KESKUSTELUT > RISTIKOT > HISTORISTIKON AIHEENA LAATIJAT

1484. Historistikon aiheena laatijat

Eki27.3.2005 klo 13:58
Olen laatimassa 5.4. IS Ristikko -lehden Historistikkoa ja joutumassa mielenkiintoisen pulman eteen.

Vaikka ristikko ei ole ihan pieni, teema on yleensä sen verran laaja, että kaikkea siihen ei saa mahtumaan. Periaatteena olisi hyvä, että tärkeimmät nimet olisivat mukana (ja siihen olen pyrkinytkin), mutta onneksi esim. Suomen historian pääministerit eivät tulle minulle valittamaan, etteivät juuri he olleetkaan mukana.

Entäpä nyt, kun 5.4. aiheena on kuvaristikon 50 vuotta Suomessa ja niiden laatijat? Miten määritellään laatijan tunnettuus? Onko Suomessa tunnettuja laatijoita? Korreloivatko mittava tuotanto ja laatijan merkittävyys?

Ristikko toki ratkennee ilman laatijoiden tuntemistakin, ei sinne kohtuuttomia piilokirjaimia voi panna. Nimet eivät valikoidu ainoastaan se perusteella, ketkä ristikkoon haluaisin - enkä suoraan sanoen ole pystynyt mitään lempilistaa laatimaankaan. Tuntevatko poisjääneet katkeruutta, jos omasta mielestä "saman sarjan" laatija on mukana? Vedänkö valinnoissa kotiin päin vai osaanko nähdä asiat laajemmassa perspektiivissä? Jätänkö ehkä jonkun paikkansa mielestään ansaitsevan laatijan tahallaan pois? Voiko kyseessä olla jopa pelkkä unohdus?

Vanhemmasta päästä löytyy muutama merkittävä jo edesmennyt laatija, jotka nykypolvelle eivät sano mitään, mutta heidät otan mukaan silkasta kunnioituksesta ja siksikin, että kyseessä on historistikko.

Yllä esittämiini kysymyksiin vastaavat tuskin ehtivät vaikuttaa ristikon sisältöön, mutta mielestäni tässä on mielenkiintoinen keskustelun aihe yleisemminkin.
2. HH27.3.2005 klo 14:17
90-luvulla TV 1:n Sirkus Trcolor -visailuohjelmassa kysyttiin nelihenkiseltä joukkueelta, minkä alan miehiä ovat Aulis Lehto ja Erkki Vuokila. Muistan tuon varmasti, koska itse kysymykset laadin. Vastausta ei löytynyt.

Tuosta voi päätellä, että ristikoita harrastamattomat eivät tunne ainoatakaan laatijaa. Mutta voi tunteminen olla heikkoa harrastajien piirissäkin.
3. HH27.3.2005 klo 14:18
Sirkus Tricolor
4. mor27.3.2005 klo 14:25
Auttaisiko, jos samassa lehdessä olisi erikseen juttu sanaristikon vaiheista Suomessa ja siinä näitä laatijoita olisi mainittu nimillä?
5. Eki27.3.2005 klo 15:11
mor > Mikäs sen positiivisempaa, mutta eivät ne jutut lehteen ihan niin vaan kelpaa, sitä paitsi kaikesta huolimatta se olisi enemmän lukutaitoisuudesta kuin ratkonnasta sitten kiinni (vihjeeksi tulee etunimi). Pääkirjoitukseen voin ehdottaa tästä asiasta jotain ja se saattaa mennä läpikin.

Olen siinä vaiheessa, että on jo liikaa pakollisia nimiä kuin mitä lopputilaan mahtuu. Olisi sittenkin pitänyt jättää se ja se pois... Miksi monilla laatijoilla on niin vaikea/pitkä nimi, etenkin tässä loppuvaiheessa...
6. Eki27.3.2005 klo 16:09
Tämä teema on näemmä pakko jakaa kahteen osaan. Se toinen osuukin aika mukavaan rakoon, sillä 12.4. julkaistaan näillä näkymin SM-välierien ja -finaalin ristikot. Juhlitaan siis ristikkoasiaa huhtikuun alussa ja syystäkin.

Ekaan ristikkoon mahtui parikymmentä nimeä, eivätkä suinkaan helpoimmasta päästä, laatijalle siis.

Nyt en siis saa tuomiota vielä ensimmäisen ristikon perusteella, onko joku siellä vai ei. Aika paljon laatijoita tuntevana arvaan, että osa ajattelee "miksi en ole päässyt tuonne" ja osa "mitä minun nimeni tuolla tekee". Yksi osa lienee tyytyväinenkin oman nimensä osalta.

Kahteen ristikkoon mahtuukin kyllä jo melkoinen osa laatijoista.
7. V-R27.3.2005 klo 18:15
Eihän tätä säiettä vielä ole naulattu kiinni.
Eräs ristikkonainen sieltä HH:n suunnalta järjesti ristikkogallupin.
Yhteenvetoa ei ainakaan tällä palstalla ole näkynyt. Ja sorry, kun en muista nimeä.

Hätäisesti luin noin 1000 vastausta läpi. Alle 10 vastaajista mainitsi Vuokilan.

"Nyt en siis saa tuomiota vielä ensimmäisen ristikon perusteella, onko joku siellä vai ei."

Kun itse kysyy ja vastaa, niin homma on ihan balanssissa.
Joku vastasi tällä tavalla minulle jossakin aiemmassa säikeessä
8. HH27.3.2005 klo 18:40
Raija Ekströmin gallupin yhteenveto oli monta kuukautta näkyvillä, ja poistettiin pari viikkoa sitten. Hyvin harvat vastasivat kohtaan, jossa kysyttiin mielilaatijoita. Niitä lukuja ei yhteenvedossa kerrottu, siksikin kun monet Suomen parhaista laatujoista eivät saaneet yhtäkään ääntä. Se sanottiin että selvästi eniten mainintoja sai Erkki Vuokila.

Myös se todettiin, että vastaavia kyselyjä ei kannata enää netissä järjestää.
9. Eki5.4.2005 klo 08:31
Tänään historistikossa ensimmäinen osa laatijateemaa. Ilta-Sanomat, yksi euro.
10. Matti5.4.2005 klo 21:21
Puhveleita, Nykänen ja tietosanakirja antavat puhvelille vain kolme kirjainta. Toisaalta muistelen, että asiaa on täällä aiemmin käsitelty, ja nelikirjaiminenkin muoto olisi käytössä. Kuukkeli löytää 110 000 kolmikirjaimista, ja 69 nelikirjaimista.

Sana lienee suosittu myös englantilaisissa ristikoissa. Muistan pilapiirroksen, jossa tyyppi huokaisee: Mahtavaa nähdä tämä puhveli luonnollisessa elinympäristössään. Se oli piirretty sanaristikon vihjeeseen.
11. Eki5.4.2005 klo 21:25
Laadin tänään sen toisen laatija-historistikon. Jäihän siitäkin ulkopuolelle merkittäviä nimiä, mutta tähän sarja kuitenkin päättyy. Täytyy täällä varmaan aikanaan pyytää anteeksi niiltä, joiden nimet olivat listalla, mutta eivät mahtuneet.

Kyllä se puhveli Pesosessa on vain nelikirjaimisena. Sehän löytyy täältä ristikkosanoistakin.
12. iso S5.4.2005 klo 21:40
Nelikirjaiminen puhveli on uusi suositus ja yleistynee Kuukkelinkin näkökentässä jos Kielitoimiston suositus saa ilmaa siipiensä alle. Kai siihenkin joku järkevä peruste on olemassa. Jos ette usko niin kysykää gerbilliltä.

Eki: voisit vielä laatia Hysteristikon. Siihen tulisi ne laatijat, jotka omasta ja vain omasta mielestään olisivat ansainneet paikkansa noissa kahdessa :)
13. Eki5.4.2005 klo 21:48
Hyvä idea, iso S. Ne jotka ilmoittautuvat (pitäisi kai ensin pystyä ratkomaan ne ja tsekkaamaan, koska mikään ei ole itsestään selvää), saattavat päästä mahdolliseen hysteristikkoon ehkä, jos sellainen kenties syntyy.
14. ile6.4.2005 klo 18:39
Eki, näitähän riittää:

Urkuristikko, kitaristikko, taidemaalaristikko ja niin edelleen.

Milloin saamme ratkoa porvaristikon???
15. Juhani Heino7.4.2005 klo 02:02
Ja seuraavana vastapainoksi kommaristikon? (,#)
16. iso S7.4.2005 klo 07:54
Ja Sanaris-henkilökunnan esittelemiseksi sanaristikon. Vanhoja vakoilupäälliköitä voisi käsitellä Canaristikossa ja matkailukohteita turistikossa.
17. Antti Viitamäki7.4.2005 klo 09:26
Vain kaikkein puhtaimpia sanoja ja vihjeitä puristikossa.
18. Eki7.4.2005 klo 09:31
SM-ristikot eivät ole mitään turistikkoja.


Paavo Lipponen muuten soitti ja kysyi:


Oletteko



unohtaneet



kokonaan



hmph



demaristikon?
19. Lettu7.4.2005 klo 09:49
Hyvä menestys odottaa pesismatsissa Kopparistikkoa, jos sen oikein ratkaisseelle annetaan palkinnoksi Sankaristikko. Lisäbonuksena tulee Vasuristikko ratkaisijan kätisyyden perusteella.
Tavarapalkintona on sitten kantokahvalla varustettu esine (pärekoppa), jossa palkintonsa voi viedä kotiin.

Mutta jottei unohtuisi, niin Onnea ja Menestystä kisalippunsa lunastaneille!
20. V-R7.4.2005 klo 11:54
Jatkan histori(a)stikko teemaa seuraavilla ristikkonimiehdotuksilla.

aari(a)stikko oopperaväelle
allegoristikko kuvaristikkoväelle
barbaristikko roiseista vihjeistä pitäville
cafeteristikko kapakka- ym ratkojille
empiristikko vanhoille konkareille
euforistikko ahaa-elämyksiä hakeville
galleristikko kuvakirjastoa käyttäville
geometristikko höyryristikoiden ystäville
glooristikko arvostusta hakeville
Gran Canaristikko matkailuväelle
Hesperistikko lataamoa tarviseville
houristikko katso edellinen
juristeristikko saivartelijoille
kategoristikko kirjoilla ja lampuilla ristikkonsa merkitseville

koketteristikko mielistelynhaluisille
koleristikko äkkipikaiselle ristikkochattaajalle
materistikko suuria rahapalkintoja havittelevalle
misandristikko femakoille
paaristikko epäonnistuneille laatjioille
periferistikko huitsin nevadalaisille
pizzeristikko pitsalaatikon kanteen tehty ristikko
psykiatristikko lataamojen henkilökunnalle
symmetristikko höyryristikoiden ystäville
teoristikko ristikkosääntöjen laatijoille
21. Lettu7.4.2005 klo 12:44
V-R> saanen jatkaa hyvää ideaasi

tukkuristikko tukkukauppiaalle/tukkurille tukkualennuksella
22. Jukkis7.4.2005 klo 12:50
Kuristikko himomurhaajille.
23. ile7.4.2005 klo 13:19
Kulinaristikko kiinalaiselle kärrynkiskojalle, jonka menopeli kaipaa voitelua.
24. Eki15.4.2005 klo 13:18
Nyt voinee jo kertoa ne listalla olleet mutta mahtumattomat.

Kovin monta tunnettua laatijaa - jos yhtään - Suomessa ei ole, erikä yksittäisen ristikkolehtiperheen sivuilla ainoastaan esiintyminen anna kovin laajaa tunnettuutta. Tosin laatijoissa on eroja, eli lehdissä on "rivilaatijoita" ja "nimilaatijoita". Kaikkien ristikkolehtien ja muiden lehtien laatijat yritin ottaa mukaan ilman mitään henkilökohtaisia mieltymyksiä tai kunnioituksia.

Seuraavassa listallani mukana olleita mutta mahtumattomia, ei erityisesti järjestettynä.

JUSSI KOKKONEN
AHTI SYRJÄLÄ
JARMO SETÄLÄ
VILJO JÄÄSKELÄINEN
HANNU SALOKANGAS
KARI PÄIVÄRINTA
KIMMO SILLANKORVA
JUHA STARKKILA
OSSI SUIKKI
SIRKKA LAMPINIVA
ANSSI S. LAMPO
PEKKA TUOMISTO
KAIJA KAIVOSOJA

Jotain ristikkomaailman kannalta tärkeitä jää tästäkin ulos. Esim. sellaisia, jotka ovat tehneet ainoastaan Pelikaaneihin, kuten Hillevi Sartola-Hippa (aika moni mainitsee hänetkin lempilaatijakseen lämpimän tyylin takia), en mukaan edes yrittänyt saada. Lisäksi on monia nimimerkkejä, joiden takaa löytyy tuttu tai tuntematon henkilö ja pyrin tänne saamaan vain ihka oikeita sukunimiä ja niille vihjeiksi oikeat etunimet. Kaikkia tällaisia tapauksia en tunne, mutta aika paljon niistä on saanut selville.

Nurmi tuli toiseen ristikkoon vahingossa! Hän on kuitenkin laadinnan ainoa Suomen mestari ja tehnyt tärkeän päivätyön ristikkoalalla, joten en epäröinyt panna vihjeeksi Veikko.

Pyydän anteeksi, jos joku suuruus puuttuu sekä ristikoista että tästä listasta. Vanhat nimet varsinkin ovat vaikeita muistaa ja tietää. Esim. 80-luvun alussa nuorena kuollut Markku Nylund teki lyhyen mutta noususuhdanteisen uran.
25. Eki15.4.2005 klo 13:19
Hups, yllä oleva ile vielä unohtui.
26. PM15.4.2005 klo 14:26
Tuosta yllä olevasta listasta (joista kaikki nimet eivät ainakaan minulle olleet kovin tuttuja) tuli mieleeni, että mitäköhän kuuluu sille Sanaseppojen puuhaamalle laatijamatrikkelille? Tietojen keruusta alkaa olla jo melkoisesti aikaa, joten on vähän pelättävissä, että matrikkeli on jo ilmestyessään toivottomasti ajastaan jäljessä.
27. Eki15.4.2005 klo 14:41
Ai niin, myös Jaana Wahlströn oli "bubbling under" ;)

Matrikkeli on viivästynyt, mutta Skyttä kommentoinee tarkemmin. Itse en ole antanut omaa kontribuutiotani, joten en voi syyttää ketään.
KOMMENTOI

Pakolliset kentät merkitty tähdellä *