KESKUSTELUT > RISTIKOT > MISTÄ SANASTA ALOITIT

1147. mistä sanasta aloitit

matts12.10.2004 klo 10:40
Mistä sanasta sinulle aukesi viime lauantai iltiksen simbergkovis.
Minulla se oli "urillakin vedessä" -vihje. Muutama muukin sana siellä oli jo kirjoitetu mutta ne jouduin pyyhkimään pois.
2. IiKoo12.10.2004 klo 13:18
Ylänurkka aukesi, kun keksi pääkuvan kaksi ratkaisusanaa. Mutta muun muassa "urillakin vedessä" on vielä keksimättä, kuten koko alaosa. Mutta hyvä ristikko, kun riittää tekemistä useammaksikin päiväksi! ;-)
3. matts12.10.2004 klo 15:12
vaikeinta siinä olikin saada varma sana josta lähteä liikkeelle. kyllä se sitten kohtuuhelposti jatkui paitsi vasen alakulma tai oikeastaan koko kuvan alusta oli vaikeinta minulle. Se "Sarvin" oli hyvä!
4. Sakke12.10.2004 klo 15:37
Omaa työnkuvaani kuuluen ihan järjestyksessä vasemmalta oikealle ja ylhäältä alas.
5. Heikki Lavonius12.10.2004 klo 15:56
Minäpä puolestani aloitin vihjeestä 'ota tai jätä!'. Eikä tekemisessä onneksi mennyt useampia päiviä. ;D
6. Eki12.10.2004 klo 16:12
Minä aloin siitä, että lähetin Alfille sähköisesti ristikon foton ja sanoin, että teepä tuosta Iltikseen ristikko. Oikeastaan tämä oli kahdesta kuvasta jälkimmäinen, jonka Alf käytti.

Nyt tais saivartelevat aloittajat loppua, ellei Alfin taloudessa löydy muusaa tai patistajaa. Jaa, Alf voi tietysti vielä kertoa omankin tarinansa :)
7. Juhani Heino12.10.2004 klo 16:37
Laitetaan sitten ratkojankin kommentti saivartelijoitten jälkeen. Murek(e) taisi olla eka. Siis vihjeessä E oli ruksattu.
Mulla muuten jäi auki "Siperiassa" ja oikean reunan polkupyörä. En periaatteen vuoksi viitsi tarkistaa moisia, vaikka nyt netin äärellä olenkin.
8. Matti12.10.2004 klo 16:51
Laitanpa vaikka tähän säikeeseen.

Onko Ekillä ennustajan lahjat? Lehti kertoo Teräsmiehen menehtyneen, ja teemasta on jo samassa numerossa uutisristikko!?

Myös viime tiistaina, muistaakseni, toistui sama teema, vaikkakan ei pääkuvassa. Kuka oli, en muista?
9. Eki12.10.2004 klo 16:56
Viime viikon vainaa taisi olla Janet Leigh.

Silloin voi olla tyytyväinen, jos saa saman lehden aiheita ristikkoon. Tiukimmat lisäykset vihjeisiin on tehty edellisenä iltana klo 22 (WC-ottelutuloksia tuli mukaan).

Joskus aikoinaan ristikon saattoi jättää jopa tiistain puolella, nyt jo klo 22 maissa maanantaina.
10. Pena12.10.2004 klo 18:56
Taisipa ensimmäisenä auennut olla "alokaskoulutuksessa". Yleensä jätän nämä kolmepalloiset rauhaan, mutta jostain syystä tätä kyseistä tuli ratkottua. Syynä taisi olla se, että samassa lehdessä oli juttu Ekistä ja MMM-kirjasta.

Kuinka ollakaan, sain ristikon täyteen ihan yksin ja suht järkevillä sanoilla. Olin yllättänyt itseni, ja hölmö menin tuonne chatin puolelle kyseenalaistamaan vaikeusastetta. Mun mielestä se kun oli ehkä kolme miinus tai kaksi puoli. Ekin vastaus oli tyhjentävä: " Alf on aina Alf!" Siinä se tuli! Mitäs minä nyt hölmöjä kyselin! Vaikka en minä tuosta perustelusta ymmärtänyt puoliakaan (hAlfiakaan)!

En enää koskaan kysele tyhmiä! Tai en ainakaan kyseenalaista pallosia! (Tässä samalla onnea Pallosille! :-))

Onhan tuossa vieläkin semmoisia juttuja, joiden yhteyttä en ymmärrä valmiinakaan. Taitaa sittenkin olla väärin. Oikean alakulman vaakasana on mulle ennenkuulumaton. Maiju taisi keksiä sen kahdessa sekunnissa, vaikkei edes vihjettä kuullut! ;)

Oletko, Maiju, ehtinyt ratkoa?
11. Eki12.10.2004 klo 19:06
Kyllä pallot saa kyseenalaistaa. Alf vain on enemmän Alf kuin Teemu on Teemu. Tai jotain.
12. Maiju12.10.2004 klo 19:09
Olen katsellut sitä ristikkoa nyt vartin verran enkä ole saanut siihen sanaakaan! Se oli ihan muu ristikko, johon satuin keksimään oikean sanan kahdessa sekunnissa. Kyllä Alf on taas Alf!

Eiköhän se kuitenkin ratkea, kunhan ehdin paneutua siihen.
13. Esko Kalervo12.10.2004 klo 20:12
Vielä ei voi sanoa, ovatko tahrat Alfin ristikossa vai Ilolan ratkojien aivorustingissa:
Kuplalla > se piilokirjain (luultavasti omassa päässä)
Polkupyörä > piilokirjain (oliskohan ristikkosanan heikkoutta?)
Siperiassa > piilokirjain (sattumalta tiesin, mutta piilokirjaimella huono silti).

Ilolan vihreitä (=hyviä):
Urilla vedessä - sehän oli tyypillinen: no pitihän tuo nyt oivaltaa!
monesti mikin kera (noo-o vähän pitää tietää ja lehtiä lukea)
Rikitön maa - no tietysti!

Ei siinä oikean alakulman vaakasanassa mitään vikaa liene.

Maiju, auta ymmärtämään se Kuplalla - tai kuka muu tahansa!
14. Juhani Heino12.10.2004 klo 20:27
Kuplalla: Mikähän olisi sopiva apu ettei paljasta liikaa? Sanalla on ihan looginen yhteys, mutta sana ei ehkä ole Ilolassa tuttu (en mäkään ole tosielämässä kuullut) eli tietämys ei ole ihan vatupassissa.
15. RA12.10.2004 klo 20:30
Itse aloitin ristikon keskellä olevista sieni- ja kellariin- vihjeistä. Sävellystyylitkin siinä vieressä auttoivat paljon.

Esko Kalervo: se vihje on "kuplalla" - siis pieni k; ... ja missäs kaikkialla kupla on tärkeä...?!
16. RA12.10.2004 klo 20:33
Piti vielä sanomani, että ko. Simberg-Lavoniuksen ristikko oli niiin makea, että piti melkein säännöstellä. ;-)
17. IiKoo13.10.2004 klo 10:13
Siperia ei ole vielä opettanut minua, mutta jos kyseessä on joku paikan nimi, niin sitten voi vähän ihmetellä. Polkupyörä on myös vielä pimennossa.

Urilla vedessä oli lopulta sittenkin ihan selviö...
18. matts13.10.2004 klo 12:41
kuplalla - oli taas mulle itsestäänselvyys kun sain siihen yhden apukirjaimen, mutta fillarin laatu kyllä oli outo, rikitön maa - siinä oli ensin epähuomiossa parikin näitä liittolaisiamme kunnes luin vinkin niikuin se on kirjoitettu (tämä aina välillä tuppaa unohtumaan - tämä oikeinluku)
Esko Kalervo:
keitä ovat Ilolan ratkojat ja mitä Ilolan vihreät?
19. Jouni13.10.2004 klo 13:55
Minulla ratkesi vasen reuna helposti. Sitten tuli tenkkapoo. Uudestaan lähti liikkeelle, kun keksin mikä tuli Perttulasta.

Vieläkin yksi sana puuttuu. En tiedä mikä on lihakaupassa.
20. sihteeri13.10.2004 klo 14:36
Lihaa myydään muuallakin kuin K-kaupan tiskillä. Esim. Sohossa!!
21. matts13.10.2004 klo 14:39
älä välttämättä ajattele sen/niiden olevan puodissa sisällä. jos vain yksi sana puuttuu sinulla on kaikki avut tähän ja siitä kyllä pitäisi nähdä jo mitä siihen tulee.
22. Jouni13.10.2004 klo 14:58
Selkis, kiitos! Ristissä oleva sana oli väärin.
23. Esko Kalervo13.10.2004 klo 19:05
Ei aukea kuplalla. En saa siihen suomenkielistä sanaa muuten kuin piilokirjaimella A. Sen yhteyttä kuplaan taas en tiedä tai oivalla.

Se fillariromun ratkaisusana piilokirjaimella on kyllä selkeästi laatijan tahra.
Mutta kuitenkin kaiken kaikkiaan aihan normaalitasolle yltävä haastava ristikko.

Ilolan vihreistä en tiedä, mutta Ilolan ratkojat on vireä harrastajayhteisö Heklankujalla.
24. tapsa13.10.2004 klo 23:51
EK:kokeilepa piilokirjaimeksi:E!olihan tässä ongelmia, mutta kaikki vihjeet olivat aivan nautittavia
25. Esko Kalervo13.10.2004 klo 23:57
Tottakai minä kävin aakkoset läpi, mutta minulle ei kyllä, mitenkä minä nyt sen sanoisin, Lanan muuttaminen Lenaksi, tuo mitään järkevää mieleen.
26. Maiju14.10.2004 klo 00:23
Esko Kalervo,

luepa sähköpostisi.
27. Esko Kalervo14.10.2004 klo 00:40
Kiitos taas Maiju, löytyihän siihen logiikka.
Juhani Heinohan sen oikein suurensi tuohon silmieni eteen, mutta Tommpeli kun olen ...
Pitäisköhän tuomita itselleen aina esim. viikko lisäaikaa, ennenkuin alkaa kyseenalaistaa vihjettä - siis että pysyis pelkässä ihmettelyssä - mitenkähän se muuten nyt juuri täälä kertaa itselläni meni?
Pääasia: ystävien apu on vapauttavaa, ihanaa, opastavaa, Kiitos siitä!

Meinasin melkein kirjoittaa, mutta en kirjoita: Esko Kalervo, vähemmän uhoa muiden arvostelemiseen, enemmän nöyryyttä omaan osaamiseen!
KOMMENTOI

Pakolliset kentät merkitty tähdellä *