KESKUSTELUT > MUUT AIHEET > JUORUPALSTA

1136. Juorupalsta

Eki9.10.2004 klo 21:50
Sanaseppoa painavan Uudenmaan keskuspainon toimitusjohtaja ja sanaseppojäsen Tuomo Sajaniemi vihittiin tänään Vantaalla Riikka Valkialan kanssa. Pari ehti tuntea toisensa noin neljä vuotta. Sajaniemet säteilivät onnea häätilaisuudessa, joka tiettävästi jatkuu sunnuntain puolelle.
2. Timppa10.10.2004 klo 00:45
Onnea hääparille ja tuleville sanaseppojälkeläisille...:)
3. Timppa10.10.2004 klo 00:58
Vähän jäi askarruttamaan; ehti tuntea n. 4 vuotta, eikö tunne enää...;)
4. Pena10.10.2004 klo 10:36
Minä kun luulin että ne oli elosalamoita. Mutta se olikin onnensäteilyä, joka Porvooseenkin asti hehkui!

Kiivi rakkaalla - muija omenoista!

Onnea! :-)
5. Eki10.10.2004 klo 12:03
Olen juuri lähdössä Pasilaan Arto Nybergin tänä iltana klo 19.45 TV1:ssä esitettävän nimikkoshow’n nauhoituksiin. Ristikoista kiinnostuneet tv:n äärelle tuolloin! Yritetään puhua eri asioista kuin viikonlopun Iltiksessä, niin saataisiin mahdollisimman paljon innostavaa ristikkoasiaa kaikelle kansalle. Pääpointtini mennä sinne oli tietysti uusi MMM Sanaristikot -kirja, mutta Arton mukaan se on pohjimmiltaan henkilökuva. Mukana myös Kaija Koo ja Teppo Numminen.
6. iso S10.10.2004 klo 12:57
Kuin myös onnea, jonka säteily toivottavasti jatkuu sunnuntain jälkeenkin!
7. Timppa10.10.2004 klo 13:11
iso S>" toivoo nimim. kokemusta omaava?" :):):)
8. iso S10.10.2004 klo 16:13
Joo, kymmenen vuotta on tätä elinkautista lusittu enkä ole anomassa armahdusta!
9. Eki10.10.2004 klo 17:11
Oli siellä Asko Kallonenkin vielä meidän kolmen muun vieraan lisäksi. Kukaan kolmesta muusta ei ollut juurikaan ratkonut ristikoita, mutta kaksi heistä joutui niihin puuhiin.
10. Pena11.10.2004 klo 13:56
Noin tuntia ennen Ekin haastattelua myös ruotsalaisella SVT-kanavalla ratkottiin ristikkoa. Emmie siit mitää ymmärtänt! Joten eipä paljon poikennut suomenkielisistä minun kohdallani! xD
11. Pena29.10.2004 klo 07:18
Eilen MTV3 -kanavan seitsemän uutisten haastattelusta bongattu: Veikko Sonninen. Kirjamessuilla, tottakai. (c:
12. ile29.10.2004 klo 19:03
Kotilieden numerossa 20 on mielenkiintoinen kuvakollaasi tulisijoista, mutta onhan siellä sivujen välissä myös Erkki Vuokilan haastattelu - taas kerran.

Ja ison kuvan kera.

Pienemmän siluettikuvan viereen painettu viidakon totuus taitaa istua useammallekin laatijalle:

'Vuokila ei ole koskaan laatinut kahta samanlaista ristikkoa'

Todennäköisyys, että näin kaikesta huolimatta tapahtuisi, lienee mahdottoman rajamailla?

Kaipa tällekin ihmeelle silti jonkin sortin matemaattinen kerroin olisi laskettavissa.
13. Eki29.10.2004 klo 21:38
"Oletko koskaan laatinut kahta samanlaista ristikkoa?"

"En..."
14. Pena31.10.2004 klo 07:11
SF-studion lohdutuspalkinto eräälle kilpailijalle: Erkki Vuokilan MMM-sanaristikot -kirja Leena Lehtolaisen nimmarilla!
15. Eki31.10.2004 klo 11:43
"Mallikoulu-ohjelma (tv-sarja, joka on tulossa telkkariin; siteeraajan huomio) on suuri projekti, jonka tekemiseen Petteriltä on tuhraantunut useita työtunteja. Suurelta satsaukselta odotetaan myös paljon."

Uusin Seiska kertoo Petteri Ahomaan projekteista (EVVK ja Mallikoulu), jotka vievät suurimman osan hänen ajastaan.

"Yksi ristikko on suuri projekti, jonka tekemiseen tuhraantuu useita työtunteja."

Erkki Vuokila kommentoi työtään Ahomaan innoittamana.
16. iso S31.10.2004 klo 13:01
Siksi varmaan Esko Kalervo ja monet muutkin odottavat suurelta satsaukselta niin paljon!
17. Juhani Heino1.11.2004 klo 19:16
Ja nyt taisi selvitä, että iso S onkin suuri Satsaus.
18. iso S2.11.2004 klo 08:47
Juu, sinä sen sanoit, en minä, mutta tunnustettakoon. Pienellä satsauksella en saa aikaan mitään. Minulle pitäisikin maksaa laatimisesta enemmän kuin muille, kun olen tyhmyyteni seurauksena niin hidas!
19. Eki25.12.2004 klo 16:57
Goony
TV1 La 25.12.2004 klo 22:45

Gunnar "Goony" Strömmer, pian 90, päätti 30 vuotta sitten, ettei enää välitä mitä ihmiset hänestä ajattelevat. Hän on Suomen vanhin esiintyvä jazz-laulaja. Ohjaus Lasse Keso. Tuotanto Gateway Films Oy. 16:9. Stereo.

Goony on Sanaseppojen ikiaikainen jäsen, todellinen teräsvaari.
20. Floora27.12.2004 klo 16:44
No voi hitsin pimpula, jäi näkemättä.

Lukemattomat ovat ne illat kun olen "Kuunin" laulua kuunnellut tumman oluttuopin ja Tammerkosken äärellä.
21. Marianna29.12.2004 klo 13:16
Aika lailla menetit! Olisi kylläkin nauhalla.

Ikiaikainen teräsvaari myös mainitsi ristikoiden ratkonnan olevan oikea intohimonsa. Aieimmin hän kunnioitti usein Mansen kerhokokouksia läsnäolollaan, mutta nyt on jäänyt vähemmäksi. Valitettavasti.
22. Arska29.12.2004 klo 16:15
Ei saisi paljastaa ristikon sanoja, vaikka Sanasepon "sydänristikko" ei olekkaan palkintotehtävä!
Vitsi vitsi vitsi! Hyvää uutta vuotta kaikille!
23. Juhani Heino3.1.2005 klo 19:04
Tuli nähtyä Goony. Vahinko tosiaan ettei hän ehdi paljon enää sanaseppoilla. Ohjelmassa oli kuvattu ristikkoharrastus aika hauskalla ottosarjalla.
24. Eki10.7.2005 klo 14:55
Ylläpidossa on yksi ukkomies ja yksi appiukko enemmän kuin vuorokausi sitten.

Tärkeimmät faktat
- häitä juhlittiin koko eilinen päivä, tämän päivän puolelle
- morsian ja morsiamen asu olivat upeita, samoin kaaso
- sulhanen oli komea siinä missä bestman, jonka sotilaallinen kuulutustyyli sai paljon kehuja
- hääautoa kehui jopa taksikuski
- vieraita oli toistasataa
- pöydät notkuivat ruoista, hääkakku oli mahottoman makoisaa ja iltapala meni kuin kuumille kiville
- juomaa oli joka makuun ja sitä myös kului
- Puolikuu-yhtye villitsi juhlakansan ja koko seutu raikui hiteistä kuten Nyt loppuu todellisuus, Makeaa myrkkyä, Ota minut nyt, Viisi viimeistä kilometriä ja Granaattiomenoita sekä tietysti tanssijoiden jalkojen töminästä
25. Timppa10.7.2005 klo 15:34
Onnea entiselle poikamiehelle ja poikamiestytölle (?)!:):):) Seuraillaanpa avion vaikutusta ylläpitoon...;)

Mikä se hääauto oli?
26. Eki10.7.2005 klo 15:41
AC-619
27. Timppa10.7.2005 klo 15:49
Ei sitä oo kilvet.comissa...:(
28. V-R10.7.2005 klo 20:30
Bestman Ossilla onkin tunnetusti kova ääni ;)
Sukuun on tullut.
29. HooTee10.7.2005 klo 22:36
Onnittelut uudelle ukkomiehelle ja appiukolle
30. tonimikael10.7.2005 klo 23:08
Minun ja perheeni puolesta oikein paljon onnea myös näin netitse! :)
31. iso S10.7.2005 klo 23:12
Kun en tappauksesta täältä luettua enempää tiedä, niin onnea kaikille tasapuolisesti, varsinkin morsiamen asulle!
32. jupejus10.7.2005 klo 23:51
Onnittelut!
33. Kravattimies11.7.2005 klo 03:44
Paljon onnea hääparille! Sakke, toivottavasti rakkautenne on ikuista ja yhteinen elämänne kuin ruusuilla tanssimista!

http://images.google.fi/images?q=tbn:Kzkh_NSAxPcJ: www.sugarcraft.com/catalog/

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Englanniksi varoituksia kaikille naimattomille:

http://www.joe-ks.com/archives_apr2001/RoadSignRom ance.jpg
34. Pena11.7.2005 klo 07:04
Onnittelut Porvoosta kaikille osapuolille!

Sakke: onkos nyt 8483 muuttunut A2? Hoh hoh hooo d=)

AC-619
Cadillac 2D Convertible Coupe

Timppa: tuo on taviskilpi (jonka numerot voi mukavasti pyöräyttää ylösalaisin).
35. kari kämäräinen11.7.2005 klo 08:57
Onnitteluni Sakelle ja tervetuloa ukkomiesten porukkaan!
36. Hui_hai11.7.2005 klo 11:37
Onnittelut Sakarille. Tervemenoa ukkomiesten porukkaan:)

Onnittelut myös appiukolle.

Lopuksi vielä aiheeseen liittyvä kysymys? Onko kahden ristikkoharrastajan jälkeläinen risteytys vai ristisiitos:-D
37. Aikku11.7.2005 klo 13:12
Lämpimät onnittelut Sakelle kuin myös Eki-apelle
38. Juha N11.7.2005 klo 14:11
Onnittelut! Myös tuurista hääpäivän suhteen: la ei ollut niin kuuma kuin pe ja su. Jaksoi paremmin juhlia.

Häistä noin yleensä: eikös niissä ole kivaa? Appeen nähden ;)
39. Kaitsu12.7.2005 klo 03:36
Paljon onnea hääparille
40. Sakke12.7.2005 klo 10:19
Olen laskeutunut jalustaltani kuolevaisten pariin kiittämään huomiosta.
41. Titta12.7.2005 klo 13:32
Onnea!
42. Pena29.7.2005 klo 07:58
Sanaseppoja päivän IS-kesäristikossa!
43. Pena14.10.2005 klo 14:19
Onkohan nuo Avun aukeamaristikon kuvat Vanajaveden rannalta?
44. Pena21.10.2005 klo 16:49
No, ainakin tämän ristikon pääkuvassa olevan "kuvion" oon joskus nähnynnä sielpäi:

http://www.sanaristikot.net/ristikot/nayta_flash.p hp?file=pam/05/pm0516&s_posti=pam@pam.fi
45. Eki21.10.2005 klo 16:54
Kaikki tyy(n)ni.
46. Kravattimies15.10.2006 klo 02:11
Syntyi pieni söpöliini. Kutsutaan toistaiseksi yhteispäätöksellä Tytteliksi.

SYDÄMELLISET ONNITTELUMME VANHEMMILLE, TAATOLLE JA MUMMALLE!
47. JPQ15.10.2006 klo 03:18
Menen melkein sanottomaksi siitä miten jännä pari yhdistelmä
luultavasti tämä aviopari ei mene sanommaksi jos riitaa tulee.:)
48. Taata15.10.2006 klo 11:03
Taata yhtyy onnitteluihin!
49. Pena16.10.2006 klo 07:11
Toivottavasti tosiaan riitaa ei tule niin ei mene elämä sanommaksi. Tai jotain. d=)

Mutta kukas se siellä IS-ristikon kuvassa tänään?
50. tonimikael16.10.2006 klo 08:45
Eräs kastettiin. Toinen näki päivänvalon. Onnea viikonlopulle ja osallisille! :)
51. Pena19.10.2006 klo 12:49
Lieksan viehättävin pesäpalloilijatar tänään IS-ristikossa!

d=)
52. Eki6.7.2007 klo 22:01
Kari Kämäräinen vilahtaa kohta Kymmenen uutisissa teippaamassa ambulanssia Iisalmessa.
53. Eki6.8.2007 klo 15:07
Taina Kokkonen on tainnut jo lopettaa lauluhommat, mutta jos joku nyt vielä yrittää panna tangokuningattaren entistä sukunimeä ristikkoon Tainan vihjeeksi, niin se on vähän kyseenalaista. Hän on nykyisin Taina Timucin.
54. matts6.8.2007 klo 16:15
Kiertokeinollahan se UPPAkin siellä aina vaan esiintyy! Timuc muuten on ihan hyvä sana.
55. Eki6.8.2007 klo 16:16
Mitä Timuc tarkoittaa?
56. Eki18.9.2007 klo 00:09
Näiltäkin sivuilta tuttu nimimerkki EJlo bongattu telkkarin jogurttimainoksessa.
57. matts18.9.2007 klo 12:35
Lukkihäirö näemmä oli Timucinissa mutta näyttää sillä TIMUC:illakin olevan kaikenlaisia merkityksiä, kuukeli kertoi.

Eipä ole vielä sattunut valkopartaa silmiin töllöstä, syynkin tiedän, en katso koskaan mainoskanavia. Kerran EJlo soitti että nyt se tulee mutten silti nähnyt kun ei tullutkaan. Pitäisi varmaan tutkailla useammin 3 ja 4 :sta, mutta onhan tuo naama muutenkin tuttu, ettei siinä suurta tappiota tule vaikkei näkisikään.
58. Eki23.10.2007 klo 10:20
Näiltäkin sivuilta tuttu nimimerkki EJlo bongattu eilen Oikeasta kysymyksestä. Uusinta tänään puolenpäivän jälkeen tv2:lla.

Kilpakumppanina on Juhani "Wilhelm" Lehtonen, joka sai aikoinaan porttikiellon Radio Cityn kisoihin, kun toimittajan mukaan omisti kymmenen puhelinta ja niitä kaikkia hyväksi käyttäen pääsi aina lähetykseen läpi. Wrestling-painijan näköisen Lehtosen naama näkyi pitkään jokaisessa Huuman läheryksessä yleisön joukossa (ilmeisesti muutteli etunimeään sen verran, että hämäsi yleisön kokoajaa), kunnes hän pääsi loppukisaan. Elämässään tuhansia pikkuvoittoja mediasta napannut Lehtonen nappasi Huumasta elämänsä jättipotin eli auton, matkoja ym. ym. Hänen hyppelynsä ja henkselien paukutuksensa (siis oikeat henkselit!) pääsi jopa Huuman puffiin.
59. Eki26.3.2008 klo 15:15
Pitkälän Piia on pyöräyttänyt Tonilleen jälleen yhden tyttären. Akkavalta perheessä on huima, mutta mies vain hymyilee kuin entinen Hangon keksijä.
60. Matti26.3.2008 klo 15:17
Tonille ja Piialle onnea! Mullakin on kaksi tytärtä. Lapsenlapset ovat sitten tyttö ja poika.
61. matts26.3.2008 klo 15:25
Onnea Ouluun! (Vain yksi tytär täällä.)
62. Seppo26.3.2008 klo 16:17
Onnittelut myös Forssasta, Tonilla onkin lähivuosina omasta takaa koeratkojat lastenristikoihin :-)
63. Pena26.3.2008 klo 17:21
Onnittelut myös Porvoosta!

Tarvinneeko ihan lähivuosiakaan odottaa. Pitkälän perheen perinteenä on, että myös nuorimmainen on mukana SM-ratkontakisoissa! Niin lienee myös ensi vuonna.

d=)
64. Eki13.12.2008 klo 14:21
Koiraketjustakin tuttu pystykorva, kummitätini tuoreehko lemmikki Tyki, oli mukana torstaituplassa Iltiksessä toissapäivänä.
KOMMENTOI

Pakolliset kentät merkitty tähdellä *