1321. Uksi

Pena13.1.2005 klo 11:56

Seinän aukko > uksi
Aukkoja seinissä > ovet

Nuita vihjeitä olen miettinyt jo pidemmän aikaa "pienessä", Sievissä päissäni! (Eilen oli viimeksi, höyryssä. Niin vihje kuin ratkojakin!) :-)

Ja sitten ihan oikeesti: kun minun mielestä ovi, uksi, on se, millä se aukko peitetään, ei itse aukko.

Mitä kertoo WSOY:n Nykysuomen tietosanakirja (1993)?

"ovi, tav. levymäinen rakennusosa, jolla huoneen tms. kulkuaukko suljetaan. Aukeamistavaltaan yleisin on yhteen suuntaan avautuva saranaovi. Kahteen suuntaan avautuvassa heiluriovessa on erikoissarana liikettä vaimentavine jousineen. Suuria aukkoja sulkemaan käytetään usein liukukiskoihin nojaavien pyörien varassa seinän suunnassa siirrettävää liukuovea. Nosto-ovi siirretään aukon suojaksi tämän ylä- tai alapuolella olevasta syvennyksestä karmeissa olevien kiskojen ohjaamana. Toisiinsa saranoiduista levyistä kootut lamelli- eli taiteovet menevät avattaessa kokoon. Laskos- eli paljeoven runkona on metallisaksirakenne ja pintoina taipuisat muovi-, nahka-, huopa- tms. kalvot. Pyöröovi muodostuu kahdesta toisiaan vastaan kohtisuorassa olevasta ovilevystä, joiden leikkausakseli toimii pyörimisakselina; se estää tavallisessa ovessa syntyvän vedon. Automaattiovet ovat rakenteeltaan muiden ovien kaltaisia, mutta avautuvat ja sulkeutuvat valokennon, painon tms. ohjaaman koneiston avulla."

Mitä kertoo Suomea suomeksi -kirja? (Timo Nurmi, Ilkka Rekiaro, Päivi Rekiaro, Gummerus 1994.)

"ovi
1) rakennuksen, huoneen tms. kulkuaukko. Mennään ovesta sisään. Seistä ovella.
2) kulkuaukon sulkeva (saranoin varustettu) rakennusosa. Pane ovi kiinni. Avataan ovi. Ovi on muistettava panna lukkoon. Hän oli oven takana piilossa. Avain on ovessa. Sormi jäi oven väliin. Oven saranat narisevat. Kaapinovi. Lasiovi. Peiliovi. Liukuovi. Pariovet. Palo-ovi. Pääovi. Sivuovi. Salaovi. Ulko-ovi. Sisäovi. Väliovi. Etuovi. Takaovi. Kotiovi.
3) kuv. Koulun avoimien ovien päivä. Koulut sulkevat ovensa kesäksi. Liikkeen ovet pantiin kiinni 'toiminta lakkasi'. Osoittaa ovea jollekulle 'käskeä jotakuta poistumaan'. Taivaan ovella. Avata sydämensä ovet. Joulu on jo ovella 'lähellä'.

oviaukko = ovi (1)"


Meikä menee vain enemmän sekaisin! Mitä kertovat tämän otsikon lukijat?
2. jupejus13.1.2005 klo 14:22
Kyllä Pena puuttuu aivan oleennaiseen asiaan.
Seinässä on erinäisiä aukkoja, oviaukkoja, ikkuna-aukkoja, ym. Räppänät savusaunoissa ja sontaluukut navetoissa.
Mutta "uksi" on minusta "ovi", ei enää aukko, vaan kuten Penakin toteaa, väline, millä peitetään aukko.
3. iso S13.1.2005 klo 14:31
Tule ovesta, älä nurkista...
Mie tulinkii ikkunasta...

Jos mennään kauppaan ostamaan ovea niin ei sieltä mitään aukkoa kotiin kanneta.

Jos halutaan helpottaa sisälle kulkemista niin laitetaan seinään ovi. Jos ei laiteta myös aukkoa, niin pelkkä levymäinen rakennusosa on hukkainvestointi.

Minusta ovi voi tarkoittaa tilanteesta riippuen kulkuaukkoa, sen (ajoittain) sulkevaa rakennusosaa sekä näiden yhdistelmää.
4. Timppa13.1.2005 klo 14:37
Lähetin toimitukseen mukavan pakinan ovista. Jos se kelpuutetaan, niin on luettavissa varmaan ihan näinä vuosina...;)
5. marja-liisa14.1.2005 klo 12:52
Ovimyynti! Sanokaa rakkaat ystävät mitä se on?
Työssäni törmään usein tähän sanahirviöön. Minä myyn lippuja enkä suinkaan ovia. Tuli vaan ovesta mieleen.
6. iso14.1.2005 klo 15:30
Se on se osasto ihan puhelinmyynnin vieressä!
7. Juhani Heino14.1.2005 klo 16:40
Ja pihalla on myymäläauton automyymälä.
8. iso S14.1.2005 klo 22:03
Sinne näyttää tietä katukaupustelija.
9. Eetu14.1.2005 klo 22:05
Kadulla varokaa taskuvarkaita! Takista voipi samalla revetä muutakin kangasta.
10. Pena14.1.2005 klo 23:48
No mutta heyheyhey!

Missäs "ovimusa" ja "bändit"?

Esimerketteeks The Doors...

d=)
11. jupejus15.1.2005 klo 00:39
Ei kotini ovi ees narahtanut..
Tien laidassa hän näkee mökin pienen aution ja ovi sen on raollaan.
Tyttö kuiskas oven takaa, ovessa ei ole hakaa..
Pukki ovella kolkuttaa, tokko hän sisään tulla saa..
Kerran minä varkain torpan oven suljin..
Kotia tulles joskus käy, ett avaimelle ei reikää näy..
12. Heljä-Maija15.1.2005 klo 00:46
...se hiipii ovesta sii-ii-sään
ja hyppää kaapin taa..
13. Pena15.1.2005 klo 00:49
Hyvä!

Lisää!

d=)
14. Tupu15.1.2005 klo 01:15
3 Doors Down. Bändi tämäkin.
15. Heljä-Maija15.1.2005 klo 02:35
Ovi aukaistaan, kaikki kääntyy katsomaan.
Ukko rähjäinen, vettä valuen ovesta astuu hiukan ontuen penkille istahtaa.
Nostaa poskellensa viulun laukustaan....
16. Heljä-Maija15.1.2005 klo 03:34
Pena, tämä oli aika hauska idea! Siis valita joku ristikkosana, ja sitten haetaan, mitä kaikkea siihen voisi liittyä.
17. jupejus15.1.2005 klo 11:50
Kop, kop, kop, avaa hakas..
Miksi ovet ei aukene meille..
..ovella Sylvester uottaa..
..jos kylään kulkee, kaik' oven sulkee, näin jatkuu polku iloton.
Oi tullos kammariini, niin pannaan ovi kiinni ja klasiini salusiini, oi tullos, tullos oi.

Ovi auki potkaistiin, isä astui kammariin..
Mut silloin mä suutuin ja pää selveni, hei jallerii, hei tuijalleraa, ja sisään lens' ovi mun potkustani, heijallerii, hurraa.
Viimeisen valssin kun viuluni veti, uksesta nuoret työntyivät heti..
..ukset kiinni pantihin, vaan on hauska sentään.
18. Tuomas L.15.1.2005 klo 14:25
Avoimet ovet on Pelle Miljoonan taustabändi 80-luvun alusta, kokoonpano levytti myös Avoimet ovet -nimisen kappaleen.

Tutut "Joulu on jo ovella" ja "Tule ovesta, älä nurkista" näyttävät epähuomiossa unohtuneen kaikilta. Tässä joitakin muita.

Neljä Ruusua: Sulje oveni
"Kiitotien päässä on taivaassa reikä, ovi miltei mahdottomaan" (Edu Kettunen: Lentäjän poika)
"Avasit kaikki ovesi, tuuli heitti roskia sisälle" (Jumalainen näytelmä: Ja maa oli hiljaa)
"Oskari olematon, nollakatu nolla, läskiset portaat, luurankohissi, oven päällä luki että..."
"Me ovi haassa ollaan vain..." (Eppu Normaali: Voi kuinka me sinua kaivataan)
"Ovi on lukossa, ikkunat tukossa ja piipun päällä on hattu" (Don Huonot: Mustat linnut)
"Ei oven takana sinua odota iloinen ystävä kädessä kukkia..." (Apulanta: Anna mulle piiskaa)
"Jääkaapin ovesta poissa on possu..." (Sanna ja Lapset: Mallimamma kalpenee)
"Ovi auki, ovi kiinni..." (Lastenlaulu Leijonaa mä metsästän)
"Ravintolasalista takaoven kautta suoraan sairaalaan..." (Eppupopedanormaali: Hyvä kankkunen)
"Ladosta tulee, hankeen jää, harmaana uksen suuhun..." (Tonttu)
"Mä opin tämän käytöksen kun suljin koulun ukset..." (Juice: Ajan henki)
19. iso S15.1.2005 klo 14:58
Yksi haamu oli Marjaanan ovella ja se hiljalleen kolkutti

Avaja porttis, ovesi

Musiikin ulkopuolelta pohdintaa: jos meillä on iso (L) OVI, niin ei oviaukko voi olla mikään seinässä oleva LOVI!

Voisiko ovet myyvä liike olla Ovela?
20. kari kämäräinen16.1.2005 klo 15:42
Kyllä voi. Täällä Iisalmessa keittökaapistojen ovia myyvä liike on nimeltään OVELA.
21. Pena9.2.2005 klo 13:58
Tästä tapaUKSESTA on syytä mainita myös täällä:

Kalle P:n kirjoittama, Timpan ylläpidolle toimittama teksti luettavissa pakinat -osastolla.

Mitä tapahtui Kölnin tuomiokirkon portailla kerran?

Mitä tapahtui saksalaisessa pikkukaupungissa 31. lokakuuta vuonna 1517?

Lue!
22. Sakke9.2.2005 klo 14:25
Jos Penan pinkku vinkkinen oli liika kinkkinen niin tässäpä suora linkkinen:

http://www.sanaristikot.net/pakinat/index.php?p1=o vi.php&p2=info.php
KOMMENTOI

Pakolliset kentät merkitty tähdellä *