1123. Kolari

Eki5.10.2004 klo 20:47
Kolari on kunta Lapissa.

Kolari on myös nokikolari alias sutari.

Hiilipoika?

Kyseessäoleva poika/apina?

Espoon kaupunginosan kauppa?

Olipas kolarikas iltapuhde. Ensin ajoin jäniksen päältä. Ehkä se pikajarrutus säästi sen hengen. Tömähdyksen ääni tuli kai takaluukusta eikä jäniksen kupeesta. Ei jälkeäkään jänöjussista. Onnekasta.

Postikeskuksesta käännyttäessä edellä oli pitkä 2-osainen rekka. Käännyimme perässä ja kun rekan perä katosi, takaa paljastui murjottu auto ja lasinsiruja tiellä. Risteyksessä on kääntyvien ja suoraan tulevien lupa tulla samaan aikaan omille kaistoilleen. Rekkakuski ei sitä tiennyt. "Osuiko?" kysyi hän. "Meni lunastuskuntoon!" vastasi kärsinyt kuski, jonka kanssa minun parikin kertaa piti vakuuttaa rekkamiehelle, että samaan aikaan saavat tulla. Tilanne oli selvä, joten jätin vain korttini (en sitä ajo-) ja ajoin pois.

Seuraavassa risteyksessä oli uusi kolari. Lasia tiellä ja immeiset tien sivussa setvimässä asiaa. Onneksi en nähnyt. Yksi todistajana olo riitti. Turvallinen kotiin tulo kaara ja jäsenet ehjinä tuntui tavallista paremmalta.

Kerran olen kokenut kolariuhrin ankeuden. En loukkaantunut eikä loukkaantunut Sakkekaan, vaikka täräys oli aika tuhti. Kuorma-autokuski luuli, että meidän edellä menevä olisi kiitänyt Tuusulantielle ja me tietysti myös. Äkkijarrutus ja vinosti peräämme. Perä lytyssä kotiin! Ikävintä oli, että vahingonselvittely venyi viikkoja (syyllinen ei aina vaivaantunut paikalle allekirjoittamaan papereita) ja sen jälkeen auto korjaamolla kolme viikkoa (yli kaksi viikkoa siitä sateessa peräluukku puoliksi auki). Korvausta harmista, kivusta ja särystä olisi ollut kiva saada.

Vähän enemmän voisi iloita jokaisesta päivästä. josta ehjin nahoin ja ilman muitakaan mainittavia vahinkoja selviää.
2. Juhani Heino5.10.2004 klo 21:04
Mieluummin kolarikas tosiaan saa tarkoittaa Afri-, Coke- tai Pepsi-pitoista. Hyvä ettei kuitenkaan tuon pahempia sattunut - sain sen käsityksen ettei jälkimmäisessäkään (jota et todistanut) tullut henkilövahinkoja.
3. Eki5.10.2004 klo 21:06
Vähän vaikea sanoa, mutta siltä vaikutti.
4. V-R5.10.2004 klo 21:42
Jos vakuutukset ovat kunnossa, ei mitiä hätiä. Olen paljon kolaroinut. (muuten myöskin se Seija) mutta ilman henkilövahinkoja.
Yleensä vahingot ovat peltikolareita. Kun on kasko, ei se sitten kirpaise. paitsi se oma osuus :)
5. V-R5.10.2004 klo 21:46
.. paitsi jos on kolarin maksava osapuoli.
Siksi ja juuri siksi ovat vakuutukset.
6. RA5.10.2004 klo 22:04
Kun ajaa riittävän hiljaa ja ENNAKOI kaikkia mahdollisia ongelmia, selviää melko hyvin. Sanoin: Melko.
7. Eki5.10.2004 klo 22:12
Perään tulevaa kuorma-autoa on aika vaikea ennakoida. Jotain asiaan voi vaikuttaa, mutta siinä alkaa herkästi muu liikenne hermostua, jos ottaa koko ajan varman päälle.

Kyllä minä mielestäni kärsin (perheen kera) siitä kolarista melkoisesti (tuntui että enemmän kuin syyllinen), vaikka toki pääasia oli, että henkilövaurioita ei tullut.

Turha siitä on enää enempää valittaa. Aimo Vee, ajathan nykyisin varovaisemmin?
8. Sakke5.10.2004 klo 22:18
Itse olen kertaalleen syyllistynyt peräänajoon, vaikkei se mielestäni vikani ollutkaan. Edessä ajaja päätti yhtäkkiä kääntyä vasemmalla ryhmittymällä väärin ja kanttikiveys oli sen verran korkea, ettei väistyminenkään tuonut haluttua tulosta. Oli muuten edellisenä päivänä katsastettu.

http://koti.mbnet.fi/wuokila/kuvat/zbv3.jpg
9. Eki5.10.2004 klo 22:24
Minä kokeilin kerran meidän pihamme katoksen pystytuen kestävyyttä. Musiikki pauhasi autossa, pihalla olevat yrittivät huutaa, että varo ja minä hinkkaan auton kylkeä tukea vasten autuaan tietämättömänä.

Sitten kerran porilaisessa pihassa olin jättänyt pysäköidessä renkaat vinoon ja lähtiessä auto heittäytyi vääjäämättä valopylvästä päin. Siitä minulle on naljailtu ristikkovihjettä myöten. Ja se ristikko julkaistiin vielä päätoimittamassani lehdessä. Täytyy miehen sen verran naljailua kestää. Idiootti mikä idiootti. Kunhan muut eivät sitä sanaa minusta käytä.
10. Pena5.10.2004 klo 22:36
Aimon virsi:

1) Meitä oli kaksi Aimo ja minä
koulussa istuttiin vierekkäin
autokuski Onni oli Aimon isä
Onni vei Aimoa eteenpäin
Aimo ei osannut koulussa mitään
mutta pyörää ajoi vaikka väärinpäin
tapahtui tunnilla sitä tai tätä
Onni vei Aimoa eteenpäin

*) opettaja aamuisin vedätti virren
aurinko paistoi harmooniin
Aimo sai ylleen ilon pilven
etupenkistä kun häntä seurattiin
kun laulettiin onni täällä vaihtelee
ykkönen kakkonen kolmonen ja nelonen
taivaan isä suojelee
painallus sivulle ja pakki
Aimon käsi liikkui ja heilui
ei tule virsi tästä koskaan rankemmaksi

2) Meitä oli kaksi Aimo ja minä
isot pojat takana vierekkäin
autokuski Onni oli Aimon isä
paljon ymmärsin vasta jälkeenpäin
Aimo sai kauniin vaimon ja pojan
pulpetista siirtyi ratin taa
Pojalleen opetti saman etunojan
näin elämässä vaihdetaan

*) opettaja aamuisin vedätti virren
aurinko paistoi harmooniin
Aimo sai ylleen ilon pilven
etupenkistä kun häntä seurattiin
kun laulettiin onni täällä vaihtelee
ykkönen kakkonen kolmonen ja nelonen
taivaan isä suojelee
painallus sivulle ja pakki
Aimon käsi liikkui ja heilui
ei tule virsi tästä koskaan rankemmaksi


säv. Pekka Hedkrok
san. Tapio Liinoja
11. Pena5.10.2004 klo 22:39
Paina kaasua Morgan:

*) Hei hei missä lienetkään nyt
hei hei kun aika on sinut pyyhkäissyt
paina kaasua Morgan älä jarruta
soi vimmattu organ taas illalla
hei hei

1) Ilma halkeaa yö on valkeaa
vaihteet rutisee putket paukkuu
on niin kiire ennättää
vähän pidemmälle tätä elämää

*) Hei hei missä lienetkään nyt
hei hei kun aika on sinut pyyhkäissyt
paina kaasua Morgan älä jarruta
soi vimmattu organ taas illalla
hei hei

2) Kohta maa meidät nielaisee
kerran vielä tyttö hymyilee
vain yhden aamun ja päivän ajan
aika lennättää orhia pojan

3) Rakko täyttyy kuski kiroaa
Muuramen Essolle on vielä matkaa
on pakko pysähtyä hetki hengähtää
tähtien alla oja höyryää

*) Hei hei missä lienetkään nyt
hei hei kun aika on sinut pyyhkäissyt
paina kaasua Morgan älä jarruta
soi vimmattu organ taas illalla
hei hei

4) Auton varjo kyntää ojaa
pojat nukkuu ei tiedä missä ollaan
hetkien hämärässä pienessä sievässä
tiimalasin pintaa raaputetaan


säv. Pekka Hedkrok
san. Timo Eränkö
12. Eki5.10.2004 klo 22:41
Voi h..metti, linnut tunkeutuu tähänkin osioon.

Minne sopisi Tero ja minä?
13. Pena5.10.2004 klo 22:41
Leevi And The Leavings,
Teuvo, maanteiden kuningas:

Kotikaupungin katu oli hiekkainen tie
Siinä Anglia katolleen kääntyi
Vielä vinossa liikennemerkkikin lie
Joka ohjausvirheestä vääntyi
Etupenkiltä lasin läpi lennettyäni
Olin pyörinyt piennarta pitkin
Ojan pohjalla hampaita sylkiessäni
Minä oksensin verta ja itkin

Tässä naamassa arpikin kaunistus olisi
Ja hampaat voi uusiksi laittaa
Mut ajokortin ja Anglian kilvet vei poliisi
Se harrastustoimintaa haittaa

Rallikuskiksi pääsystä toiveita elätän
Turha on äitien sankaripoikia neuvoa
Eihän rallia voiteta jos siellä pelätään
Maalissa juhlitaan voittajapoikaamme Teuvoa

Viikonlopuksi autoa etsiessäni
Otin lainaksi naapurin Sierran
Pikatiellä mä rekkaa päin törmätessäni
Kai törmäsin viimeisen kerran

Teuvo, ota meidät kyytiin
Teuvo, sun Angliasi myytiin
14. Eki5.10.2004 klo 22:51
Rumpali teki hienon biisin Queenille.

I'm in love with my car

The machine of a dream, such a clean machine,
With the pistons a pumpin', and the hubcaps all gleam.
When I'm holding your wheel,
All I hear is your gear,
When my hand's on your grease gun,
Oh it's like a disease son,
I'm in love with my car, gotta feel for my automobile,
Get a grip on my boy racer rollbar,
Such a thrill when your radials squeal.

Told my girl I just had to forget her,
Rather buy me a new cartburettor,
So she made tracks sayin' ths is the end now,
Cars don't talk back they're just four wheeled friends now
15. Pena6.10.2004 klo 13:20
Rush
Moving Pictures (1981)
Red Barchetta

My uncle has a country place
That no one knows about.
He says it used to be a farm,
Before the Motor Law.
And on Sundays I elude the Eyes,
And hop the Turbine Freight
To far outside the Wire,
Where my white-haired uncle waits.

Jump to the ground
As the Turbo slows to cross the Borderline.
Run like the wind,
As excitement shivers up and down my spine.
Down in his barn,
My uncle preserved for me an old machine,
For fifty-odd years.
To keep it as new has been his dearest dream.

I strip away the old debris
That hides a shining car.
A brilliant red Barchetta
From a better, vanished time.
I fire up the willing engine,
Responding with a roar.
Tires spitting gravel,
I commit my weekly crime...

Wind-
In my hair-
Shifting and drifting-
Mechanical music-
Adrenalin surge...

Well-weathered leather,
Hot metal and oil,
The scented country air.
Sunlight on chrome,
The blur of the landscape,
Every nerve aware.

Suddenly ahead of me,
Across the mountainside,
A gleaming alloy air-car
Shoots towards me, two lanes wide.
I spin around with shrieking tires,
To run the deadly race,
Go screaming through the valley
As another joins the chase.

Drive like the wind,
Straining the limits of machine and man.
Laughing out loud
With fear and hope, I've got a desperate plan.
At the one-lane bridge
I leave the giants stranded at the riverside.
Race back to the farm, to dream with my uncle at the fireside.
16. Eki6.10.2004 klo 13:23
Hyvä Pena! Tuossa(kin) on hieno kappale! Ja se Tom Sawyer samalta levyltä kans!
17. Pena6.10.2004 klo 13:35
Rush
Moving Pictures (1981)
Tom Sawyer

A modern-day warrior
Mean mean stride,
Today’s tom sawyer
Mean mean pride.

Though his mind is not for rent,
Don’t put him down as arrogant.
His reserve, a quiet defense,
Riding out the day’s events.
The river

And what you say about his company
Is what you say about society.
Catch the mist, catch the myth
Catch the mystery, catch the drift.

The world is, the world is,
Love and life are deep,
Maybe as his eyes are wide.

Today’s tom sawyer,
He gets high on you,
And the space he invades
He gets by on you.

No, his mind is not for rent
To any God or government.
Always hopeful, yet discontent,
He knows changes aren’t permanent,
But change is.

And what you say about his company
Is what you say about society.
Catch the witness, catch the wit,
Catch the spirit, catch the spit.

The world is, the world is,
Love and life are deep,
Maybe as his skies are wide.

Exit the warrior,
Today’s tom sawyer,
He gets high on you,
And the energy you trade,
He gets right on to the friction of the day.
18. Egon6.10.2004 klo 13:46
Ekiltä kortti pois, on selvästi ympäristölleen vaarallinen. Ajaa kolareita ja on varmaankin myös käynyt Kolarissa useitakin kertoja. Ai, ai sentään! ;)
19. Eki15.10.2004 klo 12:45
Voi h*ti, taas on autossani ovi rutussa! Ei, en ollut syyllinen (siis vasen ovi)! Ei, en ollut edes ajajana. Ei, en ollut edes mukana.

Onneksi vanhahko mutta pikkuinen Rosso-koira ei kolarissa vahingoittunut. Ei, ei Rossokaan ajanut.
20. Artsi15.10.2004 klo 13:15
Ekille piristykseksi lisää Leeviä:

Pidä silmät kiinni, kun kaasu pohjassa lähdetään.
Takapenkillä lapset nukkuu.
Ei pimeää tietämme valaise taivaalla tähdetkään.
Meidät mutkaan viimeiseen vien,
Jäädä saa julma maa,
kun emme enää nyt jaksaneet
Meidät saa unohtaa,
jos emme tarpeeksi maksaneet...
21. Artsi15.10.2004 klo 13:19
Ohoh, näyttipä se masentavalta. Täsä vähän kevyempää :

Autolla ajetaan varovarovasti, ettei kaatuisi kallis lasti.
Suoraa tietä ja suoraa tietä ja mäkiä on matkan varrella.
Pois mummot ja vaarit alta, tie näyttää kapealta.
Mittari näyttää kaheksaakymppiä, jarrut on epäkunnossa.
22. iso S15.10.2004 klo 13:27
Sopivasti oikean sanoituksen ja nuotin vierestä:
Mikä lie kikka sen
se nääs varoo pikkasen
Eki Eki Eki Eki Vuokila Vuokila...

Toivottavasti Rosso ei saanut edes autokammoa. Muuten voi käydä niin että sitä pukkaa oksettamaan ja autoon tulee Rosso Bucco.
23. Pena27.10.2004 klo 19:27
Kauko Röyhkä: H A M M E R F E S T


Perhe lähtee Norjaan ajelulle.
Auto täyteen, ruokaa kylmälaukkuun,
uutuutena teltta joss' on sievä raidallinen katos.

Perhe lähtee Norjaan ajelulle.
Rattiin istuu viisas isä-Erkki,
hänen vierellensä vaimo Minna,
taakse lapset Riitta sekä Esa.

Vanha levottomuus tekee isän jälleen kerran ärtyneeksi.
Äiti nalkuttaa ja isä ajaa liian lujaa.
Lapset syö kermajäätelöä.

Isä-Erkki ei juo koskaan viinaa.
Äiti-Minna tilaa naistenlehtee.
Poika Esa pelaa futista
ja Riitta soittaa viuluu.

Monta kertaa isä miettii Anjaa,
jonka kanssa oli ennen Minnaa.
Oisko Anjan kanssa ollut sitten toisenlaista?
Tuskin.

Vanha levottomuus ...

Perhe lähtee Norjaan ajelulle.
Nähdään joki, nähdään tuntureita.
Isä kaahaa niin kuin tuli perseen alla
niiden ohi.

Nähdään auto, siell' on onnettomuus.
Joku huitoo, muttei pysähdytä.
"Kyllä toiset niitä auttaa", sanoo isä,
"Meill' on kiire."

Vasta siellä missä manner loppuu jyrkänteeseen rauhoittuu hän.
Vasta Hammerfestin viimeisellä jyrkänteellä
isä maistaa kermajäätelöä,
jäätelöä,
tuntee merituulen hyväilevän.
hyväilevän.
24. Eki27.10.2004 klo 21:24
Pena, tää Hammerfest pidetään ensi kesänä ihan sun vuokses ja kirves heilahtaa vain sun kunniakses...


Queen: Hammer to fall

Here we stand or here we fall
History won't care at all
Make the bed light the light
Lady Mercy won't be home tonight

You don't waste no time at all
Don't hear the bellnbut you answer the call
It comes to you as to us all
We're just waiting for the hammer to fall

Oh, ev'ry night and every day
A little piece of you is falling away
But lift your face the Western Way
Build your muscles as your body decays

Toe your line and play their game
Let the anaesthetic cover it all
Till one day they call your name
You know it's time for the hammer to fall

Rich or poor or famous
For your truth it's all the same
Lock your door the rain is pouring
Through your window pane
Baby now your struggle's all in vain

For we grew up tall and proud
In the shadow of the mushroom cloud
Convinced our voices can't be heard
We just wanna scream it louder and louder

What the hell we fighting for?
Just surrender and it won't hurt at all
You just got time to say your prayers
While you're waiting for the hammer to fall

:)
26. Tiedoton27.10.2004 klo 21:33
Älä välitä, Eki! Minunkin autoni perä (vetokokoukku) ja toisen auton keula kohtasivat juuri ei-toivottavalla tavalla. Eroa sinun haaveriisi on sen verran, että minun tapauksessani minun autoni liikkui ja takana ollut ei. Ja se, että minä maksan omavastuun eikä se toinen.
Löin nimittäin puolisen tuntia sitteni kaikki aiemmat ennätykseni omissa ajatuksissani ajelemisessa - ja peruutin paikallisen liikekeskuksen pihassa toisen auton etupuskurin halki. Kerrankos sitä nyt ei niinkin pieni kohde kuin takana oleva kuorma-auto satu peruutuspeilistä silmiin.... :(
27. Eki27.10.2004 klo 21:39
Voimia Pena-sialle kirves päässä ja Tiedottomalle ajatuksineen!
KOMMENTOI

Pakolliset kentät merkitty tähdellä *