olisikin ollut melkoinen sudenkuoppa. :)

Kyllä minäkin kertaalleen kävin tuossa kohdassa kaikki piilokirjaimet läpi, ja lopulta tulin siihen tulokseen, etteivät ne tällaista sanaa SM-ristikkoon olisi voineet laittaa. Sitten vasta lähdin etsimään vikaa muualta ja löytyihän se. Kannatti siis luottaa laatijoiden tyylitajuun.

Luultavasti moni muu toimi saman kaavan mukaan, mutta osa ratkojista päätti lopulta uskoa, että ristikossa voisi olla slovenialaisen pikkukylän nimi. Se maksoi sitten aika paljon pisteitä ja sijoituksia.

T piilokirjaimena ratkaisusanastahan tulisi ihan kelvollinen. Ei tosin löydy sanakirjoista. :)
214. Teemu Pallonen13.4.2005 klo 08:03
Ei tosiaan ollut mikään tarkoitettu ansa tuo kyseinen kohta. T-kirjainta joku ehdotti paikan päälläkin jo väärän ratkaisun pelastajana, osoittaa luovaa hulluutta... Tai miksei sitten myös A kävisi siihen, jos kyseisessä yrityksellä on omia laitteita alueen käyttöön?
215. iso S13.4.2005 klo 08:29
T-version avulla poikittainen kaupunki oli ikään kuin todellisempi. T-sana olisi mielestäni jopa nippanappa ratkaisusanana hyväksyttävissä (en usko että löytyy sanakirjoista!), mutta toki vihjeen pitäisi silloin olla vähän tähän suuntaan vihjailevampi. Slovenian yläpuolelle syntyvää sanaa olisi vaikeampi perustella kuin laatijoiden hakemaa. Kaupungin ensimmäisen kirjaimen kanssa poikittainen sana toimisi yhtä ketterästi kummankin version mukaisena.
216. Eki13.4.2005 klo 09:01
Muistan nähneeni myös useammankin u-kirjaimen siinä piilon paikalla Itä-Sloveniassa.
217. Marianna13.4.2005 klo 13:28
Kaikki kiinnostuneet lienevät jo ratkaisseet.

Palindromiteema 1. ja 2. välierässä oli kiva ja otti mukavasti huomioon kisan suojelijan erikoisalan. Mutta olisin suonut kilparistikoihin jonkinlaisen kunnianosoituksen myös päivänsankarille, Suurelle suomalaiselle Mikael Agricolalle!
218. Seppo13.4.2005 klo 15:03
Pitää vielä minunkin kantaa korteni kekoon SM-palautteesta.
Kiitokset erinomaisille järjestelyille ja spesiaalikumarrus
Simolle,joka hoiti hommansa omalla persoonallisella tyylillään
kaikkien mieliksi.Kaikki osanottajat alkueristä lähtien voivat
kulkea rinta rottingilla,taas saimme aikaan aivan mahtavan
tapahtuman,jolle ei taida pärjätä USA:nkaan vastaava.

Omakohtaisesti olen tyytyväinen neljään virheettömään
ratkontaani,ainoa miinus oli liian hidas ratkonta finaalissa,
mutta kun vanhan vuosimallin kovalevy ei suostu kulkemaan
nuorten kanssa tarvittavalla nopeudella!Katsotaan parin
vuoden päästä mikä on tilanne,pitäähän 2007 kisoihinkin
meitä "täysikäisiä"osallistujiakin löytyä.

En yritäkään selitellä,parhaat ovat paikkansa ansainneet,
varsinkin voittaja-Päivin esitys oli mahtava finaalissa,liekö
koskaan ollut ero tätä kokoluokkaa.Erityisesti minua hiveli
se,että titteli säilyi Rakennusliiton puolella.

Plussapuolelle jää aina myös kisassa tavatut ihmiset,joista
useita ei ole vuosiin nähnyt sekä uudet tuttavuudet,joita
olikin runsaasti tällä kerralla.Toivottavasti näemme teitä
runsaasti kesäpäivillä ja muuallakin.Tonille tässä yhteydessä
siitä yhdestä vihjeestä,kyllähän se illalla siivekkäiden seasta
löytyi!Erinomainen ristikko kaikenkaikkiaan.

Ekin ristikoita ratkoessa pitää nykyisin aina ekaksi katsoa,
kuka tuttu on kuvassa tällä kerralla,ellei muita ole,niin pojan shortsit ainakin löytyy!:)Historistikon kuvan yhteyteen tosin oli lipsahtanut hiukan ylisanojakin omasta mielestäni.

Vielä lopuksi toivon kaikkien uskovan,että SM-kisojenkin
jälkeen elämä jatkuu.Toivotan hyvää jatkoa kaikille,jos
satutte kohdalle napatkaa hihasta kiinni,ellen itse huomaa.
Koskaan ei ole niin kiire,ettei ristikkoasioista ehtisi hyvässä seurassa tarinoida.
219. Matti13.4.2005 klo 17:39
Mite pisteet laskettiin Postitalossa? Vai onko se jo jossain selitetty? Ensimmäiset 6 ainakin pantiin järjestykseen vain ja ainoastaan viimeisen ristikon avulla (ketkä ne 6 olivat, se tietysti piti ensin selvittää). Paljonko sai sakkoja väärästä kirjaimesta?

Voitaisiin kokeilla sakkokierrosta. Väärästä kirjaimesta joutuu ratkomaan ylimääräisen 4x4 ristikon :-)
220. Ylläpito13.4.2005 klo 22:21
http://ristikkotuumin.fi/sm2005_semi/
221. iso S13.4.2005 klo 22:38
Nyt on aika paljastaa ennustamani porsaanreikä sääntöjen tulkinnassa. Uusituilla säännöillä ei mukamas ole mitään hyötyä täyttää ratkonnan hyytyessä tyhjiä ruutuja esimerkiksi A-kirjaimilla, koska pisteitä saa vain täysin oikeista sanoista.

Tämä pitääkin paikkansa, jos tuon (aikaisemmilla säännöillä kannattavan) hätäratkaisun tekee viimeisellä minuutilla. Kuvitellaanpa kuitenkin sellainen tilanne, että joku neropatti ratkaisee kolmannen alkuerän hiukan yli 19 minuutissa paitsi pientä aluetta, missä on esimerkiksi 20 kirjainta. Kilpailija toteaa silmänräpäyksessä että tuo kulma ei tule ratkeamaan ja päättää minimoida vahingot ottamalla aikahyvityksen. Alituksesta olisi tulossa 25 minuutista bonus, mutta virheelliset (puuttuvat kirjaimet) vähentävät 20 bonusminuuttia ja kilpailija saa aikabonuksen 5 minuutista. Jos sen sijaan käyttääkin sopivasti jäljellä olevan ajan lätkimällä alueen täyteen A-kirjaimia, niin muutama niistä voi tärpätä ja pelastaa bonusminuutteja!

Tietenkään tällä systeemillä ei ratkaista finaalipaikkaa, mutta jokainen piste saattaa nostaa sijoitusta ja sehän on tavoitteena keskikastissakin. Häntäpään valvojista tuskin on siihen että saavat kolmoseen riittävästi oikeita sanoja niin nopeasti että voisivat turvautua tähän kikkaan.

Väittäkää vapaasti vastaan jos uskotte että olen väärässä.
222. iso S13.4.2005 klo 22:42
Täsmennykseksi: "sopivasti jäljellä olevalla ajalla" tarkoitan sitä että A-kirjaimien tökkiminen tapahtuu ennen 20 minuutin täyttymistä. Jos menee vähän yli, niin sekin kannattaa, jos useampi kuin yksi 21. minuutilla laitettu A osuu, ja yksikin oikea A pitää tilanteen ennallaan.
223. paula13.4.2005 klo 22:46
jahas mikä onkaan tän päivän puheenaihe?!
224. ++juh13.4.2005 klo 23:02
iso S, sääntöjä ei uusittu, kertoimet vain jaettiin viidellä.

Yhdessäkään kisassa ei ole ollut mitään hyötyä täyttää ristikon tyhjiä ruutuja VIIME TIPASSA esim. A-kirjaimilla.

Vain saivartelijat eivät tuosta pysty lukemaan, että tuossa ei tarkoiteta yksittäisiä ruutuja vaan isoja alueita. ;)
225. Matti14.4.2005 klo 09:57
I-kirjain on paljon nopeampi kirjoittaa kuin A-kirjain. Varsinkin jos ei laita I:hin pistettä päälle. Vihjeeksi taktikoille. Toisaalta kyllä A on yleisempi kuin I, joten sattumatärppien lukumäärä on A:lla korkeampi.
226. Eki16.4.2005 klo 11:13
Hesarissa oli alkukuusta juttu Tuire Orrista, grand old ladysta, joka on menneiden vuosikymmenten suosikkinäyttelijä. Hän esiintyy yhä. Paras työn jatkaja hänelle taitaa olla oma tyttärentytär, Irina Björklund.

Tuire oli/on innokas ristikkoharrastaja. En tarkkaan tiedä, miksi hän oli paikalla ensimmäisissä ratkonnan SM-kisoissa 1974. Paikalla oli myös Kai de Puu alias Matti Almila, joka taisi kuulua tuomaritoon. Nyt kun tarkemmin ajattelen, Tuire taisi myös olla tuomariston jäsen.
227. iso S16.4.2005 klo 17:20
++juh 13.4.2005 klo 23:02

iso S, sääntöjä ei uusittu, kertoimet vain jaettiin viidellä.

Saatatpa olla oikeassa, kun olet ollut viisaammalla puolella mukana. Jostain syystä Eki kuitenkin kertoi Iltiksessä ettei "enää" kannata täyttää tyhjiä ruutuja esimerkiksi A-kirjaimilla. Siitä saa sen käsityksen että joskus on kannattanut.

Tuo oli muistinvarainen lainaus, mutta tämä on sanasta sanaan Iltiksestä 18.2.1995: "Virheellisistä tai ratkomatta jääneistä ruuduista sakotetaan." Siinä ei ole mitään ehtoa, että sakotetaan vain jos on alittanut maksimiajan ja olisi saamassa aikabonuksia.
228. Eki16.4.2005 klo 17:40
En ainakaan ole tarkoittanut sanoa, että "enää", mutta onhan niissä jutuissa vääriä painotuksia silloin tällöin.
229. ++juh16.4.2005 klo 17:56
No saivarrellaan sitten...

Iltiksessä 18.2.1995 ei (kai) sanottu, että _jokaisesta_ virheellisestä ruudusta sakotetaan.

Virheellisistä ruuduista sakotetaan, koska jos ratkomuksessa on virheellisiä tai tyhjiä ruutuja, ei saa täysiä pisteitä.
230. iso S20.4.2005 klo 12:56
Joko kisaristikoiden vastausaika on umpeutunut?
231. Eki20.4.2005 klo 12:58
Minusta niistä voi nyt puhua vapaasti. Juttua tänne nettiin saatte kyllä odottaa vielä, valitettavasti.
232. Urpo22.4.2005 klo 18:54
Myöhästyneet onnittelut isolle Ässälle kahdeksannesta sijasta, en olisi millään pärjännyt sinulle välierissä, enkä edes jälkikäteen kotiolosuhteissa pystynyt noin loistavaan suoritukseen, minkä teit.
233. iso S22.4.2005 klo 23:41
Kiitoksia paljon. Toisen välierän suorittamisessa olisit varmaan pärjännyt, siinä minulla ei ole mitään ylpistelemistä. Kolmas oli kyllä ihmesuoritus, vaikka itse sanonkin. Se vain osoittaa että nämä ovat jossain määrin tuurikysymyksiäkin. Joskus kulkee ja joskus ei, muutaman avainsanan hoksaaminen tai niihin takertuminen ratkaisee paljon ja siihen vaikuttaa päivän vire ja sattuma.

Yhdessä kisassa lipsuminen ei tee kenestäkään huonoa, mutta mitaleille ei kyllä kivuta pelkällä onnella. Sainpahan muutamia arvokkaita päänahkoja, mitenkään esimerkiksi Rustaria ja Sonnista erikseen mainitsematta. Jälkimmäiselle ilmeisesti osui kolmosessa pahemman kerran se tahmomispäivä mitä itse pelkäsin.

Siitä miten pienestä kaikki on kiinni: jos en olisi käyttänyt kolmosessa ylimääräistä miettimisminuuttia niin kohtalaisen suositut slovenialaiset ITÄAKTIT olisivat vieneet minulta läjäpäin pisteitä ja sijoitus olisi ollut kuin neloskanava eli jotain ihan muuta.

Ehkä sitten kahden vuoden päästä on tilaisuus katsoa kumpi on kampi sillä kertaa.
234. Eki29.4.2005 klo 19:24
Tällä viikolla bongattavissa rivi Suomen nopeimpia ratkojia Suomen Kuvalehden ristikossa.
235. E-M12.5.2005 klo 10:06
Huomaskos kukaan, miten Turun Sanomien Extrakin oli täynnä ristikkoasiaa, mistä saa lukea ihan ilmaiseksi täältä:

http://turunsanomat.fi/extra/?ts=1,4:10:0:0,4:10:1 :1:2005-05-07,4:300709,1:0:0:0:0:

ja täältä:

http://turunsanomat.fi/extra/?ts=1,4:10:0:0,4:10:1 :1:2005-05-07,4:300745,1:0:0:0:0:
KOMMENTOI

Pakolliset kentät merkitty tähdellä *