KESKUSTELUT > RISTIKOT > TUORE KOVIS

1256. Tuore Kovis

ile5.12.2004 klo 11:50
Ensimmäistä kertaa Koviksen historiassa kävi niin, että selvitin pääkuvan ratkaisusanat ensin - niiden sijoittelusta en tosin ollut oitis aivan varma.

Muuten ristikko oli mielestäni kaksipuolikkaan arvoinen, ehkä kuitenkin lähempänä kolmeamiinusta.

Mukava ratkottava.

Klovneista johdettava ratkaisusana ansaitsee kunniamaininnan. Lisää tällaisia!

Yksi vihje pitää sisällään hienoisen asiavirheen, nimittäin ristikon yläosassa oleva 'miehen kotikunta'.

Vielä vuonna 2000 vihje olisi ollut aivan korrekti, mutta ei enää sen jälkeen.
2. Matti5.12.2004 klo 16:32
Kivoja vihjeitä oli Teemullakin SK:n tuoreimmassa kaksipallosessa: -johto, äÄ pääsi alulle, rinkula karttakuvassa, neläs neläs. Pari kolme harvinaistakin sanaa sai oppia.

IS:n koviksen kanssa vielä täytyy ahkeroida. Ehkä se siitä ...
3. Matti5.12.2004 klo 16:33
Äh, se olikin Pekka Joutsin, se SK.
4. Pena5.12.2004 klo 19:52
Niinpä, vähän epäilen Koviksen luokitusta. Tavallaan kakspuoloset ratkeaa parissa tunnissa, nyt vain alaosa ratkottu. Ehkäpä ile arvioi aivan oikein: lähempänä kolmemiinusta.
5. Matti5.12.2004 klo 23:15
Kolmemiinus minustakin. Ratkesi kun aikani punnersin, toisin kuin edellinen Simberg.

Kivoja vihjeitä, joista yläreunan W(yrtinkuva)L ei auennut. Vasemmalla alhaalla daami peilin kanssa vähän nyrpistyttti nenää. Paino sanalla vähän.
6. Timppa6.12.2004 klo 00:50
Matti> Wyrttil ratkaisusana on se 4-kirjaiminen, poptaiteilija...? ilelle kunnioitusta tietämyksestä jokunen vuosi sitten toteutuneista kuntaliitoksista..:)
7. Timppa6.12.2004 klo 00:52
Tuo ilen mainitsema asiavirhe varmaan tuli Ekinkin tietoon...;)
8. Esko Kalervo6.12.2004 klo 09:57
Ilolassa tykättiin myös vihjeistä MM, 1- ja Säädöksen toinen. Ja olivathan puputkin ihan hellyttäviä. Ja korttipelin oivaltaminen otti aikaa.
Peittelevää olisin ehkä muotoillut hieman toisin eli Peiteltyä. Toteutumisedellytyksen vastaus on edellytys vain tietyissä tilanteissa, ei aina.
Muuten - joskus olen kuunnellut, kun syvällisesti perehtyneet keskustelevat siitä pitäisikö ristikon vastausanan myös esiintyä puhutussa kielessä - niin kuin esim. lankomiehestä ja velimiehestä kyllä puhutaan, mutta käytetäänkö ilmaisuja äitinainen, tätinainen tai kälynainen. Tai suomesta ei ehkä löydy asetoria mutta veväjältä ja USA:sta löytyy.
Tai kun annat puolisolle joululahjaksi leivänpaahtimen, löyt kaksi kärpästä yhdellä iskulla: puoliso saa mukavan (?) lahjan ja Sinä saat aamuisin jo kauan himoitsemaasi paahtoleipää. PÄÄKÄRPÄNEN on ehkä kuitenkin se lahjan saajan hyvä mieli.
9. iso S6.12.2004 klo 12:04
Timppa, onhan se yrtti niin yleinen että se löytyy kaikista yrttitarhoista, kukkatarhoista, puutarhoista, lasten- ja lammastarhoista ja puoskarin luutarhoista? Jopa aistiharhoista?

Pääkärpänen voi olla turvassa! Sitä toisen pään kärpästä ei ole soveliasta laittaa ristikkoon...
10. Pena6.12.2004 klo 18:59
Ovatko pääkärpänen ja puheloinen sukulaisia?

"Valtakunnallisessa paraatissa Mikkelissä puhunut Itäisen maanpuolustusalueen komentaja kenraaliluutnantti Ari Puheloinen uskoo suunniteltujen maakuntajoukkojen nostavan paikallispuolustuksen tehokkuutta."
11. iso S6.12.2004 klo 19:12
Kyllä puheloinen on iloinen kun sai yhden kissan lisää kaulukseensa.
12. RA6.12.2004 klo 23:49
Esko Kalervo 6.12. klo 9:57:
"Toteutumisedellytyksen vastaus on edellytys vain tietyissä tilanteissa, ei aina."

Niin...? Kirjoititko tuon ko. vihjeytyksen kritiikiksi? Vai totesitko muuten vain?

Mietitääs: Minkälaisiin asioihin vastaus on AINA TILANTEESTA RIIPPUMATTA sama?

Murskana?
Munamaisia?
Alla?
Jauhetta?
Ympärillä?

Ei mihinkään näihin. Eikä moniin muihinkaan. Tarvittaisiin sitä kiroamaasi (ja minunkin kiroamaani) tietosanakirjaa.
Siis sitä, jota ei yleensä löydy keittiöstä.
13. matts7.12.2004 klo 16:16
Oli tämä ehkä 3-. SUUNNITELLAAN vei hakoteille kun 2 ja 3 kirjaimen avulla laitoin siihen diplomaattikieltä ja pidin sitä niin hyvänä etten päässyt siitä irti kunnes oli pakko pyyhkiä pois ja päätyä kaverin avustuksella terrorismikieleen.
ok -ristikko vaikka 1- ei kyllä vieläkään auennut eikä tötyt.
14. Matti7.12.2004 klo 17:02
Jännä miten yhdelle aukeaa yhdet ja toiselle toiset. 1- kirkastui melkein heti. matts, lue ääneen peräjälkeen vihje ja ratkaisu.

Kuten totesin, W(yrtinkuva)L ei taas selvinnyt minulle. Mutta kun se Ilolasta selitettiin, melkein punastuin häpeästä. No tietysti! Varsinkin kun ko. yrtti toi minulle taannoin sanaseppojen radio-ohjelman satimeensaattokisan jokerikysymyksessä 3 pistettä.
15. Eki12.12.2004 klo 01:17
Hemmetti, mun WSOY kertoo vielä Anttolan kunnaksi. Olen pitänyt sitä niin tuoreena, mutta vuodet vierivät...

Itse pidin tässä tehtävässä moni-ilmeisestä vihjeestä VIETÄVÄN PALJON! (9 kirjainta).
16. voevoe12.12.2004 klo 02:00
Mikkeliihä se, Anttola, vuan tiesikkö jotta ruattinkielinen oli tää Mikkel vähä yli sata vuatta sitte.
17. Pena20.12.2004 klo 15:51
Mielestäni tuorein Kovis olisi "ansainnut" miinuksen kolmen pallonsa perään. Vain yksi kirjain puuttuu: vasemman alareunan vaakasana, jossa on piilokirjain. Mulla on varmaan kieroutunut hahmotuskyky, koska se esine näyttää ehkäisyvälineeltä! xD

Vihjeestä "-nsiottelu" se rupesi aukeamaan. Hyvä vihje on myös mm. "ennen aviota pii!!", vai mitä mieltä on iso S?
18. Timppa20.12.2004 klo 16:36
Pena> Sain kyllä alareunan vasemman vaakasanan mielestäni ratkottua järkevästi, mutta se oikeanpuoleinen... , pääkuvan lauseesta tulee sellainen vokaali, jota en osaisi liittää siihen vaakasanaan, olikohan vihje jotain sinne päin kuin "puhdistetut". Ei ole enää lehti käsillä. Se "ennen aviota pii" oli tosi hyvä, eikä Pirkko Kolbe liity siihen mitenkään...;)
19. Esko Kalervo20.12.2004 klo 18:10
Te, jotka olette kirjojen äärellä, voitte tutkia, miten paperiteollisuudessa painovärin poistoa nimitetään.
Itse määrittäisin kyllä suolan enemmän kemian kuin fysiikan puolelta.
Kirjattomat lomalaiset, älkää ylivaivatko itseänne:
• siellä surinaa
• oli Farukin
• jos, orkestraalisesti olet keskivertoon vasta matkalla, edestä johtaja tullee eteen ainakin joskus myöhemmin
Eikös sen alavasemman voisi huotraksi mieltää?
Pannaanpa kirkas vihreä entiselle eduskunnan puhemiehelle.
Ritva ihmetteli talvista lumetta? Ikkar kannattanee monikokeilla.
20. Pena20.12.2004 klo 18:15
Aivan, Timppa, kyllä se multakin puuttuu, olin vain niiin innoissani kun sain melkein täyteen. Puuttumaan jää, vaikka kuinka yrittää laittaa asioita siistiin järjestykseen.
21. Jouni20.12.2004 klo 18:47
Kerrankin minulla näyttää olevan enemmän tietoa kuin muilla.

Semmoinen vihje teille, että MESOTA ei ole oikein siinä vähän ylempänä.
22. Pena20.12.2004 klo 18:51
Kiitos, Jouni! Tuo saattaa auttaa eteenpäin. d=)
23. J Takala20.12.2004 klo 19:54
Minkä päivän lehdessä vuoden vaikein on?
24. Timppa20.12.2004 klo 21:01
Pahus kun jätin koviksen viikonlopun matkailun aikana pois repustani. Muistaakseni kirjoitin siihen mesota, eikä muistaakseni ollut ristiriitoja...:(
25. iso S20.12.2004 klo 21:19
"ennen aviota pii!!", vai mitä mieltä on iso S?

iso S on vailla mieltä. Ja lehteä. Ja muuta tietoa kuin mystinen vihje. Kuinka monta kirjainta?

Pitääkö arvailla pelkällä vihjeellä? Piinaton? Piia? Piianteos (ante = ennen, os = omaa sukua)? Jippii? Ei taida tärpätä...
26. Pena21.12.2004 klo 07:31
MESOTA siinä mullakin oli, muttei oo enää. Vaan eipä vieläkään oikein aukea, aukeaa SIIS väärin!

Neljä kirjainta, iso S.
27. iso S21.12.2004 klo 08:21
Jänö laukkaa, kirves paukkaa, joku naukkaa ja iso S tyhjää haukkaa. Säälikää raukkaa!

Mistään mitään tietämättömänä luulisin että tässä haetaan Pirkko Kolben tyttönimeä, mutta Timppaan luottaen ja muutenkin uskon että totuus on ihan jotain muuta eikä ratkaisusanassa luultavasti edes ole 'pii'. Mielikuvitukseni ei vain riitä ilman apukirjaimia.
28. Jouni21.12.2004 klo 08:34
Iso S, vastaussana on nelikirjaiminen.

Pena, niin siis et taida nähdä nenääsi pidemmälle ;-)
29. IiKoo21.12.2004 klo 10:15
Täytyy myöntää, että tuli sanakirjalle töitä tuon koviksen kanssa. Pari sanaa, muun muassa sen surinaa-vihjeen takana olevan, laittaisin plääh-luokkaan. Toisaalta, olen sitä mieltä, että vaikeammissa ristikoissa pitää hyväksyä myös vaikeammat sanat.

Ja olihan siinä hyviä vihjeitäkin. "Muu Martti" hyvänä esimerkkinä tällaisesta. Aukesi vasta sitten, kun pääsin mara-fiksaatiostani eroon... ;-)
30. Esko Kalervo21.12.2004 klo 11:45
Kyllä se vaan MESOTAlla ratkeaa ihan kauniisti.
Kaikki sen kanssa risteävät ovat loogisia vihjeisiinsä nähden.
31. Pena21.12.2004 klo 11:46
Jouni, niistin nenäni ja se aukesi! Vaan ei kokonaan, toinen sierain jäi osaksi tukkoon.

iso S lienee anagrammoinut nimeään? Siinäpä 4 apukirjainta!

d:)
32. iso S21.12.2004 klo 11:58
Äly hoi, älä jätä! Tulihan se ymmärrys lopulta ja vastaus oli lähempänä kuin luulinkaan. Ei ollut Kolbella mitään tekemistä tässä.

Anagrammointiapa hyvinkin harrastettu; pane Pena apen rooliin, ei Penaa apean apnea vaivaa!
33. Jouni21.12.2004 klo 12:19
MESOTA ei liene hyvä sana mihinkään ristikkoon, sillä Nykänen kirjoittaa sen MESOA. Tässä ristikossa mesota aiheuttaa lisäksi mutkan kautta ongelmia oikeaan alanurkkaan, jossa jäädään ilman kaivattuja etuvokaaleja.

Olisi mielenkiintoista tietää, onko laatija jo vihjeitä tehdessään suunnitellut tällaisen komman ratkojapolojen pään menoksi.
34. Eki21.12.2004 klo 12:38
Tässä vaiheessa Pesonen alkaa pesota,
että hakusanakseen on valinnut mesota,
löytyy samalta sivulta myös mesoa,
ja tämä siteeraus ei maksa yhtään pesoa.
35. Timppa21.12.2004 klo 12:55
Tykkäsin kovasti siitä "muu Martti" vihjeestä, eikä surina-juttukaan tuntunut pahalta, koska vastaussana on tullut tutuksi ristikoiden kautta.

Kumpaa nyt pitäisi uskoa, Jounia vai Esko Kalervoa, sen mesoamisen suhteen...? Itse olen Esko Kalervon näkökulman kannattaja...:)

Se oikealla alareunassa oleva vaakasana jäi edelleen kaivertamaan mieltä, mutta ei se varmasti häiritse keskittymistäni seuraavissa SM-kisoissa tavoittelemaani 99. sijaan...;)
36. Jouni21.12.2004 klo 13:23
Eki enemmän pökköä pesään sysää
ja ratkojautrien hämmennystä lisää.
Ei ratkea ristikko mesotalla,
siitä olen varma kuin halitulijalla.
37. Timppa21.12.2004 klo 13:39
Kyllä se sillä ratkesi,
vaikka pinna melkein katkesi.
Liekö sitten väärin,
nolona tässä häärin.
Jos se onkin oikein,
edessä on vuoden vaikein...:)
38. iso S21.12.2004 klo 13:42
Voi voi Timppaa,
eipä löydy kimppaa.
Sijaksi tulee parempi
ellei käy tosi huonosti.

Jos vanhat merkit paikkansa pitävät, niin välieriin kutsutaan sata: hallitseva mestari ja kolmannen alkuerän nopeimmin oikein ratkaisseet. Näistä paikalle saapuu noin 90, joten sija 99 jää jakamatta. Ehkä tuomaristo heltyy ja myöntää tuon sijan erityisanomuksesta, jos lupaat olla välierissä oikein hidas?
39. Timppa21.12.2004 klo 13:46
Lupaan toki, Hämeestä kun olen syntyisin...;)
40. Pena21.12.2004 klo 13:48
Omalta kohdaltani voin ennustaa miten käy: kaksi ensimmäistä alkuerän ristikkoa saan täyteen määräaikaan mennessä, kolmanteen se sitten tökkää. Mut ei se mitn.

...maailmamme tökkii
antaa tökkiä sen vaan...

(c:
41. Antti Skyttä21.12.2004 klo 16:09
Mielenkiintoista havaita, kuinka joskus tulee tahattomasti järjestäneeksi ylimääräistä päänvaivaa (jota ei sellaiseksi ole tarkoittanut) ratkojille.

Laadinnassani ja vihjeissäni lähdin liikkeelle mesotattomasta vaihtoehdosta, koska oman pähkäilyni mukaan se risteävien sanojen kanssa muodosti yksiselitteisen kokonaisuuden.

Näin on käynyt joskus ennenkin laatijoille. Minulle ikimuistoisin (ei ollut tosin minun laadintani, mutta tuomarina olin kisassa mukana) on yksien taannoisten SM-kisojen alkuerä, johon laatija oli värkännyt vihjeen Yhdessä juhlittavia, vastaussananaan Kaimat.

Yksi ratkoja kirjoitti vastaussanaksi Kiimat, ja kun olimme todenneet, että ovathan nekin yhdessä juhlittavia, hyväksyimme ratkaisun, vaikka varmasti laatija ei tällaista vaihtoehtoa ollut ymmärtänyt ottaa huomioon.

Minulle saa koviksesta mesota, menota tai mesoa, ihan miten itse kukin haluaakaan sen tehdä.
42. Matti22.12.2004 klo 19:05
Pena (20.12. 15:51), kyllä se ehkäisyvälinetulkintakin antaa siihen oikean ratkaisusanan (jos nyt oikein sen ratkaisin) :-)
KOMMENTOI

Pakolliset kentät merkitty tähdellä *