KESKUSTELUT > RISTIKOT > IS KOVIS NO 27

1298. IS Kovis no 27

EJlo2.1.2005 klo 11:40
Yritin eilen kysellä apua muutaman sanan saamiseksi aiheena olevaan mielestäni vuoden vaikeimpaan kovikseen, Kummallinen katkos taisi nielaista kyselyni sillä ei sitä löydä enää Erkkikään. Pääkuvaan sain aikanaan vastauksen että siinä taidettiin tehdä perunaruokaa raastamalla, mutta työnsuorittaja oli itselleni aivan outo henkilö. Vieläkö joku muistaisi kyseistä ristikkoa ( 18.12.)ja kykenisi jelppimään esim jomman kumman sinisen rivin paljastaen. Olisi vielä vajaa viikko aikaa pähkäillä ko kovista, ensi viikonloppuna taitaa tulla jo ratkaisu lehdessä. Viime perjantain koviksessani on vasta yksi ns varma (tai sitten ei) nimittäin AINA VIROSSA , 5 kirjaiminen.
2. Juha N2.1.2005 klo 14:31
Toinen lause oli muistaakseni POTAATTI PYÖRÄHTÄNYT PÖYDÄLLE. Toinen oli PÖPERÖN -jotakin. PÖPERÖNVALMISTUS tai vastaavaa, en tarkkaan muista miten monikirjaiminen tuo sana oli. Ristikko "hävisi" joulusiivouksen yhteydessä.

Pitäisi oikeastaan ruveta arkistoimaan nuo IS-kovikset, kun ne nykyään ovat kooltaan sopivampia mapitettavia kuin aiemmin ja uusi paperilaatukin kestää aikaa paremmin. En ole vuosikausiin ottanut talteen kuin puolivuotisvaikeimmat ja jotkut SK-herkut.

On lisäksi tullut mieleen, että IS:n ja SK:n kiperimmistä kolmitähtisistä pitäisi ottaa valokopio ennen ratkomaan ryhtymistä (varsinkin kun esim Juha Hyvösen tekosia pääsee SK:ssa enää ihan liian harvoin manailemaan). 3-4 vuoden päästä saisi ratkoa ristikot toisen kerran. Minulla ainakin on niin huono muisti että saisin pähkäillä kaikki ansat uudestaan.
3. EJlö2.1.2005 klo 14:37
Eipä ole runsaan 3 tunnin aikana tullut yhtään apua sana-apupyyntöihini vanhan koviksen suhteen. Huomasin tosin tällä välillä että taitavat kaikki kovikset olla varustettu 27 numerolla. No onneksi tähän viimeisimpään, perjantaina ilmestyneeseen on alkanut tulla sana sinne toinen tänne eli noin kolmannes ruuduista on jollakin kirjaimella varustettu. Saapas nähdä kuinka kauan saan jatkaa tällä otsikolla tätä yksin kirjoittelua.
4. Luuppi2.1.2005 klo 14:38
Onko ristikkojen numerointi mennyt IS:ssa jotenkin sekaisin kun tämänkin viikon Kovis on nro 27?

Jos oikein muistan tuon EJlon ristikon, niin siinähän oli se sana MENOTA eikä mesota, josta paljon keskusteltiin.
5. EJlo2.1.2005 klo 14:43
Kiitos Juha N:lle, olit vastannut avunpyyntööni sillä välin kun runoilin toista tekstin pätkää sen ensimmäisen jatkoksi. Hämärässä olin jopa sotkennut nimimerkkini O:n ööksi tahattomasti kylläkin tuli ilmoitettua kuinka ÖÖksi sitä tuntee itsensä kun ei pähkäilyltään tunnu saavan tarpeeksi älynväläyksiä.
KOMMENTOI

Pakolliset kentät merkitty tähdellä *